Read Ebook: The Cave Boy of the Age of Stone by McIntyre Margaret A

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 251 lines and 15029 words, and 6 pages

Ja kumminkin, huomautti Charlotta, on useissa tapauksissa v?ltt?m?t?nt? ja yst?v?llist? mieluummin kirjoittaa jotakin, vaikkapa ei mit??n, kuin olla kirjoittamatta.

TOINEN LUKU.

Eduard oli j?lleen yksin, omassa huoneessaan. El?m?nkohtaloiden muistuminen Charlottan niist? kertoessa, heid?n keskin?isen tilansa ja aikomustensa kuvaileminen, oli miellytt?v?sti liikuttanut h?nen herkk?? mielt?ns?. H?n oli tuntenut itsens? Charlottan l?heisyydess?, h?nen seurassansa niin onnelliseksi, ett? suunnitteli yst?v?llisen, osaaottavan, mutta rauhallisen ja mihink??n viittaamattoman kirjeen kapteenille. Mutta kun h?n sitten astui kirjoitusp?yd?n luo ja otti k?teens? yst?v?n kirjeen lukeaksensa sen viel? kerran, johtui h?nen mieleens? kohta tuon oivallisen miehen surullinen tila; kaikki ne tunnot, jotka olivat h?nt? n?in? p?ivin? rasittaneet, her?siv?t j?lleen eloon, ja h?nest? n?ytti mahdottomalta j?tt?? yst?v? niin huolestuttavaan olotilaan.

Eduard ei ollut tottunut mist??n kielt?ytym??n. Nuoruudesta saakka rikkaiden vanhempien ainoa, hemmoiteltu lapsi, vanhempien, jotka osasivat suostutella h?net omituiseen, mutta eritt?in edulliseen avioliittoon paljoa vanhemman naishenkil?n kanssa, joka h?nkin kaikin tavoin miest?ns? sukoili yritt?en mit? suurimmalla autiudella palkita h?nen hyv?? k?yt?st?ns?, vaimon pian kuoltua oma herransa, matkoilla riippumaton, jokainen vaihtelu, jokainen muutos vallassansa, mit??n liiallista tahtomatta, mutta paljon ja monenlaista tahtoen, ujostelematon, avulias, uljas ja urhoollinenkin, jos niin vaadittiin, -- sellainen h?n oli, ja mik?p? maailmassa olisikaan voinut asettua vastustelemaan h?nen toivomuksiansa!

T?h?n saakka kaikki oli k?ynyt h?nen mielens? mukaisesti; olipa h?n voittanut vihdoin Charlottankin omaksensa itsepintaisen, kerrassaan romaanimaisen uskollisuutensa nojalla, ja nyt h?n tunsi itse?ns? ensi kerran vastustettavan, ensi kerran estett?v?n, nyt, kun h?n oli parhaillaan aikeissa kutsua luoksensa nuoruudenyst?v?ns? ja tavallaan piirt?? t?ydelliseksi olemisensa keh?n.

H?n oli nyreiss?ns?, k?rsim?t?n, tarttui muutaman kerran kyn??n ja laski sen taas k?dest?ns?, koska ei p??ssyt itsens? kanssa sovintoon siit?, mit? oli kirjoitettava. Vastoin vaimonsa toivomuksia h?n ei tahtonut, h?nen kehoituksensa mukaisesti ei voinut kirjoittaa: rauhallisen kirjeen sepitt?minen vallitsevassa rauhattomassa mielentilassa olisi k?ynyt h?nelle kerrassaan mahdottomaksi. Oli luonnollisinta, ett? h?n koetti saada asian siirtym??n tuonnemmaksi. Muutamin sanoin h?n pyysi anteeksi yst?v?lt?ns?, ettei ollut n?in? p?ivin? kirjoittanut ja ettei kirjoita t?n??nk??n seikkaper?isesti, ja lupasi l?hett?? ensi tilassa merkitsev?mm?n, rauhoittavan sanoman.

Seuraavana p?iv?n?, kun Charlotta ja Eduard k?velyll? ollessaan osuivat eiliseen paikkaan, k?ytti ensinmainittu tilaisuutta aloittaakseen j?lleen keskustelun, ehk?p? siin? vakaumuksessa, ett? jonkin aikeen tylsent?? varmimmin siit? usein puhumalla.

Eduardille oli asiaan palaaminen mieluista. H?n lausui ajatuksensa, kuten ainakin, yst?v?llisesti ja siev?sti, sill? joskin h?n, herkk? kun oli, helposti kiivastui, kun h?nen vilkas halunsa k?vi tungettelevaksi, kun h?nen itsepintaisuutensa saattoi her?tt?? k?rsim?tt?myytt?, lievensi kuitenkin h?nen kaikkia lausumiansa toisen ehdoton s??st?minen siin? m??rin, ett? h?nt? t?ytyi yh? pit?? rakastettavana, vaikka h?n samalla olikin jo vaivaksi.

Niinmuodoin h?n sai Charlottan t?n? huomenhetken? ensin mit? hilpeimm?lle mielelle ja sitten viehkein sanank??ntein kerrassaan h?mmennyksiin, niin ett? h?n vihdoin huudahti: tahdot varmaan saada minut my?nt?m??n rakastajalle sen, mink? olen miehelt?ni ev?nnyt.

Joka tapauksessa, rakkaani, jatkoi Charlotta, sinun tulee havaita, etteiv?t yst?v?lliset, eloisasti esitetyt toivelmasi j?t? minua kylm?ksi, koskemattomaksi. Ne pakottavat minut tunnustukseen. Olen salannut sinulta t?h?n saakka er??n asian. Min? olen samanlaisessa asemassa kuin sin? ja olen jo k?ytellyt itseni hillitsemiseksi samaa v?kivaltaa, jota nyt suosittelen sinulle.

Sep? joltakin kuuluu, virkkoi Eduard; havaitsenpa, ett? avios??dyss? t?ytyy toisinaan kiistell?, sill? siten voi saada jotakin tiet?? toisistansa.

Tied? siis, sanoi Charlotta, ett? min? olen Ottiliaan n?hden samassa asemassa kuin sin? kapteeniin. Minulle on kovin ep?mieluista tiet?? rakkaan lapsen olevan koulukodissa, miss? olosuhteet h?nt? kovin painostavat. Kun Luciana, tytt?reni, joka on syntynyt suurta maailmaa varten, juuri sit? varten itse?ns? siell? sivist??, kun h?n vallitsee kieli?, historiaa ja mit? muita tietoja h?nelle siell? jaettaneenkaan, leikkien kuin nuotteja ja variatsioneja, jotka h?n soittaa suoraan lehdest?, kun h?n vilkasluontoisena ja hyv?muistisena niin sanoakseni unohtaa kaikki ja silm?nr?p?yksess? kaikki muistaa, kun h?n vapaan k?yt?ksens?, viehke?n tanssinsa ja soveliaan, kepe?n keskustelutaitonsa nojalla eduksensa eroaa kaikista muista ja synnynn?isen, vallitsevan olemuksensa varassa p??see tuon v?h?isen piirin kuningattareksi, kun laitoksen johtajatar pit?? h?nt? pienen? jumalattarena, joka vasta h?nen hoidossansa p??see oikein kehittym??n, tuottamaan h?nelle kunniaa, hankkimaan luottamusta ja joukon uusia oppilaita, kun h?nen kirjeittens? ja kuukausikertomustensa ensimm?iset sivut aina ovat sellaiselle oivalliselle lapselle viritetty? ylistyslaulua, jonka min? osaan varsin hyvin k??nt?? omaksi proosakseni, niin on sit?vastoin kaikki se, mit? h?n lopuksi Ottiliasta mainitsee, pelkk?? anteeksipyytely?, ett? muuten niin kauniisti kasvava neito ei tahdo kehitty?, ei ilmaise mit??n kykyj? eik? tietoja. H?nen v?h?iset lis?huomautuksensa eiv?t nek??n ole minulle mitenk??n arvoituksellisia, koska havaitsen t?m?n rakkaan lapsen olevan luonteeltansa ilmetty ?itins?, minun paras yst?v?ni, joka on kasvanut minun kerallani ja jonka tytt?rest? min?, jos saisin olla kasvattajattarena tai katsastajattarena, varmaan tahtoisin kehitt?? verrattoman olennon.

Koska tuo kumminkaan ei sovi suunnitelmaamme ja koska el?m?nsuhteitansa ei saa kovin ravistella, tuoda niihin alinomaa jotakin uutta, niin mieluummin sied?n tuon, voitanpa ep?mieluisan tuntoni silloinkin, kun tytt?reni, joka varsin hyvin tiet?? Ottilia-paran kerrassaan riippuvan meist?, k?yttelee edullisempaa asemaansa ylimielisesti h?nen vahingoksensa, siten tavallansa tuhoten meid?n hyv?nty?mme.

Mutta kukapa onkaan niin sivistynyt, ettei koskaan k?yttele etev?mmyytt?ns? armottomalla tavalla toisten vahingoksi? Kukapa on niin korkealla, ettei h?n sellaisen painostuksen alaisena joudu monesti k?rsim??n? N?iss? koettelemuksissa Ottilian arvo kasvaa; mutta oikein oivallettuani h?nen kiusallisen asemansa olen n?hnyt vaivaa saadakseni h?net sijoitetuksi jonnekin muualle. Odotan vastausta joka hetki saapuvaksi, ja sitten en en?? ep?r?i. Niin on minun laitani, rakkaani. Kuten n?et, kannamme kumpikin uskollisessa, yst?v?llisess? syd?mess? samoja murheita. Kantakaamme ne yhdess?, koska ne eiv?t voi toisiansa kumota.

Me olemme omituisia ihmisi?, virkkoi Eduard hymyillen. Kunhan saamme murheemme aiheen nykyisyydest? karkoitetuksi, luulemme siit? jo lopullisesti suoriutuneemme. Suuressa mittakaavassa voimme uhrata paljonkin, mutta yksityiskohtainen antaumus on asia, johon harvoin kykenemme. Niin oli ?itinikin laita. Niin kauan kuin poikasena ja nuorukaisena elelin h?nen luonansa, h?n ei voinut irtautua hetkellisist? huolistansa. Jos my?h?styin palatessani ratsastamasta, niin minulle oli varmaan sattunut jokin onnettomuus, jos sadekuuro minut kasteli, oli varma kuume minua odottamassa. Sitten matkustin pois, et??nnyin h?nest?, ja nyt tuntui silt?, kuin olisin tuskin kuulunut h?nen el?m?ns? piiriin.

Tarkemmin katsoen, jatkoi h?n, menettelemme kumpikin typer?sti ja anteeksiantamattomasti j?tt?ess?mme kaksi mit? jalointa olentoa, jotka ovat kovin l?hell? syd?nt?mme, huoleen ja painostukseen, vain v?ltt??ksemme kaiken vaaranalaisuuden. Ellei t?t? nimitet? itsekkyydeksi, niin mit? sitten! Ota sin? Ottilia, anna minulle kapteeni, ja olkoon koe tehty Jumalan nimess?!

Voisihan sen viel? uskaltaakin, virkkoi Charlotta mietteiss??n, jos vaara koskisi ainoastaan meit?. Mutta luuletko, ett? olisi suotavaa kutsua samaan taloon asumaan kapteeni ja Ottilia, mies joka on suunnilleen sinun i?ll?si, siin? i?ss? -- lausun sinulle t?m?n imarteluni ihan peittelem?tt? -- jolloin mies vasta kelpaa rakastamaan ja on rakastamisen arvoinen, ja sellainen verraton tytt? kuin Ottilia?

Enp? muuten tied?, vastasi Eduard, kuinka voit asettaa Ottilian niin korkealle! Ainoastaan siten saan sen itselleni selitetyksi, ett? h?n on perinyt alkujansa h?nen ?itiins? kohdistuneen kiintymyksesi. Siev? h?n tosin on, ja min? muistan kapteenin kiinnitt?neen huomiotani h?neen, kun vuosi sitten palasimme ja kohtasimme h?net kerallasi t?tisi luona. Siev? h?n on, varsinkin ovat h?nen silm?ns? kauniit, mutta en voi sanoa niiden v?hint?k??n minuun vaikuttaneen.

Se on sangen kiitett?v??, virkkoi Charlotta, sill? olinhan siell? min?kin, ja vaikka h?n onkin minua paljon nuorempi, vieh?tti sinua i?kk??mm?n yst?v?tt?ren seura siin? m??rin, ett? kehkeytyv?, lupaava kauneus j?i sinulta havaitsematta. Se kuuluu sekin olemukseesi, jonka vuoksi mielell?ni j??n el?m??n kanssasi.

Miten avoimesti Charlotta n?yttikin puhuvan, salasi h?n sent??n jotakin. H?n n?et oli silloin tahallansa esitellyt Ottilian matkoilta palanneelle Eduardille toimittaakseen rakkaan kasvattitytt?rens? hyviin naimisiin; itse?ns? h?n ei ollut en?? ajatellut. Kapteeniakin oli kehoitettu kiinnitt?m??n Eduardin huomiota h?neen, mutta Eduard, joka j?yk?sti s?ilytti mieless??n vanhaa rakkauttansa, ei katsonut oikeaan eik? vasempaan, olihan vain onnellinen siin? tunnossa, ett? vihdoinkin k?vi mahdolliseksi voittaa itsellens? hartaasti toivottu ja tapausten sarjan n?enn?isesti i?ksi saavuttamattomiin siirt?m? onni.

Aviopuolisot olivat parhaillaan aikeissa l?hte? uusien puistoviljelysten halki linnaan p?in, kun er?s palvelija kiireesti asteli heit? vastaan ja naurussa suin huusi jo loitolta: Kunpa teid?n armonne piankin ehtisiv?t alas! Herra Mittler on ajaa karauttanut linnan pihaan. H?n huusi meid?t kaikki kokoon, k?ski etsi? teid?t, kysy?, onko tarpeen. Olenko tarpeen? huusi h?n j?lkeemme: kuuletteko, mutta nopeasti, nopeasti!

Se leikkis? mies! huudahti Eduard. Eik? h?n saavukin otolliseen aikaan, Charlotta? Nopeasti takaisin, k?ski h?n palvelijaa, sano h?nelle, ett? h?n on ylen tarpeellinen! Astukoon vain alas satulasta. Ottakaa hevonen hoitoonne, viek?? mies saliin, asettakaa h?nen eteens? aamiaista; me tulemme aivan kohta.

Menn??n lyhyint? tiet?, sanoi h?n vaimollensa ja l?hti kulkemaan halki kirkkomaan johtavaa polkua, jota h?n muuten kartteli. Mutta kovin h?n oli ihmeiss??n, kun n?ki Charlottan siell?kin pit?neen huolta tunteiden vaatimuksista. Mahdollisimman s??st?v?sti k?sitellen vanhoja muistomerkkej? h?n oli osannut tasoitella ja j?rjest?? kaikki niin hyvin, ett? kalmisto n?ytti miellytt?v?lt? paikalta, jossa katse ja mielikuvitus kernaasti viiv?htiv?t.

Vanhimmillekin kiville h?n oli suonut niille kuuluvan kunnian. Ne olivat vuosiensa mukaisessa j?rjestyksess? kiviaitaa vasten nojaamassa, siihen liitettyin? tai muualle sovitettuina; temppelin korkea kivijalkakin oli niiden avulla moninkertaistettu ja koristettu. Astuessaan pienest? ver?j?st? kirkkotarhaan Eduard tunsi omituista h?mm?styst?; h?n puristi Charlottan k?tt?, ja h?nen silm?ss?ns? n?kyi kyynel.

Mutta pian heid?t karkoitti pois hassunkurinen vieras. H?n n?et ei ollut mitenk??n jaksanut rauhassa odottaa, vaan oli ratsastanut t?ytt? karkua kyl?n halki kirkkomaan ver?j?lle asti, mihin pys?htyi huutaen yst?villens?: Etteh?n pid? minua pilkkananne? Jos tosiaankin olen tarpeen, niin j??n t?nne p?iv?lliseen asti. ?lk?? viivytt?k? minua; minulla on t?n??n viel? paljon tekemist?.

Koska olette vaivautunut n?in kauas, huusi h?nelle Eduard, niin ratsastakaa saman tien sis??n, jotta kohtaamme toisemme ankarassa paikassa, ja katsokaa, miten kauniisti Charlotta on t?m?n murheen koristanut.

Sinne sis??n, huusi ratsastaja, en tule ratsain, en vaunuissa enk? jalkaisinkaan. Ne siell? lep??v?t rauhassa, heid?n kanssaan minulla ei ole mit??n tekemist?. T?ytyyh?n minun suostua siihen, ett? retuuttavat minut kerran sis??n jalat edell?. Onko siis tosi kysymyksess??

On kyll?, huusi Charlotta, totinen tosi! Ensi kerran nuoren avioliittomme aikana olemme pulassa ja h?mmingiss?, josta emme kykene omin neuvoin selviytym??n.

Eip? silt? n?yt?, virkkoi tulija, mutta tahdonpa uskoa mit? sanotte. Jos pid?tte minua pilkkananne, niin j?t?n teid?t toiste omiin hoiviinne. Tulkaa pian j?ljess?ni; hy?tyk??n hevoseni lep??misest?.

Pian olivat kaikki kolme linnan salissa, ateria kannettiin p?yt??n, ja Mittler kertoi p?iv?n t?ist?ns? ja aikeistansa. T?m? omituinen mies oli aikaisemmin ollut pappina ja oli uupumattomasti virassansa toimien kunnostautunut hillitsem?ll? ja sovittamalla kaikenlaisia riitoja, sek? kotoisia ett? naapurien v?lisi?, aluksi yksityisten henkil?iden, sitten kokonaisten kuntain ja useiden tilanomistajien kesken. H?nen virassaoloaikanansa ei ollut sattunut yht?k??n avioerotapausta, eik? virastoja rasitettu niilt? main mink??nlaisilla riita-asioilla. H?n havaitsi piankin, kuinka tarpeellinen h?nelle oli lainopin tunteminen. Niinp? h?n ryhtyi kaikin tarmoin sit? opiskelemaan ja tunsi pian vet?v?ns? vertoja taitavimmillekin asianajajille. H?nen vaikutuspiirins? avartui ihmeellisesti, ja oltiin jo aikeissa kutsua h?net p??kaupunkiin, jotta saataisiin ylh??lt? k?sin p??t?kseen, mit? h?n oli alhaalta p?in aloittanut, kun h?nelle lankesi melkoinen arpajaisvoitto, jolla h?n osti itsellens? kohtalaisen maatilan, antoi sen vuokralle ja teki siit? toimintansa keskipisteen, pit?en vakaana periaatteenansa, tai pikemmin noudattaen vanhaa tottumusta ja taipumusta, ettei viipynyt miss??n sellaisessa talossa, jossa ei ollut mit??n sovittamis- eik? auttamistilaisuutta. Ne, joissa nimien merkitykset her?tt?v?t taikauskoisia ajatuksia, v?itt?v?t nimen Mittler ajaneen h?nt? t?h?n ylen ihmeelliseen teht?v??n.

J?lkiruoka oli kannettu p?yt??n, kun vieras vakavasti kehoitti is?nt?v?ke?ns? olemaan kauemmin salaamatta sanottaviansa, koska h?nen t?ytyi kohta kahvin juotuaan l?hte?. Molemmat aviopuolisot esittiv?t seikkaper?isesti tunnustuksensa, mutta h?n oli tuskin p??ssyt asian juoneen, kun hyp?hti harmistuneena p?yd?st?, riensi ikkunaan ja k?ski satuloida hevosensa.

Joko ette minua tunne, huudahti h?n, ette minua ymm?rr?, tahi olette kovin ilke?mieliset, Onko t?ss? mit??n riitaa? Tarvitaanko t?ss? mit??n apua? Luuletteko minun olevan olemassa neuvoja jaellakseni? Se on typerin ammatti, mit? ihminen voi toimittaa. Neuvokoon kukin itse?ns? ja tehk??n mit? ei voi tekem?tt? j?tt??. Jos asia luonnistuu, niin iloitkoon viisaudestansa ja onnestansa, jos se ep?onnistuu, niin min? olen k?ytett?viss?. Se, joka tahtoo p??st? jostakin pahasta, tiet?? aina mit? tahtoo, se, joka tahtoo nykyist? parempaa, on umpisokea -- niin kyll?, naurakaahan vain! -- h?n on sokkosilla, tavoittaa ehk? jotakin, mutta mit?? Menetelk?? miten tahdotte, ihan yhdentekev?! Ottakaa yst?v?t luoksenne tai antakaa heid?n pysy? poissa: kaikki samantekev??! Kaikkein j?rkevimm?n asian olen n?hnyt ep?onnistuvan, kaikkein typerimm?n onnistuvan. ?lk?? vaivatko p??t?nne, ja jos asia p??ttyy jollakin tavoin huonosti, ?lk?? sittenk??n vaivatko p??t?nne. L?hett?k?? vain noutamaan minut, niin apu tulee. Siihen saakka: palvelijanne!

Sitten h?n ponnahti ratsunsa selk??n suostumatta odottamaan kahvia.

T?st? n?et, virkkoi Charlotta, kuinka v?h?n kolmannesta henkil?st? oikeastaan on hy?ty?, ellei kahden l?heisen henkil?n v?linen suhde ole t?ysin tasapainossa. Olemmehan, jos mahdollista, entist?kin enemm?n ymm?ll? ja ep?tietoisina.

Aviopuolisot kenties olisivat viel? jonkin aikaa ep?r?ineet, ellei olisi saapunut kapteenilta kirje vastaukseksi Eduardin viimeksi l?hett?m??n. H?n oli p??tt?nyt ottaa vastaan er??n tarjotun toimen, vaikka se ei suinkaan ollut h?nelle sovelias. H?nen piti ottaa osaa ylh?isten ja rikkaiden ihmisten ik?vystymiseen, jonka h?ivytt?minen uskottiin h?nen asiaksensa.

Eduard k?sitti koko jutun varsin hyvin ja kuvaili sit? sangen r?ikein v?rein. Tahdommeko n?hd? yst?v?mme joutuvan sellaiseen tilaan? huudahti h?n. Eth?n voi olla niin s??lim?t?n, Charlotta!

Tuo kummallinen mies, meid?n Mittlerimme, virkkoi Charlotta, on lopulta sittenkin oikeassa. Kaikki sellaiset hankkeet ovat uhkayrityksi?. Kukaan ihminen ei aavista, mit? siit? voi sukeutua. Sellaisista uusista suhteista saattaa koitua onnen tai onnettomuuden runsaus, meid?n voimatta pit?? sit? erikoisena ansionamme enemp?? kuin vikanammekaan. En tunne olevani kyllin voimakas sinua kauemmin vastustaakseni. Tehd??n koe. Pyyd?n sinulta vain, ett? se suunnitellaan lyhytaikaiseksi. Salli minun toimia h?nen hyv?ksens? pontevammin kuin t?h?n asti ja k?ytt?? vaikutustani, kehoittaa tuttaviani hankkimaan h?nelle paikan, joka voi tuottaa h?nelle jonkinlaista oman mielen mukaista tyydytyst?.

Eduard lausui puolisollensa mit? miellytt?vimm?ll? tavalla hartaan kiitollisuutensa. H?n riensi ilomielin kirjoittamaan yst?v?lleen ehdotelmistansa. Charlottan t?ytyi ilmaista j?lkilauselmassa omak?tisesti suostumuksensa ja liitt?? yst?v?lliset pyynt?ns? miehens? esitt?miin. H?n kirjoitti notkean sirosti ja kohteliaasti, mutta jotenkin h?t?isesti, mik? muuten ei kuulunut h?nen tapoihinsa. Sattuipa viel? tavattomampaa: h?n t?rveli kirjeen pirahduttamalla siihen mustetahran, joka sai h?net harmistumaan ja vain suureni, kun h?n aikoi pyyhk?ist? sen pois.

Eduard laski sen johdosta leikki?, ja koska oli viel? tilaa, lis?si h?n toisen j?lkilauselman: yst?v?n piti n?ist? merkeist? havaita, kuinka k?rsim?tt?m?sti h?nt? odotettiin, ja toimittaa itsens? matkaan siekailematta, pit?en esikuvanansa kirjeen sepitt?misess? noudatettua kiirett?.

L?hetti oli tiess??n, eik? Eduard osannut ilmaista kiitollisuuttansa vakuuttavammin kuin alinomaa kehoittamalla Charlottaa antamaan heti hakea Ottilian pois koulukodista.

H?n pyysi asian tuonnemmaksi siirt?mist? ja osasi t?n? iltana her?tt?? Eduardissa halua musikaaliseen ajanvietteeseen. Charlotta soitti hyvin klaveeria, Eduard vaivalloisemmin huilua, sill? vaikka h?n olikin ajoittain uutterasti harjoitellut, ei h?nelle kumminkaan ollut suotu sit? k?rsiv?llisyytt? ja kest?vyytt?, jota sellaisen taidon t?ysi kehitt?minen edellytt??. Senvuoksi h?n suorittikin osansa sangen ep?tasaisesti: toiset kohdat hyvin, kenties vain liian nopeasti, toisissa h?n taas pys?htyi, koska ei niit? hyvin osannut, ja niinmuodoin olisi kenen muun tahansa ollut vaikea suoriutua duetista h?nen kerallansa. Mutta Charlotta osasi sopeutua asiaan; h?n pys?htyi ja tempautui j?lleen h?nen mukaansa toimien siten yht'aikaa kelpo soitonjohtajana ja ?lykk??n? perheenem?nt?n?, jotka osaavat aina pit?? yll? yleist? s??nn?nmukaisuutta, vaikka yksityiset s?veljuoksutukset eiv?t aina noudattaisikaan tahtia.

KOLMAS LUKU.

Kapteeni saapui. H?n oli ennen tuloansa l?hett?nyt eritt?in j?rkev?n kirjeen, joka t?ydellisesti rauhoitti Charlottan mielen. Sellainen viile? itsens? tunteminen, oman ja yst?vien olokannan kirkas tajuaminen her?tti mit? valoisimpia ja kauneimpia toiveita.

Ensimm?iset tunnit kuluivat, kuten tavallisesti k?y yst?vien kesken, jotka eiv?t ole muutamiin aikoihin toisiansa n?hneet, vilkkaassa, melkeinp? uuvuttavassakin keskustelussa. Iltapuolella tehtiin Charlottan kehoituksesta k?velyretki uudelle puistoalueelle. Tienoo miellytti kapteenia, ja h?n havaitsi kaikki ne kauneudet, jotka vasta uusien teiden valmistuttua olivat tulleet n?ht?viin ja nautittaviin. H?nen katseensa oli harjaantunut ja samalla vaatimaton, ja vaikka h?n varsin hyvin tiesi, mik? oli suotavaa, ei h?n kumminkaan, kuten usein tapahtuu, aiheuttanut mielenapeutta henkil?ille, jotka h?nelle n?ytteliv?t omaa maailmaansa, vaatimalla enemm?n kuin olosuhteet my?nsiv?t tai muistelemalla jotakin muualla n?kem??ns? t?ydellisemp??.

Ehditty?ns? sammalmajalle he n?kiv?t sen mit? hupaisimmin koristettuna, tosin vain tekokukilla ja talvikeilla, mutta niiden joukkoon oli sijoitettu niin kauniita kimppuja oikeata vehn?? ja muita pellon ja puutarhan tuotteita, ett? ne tuottivat kunniaa j?rjestelij?ns? taideaistille.

Vaikka mieheni ei pid?k??n siit?, ett? h?nen syntym?- tai nimip?iv??ns? vietet??n, virkkoi Charlotta, ei h?n varmaankaan t?n??n minua moiti, jos omistan n?m? v?h?iset seppeleet kolminkertaiselle juhlallemme.

Kolminkertaiselle? huudahti Eduard.

Ep?ilem?tt?! virkkoi Charlotta: yst?v?mme saapumista pid?mme t?ydell? syyll? juhlana, ja lis?ksi, mit? tuskin lienette ajatelleet, on t?n??n teid?n molempien nimip?iv?. Eik? nimenne ole Otto, toisen samoinkuin toisenkin?

Yst?vykset ojensivat toisilleen k?tens? yli pienen p?yd?n. Sin? palautat mieleeni nuoruusaikaisen yst?vyysseikan, sanoi Eduard. Lapsuudessa meill? oli kummallakin tuo siev? lakoninen nimi, mutta kun sitten asuimme samassa koulukodissa, luovutin sen vapaaehtoisesti h?nelle.

Ylen suurta jalomielisyytt? et siin? asiassa kuitenkaan osoittanut, virkkoi kapteeni. Muistan n?et varsin hyvin, ett? nimi Eduard miellytti sinua enemm?n, ja totta onkin, ett? se kaikuu erikoisen sorealta, kun sen kuulee miellytt?vilt? huulilta.

Niinp? he nyt istuivat kolmisin saman pienen p?yd?n ??ress?, jonka vaiheella Charlotta oli innokkaasti vastustanut vieraan tuloa. Tyytyv?inen Eduard ei tahtonut palauttaa vaimonsa mieleen noiden hetkien muistoa, mutta ei kumminkaan voinut pid?tty? sanomasta: Olisihan t?ss? varsin hyvin sijaa viel? nelj?nnellekin.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet