Read Ebook: Prosper Mérimée Elämäkerta ja teokset kirjallisuushistorialliselta kannalta by Leino Kasimir

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 764 lines and 72442 words, and 16 pages

Klassikkojen ja romanttikojen v?lisiin periaatteellisiin riitakysymyksiin ei h?n ainakaan julkisuudessa ollut sekautunut. Eik? h?n ole sit? tehnyt koskaan j?lest?k??n p?in. H?nen mielest??n oli etev? kirjallinen tuote uudistavaan suuntaan paljoa p?tev?mpi todistus t?m?n suunnan kelvollisuudesta kuin kaikki nuo pitk?t programmi-v?ittelyt yhteens?. Jos h?n ylip??ns? oli muodostanut itselleen varsinaista mietitty? k?sitett? noista riidanalaisista nimityksist?, niin oli h?n niiden suhteen arvatenkin samaa mielipidett? kuin Globen miehet, nimitt?in ett? taideluomassa paikallisv?rityst? ja todenn?k?isyytt? t?ytyy olla sek? ett? n?ytelm?? sommitellessa kernaasti voi hylj?t? ajan ja paikan yht?jaksoisuuden toiminnan yhten?isyyden hyv?ksi. Eik? M?rim?ell? varmaankaan olisi ollut kovin paljoa muistuttamista sit? mielipidett? vastaan, joka Goethell? oli t?m?n kuuluisan kirjallisen sodank?ynnin suhteen. "Es ist alles gut und gleich -- sanoo h?n -- Classisches wie Romantisches, es kommt nur darauf an, dass man sich dieser Formen mit Verstand zu bedienen und darin vortrefflich zu sein verm?ge. So kann man auch in beiden absurd sein und dann taugt das eine so wenig wie das andere".

Kirjallisen kaunoaistinsa oli M?rim?e muodostanut kotoa saadun opetuksen ja monipuolisten lukujensa perustuksella. Shakespeare, Goethe, Scott, Lope de Vega ja Byron olivat varsinkin h?nen lempikirjailijoitaan ja n?iden vaikutusta huomaakin h?nen varhaisemmissa tuotteissaan. Historiallisen romaanin ja draaman suhteen on h?n n?et tavallaan omaksunut Scottin ja Goethen mielipiteet semmoisina kuin ne k?yt?nt??n pantuna ilmestyv?t esim. Waverley-novelleissa ja Goetz v. Berlichingen'iss?. Ep?ilem?tt? tunsikin M?rim?e samoin kuin Vitetkin n?m? teokset jo ensimm?isi? tuotteitaan valmistellessa. Scott oli nimitt?in ?kki? joutunut muotikirjailijaksi ja Goethe? olivat useat aikakauskirjat, varsinkin Globe-lehti, pitkiss? ja ylisteleviss? kirjoituksissa k?sitelleet. Sit? paitse ilmestyi juuri niin? vuosina etev?t k??nn?kset h?nen draamallisista teoksistaan, niin ett? M?rim?e aivan hyvin niidenkin kautta voi tulla Goethen historiallisen esitystavan vaikutuksen alaiseksi.

Nime?ns? ei tekij? ollut paljastanut, vaan olivat nuo n?ytelm?t olevinaan espanjalaisen naiskirjailijan Clara Gazul'in kirjoittamia ja er??n Joseph L'Estrange nimisen ranskalaisen k??nt?mi?. Saadakseen anonyymisyytens? viel? varmemmaksi ja koko yrityksens? todenn?k?isemm?ksi varusti M?rim?e teoksensa tekij?tt?ren muotokuvalla ja seikkaper?isell? el?m?kerralla, mik? kaikki luonnollisesti oli omiansa pett?m??n espanjalaiseen kirjallisuuteen v?hemm?n perehtyneit?. Ja kun kokoelman kansilehdell? sit? paitse luettiin niihin aikoihin juuri ilmestyv?? k??nn?ssarjaa muistuttava nimi, "Collection des th??res ?trangers", niin oli todellakin ymm?rrett?v??, ett? moni tiet?m?tt?m?mpi pettyi.

Kirjallisuuden tuntijat alkoivat kuitenkin jo lukiessaan asianlaitaa ep?ill? ja vakautuivat ennen pitk?? siin? mielipiteess?, ettei teos ainakaan ollut espanjalaisen kirjoittama. Kaikki olivat he sent??n yksimielisi? siit?, ett? t?ss? oltiin tekemisiss? todellisen ja elinvoimaisen kyvyn kanssa ja ett? teos oli jotakin uutta ja etev??. Pian oli se joutunut vilkkaiden v?ittelyjen esineeksi Pariisin sivistyneiss? piireiss? ja tuokiossa oli sen tekij?st? tullut p?iv?n sankari.

Mutta kuka oli h?n? M?rim?et? eiv?t h?nen l?himm?t yst?v?ns?k??n tienneet ep?ill?, niin hyvin oli h?n kirjailijalahjansa salannut. Ett? h?n oli etev? kielimies, tunsi kirjallisuutta ja taidetta, piirusteli, maalaili, harjoitti lainopillisia opintoja ja -- last not least -- rakasti seurael?m?n monipuolisia huvituksia, t?m? kaikki h?nest? kyll? tiedettiin; mutta ett? h?ness? piili yksi Ranskan etevimpi? kirjailijoita, se oli kaikille uutinen, joka vaikutti heihin melkein kuin salama pilvett?m?lt? taivaalta.

Romanttisen liikkeen miehet ne tietysti h?nt? suurimmalla riemulla tervehtiv?t. Nuorten etevin ??nenkannattaja Globe, jonka, Hugota ja h?nen oodejansa kiitt?ess?, oli t?ytynyt valittaa kotimaisen romanttisen n?ytelm?kirjallisuuden olemattomuutta, riensi heti paikalla esitt?m??n uutta tulokasta yleis?lleen mit? l?mpimimm?ll? tavalla. Arvostelija, M?rim?en hyv? yst?v? J. J. Amp?re, ennusti h?nt? m.m. "Ranskan n?ytelm?taiteen uudistajaksi" ja vakuutti h?nen toteuttaneen t?ydellisesti romanttisen suunnan periaatteet draamasta. "Clara Gazul'in tekij? on osoittanut p?iv?n selv?sti, ett? voidaan olla tosia, hienoja ja huvittavia kuvauksissaan ilman ett? j?ljitell??n Moli?re? tai muistetaan Duval'ia", sanoo h?n. Ei h?nk??n muuten n?y olleen hetke?k??n siin? luulossa, ett? Clara Gazul'ia todella l?ytyisi; sen huomaamme seuraavasta lauseesta: ... "Uskomme mieluummin muita huhuja, joitten mukaan tekij? on nuori ranskalainen, joka ensimm?isen? on uskaltanut pystytt?? itsen?isen lipun n?ytelm?kirjallisuutemme vainiolle... N?ill? huvin?ytelmill? -- jatkaa h?n edelleen -- on er?s suuri ansio, joka on jotenkin harvinainen nykyaikoina, ne ovat nimitt?in sommittelultaan naiiveja; ne huvittavat meit?, sill? me tunnemme, ett? tekij? on itse nauttinut niit? kirjoittaessaan, tunnemme, ettei h?n ty?ss??n ole ajatellut mit??n koulua tai j?rjestelm??, vaan ainoastaan sit?, mik? on luonnollista ja totta. H?n ei n?et ole asettanutkaan itselleen muuta p??m??r?? kuin kuvata olot ja asiat sellaisina kuin ne el?m?ss? ovat. L?ytyy taide, usein hyvinkin hieno taide, joka ilmaikse luonteenkehitysten kuvaamisessa, kohtausten ryhmittelemisess? ja vuoropuhelujen laatimisessa, mutta t?m? taide on p?invastainen sille v??r?lle taiteelle, joka vain etsii h?ik?isev?? vaikuttavaisuutta ja tutkii vastakkaisuuksia, t?m? tarkoittamamme taide ilmestyy yksinkertaisessa, kepe?ss? ja pirte?ss? esitystavassa". Tosin ovat tapahtumat teoksen pisimm?ss? kappaleessa "Les espagnols en Danemarck, com?die en trois journ?es" hiukan rohkeasti valittuja ja romanttisia, mutta tapahtuuhan sellaisia todellisuudessakin, arvelee h?n. Sit? paitse on niiss? intohimoa, jolla aina on vakuuttava voima. Tosiespanjalaisia ovat h?nest? "Une femme est un diable" ja "Le ciel et l'Enfer", joissa "la fidelit? aux couleurs locales est pouss?e si loin, la diff?rence de costume si bien observ?e, et, nous osons le dire, notre clerg? ressemble jusqu'? pr?sent si peu ? celui l? qu'on ne sera pas tent? de lui faire l'outrage de le reconna?tre dans un tableau o? on n'a pas voulu le placer". Kaksiosainen romanttinen n?ytelm? "In?s Mendo" on arvostelijasta aiheeltaan ja sommittelultaau heikoin, vaikka kyll? esitys onkin tehty "avec une sobri?t? s?v?re".

T?m? oli globelaisten mielipide M?rim?en kirjallisesta esikoisesta ja siihen yhtyiv?t muutkin samansuuntaiset. Eik? ollut klassikoillakaan sit? vastaan paljo muistuttamista. Jotkut kyll? koettivat yh? mitata sit? entisten kaavojensa mukaan, mutta heid?nkin t?ytyi my?nt??, ett? t?llainen uuden suunnan toteuttaminen oli ihan toista kuin mit? he olivat pelj?nneet. Journal des Savans, joka jo pitk?t ajat oli edustanut tieteit? varsinkin akateemikkojen kesken ja karttanut sekautumista kaunokirjallisiin riitoihin, tyytyi puolestaan seuraavaan objektiiviseen ilmoitukseen Clara Gazul'ista: "Les six com?dies sont offertes au public comme des essais du nouveau genre appell? romantique".

Kaikissa tapauksissa oli M?rim?est? nyt tullut mies, jota Lebrun'in, rva Pastan ja mrs Clarken salongeissa jo jonkunlaisella huomaavaisuudella kohdeltiin. Romanttisesta leirist? oli h?n t?h?n asti kuitenkin pysynyt poissa. T?t? erill??n-oloa ei kuitenkaan voinut kauan kest??, sill? romanttikot tahtoivat tietysti kaikki mielell??n seuraansa Clara Gazul'in tekij?n.

Kukaan n?ist? ei sent??n uskaltanut eik? luultavasti halunnutkaan asettua taisteluintoisen nuorisojoukon etunen??n. Chateaubriand oli liian vanha, Lamartine liian mietiskelev? ja M?rim?e taas, josta globelaiset alussa toivoivat uudistuksen johtajaa, oli liiaksi passiivinen luonne ruvetakseen rynn?k?n etunen??n; eik? h?n arvattavasti jaksanut edes innostuakaan kaikista romanttisen koulun uudistuspuuhista. Pianpa l?ytyikin mies, joka t?h?n toimeen sek? halusi ett? kykeni, sill? h?nell? oli intoa, lahjoja ja t?llaisissa otteluissa tarvittava m??r? -- yksipuolisuutta.

Tarkoitan Victor Hugota.

Parissa kymmeniss? ollessaan julkaisi h?n ensimm?isen osan kauniita ja muodoltaankin sangen kypsyneit? oodejansa, joilla h?n yleis?n suosion t?ydellisesti voitti. Seuraavina vuosina ilmestyi h?nelt? pari v?hempiarvoista romaania sek? toinen osa oodeja ja ballaadeja . N?ill? teoksillaan saavutti h?n jo etevimm?n sijan nuorten keskuudessa ja itsest??n alkoi h?nen ymp?rilleen kerty? yh? taajeneva liuta alkavia kirjailijoita. H?nen vaatimaton kotinsa -- h?n oli jo v. 1823 mennyt naimisiin lapsuudenyst?v?ns? neiti Foucher'n kanssa -- tuli v?hitellen yhtym?paikaksi seuralle, jolle taide ja runous oli rakkainta maan p??ll? ja joka ihanteensa eteen oli valmis uhraamaan mit? sill? parhainta lie ollut.

T?m? seurapiiri se sitten muodostui siksi C?nacle-liitoksi, josta samoin kuin tuonoin Medan-iltamista pilkkalehdet paljo leikki? laskivat; asianomaisille olivat n?m? kokousillat juhlahetki?. Siihen aikaan kun viel? kokouttiin Hugon luona, k?viv?t siell? m.m. Sainte-Beuve, Eug. Delacroix, B?ranger, G. Planche, A. ja E. Deschamps, Louis Boulanger, Paul Foucher, Janin, Bertin vanh., M?rim?e ja hiukan my?hemmin Alfred de Musset. Kun seurue sitten laajeni, sai C?naclen nimen ja muutti kokouspaikkansa Boulevard du Crimen varrelle olivat muutamat yll?olevista jo lakanneet n?iss? yhteisiss? kokouksissa k?ym?st? ja heid?n sijaansa astui parvi viel? nuorempia ylti?p?it?, joista mainittakoon: Gautier, G. de Nerval, Petrus Borel, C?l?stin Nanteuil, Aug. Maquet, Bouchardy, J. Wabre, Jehan du Seigneur, Daniel Jovard, Th. Dondey j.n.e. Kuten n?kyy, olivat kirjailijat, maalaajat, kuvanveist?j?t ja taide-arvostelijat miehiss? yhtyneet jouduttamaan sit? kirjallista vallankumousta, joka heid?n kaikkien mielest? oli v?ltt?m?t?n.

M?rim?e ei t?h?n seurapiiriin kuulunut kuin v?h?n aikaa enk? luule h?nen Boulevard de Crimen varrella pidetyiss? kokouksissa en?? olleenkaan l?sn?. Milloin h?n muihin romanttikoihin oikeastaan tutustui, on vaikea t?sm?lleen sanoa, mutta todenn?k?isimmin tapahtui se jotenkin pian Clara Gazul'in ilmestymisen j?lkeen. Sainte-Beuve ja Delacroix n?htiin aika usein rva Clarken salongissa, miss? M?rim?e oli jokap?iv?inen vieras, ja arvatenkin joutui t?m? juuri heid?n kauttansa Hugon ja muitten romanttikojen pariin. Jos on lukenut, mit? Hugo vuosia my?hemmin kirjoitti M?rim?est? ja mit? t?m? Hugosta, niin on kovin vaikeaa ajatella, ett? n?m? luonteeltaan vastakkaiset ja valtiollisessakin suhteessa eri puolueihin kuuluvat kirjailijat aikoinaan olivat parhaimpia yst?vyksi?.

Niin asianlaita kuitenkin oli. Tuon tuostakin n?htiin M?rim?en puheina olevaan aikaan suuntaavan askeleensa Place Royal'ille p?in, jonka varrella "oodien ja ballaadien" runoilija asui. Kun h?n kerrankin istui nuoren perheen luona p?iv?llisill?, sattui niin hullusti, ett? ky?kkipiika kerrassaan turmeli er??n makaroonilajin, josta M?rim?e ylip??ns? paljo piti. Onnettomuutta p?ivitelt?ess? koetteli t?m? lohdutella is?nt?v?ke? sill?, ett? lupasi itse menn? ky?kkiin ja n?ytt??, miten mainittu ruokalaji oli valmistettava. Tuumalle naurettiin eik? siit? sill? kertaa tullutkaan mit??n. Mutta muutamia p?ivi? my?hemmin tuli h?n lupaustaan t?ytt?m??n, riisui pois pitk?n englantilaisen redingotensa, meni ky?kkiin ja valmisti maccaroni ? l'italienne'n, "jolla oli yht? hyv? menekki kuin h?nen kirjoillaankin".

Hugolla oli muuten siihen aikaan korkea ajatus M?rim?en lahjoista sek? kirjailijana ett? arvostelijana. Samaa mielt? olivat muutkin ja Globe-lehden arvostelija h?nest? sanoikin, ett? "M. M?rim?e est jusqu'? ce jour le chef le plus brillant et le plus heureux qui ait paru ? l'avant-garde romantique: c'est le Mazeppa d'une arm?e dont Victor Hugo est le chef." N?iss? Hugon luona pidetyiss? kokouksissa oli el?m? muuten sangen vilkasta ja keskustelut liikkuivat kaikilla taiteen ja kirjallisuuden aloilla.

Viime aikoina oli halu tutustua vieraiden kansojen tapoihin ja oloihin suuressa m??rin kasvanut. Matkakertomuksia ilmestyi tuon tuostakin ja lukuisat k??nn?kset ulkomaisesta kansanrunoudesta saavuttivat mit? suurinta suosiota romanttikojen leiriss?. Innokkaimman ihailijan saivat ne kuitenkin J. J. Amp?ress?, M?rim?en hyv?ss? yst?v?ss?. Usein istuivat yst?vykset yhdess? puhellen kaukaisista matkoista, runonker?yksist? y.m. ja tekiv?t mit? kummallisimpia suunnitelmia n?it? retki?ns? varten. Niinp? olivat he jo sopineet reitist? Florens-Rooma-Neapeli-Venedig-Trieste ja Ragusa, eik? puuttunut muuta kuin -- rahoja, jotta tuuma olisi toteutettu. Miettiess? keinoja kustannusten ansaitsemiseksi oli heiss? m.m. syntynyt sekin ajatus, ett? ennakolta kirjoittaisivat matkakertomuksen, josta saaduilla rahoilla sitten matkustaisivat ottamaan selkoa olivatko he kertomuksissaan erehtyneet.

M?rim?e olikin jo saanut teht?v?kseen ker?t? illyyril?isten alkuper?iset kansanrunot; sit? tarkoitusta varten oli h?n jo my?skin ehtinyt ryhty? valmistaviin puuhiin. Ihastuneena t?llaiseen villiin runouteen, luki h?n paitsi Fauriel'in laulu-kokoelmaa, jossa juuri vampyyreist? y.m. kamaloista asioista laulettiin, abb? Fortis'n vasta ilmestyneen matkakertomuksen "Voyage en Dalmatie" sek? muutamia maantieteellisi? ja tilastollisia teoksia. Dalmatsian ja Montenegron kielten oppiminen olisi kuitenkin vienyt kovin paljo aikaa ja siihenkin n?hden lienee M?rim?e katsonut paremmaksi keksi? itse illyyril?isi? runoja kuin koota ja k??nt?? niit?.

Edellisess? selitt?? h?n, kuka h?n on ja miten h?n on tullut ker?nneeksi n?m? runoelmat. Syntym?lt??n on h?n muka itaalialainen, vaan asui nuorena Illyyriassa ja puhuikin silloin illyyrian kielt?, h?nen ?itins? n?et kun oli Dalmatsiasta. Sittemmin muutti h?n Ranskaan, miss? h?n nyt jo kauan on asunut tottuen v?hitellen pit?m??n t?t? maata is?nmaanansa. Kun h?n aina on rakastanut matkustuksia, p??tti h?n kerran k?v?ist? katsomassa syntym?seutujaankin. Ja kun vieraiden, etenkin alkuper?isten kansojen laulut siihen aikaan olivat niin suuressa suosiossa, kirjoitti h?n muistikirjaansa kaikki runot, jotka sattui kuulemaan samotessaan Dalmatsiassa, Bosniassa, Kroatsiassa ja Herzegovinassa. K??nn?ksiss? taas oli h?n muka etup??ss? pit?nyt silm?ll? sananmukaisuutta ja tarkkuutta, jonka vuoksi niiss? ranskankieli ehk? oli kankeaa.

Seuraa sitten kuusi sivua pitk? ja pienimpiinkin yksityiskohtiin ulottuva Hyacinthe Maglanovitsh'in el?m?kerta, joka juuri pikku seikkoihin menem?ll? saavuttaa todenn?k?isyyden. Itse kokoelma sis?lsi 34 slaavilaisten kansanlaulujen henkeen laadittua suorasanaista runoa, joissa laulettiin verikostoista, daimooneista, kummallisista aaveista ja n?'yist?, murhista, aviorikoksista, naisten raiskaamisista, lemmen seikkailuista, taikatempuista ja n.k. "pahasta silm?st?" , veren-imijist? vampyyreist? y.m. julmista kohtauksista.

T?h?n aikaan olivat tuollaiset julmat ja t?risytt?v?t kertomukset ja runoelmat naapurikansojen luona niin sanoakseni muodissa. Kansanlauluissa ne ensin olivat p??sseet levenem??n ja sittemmin olivat muutamat sivistyneetkin kirjailijat ruvenneet noita kauheita aiheita k?ytt?m??n. Ranskassa ei t?m? suunta kuitenkaan viel? ollut saavuttanut suurempaa suosiota. Milt'ei ainoat ilmi?t t?ll? alalla olivat Fauriel'in vasta ilmestyneet "Chants populaires de la Gr?ce moderne" sek? Mme Belloc'in "Po?sies serviennes". Senp? vuoksi ei aineellinen voitto Guzlasta ollutkaan suuri, sit? n?et meni jotenkin v?h?n kaupaksi. Mutta kunniaa tuotti se tekij?lleen sit? enemm?n, sill? arvostelut siit? olivat eritt?in ylist?vi?; parhaimmatkin sen aikuiset folkloren tuntijat erehtyiv?t n?et ihan samalla tapaa kuin aikoinaan englantilaiset tiedemiehet Macpherson'in muka g??lil?isist? Ossian-lauluista. M?rim?e kertoo itse menestyksest??n seuraavat hauskat jutut:

"Kaksi kuukautta Guzlan ilmestymisen j?lkeen kirjoitti minulle Bowring, er??n slaavilaisen antologiian tekij?, pyyt?en minulta alkuteksti? runoihin, jotka min? niin hyvin muka olin k??nt?nyt. -- Niinik??n l?hetti T:ri Gerhart, joka on professorina jossakin Saksanmaalla, kaksi paksua nidosta saksankielelle k??nnettyj? slaavilaisia lauluja sek? runomittaisen k??nn?ksen Guzlasta, jota muka oli ollut helppo k??nt??, h?n kun n?et suoranaisen k??nn?ksen takaa oli keksinyt alkuper?iset illyyril?iset runomuodot. Saksalaiset ne, kuten tietty, keksiv?t paljo asioita, ja t?m? herra h?n viel? pyysi minulta ballaadeja saadakseen kolmannen nidoksensa t?ydelliseksi. -- Lopuksi on viel? Pushkin k??nt?nyt ven?j?n kielelle muutamia kertovista runoelmistani, seikka, joka muistuttaa Gil Blas'in espanjalaisesta ja 'Lettres d'une religieuse portugaise'n' portugaalilaisista 'k??nn?ksist?'."

Ja t?ll?kin kertaa jaksoi M?rim?e s?ilytt?? salaisuutensa niin hyvin, etteiv?t sit? tienneet h?nen yst?v?ns? globelaisetkaan. Globen arvostelu on l?peens? ylistelev?: "Il semble que la Guzla des Slaves sera bient?t aussi c?l?bre que la harpe d'Ossian... Tandis que M:me Belloc nous traduit les po?sies serviennes, voici qu'un Italien pour qui la France est devenue une seconde patrie nous donne quelques ?chantillons des chants illyriens; -- -- et ce recueil est en ?ffet fort pr?cieux et fort remarquable", etc.

Ensimm?inen, joka julkisesti esiytyi asian oikeaa laitaa paljastamaan, ei ollut sen v?h?p?t?isempi henkil? kuin -- Goethe. H?n kirjoitti Weimarin sanomiin artikkelin, jossa h?n ensinn?kin huomautti, ett? Guzla on anagrammi Gazul'ista; sitten kertoi h?n tehneens? tutkimuksia Maglanovitsh'ista ja vakuutti niiden nojalla voivansa v?itt?? Gazul'in tekij?? vain kuvitelluksi illyyril?iseksi laulajaksi. Tietysti ihmetteliv?t saksalaiset lukijat runoruhtinaansa ter?v?? silm??. Mutta olisivatkohan niin tehneet, jos olisivat tienneet, ett? Goethe sai tietonsa juuri M?rim?elt? itselt??n. Kun n?et er?s yst?v? yll?mainitun paljastuskyh?yksen M?rim?elle l?hetti, vastasi t?m? ivallisesti: "Goethen ansioita Guzlan tekij?n keksimisess? v?hent?? kuitenkin se seikka, ett? min? itse l?hetin h?nelle kirjan, nimikirjoituksellani ja selityksell? varustettuna, er??n Weimariin poikkeavan ven?l?isen muassa. Goethe on tahtonut esiyty? keksij?n? voidakseen olla sit? ivallisempi". Goethe ei muuten ollut mik??n vampyrismin ja kaikellaisia muita julmuuksia k?sittelev?n ultraromanttisen kirjallisuuden ihailija, vaan piti h?n koko suuntaa sairalloisen mielikuvituksen tuotteena. Ylev?lt? kannaltaan ymm?rsi h?n kuitenkin ??rimm?isyyksill?kin voivan kirjallisuudessa olla arvonsa. Oikeastaan oli ranskalaisten tarkoitus vain laajentaa runomuotoja, mutta muodon mukana luopuivat he entisest? sis?llyksest?kin, h?n sanoi. Kirjallisuudelle kokonaisuudessaan voi siit? ollakin hy?ty?, mutta yksityisille kirjailijoille on t?llainen suunta vahingoksi. ??rimm?isyydet n?et aina v?hitellen tasautuvat ja lopullinen seuraus on se, ett? vapaampien muotojen mukana on runouden sis?llys laajentunut, niin ettei mit??n el?m?ss? pidet? ep?runollisena. Kirjailija taas tulee kauhistavia ja vaikuttavia aiheita etsiess??n kerrassaan laiminly?neeksi kaiken syvemm?n el?m?n tutkimuksen jotenka h?nen kykyns? ei sis?llisesti kehity siin? m??r?ss? kuin sen pit?isi.

T?m? n?ytt?? ylip??ns? olleen Goethen ajatus tuosta suunnasta, jota ranskalaiset usein nimitt?v?t "genre hoffmannesque". Mutta "lempilapsensa" M?rim?en suhteen teki runoilijavanhus kuitenkin jyrk?n poikkeuksen, kuten n?emme seuraavasta keskustelusta Goethen ja Eckermannin v?lill?.

"Minua kummastuttaa", huomautin min? , "ett? M?rim?ekin, joka kuitenkin on teid?n lempilapsianne, Guzlansa kauhistuttavien aiheiden kautta on astunut tuolle ultraromanttiselle alalle".

"M?rim?e", vastasi Goethe, "on k?sitellyt n?it? asioita vallan toisella tapaa kuin h?nen kirjailijaveljens?. N?ilt? runoilta ei kyll? puutu hirvitt?vi? aiheita, sellaisia kuin ovat kirkkomaat, y?lliset tienhaarat, aaveet ja vampyyrit; mutta kaikki n?m? ilett?v?t hirmuisuudet eiv?t vaikuta mit??n runoin sis?lliseen olemukseen, vaan k?sittelee h?n niit? vissin matkan p??st? objektiivisesti ja samalla my?skin ivallisesti. H?n tekee t?m?n kuin taiteilija ainakin, jota huvittaa koettaa joskus tuollaistakin. Oman sis?llisen el?m?ns? on h?n, kuten sanottu, kerrassaan peitt?nyt ja viel?p? koko ranskalaisuutensakin siin? m??r?ss?, ett? n?it? Guzlan runoelmia alussa todellakin pidettiin illyyril?isin? kansanlauluina eik? siis paljoa puuttunut, ett? h?nen salaper?inen yrityksens? t?ydelleen olisi onnistunut".

Kuten ylemp?n? olen osottanut, onnistuikin se itse teossa t?ydellisesti ja tuotti tekij?lleen yh? enenev?? mainetta. Saavutettuaan n?in huomatun aseman nuorten kirjailijain joukossa jo ensimm?isill? teoksillaan siirtyi M?rim?e nyt, Scottin ja Goethen esimerkki? seuraten, kotimaansa historiaa tutkimaan etsi?kseen sielt? uusia l?hteit? kaunokirjalliselle tuotannolleen. Mutta ennen kuin k?yn tekem??n selkoa n?ist? h?nen historiallisista teoksistansa, on minun muutamilla sanoilla huomauttaminen niist? samansuuntaisista romanttisista tuotteista, jotka hiukkasta ennen olivat ilmestyneet.

Edellytyksitt? ei siis ollut M?rim?en uusi historiallinen n?ytelm? "La Jacquerie, sc?nes f?odales, suivie de la Famille Carvajal, drame", joka kev??ll? 1828 ilmestyi 430 siv. k?sitt?v?n? kirjana "par l'auteur du Th??tre de Clara Gazul." Samoin kuin Hugokin oli tehnyt Cromwellinsa suhteen, oli M?rim?ekin ennen julkaisua lukenut teoksensa pienelle yst?v?piirille, joka yksimielisesti oli kehottanut h?nt? julkaisemaan sen.

Ja niin h?n suostui. Mutta M?rim?e ei olisi ollut se, mik? h?n oli, ellei h?n jollakin tavoin olisi esiytymist??n ik??nkuin anteeksi pyydellyt esipuheissaan. Ei h?n ainakaan tahtonut astua julkisuuteen mink??nlaisilla kaunokirjailijan vaatimuksilla; h?n oli Jacquerie'ssaan omien sanojensa mukaan vain "koettanut antaa jonkunlaisen k?sityksen 14:n vuosisadan julmista tavoista". Kuten tunnettu, tarkoitetaan t?ll? nimell? sit? kapinaa, jonka talonpojat Beauvais'n paroonikunnissa mainitulla vuosisadalla tekiv?t l??nitysherrojansa vastaan. Froissart on kronikoissaan ainoastaan muutamin piirtein t?t? tapausta k?sitellyt eik? siit? ylip??ns? varmuudella tiedet?k??n mit??n. M?rim?e, joka oli tarkkaan n?it? aikoja tutkinut, tahtoi tietojensa perustuksella ja mielikuvituksensa avulla antaa mahdollisimmasti todenn?k?isen kuvauksen t?st? merkillisest? kapinasta. Vaikeaksi k?vi t?m? tavallaan sen vuoksi, ettei mit??n l?hteit? l?ytynyt; mutta olipa sill? se hyv?kin puoli, ett? mielikuvitus sai ty?skennell? t?ydess? vapaudessaan. Murhia, ry?v?yksi?, naisten raiskauksia y.m.s. julmuuksia oikein vilisee t?m? el?v?sti kirjoitettu kappale.

Mutta viel? julmempi on teoksen toinen n?ytelm?, jossa raaka ja intohimoinen is? rakastuu omaan tytt?reens? ja koettaa v?kisell? raiskata h?nt?, vaan saakin surmaniskun oman lapsensa k?dest?. Aiheen t?h?n 16-sataluvulla liikkuvaan espanjalaiseen n?ytelm??ns? ilmoittaa M?rim?e saaneensa er??st? pienest? jutusta, jonka Ustariz kertoo teoksessaan "Uudesta Granadasta". Mutta ei h?n kuitenkaan olisi kyn??n tarttunut, sanoo h?n, ellei h?n olisi saanut paria kehoituskirjett?, joista toinen muka oli er??lt? meriv?en kapteenilta, toinen 15-vuotiaalta nuorukaiselta. Kirjeet ovat tietysti M?rim?en omaa keksint?? ja k?ytti h?n niit? vain -- kuten proloogia Clara Gazul'issa -- saadakseen siten tilaisuuden sopivalla tavalla sanoa ajatuksensa vanhoista romaaneista ja n?ytelmist?, joista h?n turhaan oli etsinyt todellisia ihmisi? ja tunteita. Kapteenin kirjeess? n?et luetaan niist? m.m.:

"Personnages, sentiments, aventures, tout nous y paraissait faux. Ce n'?taient que princes soi-disant amoureux fous, qui n'osent toucher seulement le bout du doigt de leurs princesses, lorsqu'ils les tiennent ? longueur de gaffe. Cette conduite et leurs propos d'amour nous ?tonnaient, nous autres marins accoutum?s ? mener rondement les affaires de galanterie. Pour moi tous ces h?ros de trag?die ne sont que des philosophes flegmatiques sans passions, qui n'ont que du jus de navet au lieu de sang dans les veines, de ces gens enfin ? qui la t?te tournerait en serrant un hunier".

Omaa nime??n ei M?rim?e nytk??n julkaissut, vaan ilmestyi teos edelleen "par l'auteur du Th??tre de Clara Gazul". Samallaista menestyst? kuin mainittu n?ytelm?kokoelma ei "La Jacquerie" saavuttanut, sill? toiminta on t?ss? oivallisista tapakuvauksista ja erityiskohtauksista huolimatta, hajanainen ja n.s. kovin levenev?. Mutta eritt?in yst?v?llisen arvostelun se globelaisten puolelta kuitenkin sai. Arvostelun kirjoittaja oli tunnettu kirjailija ja valtiomies kreivi Charles R?musat, joka tiet??kseni ei muuten ole Globessa n?ytelm?tuotteita koskaan k?sitellyt.

Kuten kaikki luonnolliset kyvyt, sanoo h?n, oli M?rim?ekin alkanut kirjoitella ei hy?dytt??ksens? kirjallisuutta, vaan tyydytt??kseen mielihaluaan ja huvitellakseen mieluisella tavalla. Ei koskaan voi huomata, ett? h?n olisi ajatellut julkaisemista ennen kuin teos oli valmis. Tuntemattomain nimimerkkien takana h?n esiytyi etsien totuutta, vapaita muotoja, luonnollista esityst?. M?rim?e on romanttiseen kouluun tuonut jotain, jota sill? ennest??n ei ollut, nimitt?in "la gr?ce, sensibilit?, l'art des combinaisons et des d?veloppements dramatiques, la po?sie des caract?res, l'?loquence du langage, la finesse, la v?rit? d'observation, dialogue piquant, la force des situations, l'?nergie des sentiments". M?rim?e ei esityksess??n mukaile ket??n. Tarkkojen historiallisten tietojen puutteessa on tekij?n t?ytynyt turvautua mielikuvitukseensa. Ja my?nt?? t?ytyykin, ett? ne el?v?t edess?mme nuo vapaudestaan taistelevat talonpojat. Mutta vaikeaa, ehk?p? mahdotonta, on j?rjest?? tuollaisia tapahtumia johdonmukaiseksi, j?nnitt?v?ksi draamaksi. Sent?hden on sommittelu hiukan tavoitteleva, vaikka kyll? Shakespearellekin sellaista voi tapahtua. Yleinen paikallisv?ritys on oikea, mutta yksityiskohdat eiv?t aina ole kyllin vaikuttavia. Muuten muistuttaa kappale sek? aiheeltaan ett? sis?llykselt??n Goethen G?tz v. Berlichingen'ist?, arvelee kirjoittaja. -- Paremmin sommiteltu kuin "la Jacquerie" on h?nest? "La famille Carvajal". Siin? ovat tapaukset keskittyneesti ryhmitetyt ja kokonaisuus on siten saatu ehe?mm?ksi. Aiheeltaan on se kuitenkin kovin luonnottomasti julma ja kauhistuttava.

Olkoonpa vain, ett? Beyle oli tavallaan oikeassa kirjoittaessaan yst?v?llens? M?rim?elle, ett? "je crois que vous seriez plus grand, mais un peu moins connu, si vous n'aviez pas publi? la Jacquerie et la Guzla, fort inf?rieures ? Clara Gazul". Mutta senh?n osottaa yll?oleva R?musat'n arvostelukin, ettei Jacquerie'kaan ollut mik??n ala-arvoinen tuote, vaikka se tosin ei t?ytt?nytk??n niit? toiveita, joita Clara Gazul oli her?tt?nyt.

M?rim?e k?sitti sen hyvin itsekin. H?n k?sitti my?skin, ett? h?n historiallisen draaman alalla oli saanut kovin vaarallisia kilpailijoita Hugossa, Vitet'ss? ja Dumassa. Sit? vastoin houkutteli Scottin suuri menestys antautumaan historiallisen romaanin alalle, joka nyt oli muotiin tullut. Ett? h?nell? oli erityinen taipumus entisaikain olojen ja tapojen tutkiskeluun, sen me jo tied?mme. Niinik??n oli h?n molemmissa teoksissaan osottanut oivaa kyky? asettumaan entisajan ihmisten kannalle ja tarkasti kuvaamaan heid?n sielunel?m??ns?.

H?nen objektiivinen esitystapansa soveltui my?skin eritt?in hyvin historiallisten aiheiden k?sittelyyn. Tosin oli Jacquerie'ta moitittu sommittelultaan hajanaiseksi; mutta se mik? on hajanaista draamaksi, voi olla j?nnitt?v?? romaanissa.

Ja koska kaikki n?ytti kehottavan h?nt? antaumaan historiallisen romaanin alalle, niin p??tti h?n tulevalla kerralla todellakin tehd? sentapaisen koetuksen.

Historiaa ja historian tutkimusta ajan henki muuten n?ytti vaativankin. Ja tietysti k??ntyi huomio ensi sijassa kotimaan entisyyteen. Mutta nyt ei haluttu en?? pelkki? kuivia tosiasioita sodista ja kuninkaista, vaan el?vi? kuvauksia menneist? ihmisist? ja tavoista. "Aikamme kaipaa historioitsijoita, jotka esitt?v?t meille eri aikojen yhteiskunta-oloja, tapoja ja ihmisi?. Voltaire on luonut filosoofillisen historiantutkimuksen, ja siit? olemme h?nelle aina kiitollisia, mutta me haluaisimme Herodoton ja Titus Livion kaltaisia kertojia, jotka osaisivat antaa el?v?n kuvan oloista ja ihmisist?. Meill? ei ole kuin kuivia kertomuksia, ik?vi? kronikoita; Kreikan ja Rooman historiat me kyll? tunnemme, mutta Ranskan vanhemmista oloista me emme paljo mit??n tied?", valittaa er?s kirjoittaja v. 1825 Globessa. Ilmestyiv?t sitten, kuten jo olen maininnut, Froissart'in kronikat uudessa painoksessa ja her?ttiv?t suurinta mieltymyst?. "Mahdotonta on kenenk??n -- sanoo Constitutionnel -- paremmin kuvata tuollaisen kansallisen liikkeen luonnetta ja kuohahtamista, joka oman kurjuutensa kautta itsens? tuhoaa. Froissart loihtii el?m?? henkil?ihins?, ne ilmestyv?t eteemme aikansa puvuissa tapoineen, ennakkoluuloineen, taikauskoineen ja intohimoineen j.n.e." Mutta keskell? ylistyksen tulvaa muistuu kirjoittajalle mieleen kotimaisen historiantutkimuksen rappiotila t?h?n aikaan, jonka vuoksi h?n n?kee hyv?ksi vaikeroiden huudahtaa: -- -- "Ei ole toista maata, joka olisi niin v?linpit?m?t?n historiallisten muistojensa suhteen kuin Ranska. Tai olisiko nyt vihdoinkin t?m? kylmyys katoamassa?" Ja silt? se n?ytti. Niihin aikoihin julkaisi n?et m.m. Desmichels keskiajan historiansa ja B. de Barante aikoinaan hyvinkin suositun teoksensa "Histoire des ducs de Bourgogne de la maison de Valois" . N?iss? kertomuksissaan oli h?n koettanut olla ihan objektiivinen, ja kirjansa mottolauseeksi oli h?n valinnut: Scribitur ad narrandum, non ad probandum.

Niin juuri tahtoi M?rim?ekin kirjoittaa. H?n tiesi voivansa pysy? objektiivisena p??lt?katsojana ja uskaltavansa hyv?ll? syyll? kilpailla Alfred de Vigny'n kanssa, jonka v. 1826 ilmestynytt? etev??, "Cinq Mars" nimist? historiallista kertomusta oli mielitty moitiskelemaan yksipuolisuudesta. Laajaper?isten ja monipuolisten historiallisten tutkimusten j?lkeen k?vi h?n romaaninsa kirjoittamiseen k?siksi. Eik? ollut viel? Jacquerien ilmestymisest? vuottakaan umpeen kulunut, kun h?n jo voi ty?ns? tulokset yleis?n arvosteltaviksi tarjota.

T?ll? kertaa oli M?rim?e todellakin taas rikastuttanut Ranskan kaunokirjallisuutta yhdell? mestariteoksella ja n?ytt?nyt, mit? h?n voi, kun h?n oikein tahtoi ja omalle alalleen osausi. On kyll? tehty muistutuksia h?nen k?sityst??n vastaan historiasta ylip??ns? ja Perttuliny?st? eritt?in, mutta taiteellisena, kaunokirjallisena tuotteena pidettiin sit? silloin samoin kuin on pidetty aina j?lest?kin p?in mallikelpoisena. Mit? siit? siihen aikaan ajateltiin, sen osottavat Globen, D?bats'n, Constitutionnel'in, Journal des Savans'in y.m. lehtien ja aikakauskirjain arvostelut kyllin selv??n.

Tavallisella reserveeratulla tavallaan lausuu siit? Journal des Savans m.m.: "T?m? historiallinen romaani n?ytt?? olevan luonteeltaan alkuper?isempi kuin useimmat samansuuntaiset tuotteet". Globe lehti sis?lsi teoksesta kaksi kirjoitusta ja painatti siit? n?ytteeksi kokonaisen luvun palstoihinsa. Nimimerkki C. M. , joka oli arvostellut M?rim?en edellisi?kin teoksia, lausuu t?st? suunnille seuraavasti:

Tarpeetonta on minun muuten tehd? selkoa kaikista niist? kirjoituksista, joihin t?m? M?rim?en romaani antoi aihetta ja joissa sit? arvosteltiin. Ett? niit? todellakin oli kosolta, sen n?emme er??st? Beylen kirjeest?kin, jossa h?n m.m. sanoo: "Je ne vois que vous en litt?rature", ja lis??, ett? "suivant moi, les grands hommes du Globe sont jaloux ? vous".

Tosiasia se muuten olikin, ett? M?rim?e jo t?h?n aikaan alkoi olla sivistyneen yleis?n lempikirjailija ja Pariisin salonkein mieluisimpia vieraita. Eik? h?n seurael?m?n huvituksia suinkaan t?ll? v?lin karttanutkaan. H?nell? n?ytti aina olevan aikaa yllin kyllin eiv?tk? toveritkaan tienneet, milloin h?n ehti lukea niin paljo ja kirjoittaa. Kuin leikintekona ilmestyi h?nelt? toinen kirja toisensa per?st?, joissa lukeneisuus, hienostunut ?ly ja taiteellinen aisti huomiota her?ttiv?t itse Goethe-vanhuksessakin.

Kotonansa olikin Prosper aina tilaisuudessa n?kem??n ja seuraamaan taidetta sek? keskustelemaan sit? koskevista kysymyksist?. Itse h?n jouto-aikoinaan my?skin innolla piirusteli ja maalaili milloin omaa mielikuvitustansa seuraten milloin taas tunnettujen mestarien tauluja mukaillen tai kopioiden. Toverinsakin h?n mieluummin haki taiteilijain, tiedemiesten y.m.s. joukosta kuin kaunokirjailijain keskuudesta; h?n n?et ei tahtonut harjoittaa runoutta ja taiteita ammattinaan, vaan huvituksenaan. Niinp? seurusteli h?n, paitse ennemmin mainituissa perheiss?, my?skin varakkaan taiteilijan J. R. Auguste'n salongissa ja ett? Auguste todellakin pani arvoa M?rim?en harrastuksille, sit? osoittaa m.m. er?s kirje v:lta 1829, jossa h?n pyyt?? t?lt? lainaksi er?st? G?ricault'n mukaan tehty? harjoitelmaa. Rva Clarken luona oli h?n tutustunut romanttisen koulun johtajaan maalaustaiteessa, Eug?ne Delacroix'han ja solminut h?nen kanssaan yst?vyyden liiton, joka vanhemmilla p?ivill? kuitenkin kylmeni. T?h?n aikaan olivat he sent??n eritt?in hyvi? yst?vi? ja usein tapaamme me heid?t yhdess?. Milloin on kysymys yhteisist? herkullisista p?iv?llisist? parooni Maresten, kreivi de Viel-Castel'in, tri Koref'in ja tunnetun englantilaisen lakimiehen Sutton Sharpen kanssa, milloin istuvat he Delacroix'n atelierissa keskustellen taidetta koskevista kysymyksist?, milloin taas yhteisen tuttavansa Hugon luona kuuntelemassa, kun t?m? suuremmalle yst?v?joukolle lukee innostavia teoksiansa.

N?m? puuhat eiv?t h?nt? kuitenkaan est?neet hoitamasta leip?opintojaan. Jo muutamia vuosia sitten -- todenn?k?isint? on, ett? se tapahtui v. 1827 -- oli h?n suorittanut lakitieteellisen tutkintonsa licenci?-arvon saavuttamiseksi, niin ett? h?n asianajajana jo olisi kyennyt ammattimieheksi. Varakkaan miehen poikana ollen ei h?n kuitenkaan pit?nyt kiirett? viran hakemisessa, vaan t?ydenteli ja laajensi vain tietojaan kirjoitellen yksin ajoin kertomuksia.

N?ihin aikoihin tehtiin h?nelle my?skin mit? imartelevin tarjous, jonka h?n kuitenkin valtiollisten mielipiteittens? vuoksi katsoi parhaaksi hyl?t?. Seikka oli seuraava. Lahjoillaan ja hienolla k?yt?ksell??n oli h?n voittanut kauneudestaan kuuluisan ja vaikutukseltaan mahtavan rva R?camier'n suosion. Amp?ren kanssa h?n aika ajoin R?camier'n luona k?vi tavaten siell? vastaanottoiltoina sek? vanhat yst?v?ns? rue de Bac'in varrelta ett? melkoisen parven Pariisin sivistyneint? valiojoukkoa. Sattui sitten syksyll? v. 1829 avonaiseksi sihteerin virka Ranskan l?hettil?svirastossa Lontoossa ja kun M?rim?e oli tunnettu ter?v?ksi ja lahjakkaaksi mieheksi ja sit? paitse osasi oivallisesti englannin kielt?, niin juolahti rva R?camier'lle mieleen koettaa tehd? h?nest? valtiomies. Kun h?n itse ei kuitenkaan katsonut voivansa k??nty? suorastaan M?rim?en puoleen, puhui h?n asiasta hyv?lle yst?v?lleen Amp?relle antaen t?lle toimeksi kuulustella M?rim?en mielipidett?. Amp?re kirjoittikin asiasta entiselle koulutoverilleen, mutta t?m? hylk?si tarjouksen valtiollisista syist?, kuten h?nen kohtelias, mutta p??tt?v?inen vastauksensa rva R?camier'lle osoittaa. Mielipiteilt??n vapaamieliseen vastustuspuolueeseen kuuluvana, ei h?n katsonut voivansa suostua -- niin mieluinen kuin tuo tarjous muuten olikin -- sellaisen vanhoillisen hallituksen ja ministerist?n palvelukseen, joka nyt Polignac'in turvissa oli valtaan p??ssyt ja vasten kaikkia ajan vaatimuksia asettunut. Ja siihen se asia sitten raukesi.

Ettei rva R?camier kuitenkaan pahastunut M?rim?en hylk??v?st? vastauksesta ja ett? he edelleen yst?v?llisesti seurustelivat kesken??n, sen n?emme er??st? M?rim?en kirjeest?, jossa t?m? h?nelle tiedustelee Hugolta piletti? Hernanin kuuluisaan ensi n?yt?nt??n.

Uhkaavista enteist? huolimatta julkaistiin 26 p. hein?kuuta v. 1830 nuo kuuluisat asetukset painovapauden lakkauttamisesta, eduskunnan hajoittamisesta ja vaalij?rjestyksen mielivaltaisesta muutoksesta. Varomattomampaa toimenpidett? ei juuri voinut ajatella: revolutsiooni puhkesi ilmiliekkiin jo 28 p?iv?n? ja kolmip?iv?isen kiivaan ottelun per?st? oli kuningas Kaarle X:n hallituskausi loppunut. Eduskunta ja ?kki? muodostettu v?liaikainen hallitus muutteli perustuslakia vapaamieliseen suuntaan ja valitsi kuninkaaksi Orleans'in herttuan, "kansalaisen" Louis Philippen, joka ainakin alussa seurasi vapaamielisempi? periaatteita.

Hein?kuun vallankumouksen hirmut?it? ja katutappeluja ei M?rim?e kuitenkaan ollut n?kem?ss?. Toukokuussa v. 1830 oli h?n nimitt?in jo j?tt?nyt rakkaan Pariisinsa matkustaakseen Espanjaan, joka samoin kuin Kreikkakin jo varhaisen nuoruuden p?ivin? oli kangastanut h?nen silmiss??n kuin joku ihana toivojen maa. Espanjalaisten kirjallisuutta oli h?n milt'eip? enin rakastanut, Calderonit, Lope de Vegat ja Cervantesit alkukielell? lukenut, espanjalaisia n?ytelmi? ja oloja oli h?n ensimm?isess? teoksessaan k?sitellyt ja Espanjan kansassa n?ki h?n parhaiten toteutuneena ihanteensa miehuullisesta, kuolemaa halveksuvasta ja hienok?yt?ksisest? miehest? sek? tulisen intohimoisesta ja sulavasta naisesta.

Nyt kun h?nen unelmansa vihdoinkin toteutui, ei h?nell? kuitenkaan Sevillan mustasilm?iset kaunottaret mieless? py?rineet. Juuri oli nimitt?in ?kisti p??ttynyt er?s monivuotinen rakkaudensuhde, joka M?rim?elle oli monta onnellista hetke? tuottanut. Jo nuorena oli h?n kovasti rakastunut er??seen h?nt? itse?ns? hiukan vanhempaan, mutta viel? sangen ihanaan rouvaan, jonka h?n usein tapasi muutaman protestanttisen pankkiirin salongissa. Pian olivat rakastavaiset kirjeenvaihdossa. Mutta sattumalta sai rouvan puoliso k?siins? yhden kirjeist?, ja seuraus oli kaksintaistelu M?rim?en ja h?nen v?lill?. Siit? huolimatta jatkui luvatonta suhdetta viel? vuosikausia, kunnes se yht'?kki? ratkesi. "Profonde fut la blessure que lui causa cette brusque rupture", tiet?? kreivi d'Haussonville t?st? kertoa. H?n sanoo my?skin puhutelleensa henkil??, joka oli n?hnyt muutamia M?rim?en rakkaudenkirjeit? t?lt? ajalta, ja oli t?m? vakuuttanut "qu'elles contenaient l'expression d'une tristesse r?elle". Miten koko jutun laita oikeastaan oli ja mist? syist? ero tapahtui, siit? ei minulla tarkempaa tietoa ole. Ehk? oli kysymys naimisista tai jostakin sellaisesta. Siihen luuloon antaa nimitt?in aihetta seuraava kohta er??st? M?rim?en kirjeest? my?h?isemmilt? ajoilta, joka mielest?ni ei voi muuta tarkoittaa kuin t?t? samaista lemmen suhdetta:

"J'allais ?tre amoureux quand je suis parti pour l'Espagne. La personne qui a caus? mon voyage n'en a jamais rien su. Si j'?tais rest?, j'aurais peut-?tre fait une grande sottise, celle d'offrir ? une femme digne de tout le bonheur dont on peut jouir sur terre, de lui offrir, dis je, en ?change de la perte de toutes les choses qui lui ?taient ch?res, une tendresse que je sentais moi-m?me tr?s inf?rieure au sacrifice qu'elle aurait peut-?tre fait".

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet