Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Ojamylläri ja hänen miniänsä Jutelma Vironkansan opiksi ja huviksi by Koidula Lydia Betty Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 401 lines and 27709 words, and 9 pages
Translator: Betty
OJAMYLL?RI JA H?NEN MINI?NS?
Jutelma Vironkansan opiksi ja huviksi
Kirj.
LYDIA JANNSEN
Suomentanut Betty
Helsingiss?, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. 1879.
SIS?LLYS:
ALKULAUSE.
Armas Vironkansa! Me tied?mme jo kaikki: mit? vanhemmat tekev?t, sit? lapset n?kev?t, ja nuoret linnut laulavat vanhain tavalla, olkoon laulu suloinen taikka inhoittava. Kun 1848 ensim?ist? "S?numetoja'a" kirjoitin, tuli "Ojamyll?rin" kirjoittaja, 5-vuotiasna lapsena, jonka p?? h?tin? ulottui polviini, "vauva" syliss?, usein kirjoitusp?yt?ni eteen, kysyen: "is?, rakas is?, kenelle sin? kirjoitat?" -- "Min? kirjoitan Vironkansalle, lapseni, iloksi ja opetukseksi -- vastasin min?, -- mene sin? j?lleen ?idin luo leikittelem??n; pyyd?, ?iti antaa sinulle v?h?n vehn?ist?". -- "Mutta is?, kun sin? j??t pieneksi ja min? tulen isoksi, lupaatko minun my?s kirjoittaa heille pienen kirjasen, is?, lupaatko?"
-- "Tietysti, lapseni, sin?h?n olet Viron lapsenlapsi, kuka sinulta sit? kielt?isi?"
-- "Mutta is?, leikkaatko minulle kyn?n ja annat minun istua tuolillasi, is?, kai lupaat?" -- "No kyll?, kyll?! Mene nyt, kuule ?iti k?skee!" Sill? sain h?net aina kaulastani irti. "Jumalalle on kaikki mahdollista, ajattelin itsekseni, mutta sinulla, lapseni, on viel? monta tuulta jalan alla".
Ja katso nyt! kirja, joka sinulla par'aikaa on k?siss?, on t?m?n lapsen kirjoittama; mutta h?n ei en?? ole niin lyhyt kuin silloin. Onko nyt t?m? ensim?inen kirjanen sinulle mieliksi vai eik?, enh?n sit? voi tiet??: mutta lapsi on kuitenkin voimiensa mukaan pit?nyt sanansa.
Tee nyt armas lukija hyvin ja ota t?m? ensim?inen lahja rakkaudella vastaan, se tulee sukulaisesi k?dest?, ja Jumala antakoon meille kaikille kallista terveytt?, joka meille on parahin kaikista.
Pernossa Elokuulla 1863.
Juhana Jannsen.
Lukija oppii tuntemaan Ojamylly? ja Myllynm?ke?.
Jos t?ysi? rahas?kki? ja viljavia peltomaita aina seuraisi onni ja syd?men rauha, niin olisi vanha Antti Trimm eli Ojamyll?ri, niinkuin h?nen myllyns? vuoksi h?nt? rahvas nimitti, varmaankin ollut onnellisin mies M?nnik?n kyl?ss?. Antin nelj?kymment?kahdeksan vakan-alaa peltoa ja hein?maata, eritt?in viel? kartano y.m. huoneet tekiv?t h?nen vauraaksi mieheksi, ja ett? rauta-arkku vuoteen alla makuuhuoneessa ei suinkaan ollut tiilikivill? t?ytetty -- siit? olisin ly?nyt vaikka vetoa; sill? Ojamyll?rill? oli varoja, sen tiesi joka mies M?nnik?n kyl?ss?.
Vaan onnella ja syd?men rauhalla on kokonaan oma laatunsa, ja viisaat ihmiset sanovat ett? molemmat paljon useammin majautuvat matalan olkikaton alle, kuin korkeaan kivirakennukseen.
My?s Ojamyll?ri oli kaikkine rikkauksineen ja varoineen onneton ja rauhaton mies. Mist? se siis tuli? -- No ensiksikin siit?, ett? h?n oli perin ahnas ja mammonanpalvelija, joka ei milloinkaan saanut kyll??ns? eik? mielens? mukaan; viel? toiseksi: ett? lapsensa saattoivat h?nelle pelkk?? syd?ntuskaa ja murhetta -- niinkuin h?n aina itse valitti. --
Vaikka myll?rin Katri olikin niin kevytmielinen, se isku sattui kuitenkin h?nen syd?meens? ja viilsi syv?n haavan. H?n poi ja kitui, ja kun noidan valtikkaat ja kev?t-esik?t j?lleen alkoivat leitsoittaa ja paimenet laitumella huikkasivat -- oli Ojamyll?rin Katri jo aikaa pienen tytt?rens? kanssa lev?nnyt M?nnik?n kirkkomaassa.
Jaakko, Ojamyll?rin ainoa poika-perillinen, oli vilkas mies -- sit? kertoi koko kyl?n v?ki -- ja viel? p??lliseksi M?nnik?n kyl?n kaunein poika -- sit? kertoivat varsinkin kaikki M?nnik?n kyl?n tyt?t; -- kukapa sit? paremmin tiet?isik??n. Siihen asti oli asia hyv? ja is? h?neen tyytyv?inen, mutta ett? Jaakko kaikkein tytt?l?iden joukosta juuri koulumestarin Annaa vaimoksensa pyysi, kun kuitenkin kaikki muut tyt?t h?nt? halusivat saada: se teki Ojamyll?rille niin suurta mielipahaa, ettei monestikaan ruoka eik? juoma h?nelle maittaneet. Miksi niin? No, Annalla oli kaikenlaiset hyv?t avut ja tavat sek? kaunis oli h?n p??lliseksi kuin enkeli -- yht? ainoata oli h?n -- vailla: -- rahaa!
Mutta rahaa, paljon rahaa! oli Ojamyll?rin ?inen ik?v?iminen ja p?iv?inen miete, ja suurempaa mielipahaa ei voinut Jaakko h?nelle tehd? kuin kosia k?yh?? tytt??.
Liisa, Ojamyll?rin em?nt?, oli ymm?rt?v?inen, hell? ja hiljainen vaimo, joka vaivalla t?h?n asti oli rauhaa kannattanut is?n ja pojan v?lill?.
Mutta h?n huomasi selv?sti, ett? asia t?ll? tapaa ei voisi kauemmin k?vysty?, sill? Antin viha poikaa vastaan yltyi p?iv? p?iv?lt?, ja vasta hiljattain oli h?n uhannut ajaa Jaakon pois kotoa, jos ei h?n heitt?isi tuota tyhj?? kirkkohiirt?. Ja Antti oli mies sanansa pit?m??n, sill? j?ykemp?? ja ylpe?mp?? miest? kuin Ojamyll?ri ei voinut kahdenkymmenen virstan ymp?rist?lt? l?yt??.
?iti raukan hankki syd?n haljeta alituisen riidan ja toran t?hden, mik? vaikeni vasta illalla my?h??n h?nen miehens? maata menness?, mutta j?lleen nousi aamulla varhain Antin kanssa, joka pitkin p?iv?? rypistynein kulmin ja kiukkuisin sanoin muiskien kulki tuvassa ja ulkona. Sen ohessa tiesi Liisa poikansa tuntevan tuskaa is?n luonnottoman tahdon t?hden, sill? niinik??n oli h?nelle itselle nuoruudessansa tapahtunut. Ei mill??n muotoa h?nen oma syd?mens?, vaan h?nen is?vainajansa tahto, ollut h?net Ojamyll?rin vaimoksi saattanut; h?n itse oli jo aikoja er??n toisen valinnut. Raskaalla syd?mell? oli h?n viimein antautunut is?n tahdon alaiseksi. -- J?ykk?mielinen Ojamyll?ri ei ollut viel? koskaan kiitossanaa h?nelle siit? lausunut ja katseli nyt j?lleen karsain silmin vaimoansa: olisiko h?n ehk? pit?nyt yht? neuvoa Jaakon kanssa? Ett? Liisalla juuri senkin vuoksi ei ollut kultaiset p?iv?t, ymm?rt?? jokainen itsest?ns?.
Toisella tapaa, vaan ei suinkaan paremmin, oli asiat yll? mainitun Annan el?m?nkohdan suhteen. Kun kyl?nraitista yl?sp?in ja kouluhuoneesta viel? palasen matkaa eteenp?in l?hdemme, tapaamme kirkon takana er??n vanhan, lahonneen m?kin, vinosein?isen ja sammalkattoisen, joka selv?sti ilmoittaa, ettei huoneenrakentajan hampaita en?? moneen aikaan ole porottanut. Siin? asuu vanha Sutlepan Anttoni vaimonsa ja lastensa kanssa, joita parikunnalla onkin koko tuvallinen, vaikka kyll? vanha t?lli oikeutta my?ten jo aikaa olisi ollut huutokaupalla myyt?v?, jos kaupungissa asuvalla velkojalla ei olisi ollut kristillinen syd?n rinnassaan. -- Kun Annan vanhukset jo aikaisin kuolivat, oli Anttoni ottanut Annaa -- tietysti maksoa vasten -- kasvattaaksensa, ja kunnallishallituksen oli hyv? mieli, ett? p??stiin erilleen tuosta k?yh?st? tyt?st?, ja ett? joku sill? tapaa otti tuota k?yh?? lasta hoitaaksensa. Mutta Jumala n?hk??n! Anttoni ja Rietu eiv?t ymm?rt?neet omiakaan lapsiansa kasvattaa, saatikka vieraita. Mies oli patajuoppo ja tappelija, vaimo raaka ja sivistym?t?n, joka ylimalkaan ei tehnyt suurta eroitusta "minun omani" ja "sinun omasi" v?lill? ja usein antoi peukalon kasvaa toisia sormia pidemm?ksi. Mit? silloin lasten kasvatuksesta tulisi? Anna sai kasvatusvanhemmiltansa, mit? suurin osa h?nen kaltaisiansa saavat, jos ne ovat k?yh?t: v?h?n sy?d? -- tehd? paljon ty?t? sek? ottaa vastaan soimasanoja, ja jos Taatto taivahinen ei olisi sanallansa apua ja lohdutusta tuonut, h?n olisi kokonaan j??nyt oman onnensa nojaan ja unhotuksiin.
"Mutta", kysyy ehk? yks ja toinen, "eik? Anna l?htenyt pois, koska h?n oli kasvatusvanhemmillensa kiusaksi?" -- Niinp? niinkin, kyll?h?n tuo hyv? lapsi olisikin l?htenyt, ja mietti sit? varmaan ennenkuin me molemmat, mutta mihin h?n sitte joutuisi? -- Kun Anna laskettiin koulusta, pyysi h?n p??st? palvelukseen, ett? itse ansaitsisi leip?ns? ja niinmuodoin ei en?? olisi kasvatusvanhempiensa el?tett?v?n?. Mutta nyt tuli kysymys: "Pitik? heid?n uudestaan h?nen t?htens? murehtia ja n?hd? vaivaa? H?n olkoon tyytyv?inen, kun saapi j??d? yhteen kohtaan!" Rietu ei olisi h?nt? ensink??n laskenut, varsinkaan nyt kun tytt?rens? h??t juuri olivat tulossa; sill? Anna oli kaikkeen tyytyv?inen, ja kotiaskareet olivat kokonaan h?nen teht?v?n?ns?; yht?hyvin Rietu sanoi h?nen t??ll? olevan jaloissa, ja aamusta iltaan ty?n ja vaivan lis?ksi torui ja soimasi h?nt?.
Niinmuodoin oli Anna viel? t?n?p?iv?n? Sutlepan perheess?, ja kyyneleit? ja itkup?ivi? oli h?nell? enemm?n kuin ilohetki?.
Lapsuudesta asti olivat Anna ja Jaakko olleet yhdess?, yhten? koulussa, lukusijoilla ja Herran ehtoollisella, sill? molempain ?idit olivat lapsuuden-yst?vi?. Aika oli muuttanut lapset t?ysikasvuisiksi, mutta rakkaus syd?mess? oli sekin kasvanut, ja kun Jaakko oli 23- ja Anna 20-vuotias, silloin tiesiv?t my?s molemmat, etteiv?t voisi el?? ilman toisiansa. Ett? Ojamyll?ri ei hevin ottaisi vitivaivaista mini??, sen he tiesiv?t my?s, mutta molemmat olivat nuoria, voivat sek? tahtoivat odottaa, ja lupasivat ennen kuolla, kuin toisistansa erota -- niinkuin nuorien rakastavaisten aina on tapa! -- Joka kaupungissa ja kyl?ss?, viel?p? joka perheess?kin on omat sala-kuiskuttelijat ja kontittelijat, jotka eiv?t suurempaa iloa tunne kuin sattumoilta kuultua salaisuutta heti ilmoittaa juuri niille, joiden ei suinkaan olisi pit?nyt siit? tietoa saada. -- Eik? M?nnik?n kyl?ss? semmoista olisi ollut? Eip? viel? ollut viikkoakaan kulunut, niin tiesi Ojamyll?ri alusta loppuun koko asian. Vaan nyt Antti tulistui niinkuin rohdin-tukko, johon pistet??n valkia, h?n melusi ja pauhasi, ett? sein?t soi, ja vannoi valan, ett? ennen kuolisi, kuin ottaisi taloonsa tuon "ryysyl?isen". Jaakko pysyi is?n melutessa tyynen?, vaan ?ij? tunsi poikansa ja tiesi ett? h?n semmoisissa asioissa oli j?ykk? ja lujamielinen. Mutta h?n p??tti tehd? kaikki mit? suinkin voisi, lasten syd?met eroittaaksensa ja rakkauden niist? juurineen kiskoaksensa! Luonnistuiko h?nen tuumansa? -- Saammepa n?hd?!
T?ll? tapaa oli asiat Ojamyllyll?; nyt luomme silm?mme er??sen ihmiseen, joka kyll? oikeutta my?ten ei ansaitsisi sit?k??n, ett? aimo koira h?nt? haukkuisi ja rehellinen mies sylkisi h?neen, mutta jota meid?n kuitenkin t?ytyy oppia tuntemaan.
Kirja-Tiitsu -- sen nimen oli h?n saanut pit?? siit? saakka kun h?n ennen aikaan oli ollut pit?j?nkirjurina -- Kirja-Tiitsu oli ensim?inen kyl?n-posti, v??rinpuhuja ja korvaankuiskuttelija M?nnik?ss?, tyhj?ntoimittaja, joka kaikkein mutkallisimpia asioita taisi ymp?rist?ss? laverrella ja puheita ymm?rsi panna paremmin kuin moni ravintolan-neitsyt matkaan. H?peem?t?n ja julkea kun h?n oli, tuli h?n takaovesta j?lleen sis?lle, jos h?nt? etuovesta viskattiin pellolle, ja ilman Kirja-Tiitsun sekaantumista ei mik??n asia saanut tapahtua; sill? tuo kiskuri ymm?rsi, paremmin kuin moni kuppari tahi tiet?j?akka, mieliksi puhua, Kirja-Tiitsu auttoi sek? kosimisissa ett? peijaisissa, h?iden ja kemujen toimeen panemisessa, kirjoitti kaikki anomus- ja arentikirjat, ja koko M?nnik?n kyl?ss? ei ollut sit? majaa, johon Kirja-Tiitsun ter?v? nen? ja rokon-arpiset kasvot eiv?t olleet tunkeuneet. Ja hyvinh?n sen arvaakin: aina h?nen sormiansa syytti, sill? jos h?nen virkansa ei tuottanut kunniaa, niin se kuitenkin el?tt??, ja kaikella mik? ei karjunut, sill? oli Kirja-Tiitsun taskussa kyll? tilaa. "V?h?isen valehdella, v?h?isen varastaa, on yht? hyv? kuin puolentynnyrin maa" -- kas siin? sana, joka ihan t?sm?lleen sopii Kirja-Tiitsuun. Sill? tuo lipilaari puhui miehille ja naisille korvat t?yteen, nosti lapset ja vanhemmat toisiansa vastaan, jahka vaan oman hy?tyns? saavutti. Jossa puu hakataan, siihen lastut lankeevat. Sattui kyll? toisinaan niinkin, ett? jos asia meni liiemm?isiin, joka lastu j?tti pahat merkit kielittelij?n selk??n -- sen h?n ravisti maahan niinkuin koira vett? -- mik?s h?nen moisensa h?pe?st? tai kunniasta huolis? -- Sanalla sanoen: Kirja-Tiitsu oli yksi p??-Juutas , jota kaikkiin asioihin voi k?ytt??, vaan ei suinkaan -- maksotta!
Sutlepan Anttoni kirkon takana oli Kirja-Tiitsun kummi ja hyv? yst?v?. -- Tiet??h?n sen: mihink? tomu maasta ja lika rattaasta j??? Mutta Ojamyll?rin herralla ei h?n voinut toivoa asiallensa menestyst?, sill? Kirja-Tiitsu oli h?nt? kerran hyv?sti pett?nyt, ja siin? asiassa oli Antilla ihmeellisen hyv? muisti: sit? h?n ei helposti unohtanut! Kuitenkin oli Ojamyll?ri viime-aikoina k?ynyt Kirja-Tiitsulle hiukan yst?v?llisemm?ksi, joka siit? ylpe?n? usein sanoi Anttonille: "Saatpa n?hd?, kummi, saatpa n?hd?, h?n palaa kuitenkin viel?, -- jos vaan yksist??n koulumestarin Annankin t?hden", ja niin puhui kiskuri irvistellen, niinkuin olisi h?nell? jo ollut Ojamyll?ri vallassaan -- ja Jumala n?hk??n! veijari oli oikeassa.
Er??n? lauantaina ennen joulua oli Ojamyll?ri myynyt viljaa kaupunkiin, ja hyvin menestyneen kauppansa vuoksi oli Antti varsin hyv?ll? tuulella. Kun h?n palatessaan oli kaupungista kappaleen matkaa kotiap?in ajanut, tapasi h?n Kirja-Tiitsun joka my?s oli k?ynyt kaupungissa asioilla. Kun entinen kirjuri n?ki rikkaan Ojamyll?rin tulevan kauniilla ruunallansa, j?i h?n n?yr?sti seisomaan tien viereen, sieppasi lakin p??st?ns? ja kumarsi syv??n, juurikuin olisi Ojamyll?ri ollut joku pappi tahi tuomari. Rasva viettelee hiiren killer??n ja veijari tiesi mit? h?n teki.
T?m? oli ylpe?lle Ojamyll?rille varsin mieluista. ?kki? pid?tti h?n hevosensa ja huusi:
"Kiipee p??lle, Kirja-Tiitsu, ruunani jalat juoksevat sukkelammin, kuin sinun, ja mietin: on aina parempi alhaisemmin ajaa, kuin ylpe?sti karauttaa".
?kki? niinkuin salama oli Kirja-Tiitsu vankkureissa ja nyt valui suu kiitoksia ja ylistyksi?; mutta miehyt tuli oikein h?milleen, kuu Antti armollisesti sanoi: "Voi istua viereeni, juttua veist?tellen k?y tie lyhyemm?ksi".
"Ei nyt en?? voi vanhuksen kuolema olla kaukana", mietti Kirja-Tiitsu, nosti huolella takkinsa liepeet ja istui Antin viereen. Puhuttiin ensin torihinnoista, sitte t?m?nvuotisesta ilmasta ja kylv?st?, kunnes Kirja-Tiitsu viimein alkoi kiitt?? Ojamyll?rin ruunia.
"Se on tosi", huusi h?n ja l?i polveensa, jotta nahkahousut m?ikkyi, "se on tosi: uhkeampia el?imi? ei ole yhdell?k??n kreivill? eik? ruhtinaalla!"
"Mutta kyll?p? ne kanss' maksavat!" vastasi Ojamyll?ri, jonka syd?mest? veijarin kiitos tuntui kuin olisi siihen valunut sulaa mett?, "kaksi korkeaa nisukuormaa on niiden hinnaksi viety kaupunkiin! Kuitenkin, mit? se haittaa? Meid?n-moisilla on viel? enemm?n hinkaloissa!"
"Tietysti", vastasi Kirja-Tiitsu, edelleen yh? mielistellen ja imarrellen, kunnes sai ?ij?n oikein hyv?lle tuulelle; sitte kys?isi h?n yht'?kki?:
"Trimmon is?nt?, ?lk?? moittiko, mutta min? olen jo aikaa ihmetellyt, kuinka te aina viel? itse ajatte kauppapuodille; -- teid?n rikkauksilla ja i'?ll? voisi se ty? j??d? Jaakolle. H?n ei en??n ole lapsi ja kaupoittelemisen suhteen voisivat Juutalaiset h?nelt? viel? oppia".
Ojamyll?ri katsoi kotvasen aikaa maahan, sitte lausui h?n miettien:
"Tosi kait se niin on, mutta asia ei kuitenkaan luonnistu, ei ensink??n! Usko sanojani Kirja-Tiitsu, kyll? min?kin istuisin ennen l?mpim?n takkavalkian ??ress?, kuin ryt?jytt?isin t?ss? vankkureilla, mutta -- jokaisen pihist?? kenk? h?nen omaa jalkaansa! Niinkauan kuin viel? itse v?h?nkin jaksan olla jalkeilla, en anna is?nnyyden valtikkaa k?dest?ni. T?h?n aikaan on nuorella v?ell? omat mietteens? ja varsinkin meid?n Jaakolla!" Ja kun ?ij? juuri sattui olemaan puhumatuulella, lis?si h?n: "Jos h?net kaupunkiin panisin, sitte tulisi asia kahta hullummaksi kuin se nyt on, sill? helpommin ei voisi h?n miss??n muualla tavata Annaa, joka Sutlepan Rietulta joka lauantai viepi v?h?n voita ja munia kaupunkiin. Eik?s hiidess?! Min? tulisin jo sek? lasten ett? vanhain pilkattavaksi, kuin itse punoisin k?ytt?, jolla minua hirtett?isiin!"
"Ettek? n?e", sanoi Kirja-Tiitsu sys?isten ?ij??n, "siin? susi, kussa sanotaan". Kymmenkunta askelta heid?n edell?ns? k?vi Anna, joka, tyhj? koppa k?dess??n, palasi kaupungista.
Ojamyll?ri ei lausunut sanaakaan, mutta h?n nosti nen??ns?, vihelsi kerran, ja niinkuin salama lensiv?t vankkurit ja hevoset lapsiraukkaa kohden, joka h?mm?styen astui tien viereen.
"Odota, odota veikkonen", mietti Kirja-Tiitsu, "sinulle yst?v?iseni panen viel? kirpun korvaan, josta et ?kki? p??se".
"Mik? on tosi, se on tosi", lausui h?n ketun lailla nauraen ja katsoi viekkain silmin ukkoon: "kaunis tytt? on koulumestarin Anna ja siev?n mini?n tuopi Jaakko teille kotiin".
"Ei niinkauan kun minun silm?ni auki ovat!" karjaisi Ojamyll?ri, punaisena kuin keitetty ?yri?inen. "Kyll?h?n viel? l?yd?mme hullulle koiralle rautakahleet!"
"H?nelle ei suinkaan", irvisti Kirja-Tiitsu, "ja jos panettekin h?net paulaan, niin em?nt?nne kuitenkin p??st?? h?net irti".
"Minun em?nt?ni", kysyi Ojamyll?ri ly?den silm?t selj?lleen, "horisetko sa vai oletko p?iss?si?"
Add to tbrJar First Page Next Page