Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Tapani Löfvingin seikkailut by Wilkuna Ky Sti
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 902 lines and 46019 words, and 19 pages
TAPANI L?FVINGIN SEIKKAILUT
Isonvihan aikana
H?nen oman p?iv?kirjansa pohjalla kertoellut
KY?STI WILKUNA
ALKULAUSE.
Niinsanotuilla seikkailukertomuksillakin on ep?ilem?tt? oma sijansa kunkin kansan kirjallisuudessa. Varsinkin poikavuosina ne ovat tavallisesti halutuinta luettavaa, ja l?yt??p? niist? moni kypsyneemm?ll?kin i?ll? tyydytt?v?? ajanvietett?. Ett? meill?kin on seikkailukirjallisuudella oma eik? suinkaan harvalukuisin lukijakuntansa, osoittaa se verraten runsas lukum??r? eriarvoisia seikkailukertomuksia, joita vuosien kuluessa on suomennettu tai vieraista alkul?hteist? mukailtu. Kun puhtaasti omintakeinen seikkailukirjallisuus meill? viel? toistaiseksi on melkein olematonta, niin pyyt?? t?m? >>Tapani L?fvingin seikkailut Isonvihan aikana>> tehd? siin? suhteessa jonkinlaisen vaatimattoman aloitteen.
Tapani L?fving on kirjavista seikkailuistaan kirjoittanut itse lyhyen p?iv?kirjan. Siit? kuvasta p??tt?en, mink? h?n noissa p?iv?kirjamuistiinpanoissa itsest??n antaa, h?n on mit? onnistunein sotaseikkailija, ?lyk?s, rohkea, kylm?verinen ja aina neuvokas. Biografisessa Nimikirjassa lausuu h?nest? Yrj? Koskinen m.m.: >>L?fvingin luonteessa n?kyy olleen kummallinen sekoitus jumalisuutta ja uhkamielisyytt?. H?nen rohkeutensa ja sukkeluutensa sek? erinomainen taito muuttaa ruumiin ja kasvojen muotoa tekiv?t h?nest? varsin onnistuneen sissisoturin>>.--L?fving on siis varsin kiitollinen p??henkil? seikkailukertomukselle--sit?kin enemm?n, kun h?nen vaiheensa sattuvat tuohon maallemme merkilliseen Isonvihan aikaan, josta moni j?nnitt?v? tieto viel? perim?tietona el?? aikalaistemme muistissa.
L?pi kirjan olen enimmiten tarkoin pysytellyt L?fvingin omien muistiinpanojen pohjalla, tyytyen laajemmin ja seikkaper?isemmin kertomaan vain erin?isi? j?nnitt?vi? kohtia, jotka L?fving p?iv?kirjassaan useinkin sivuuttaa vain muutamalla rivill?. Jos kertomuksessa ilmenisi joitakin v?h?isempi? historiallisia virheellisyyksi?, niin on syy niihin etsitt?v? L?fvingin omasta p?iv?kirjasta. Mutta teoshan onkin ennen kaikkea seikkailukirja nuorisolle, pyyt?m?tt?k??n varsinaisen historiallisen tai taidekirjallisuuden piiriin.
Nivalassa, 14. p:n? elok. 1911.
TOISEN PAINOKSEN JOHDOSTA
Loistavasti on kansamme nyt vapaussodassaan n?ytt?nyt, ettei se satavuotisen ven?l?isen sorron alaisena v?h??k??n kadottanut sotilaskunnostaan. Vapaustaistelumme antaa mielest?ni kuin uuden taustan kaikille niille tuhansille otteluille, joita esi-is?mme ovat ryss?? vastaan k?yneet. Entist? kirkkaammin havaitsemme nyt, ettei ainoakaan pisara vertamme vuotanut koskaan hukkaan n?iss? taisteluissa, vaan olivat kaikki kansamme menneetkin haavat nyt saavuttamamme vapauden hinnan ensi maksueri?. Kirkkaana piirtyk??n nyt mieleemme ja syd?meemme my?s L?fvingin sisukas sissihenki.
Nivalassa, kes?kuussa 1918.
KY?STI WILKUNA.
TAPANI L?FVINGIN SEIKKAILUT
ENSIMM?INEN LUKU.
Ensi kerran n?in p?iv?nvalon--niin vakuuttaa kastetodistukseni--jouluaattona 1689. Vanhempani asuivat silloin Narvassa, miss? is?ni palveli konstaapelina sik?l?isess? varusv?ess?. Edelleen kertoo kastetodistukseni minun pari p?iv?? sen j?lkeen p??sseen kristillisen seurakunnan j?seneksi, ja koska kastaminen toimitettiin pyh?n Stephanin eli Tapanin p?iv?n?, tehtiin minusta tuon ensimm?isen marttyyrin kaima. Kun ?itini, joka oli hyvin jumalaapelk??v?inen vaimo, my?hemmin teroitti mieleeni kristinopin p??kappaleita, luki h?n usein Tapani-marttyyrin suuresta uskosta ja kuolemasta kehoittaen minua vaeltamaan el?m?ss?ni niin, ett? olisin kunniaksi saamalleni nimelle. Kuinka min? monivaiheisen ja kirjavan el?m?ni aikana olen onnistunut n?it? ?itini kehoituksia toteuttamaan, sen ratkaiskoon Jumala.
Ensimm?iset vuoteni kuluivat leikeiss? samanik?isteni kanssa Narvan valleilla. Kun me er??n? p?iv?n? olimme tapamme mukaan sotasilla ja min? muutaman ovelan kujeen avulla olin houkutellut viholliseni ansaan, taputti er?s vanha vartiosotilas, joka hymyillen oli seurannut leikki?mme, minua olalle ja sanoi: >>Mit? hyv?ns? sinusta, poika, tuleekin, niin varo vain, ettet hirsipuussa p?ivi?si p??t?!>> My?hemmin johtuivat nuo vanhan sotilaan sanat usein mieleeni, kun kaulani oli v?h?ll? joutua nuoransilmukkaan.
Ollessani yhdeks?nnell? ik?vuodellani muuttivat vanhempani varsinaiseen kotimaahamme, johon is?ni olikin aina ik?v?inyt. Armon vuonna 1698 siirrettiin h?net toivomuksensa mukaan K?kisalmen varusv?keen, ja min? luonnollisesti seurasin ?itini kanssa mukana. Pari vuotta sen j?lkeen puhkesi tuo pitk?aikainen sota, jonka temmellyksiin min?kin enn?tin varttua osaa ottamaan. Inkerinmaalta alkoi tulvia pakolaisia Viipurin ja K?kisalmen seutuville, ja minun vilkas mielikuvitukseni sai ylt?kyllin ty?skentelyn aihetta. Minun ja ik?toverieni leikit muuttuivat yh? sotaisemmiksi ja jokainen meist? tahtoi n?ytell? nuoren Kaarlo-kuninkaan osaa. Jos ?itini kiitti Jumalaa, joka niin hyviss? ajoin oli johtanut meid?t pois ensimm?isen? sodan jalkoihin joutuneesta Narvasta, ajattelin min? sen sijaan monesti mielikarvaudella, etten tuon K?kisalmeen muuttomme takia saanut olla n?kem?ss? kuuluisaa Narvan taistelua, jossa kahdeksan tuhatta meik?l?ist? l?i pakosalle viisi kertaa suuremman vihollislauman. Mutta Herramme oli kyll? minunkin osalleni varannut ylt?kyllin sodan kohtaloita.
Ennenkuin siirryn edemm?s, on minun t?ss? esitelt?v? hiukan tarkemmin er?s k?kisalmelaisista leikkitovereistani, sill? h?nen el?m?npolkunsa tuli vastaisuudessa sangen kohtalokkaasti risteilem??n omani kanssa. H?n kuului kauniimpaan sukupuoleen, ollen itse?ni pari vuotta nuorempi tyt?n heilakka, jota virkku ja hieman vallaton luonteensa veti meid?n poikien joukkoon. H?n oli sotilaan lapsi kuten min?kin ja nimelt??n Hinriika, jonka me pojat lyhensimme milloin Hinniksi, milloin Riikaksi. H?n oli is?ns? ainoa lapsi ja oli jo varhain kadottanut ?itins?. Sen takia h?n oli p??ssyt hieman villiintym??n eik? n?ytt?nyt ollenkaan viihtyv?n omaan sukupuoleensa kuuluvien kainojen ik?toveriensa parissa. Muistan viel? el?v?sti, kuinka h?n er??n? p?iv?n? minun ollessani ensi aikoja K?kisalmessa ilmestyi meid?n poikasten keskelle ja suuret, ruskeat silm?t s?dehtien pyysi p??st? osalliseksi meid?n sotaleikkiimme. Tunsin rehellisess? poikasyd?mess?ni heti alunpit?en kiintymyst? tuota reipasta tyt?nhattaraa kohtaan, ja olihan h?n monessa suhteessa sukulaisluonteeni. Ja tuo kiintymykseni muuttui yh? hellemm?ksi sen j?lkeen, kun minun oli erottava Riikasta ja toisista leikkitovereistani.
Kun nelj?ntoista vuotiaana olin uudistanut kasteenliittoni ja muutenkin olin mielest?ni jo t?yden miehen veroinen, aloin min? vakavasti harkita mahdollisuutta p??st? sotilaaksi, huolimatta siit?, ett? ?itini oli jo aikoja sitten p??tt?nyt minusta, ainoasta pojastaan, tehd? rauhanmiehen ja saanut luonteeltaan s?vyis?n is?nikin t?h?n tuumaansa yhtym??n. T?ll? i?ll?ni olin min? kasvanut jo melkein t?yteen pituuteeni, eik? minusta koskaan venynyt keskikokoista suurempaa. Mutta voimakas min? kokoisekseni olin ja ennen kaikkea notkea ja ripe? liikkeiss?ni. Hypyiss? ja ruumiin taivutuksissa ei minua kyennyt kukaan voittamaan. N?in ollen katsoin olevani kuin luotu sotilaaksi, jota paitsi minua siihen veti kiihke? seikkailunhaluni.
Muutamia p?ivi? ripille p??syni j?lkeen p??tin puhua asiasta is?lleni. Kun h?n er??n? iltap?iv?n? palasi toimestaan pieneen asuntoomme ja tapansa mukaan laski penkille raskaan miekkansa ja kolmikolkkahattunsa, vedin min? miekan huotrasta ja aloin tehd? sill? kaikenlaisia oppimiani hy?kk?ys- ja v?ist?liikkeit?, ik??nkuin tuolla sanattomalla tavalla antaen is?ni tiet??, mihin minun syd?meni palavimmin halasi. Is?ni n?ytti arvaavan ajatukseni, sill? ?itiin vilkaistuaan lausui h?n:
>>On jo aika, Tapani-poikaseni, sinun heitt?? nuo poikasten kujeet ja ruveta ajattelemaan vakavaa tointa.>>
Laskin miekank?rjen lattiaan ja aioin pyyt?? is??ni menem??n linnoituksen komentajan, eversti Stjernschantzin luo ehdottamaan minua varusv?keen otettavaksi tai saadakseni h?nelt? suosituskirjeen Inkeriss? taistelevan Suomen maa-armeijan p??llik?lle. Mutta ennen kuin kerkesin suutani avata, eh?tti ?itini v?liin ja sanoi:
>>Min? olen tuuminut samaa asiaa jo pitemm?n aikaa ja nyt luulen l?yt?neeni Tapanille toimialan. H?n on saanut oppia kirjoitusta ja luvunlaskua, ja koska kauppias Jaakkima Frees Viipurissa on meille et?ist? sukua, niin ei ole mik??n sen viisaampaa kuin ett? min? matkustan Tapanin kanssa sinne ja toimitan h?net palvelukseen sukulaisemme luo.>>
>>Mutta min? en halua kauppiaaksi, vaan sotilaaksi>>, rohkenin vihdoin ep?toivoissani sanoa.
>>Ei niist? mit??n>>, sanoi ?itini ankarasti. >>Kauppiaana sinulla on edess?si paljon parempi ja turvallisempi tulevaisuus kuin sotilaana, ja siihen ammattiin sinulla on sit?paitsi suuret lahjat.>>
Kun edelleen koetin taistella hartaimman haluni puolesta, vetosi ?iti nelj?nteen k?skyyn, ja kun lis?ksi is?, kuten tavallista, mukautui ?idin neuvoihin, n?in parhaaksi vaieta. Sit?paitsi rakastin ?iti?ni siin? m??rin, etten pitemm?ll? niskoittelulla halunnut h?nelle tuottaa mieliharmia. Muuten ei joustava luonteeni t?st? vanhempaini p??t?ksest? ollut kovinkaan kauan masennuksissa. Olenhan Viipurissa jonkin verran l?hemp?n? sotatapauksia, ja kukaties joudunkin siell? yht'?kki? keskelle sodan telmett? ja saan tarttua miekkaan, ajattelin min? ja kuvittelin Viipuriin menoni omille unelmilleni mit? suotuisimmaksi.
Matkustin siis syksyll? v. 1703 Viipuriin, jossa ?itini toimitti minut kirjanpit?j?n oppilaaksi mainitun Jaakkima Freesin kauppahuoneeseen. T??ll? vietin kokonaista viisi yksitoikkoista vuotta istuen ahtaassa puotikamarissa kaikenlaisten tavarak??r?jen keskell? ja merkiten kirjoihin suola-, tupakka-ja inkiv??rieri? sek? varttuen sill? v?lin t?ydeksi mieheksi. Ajatukseni liikkuivat kuitenkin alati jokap?iv?isen toimintapiirini ulkopuolella. Ilmassa tuntui lakkaamatta ruudink?ry? ja sotaista levottomuutta. Rajalla taisteltiin n?m? vuodet melkein yht? menoa, ja alituiseen kulki Viipurin kautta suomalaisia joukko-osastoja kaakkoiselle rajalle, miss? Ven?j?n tsaari oli ruvennut rakentamaan kaupunkia ja linnoitusta Nevajoen suulle. Ennen kaikkea antoi mielikuvitukselleni ty?t? inkeril?inen sissip??llikk? Kivek?s, jonka urot?ist? ja seikkailuista kerrottiin toinen toistaan ihmeellisempi? juttuja.
Oltuani kolmisen vuotta Viipurissa luulin jo kerran vankeuteni tavarak??r?jen keskell? p??ttyneen sek? saavani vaihtaa hanhensulan ik?v?im??ni miekkaan. Lokakuun alussa 1706 tuli nimitt?in ven?l?isten tsaari suuren sotajoukon kanssa Viipurin edustalle ja alkoi piiritt?? kaupunkia, jota kenraaliluutnantti Maydell puolusti kolmentuhannen suomalaisen kera. Sainpa nyt sangen l?helt? maistaa, milt? sota tuntuu, sill? heti piirityksen alussa viskasi vihollinen vanhan Viipurimme muurien sis?puolelle muutaman vuorokauden kuluessa yli tuhat pommia, niin ettei v?list? tiennyt, minne p??ns? suojaan pist??. Mutta lienev?tk? meid?n suomalaisten vastatervehdykset tuntuneet tsaarista ja h?nen kahdestakymmenest? tuhannesta miehest??n v?h?n liian kuumilta, koskapa h?n muutamana tuulisena y?n? v?h?n ennen kuukauden loppua oli kojeinensa h?vinnyt kaupunkimme edustalta. Sitten muuttui sota taas pieniksi partio- ja ry?st?retkiksi rajaseuduilla, ja Viipurissa palasi el?m? entiseen uomaansa. Min? sain edelleen kumartua tilikirjojen yli ja raapustella numeroita loppumattomiin.
Mutta Viipurin piiritys ei ollut sotaista seikkailunhaluani sammuttanut. P?invastoin oli mielikuvitukseni pienist? sotakokemuksistani saanut lis?yllykett?. Puolasta tuli viestej?, ett? peloittavan valloittajamaineen saavuttanut kuninkaamme varusti suurta retke? Ven?j?lle perinpohjin nujertaakseen it?isen vihollisemme. T?m? ynn? toisaalta rajasissien rohkeat kepposet, joista yht?mittaa kuuli Viipurissa kerrottavan, olivat omiaan johtamaan ajatukseni kauas yksitoikkoisesta ty?st?ni. Olin jo monesti saanut is?nn?lt?ni muistutuksia hajamielisyydest?ni, kunnes sitten kev??ll? 1708 sattui sellainen tapaus, joka kerrassaan katkaisi kauppamiesurani.
Istuin er??n? aamup?iv?n? tavallisessa ty?ss?ni ja minun piti juuri merkit? kirjaan muutamille J??sken talonpojille velaksi annettu suolam??r?. Mutta ajatukseni olivat kokonaan illalla kuulemissani jutuissa, ja huomaamattani piirustin numerosarakkeiden keskelle parrakkaan kasakan sek? suomalaisen sissin l?vist?m?ss? h?nt? miekallaan. Kun t?herrykseni alkoi olla valmis, tunsin jonkun kurkistelevan olkap??ni yli. K??ntyess?ni hieman sivulle huomasin vierell?ni is?nt?ni, Jaakkima Freesin, hallavan peruukin ja ter?v?n nen?n. Yritin nousta paikaltani, mutta samalla sain kipen?iv?n korvapuustin.
Mit? t?m?n j?lkeen seurasi, sen j?t?n mieluimmin kertomatta, sill? puolustukseksi sille, kaunistelematta puhuen, riitt?v?t tuskin nuoruuteni ja pikainen luonteeni. Sanottakoon kuitenkin sen verran, ett? kun olin is?nn?lleni maksanut korvapuustin, joutui h?n useammaksi p?iv?ksi vuoteeseen. Minut taas kuljettivat kivalterit raatihuoneen alla olevaan kaupungin vankityrm??n, jonka vartija minua seuraavana p?iv?n? lohdutti tiedolla, ett? tulisin menett?m??n oikean k?teni.
>>Siin? nyt ollaan, Tapani-poikaseni>>, sanoin min? itselleni. >>Sin? olet vasta yhdeks?ntoistavuotias ja harjaantunut miekkaa k?ytt?m??n, mutta mit? hy?dytt?v?t sinua nyt kukoistava nuoruutesi ja asetaitosi, kun oikea k?tesi hakataan sinulta h?pe?llisesti pois!>>
Ajatellessani vakavammin tulevaisuuttani avuttomana raajarikkona valtasi minut yh? suurempi ahdistus. Tyrm?n sein?t olivat vahvat ja raudoitettu ovi varmasti teljetty, joten v?hint?k??n pakenemisen mahdollisuutta ei ollut. Kun mieleeni muistuivat vanhempani sek? Riika, jonka kuva oli haihtumatonna mieless?ni s?ilynyt, ei se suinkaan ollut omiaan ep?toivoani lievitt?m??n. Mutta ?idin kuva toi mieleeni h?nen opetuksensa ja neuvonsa, ja min? aloin hiljaa itsekseni toistella Davidin psalmeja, joita jo pienen? olin saanut suuren joukon oppia ulkoa. Kun ep?toivoni seitsem?nnen p?iv?n iltana oli korkeimmillaan enk? voinut hetkeksik??n silmi?ni ummistaa, toistin useampaan kertaan ja syd?meni pohjasta kuudetta psalmia. Se rauhoitti minua ihmeellisesti, ja puoleny?n tienoissa nukahdin virkist?v??n uneen.
Aamulla her?sin siihen, ett? yksi kaupungin kivaltereista tuli hakemaan minua ulos. Luulin jo l?hdett?v?n suoraan teloituspaikalle, mutta ulos tultuamme sanoi kivalteri minun olevan nyt vapaan ja k?ski menn? is?nt?ni luo. Ihmeiss?ni ja v?h?n vastahakoisesti l?hdin Freesin taloon. Tapasin is?nt?ni istumassa kirjoituspulpettinsa ??ress?. Minuun katsahtamatta puhui h?n:
>>Kunniallisen ja jumalisen ?itisi takia en tahtonut saattaa sinua rangaistukseen teostasi, mutta toimesi minun luonani ei luonnollisesti my?sk??n voi t?m?n j?lkeen jatkua. Kun kuitenkin ajattelemattomasta ja ?ksyst? luonteestasi huolimatta olet ollut toimessasi ?lyk?s ja ripe? ja koska lis?ksi kuulut tyrm?ss? ollessasi katuneen tekoasi, niin en tahdo sinua suoraap??t? sy?st? tielle.>>
H?n otti pulpetilta lyhyehk?ll? kirjoituksella ja omalla sinetill??n varustetun paperin Ojentaessaan sen minulle jatkoi h?n:
>>T?ss? on sinulle todistus sek? samalla suositus palvelukseen rajamajuri Simo Affleckin luona. H?n tiedusteli minulta jokin aika sitten kirjanpitoon perehtynytt? kirjuria. Ja t?ss? on j?ljell? oleva osa palkastasi.>>
H?n ojensi minulle nahkakukkaron, jossa oli muutamia riikintaalereita hopeassa. Liikutettuna laskin paperin ja rahakukkaron takaisin pulpetille ja ilmoitin, etten hyv?ll? omallatunnolla voi niit? ottaa vastaan, sill? enh?n ollut h?nelt? viel? pyyt?nyt anteeksikaan tekoani. Ja h?pe?kseni minun t?ytyy tunnustaa, ett? vasta is?nt?ni hyv?ntahtoisuus sai minut tuntemaan katumusta k?yt?kseni johdosta. Tyrm?ss? ollessani olivat minua liiaksi vaivanneet muut tunteet, jotta siell? olisin rehellisesti voinut katumuksen valtaan antautua. Kun is?nt?ni sanoi katumuksestani kuulleensa, niin sen h?n jostakin syyst? sanoi selv?sti omasta p??st??n. Mutta ojentaen minulle k?tens? sanoi h?n:
>>No, ?lk??mme nyt en?? sit? muistelko. Ota vain n?m? hyv?ll? omallatunnolla, ja Jumalan haltuun!>>
Siihen p??ttyi urani kauppamiehen ammatissa. Olin nyt vapaa kuin taivaan lintu, ja, mik? parasta, voimakkaaksi varttunut oikea k?teni oli yh? edelleenkin palveluksessani. Nyt jos milloinkaan oli mielest?ni aika omistaa se miekan heiluttamiseen ja heitt?? hanhenkyn? hitolle. Mutta ensinn? ohjasin kuitenkin matkani K?kisalmeen tervehti?kseni vanhempiani sek? n?hd?kseni, mimmoinen impi Riikasta oli varttunut. L?htiess?ni ostin pienen kullatun hopeasormuksen, jonka sis?lle kaiverrutin sanat: >>Muisto yst?v?lt?si Tapanilta>>. Sen aioin soveliaan tilaisuuden sattuessa antaa Riikalle, jonka olin jo tottunut yhdist?m??n kaikkiin rauhallisempiin tulevaisuuden unelmiini.
Kotiin saavuttuani tapasin ?itini sairaana. Jyrk?sti vastusti h?n nytkin aikomustani l?hte? taisteluita etsim??n. Niin palava halu kuin minulla siihen olikin, en kuitenkaan hennonut nytk??n tehd? vastoin h?nen tahtoaan, vaan l?hdin jonkin aikaa kotona vietetty?ni tuon huonossa huudossa olevan rajamajurin luo Pielisj?rvelle.
Ennen l?ht??ni olin tavannut Riikan useamman kerran. Kun ensi iltana kotiin tultuani olin entisi? leikkitanhuitani katsomassa, kohtasin siell? Riikan k?yskelem?ss? omissa unelmissaan. H?nest? oli kehittynyt korkearintainen, solakka tytt?, jonka ruskeista silmist? v?lkehtinytt? entist? vallattomuutta nyt vaimensi neitseellinen kainous. Ilman mit??n tunnustuksia ja hempeit? sanoja selveni meille suhteemme heti tuossa ensi kohtauksessamme. Tunnettuani h?net punastuin nimitt?in vahvasti, ja ik??nkuin heijastuksena levisi punastus h?nenkin poskilleen, ulottaen ??rens? aina siroihin, tuuhean tukan salaamiin korviin ja ihmeen valkealle kaulalle saakka. Viime kerran tavatessamme uskalsin suudella h?nt?, ja silloin annoin my?skin h?nelle sormuksen, jota h?n lupasi uskollisesti kantaa, kunnes tulisin h?nt? vaimokseni pyyt?m??n.
Niin matkustin sitten kahden naisen esirukousten saattamana Pielisj?rvelle. Vaikka tuleva toimeni olikin rauhan tointa syrj?isell? seudulla, oli mieless?ni kuitenkin varma aavistus siit?, ett? min? ennen pitk?? olin joutuva keskelle sodan py?rteit?. Ja niin k?vikin, kuten seuraavassa olen kertova.
TOINEN LUKU.
Rajamajuri otti minut mielihyvin veronkantoapulaisekseen, ja sain hoitaakseni Kiteell? olevan Suorlahden kartanon. T??ll? elin viel? parisen vuotta rauhan miehen?. Mutta id?st? p?in alkoi kuulua yh? pahempaa, kunnes synkki? aavistuksia synnytt?en levisi tieto onnettomasta taistelusta Pultavan luona, jossa siihen saakka voittamaton kuninkaamme oli ly?ty ja josta h?n joukkojensa j??nn?sten kanssa oli paennut Turkinmaalle. Pian sen j?lkeen tuli Ven?j?n tsaari suuren armeijan kanssa uudelleen maahamme ja valloitti Viipurin kes?ll? 1710. V?h?n sit? ennen oli ?itini Jumalan armosta p??ssyt viimeiseen lepoonsa.
Kaikkialla oli ihmiset vallannut suunnaton pelko. Joka suunnalla tapasi l?ntt? kohti rient?vi? pakolaisia, ja ne, jotka edelleenkin aikoivat kotinurkille j??d?, kuljettivat karjansa ja omaisuutensa salojen k?tk??n. Samankaltaisiin toimiin olin min?kin ryhtynyt haltuuni uskotun omaisuuden suhteen.
Er??n? hein?kuun aamup?iv?n? seisoin kujasilla ja katselin tuleentuvaa ruisvainiota. Kunpa saataisiin vilja korjatuksi ja talteen kuljetetuksi, ennenkuin vihollinen n?ille tienoin ilmestyy, ajattelin itsekseni. Silloin kuului omituista t?min??, ja kun k??nnyin katsomaan pitkin tiet?, joka vainion l?pi kulkien h?visi viidakkoon, tuprahti sielt? yht'?kki? n?kyviin ankara p?lypilvi, mink? keskell? hulmusi hevosten harjoja ja v?l?hteli pitk?vartisia piikkej?.
>>No nyt, Tapani, aseta kieli suoraan suussasi, sill? saat tehd? tuttavuutta kasakkain kanssa, ennenkuin osasit odottaakaan!>> sanoin min? itselleni ja aloin rauhalliseksi tekeytyen astella pihaan p?in.
Olisin kyll? hyvin ehtinyt juosta rantaan, ty?nt?? kaikki kartanon veneet vesille ja p??st? saarten suojassa pakoon, mutta is?nt?velvollisuuteni pid?tti minua alallaan. Pihalle p??sty?ni olivat kasakatkin jo kintereill?ni, ja siin? tuokiossa olin min? p?lyisten, parrakasten miesten ymp?r?im?n?. P??llikk? laskeutui hevosen sel?st?, astui eteeni ja kysyi, olinko min? kartanon omistaja tai hoitaja. Tulin kutakuinkin hyvin toimeen ven?j?nkieless?, mutta en ollut kuitenkaan ymm?rt?vin?ni h?nen kysymyst??n, vaan hyvin yksinkertaisen n?k?iseksi tekeytyen pudistin p??t?ni. P??llikk? viittasi silloin luokseen er??n miehist??n, joka h?nen k?skyst??n toisti saman kysymyksen kurjaksi v??nnetyll? suomenkielell?.
Vastasin, etten ole kumpikaan, vaan ainoastaan ty?vouti.
Add to tbrJar First Page Next Page