Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Kootut teokset 2: Runoelmia 1886-1906 by Erkko J H
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 1860 lines and 36648 words, and 38 pages
KEV?TRUNO
Suomen laulujuhlaan Viipurissa 18 p. kes?kuuta 1889.
Valon, p?iv?n pojan, syd?mmess? Syv? lempi paisui polttavaksi. L?ksi kultalinnastaan h?n maahan, Kosimahan maata morsiokseen. Miss? liikkui, kylvi kultiansa, Luonnon suurisyntyisen tavalla, El?m?ksi kaiken luomakunnan.
Suomi vartoi armast' auttajakseen Y?n ja kylm?n orjakahlehista; Monen kovan takatalven kesti, Id?n imut, pohjan puuskaukset, Kev?h?n tok' uskoi koittavaksi.
Taivaan seitsenkaarta kulkiessaan Valo n?ki Suomi-neiden, mieltyi Kaunihimpaan sinisilm?isist?. Seitsenkaarelt' astui kukkulalle, Siit? hongan latvahan laseiksen, Alentiiksen koivun, pihlajan ja Pajupuun ja lep?n, tuomen oksiin -- Huutehessa hohti mets?n hapset. -- Siit? laski immen poven p??lle, Mutta vaippa valkoinen sen peitti, Valkovaipan alla nukkui Suomi, Rinnassa vaan heikko toivo tykki.
Valo luonnonsyntyinen ei s?iky: Poven l?mmitti, niin syd?n sykki, Vaippa valui immen rynt?hilt?, Hymy vieno v?rjyi poskip?ill?, Mut on silm? himme? ja kylm?.
Valo luonnonsyntyinen ei s?iky: L?mpimill? lemmensuudelmilla Vapautti immen sinisilm?t Sokeudesta, j?isen kaihen alta.
Nyt ne loistaa p?iv?n p?ilyess?, Kuvastavat kaiken luomakunnan. Saimaa, P?ij?nne ja Roine l?ikkyy, V?lkkyy etel?n ja pohjan virrat Niinkuin Suomenlahden lainehetkin -- Talvell' ei kuin koskip??t vaan kuohui. Nyt ne v?lkkyv?t kuin hohtohelmet Morsiamen kaulan kaunisteena. Mut h??vaattehit' on impi vailla.
Valo suurisyntyinen ei s?iky: Kutoi armahansa kukkasihin, Tuorehisin, luonnonsyntyisihin, Teki tukkamets?t tuuheoiksi, Vehre?iksi painoi hienot helmat, Ett? kuohahteli immen rinta, Kev?t-tuntehet kun siell? tulvi. Valollen jo sykki Suomen syd?n, L?mpim?sti lainehteli mieli. Mut on soitto viel? suorimatta, Riemunkielet kesken j?nnityst?.
Valo luonnonsyntyinen ei s?iky: Etel?st? kutsui p?iv?n poika Linnut t?nne, t??ll? syntynehet, Kutsui soittajoiksi valon h?ihin. Sytytti ne linnut s?tehill?, S?tehetp? muuttui s?veliksi, Ett? kaikui kaikki ilmanrannat, Ilontiusketta kun piti peippo Leivon, sirkun, kerttusien kanssa. Nousi riemu runsahimmillensa,
Satakielisen kun soitto helskyi. Ylimmilleen yltyi juhlahenki, K?ki valon kunniaa kun kukkui. Niin ne juhlalaulut lainehteli Yli j?rven, niittyjen ja pellon, Kyl?n kautta kallionkin rintaan, Josta kaiku vastasi ja kertoi, Ett? vuori ihastuksest' itki, Kuullessansa valon vihkivirtt?. S?veli? tuore tuuli kantoi Joka kukkasenkin kuulustella: Eri nuotti eri lintusella, Eri kukkasella eri tuoksu. Yhtehen ne sointuivat tok' kaikki, Suomen linnut, Suomen kukkasetkin: Sytyttih?n sama valo heid?t.
Niin kun kaikui valon vihkivirsi Suomen laululintusien suusta, Vapautti paimenen ja lauman Rikkahille luonnon laitumille; S?ikkyi halla, karsas luonnon impi, Kietasiiksen usvavaippahansa, Nousi suolta, l?ksi liikkehelle, Pime?ss? rauhatonna piili, Kunnes, kev?tkielten sointuessa, Itse y?kin poistui pohjolasta -- Halla hukkui valon valtakuntaan. Valonvirtt?, kev?tkielt? kuullen, Suomen suuri toukoaika alkoi: H?yryt vinkuivat ja lastilaivat Suomen sinivett? viilteleiv?t.
Toiset mailta vierahilta toivat Seitsemi? touonsiemeni?, Koetteeksi kodistuuko t??ll? Suomen oman siemenen ohessa Ulkomaitten uusi toukovilja. Suomen suuri toukoaika alkoi, K?vi kuokka, uudenmoinen aura, Vanha pelto siement? sai uutta, El?m?n loi siemenehen valo.
Niin se valo Suomi-neiden voitti, Ett? immen kasvot kirkastuivat. Niin se paloi rakkautta Suomi, Ett? taivas tulta soilehteli. Niin se kaikui Suomen kev?tlaulu, Ett? syttyi koko Suomen syd?n, Yhtyi kansa valon vihkivirteen.
Tiedonvalo ennen loisti Opinkukkuloille vaan. Harva saavutti sen sielt?, K?ytti kohta valtanaan.
Joukko valonjanoisena Kuihtui hengenk?yhyyteen. Joskus tiedonsirun l?ysi, Niinkuin lasinsirpaleen.
Sirut voivat vahingoittaa, Mutta huolin hoivaten Taito niist?kin voi laittaa M?kin sein??n ruutusen.
Siit? valons?de tuikki Laakson m?kki huonohon. Vaan ken s?tehen on n?hnyt, Pyrkii p?iv?n valohon.
Valonjano juurtui, suurtui, Henki alkoi viljomaan. Valon arvon kautta kansa Tunsi omaa arvoaan.
Tunsi, etsi oikeuttaan, Suurempata soihtua. Noustiin opinkukkuloille, Huudettihin: "Tietoa!"
Vihdoin tiedon teljet s?rkyi, Valo vy?ryi virtanaan, Pyrki p??st? joka laaksoon -- Siell? t??ll? torjutaan!
Valo nosti puoltajoikseen Pojat p?iv?rintaiset, Alkoi Suomen kev?tkes?, Kuohui kaikki syd?mmet.
Naiset nousivat kuin miehet, Valo, valo huulillaan. Syd?nmaankin syv?t joukot L?ksi valon noudantaan.
L?ksiv?t kuin paimenetkin Muinen valon kehdollen, Sielt? kantoi kallihinta Kotihinsa jokainen.
Hengen hedelm?t ne nousi, Nousevat nyt yhten??n: Valon, vapauden joukko Nuorisossa n?ytet??n.
Pois raunioilta laulamasta Ja jumaloimast' entis-aikaa! Kun vanhain kunto johtaa lasta, Niin uudet laulut suusta raikaa.
Apina luotiin matkijaksi, Mut ihminen ain' uutta luomaan: Meit' etehen vie jalkaa kaksi, Ain' uutta ty?t? valmiit tuomaan.
Mit' entisess' on oivanlaista, Se luonnostaan on perustamme, Mut mekin jotain kelpaavaista My?s j?lkeisille rakennamme.
Siis eteenp?in, ty? johtajamme Ja silm?t kauas aikaan luomme! Me uuden jakson aloitamme, Mut j?lkeistenkin alkaa suomme.
El?m? juoksee jaksoellen, Puu kasvaa kerkin vuodessansa, Niin korkeuteen p?in v?hitellen My?s kasvi pyrkii -- samoin kansa.
Ja noustessaan soi luonnon kielet, Sen huomaa parhain leivosista. Soi Suomikin, sen reippaat mielet Ne kaikuu kev?tlaulelmista.
Soi, Suomen laulu, nyt kuin ennen, Ett' y?n ja sorron vallat nukkuu! Ei her?t?ksens? kuin ennen, Vaan niin, ett' ainiaaks ne hukkuu.
Soi, Suomen laulu, nyt kuin ennen, Ett' aina valvehill' on kansa! Ei velttoon horroksehen mennen, Vaan vartioiden soihtuansa.
Soi, laulu, nuorna, tuorehena, Totellen omaa luontoasi! Vapaana valon kukkasena My?s vapaa olkoon maailmasi.
Niin laulu aikain vaihtuessa Kev?imet j?lleen palauttaa Ja maailmankin vanhetessa Se kansan hengen nuorennuttaa.
Mies n?ki niin paljon rikkaita, Ne n?yttiv?t onnellisilta. Mut k?yh? raukka h?n kerj?si Ja usein vilussa v?rj?tti. Mies n?ki niin paljon rikkaita, Mut itse h?n kerj?si.
H?n kerjuhun eksyi tehtaasta, Kun siell' oli murtanut jalkansa. Siit' asti k?yhtyi ja vaimo l?ks Luo naapurin, rikkaan yst?v?ks. H?n kerjuhun eksyi tehtaasta, Lapsjoukko j?i leiv?tt?m?ks.
Ja katuja lapset kuljeksi. Mut vanhinpa heist? kelpasi. Se oli niin kaunis tytt?nen, Senvuoks se kelpasi valloillen. Muut nelj? katuja kuljeksi, Yks kelpasi valloillen.
Nyt is? on aivan raivossaan. Lie tuskin terve h?n aivoiltaan. H?n kulkee noituen valtoja. Muut pit?v?t h?nt? hulluna. Ja kyll? h?n onkin raivossaan, Mik? liekin aivoissa.
T?H?N AIKAAN.
Totta se mahtaa maailma olla Hullu ja kurja sent??n, Koska ne toinen toistaan sy?v?t, Onnea etsien sent??n.
Pienempi??n sy? suuret kansat, Rikkaat k?yhempi?ns?, S?rkev?t lemmen, luottamuksen, Polkevat yst?v?ns?.
Sy?v?th?n raa'at Afrikassa, Nekin sy? toisiansa. Sielt?k? lie ne suuret rikkaat Etsineet esikuvansa.
H?n ennen n?ytti kuin kerj?l?inen, Oli arka, raukka ja tyhj?p?inen. Mik? lie tehnyt sen? Nyt h?n on reipas, rohkea, Kuin valtakunnan vartija. Mik? sen siksi sai? On viisas, voipa, mahdikas Kuin vanha virkavaltias. Mik? sen siksi sai? Voi kuinka on tuhma maailma, Kun syit? ne eiv?t oivalla: H?n sy?d?kseen kuin sai!
No niin, nyt ymm?rr?mme sen, Mies k?yh? on neuvoton, On tyhm?, arka n?lk?inen, Vaan vatsassa viisaus on. Siis iloitkaamme, riemuitkaamme, Kun vatsassa viisaus on!
TOTTUNUT.
Papukaija kartanolla Oli aivan valloillaan, Kuitenkin kuin sidottuna Sein?n luokse napukkaan.
Siit' ei liikkunut h?n kauas, P?iv?t p??st??n pakisi, Samat jutut mitk? muinen Talon tyt?r opetti.
Kerran siin? istuttaissa, Juodessani kahvia, Kysyin: "Siivet sull' on, lintu, Mikset lenn? ulomma?"
Lintu p??t??n kallisteli, N?ytti kuin ois tuuminut. Sitte luulin lausuneen sen: "Olen t?h?n tottunut."
NUOT JA ME.
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page