Read Ebook: Skandinaviasta: Novelli-kirja by Various Suppanen Aatto Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2816 lines and 86678 words, and 57 pages

Kun Gjermund kuuli, ett? hiirakko oli noin my?tyn? verosta ja ett? sit? nimismiehen renki oli tuleva noutamaan, harmistui h?n ensin kovin ja mietti kostaa, mutta tuli sitte niin murheelliseksi, ett? istui tuntikausia paikaltaan liikahtamatta.

Samana p?iv?n?, kun hiirakko oli pois viet?v?, meni h?n ?kisti sit? taputtelemaan. H?n seisoi ajatuksiinsa vaipuneena pitk?t ajat, kyyn?sp??t hevosen selj?ll?, eik? ollenkaan huomannut, miten ?itins? monta kertaa tuli tuvan ovelle ja katseli huolestuneen n?k?isen? poikaansa, eik? h?n my?sk??n n?hnyt, miten ?iti pyh?puvussa meni alas Evjeniin p?in.

Siell? h?n tervehti tuvassa olijoita sanoen, ett? jos pikku Sigrid viel? tahtoi n?hd? hiirakkoa, ennenkuin se pois vietiin, niin piti h?nen nyt heti tulla, koska se kyll? ennen illallisen aikaa oli tapahtuva, ja nyt p?iv? jo oli puolisissa. Jotakin omituista oli t?ss? kalpeassa, mustamyssyisess? naisessa, niin ett? Sigridin vanhemmista h?nen kehoituksensa tuntui ihan luonnolliselta; olihan h?n aina ollut yst?v?llinen ja hyv? lapsille.

V?h?n ajan per?st?, joll'aikaa vanhukselle tarjottiin kahvia vehn?leiv?n kanssa, l?ksi Sigrid h?nen mukaansa paljain p?in, vaan pyh?puvussa, paitahihasillaan, jotka kirkkomatkoilla kuitenkin peitet??n mustalla mekolla. Varjot jo olivat pitk?t ja iltap?iv?n aurinko paistoi punertavana Bjerkenaavenin harjalta, v?lkkyen takaisin Str?mshagenin ikkunoista, kun astujat k?veliv?t yl?m?keen joen vartta, toinen pieni ja kumarruksissa suuren, mustan p??hineens? alla, toinen hoikka ja notkea, kullankarvaiset hiuspalmikot riippuvina. Mutta kumarruksissa oli h?nenkin p??ns? ajatusten painosta, joita nyt mieless? py?ri.

Heid?n ehditty?ns? yl?s pihaan tuli kolmaskin henkil?, nimismiehen renki. Gjermund oli pannut hevoselle paraat suitset p??h?n ja seisoi jo ratsustimet k?dess? valmiina antamaan ne miehelle. Mutta n?hty??n Sigridin h?n s?ps?hti ja kalpeni h?nt? tervehtiess??n. ?iti k?ski miehen heti tupaan saamaan jotakin virvoitusta; h?n ajatteli semmoisen kyll? olevan tarpeen, kun h?nell? niin huono asia oli toimitettavana, ja olihan p?iv? muutenkin jo pitk?lle kulunut.

Niin j?iv?t molemmat nuoret yksin hevosen luo. Sigrid asetti sen p??n olallensa ja taputteli sen kaulaa; otti sitte taskustaan suolaa ja leip??, mutta hiirakko ei sy?nyt, vaikka kyll? oli v?h?n hirnunut Sigridin tullessa; se kaiketi nyt ymm?rsi jotakin pahaa olevan tulossa. Gjermund seisoi ??neti, kyyn?rvarsin nojaten hevosen selk??n. Vihdoin sanoi h?n hiljaa:

"N?ytt??p? silt?, kuin t?n??n l?ksisi talosta hiirakko ja viel? muitakin lis?ksi, Sigrid!"

Silloin ojensi Sigrid h?nelle hevosen selj?n yli k?tens? ja katsoi itkien h?nt? silmiin, niinkuin h?neen sittekin luottaen. Molemmat he olivat jotenkin yht? pitk?t, vaan Sigridin tukka oli vaalea ja kasvot punakat, mutta Gjermundin tukka musta ja kasvot kalpeat.

"Min? koetan parastani, Sigrid;" sanoi Gjermund, ik??nkuin jatkaen h?nen ajatuksiansa, "mutta v?h? sit? nyt on mill? alkaa."

"Sinun pit?? ruveta kauppiaaksi, Gjermund, ja olla varovainen ja viisas; niinh?n on moni muukin kunnon mies n?ill? seuduin alkanut ennen sinua."

"Mitenk? tiesit minun sit? ajatelleenkaan?"

"Min? sen arvasin ja ?itisi sen minulle my?skin sanoi."

Kun renki samassa tuli tuvasta, p??stiv?t he toistensa k?det ja Sigrid kuiskasi viel?:

"Jumala kyll? auttaa, Gjermund, ja min? odotan."

Renki otti ohjat Gjermundin k?dest?, joka viel? viimeisen kerran keve?sti taputteli hevostansa j??hyv?isiksi, ja vei vitkastelevan hiirakon pois. Kaikki kolme, jotka j?iv?t pihalle, astuivat sitte alas ver?j?lle ja erosivat.

Seuraavana aamuna ajoi Gjermund edell?ns? lehm?? ja hiehoa tiet? my?ten alas vuonolle p?in. Ne h?n m?i maakauppiaalle, t?ytti laukkunsa rihkamoilla ja l?ksi kuljeskelemaan kauppiaana.

Kului noin seitsem?n vuotta. Muutamana aamuna istui er??n it?isen tien varrella kestikievarissa herrasmies, joka my?h??n edellisen? iltana oli tullut t?ytt? ravia ajaen ?sken p??ttyneilt? markkinoilta ja ollut t?ss? y?t?. Oli juuri kelirikon aika kev??ll?, niin ett? kyytihevosilla oli pahat p?iv?t. Ikkuna oli auki p?iv?npaisteessa, ja mies, joka sen edess? istui, oli puettu kuin s??dyst?ns? v?h?n kerskaileva kauppias, hopeanapit mekossa; h?n n?ytti ajatuksiinsa vaipuneelta. H?nen edess??n p?yd?ll? oli olutta, leip??, juustoa ja voita sek? maljassa maitoa, jota h?n tuontuostakin ryypp?si, jota vastoin olutpullo oli viel? ihan koskematta. Silloin t?ll?in pani h?n k?tens? posken alle ja katsoi ulos ikkunasta.

T?m? mietteihins? vaipunut mies oli Gjermund. Jotakin ryhdik?st? n?kyi nyt h?nen kasvoistansa, ja kauan olisi niit? saanut tutkia, ennenkuin h?net olisi tuntenut siksi hyv?ntahtoiseksi, vaikka v?h?n pikaiseksi ja kiivaaksi nuorukaiseksi, joka ennen muinoin k?veli Str?mshagenissa vain kultastansa muistellen.

Kaksi ensim?ist? vuotta oli k?ynyt huonosti, varsinkin sent?hden, ett? h?n uskoi liian hyv?? ihmisist?, jotka h?nt? petteliv?t. Mutta sitte luotti h?n vain itseens? eik? uskonut ket??n, niin ett? kaikki rupesi k?ym??n hyv?sti, hyvinkin hyv?sti. Rihkamoista ja kellonvaihdoista oli h?n kohonnut hevoskaupan alalle ja harjoitti sit? viimein suuressa m??r?ss?. Nyt markkinoilla oli h?n my?nyt, mit? oli j?ljell? koko viime vuoden hevoskarjasta, ja ostellut muutamaa mets?palstaa.

Jo ammoin oli h?n l?hett?nyt niin paljon rahaa kotiin, ett? ?iti oli p??ssyt kaikista veloista. Mutta sitte arveli h?n, ett'eip? olisi hulluinta, jos viel? odottaisi, kunnes saisi ostetuksi ne kaksi niitty?, jotka olivat Bjerkenaavella ihan h?nen talonsa vieress?. Ja kun oli p??ssyt niin varakkaaksi, ett'ei se osto en?? ollut mahdoton, johtui h?nelle mieleen, ett? mit?k?h?n Jon Evjen sanoisi, jos h?n teett?isi uudet huoneet Str?mshageniin alusta loppuun asti. Se h?nen ajatuksensa v?hitellen kasvoi niin, ett? talon viimein piti tulla semmoiseksi kuin nimismiehen kaksinkertainen kartano kirkolla. H?nell? oli jo paitsi velatonta Str?mhagenia kaksitoista sataa taaleria koossa; mutta nyt h?n mietti viel? odotella, kunnes jaksaisi ostaa naapuritalon Bjerkestrandenin, jolla oli tunturilla omat laitumet ja karjatalot ja joka muutenkin oli toista vertaa suurempi kuin Str?mshagen. Sen toivoi h?n onnistuvan kahden vuoden kuluttua, jos vain hyvin onnistui tuo mets?nkauppa, johon h?n nyt aikoi panna rahansa.

Kun kerran maiden ja rahan himo oli h?ness? p??ssyt valtaan, ajatteli h?n aina vain, mit? Jon Evjen oli sanova, eik?, mit? h?nen tytt?rens? ajatteli. Kaksi, kolme ensim?ist? vuotta, kun kaikki onnistui huonosti, oli Sigrid yksin h?nen ajatuksissansa kaikkein puuhien osamiehen?. Mutta sittemmin oli Gjermund n?hnyt ja kokenut niin paljon, ett? kaikesta oli h?nelle vain j??nyt halu n?hd?, mitenk? Jon Evjen, tuo ker?j?jutun voittaja, oli kerran kumartava ver?j?ll?, kun h?n joskus kotiin ehti ja, luonnollisesti, l?ksi pyyt?m??n tyt?rt? vaimoksensa.

H?n nyt hyvin punnitsi mieless?ns?, oliko h?nen l?hteminen maantiet? my?ten mets?? ostamaan vai jatkaminen kauppaansa, niinkuin t?h?nkin asti. Mets?nkauppaa sanoivat muutamat hyvin vaaralliseksi.

Siin? h?n istui poski k?den varassa ja kuvitteli mieless??n jo Bjerkestrandenin ja Str?mshagenin olevan yhten? talona, kun vaalea hevosenturpa nuuhkien nousi ikkunanlaudalle ja sys?si h?nen kyynysp??t?ns?. Gjermund ty?nsi yst?v?llisen elukan hyv?nluontoisesti syrj??n, mutta kun turpa hiljaa hirnahdellen tuli takaisin, antoi h?n sille puoleksi ajatuksissaan palasen leip??. Se oli pieni, sanomattoman laiha, hiirakko hevonen, harja lyhyeksi leikattuna, ja niin likainen koko elukka, kuin olisi se loassa vieriskellyt ja sitte sin?ns? kuivanut; selj?ss? ja olkap?iss? oli suuret haavat, l?nkien ja selk?vy?n ly?tt?m?t. P?? riippui alhaalla niin kauan, kun leip?? suussa oli, vaan sitte taas kohosi turpa ikkunaan. Sen silmist? juoksi vett?, niinkuin v?list? sanotaan tapahtuvan, kun hevonen my?d??n, ja muutenkin se niin hyvill?ns? hieroi turpaansa ja levottomasti heilutteli lyhyeksi leikattua h?nt??ns? sek? tunkeutui yh? likemm?ksi sein??.

Gjermund, tiet?m?tt?ns? miten, -- ehk?p? sent?hden, ett? h?n arvattavasti oli niin omituisella tuulella -- johtui ajattelemaan hiirakkoa sin? p?iv?n?, kun se vietiin pois Str?mhagenista. Bjerkenaaven harmaine, turvekattoisine huoneineen ja joki alempana, punainen Evjenin talo toisella puolella, kaikki oli h?n n?kevin??n ihan selv?sti, kuin olisivat ne todellisina olleet h?nen edess?ns?. Kotimaillakin alkoi jo varmaankin lehti puhjeta puihin, ja ?iti istui neulomus k?dess?, ja v?ki puuhaili talon ymp?rill? kukin omassa toimessansa; alhaalla Evjenin pihalla istui vanha Jon ja kalpea, hoikka tytt? k?veli mit??n sanomatta, vaan silloin t?ll?in pist?ysi pyh?hihasillaan Str?mhagenin em?nt?? tervehtim??n ja viiv?hti aina hetkisen pihalla niinkuin sin?kin p?iv?n?, jona hiirakko meni rengin kanssa ja Gjermund itse kohta j?ljest?. Eip? Gjermund ollutkaan pitk??n aikaan muistanut hiirakkoa; h?nell? oli ollut niin monta hevosta sen j?lkeen ja h?n itse n?hnyt monta ja jotain.

H?nen siin? niin istuessaan ajatuksissansa p?iv?npaisteessa ikkunan luona ja antaessaan hevoselle leip?palan toisensa per?st?, muuttui h?nest? kaikki kummallisen todelliseksi. H?n oli tuntevinaan hevosen p??n, sen pienet korvat ja kirkkaat silm?t, se kun tuontuostakin ojensi turpansa ikkunaan ja v?h?n hirnahteli; ja vieress? h?n oli selv?sti n?kevin??n solakan, valkoverisen tyt?n, joka itkien ojensi h?nelle selj?n ylitse k?tens? ja pyysi h?nt? vain koettamaan onnea, luvaten itse puolestansa kyll? odottaa.

Mutta sitte taas h?n luki h?nen silmist?ns? jotakin muuta ja h?nen teki mieli vastustaa sit? n?ky? kukkaronsa rahallisilla perusteilla; mutta tyt?n kasvot kuitenkin ylev?sti sanoivat, mik?li h?n niiden n?k?? muisti, ett? h?n oli odottanut sulhoaan juuri h?nen itsens? eik? h?nen kukkkaronsa t?hden. Gjermund n?ytti yh? tuskallisemmalta, ja viimein h?n todellakin lienee n?hnyt jotakin el?v??, joka h?nen unelmansa vahvisti; sill? h?n, ??neens? huudahtaen: "hiirakkohan se on!" hyp?hti seisoalleen ja riensi ovesta ulos hevosen luo.

Gjermund seisoi ensin hetkisen hiljaa ja katseli hevosta, nosti sitte hiljaa l?nki? ja muita hevoskaluja, joiden alla n?kyi olevan haavoja, tutki jalat ja suitsilla revityn suun eik? v?synyt astumasta sen ymp?ri ja sit? joka puolelta tarkastelemasta.

"Niin, hiirakko se on, ja miten ne ovat sinua kohdelleet!" sanoi h?n tuontuostakin.

Mutta taempana piili toinen ajatus, joka ei heti sanoiksi pukeutunut. H?n inholla ty?nt?si selj?st? pois hevoskalut, jotka olivat nuoranp?ist? ja nahkanpalasista huonosti kokoon solmiellut, ja talutti hyvin liikutettuna hevosen rappujen eteen, jossa kestikievari Antti Brunsbergen seisoi hyvin ihmeiss??n siit?, mit? n?ki. Mutta astuessaan muuttui Gjermund taas hevoskauppiaaksi ja kysyi:

"Otatteko kahdeksan taaleria t?st? hevoskonista, Brunsbergen. Ei se en?? n?y kauankaan kelpaavan kyytihevoseksi, vaan minulla siit? aina voi olla kotona hy?ty? kynn?n aikaan."

"Ja kuitenkin ajoit sill? viime y?n? t?ytt? kyyti? markkinoilta tullessasi, Gjermund, jos poika totta puhui."

Se pahastutti Gjermundia. H?n muisti olleensa markkina-iloissaan ja ajaneensa y?ll? hirve?n kovaan sek? k?ytt?neens? piiskaakin koko lujasti, kun k?rrit tahtoivat uppoella. H?n siis vain sanoi:

"No, mit? tahdot siit??"

Brunsbergen alkoi nyt laveasti ylistell? kaikkia hevosen hyvi? ominaisuuksia. H?n oli ostanut sen er??n prokuraattorin huutokaupasta, joka aina oli pit?nyt vain hyvi? hevosia, ja vasta se nyt oli ollut kolme vuotta kyytihevosena eik? viel? kaikkiaan vanhempi kuin yksitoista vuotta. Ij?n Gjermund itse paraiten tiesi; hiirakko oli ainakin viidentoista vuoden vanha. Mutta h?n ei virkkanut hevosesta mit??n halventavaa. Kun Brunsbergen vihdoin sanoi ei my?v?ns? hevosta kahtakymment? taaleria v?hemm?st?, luki Gjermund h?nen ihmeekseen heti rahat penkille, tinkim?tt? yht??n.

Ja sitte Gjermund hiirakkoa pesi ja puhdisteli monta tuntia, kunnes vihdoin l?ksi ajamaan, hiirakko tyhjill?ns? per?st? juosten.

Mutta Brunsbergen kertoeli sitte monessakin iloisessa seurassa, miten h?n kerran oli pett?nyt hevoskaupassa itse Gjermund Str?mshageninkin ja ollut niin perin viekas. "Paha vaan", sanoi h?n kerran, ik??nkuin todellakin olisi ollut pahoittelemisen syyt?, "ett'ei se vanha kyytikoni viel? ollut edes pakahtunutkaan."

Jon Evjen oli muutamia vuosia jo mietiskellyt Str?mshagenia enemm?n, kuin tunnustaa tahtoikaan. H?n k?vi v?list? tervehtim?ss? leske?, ja kirkolla h?n ja h?nen vaimonsa useinkin puhelivat lesken kanssa. Sigridin vanhemmat tiesiv?t tytt?rens? odottelevan Gjermundia; eik? heill? nyt viime vuosina en?? ollutkaan mit??n sanomista naimista vastaan; sill? olipa jo kotiseuduillekin levinnyt maine, ett? Gjermundista oli tullut varakas mies. He vain ihmetteliv?t, miksi h?n ei tullut kotiin. Nuoremman tytt?rens? he jo olivat ammoin naittaneet.

Mutta viime aikoina oli talojen v?li taas k?ynyt huonommaksi; lesken pari viimeist? tervehdyksill?-oloa oli j??nyt Evjenil?isten puolelta r?stiksi. Ja siihen oli syyn? Sigrid, vaikka h?n itse k?vi useinkin yl?talossa, niinkuin ennen. H?n oli nyt kuudennellakolmatta vuodella, kalpeampi ja pitemm?n n?k?inen kuin ennen, mutta yht? kaunis kuitenkin. Viime aikoina oli vain h?nen hiljaiseen ryhtiins? tullut enempi mahtavuutta, niin ett? h?n se johti ja hallitsi talon asiat. "H?np?h?n sen sitte saakin", sanoi vanha Jon. Kun h?nelle er??n? p?iv?n? johtui mieleen, ett? h?n oli silloin tehnyt Gjermundille v??rin, kun ei ollut suostunut puoleltansa koskisillan tekoon, ja sitte kuuden vuoden kuluttua tahtoi korjata tylyytens? ved?tt?m?ll? kaikki kahdeksan hirtt?, jotka siltaan tarvittiin niin Sigrid sanoi, ett'eip? sit? taittu tarvitakaan, Jon katsahti silloin tytt?reens? hyvin pitk??n, vaan j?tti kuitenkin ty?n sikseen.

Er??n? iltana huomattiin tavatonta liikett? Str?mshagenissa, niin ett? siell? arvattiin jotakin tapahtuneen. Jon puheli siit? vaimonsa kanssa, mutta Sigridille he eiv?t mit??n virkkaneet; eik? h?n itse n?ytt?nyt viel? mit??n huomanneen.

Seuraavana aamuna oli Sigrid yksin joen rannassa sarkatukkua kastelemassa. Aurinko valasi koko voimallaan Bjerkenaavenia; muutamien p?ivien kuluttua oli l?hteminen yl?s karjataloille. Sigridin siin? paraillaan puuhatessa kuului toiselta puolelta koivikkom?elt? hirnuntaa, ja esiin astui hiirakko ihan el?v?n?. Se ojensi p??t??n niinkuin ennen muinoin ja seisoi paikallansa. Sigrid katsoi h?nt? hyv?n aikaa ja silm?t heruivat v?hitellen t?yteen kyyneli?.

"Min? jo luulin", virkkoi h?n viimein, "h?nen unhottaneen sinutkin, hiirakko!" Vaan heti h?n kuitenkin lis?si ??nell?, josta v?risten kaikui koko h?nen loukattu ylpeytens?: "Mutta eip? sinulla ole hyv? ollut, sen n?en, v?h? sinusta on huolta pidetty koko t?n? aikana!"

Niin sanoen h?n ?kisti k??ntyi ja meni pois. Saran h?n j?tti siihen rannalle, sill? h?n tunsi syd?mmess??n, ett'ei Gjermundkaan nyt kaukana ollut. Tyt?n harmaihin silmiin, jotka muuten olivat niin kauniit ja lempe?t, ilmestyi tuo ankaruus, jota Gjermund pelk?si. Pihaan p??sty??n meni Sigrid t?illens?, niinkuin ei mit??n olisi tapahtunut.

Gjermund oli tullut kotiin edellisen? iltana; mutta h?nt? oli viel? enemmin ruvennut pelottamaan Sigridin tapaaminen, kun ?itins? kertoi h?nelle, mitenk? asiat olivat joen toisella puolella. Aamusilla oli h?n istunut koivikon takana ja n?hnyt, miten Sigrid tunsi hiirakon. Kuultuaan Sigridin sanat ja n?hty??n h?nen poisl?htev?n ei h?n uskaltanutkaan huutaa h?nelle, niinkuin ensin oli aikonut. H?nest? tuntui ihan, kuin jo olisi menett?nyt Sigridin.

Muuten oli h?n aina oma sanansaattajansa, mutta nyt h?n, astuessaan pahoillaan kotiinsa, mietiskeli, ett'eik?h?n ollut parasta laittaa ensin ?itins? alas puhelemaan tyt?n kanssa; ja ?itin piti nousta hiirakolle selk??n. Eih?n tuo tie niin pitk? ollut, ett? sit? varten olisi ratsua tarvinnut, mutta Gjermund ajatteli Sigridin ehk? siten paremmin tajuavan tarkoituksen.

Niin p??tettiinkin, vaikka ?iti kyll? alussa vastusteli sanoen Gjermundin kyll? itsens?kin kelpaavan puhemieheksens?. Rahoista ja muista semmoisista ?itin ei pit?nyt mit??n puhuman, vaan ainoastaan sanoman Gjermundin kovasti katuvan niin pitk?llist? poissaoloansa, ett'ei nyt rohjennut tulla tervehtim??n Sigridi?. Kun ?iti ratsasti m?ke? my?ten alas hiirakolla, joka nyt, kuukauden hyv?ll? hoidolla oltuaan, n?ytti aivan toiselta kuin kyytik?rrien edest? lunastettaissa, j?i poika kotitupaan sykkivin syd?mmin odottelemaan. Se ratsastus oli aivan toisenlainen kuin ylv?stelymatka, jota h?n niin usein oli mieless??n kuvitellut, miten muka Jon Evjen oli seisova portilla ja n?yr?sti kumartava h?nen tullessaan Sigridi? kosimaan.

Kun Str?mshagenin leski saapui niin n?yr?sti ajaen Evjeniin, arvattiin siell? heti jotakin olevan tulossa. Vanha Jon meni sis??n ja puki mekon yllens?. Pihalle leski seisattui ja k?ytt?ytyi ihan toisin, kuin tuon rikkaan ylv?stelij?n ?itilt? oli odotettu. Tupaan astuttuaan h?n niiasi syv??n eik? tahtonut ruveta istumaankaan, vaan kaikin tavoin koki tehd? itse??n ja mit? h?nell? oli niin v?h?iseksi ja arvottomaksi kuin suinkin. Semmoinen h?n ei ollut koskaan k?yhyytens? aikana ollut. Kun sitte mainittiin pojan tuloa, vastasi h?n huoaten sen ilon hyvin v?h?isen olevan, jos h?nen aina piti istuskeleman kotona niin raskasmielisen? kuin nyt. Jon vaimoinensa niit? sanoja hyvin kummastelivat, mutta Sigrid katsahti tutkivaisesti leskeen ja punastui. Vihdoin vanhus sai sanotuksi oikean asiansa, ett? h?n olikin nyt tullut v?h?n puhelemaan Sigridin kanssa.

Ja he molemmat l?ksiv?t toiseen tupaan. Sigridin astuessa pois tuvasta olivat h?nen kasvonsa jotenkin kalpeat, muoto kylm? ja ylpe?. Jon pudisti p??t?ns?, katsoessaan h?nen j?lkeens? ja ajatteli taaskin tulevan tavalliset rukkaset. Vaan kun he v?h?n ajan per?st? palasivat, oli tytt? punakka ja silm?t vesiss? mutta helposti nyt voi huomata, ett'ei se ollut surun itkua, ja k?det vapisivat, kuin olisi h?n ollut aivan kiihkoissansa, ja itse h?n v?ltt?m?tt?m?sti tahtoi auttaa Gjermundin ?itin hevosen selk??n.

Kun ?iti ehti kotiin, sai Gjermund kuulla, mit? jo oli aavistanutkin, ett? todellakin oli ollut rukkaset jotenkin l?hell?, mutta nyt olivat asiat sen verran alulla, ett? Gjermund kyll? saattoi itse l?hte? niit? jatkamaan. ?iti sanoi nuo viimeiset sanat ??nell? ja tavalla, joka saattoi Gjermundin hyvin ilostumaan, eik? h?n sitte antanut ?itillens? rauhaa, ennenkuin h?n kertoi kaikki tarkoilleen.

Sigrid oli ensin sanonut hyvin kylm?sti, uskovansa Gjermundin enemmin rakastavan rahojansa kuin h?nt?, sill? eih?n h?n muuten olisi niin kauan pysynyt poissa antamatta mit??n tietoa; sent?hden oli h?nen mielest??n parasta olla niinkuin ennenkin ja j?tt?? kaikki enemm?t puhelemiset, koska ne vain olivat ik?v?t kummallekin. Niin sanoessaan oli h?n tarttunut ovenhakaan, pois l?hte?ksens? ja lopettaaksensa puhelun. Eik? h?n sittek??n tullut l?hemm?ksi, kun ?iti pyyhkien silmi?ns? sanoi, ett? ik?v?p? loppu sitte olikin tuleva kaikille heid?n nuoruutensa k?rsimyksille. Siihen Sigrid vain vastasi, ett? t?ss? maailmassa kyll? saattaa taistella ja k?rsi? niin monenlaista hyv?? varten ja ett? h?n itse tosin aina oli tarkoittanut vain yht?, vaan Gjermund saanut mieleens? muutakin. Sitte oli vanhus selitt?nyt Gjermundin lopettavan kauppansa ja rupeavan talonpojaksi, jos vain Sigrid tahtoi tulla taloon em?nn?ksi, vaan muuten tuskin hiirakko jaksaisi kantaa kotiin h?nen terveisi?ns?. Vasta silloin oli Sigrid ?kisti painanut p??ns? h?nen syliins? ja kiert?nyt k?sivartensa h?nelle kaulaan ja itkenyt niin, ett'ei siit? ollut loppua tullakaan, mutta onnelliselta h?n kuitenkin oli n?ytt?nyt, kun vihdoin avasi silm?ns?.

Samana iltana jo Gjermund k?vi ?itinens? Evjeniss? pyyt?m?ss? vanhemmilta Sigridi?. Molemmat nuoret istuivat tuvan penkill? puolih?m?r?ss? eiv?tk? raaskineet p??st?? irti toistensa k?si?. Mutta Sigridin kuitenkin t?ytyi viimein l?hte? eropuuron keittoon. Sinnep? Gjermundkin meni, ja kun puuro tuotiin p?yd?lle, oli se pohjaan palanutta, joka kumma nyt ensi kerran tapahtui Sigridille. Vanha Jon arveli sen tulleen vain siit?, ett? siell? keitti?ss? kaiketi oli liian kuuma. Pari kertaa jo leski yritti l?htem??n, ennenkuin sen viimein my?h??n illalla sai aikaan.

Muutaman p?iv?n kuluttua, kun juuri valmistauduttiin l?htem??n yl?s karjataloille, tulivat h??t puheiksi. Nyt Gjermund koetti kiiruhtaa, mutta Sigrid puolestaan vaati aikaa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet