Read Ebook: Haapakoskelaiset: Romaani Itä-Suomesta by Ahrenberg Jacob Suppanen Aatto Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 431 lines and 30498 words, and 9 pages

ssa.

P?iv?llishetki ja keskip?iv?n kuumuus olivat jo ohitse, kuin h?n lakkasi astumasta; nyt oli h?nen suunnitelmansa valmis, kaikin puolin punnittu ja kypsynyt. H?n otti esiin paperia ja kyn?n ja kirjoitti kolme kirjett?. Kuin ne olivat valmiit, kutsui h?n tytt?rens?, ilmoittaakseen h?nelle aikeensa.

Neiti Hanna tuli sis??n hiljaisempana ja vakavampana tavallistansa.

-- K?y istumaan, rakas lapseni, sin? et n?yt? olevan tyytyv?inen t?h?n naimiseen. No en min? sano siit? mit??n; mutta toivokaamme kaikissa tapauksissa, ett? se luonnistuu paremmin, kuin me molemmat nyt ajattelemme ja luulemme.

Hanna nieli alas jotakin, joka n?ytti tunkeutuvan h?nelle yl?s kurkkuun.

-- Kuulehan nyt, rakas lapsi, kuinka min? olen ajatellut asiaa -- ja h?n alkoi lukea kirjeit?ns?.

"Minulla kun nyt on tilaisuus tehd? sinulle ja vanhalle yst?v?llemme Gripenstedtille suuri palvelus, en voi olla vaivaamatta sinua parilla rivill?, vaikka oletkin lomalla, Kun t?m? asia sit? paitsi on sen laatuinen, ett? min? sen kautta p??sen kauan toivotun tarkoituksen perille, niin siit? kyll? k?sit?t, miksi sen niin kiihke?sti lasken sinun syd?mmellesi. Muistanethan, kuinka vaikea minun oli saada taivutetuksi vanhaa yst?v??ni Gripenstedti? toistaiseksi pit?m??n kuvern??rinpaikkansa, p??st?ksemme mahdottomasta V:st?, joka on kenraalikuvern??rimme l?hin tarjokas siihen paikkaan. No niin, nyt on minulla ehdokas, jonka pit?isi loistavasti voittaa joka taholla: minun poikani Erik. H?n on ?versti, siis sotilas ja ven?j?? puhuva, Yrj?n ritari ja nyt my?skin nainut er??n ruhtinattaren Moskovan suuresta maailmasta. H?nell? on kenraalikuvern??rille oivallisia suosituksia paljon vaikuttavilta henkil?ilt?, muiden muassa Skobelevilta ja kreivi St?lpersilt?; sin? p??set V:st? pitk?ksi ajaksi, Gripenstedt saa muuttaa Helsinkiin hoitamaan terveytt?ns?, ja min? saan viimeinkin kotiin Erikkini. Kun Erik on kaikin puolin osoittanut olevansa t?ysin kykenev? mies, joka on hyv?sti tullut toimeen paikassansa, niin toivon, ett? et sin? enk? min? saa t?st? suosituksesta mit??n h?pe??... Toivoen sinun..." j.n.e., j.n.e.

Toinen kirje oli er??lle vapaaherran vanhalle naissukulaiselle, jolla oli hyvin suuri vaikutusvalta ylh?isiss? piireiss?. Karsittuna alusta ja lopusta kuului t?m? kirje n?in:

"Paras serkku. Erik on nainut venakon, er??n ruhtinatar Helena Chamitovin, siin? kaikki, mit? min? toistaiseksi tied?n morsiamesta. Ensi viikolla odotan kotiin nuorta paria. Ymm?rr?tteh?n, serkku, kuinka mahdoton h?nen nyt olisi asettua Haapakoskelle; h?nen t?ytyy etsi? itselleen paikka jostakin t??ll? kotimaassa. Jos h?n joutuu sotakomisarjukseksi, piirintaapiukseeriksi tai joksikin sellaiseksi, niin h?n saa hikoilla siin? paikassa koko ik?ns?, p??sem?tt? koskaan sen ylemm?ksi. H?nen t?ytyy sen t?hden heti alusta p??st? sellaiseen asemaan, ett? h?nen ei tarvitse tunkeilla liian alhaisissa piireiss?. Nyt ovat asiat sill? kannalla, ett? Gripenstedt vanhus aikoo pyyt?? eroa. Min? olen kirjoittanut siit? varapuheenjohtajalle ja pyyd?n nyt teit?, serkku, joka olette niin l?hell? h?nen perhett?ns?, panemaan paljon vaikuttavan sananne vaakaan Erikin hyv?ksi..."

Kolmas kirje oli vanhalle Gripenstedtille. Siit? sai h?n tiet??, mist? p?in tuuli k?vi ja kuinka vapaaherra vanhus asiaa ajatteli.

-- No, mit? arvelet suunnitelmastani, Hanna? sanoi vapaaherra ja katsoi tytt?reens?.

Hanna vain ihmetellen katsoi is??ns?, mutta ei vastannut mit??n. Viimein h?n kuitenkin lausui:

-- Luuletko sin? Helenan viihtyv?n sellaisessa maaseutukaupungissa kuin J., sis?maassa, jossa ei ole mit??n seuraa, jossa tuskin on mahdollinen puhella kenenk??n kanssa?

-- Nuorena vitsa v??nnett?v?. Nyt aluksi viihtyy h?n siell?, sittemmin, kuin h?n --ja vanhus etsi jotakin sopivaa sanaa, jonka h?n, jos lienee l?yt?nytkin, kuitenkin j?tti sanomatta -- samapa se, toistaiseksi h?nen pit?? viihty?. Sit? paitsi t?ytyy h?nen, mielell??n tai vastenmielisesti, oppia siell? jompikumpi maamme kielist?, sill? muuten h?n ei koskaan tunne olevansa kotonaan t?ss? maassa.

-- Is?, min? tahtoisin tiet??, mit? sin? itse arvelet t?st? avioliitosta, tahtoisin tiet?? sinun sisimm?n ajatuksesi asiasta. Ja neiti Hannan ??ni vapisi liikutuksesta.

T?st? tytt?rens? ??nen harvinaisen vienosta v?rin?st? tuli vapaaherrakin liikutetuksi. Heti paikalla k?sitti h?n, mit? liikkui syvimm?ll? Hannan sielussa, tuossa tyt?n sielussa, joka oli paremmin kuin pojan sielu h?nen oman sielunsa kaltainen. H?n k?sitti, kuinka Hanna oli tuleva k?rsim??n siit? uudesta, joka oli tuleva, k?rsim??n siit?, ett? oli kadottava kaikki, n?m? perhekuvat, joita h?n kunnioitti, n?m? historialliset posliinit It?-Indian komppanian ajoilta, suvun hopeat, kaikki, kerrassaan kaikki, ehk?p? veljens?kin.

Vapaaherra tunsi syv?? s??li? tyt?rt?ns? kohtaan, mutta h?nen tapansa ei ollut lohdutella eik? h?n siihen edes kyennytk??n. Pitk?n ja toimeliaan el?m?ns? aikana oli h?n oppinut toimimaan ja, jos tarve vaati, puhumaan sattuvasti ja voimakkaasti, mutta pukea syd?mmen hienoimpia tunteita sanoihin, puhua l?mp?isesti sielun syvyydest?, se taito oli h?nelt? j??nyt oppimatta. Ylh??ll? selj?nteill? puhaltavat aina koleat tuulet, ja vapaaherra Horn oli niin kauan oleskellut juuri ylimmill? kukkuloilla.

H?n meni tytt?rens? luo.

-- Sin? kysyt, mit? min? arvelen t?st? avioliitosta. No, olkoon sanottu, mutta ainoastaan meid?n kesken: minua se ei miellyt?. Vaan voihan se tulla paremmaksi, kuin nyt n?ytt??, ja usko minua, se riippuu paljon sinusta, tytt?reni.

Hanna huokasi ja punastui. H?n k?sitti is?ns? ymm?rt?neen, mit? ajatuksia ja tunteita h?nen mieless??n liikkui. H?n suuteli is?ns? k?tt? ja meni ty?h?ns?.

Raskain mielin l?ksi h?n t?ytt?m??n em?nn?n velvollisuuksiansa. T?m? oli h?nest? kuin uhrijuhla. Vanha, rakas koti oli j?rjestett?v? ja koristettava, sisustettava ja sievistett?v? -- kelle? Kaukaisesta, vieraasta maasta tulevalle muukalaiselle naiselle, joka oli riist?v? h?nelt? valtikan, joka oli koko ik?ns? vallitseva ja hallitseva t??ll?. T??ll?, jossa Hanna oli viett?nyt el?m?ns? paraat p?iv?t, jossa h?n oli hell?ll? huolella s?ilytt?nyt jokaista pikku kohtaa sellaisena, kuin se oli ollut monen miespolven ajan, t??ll? oli tuo muukalainen ja ehk?p? h?nen t?tins?kin ... ja Hanna purskahti itkem??n. H?n on ehk? muuttava kaikki, tuova t?nne ven?l?iset tapansa, pyh?inkuvansa, likaiset ven?l?iset palvelijansa, jotka eiv?t tied?, mit? puhtaus onkaan. Ja Erikin, h?nen rakkaan veljens? Erikin on se nainen riist?v? h?nelt?, riist?v? ainiaaksi, ja Erikin kanssa my?skin t?m?n kartanon, jota ei en?? koskaan saanut kukaan t?m?n historiallisen suvun naisperillinen peri?. Mieless? kuohuvina tunteet, jotka horjuivat katkeruuden ja vihan v?lill?, mutta joihin my?skin sekautui syd?mmellist?, vilpit?nt?, suurta surua kaikesta siit?, mit? h?nen veljens? oli vet?nyt itsens? ja muiden omaistensa p??lle, liikkui Hanna vanhassa talossa, otti esiin liinavaatteet, jotka koristettuina suvun vaakunalla, puhtaudesta ja mesiruohosta tuoksuvina olivat saaneet kymmeni? vuosia olla rauhassa paikoillaan hyv?sti tuuletetuissa, vilpoisissa s?ilypaikoissa. Ja siin? luki h?n noiden vaatteiden vaakunakirjoituksista kuten Egyptin tutkija muumiain k??reist? kokonaisen suvun historian. Ja kaikki n?m? t?hdet, n?m? miekat ja kyp?r?t, joita ?iti ja ?idin?idin ?idit olivat ommellen kirjailleet lakanoihin ja tyynynp??llyksiin, ne puhuivat kaikki suvun l?nsimaisista pyrinn?ist?. Kaikki n?m? muhkeat merkit oli aikoinaan sotilaan aseilla tai valtiomiehen kyn?ll? voitettu taistelussa Moskovan suurta valtaa vastaan. Villaisten peitteiden, pehmoisten kuin puuvilla ja valkoisten kuin lumi, joukosta etsi h?n komean, Ruotsin vaakunalla koristetun silkkipeitteen, jonka kuningas oli lahjoittanut h?nen isois?ns? is?lle, kuin h?net haavoitettuna kannettiin pois verisest? Ruotsinsalmen taistelusta. Siit? l?htein oli se kulkenut suvussa perint?n?: morsiuspeitteen?. Raskain mielin j?rjesteli h?n h??huoneet veljelleen ja tuolle vieraalle naiselle, jota h?n pelk?si, ja kun kaikki, jota pelj?t??n, her?tt?? vastenmielisyytt?, tunsi h?n, vaikka kyll? koettikin hillit? mielt?ns?, ensi kerran polttavaa, kiusaavaa vihaa h?nt? kohtaan, joka oli tuleva, h?nt?, joka oli niin suuri muutos vuosisataisiin muistoihin verraten ja joka oli tuova uutta verta ja uusia aatteita t?h?n vanhaan, ylh?iseen ja ylev??n sukuun.

Vapaaherra vanhus oli tarkka talouden hoitaja, H?n tiesi, kuinka ??rett?m?n vaivalloista oli saada suomalaisesta maasta kiskotuksi varat, mit? maalaisruhtinas, maanomistaja-ylimys tarvitsi, el??kseen ylh?isen? herrana. H?n sen t?hden k??nsi moneen kertaan rahaa ennen, kuin antoi sen pois k?dest?ns? mihink??n, joka ei kuulunut maanviljelyskaluihin, meijeriastioihin tai rotuel?imiin. Kaikki sellaiset olivat h?nell? mallikelpoisessa kunnossa, mutta kaikki muu oli ylellisyytt?, ja sellaisessa h?n s??sti. Varsinkin oli h?n s??st?nyt ajokaluissa; vuodet p??st?ns? oli h?n ajanut korkeissa, monitaipeisissa ja perin vanhanaikaisissa vaunuissa. Kuin h?nen nyt oli l?hetett?v? se Noakin arkki, joksi naapurit sit? leikill? sanoivat, asemalle noutamaan poikaa ja h?nen vaimoansa, l?i h?n k?si??n yhteen ja sanoi miettiv?sti: niin, kaunis tuo ei kyll? ole, mutta mink?p? sille tekee; enh?n min? nyt mist? voi yht'?kki? ostaa uusia vaunuja. Kuski Gabriel ja uusi, herramainen palvelija Larsson, joka syvimm?ss? sielussaan kiihke?sti rakasti teaatteria ja murhen?ytelmi? ja oli aikoinaan palvellut ??nett?m?n? n?yttelij?n? teaatterissa, saivat siis l?hte? ajamaan asemalle.

Erik Horn ja h?nen nuori rouvansa olivat pys?htyneet K:n asemalle. Erik tunsi heti Haapakosken ajoneuvot, jotka olivat kuulut yli koko valtakunnan. H?n oli niist? v?h?n h?peiss??n Helenan edess?, jolla juuri t?ll? alalla oli eritt?in tarkka ja harjautunut silm?. Mutta eip? siin? mik??n auttanut, h?n vei h?net niiden luo. Nauraen nousi Helena niihin, ja liikkeelle l?hdettiin h?lkk?juoksua.

Kuinka kaunis oli tie k??ntyess??n honkain runkojen v?litse. Kuinka syv?lliset ja salaper?iset olivat mets?t: puiden rungothan n?yttiv?t aivan pylv?sriveilt?, jotka kaukana h?lveniv?t valoisaa pohjaa vasten. Kuinka taivas oli sininen ja ilma kevytt? hengitt??. Niityt komeilivat kauneimmassa puvussaan, p??skyt lenteliv?t riemusta huudellen valkoisten pilvien alla ja lep?siv?t toisen vuoron vierekk?in, pari toisensa rinnalla pitkin noita loppumattomia sananlenn?tinlankoja. Helenan syd?n paisui onnesta ja ilosta, ei pauhuisesti, ei, se sykki niin hiljaa kuin perhon hienot siivet tuolla, jossa se kes?p?iv?n auringonpaisteessa istui mets?ruusun lehdill?.

-- Erik, sanoi h?n hiljaa, tarttui h?nen ruskettuneesen k?teens?, painoi sit? silmi??n ja huuliaan vasten ja katsoi ihastuneesti h?nen silmiins?, Erik, t?m? on kaunis t?m? maa, t??ll? odottaa meit? onni.

Erik my?skin katsoi h?neen; h?nen kasvonsa eiv?t hymyilleet, ne vallan loistivat terveydest?, onnesta ja autuudesta.

-- Helena, sanoi h?n ik??n kuin ponnistaen, ja h?nen syd?mmens? v?risi kuin kieli h?nen lausuessaan h?nen nime?ns?. H?n oli liikutettu, hell?, syd?mmellinen -- kaikki h?nen lapsuutensa ja nuoruutensa muistot sy?ksyiv?t h?nelle vastaan, kuin h?n nyt Helenan sivulla matkusti t?t? tiet?, jota ennen oli ajanut niin monesti. H?nen syd?mmens? paisui jalojen tunteiden kuohusta, ja h?n teki mieless??n lupauksen, ett? n?m? vainiot, joita h?nen esi-is?ns? olivat vuosisatoja viljelleet, olivat h?nest? saavat heille seuraajan, yht? uskollisen ja uutteran ty?ss? kuin hekin.

Nuorelle parille ei kuitenkaan j??nyt tilaisuutta enempiin haaveksimisiin, sill? romantillinen palvelija joka silm?nr?p?ys k??ntyi heid?n puoleensa, tehden selityksi? ja pit?en puheita, joita varsin hyvin saattoi sanoa liialliseksi virkainnoksi.

Vaunut k??ntyiv?t lehtikujaan, jonka kahden puolen kasvoi koivuja, haapoja ja pihlajia hoitelemattomina, Helena t?hysteli uteliaasti "linnaa". H?n n?ki tuolla valkoiseen vivahtavan kartanon mustine taittokattoineen ja mataloine siipirakennuksineen; sen p??llitse koetti h?n saada vilahdusta varsinaisen kartanon torneista ja huipuista, sill? eih?n toki satavuotinen herraskartano voinut...

Samassa pys?htyiv?t vaunut sen valkoisen rakennuksen eteen, ja Helena tunsi k?yhyyden ja pikkumaisuuden enteit?, ja niin voimakas oli t?m? tunne, ett? se kuului niihin, jotka ainiaaksi painuvat muistiin -- se oli niit?, joiden mukaan sitte koko ik?ns? arvostellaan ja tuomitaan oloja. Rappusilla seisoivat vapaaherra vanhus ja Hanna; he ottivat nuoren parin vastaan ilman mit??n yli kuohuvaa iloa, mutta yst?v?llisesti, ??neti, k?den puserruksella ja syleilyll?, joka kaikki tuntui sanovan: Helena, me otamme sinut vastaan ilman ehtoja, vakaasti aikoen rakastaa sinua ja viihty? sinun kanssasi -- jos se ei onnistu, niin syyt? itse?si. Jonkinlainen ritarillisuus ja mini?n tavattoman kauneuden ilmeinen ihmettely l?mmittiv?t vanhuksessa jonkin verran tuota muuten kylm?nkoleata tervehdyst?. Mutta neiti Hannassa p??siv?t Aldonin huvilassa vietetyn, tuskaisen y?n muistot niin suuresti valtaan, ett? h?n ei saanut kukistetuksi vastenmielisyytt?ns?.

Ainoa, joka myrskyisesti otti vastaan nuorta herraansa, oli Rob Roy, h?nen vanha mets?styskumppaninsa; mutta kun h?n nyt ei en?? jaksanut iloisella hyppimisell? eik? kovalla haukunnalla ilmaista iloansa, paneutui se maahan Erikin jalkain juureen ja ainoastaan vikisi ja vaikeroi, joka nuoreen muukalaiseen ja taikauskoiseen naiseen vaikutti hyvin voimakkaasti ja tuskallisesti.

Tampuurissa uudistettiin tervehdykset, ja nuoret meniv?t yl?s siihen huoneesen, jonka neiti Hanna oli laittanut heille kuntoon. T?m? tilava ja valoisa huone, kalustettu vastoin nykyajan kirjavaa ja moniv?rist? aistia yksinkertaisesti, mutta siev?sti, oli puutarhan puolella. Ikkunat olivat auki ja kullalta v?lkkyv??, vihre?t? valoa tulvi huoneesen. L?mp?inen kes?tuuli kohotteli hiljaa valkoisia ikkunan verhoja, ne paisuivat kuin purjeet, nousivat ja laskeutuivat ja huiskuttivat -- niin Helenasta tuntui -- raitista, viile?t? tervetuloa. Huone tuoksui kukista ja puhtaudesta. Kosken kuohu t?ytti sen yksitoikkoisella, nukuttavalla kohinalla.

Tuskin sai Erik suljetuksi oven, kuin Helena tuskaisen n?k?isen? tarttui h?nen kaulaansa.

-- Erik, Erik, minua pelottaa t??ll?. Minua ei rakasteta, min? en ole tervetullut sinun sisarellesi Hannalle. Min? tunnen sen, min? tunnen sen mieless?ni, ei maksa vaivaa sinun koettaakaan saada minua uskomaan muuta.

Kasvot juhlallisina, melkein ankaran n?k?isin? vastasi Erik:

-- En koskaan, Helena, sen min? vannon sinulle.

Erikin vakavuus kukisti Helenan levottomuutta sen verran, ett? h?n tunsi itsens? tyynemm?ksi, mutta ei h?n silt? kuitenkaan ollut viel? l?hesk??n varma. H?n kiiruhti pukeutumaan ja laittautui niin yksinkertaiseen pukuun, kuin suinkin saattoi.

Nyt soi p?iv?lliskello. Erik ja Helena astuivat alas ruokasaliin, viimemainitulla syd?n kovasti sykkiv?n?. P?iv?llisell? syntyi suuri hankaluus kielest?. Ven?tt? osasivat ainoastaan Erik ja Helena; neiti Hanna kyll? osasi sujuvasti ranskaa, mutta vapaaherra vanhus puhui ainoastaan vaivalla sit? kielt?. T?ytyi tyyty? saksaan. Kerrotaan keisari Kaarle V:nen sanoneen: min? puhun espanjaa Jumalani kanssa, ranskaa naisten kanssa ja saksaa palvelijaini kanssa. Jos Espanjan kielen sijaan sovitetaan ven?j?, niin t?m? keisarin lausunto soveltuu viel? t?n?kin p?iv?n? ven?l?isiin ylimyksiin. Helenasta oli varsin tuskallista puhua saksaa sellaisessa asemassa olevan henkil?n kanssa kuin h?nen appensa; lis?ksi appi viel? puhui saksaa hyvin huonosti. Sen t?hden keskustelu supistui kaikkein tavallisimpiin jokap?iv?isyyksiin ja uhkasi aika-ajoin kokonaan sammuakin, kunnes vanhus rohkeasti turvautui Ruotsin kieleen. Vapaaherra Aleksander oli iloinen ja ylpe? pojastaan, innostui kysymyksiss??n ja melkein unhotti Helenan. Helena oli hyvin liikutettu, mutta taisteli urhollisesti liikutustansa vastaan. H?nest? tuntui ik??n kuin ep?kohteliaisuudelta tuo vieras kieli h?nen l?sn? ollessaan, vaikka h?n kyll? k?sittikin olevan aivan oikein, ett? vanhus puhui poikansa kanssa sit? kielt?, joka h?nell? oli syd?mmen ja hienoimpain tunteiden kieli. Kaikki surumieliset luonteet tuntevat suruisuutta, milloin joutuvat vaihtamaan olopaikkaa. Rohkeat, sangviiniset luonteet eiv?t siit? mit??n tied?. Heit? p?in vastoin ilahuttaa ett? heid?n el?m?ns? jokap?iv?isyys tulee keskeytetyksi. Helena kuului ensimainittuihin. Niin kauan, kuin h?n ja Erik olivat kahden kesken, ei h?nelle ollut johtunut edes mieleenk??n, mit? kaikkia vaikeuksia h?nell? oli voitettava, mutta nyt, nyt se yht'aikaa selvisi h?nelle kaikki tyyni. H?n koetti paeta Hannan turviin. Mutta Hanna, ollen koko syd?mmest??n kiintynyt is?n ja Erikin vilkkaasen keskusteluun, antoi ainoastaan hajamielisi? vastauksia. Niinp? Helena j?i aivan yksikseen, enemm?n kuin toiset olisivat tahtoneetkaan.

Silloin t?ll?in lausui vapaaherra vanhus joitakuita sanoja h?nelle, kilisti h?nen kanssansa ja esitti muutamilla sanoilla h?nen tervehdysmaljansa; mutta sitte k??ntyi puhe j?lleen tuohon perheen salakammioon, johon h?nell? -- tunsi h?n tuskakseen -- ei ollut avainta. H?n oli heille taakkana, joka esti heit? vapaasti nauttimasta toistensa j?lleen n?kemisen iloa. H?n oli t??ll? muukalainen, h?n tunsi sen ja joutui siit? perin toivottomaksi. Siit? toivottomuudesta kehr?ytyi jo tuhansia lankoja, jotka kietoivat h?nt? hienoina, kevyin?, mutta katkeamattomina, kierrettyin? yhteen ahdistuksesta, katkeruudesta, vastenmielisyydest? ja kateudesta ja kudottuina verkoksi, joka kokonaan sulki h?nen syd?mmens? ja aivonsa. Ah, jospa jo p?iv?lliset p??ttyisiv?t, jospa jo noustaisiin pois p?yd?st?, ajatteli h?n itsekseen ja t?in tuskin sai niellyksi kyyneleens?.

Viimein noustiinkin atrialta. Erik puristi rohkaisevasti vaimonsa k?tt?. Mentiin pihan puoliselle kuistille juomaan kahvia. Erik ehti paraiksi kuiskata muutamia helli? rakkauden sanoja vaimonsa korvaan, kuin palvelija ilmoitti vieraan ajavan lehtikujaa pitkin kohti taloa.

Uteliaasti, kuten maalla on tapana, kumartui Hanna kuistin laidan p??lle katsomaan tielle p?in.

Yht'?kki? h?n odottamattomasta ilosta huudahti: Se on Lilly, Lilly, minun paras yst?v?ni!

Erik oli juuri nostamassa kahvikuppia huulilleen, mutta tuon huudahduksen tenhovoimasta pys?htyi kuppi puolitiehen ja Erikin kasvoissa tapahtui vieno v?rin muutos, joka ei j??nyt huomaamatta Helenalta, vaikka h?n n?yttikin olevan kiintyneen? puheluun appensa kanssa. Vieraita nyt, ajatteli h?n, kukahan tuo Lilly saattaa olla, joka oli niin hienoja tapoja tuntematon, ett? heti h?nen ollessaan ensi p?iv?? uudessa kodissa riensi t?nne heit? h?iritsem??n?

Lilly ajoi yksi-istuimisissa k??ssyiss??n rappusten eteen, heitti ohjakset takana istuvalle kuskille ja hypp?si notkeasti alas.

Lilly ja Hanna syleiliv?t ja tervehtiv?t toisiaan syd?mmellisesti. Vieras, n?hty??n Erikin ylh??ll? rappusilla ja tultuaan esitellyksi talon nuorelle, kauniille mini?lle, punastui kovin ja pyysi moneen kertaan anteeksi, ett? oli h?irinnyt perhett?; mutta h?nell? ei ollut v?hint?k??n aavistusta ei kihlauksesta, h?ist? eik? tuliaisista. H?n sanoi heti menev?ns? j?lleen pois, kuin hepo vain ehti v?h?n lev?t?, ei h?nen tarkoituksensa ollut ket??n h?irit?.

Siit? ei Hanna tahtonut kuulla puhuttavankaan, h?n oli niin kiihke? pid?tt?m??n Lilly?, ett? aivan n?ytti silt?, kuin h?n olisi toivonut h?nest? ahdistavan mielialan haihduttajaa. H?n esitteli Lillyn paraana yst?v?n?ns? Helenalle, joka puolestaan hyvin kummastui Lillyn muodon omituisuudesta.

H?n ei ollut kaunis, mutta miss? seurassa hyv?ns? oli h?n tuleva huomatuksi. H?ness? oli jotakin Leonardo da Vincin naistyypeist?, jotain tuosta umpinaisesta ja syv?st?, sis?llisest? el?m?st?, joka oli k?tkettyn? tyynen ja kohtalaisen ulkomuodon ja k?yt?ksen peittoon, mutta se el?m? -- silt? aivan n?ytti -- saattoi min? hetken? hyv?ns? puhjeta esiin miellytt?v?n? nauruna, kyynelitt?m?n? suruna tai hurmaavana kohteliaisuutena. H?n vaiti ollessaan oli niin paljon sanovan n?k?inen, ett? syrj?inen aivan tahtomattaan tuli ajatelleeksi, tokko h?n ollenkaan tarvitsikaan puheenlahjaa. Sile?, vaaleanruskea tukka, hienopiirteinen suu, jonka ymp?rill? el?m? leikitsi joka hermossa, jokaisessa pienimm?ss?kin lihaksessa, pieniss? poskien ja leuan kuopissa, ja kirkkaat silm?t, jotka katsoivat suoraan ulos maailmaan, ik??n kuin tahtoen ottaa mittaa kaikesta mit? n?kiv?t, ja samalla kuitenkin tuossa kirkkaudessaankin tutkimattoman monivaihteiset kuin meri -- kaikki se antoi h?nen muodolleen ja k?yt?kselleen sellaisen voiman, ett? h?n kerrassaan voitti kenen hyv?ns?, jota h?n todella tahtoi vieh?tt??.

-- Terve tuloa, ?verstinna, terve tuloa, jospa viihtyisitte meid?n maassamme, sanoi h?n miellytt?v?sti hiljennetyll? ??nell? ja hymyillen niin paljon lupaavasti.

Ja nyt puhelu, joka niin kauan oli ollut hidas ja kylm?, alkaa toden per?st?, Lilly on kuin s?hk?ll? t?ytetty esine: tarvitsee vain koskea siihen, niin se s?ken?itsee, viskelee liekkej? ja levitt?? l?mp?? ymp?rillens?, Ja puhelu alkaa ranskaksi, vaihtuu saksaksi ja ruotsiksi ja j?lleen ranskaksi, kunnes viimein p?istikkaa sy?ksyy ruotsiin, joka kuin kohiseva virta vet?? itseens? kaikki ranskan, saksan ja ven?j?n pienet, v?h?p?t?iset sivuojat. Ja siin? istuu Helena taas yksin, Helena parka, ja kuuntelee tuota yksitoikkoista, vierasta kielt?, jonka ??ni? h?n ei voi huomata kauneiksi. H?n n?kee, kuinka Erik innostuu, kuinka k?ly Hanna kylm?sti ja viisaasti kuin vanhus sekautuu puheesen, kuinka Lilly leimahtaa. Ja nuo silm?t, tuo hurmaava hymy her?ttiv?t h?net miettim??n, mit?h?n on saattanut olla olemassa h?nen miehens? ja t?m?n Lillyn v?lill?, sill? h?n n?ki heti, ett? jotakin siin? oli ollut. Lillyn suu heti ilmaisi, kuinka liikutettu h?n nyt oli katsoessaan Erikkiin. H?nen silm?ns? katsahtivat niin suruisesti h?neen, ett? Helenan mieless? v?l?hti kirkas leimaus, jonka valossa h?n kerrassaan n?ki koko entisyyden. Hyv?nen aika, h?nh?n rakastaa Erikki?, ja Erik ... h?n on ennen muinoin rakastanut Lilly?!

Helena sai ilmi h?nen salaisuutensa, noiden puhuvain kasvojen salaisuuden. H?n tunsi sen ?kisti, ik??n kuin olisi l?yt?nyt Aladdinin ihmeellisen lampun, ja sen tenho valossa tunsi h?n kaikki, luki kuin kirjasta Lillyn koko rakkaustarinan, ymm?rsip? my?s tuota inhottavaa kielt?kin. Ja toivottomuuden kourilla kuristi mustasukkaisuus ?kisti rikki h?nen onnensa v?lkkyv?n saippuarakon. H?n tunsi olevansa muukalainen t??ll? eik? koskaan voivansa p??st? t?m?n perheen j?seneksi, ei olla kotonaan t?ss? maassa. Ylip??sem?tt?m?ksi muuriksi kaikki sulkeutuvat lietens? ymp?rille, t?m?n kotilieden, jossa h?n ei koskaan l?yd? tyhj?? paikkaa itselleen. Eik? h?nk??n, h?nen Erikkins?, voi hankkia h?nelle sit? paikkaa. Helenan tunteet kasvoivat liian voimakkaiksi, h?n tunsi sen; oli kuin vesi olisi ?kisti muuttunut kovaksi j??ksi. H?n nousi yl?s ja sanoi kylm?sti ja levollisesti, ett? aikoi menn? yl?s huoneesensa.

-- Min? tulen kohta per?st?, vastasi Erik, katse ja koko kasvot hajamielisen n?k?isin?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet