Read Ebook: Yksin by Aho Juhani

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 444 lines and 22448 words, and 9 pages

Sill? onhan t?m? oikeastaan ??rett?m?n surullista ja toivotonta.

H?n oli ollut minun viimeinen toivoni. H?n oli taas nostanut jaloilleni minut, joka jo lep?sin koossa, henkisesti hervotonna. Olin aikonut ruveta uudelleen el?m??n, uskaltanut aukoa eteeni toista tulevaisuutta. Tahdoin toimia, vaikuttaa ja ponnistaa. Jo olin ojentautunut siihen. Ja nyt oli kaikki taas niinkuin ennenkin. Olin t?ss? ravintolassa kuin autiolla rannalla, josta jo luulin purjehtineeni pois. Tunsin itseni viel? vanhemmaksi ja voimattomammaksi kuin ennen. Ei ollut minussa mik??n katkennut enk? tuntenut murtumisen kipua. Mutta kaikki ponsi oli hervonnut. Olin kuin ik?kulu, oiennut luokki.

Viimeisten ?itten kuluessa olin raivonnut raivottavani, vaikeroinut vaikeroitavani. Nyt en en?? tuntunut jaksavan vaikeroida enk? surrakaan. Olisin ollut tyytyv?inen, jos olisin saanut muistot p??lt?ni torjutuiksi. Mutta ne olivat kerta kaikkiaan tottuneet tulemaan t?h?n aikaan y?st?. Ne tulivat ennen uurrettua v?yl??ns?. Yht? selvin?, vaikka ehk? v?h?n kalpeampina ja v?ritt?m?mpin? kuin ensimm?lt?.

Min? tunnen h?net pienuudesta pit?en. Ensi kerran sattuu h?n silm??ni, kun h?nen veljens? tuo minut perheeseen ja esittelee minut parhaana yst?v?n??n. ?iti on hiljainen, miellytt?v? leski, hell?n ja hyv?n n?k?inen ihminen, hiukset jo harmaantuneet. H?n n?ytt?? el?v?n vain lapsiansa varten.

Tuodaan kahvia sis??n ja leip?koria kantaa pieni kirkassilm?inen tytt?, joka katsoo rohkeasti kasvoihin, jota naurattaa ja joka ei v?lit? sit? peitt??. Niiaus on lyhyt, katkaistu nytk?hdys, ik??nkuin pakosta tehty ja armosta annettu, mutta jota samoin kuin lyhyit? helmoja t?ytyy k?rsi? aikansa. Kaksi mustaa palmikkoa ulottuu alapuolelle vy?t?isi?. Sinusta kasvaa viel? syd?men kipu monelle, jahka siit? ylenet, ajattelen min? ohimennen.

Meist? tulee hyv?t tutut. K?yn usein talossa, ja h?nen koulumatkansa sattuvat samoille tunneille kuin minun menoni yliopistoon. Joko min? saavutan h?net tai hiljenn?n kulkuani, kun n?en h?nen k??ntyv?n kadunkulman takaa. Usein saan, silloin kun en satu h?nt? huomaamaan, lumipallon selk??ni. Ja kun py?r?hd?n h?nt? katsomaan, kiert?? h?n nauraen jo toista palloa punottavissa k?siss??n. H?n on niin aamuntuores, hattu toisella korvalla ja k?sipuuhka riippuen nauhassa kupeella niinkuin mets?miehen laukku. Joskus sattuu, ett? kohtaan h?net kello kahdeksan, k?mpiess?ni kotiini koko y?n kest?neist? juomingeista. H?n ei aavistakaan, mist? viimeksi tulen, juoksee ohitseni ja t?ykk?isee minua menness??n. Kun kotiin tultuani riisuudun, pesen pois y?lliset liat ja laskeudun koskemattomalle vuoteelleni, on h?n hetkisen aikaa edess?ni, niinkuin pieni puhtoinen tuttu lintu, jonka usein n?kee lent?v?n editsens? tien poikki.

H?n on n?ht?v?sti ylpe? aikamiehest? kavaljeeristaan, joka niin usein saattaa h?nt? koulun portille. Vastaantullessaan ottaa h?n oikeudekseen kumartaa minulle, ja min? nostan h?nelle hattua niinkuin t?ysi-ik?iselle neidille. Ja usein juoksee h?n tytt?parvesta toiselta puolelta katua luokseni ja nakkaa minulle kirjat kannettavakseni, kehuakseen tovereillensa tuttavuudestaan. Kun h?nelle pist?? p??h?n, saattaa h?n sanoa: >>Tulkaa nyt meille, olkaa hyv?!>> Nimeni on tietysti h?nen muistikirjassaan ynn? sen rinnalla runo, ja min? luulen, ett? olin siihen aikaan h?nen >>ihanteensa>>.

Menen kihloihin, ja kun k?yn morsiameni kanssa ensi tervehdyksell?, ei h?nt? saada saliin. ?iti menee h?nt? vaatimaan, mutta h?n vastaa vain: >>En tule!>> ja piirt?? joitain kuvia ikkunan hikeen. Kun ?iti viel? uudelleen koettaa houkutella, vastaa h?n taaskin: >>Enk? tule!>> ja hankaa ruutua puhtaaksi. Min? n?en sen oven raosta ja kuulen ?idin toruvan: >>Anna, el? nyt tahraa siin? ikkunaa!>>

Morsiameni istuu salip?yd?n ??ress? ja selailee valokuvia. Tunnen silm?nr?p?yksellisen taantumisen tunteissani. H?nen piirteens? n?ytt?v?t edest?p?in katsoen niin paksuilta ja tavallisilta.

Veli kertoo minulle sitten seuraavana p?iv?n? nauraen, ett? morsiameni, joka oli opettajana tytt?koulussa, oli Annan mielest? >>ruma>> ja >>olevinaan>> ja ettei kukaan heid?n luokallaan voi h?nt? siet??. >>Kyll' on kanssa maku sill?...!>>

H?n katoaa n?kyvist?ni ja mielest?ni useammiksi vuosiksi. Suoritan tutkintoni, muutan maalle ja k?yn hyvin harvoin Helsingiss?. Minulla ei ole h?nest? muuta kuvaa n?ilt? ajoilta kuin kasvava, hontelo koulutytt? Suomalaisen Tytt?koulun ylemmill? luokilla. H?n on ujompi kuin ennen, ja kerran, kun veli tekee h?nelle pilkkaa jostain >>flammasta>>, menee h?n loukkaantuneena pois eik? en?? ilmesty.

Vasta vuosi sitten ilmestyy h?n eteeni nykyisess? muodossaan. Min? olen kyll?stynyt oloihin ja el?m??n maalla, pieniss? kaupungeissa, joissa olen ollut useammassa opettajana. Kihlaukseni on jo aikoja sitten purkautunut, uudet liitot my?skin liestyneet. Tarjoutuu tilaisuus matkustaa ulkomaille ja min? tulen kev??ll? Helsinkiin oppiakseni ranskankielt?. Tulen t?nne sill? sis?llisell? raivolla, joka syntyy maaseudun yksin?isyydess?, pikkukaupunkien kaukaisissa kolkissa, joissa elon voima tuntuu kuivuvan kokoon ja henki kitistyy ja siit? k?rsii. Kaikki siteet olivat katkenneet, vanhempani kuolleet eik? minulla ollut sukulaisia, joista olisin v?litt?nyt. Minulla ei ollut velvollisuuksia ket??n kohtaan, ja min? aioin el?? laajasti, nauttia kerran viel? suuren maailman el?m?st? monien vuosien kuluttua, ennenkuin kokonaan antaudun vanhenemaan. Tulin Helsinkiin melkein samanlaisilla tunteilla kuin ensi kerran nuorena ylioppilaana.

Menen suoraa p??t? vanhaan tuttuun taloon ja soitan. T?ysikasvuinen nuori neiti tulee avaamaan ovea. Minulla on viel?kin se tunne, ett? h?nen kasvonsa, silm?ns?, pitk? tukkansa, py?ristynyt povensa, solakka vartalonsa ... ett? kaikki siin? silm?nr?p?yksess?, yhdess? ainoassa avauksessa sy?pyiv?t mieleeni niinkuin valokuvaajan lasiin.

--Oo, p?iv??! huudahtaa h?n ja ojentaa minulle ilostuneena k?tens?.

Olen sanomaisillani, ett? h?nh?n on jo t?ysikasvuinen neiti ja etten ollut h?nt? tunteakaan. Mutta mik? est?nee minut siit?. Jokin h?m?r? tarve vakuuttaa itsellenikin, ettei i?n ero kuitenkaan ole niin kovin suuri. Enint??n viisitoista vuotta,--jonka samassa lasken, astuessani h?nen j?less??n saliin.

H?n juoksee kutsumaan ?iti?, k??nn?ht?? ovessa ja katsahtaa minuun. Ne keikahdukset ja liikkeet, ne ovat kuin ne minussa tapahtuisivat, ja vereni v?r?htelev?t niiden mukana.

Min? rakastun h?neen hetikohta. Aikamiehen, kaikenlaista kokeneen sitke?ll? tunteella kiinnyn min? h?neen. H?ness? n?ytt?? olevan kaikki se, mit? ennen olen turhaan hakenut. Ei pienint?k??n piirrett?, ei liikett?, ei ??nen v?r?hdyst?, joka minua h?iritsisi tai vaivaisi. Ennen, kun olin rakastunut, tunsin hetkellisi? heikkouksia tunteissani, jonkinlaisia lahopaikkoja. Voin l?yt?? vikoja noissa muissa, arvostella heit? kylm?sti, ja aina oli minulla aavistus, ett? rakkauteni on haihtuva--niinkuin oli haihtunutkin. Ja noihin entisiin n?hden oli minulla aina selvill? syyt, mink? t?hden heit? rakastin. Nyt en voi niit? l?yt??. En voi m??ritell? kiintymyst?ni. Se on vain, niinkuin se on. H?n on mennyt veriini ensi siemauksella, niinkuin voimakas viini, l?pi joka solun ja suonen, nuorentaen ja antaen voimaa.

Kuvittelen samanlaista kuin vuosia sitten, ensi kerran rakastuessani. Rakkauteni on yht? tuntehikas ja k?yt?kseni yht? lapsellinen. Haen tilaisuutta tavata h?nt? miss? suinkin voin, keksin kaikenlaisia syit? heill? k?yd?kseni ja illalla ennen maatamenoani kuljen usein h?nen ikkunansa alitse. Laiminly?n kaikki teht?v?ni, en v?lit? varustautua matkalle enk? viitsi lukea kielt?, jota varten olin oikeastaan t?nne tullut. Tunteeni opettajaneiti? kohtaan ovat melkein samat kuin koulussa ennen. Koetan luikkia l?pi niin v?h?ll? kuin mahdollista.

Kev?t tulee, meri aukeaa ja minun pit?isi l?hte? ensi laivoilla Lyypekkiin. Min? siirr?n sen tuonnemmaksi. Etel?ss? on liian kuuma, Pariisin n?yttelyn alkuaikoina on siell? v?ke? liian paljon j.n.e.

Me k?velemme silloin t?ll?in ulkona kahden, katselemme T?htitornivuorelta merta, joka siint?? ja v?lkkyy, ja satamaa, jossa liukuu laivoja ja lepattaa purjeita ja jota reunustavat valkeanhohtavat rakennukset rantatorin ymp?rill?. Istumme ennen p?iv?llist? Kappelin edustalla, jossa suihkul?hteen ymp?rill? parveilee ihmisi? uusissa v?rikk?iss? kes?vaatteissa. Pienet tyt?t myyskentelev?t vasta poimituita kukkasia, ja joka kerta kun olemme siell?, sallii h?n minun ojentaa itselleen sinisen vuokkokimpun. H?n sovittaa sen rintaansa, tunnustelee sen tuoksua ja unhottaa sen samassa. Mutta min? olen onnellinen enk? saa silmi?ni kukkasista napinl?vess? h?nen povellaan.

Jos tiet?isin, rakastaako h?n minua vai onko h?nell? ehk? jo joku toinen! Ja yht'?kki? tulee minulle pelko matkustaa t??lt? pois niin pitk?ksi aikaa sinne jonnekin horisontin alle, toiselle puolelle kaukaisia meri?.

--V?list? minun ei tee mieleni ollenkaan pois Suomesta, min? sanon kerran.

Vaan eih?n h?n huomaa ??nest?ni mit??n eik? n?e silmist?ni. H?n tervehtii tuonne suihkul?hteen luo er?st? ohikulkevaa pitk??, kaunista ylioppilasta. Kostuttaa lasilla huuliaan ja sanoo hyvin huolettomasti, yh? seuraten silmill??n ylioppilasta:

--Miksei? Eik?s ole hauska p??st? n?kem??n maailmaa...?

Olisikin liika vaatimus, ett? h?n nyt jo olisi ehtinyt rakastua minuun, lohdutan min? itse?ni. Mutta ajatus siit?, ett? h?n j?? t?nne ja ehk? on kihloissa, kun tulen takaisin, alkaa minua yh? enemm?n vaivata. Min? olen kateellinen kaikille, sill? min? n?en, ett? h?nt? aletaan jo huomata. Usein k??ntyv?t k?velij?t j?lelleen h?nt? katsomaan. Helsingin herrat ovat keksineet h?ness? uuden kasvavan kaunottaren. H?n on huomannut sen itsekin. Joskus nostaa ohikulkijain liian silmiinpist?v? ihastus hienon punan h?nen poskilleen. Min? tutkin h?nt? sivulta, seuraan jokaista liikett? ja v?rett? h?nen kasvoillaan. Ilman muuta syyt? alkaa h?n yht'?kki? puhua iloisesti ja reippaasti, mik? tuntuu teeskennellylt? eik? minua oikein miellyt?. Taikka h?n on hajamielinen, kohtelee minua olantakaisesti, ik??nkuin kiusaa tehden. Kuljen viikkokauden alituisessa aikomuksessa tunnustaa tunteeni. Mutta se siirtyy p?iv?st? p?iv??n ja er??n? kes?kuun ensimm?isen? sunnuntaina he ovat jo l?hd?ss? maalle.

Asema kuhisee koululaisia, h?n on veljens? kanssa kiiruhtanut edelt?p?in. Min? pakkaudun j?lemp?? ?idin kanssa tungoksen l?pi, kantaen vaunuun menevi? tavaroita. Soitetaan kolmannen kerran enk? min? ole viel? saanut heitetyksi lopullista hyv?sti?, jolloin toivon voivani katseella ja k?denpuristuksellani antaa jotain viittausta tunteistani. ?idille saan sen h?t'h?t?? sanotuksi, ja h?n toivottaa minulle liikutettuna onnea matkalle. Mutta Anna seisoo jo vaunun ikkunassa, ymp?rill??n joukko hyvi? yst?vi?, joita en voi ty?nt?? syrj??n. H?n ei sit? paitsi n?yt? huomaavankaan minua. H?n on unohtanut, ett? l?hden niin pitk?lle matkalle. Vasta sitten, kun juna l?htee liikkeelle ja min? mieli surkeana seuraan sen yh? kiihtyv?? kulkua, huomaa h?n minut, ny?k?ytt?? minulle p??t??n iloisesti ja tyytyv?isesti ja vet?ytyy vaunuunsa.

Mik? sunnuntai kuumassa kaupungissa, joka on k?ynyt melkein tyhj?ksi! Kuinka minua nyt inhoittaa Esplanaadi, t?ynn? kis?llej?, kaartilaisia ja piikoja. Ja kuinka hermostuttaa tuo iankaikkinen torvien r?min? Kappelin edustalla, josta on mahdoton p??st? kulkemaan ohi.

Harhailen Etel?satamassa ja joudun k?velyill?ni Katajanokan nen??n. Istun siell? kauan aikaa katsellen merta, jonka pinnalla piirtelev?t purjeveneet jostain syyst? tekev?t mieleni yh? surullisemmaksi. Ja kun h?yrylaiva, t?ynn? huviretkeilij?it?, poistuu ulapalle liehuvine lippuineen, en min? jaksa en?? olla, vaan menen takaisin kaupunkiin.

Minulle tulee p??h?n menn? heid?n asuntoonsa. On olevinaan jotain asiata ja sill? tekosyyll? saan avaimen talonomistajalta. Huoneitten ikkunat ovat kaikki liidutut, taulut, peilit ja kynttil?kruunut ovat valkoisten verhojen sis?ss?. Eteisen naulaan on unohtunut hattu ja ikkunalla on vanha rikkin?inen hansikas. Piano on suljettuna. Kosketan sit? ja se ??nn?ht?? kuin nukkuva, jota h?irit??n h?nen unessaan. Min? menen rinta vavisten h?nen huoneeseensa. S?nky on tyhj?, uunissa on papereita ja joku tyhj? pahvilaatikko. Toalettip?yd?ll? on kampa ja siin? muutamia hiuksia. Min? otan ne siit?... Min? sanon, ett? t?m? on hurjaa ja naurettavaa. Koko maailma minua pilkkaisi, jos tiet?isi, ett? olen t??ll?. Mutta olkoon! Min? en tied? muuta, kuin ett? min? rakastan h?nt?, rakastan j?rjett?m?sti, ep?toivoisesti.

Loion kauan aikaa salin sohvalla. Joskus ajetaan kadulla, niin ett? koko huone t?risee. Sitten ei kuulu hiiskahdustakaan, ei muuta kuin k?rp?sten siipien surina.

H?n ei rakasta minua, min? olen h?nelle kerrassaan yhdentekev?. H?n ei muistanut heitt?? minulle edes hyv?sti?k??n. Mutta vaikka olen n?in varma asiastani, toivon min? kuitenkin. Ja min? koetan yh?kin lohduttaa itse?ni sill?, ett? min? en ole osoittanut h?nelle mit??n ja ett? h?n siis ei tied? tunteistani. Jos h?n ne tiet?isi, jos h?nelle kirjoittaisin...? Ja min? alan mietti? loikoessani siin? kirjett? h?nelle. Min? kehit?n tunteeni h?nen eteens?, min? sulatan h?net sanoillani, min? avaan h?nelle syd?meni syvyydet, ja h?n ehk? heltyy, ehk? antaa ainakin toivoa.

Kolmen p?iv?n kuluttua on minulla kirje valmis, mutta min? en saa sit? l?hetetyksi. En uskalla panna kaikkea alttiiksi. Ja niin min? kirjoitan sen sijaan h?nen veljelleen ja ilmoitan, ett? olenkin p??tt?nyt l?hte? ulkomaille vasta syksyll?. Niinkuin olin odottanutkin, kutsuu h?n minut luokseen maalle.

Toisen luokan mukavalle sohvalle nojaten min? n?en vaunun avatusta ikkunasta vihert?v?t maat, lehdittyv?t koivut, vainioilla kynt?miehi? ja rautatieasemat kuin puhdistettuina kes?n juhlaan. Niit? on maalattu ja korjattu muutamia ja ohimenness? tuntuu ?ljyv?rin ja asfaltin haju. Pys?hdytt?ess? kuuluu mets?st? peipposen aina uudistuva viserrys ja k?ki kukkuu kauempana.

Ei ole en?? t?hteit?k??n j?lell? ik?v?st? ja ep?toivosta. Min? olen varma siit?, ett? h?n on tuleva minua rakastamaan. Min? tunnen itsess?ni voiman, jota h?n ei ole voiva vastustaa. >>Henkeni voimalla>>, toistelen min? ajatuksissani. Ja samalla voin min? jotenkin rauhallisesti asettua siihenkin ajatukseen, ettei h?n minua rakasta. Siit? syntynyt rauha lis?? varmuuttani ja antaa yh? suurempia toiveita onnistumisesta, Ennen kaikkea minun t?ytyy olla kylm? ja taistella liikaa tuntehikkuuttani vastaan. Olen laittanut itselleni uuden kes?puvun, joka n?ytt?? tekev?n lyhyen ja lihavan vartalonikin somemmaksi.

Mutta siit? huolimatta vapisen min? hermostuneesti, kun alkaa l?hesty? odotettu asema iltap?iv?ll?. Kun juna huutaa tuloaan, niin sit? s?ik?hd?n. Olen l?hett?nyt s?hk?sanoman tulostani ja he ovat minua vastassa asemalla, kaikki kolme. Olen hiukan k?mpel? k?silaukkuineni. Veli kysyy kuulumisia Pariisista, min? en osaa muuta kuin h?mill?ni naurahtaa.

Anna on yh? kauniimpi keve?ss?, kes?isess? puvussaan. H?n on avop?in, ainoastaan p?iv?varjo suojaamassa auringolta. H?n ja veli alkavat astua edelt?, min? tulen j?lest? ?idin kanssa. Toivon, ett? tienhaarassa, joka kulkee radan yli, he meit? odottaisivat. Mutta h?n survaa vain porttia pysym??n auki eik? katso j?lelleenk??n.

--Me asumme t??ll? aivan yksin, melkein er?maassa, sanoo ?iti. Oli hauskaa, ett? tulit. Me ilostuimme kaikki, kun saimme s?hk?sanomasi.

Ett? he olivat ilostuneet kaikki, se saattaa minut takaisin hyv?lle tuulelle. Toisen portin luona k??ntyy Annakin taakseen ja kysyy huutaen ?idilt??n teelaatikon avaimia.

--Ne kuuluvat olevan kamarin p?yd?ll?! saan min? ?idin puolesta huutaa vastaukseksi.

Ja t?m? lohduttaa minut t?ydellisesti. H?nen edelt?p?inmenonsa ei siis ole mik??n mielenosoitus, niinkuin jo olin pel?nnyt. H?n menee edelt?p?in vain siksi, ett? tahtoo joutua teet? laittamaan.

Istumme kauan illallisp?yd?ss?. H?n hommaa em?nt?n? ja pys?htyy vasta teet? juodessa paikoilleen vastap??t? minua. Kyyn?rp??t p?yd?ll? ja posket nyrkkeihin nojaten h?n kuuntelee minua, vaikka min? joka kerta h?nen liikahtaessaan pelk??n h?nen menev?n. Min? puhun, olen hyv?ll? tuulella ja kuvaan mielest?ni sattuvasti kes?ist? Helsinki?, entist? el?m??ni maaseudulla ja naurettavia oloja pikkukaupungeissa. Saan h?netkin samaan mielentilaan ja minusta n?ytt??, ett? h?n tarkastaa minua omituinen, utelias kiilto silmiss?.

--Se osaa kuvata tuo, sanoo h?n. On hauskaa kuulla, kun h?n tulee ja kertoo sielt? ulkomailta.

Kuinka min? sinua ??rett?m?sti rakastan! Min? kun tulen sielt?, niin laitan sinulle pienen hauskan kodin. Kuinka sin? tulet olemaan tyytyv?inen ja onnellinen! Et sin?k??n voi olla minua rakastamatta. Sin? et voi saada sen parempaa kotia kenelt?k??n, et mist??n. Min? lumoan sinut ymp?rist?n l?mpimyydell?, hyv?n luontoni hellyydell?, mukavuudella ja hyvinvoinnilla.

Enk? min? tahtoisi koskeakaan h?neen. En muuta kuin h?nen otsaansa suudella. Se tunne, jolla h?nt? rakastan, on puhtainta ihanteellisuutta ja se asuu ainoastaan rinnassa.

Ja valvoessani valoisan kes?isen y?n minulle osoitetussa yliskamarissa, min? tulen vakuutetuksi siit?, ett? t?m? hieno tunne, t?m? melkein henkinen rakkaus, ett? se on se, joka oikeuttaa minun saamaan h?net. Min?, joka en mit??n usko, min? olen taikauskoinen t?ss? kohden. Ja min? panen itselleni ik??nkuin koetusty?ksi olla h?nelle uskollinen t?st? p?iv?st? l?htien, ulkomailla, Pariisissa, kaikkialla. Sen p??t?ksen j?lkeen tunnun viattomalta ja puhtaalta ja min? voisin vakuuttaa mielest?ni ihan hyv?ll? omallatunnolla, ett? todella niin olenkin. Puhtaana el?minen on minulle nyt siveellinen vaatimus, vaikka ennen olin sellaiselle olkap?it?ni kohottanut.

Kes?n kuluessa min? tuuditan itseni siihen unelmaan, ett? h?n todellakin on jo minun, ett? h?n rakastaa minua, ja ett? me vain emme puhu siit? toisillemme, vaikka tied?mme sen kumpikin. En k?sit?, ett? syy siihen ei ole muu kuin ymp?rist?n. Veli on hiukan veltto, loikoilee mieluimmin p?iv?t pitk?t puutarhan riippumatossa ja lukee romaaneja. ?iti j?rjest?? aina jotain taloudessa. Ja sill? lailla j??n Annan ainoaksi toveriksi min?, johon h?nen muun seuran puutteessa t?ytyy tyyty?.

Min? j??n heille koko kes?ksi. En ajattele matkaani en??, en muuta kuin sit? nykyisyytt?, jossa el?n ja jossa minulla nyt on kaikki, mit? toivon.

Mitk? onnelliset p?iv?t! Mik? unelma todellisuudessa! Joka ilta kertaan kamarissani, mit? p?iv?ll? on tapahtunut. Se on p??piirteiss??n samanlaista melkein joka p?iv?, ainoastaan vivahdukset vaihtelevat.

Minulla on aamusilla kiire alas yliskamaristani. Tavallisesti kaikki muut viel? nukkuvat, kun laskeudun rappuja alas porstuaan, kuljen h?nen ovensa ohitse ja kuulostan. Siell? ei risahdakaan. Avaan ulko-oven, josta jo auringon paiste kuohahtaa vastaani. Veranta on viel? kostea varjopaikoista, ja pihamaalla kimmelt?? kaste. Istuudun nurkkaukseen, selin aurinkoon, joka ei viel? kuumenna, ainoastaan l?mmitt??. Minulla on kirja, mutta en sit? lue. Tuossa on h?nen kamarinsa ikkuna. Siin? ei ole kuin toinen uudin edess?. N?kyy tuoli ja sen selustimella h?nen leninkins? liivi. En tahdo katsoa sinne, mutta n?en sen kuitenkin. Toinen edess? oleva uudin peitt?? h?nen vuoteensa. Mutta min? olen n?kevin?ni h?net nukkumassa, tukka hajallaan, toinen k?si p??n alla ja toinen rentona riippumassa s?ngyn laidan yli, sormet melkein mattoa koskettaen.

Teen k?velyn rantaan. Koko suuri selk? on viel? rasvatyven. Laiturin laudat loksahtavat veteen jalkojeni alla. Kalaparvi karkaa syv?yksen reunaan, mutta palaa kohta taas uteliaana takaisin. Purjevene, jonka olen laittanut kuntoon, ei ole liikahtanutkaan eilisest??n. Veneess? ovat onget ja uistimet valmiina. Lahden toisella puolen on rautatieasema. Asemap??llik?n valkea vene hohtaa teloillaan p?iv?paisteessa. Tavarajuna seisoo siell? odottamassa. Se on varmaankin seisonut jo tunnin. Savukiemura veturin piipusta kohoaa rauhallisesti ja hitaasti. Sill? ei ole kiirett? sill?k??n n?in salon syd?mess?. Vihdoin se vihelt??, niin ett? kaikuu ymp?ri j?rven rantoja, ja l?htee puhkuen menem??n. Noustessani takaisin pihaan, kuulen viel? kauan py?rien heikkenev?n kolinan.

H?n ei ole viel?k??n noussut. Istun ainakin tunnin entisell? sijallani verannan nurkassa. Olen lukevinani, mutta en tied?, mit? luen... Nukkukoon h?n vain, ei minulla ole kiirett?, h?n on oleva koko p?iv?n minun, t?m?n niinkuin eilisenkin.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet