Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Kihlaus; Yö ja päivä by Kivi Aleksis
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 209 lines and 9535 words, and 5 pages
EEVA. Saatanan muori sinulle vaimoksi tulkoon.
EENOKKI Tunnenpa v?ristykset sel?ss?ni kuullellessa lauseitansa.
EENOKKI . Min? kysyn sinulta, Eeva Matintyt?r Helander, jos sulla on vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Min? en huoli h?nest?; menenp? takaisin herraini luoksi.
AAPELI . Vai niin!
EENOKKI Mik? kiusankappale!
EEVA. Min? en huoli h?nest?, sanoin min?; en tuumaakaan.
EEVA. Min? annan h?nen peijakkaan haltuun. En huoli h?nest?, en huoli, en huoli; en en! Eik? korval?penne kuule, te noidutut miehet?
EENOKKI . Malta mieles, Aapeli, ja anna anteiksi tapaturma.
EEVA. Maksa pois korea rasiani.
EEVA. Voi min? mielet?n lapsi!
EEVA. Hoo! kas t?ss?, poikasein.
EEVA. Miksi annoit itse?s narrata?
EEVA. Kyydit? minua ijankaikkisella pilkulla t?st? samaa tiet? takaisin, kraatari!
EEVA. Ei yht? penni?k??n. Ja jos et maksa, mit? liet rikkonut, niin katsokaat etten vilauksessa seiso ilki-alastomana t?ss? edess?nne.
EEVA. Rasia!
EEVA. Hoo! kraatari Eenokki, el? yht??n murehdi sit? asiaa. Ensin v?h?n pilkkaa herroilta, jota min? vastaan muutamalla kyyneleell?, ja ennen iltaa on yhteinen syd?mmellinen ilomme korkealla katossa. Siin? se temppu.
EEVA. Hevonen eteen, Aapeli! Kyyti!
EEVA. Aapeli!
AAPELI . Onneton p?iv?! Onpa syd?mmeni kuin leikattu kahdeksi kappaleeksi.--Kas niin, Jooseppi. Tule sy?m??n kanssamme. Me sy?mme, Eenokki.
AAPELI H?n hyr?ilee vaan.
EEVA . Hyv?st!
EENOKKI . Ampukoot! T?ss? mailmassa ei auta.
AAPELI Mutta miksi k?y aatokseni piiri niin himme?ksi? Min? pelk??n, min? pelk??n jotain.-- Olikos se Herrojen-Eeva? Min? rakastuin h?neen vahvasti. Olikos se Herrojen-Eeva?
JOOSEPPI .
>>Kosk' tulit kureerit Ja laitoit kortteerit Ja kysyit: onk's talossa olutta viel'; Ja laitoit kortteerit Ja laitoit kortteerit Ja kysyit: onk's talossa olutta viel'.>>
Y? JA P?IV?
N?ytelm? yhdess? n?yt?ksess?
HENKIL?T:
MANNILA, talonis?nt?. SAARA, h?nen vaimonsa. TAPANI, heid?n poikansa. KEIMO, talonis?nt?. ANNA, h?nen vaimonsa. LIISA, heid?n tytt?rens?. KERTTU, er?s vanha akka. Maav?ke? sek? miehi? ett? naisia.
Tapaus: Savossa Saimen rannalla.
MANNILA It?pohjoisessa haamottaa jo p?iv?, ja aika on l?hte? nuotalle. Mutta maataanpa naapurissa viel?, maataan, ett? orret jyrisee. Yl?s, unikekot! Ennenkuin on nuotta vedess?, polttaa aurinko Keimoa vasten naamaa kuin palava tervatynn?ri. Yl?s!
KEIMO. . Kyll?p? tied?mme nousta. Hiljaa! Tahdotko hajottaa oveni, kirottu mies?
MANNILA . Koko sun huonees tahtoisin hajottaa ja sy?st? sen syvyyteen alas, ja niinp? olisin p??snyt siit? naapurista ja lukemattomista kiusoista.--K?ymme siis nyt vet?m??n yhteisnuottaa! Mutta mill? naamalla kaksi vihollista, niin kiukkuista kuin naapurit Mannila ja Keimo, >>vet?? samaa nuottaa>>? Mutta ei auta, aika on kallis, koska leikitsee kultanen sorva. Ja Tapani ei ole kotona viel?.
SAARA. Ei viel?. Kaiketi ovat he kohdanneet kontion, jota l?ksiv?t ahdistamaan.
SAARA. Miksi aattelemme asiaa, joka ei tapahdu?
MANNILA. Keimon tyt?r minun poikani vaimoksi, mini?kseni! Viel? hullumpi aije! Se ei tapahdu, ei kosiokaan!
KEIMO. Ei koskaan. Ei sy?kse Keimo tyt?rt?ns? susien luolaan.
MANNILA. Susien luolaan? Pid? omanas se huoneenkunnia sen sokean penikkas kanssa.
KEIMO. Ket? meist? enin tulee h?nen moittia siit?, ettei n?e h?n p?iv?n valoa? Sen tied?t sin?
ANNA. Sin? h?vyt?n, sin? tunnoton! Miksi pilkkaat tyt?rt?ni kovan onnen t?hden, joka juuri sinun t?htes on h?nt? kohdannut? Huomaitse, mies: h?nen silm?ns? taitavat viel? loistaa, iloa ja valkeutta t?ynn?, koska haparoitset ijankaikkisessa pimeydess? sin?, kirottu mies!
MANNILA. On rutto ennenkin tappanut sellaisen tiet?j?n.
ANNA. Mit?p? tied?n min? ja voin? Mutta eih?n ole mit??n mahdotonta h?nelt?, jonka silm? katsoo l?pitse kallion.
SAARA. My?s perkele voi paljon, liionki sellaisen noita?mmien kautta kuin esimerkiksi tuo vanha Kerttu, joka, niinkuin tiett??n, on nyt keitinpajoinensa muuttanut teille. Ihmettelenp?, mit? keittelee h?n siell?, mit? noidannuolia h?n takoilee, naapurienne turmioksi. Mutta katsokaat, ettei ammahda nuoli takasin vasten oman ampujansa naamaa.
ANNA. Ei ole h?n mik??n noita-akka, vaan vakava ja hurskas vaimo, joka yrttien nesteill? luonnon kohdusta rukouksen voimalla parantelee sairaita ja rampoja, tehden melkein ihmet?it?, niinkuin tiet??n, sill? h?nen nimens? on kuuluisa.
SAARA. Yhden asian tied?n, ja syd?mmeni paisuu sit? muistellessa.
ANNA. Mik? on t?m? asia?
SAARA. Ett?s olet k?ynyt noidissa ja tiet?jiss? ja saattanut poikani rakastumaan sokeaan tytt?rees.
ANNA. Sen valehtelet, hurja vaimo! T?m? syyt?ksesi, t?m? musta luulos on kotosin pimeyden alhosta.
SAARA. Onpa minulla syyt? luulla niin.
ANNA. En usko sit?, mutta n?enp? vihan kuohuvan ylitse sun povessasi ja sielusi janoo riitaa. Niin, t?ss?p? torelemme taas, t?ss? viljelemme vihaa, koska her?? Herran kaunis p?iv?, koska id?ss? hymyilee ihanainen aamu. Niinp? p?iv?t nousee, laskee, vuosi vuoden j?less? siirtyy pois, siirtyv?t viimein vuosikymmenetkin; mutta pime?n? v?ikkyy alati Keimon ja Mannilan v?lill? vihan ja vainon y?. Oi, mik? aika on mennyt t?m?n pimeyden kest?ess? t?ss?!
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page