Read Ebook: Ojamylläri ja hänen miniänsä Jutelma Vironkansan opiksi ja huviksi by Koidula Lydia Betty Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 401 lines and 27709 words, and 9 pages

"Minun em?nt?ni", kysyi Ojamyll?ri ly?den silm?t selj?lleen, "horisetko sa vai oletko p?iss?si?"

"En suinkaan", vastasi veijari, "minulle tulee vaan niin kummalliset mietteet". H?n k??nsi p??ns? Antin korvan juureen sohisten: "Oletteko per?ti unohtaneet, ett? Annan is?vainaja ennen kosi Liisaa? Soisiko h?n pahaa entisen sulhonsa tytt?relle? -- Sep? se: vanha rakkaus ei sammu", nauroi veijari ??neens?. "Mutta mit?p? se minuun koskee" -- lis?si h?n ja teki itsens? yht? viattoman n?k?iseksi kuin kananvarkaista tuleva kettu -- "sanasta sana it??, ja Trimmon is?nt? pystyy kyll? minunkin avuttani siit? ottamaan selkoa, kuinka asiat asuvat".

Jokainen oikea is? ja aviomies olisi ruoskanvarrella ajanut vankkureilta maahan tuon korvaankuiskuttelijan, ja antanut h?nen my?t?ns? tielle "toista lajia", joka ei ole mesimakeata. -- Mutta mist? Ojamyll?rille se j?rki olisi tullut? H?n istui olkikuvon p??ll? niinkuin Lotin em?nt?, joka muuttui suolapatsaaksi, eik? lausunut yht? luotua sanaa. Kirja-Tiitsu oli kavala kyll?, itse pit?m??n suunsa kiinni; h?n tahtoi suoda vanhalle miehelle aikaa, ett? t?m? saisi perinpohjin mietti? kuultuja sanomia. Sill? v?lin kuuli korvaankuiskuttelija Antin kerran "oi! oi!" huudahtavan, mutta muuten olivat molemmat vaiti, kunnes M?nnik?n kyl? et??lt? alkoi n?ky?. Silloin sanoi Ojamyll?ri:

"Astu maahan, Kirja-Tiitsu ja mene tuosta suoraan Arre Tuomaan kaalimaan poikki, min? en n?et tahdo, ett? myllynv?ki n?kev?t sinut vankkureillani. Ja mit? kahden kesken olemme puhuneet, se j??k??nkin meid?n kesken puhutuksi".

"Tietysti, tietysti", vastasi Kirja-Tiitsu, hypp?si vankkureilta maahan, nosti n?yr?sti lakkiaan ja luikahti yli aidan kohden kotoansa, riemuiten hyvin onnistuneesta asiastaan.

Ojamyll?ri ajoi askel askeleelta syviss? mietteiss? kohden mylly?, josta Piiski ja Sepeli h?nt??ns? liehuttaen tulivat h?nt? vastaan.

Er?s vieraissa-k?ynti.

Seuraava p?iv? oli pyh?p?iv? ja juuri toinen adventti vuonna 1811. Pyh?inen rauhallisuus vallitsi M?nnik?n kyl??, jossa vitkaan ja t?ysi??nisesti kirkon kellon helin? ilmoitti Herran p?iv?n tulemista.

Ojamyllyll?kin oli t?n??n kaikki hiljaista ja juhlallista. Hannu-renki oli jo eilen illalla pannut myllyn istumaan, niinkuin talontapa oli, siit? saakka kun hurskas Liisa siin? hallitsi ja vallitsi. Vaikka Antti kauan olikin sit? "uutta tapaa" vastaan pannut, joka "tuottaa puhdasta vahinkoa", niin oli h?nen kuitenkin t?ytynyt vihdoin my?nty? ja nyt oli h?n siihen ihan tyytyv?inen. Ei suinkaan siksi, ett? h?n itse kirkkoon meni, vaan Ojamyll?ri ajatteli aina: "Pyh?n? voin tehd? mit? tahdon" -- ja kun kaikki ylt'ymp?ri oli tyynt? ja hiljaista, voi h?n paraiten porkata ja j?rjestell? laatikoissaan ja lippaissaan.

No eik? Ojamyll?ri siis konsanaan kirkkoon l?htenyt? L?htip? kyll?. Varsinkin iltakirkossa k?vi h?n sangen useasti, sill?, p?? kirkon-lautaa vastaan, oli siin? paljon parempi nukkua kuin vuoteellaan, jolloin kova ysk? vaivasi ja rasitti h?nt?. Papin saarna vaikutti Antissa saman, mink? kehtolaulu lapsissa: h?n vaipui uneen!

T?n??n oli Ojamyll?ri jo aamusta asti ollut kotoa poissa, miss?? ei kukaan tiet?nyt. Tietysti ei olisi kukaan sit? kummeksinutkaan, sill? se asia tapahtui useasti. Niin tervehtimisest? kuin j??hyv?isist? ei ollut Antti milloinkaan suurta lukua pit?nyt, mutta Antti oli t?n? pyh?n? pannut pyh?-mekon selk??ns? ja uuden lakin p??h?ns?, asia joka muuten tapahtui kolme kertaa vuodessa -- kulumisen t?hden! Ett? h?n eilen illalla Kirja-Tiitsun kanssa oli kotiin tullut, oli Ojamyllyll? jo vallan tunnettu asia -- kuka joukon suun tukkii? -- ja jokainen arveli vanhan miehen t?m?np?iv?isen vieraissa-k?ynnin olevan yhteydess? sen asian kanssa. Yksi arveli yht?, toinen toista, mutta asian oikeaa laitaa ei tiet?nyt kukaan. Em?nt? oli ??neti, mutta syd?mens? oli raskas, ja v?kisin koetti h?n unohtaa er?st? mietett?, joka yh? ja yh? j?lleen vaivasi h?nt?. Niin meni aamup?iv? ohitse, iltap?iv? ja ehtoo tuli, mutta Ojamyll?ri? ei kuulunut eik? n?kynyt. Liisan syd?meen nousi hirmu. Miss? voi Antti niin kauan viipy?? H?n oli jo h?d?ss??n menn? h?nt? etsim??n, silloin kuuli h?n kerrassaan pihaver?j?n pauketta ja juoksi riemuiten ulos is?nt?? vastaan.

"Hyv?? iltaa armas Antti!" huusi Liisa jo kaukaa puolisollensa, "Jumalalle kiitos, ett? vihdoin olet kotona! Et usko kuinka levoton olin sinun t?htesi!"

"Vai niin, ihmeellist?", vastasi Ojamyll?ri pilkaten ja pani huolella pihaver?j?n kiinni. "Nyt tied?n miksi t?n??n puolip?iv?st? saakka vasenta korvaani niin hirmuisesti kuumatti".

Liisa ei vastannut sanaakaan, mutta syd?mens? oli tuskaa t?ynn? miehen halveksivan terveht?misen vuoksi, ja sen verran kuin h?n Anttia tunsi, ei ollut hyv?? odotettavana.

Molemmat astuivat tupaan. Kun Antilla j?lleen oli tomuinen myllymekko selj?ss? ja piippu suussa, veti Liisa h?nt? ahjon eteen penkille istumaan, pani k?tens? h?nen olalleen ja kysyi lempe?sti:

"Mutta sano nyt mullenkin, ukkoseni, miss? t?n??n k?vit?"

"Eik? muuta?" vastasi Ojamyll?ri aivan kummallisella tavalla ja nousi kiireesti j?lleen yl?s, "sen voit piankin saada tiet??: Ylisuon Mikon Leenan luona, jossa naimiskauppaa hieroin Jaakon ja h?nen rikkaan tytt?rens? v?lill?".

"Herra Jumala! sit? pelk?sin!" huudahti Liisa ly?den k?si?ns? yhteen, ja kyyneleet nousivat h?nen silmiins?. -- "Antti, onko se sinun vakaa ja j?rk?htym?t?n tahtosi?" kysyi h?n sitte, toivon ja pelon v?lill?.

"Niin totta, ett? tulevana pyh?n? sen p??lle menen Herran-ehtoolliselle", vastasi Ojamyll?ri, kulmat rypistyneen?. "T?st? koirael?m?st? tahdon saada lopun. Asia ei voi en?? tulla hullummaksi, kuin se jo on; mutta niinkauan kuin minun silm?ni auki ovat, ei ole eksynyt poikani tuopa sit? ryysyl?ist? taloon, vaikka sin? kymmenen ja sata kertaa olisit heille avullisena! Viel? olen min? is?nt? talossa ja sin?, sala-k??rme olet viimeisen kerran minua pett?nyt!"

Liisa oli hiljainen aviopuoliso, joka muuten suurella k?rsiv?llisyydell? kesti miehens? alituista urisemista, mutta kuultuansa nuo sanat, nousi h?n yl?s, astui Antin eteen ja lausui yht? selke?ll? kuin lujalla ??nell?:

"Antti, sinun h?pe?m?tt?m?t ja v??r?t sanasi minusta annan sulle anteeksi -- katso kuinka siin? suhteesta sovit omantuntosi kanssa. Mutta ett? tahdot ainoata lastasi myyd?, niin ahneelle ja h?pe?m?tt?m?lle naiselle, kuin Ylisuon Katri on, siin? asiassa on minullakin, h?nen omalla ?idill??n oikeus sanoa joku sana".

"Tietysti", ?rj?isi Ojamyll?ri, vihasta tulipunaisena, "sin? olisit viel? p??lliseksi hyv?ll? mielell?, jos tuo verivaivainen koulumestarin tyt?r koko sukunsa kanssa t?yttaisiv?t itsens? minun p?yt?ni ??ress?!"

"Katsoppa Antti, sep? se on", vastasi Liisa vakaasti, "sinun pohjaton ja ??ret?n ahneutesi pimitt?? silm?si, ja pakoittaa sinun myym??n omaa lihaa ja vertasi. Mutta usko, kakskymment? nelj? vuotta t?ynn? risti? ja vaivaa on opettanut minun sinut tuntemaan! Rahan t?hden annat s? kaikki, mit? jokainen kristitty ihminen pit?? pyh?n? ja kalliina -- is?n ja aviopuolison rakkautta et ole milloinkaan tuntenut! Eik? Katri vainajan laita ollut ihan sama? Naapurin Martti oli sulle liiaksi halpa, vaikka h?nell? kyll? oli niin paljon ja ehk? enemm?nkin kuin meill?; Katrista piti v?kisenkin tuleman 'saksan-em?nt?' . Ja kun viimein odotettu kosija tuli, kuka riemastui enemm?n kuin sin? hienon ja uhkean kaupungin herran tulosta, joka viimeisess? lopussa ei ollutkaan muu kuin herraksi pukeunut renttu, jolla oli enemm?n velkoja, kuin karvoja p??ss?! Mutta Jaakkoa et saa niin pois myyd?, sen vannon min? sinulle alla Kaikkivallan kasvojen, minullakin on oikeutta h?neen, korkea ja kallis ?idin oikeus, ja sen eteen min? tahdon seist? ja sotia viimeiseen hengenvetoon asti!"

"Arveletko, etten min? tied?, kuka sinulle nuo tuumat p??h?n on pannut? Jo eilen illalla kuulin, ett? olit tullut tuon vanhan hupsun Kirja-Tiitsun kanssa kotiin. Kyll? minun todellakin silloin oli mieleni ahdistettu! Voitko Jumalan edess? vastata ett? annat sellaisen ilke?n korvaankuiskuttelijan h?v?ist? omaa vaimoasi ja lastasi? -- Antti kuule viimeinen sanani: pakoita omaa ainoata lastasi, ottamaan tuota hylki?-naista, tee vaimosi ja poikasi onnettomaksi, mutta ?l? sitte toivo, ett? silm?nr?p?ykseksik??n en?? j??n kattosi alle! Tee siis tavarasi kanssa, mink? arvaat oikein olevan; mutta minulle suokoon Jumala pian rauhallisen kuoleman hetken, etten n?kisi lapseni onnettomuutta ja taivaallisen Is?n rangaistusta sinun ylitsesi!"

Nyt loppui ?iti-raukan voimat; kyyneleet nousivat h?nen silmiins? ja syv??n henke?ns? vet?en k??nsihe h?n ja meni vitkalleen kamariin.

Ojamyll?ri istui ??net?nn? p?yd?n ??ress?, mutta salaman nopeudella lensiv?t mietteet vanhan miehen p??ss?. Katri vainajan nimi oli tunkeunut h?nen syd?meens? niinkuin o'as; h?nen Liisansa, jota h?n kuitenkin omalla tavallaan rakasti, oli sellaisella lujuudella puhunut h?nen kanssansa, niinkuin ei koskaan ennen. Viel?p? oli kokonaan uhannut j?tt?? h?net, jos asia liiallisiin menisi! Pitik? h?nt? rikasta ja uhkeaa Ojamyll?ri? sent?hden kutsuttaman papin luo taikka oikein tuomarin eteen, koko kyl?n puheeksi ja nauruksi? Semmoiset mietteet olivat lohaista Antin p??n. -- Tunti tunnilta kului. Nyt tuli my?s Jaakko kotiin, joka iltap?iv?ll? oli ollut kyl?ss?, ja kun ?iti jo oli levolla ja is?ll? taaskin oli pilvinen tuuli, meni h?nkin pian maata. Ulkona oli nousnut hirmuinen lumituisku ja tuuli riehui ja raivosi myllyn ymp?rill?, ett? ikkunat p?risiv?t.

Mutta k?det selj?n takana k?veli Ojamyll?ri tuvassa pitkin ja poikki, ja niin kului tunti tunnin per??n.

Mutta, mit? hurjemmin tuuli riehui ulkona ja rakeet ikkunaa vasten l?iv?t, sit? hiljaisemmaksi k?vi myrsky Antin syd?mess?, ja -- viha meni, katumus tuli. Nyt kun h?n tyynemm?sti mietti asiaa, olisi h?n antanut kukaties mit?, jos ei h?n t?n??n ensink??n olisi k?ynyt Ylisuon Leenan luona. Ja jos h?n juuri nyt olisi saanut Kirja-Tiitsun k?siins?, koko pahuuden alun, kukatiesi olisi viel? t?n??n nousnut Ojamyllyll? aika ottelu!

Mutta menn? kamariin ja pyyt?? Liisaltansa anteeksi -- siihen oli Antti kuitenkin liian j?ykk?.

Vihdoin pani Ojamyll?ri oven lukkoon, toi ylisilt? hevosloimen, jonka h?n kiersi ymp?rillens?, ja vaipui uunipenkille nukkumaan.

Toisena aamuna oli el?m? Ojamyllyll? ihan entisell??n. Jopa Jaakon ja myllyv?enkin vuoksi puhuivat Antti ja Liisa toisilleen, joka olikin tarpeesen, iltap?iv?ll? my?s sanasen kaksi lis??, ja ken asiaa juurta jaksain ei tuntenut, ei olisi suinkaan aavistanut mit? eilen illalla oli kahden aviopuolison v?lill? puhuttu ja tapahtunut. Jaakko puolestaan huomasi is?ns? t?n??n olevan tavallista yst?v?llisemm?n ja toivoi siit? hyv?? kosio-asialleen.

P??si?islauantai Ojamyllyll?.

Joulunpyh?t tulivat ja meniv?t. Ei puolella sanallakaan muistuttaneet Antti ja Liisa toisilleen, mit? mainittuna iltana niiden v?lill? oli puhuttu, ja kotiel?m? oli Ojamyllyll? juuri, niinkuin se oli ollut 24 vuotta; ei parempi eik? pahempi.

Niinkuin maakyliss? on tavallista, hiljaisia p?ivi? ja viikkoja seurasi hiljaiset p?iv?t ja viikot, ja huhtikuu oli oven edess?, ennenkuin huomattiinkaan -- kuu, josta rahvas sanoo, ett? se tottamaarian on viel? oikullisempi kuin joku tanunkantaja nainen.

Oli P??si?islauantai. Ulkona viheri?itsi oraat, leivo lauloi ja Jumalan aurinko sulatti viimeiset lumen j??nn?kset tien vierest? ja kedolla, tuvassa puuhasivat ja j?rjesteliv?t naisv?ki, sill? talven mustuus oli kokonaan pois pyhitt?v?, ja nurkassa odottivat Aini ja Marjukka hartaasti nisukyrsi?, joita ?iti oli luvannut heille, jos kauniisti istuisivat tuvassa eiv?tk? olisi jaloissa.

Ojamyllyll? ei kuitenkaan kukaan koskenut ty?h?n, sill? Liisan hurskas tapa oli ottaa vastaan joka lauantai-ilta totisella mielell?. Mutta toisin oli Antin laita. Kuinka t?m? ??rett?m?n ahnas mies ty?lle ja orjailulle l?yt?isi loppua? Jo varhain aamulla oli Ojamyll?ri l?hett?nyt Jaakon viljakuorman kanssa kaupunkiin, nyt odotti h?n h?nt? saineesti kotia -- vaan ei suinkaan is?llisest? rakkaudesta tahi p??si?islauantain vuoksi, -- hui hai! vaan ett? h?n saisi rahat oikein pian arkkuunsa. P?iv? alkoi laskeutua, mutta poika ei tullut. Joka kerta, milloin kuului vankkurien jytin??, juoksi vanhus oven eteen, mutta p?iv? oli mailleen menem?ss?, rengit, piiat tulivat pellolta iltaselle -- joka ei tullut, oli Jaakko.

"?iti, jos pojalle olisi nuoren ruunan kanssa tapahtunut joku onnettomuus?" sanoi Ojamyll?ri em?nn?lleen, joka, kaadillinen l?mp?isi? nisukyrsi? syliss?, tuli keitti?st? tupaan.

"?l? pelk??", vastasi Liisa, "Jaakko on varovainen ja tie pitk?, mik? onnettomuus h?nelle voisi tapahtua?"

"Miss? kuitenkin minun mieleni ja j?rkeni oli", sanoi Antti varsin tuskallisesti, "kun en itse l?htenyt kaupunkiin? Sen min? olen aina sanonut: siit? pojasta ei tule hyv?? sin? ilmaisna ik?n?, ja jos min? en itse olisi aamusta iltaan huiskeella niin -- -- --"

Antti oli juuri hyv?ss? alussa kiitoslauluja laulamaan itsellens?, niin kuului pihalta ihmisten melua. Pihaan astuivat molemmat ulos, ja mit? he n?kiv?t, voi kyll? panna syd?nt? sykkim??n. Salaman nopeudella lensi er??t vankkurit Ojamyll?rin korkeat mylly-vankkurit -- kaksi hevosta edess? myllyllep?in. Hevosten harjat heiluivat, ja mit? pahemmin vankkurit p?ristiv?t, sit? raivokkaammaksi tulivat hevoset, joilla ei en?? hetkeen aikaan ollut ajajaa ollut.

"Is? taivahinen, miss? on poikani!" huudahti Liisa ihmisjoukkoon, josta ei yksik??n uskaltanut vimmoissaan olevia hevosia pys?ytt??.

Yh? l?hemm?ksi karkasivat hevoset -- Ojamyll?ri hairasi hirmulla pihaver?j?n auki, p??sten itse taakse n?ki h?n hevosten kuni salaman ajavan l?pi ver?j?n, jonka toinen pieli murskaksi musertui, ja niin v?risten ja vavisten pid?tt?iv?n tallin ovelle.

"Nyt", miettinee lukija, "kysyi kuitenkin Ojamyll?ri etup??ss? Jaakkoa." -- Kaikkea muuta! Siihen olisi h?nell? jo pit?nyt olla is?n syd?n povessa. Kun Antti n?ki h?d?n olevan ohitse, astui h?n kiroten ja vannoen likemm?ksi, ja kun viel? rikotut valjaat ja s?rkynyt py?r? pistiv?t h?nen silm??ns?, oli asia per?ti paha.

Silloin kuului kerrassaan er?s ??ni joukon melun ja is?nn?n vannomisen sekaan: "Yksi kuollut vankkureilla!" -- ??nett?miksi j?iv?t kaikki, niinkuin olisi ukkonen ly?nyt alas v?en sekaan -- vihdoin rohkaisi Hannu-renki itse??n ja kiipesi vankkureille.

"Jumala auttakoon, koulumestarin Anna!" huusi h?n ylh??lt? maahan, "mutta sen uskon, kuollut ei ole h?n suinkaan!"

Ojamyll?rin n?k?? n?itten sanain per?st? en edes koetakaan kuvata. Sill? aikaa kun Anna kannettiin tupaan ja Liisa osoitti samarialaista syd?nt?ns? lapsi-raukkaa kohtaan, esitteli Antti pappia ja leviittaa. Silm?t muljallaan ja k?det nyrkiss? h?n kulki nurkasta toiseen, ja ellei piha olisi ollut t?ynn?ns? kyl?nv?ke?, niin olisi varmaan nousnut hirmuinen el?m?.

Liisan murheen ja huolen kautta oli Anna toipunut tainnoksistaan ja kertoi nyt itkien em?nn?lle, kuinka kaikki oli tapahtunut. Raskaan kantamuksen kanssa j?ytyneit? puita Anna oli kotiap?in kulkenut, kun par'aikaa Jaakko tyhjill? vankkureilla oli h?net saavuttanut. Jaakon pyynn?st? oli h?n kuormineen vankkureille istunut -- silloin, sill? aikaa kun nuorukainen toista py?r?? korjasi, oli nuori ruuna ruvennut karkaamaan, ja ennenkuin Jaakko oli saanut ohjat k?teen, oli jo vankkurit hevosten kanssa lent?neet tipo-tiehens?.

"Jaakkoa on taivaan Is? armollisesti vahingosta varjellut", lausui Anna viel? vapisten, "mutta minun on t?ytynyt k?rsi? ??ret?nt? pelkoa ja ahdistusta. Toisella puolen kyl?? yritin jo hyp?t? maahan, etten kaikkien nauruksi tulisi vedetyksi l?pi kyl?n -- mutta silloin menehdyin, kunnes nyt juuri teid?n k?tten v?lill? virkosin".

Vakaan em?nn?n lohdutussanat viihdyttiv?t surullista syd?nt?. K?si k?dess? istuivat he toisensa vieress?; l?nteen l?htev?n auringon viimeiset s?teet loistivat armaasti akkunasta tupaan, ja ?iti sek? tyt?r saivat ylh??lt? sen rauhan, jota maailma ei voi antaa -- mutta paratkoon Jumala, ei suinkaan kauaksi. --

Pian Annan pois l?hd?n per?st? tuli Jaakko kotiin. Jo pihalla otti is? h?nt? kirouksilla ja uhkauksilla vastaan, jotka ajoivat punan pojan poskille ja okaat h?nen syd?meens?.

"Varjele minua, ?iti", huusi h?n tupaan astuessa, "varjele minua is?ni ja itseni edest?!" Ja ennenkuin Liisa parka sai sanan suustansa, tuli Ojamyll?ri m?risten j?ljest?: "Seis, onneton poika, seis, ett? ammun sinut maahan kuin hullun koiran" -- ja niinkuin nuoli oli h?n kamarissa, jossa ladattu pyssy riippui sein?ss? vuoteen ylipuolella.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet