Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Runoja by Hellaakoski Aaro
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 237 lines and 6004 words, and 5 pages
TUHLAAJAPOIKA
Moni kallista aikaansa tuhlaa mua neuvoen, opastaen ja viitaten vanhempiini ja t?ihin taattojen.
Se totta on, vanhempaini ilo suurin on tarmo ja ty?, he paljoon vedota voivat kun tuomionkello ly?.
Mut vaikea monelle lienee ero maisesta tavarastaan kun Neulansilm?nportin on kysymys vastassaan.
Muut kootkoon kultia, heille se nautinto suotakoon. Ei kateus mielt?ni paina, min? Tuhlaajapoika oon.
Min? riemuin kujilla tuhlaan, min? kaikkeni annan pois. Ei paina mammonan taakka jos huomenna kuoltava ois.
Mik? m??r? on el?m?ll?, mik? minulla, Herra ties! Min? tahdon rikasna el?? ja kuolla kuin k?yh? mies.
Ja tuomiokellot kun soittaa, tilip?iv? kun tullut on, k?yn etehen tuomareitten ja mieli on pelvoton.
Min? k?teni tyhj?t n?yt?n. "T?ss?, Herra, on leivisk?s; pois lahjasi kaikki annoin, olen k?yh?n? edess?s."
KAKSI
Kaks miest? l?hti kilvan nyt neitt? kosimaan. Mut tiet? matkallansa ei tiennyt kumpikaan.
He astui puoli p?iv?? niin haaraantui jo tie. Nyt kumpikohan niist? se neidon luoksi vie?
Se toinen miesi istui ja ratkes itkem??n. Se toinen astui eesp?in ja lauloi menness??n.
Niin sattumalta kulki h?n tiet? oikeaa. Jo ennen iltap?iv?? h?n neidon saavuttaa.
N?in itkeeh?n ne toiset ja toiset laulelee. N?in toiset tiet? k?yv?t kun toiset arvelee.
CONCEPTIO ARTIS
Vaikka petyin. Vaikka petyin, silmin tiukkaan j?nnitetyin aijon k?yd? n?in yh? eteenp?in.
Irti p??sit. Hetaleita vanhoja ja vaalenneita j?i vain kourihin kun sua kahmasin.
Oothan ylen kirjavissa helyiss? ja rihkamissa joit' on koonnehet vuodet tuhannet.
Kerta viel? rautav?ihin joudut n?ihin k?p?l?ihin vaikk' ois auttajas kaikki apunas.
Silloin sormin raatelevin riemumiell? p??lt?s revin vuosisatojen luoman peittehen.
Sinut tahdon alastonna, helmet?nn?, maalitonna vailla rihkamaa muitten antamaa.
SAIRAALASSA
Matkani polkenut oon pitk??n tiett?m??n hankeen. Nousemattani lankeen y?h?n autioon.
Innoin kuumeisin etsin. Ja l?ysin tieni. Vaikk' oli voimani pieni, yksin ponnistin.
Onko etsij?n syy jos h?n astuu harhaan? Jos h?n liian varhaan hankeen kylmettyy?
Min? tunnen, on vihdoin hetkeni tullut. En kysele mit??n. Mut kuitenkin sammuvin silmin yh? katson it??n.
En armoa ano. En syyt? ket??n. Syyn itse pid?n. Mut ihmett? varroten katson yh? puoleen id?n.
Tuuli ulvoo. Nurkat soi. Ruutuhun vihmoo vett?. Ken veisi polton otsaltain, kuivaisi kyynelett?.
Kiviset sein?t kaikuvat kuolevain valitusta. Miksi on p?iv? niin lyhk?inen y? niin pitk? ja musta?
Takaa sein?n kuuluu taas voihketta tuskaisata. Naapuri nyt. Min? huomenna. Seh?n on el?m?n rata.
Mennyt mies. Mennyt mies. N?ink? sun loppui ties? Ken olis uskonut eilett?in kohtalon p??ttyv?n n?in.
K?yk??n niin. K?yk??n n?in. Kuulen jo vierelt?in kalkkehen tahdikkaan. Viikate terotetaan.
Ah aurinko kallis syksyinen, n?in ihmeit? aikaansaat sa! Veren l?mmit?t ?sken hyytynehen ja kullalla hivelet maat sa.
Ja ma kulkevani uneksun satumaassa kaukaisessa mun tarhani tarkoin vaalitun salarauhassa, katvehessa.
Nyt korjuup?iv? on viinies, v?ki nuori laulaen t?iss?. Hei kypsynyt terttu huulilles ja kulmasi seppel?i s?!
METS?KISSA
Kuin pystyp?isn? ma tulinkaan ja kuin mun s?il?ni s?ken?iv?t! Ma tiesin kuinka Ne Suuret l?iv?t. Ma olin saapunut voittamaan.
N?in astuin karkelon askelissa ja s?il?? kirkasta s?ihkytt?in. Mut silloin ?kki? edess?in oli mets?l?inen--yks villikissa.
Ja nopeammin kuin ajatus se kiljuin karkasi k?teheni ja sieppas valmihin aseheni, pois viskas. Kuolo ja kirous!
Ja sitten kynsi tuo vainolainen, n?in vuoroin kidutti, ilkamoi. Mies asehitta h?n mit? voi-- joko n?yrtyy taikka ly? leikiks vainen.
TUNNOTON
Yks suukko silm??n ja toinen suulle! Ma sua lemmin, jo etk? kuule?
Kuin hepo laiska mi torkkuu ty?ss? jos revi kuinka tai puulla ly? s?!
KUU-UKKO
Sa muistatko kun me kahden h?myhetkin? soudeltiin y?hiljaista pintaa lahden ja kuuta katseltiin?
Oli suuri persokesti tuo turpeaposki kuu. Se pilvi? hirmuisesti s?i--mut eip? kelpaa muu.
Se kiipesi kautta taivaan kovin ?hkyen, puuskuttaen ja jos pilven se kiinni sai vaan, s?i poskeensa raukan sen.
Niinp? viimein sy?neheksi sai itsens? uuvuksiin. Sai naamansa rasvaiseksi ja sormensa sokeriin.
Niin huuli lerpallansa se hymysi meille kuin ois halunnut vatsahansa sy?d? meid?tkin yksin suin.
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page