Read Ebook: 東度記 by Qingxidaoren Active Th Century

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 39 lines and 3939 words, and 1 pages

Translator: Loiva

LEIV

Kirj.

Arne Garborg

Suom. Loiva.

Ylipainos Wiipurin Sanomista.

Wiipurissa, Wiipurin Sanomain kirjapainossa, 1888.

Dalen Alfhild oli koko seudun kaunein tytt?. H?nen kasvonsa olivat niin hyv?n ja lempe?n n?k?iset, suu oli verev? ja hymyilless? v?h?n avonainen, silm?t niin kirkkaat ja uskolliset, kuin kaksi Jumalan enkeli?. H?n oli my?skin rikas ja hyv?? syntyper??, joten kaikki h?nest? puhuivat hyv??. "Sen ei tarvitse katua kauppojansa, joka saa Alfhildin omakseen", tuumivat vanhat.

Samaa nuoretkin ajattelivat, ja niit? oli useampiakin, joitten syd?men rauhan h?n oli ry?st?nyt. Mutta Haugstad'in Bj?rn Jonson luuloitteli tavallaan olevansa oikeutettu tytt??n enemm?n kuin muut. H?n oli jo h?nt? rakastanut kauan, jo silloin kuin he papin edess? olivat ja sitte my?hemminkin kun he olivat olleet yhdess? h??vieraina, vaikka kumminkaan he eiv?t silloin olleet kiinte?mpi? liittoja solminneet. Mutta Bj?rn ei voinut luottaa h?neen, vaikka mielell??n olisi tahtonutkin. Vaikka se oli ihan oikein, tuli h?n kumminkin hyvin luulevaiseksi ja surumieliseksi, huomatessaan Alfhildin katsovan muiden p??lle yht? lempe?sti kuin h?neenkin. H?nell? on hyvin hyv? syd?n, ajatteli Bj?rn Jonson itsekseen.

Muuten oli niit? hyvin v?h?n, jotka uskalsivat h?nt? l?hesty?k??n. Kukaan ei voinut sanoa varmuudella, kest? h?n oikein piti, eik? taas kukaan mielell??n olisi kielt?v?? vastausta huolinut. Ei n?kynyt Bj?rn Haugsiad'illakaan useampien muiden mielest? olevan isoja toiveita. Paremmin luulivat sen onnistuvan Knut ?senilta. H?n oli pit?j?n kunnalliskokouksen puheenjohtajan poika, jolla on iso talo odotettavissa ja joka muutoinkin oli kaunis poika. Mutta ei t?m?k??n ollut varma voitostaan. Kaikki pit?j?n pojat olivat hyvin ep?toivoissaan siit? l?htien, kuin Olavi Storedal oli kosimishommissa. T?m? oli naapuripit?j?st? ja muutoin rikas, nuori ja ryhdik?s mies, joka onnistui kaikessa mit? h?n vaan toimiskelikin; niin, t?m? k?vi hyvin usein Dalessa. Alfhildikin n?ytti hyvin h?nest? pit?v?n. Mutta kosiessaan sai h?n kumminkin kielt?v?n vastauksen. Alfhildin is?, Halvar, kummasteli t?t?. "Pit?neeh?n sinunkin ottaa joku", sanoi h?n, "ja tuskinpahan t?mm?inen onkaan huomenna otettavissa." "Jos ei muuta, kyll?p?h?n semmoisia aina saa silloin kuin haluaakin", arveli t?h?n Alfhild. T?st? l?htein pojat viel?kin kauemmaksi h?nest? siirtyiv?t. Tuumivat, ett? parempi on odottaa ja katsella asiain menoa. Ei kukaan tiennyt mihin j?n? oli latunsa suunnannut, Alfhild oli viel? niin nuori ja ainahan nuoret tyt?t ovat niin omituisia. Ja siten aika kului siksi, kunnes Alfhild oli jo kahdenkymmenen vuotias.

Laakson ??rimm?isess? pohjukassa asui ?sbj?rn Hegglid. Ollen ulkopit?j?l?inen, oli h?n edellisen papin aikana t?nne muuttanut ja oli ollut monta vuotta h?nen arentimiehen??n. Siell? h?n oli kasvattanut rahojaan; mutta kansan kesken v?list? huhuttiin, ett? ne rahat eiv?t muka olleet kaikki kunniallisesti ansaittuja. ?sbj?rn oli suuri, vahva mies, vaan synkk? ja harvapuheisempi kuin muut pit?j?n asukkaat; h?n oli kova, ankara mies alustalaisiaan kohtaan, eik? seurustellut kenenk??n kanssa; kansa ei pit?nyt h?nest? ja tyt?tkin oikein h?nt? pelk?siv?t. Varmuudella ei kukaan tiennyt mit??n h?nen suvustaan. Vasta useita vuosia h?nen tulonsa j?lkeen, tiedettiin kulkupuheiden mukaan, h?nen olevan er??n kauppiaan pojan, joka nimen v??rent?misest? oli muka k?rsinyt rangaistuksen. Siit? ajasta kartettiin h?nt? viel? enemm?n kuin ennen ja ruvettiin kutsumaan Mustaksi ?sbj?rniksi.

Pappilassa palveli siihen aikaan er?s Sigrid niminen torpantytt?. Ei h?n ollut juuri kauniskaan, mutta olipahan vaan tuommoista suurta, tukevata naislajia; kun h?n samalla oli ravakka toimissaan, hyv?syd?mminen ja siivo, niin ?sbj?rn mieltyikin h?neen. H?n kohteli h?nt? siis paremmin kuin muita ja puhuttiinpa siit?kin, ett? heill? olisi muka lujemmatkin siteet odotettavissa. Sigridi? hyvin miellytti t?m? puhe ja h?n arveli ?sbj?rninkin olevan siit? mieliss??n. Sigrid kumminkin melkein enemmin pelk?si kuin rakasti h?nt? ja siksip? h?nen t?t? ajatellessaan tuntui silt?, kuin raskas painajainen olisi h?nt? unessa rasittanut. Vaan kumminkin pysyiv?t nuo suuret, kirkkaat ja mustat silm?t aina h?nen mieless??n; niin valveilla kuin maatessakin johtuivat h?nen ajatuksensa tuon k?sitt?m?tt?m?n tunteen salaisiin salalokeroihin. Usein aikoi Sigrid muuttaa pois pappilasta, mutta aikomukseen se aina raukeni. Nuo silm?t yh? enemm?n kietoivat h?nen pauloihinsa; h?n n?ytti aina enemm?n ja enemm?n joutuvan h?nen valtaansa ja siksip? pappilasta poismuuttaminen j?ikin aina tuonnemmaksi. Sattuivatpa he er??n? iltana olemaan kahden kesken. Silloin esitti ?sbj?rn kosimistuumansa Sigridille. T?st? pel?styi tytt? ensin suuresti, mutta h?n my?ntyi siihen kumminkin ihan tahdottomasti. Sittemmin olivat he usein yhdess?. Syksyn joutuessa, kansa alkoi jo huomata, ett? Sigridill? oli syd?mmens? alla taakka kannettavana, ja t?m? yh? vaan lis?si sit? juopaa mik? oli kansan ja ?sbj?rnin v?lill?. H?n osti sitte laakson perimm?ss? pohjukassa olevan Hegglidin kartanon, jossa h?n sai asua yksin?isyydess?, kaukana muista ihmisist?. Nyt vietti h?n h??ns? ja muutti Sigridins? kanssa uuteen taloonsa. Jonkun ajan kaluttua t?m?n j?lkeen sai Sigrid lapsen ja kuoli kohta sen j?lkeen. Poika sai kasteessa nimeksens? Leiv. Vanhat ?mm?t ennustivat pojalle kovaa kohtaloa. Sill? h?n oli syntyper?isin huonosta suvusta, sanottiin, ja peri siis syntym?ss??n is?ns? ja ?itins? h?pe?n.

?sbj?rn otti itselleen rengin ulkopit?j?st?, sill? laaksossa ei kukaan tahtonut ruveta Mustan ?sbj?rnin palvelukseen. H?n otti my?skin itselleen palvelustyt?n nimelt? Gro. Leiv kasvoi is?ns? ja n?iden ihmisten parissa isommaksi. Renki, jonka nimi oli Hans, oli luonteeltaan raskasmielinen ja synkk? mies. Ty?ss??n h?n oli hyvin j?ykk?. Mutta toisinaan katosi h?n ja oli poissa pari kolme p?iv?? per?kk?in, ja kotiin tultuaan oli h?n aina juovuksissa. Juovusp?iss??n oli h?n h?ijy, raaka ja ilke?. H?n haukkui ja kirkui, l?i rikki mit? tapasi ja tahtoipa k?yd? k?siksi is?nt??ns?kin. "Sin? lurjus Musta Aasinp??", sanoi h?n, "is?si oli varas ja sin? itse olet varas; sinun poikasi on kunniaton, jos tahdot selk??si, niin tule, voidetta olet sin? ansainnut ja sit? sin? tulet saamaankin." Silloin heitti ?sbj?rn aina h?net ulos ja antoi h?nen ulkona r?hist? siksi, kunnes h?nelle tuli n?lk?. T?mm?ist? sai Leiv usein n?hd? ja kuulla suuremmaksi tultuaan. H?n ei tosin ihan tarkoin tiennyt, mit? se oli, vaan rumalta ja ilke?lt? se ainakin h?nest? n?ytti. Ja t?t? kun h?n rupesi aprikoimaan ja tuumimaan, tuli h?n ennenaikojaan t?ysikasvuiseksi.

Kun Leiv tuli kymmenen vuoden vanhaksi, pantiin h?net kouluun. Ensimm?isen? p?iv?n? tuli h?n itkien kotiin. H?nen is?ns? kasvot muuttuivat ihan valkeiksi, ja h?n tiedusteli syyt? poikansa itkuun. "Ne pilkkasivat minua ja haukkuivat 'kerj?l?ispenikaksi'", sanoi Leiv. ?sbj?rn puki p??lleen ja meni opettajan puheille. Leiv hiipi Hansin luo, joka pihalla reke? korjaili. "Oletko itkenyt poika?" kysyi Hans. Leiv ei vastannut. "Millaiselta tuntuu sinusta koulussa olo?" uteli Hans edelleen. "Sinne en min? koskaan en??n mene!" nyyhki Leiv. "Hm! vai et, vai et", vastasi Hans, ruveten viheltelem??n.

-- "Kuuletko Hans?" -- "Ent?s sitte?" -- "Olenko min? sitte huonompi kuin toiset pojat?" -- "Mist? sin? niin p??t?t, tyhmeliini?" -- "Eip?s ne toisia pilkanneet." -- "Vai niin", sanoi Hans, "vai on se jo mennyt niin pitk?lle, sitten lienee parasta, ett? sin? saat kaikki tiet??." H?n kertoi nyt kaikki, mit? h?n vaan h?nen is?st??n ja ?idist??n suinkin tiesi. Ja t?t? h?n kertoi semmoisella ilolla, jotta Leivi? oikein rupesi pelottamaan. Lopuksi sanoi Hans: "Ja nyt muista sin? aina, ja pid? mieless?si, jotta sin? olet huonoa perijuurta, se on, miss? sin? k?yskeletkin, niin ihmiset aina pit?v?t sinua aasina ja ilveilyjens? esineen?... niinkuin monia muitakin, ha, ha! Mutta voithan sin? itse?si sill? lohduttaa, kun tied?t, ettet ole semmoinen yksin maailmassa; ja jos sin? olisit viisas, niin katseleisit maailmaa samalla kannalta kuin se sinuakin katselee." Leiv meni sis??n ja istuutui takan ??reen itkem??n. H?n tosin ei Hansin kertomuksesta paljon ymm?rt?nyt, vaan h?nt? tuntui kumminkin se peloittavan, eik? h?n siis voinut muuhun turvautua kuin kyyneliin. Mutta Hans l?hti pihasta ja meni kapakkaan.

Puheltuaan opettajan kanssa palasi ?sbj?rn kotiinsa,. "Nyt voit sin? huomenna huoletta palata kouluun takasin", sanoi h?n; "nyt ei kukaan tohdi sinua h?irit?." Leiv pid?tti itkuaan. Sitte kyseli is? pojaltaan ja sai vihdoin tiet??, ett? Hans oli lapselle jutellut kaikki... ?sbj?rn meni Hanssia etsim??n ja l?ysikin h?net er??ll? kyl?n ulkopuolella olevalla kent?ll?. Siin? l?ylytti h?n Hanssia niin, jotta se siit? makasi monta viikkoa vuoteellaan. "Ja jos viel? tahdot enemm?n", sanoi ?sbj?rn, "niin uskalla vaan viel? kertakin pist?? nokkaasi Hegglidiin, niin lupaan, ett? saat viel? toisemmoista kyyti? kuin nyt!" Sanottiin, ett? ?sbj?rn t?t? sanoessaan oli vihasta ihan mielett?m?n?. Tietysti ei Hans en??n koskaan Hegglidiss? n?ytt?ytynyt.

Jonkun ajan per?st? puhui ?sbj?rn pit?j?l?isist? pojallensa seuraavaan tapaan: "Ne ovat kaikki roistoja ihan ylt'yleens?", sanoi h?n, "ilkikurisia ja valehtelijoita, mutta samalla itserakkaita ja p?yhkeit?, ik??nkuin maailmassa ei muita ihmisi? olisikaan. Min? olen kotoisin ulkopit?j?st?, siksip? ne ovat ruvenneetkin minua vihaamaan ja minusta valhejuttuja sepittelem??n... ja tuota samaa alkanevat ehk? tehd? sinustakin. Mutta ?l? ole heist? tiet?vin?sik??n. Mene sin? vaan kouluun, ja jos kuka vaan sinulle uskaltaa nen??ns? nyrpist??, niin... k?yt? nyrkki?si, kunnes tulevat yst?v?llisemmiksi." Leiv tekikin niin, ja kun h?n oli tavattoman vahva ik?isekseen, rupesivat pian h?nt? kaikki pelk??m??n. Mutta aina sai kumminkin Leiv tuntea olevansa koulun yst?v?llisen toveriuden ulkopuolella, eik? h?nt? toverinsa koskaan pit?neet vertaisenansa.

?sbj?rn sai uuden Lars nimisen rengin. T?m? oli hyv?syd?mminen ja el?m?n haluinen mies, johon Leiv pian mielistyi, ja nyt Leiv ensikerran tunsi yst?v?llist? tunnetta toista kohtaan. Lars kertoi pojalle satuja ja kertomuksia, sek? opetti h?nt? tanssimaan hyppy- ja juoksutanssiakin; "kun sin?kin rupeat naimahommiin, voit sitte ottaa osaa kansan yhteisiin leikkeihin", sanoi h?n. Leiv oli alussa ujo ja ?k?inen, vaan Lars nauroi vaan sit?; he tanssivat ja hyppeliv?t, ja Leiv olikin hyvin sukkela oppimaan. Muutoin Lars hyvin mielell??n lasketteli leikki? tyt?ist? ja sen semmoisista, ja t?ten sai Leiv kuulla paljo semmoista, jota h?n mielell??n kuunteli, vaan paljo semmoistakin, josta h?n ei pit?nyt. Kerrankin -- Leiv lienee silloin ollut noin kolmentoista seuduissa -- kertoi Leiv Larssille sen, mit? Hans oli sanonut h?nen suvustaan, ja joka aina mustana peikkona v?ikkyi h?nen sielussaan. "Lorua kaikki", sanoi Lars. "Huono syntyper?! -- Mit? se on? -- Mene sin? vaan Ameriikkaan ja ansaitse siell? rahaa kunnes tulet rikkaaksi, ja sielt? kun tulet kotimaille, voit ihan varmaan, jos vaan tahdot, menn? kosimaan vaikkapa tuota kaunista Dalen Alfhildia."

Kun Leiv oli k?ynyt rippikoulun, koki Lars saada h?nt? muun nuorison seuraan, mutta turhaan; sill? Leiv ei koskaan siihen suostunut. H?n kartti muita pit?j?n asukkaita ja koki v?ist?? kansan kieroja silm?yksi?. Min? en kuulu heid?n seuraansa, ajatteli h?n. Enimmin kartti h?n kumminkin naisia, sill? niit? ei h?n voisi ly?d?, vaikkapa he h?nt? pilkkasivatkin. H?nt? aina se niin suututti, kun ne, vaikka kesken??nkin, milloin naureskelivat. H?n juoksi pois heid?n tielt??n, jos v?h?nkin vaan voi. H?n tosin piti sit? h?pe?llisen? arkamaisuutena, vaan mink?p? sille kumminkaan voi. Minusta pit?? tulla semmoinen mies kuin niist?kin, tuumi h?n nyrkki??n puristaen. Mutta t?m? ei kumminkaan auttanut, kun h?n vilahdukseltakin vaan niit? n?ki, silloin h?n tahtomattaankin aina v?istyi.

H?n oli jo noin kahdenkymmenen vuotias, alkaessaan v?liin muiden ihmisten seuraan ilmaantua. H?n oli hyvin mieliss??n kuullessaan Larsin er??n? talvena kertovan kauniista tyt?ist?. Seuraavana kev??n? k?vi h?n jo useammin kirkossa kuin ennen. Ja silloin er??n? p?iv?n? huomasi h?n, ett? tyt?st?kin voisi saada hyv?n yst?v?n.

Samassa her?si h?n kuin uuteen eloon. H?nen luonteensa tuli niin lempe?ksi ja tunteensa niin suloisen huumaavaksi. Veri kiehui h?nen suonissaan niin omituisesti, niin kalseasti, niin tuskallisesti. Katsoessaan tytt??n h?pesi h?n viel?kin enemm?n, ja h?nest? tuntui ihan syd?nt? viiltelev?n niiden hymyilless?; mutta annas kun jokin katsoi h?neen, silloin h?n s?v?hti punaiseksi ihan hiusrajaan asti. Kotiin menty??n, tuntui se h?nest? silloin niin ihmeen kolkolta, synk?lt?. Tupa oli niin ahdas ja pime?, ja is?kin niin yksitoikkoinen. Lars oli ulkona; Leiv l?hti mets??n. Sinne h?n meni ja siell? h?n viihtyi nyt paraiten; h?nen uudesti her?nneess? mieless??n syntyi tunteita ja ajatuksia, kuni kev??ll? auringon l?mmitt?m? maa kasvattaa kukkia ja viheri?itsev?? ruohoa. H?n tunsi nyt itsens? samalla sairaaksi ja terveeksi. Mets? seisoi tuossa nuorehkona ja viheri?n?, tummat, jykev?t kuuset t?rr?ttiv?t niin synkkin? puoleksi auringon s?teiden valossa. Ilma oli kepe? ja kirkas, tyyni ja l?pin?kyv?, niin ett? taivas ihan kirkkaana kuvastui lammen peilisile?st? pinnasta. Linnutkin iloisena liiteliv?t, sinne t?nne kierrellen tuossa lempe?ss? valomeress?. "Ai, miten kaunista t??ll? on", huokaili Leiv, ymp?rilleen katsellen.

Eritt?inkin oli yhden tyt?n kuva painunut h?nen mieleens?. Se oli suuri ja ryhdik?s, pikemmin voimakas kuin heikko, sill? oli leve? rinta ja vahvat hartiat, verev?, totinen suu ja tummat, kirkkaat silm?t. Olipa er??n toisenkin kuva h?nen syd?mmeens? painunut. T?m? oli pienempi ja hennompi; suussa ja silmiss? kuvastui selv?sti surullinen ja lempe? juonne; tukka oli ruskea ja tavattoman paksu. N?m? kaksi kuvaa leijailivat h?nen synk?ss? sielussaan, kuni kaksi tienviittaa hyrsky?v?ss? meress?. H?n kulki kuin unessa, eik? tuntenut maata, jota h?n polki.

Vihdoin seisahtui h?n. H?n kuuli viulun vienojen s?veleitten ja iloisen huudon kaikuvan; ja tarkemmin kuunneltuaan, huomasi h?n sen kuuluvan Haugstad'ista. Siell? on tanssiaiset! Veri pakkautui rintaan, niin ett? syd?n oikein jym?hteli, -- uskaltaisikohan tuonne menn?? Siell? voisi h?n taas tavata ne kauniit tyt?t, jotka h?n t?n??n n?ki, ja useampiakin. Menisik? h?n? H?n ei ollut ennen koskaan ollut miss??n seurassa. Kertahan on oleva ensimm?inen. Miksi h?nen sitte pit?isi olla poissa ilosta ja pel?t? enemm?n kuin muittenkaan?

Huvi h?nt? sinne houkutteli, mutta pelko pid?tteli. Mutta h?n rohkasi itsens?. "T?st? raukkamaisuudesta pit?? nyt tulla loppu", sanoi h?n ja l?ksi Haugstad'ia kohti astumaan.

Juhlassa oli paljo v?ke?. Ne telmiv?t ja nauroivat.

Kaikki olivat iloisia. H?n katsoi ikkunasta, miten ne siell? liehuivat. Siell? oli koossa pit?j?n muhkein nuoriso, niill? ei ollut mit??n h?vett?v??. Ne voivat tulla ja menn? mielens? mukaan, heit? ei pilkannut kukaan. He olivat kaikki hyv?? sukuper?? ja kotosin samasta pit?j?st?. Kaikilla oli omat tuttavansa. Jokaisella pojalla oli tytt?ns? ja jokaisella tyt?ll? poikansa. He voivat mielens? mukaan tanssia ja loilottaa, sek? ly?d? kantap?it??n lattiaan ja kattoon. Heill? oli siihen oikeus.

Leiv tuli lopulta ihan neuvottomaksi. Mit? h?nell? siell? oli tekemist?? Kuka h?nest? siell? v?h??k??n v?litt?isi? H?n ei tuntisi ket??n. Ne vaan siell? pilkkaisivat Mustan ?sbj?rnin poikaa, jos h?n sinne uskaltaisikin menn?. Ne vaan kummastelisivat ja mulkoilisivat ja ehk?p? nauraisivatkin. Mierolaispoika! Kerj?l?israukka! "Tuommoista emme huoli seuraamme halventamaan!" Ehk?p? sitte poiskin ajaisivat. Kylm? hiki nousi Leivin ihosta siin? seisoessaan. Tytt?jen nauraessa tuntui kuni ter?v? oas olisi h?nen poveensa pist?nyt. Niin, -- iloisia ne kaikki n?kyiv?t olevan tuolla sis?ll?, Hegglidin Leivi? ne eiv?t n?ytt?neet kaipaavan. Pojat ja tyt?t seisoivat tuolla portailla, ja ilvehtiv?t kesken??n. Eiv?t n?ytt?neet toisiaan kainostelevan. H?n seisoi ja tirkisteli tuossa aitan vieress? ja oli niin kateellinen, ett? suurella vaivalla voi itse??n hillit? menem?st? tuonne portaille ja ly?m?st? kaikki murskaksi.

Ilta oli jo k?siss?. Niin, ihan oikein, h?nen takapuoleltaan kuului askeleita. Sielt? tulikin kolme suurta miest? k?yden, ja olivat ihan sen ladon luona, jossa Leiv seisoi. Mihink?h?n h?n nyt menisi? Peloissaan ry?mi h?n kokoon, tehden itsens? niin pieneksi kuin suinkin voi. Mutta nep? jo huomasivatkin h?net ja nauraen astuivat oikop??t? h?nen luokseen. "Mik? el?v? sin? olet?" kysyi er?s. Sanaakaan sanomatta nousi Leiv yl?s ja l?im?ytti yht? korvalle, niin ett? jalat taivasta tapailivat. Mutta samassa toiset kietoutuivat h?neen, niin ettei h?n p??ssyt liikahtamaankaan. "K?ypp?s nyt n?ht?ville, mies", sanoi er?s.

Nyt tuli taas Leiv tuntoihinsa. Sill? kun v?kivalta oli kysymyksess?, sen h?n tiesi, ett? h?n ei silloin yht??n pel?nnyt. Ja eiv?tk? ne voi pakottaa sis??n menem??n, ajatteli h?n. V?kivaltaisesti riuhtaistuaan, p??si h?n toisesta irti ja rynt?si toiseen k?siksi. Siin? syntyi ankara rym?kk?. Pian taas olivat kaikki Leivin niskassa, vaan Leiv puolusti itse??n erinomaisesti. Ollen samalla vahvempi ja notkeampi kuin toiset, heitteli h?n heit? sinne t?nne kun rukkasia. Kansaa kertyi siihen t?llistelem??n, eiv?tk? ne voineet k?sitt??, kuka siell? temmelti. Parhaassa myr?k?ss? pisti er?s Leiville takakampia, joten h?n kupsahti maahan. "Kiini nyt pojat ja vied??n h?net sis??n." Er?s juoksi esiin. Mutta kun h?n oli tarttumaisillaan h?neen, seisattui h?n ja p??sti imel?n naurun. "Herranen aika, sin?k? se olet", sanoi h?n. "Miten sin? olet tuohon joutunut? Nouse toki yl?s ja astu sis??n, onhan siell? parempi kuin t??ll? virua. Eth?n sin? varmaan muita ihmisi? pel?nne, vai mit??" sanoi h?n. Tuo oli Lars. Leiv, t?st? niin iloissaan kun tuttavan tapasi, nousi yl?s ja vastustamatta meni sis??n. Ymp?rill? seisova v?kijoukko uteliaasti seurasi nauraen ja ilvehtien per?ss?. "Sinuapa otettiin vastaan kuin mahtavata miest? ainakin", sanoi Lars nauraen. P??stiinp? vihdoin tanssitupaan. Siin? Leiv ojentautui t?yteen pituuteensa ja katseli suurilla kiilt?vill? silmill??n v?kijoukkoon. H?n oli pisimpi? ja hartiakkaimpia miehi? ja rintakin ojentautui niin mahtavasti esiin rikkirevittyjen vaatteiden alta. Silm?t, joista ?skeisen tappelun johdosta tuikki synkk? kiilto, olivat ihan mustat; tuuhea tukka aaltoili paksuissa kiehkuroissa olkap?iden tasalla ja veri ohimoilta pakkausi kaikki kasvoille. V?h?ll?p? oli, jotteiv?t pel?nneet tuota kesyt?nt? miest?. Silloin er?s kirkasi: "tuohan on Mustan ?sbj?rnin poika!" Ja samassa muutkin h?net tunsivat ja vet?ytyiv?t ik??nkuin pel?ten kauemmaksi, joten Leiv j?i yksin keskelle permantoa seisomaan. Larskaan ei tuota huomannut.

Leiv vaaleni. "Pelk??v?tk?h?n nuo karskit pojat minua?" sanoi h?n niin kumajavalla ??nell?, jotta ei itsek??n sit? tuntenut ??nekseen. Er?s joukosta sanoi siihen: "niin, -- eiv?th?n kaikki liene niin tappelun haluisia kuin ?sbj?rnin poika, joka siekailematta rupee mellastamaan heti milloin ihmisiin joutuu ja talon n?kee." Tuvan sopessa kuului naurun kiherryst?.

Leivin silm?t s?ihkyiv?t, suu vapisi. Vanha Haugstadin Janne huomasi tuon, tuli Leivin luo tarjoten ryyppy?. "Asetu", sanoi h?n, "el? ole tiet?vin?sik??n. Ja kun kerran olet tullut taloon, Leiv, niin ole tervetullut; ota t?st? pikku ryyppy ja tanssi sitten, niinkuin muutkin!" "En juo pisaraakaan", sanoi Leiv, ty?nt?en lasia luotaan, niin ett? osa maahan l?ik?hti, "enk? v??ryytt? tee kellenk??n, jos vaan ei minua suututeta. Tanssisin min? kyll? mielell?ni, jos t??ll? vaan suvaittaisi", lis?si h?n samalla kun jotakin hymyn tapaista levisi h?nen kasvoillensa. H?n katsahti ymp?rilleen saadakseen tanssitoveria, vaan kaikki tyt?t v?istyiv?t pois, niin kauas kuin voivat. Pojat nauroivat. Leivist? tuntui ik??nkuin veri olisi pakkautunut syd?mmeen ja niinkuin h?n olisi ?lyns? ja ymm?rryksens? kadottamaisillaan, jos se vaan p??see kuohumaan. H?n tyyntyi kumminkin. Tytt?jen seassa huomasi h?n nekin kaksi, jotka h?n n?ki kirkossa ja joiden kuvat olivat h?nen sieluunsa niin painuneet. Ehk?p? ne vaan kainostelevat, ajatteli h?n ja astui toisen -- suuremman -- luo ja pyysi tanssiin. "En v?lit?, kiitoksia", vastasi t?m?, niskaansa pilkallisesti keikahuttaen. H?n meni toisen, tuon siev?vartaloisen, tyt?n luo. T?m? vaaleten vet?ytyi poikemmaksi. "En ikin?", sanoi h?n. Leiv puri hampaitaan, tarttui l?hinn? seisovaan tytt??n ja kiskasi niin, ett? leningin hihat ratkesivat. Nyt n?ytti silt?, kuin Leiv olisi j?rkens? kadottanut, silm?t s?ihkyiv?t synk?sti, korvat humisivat ja viel? kerran k??ntyi h?n oikealle ja -- nyt tuli h?n. Viuluniekka soitti, Leiv tanssi, ik??nkuin mielet?nn?, tupa vapisi h?nen jalkojensa alla, h?n t?misytti siltapalkkia, niin ett? naiset kirkuivat; n?ytti silt? kuin h?n olisi ilmassa liehunut, ei kukaan ollut n?hnyt semmoista tanssia. Tanssinsa lopussa huomasi h?n tanssittaneensa Dalen Alfhildia.

Siin? n?ytti Alfhild niin kauniilta, jotta h?n ei unissaankaan ollut semmoisesta uneksinut. Kuumana ja aaltoilevin rinnoin seisoi h?n tuolla, niin ett? liinapaidan solet kalisivat. Posket loistivat puhenneen ruusun tavoin ja silm?t olivat kirkkaat ja puhtaat kuin viattomalla lapsella. H?n katsoi niin l?mpim?sti ja hurmaavasti Leivi?, jotta h?nest? tuntui kuin autuaallinen valovirta olisi h?nt? l?mmitt?nyt. H?n otti Alfhildin vapisevasta k?dest? kiinni ja sanoi: "Kiitos tanssista, Alfhild!" ja sit? katsetta, jonka h?n sai Alfhildilta ei h?n sitte en??n koskaan unhottanut.

H?n meni ulos hurmaantuneena, huumaantuneena, ihan mielett?m?n?, vaan kumminkin niin sanomattoman onnellisena; h?n riensi mets??n saadakseen hengitt?? ilmaa, vaan siell?kin Alfhild kuvitteli h?nen mieless??n. Mets? niin vieh?tt?v?sti humisi; kuuset ja hongat seisten synkkin? vienosti taivuttivat latvojaan, purot monimutkaisesti loristen luikertelivat ja taivas kietoutui ylt'yleens? hopeanharmaaseen vaippaan. Leiv luuli olevansa lumousmaailmassa ja kuulevinansa vedenneidon hurmaavia s?veleit?, ja niin oli h?n vajoutunut haltioihinsa, ett'eiv?t kivetk??n ihmisiksi muuttuneina olisi saaneet her??m??n h?nt? n?ist? kuvitteluista.

Mutta kohta loppuivat tanssit Haugstadissa. Leivin l?hdetty?, Alfhild j?i alakuloiseksi; h?nt? ei mik??n huvittanut, ei -- tanssikaan. Tuntui niin tyhj?lt?, niin kolkolta. Kaikki n?yttiv?t niin heikoilta, niin pienilt?. H?n halusi kotiin. Pyydettiin, rukoiltiin; ei auttanut. Mit??n eiv?t vaikuttaneet Bj?rn Haugstadin ja Knut ?senin imarrukset; h?n tuskin otti niit? korviinsakaan. Viuluniekkakin koki panna parastaan laskemalla jos jonkinlaisia liurutuksia viulustaan, mutta ei t?m?k??n auttanut. H?n l?ksi, ja useimmat seurasivat h?nen esimerkki??n. Mutta Alfhildia ei koko y?n? nukuttanut, h?n vaan uneksi tuosta rotevasta, mustasilm?isest? pojasta. H?n ei muistanut, ett? tuo oli kaikilta ylenkatsottu; h?n vaan kuvitteli yh? mieless??n verratonta nuorukaista. Ja p?iv?n sarastaessa sanoi h?n itsekseen: "Jumalan kiitos, nyt tied?n, ket? rakastan!" N?iss? ajatuksissaan nukahti h?n lemmett?ren suloiseen helmaan, uneksien tulevasta kihlauksestaan Leivin kanssa.

Her?tty??n mietti h?n untaan ja samassa muisti h?n sen, mit? oli kerrottu Leivin sukuper?st? ja h?nen is?st??n. Kylm? v?re k?vi l?pi h?nen ruumiinsa; tultuaan tupaan ja n?hty??n is?ns? ja ?itins?, nuo h?nelle niin rakkaat vanhempansa, tuntui h?nen syd?nt??n ahdistavan ?iset unelmansa Leivist?. Mutta illemmalla vaipui h?n viel? syvemm?lle entisiin mietteisiins?. H?nest? oli yhdentekev??, olipa Leivin kaltainen poika mit? syntyper?? tahansa. Tosin is? ja ?iti ensin kyll? voimiensa mukaan sit? vastustaisivat, vaan vihdoin kumminkin siihen suostuisivat. "Leiv on oleva minun!" ajatteli h?n ja tuli niin iloiseksi, jotta oli innostuksissaan s?rke? kaikki h?nen eteens? sattuneet astiat. "Eik?h?n olisi parasta, jos menisit maata", sanoi h?nen ?itins?.

Seuraavana aamuna nuo samat synk?t ep?ilykset h?nt? h?iritsiv?t. Mit?p? siit?, vaikkapa is? ja ?iti suostuisivatkin, vaan ihmiset, mit?h?n ne siit? sanoisivat? Mit?h?n siit? tuumaisivat Haugstadissa, ja ?senissa y.m.? Koko p?iv?n rasittivat taas n?m? ajatukset niin, ett? h?nen p??ns? k?vi ihan sekavaksi, eik? h?n edes mihink??n ty?h?n pystynyt. Mutta illalla l?ksiv?t ajatukset taasen tavallista rataansa vierim??n. "En kysy kansan mielt?", ajatteli h?n. "Puhukoon kansa mit? hyv?ns?; minusta on se ihan yhdentekev??." Ja karkoittaen muut ajatukset mielest??n, ajatteli h?n ainoastaan Leivi? -- ainoastaan Leivi?.

Pihalta kuului koiran haukuntaa. "Kukahan siell? lienee", ajatteli h?n hiipien ulos. Syd?n syk?hteli levottomasti. Tultuaan ulos, huomasi h?n koiran, koppelinsa edustalla seisten, haukkuvan, aivankuin p??paholaista olisi karkoittaa tahtonut. Uteliaisuudesta ja pelosta h?mmentyneen? sanoi h?n, mennen l?hemm?ksi: "hiljaa Odin." Jo tuli Lars esiin. "Hyv?? iltaa", sanoi h?n; "tulin t?nne tervehtim??n ja sanomaan, ett? tuolla alhaalla odottaa er?s sinua tuon vanhan hongan juurella. Olisit paha, jos et tulisi." Samassa lippasi h?n tiehens?, ja Odin haukkuen per?ss?. T?h?n osui ?itikin. "Kelle se koira semmoista ulinaa pit???" sanoi h?n. "Ilman aikojaan n?kyy huiskuttelevan." -- "Niin, kulkihan t?st? er?s ohitse." -- "Kukahan se lienee ollut?" -- "Niin, kuka lienee", vastasi Alfhild. -- "Katso ett? viet koiran mukanasi sis??n." -- "Hyv? on." -- "Mit? sin? t??ll? viel? tollotat?" -- "Ovatko vuohet olleet t?n??n ulkona?" -- "Ovat, mit? sitten?" -- "Ovatko ne jo kaikki kotona?" -- "Ovat, luullakseni. Miksi sit? kysyt?" -- "Se mies sanoi tuolla mets?nreunalla n?hneens? kaksi vuohta." -- "Vai niin, mene sitten katsomaan, onko ne meid?n. Kenties siell? on se Wiklo, seh?n se on niin paha muista eksym??n. Mene paikalla!" -- "Kyll?, kyll?." Alfhild meni, itsekin menemist?ns? ihmetellen.

Leiv seisoi hongan juurella odotellen. Ei koskaan ollut h?n el?m?ss??n niin pel?nnyt, kuin nyt.. "Se oli ihan ajattelematonta, ett? menin ensink??n tuonne Haugstadiin, mutta menettelyni siell? oli ihan mielet?nt?", ajatteli h?n.

H?n oli liian paljon uskaltanut. Nyt kenties Alfhild istuu kotonaan ja nauraa h?nelle. Nauraa ja kertoo jokaiselle, miten rutihullu tuon Mustaa ?sbj?rnin poika on, h?nt? mielitelless??n. H?n puri hampaitaan ja h?nest? tuntui ik??nkuin kylm? ter?ss?il? olisi h?nen rintaansa repinyt. H?n koetti tyynty?. Mets?n l?pi juoksevasta purosesta kuului hiljainen lirin?. Noiden kimmahtavien puiden latvat nuokkuivat tuulessa, ja suuret, rumat pilvenhattarat peittiv?t taivaan ylt'yleens?. Miten vaihtelevat n?ky! Milloin nuo hattarat erosivat toisistaan, pieneniv?t, milloin taas suurenivat muodostaen hirmuisia j?ttil?isi?. Kas! tuollakin ihan kartanon kohdalla leijaili kolmip?inen, paksu hirvi?; ja tuolla, v?h? tuonempana, kulki kolme miest? soutaen, ja t?ss? ihan tuon hongan kohdalla, laukkaa satuloittu hevonen. Hyv? Jumala! -- jos ei Alfhild nyt tulisi, niin varmaankin h?n koettaisi t?n? y?n? ratsastaa tuolla ripe?ll? hatta

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet