Read Ebook: The Wit and Humor of America Volume IX (of X) by Wilder Marshall P Marshall Pinckney Editor

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1108 lines and 42842 words, and 23 pages

PUOLI-LUONNE

Kuvaus

Kirj.

K. A. J?RVI

Porvoossa, Werner S?derstr?m, 1897.

Oli autettava varattomia tovereita, jotka nyt siirtyiv?t pois koulun rakkaaksi k?yneest? piirist?. Nuo l?htev?t, "kokelaat", kuten heit? kaupungissa nimitettiin, olivat kaikkien huomion esineen?. Heist? puhuttiin syrj?isemmiss?kin piireiss? ja heid?t tunnettiin laajoissa kerroksissa. Huomiota he vetiv?tkin puoleensa, kun he lomahetkin??n risteiliv?t kaduilla tavallista suuremmissa parvissa.

Joukossa oli varattomiakin. Ja heid?n avustamiseksi pantiin toimeen n?ytelm?-iltama, jossa yksi toveri puhui, toinen lausui, muut lauloivat ja n?ytteliv?t.

-- Mutta mist? saadaan n?ytelm?kappale?

Siin? olikin pulma. Sen pit?isi olla sellaisen, mik? olisi suuren yleis?n maun mukainen. Ei sen tarvitsisi niin t?ytt?? taiteen vaatimuksia, vaan siin? pit?isi olla kauniit puvut, runollinen vuoropuhelu, rakkautta ja vastarakkautta, sievi? tytt?j?, mutta viel? sievempi? lauluja. Kaikkien sit? pit?isi ymm?rt?? ja kaikkien siit? innostua. Lopulta sellainen l?ydettiinkin.

-- Mutta naisn?yttelij?it??

Niit?kin piti saataman. Tarkastettiin kaikki kaupungin tyt?t, mutta sopivia ei tahtonut l?yty?. Tarkastettiin viel? toiseen kertaan ja jo keksittiin sopivat. Mutta oli niill?kin yksi vika: puhuivat huonosti Suomen kielt?. Ja l?htisiv?tk? sitte?

Valittiin koulun komeimmat herraspojat tekem??n kumarrusmatkaa heid?n luokseen. Joku oli jo ennest??nkin tuttu, jotta oli toivoa. Ja toivo t?yttyi. Tyt?t kuuntelivat posket punaisina pyynt?? ja kahvettivat l?hetyst?? kotonaan. Ja siin? innostuttiin yhteisty?h?n.

Mutta viel?kin oli voitettavana nikara. Risto Mustaparran johdolla, joka oli yksi l?htevi? ja tulinen suomenmielinen, syntyi vastapuolue, joka ei tahtonut tiet?? mit??n ruotsalaisista tyt?ist? suomalaisten "kokelaiden" iltamassa.

-- Puhdas, sointuva Suomi pit?? lavalta kaikua!, huusi Risto.

-- Tai n?yttelemme me itse naisina, lis?si h?n hetken takaa tuolla h?nelle t?llaisissa tilaisuuksissa omituisella ??nell?, jota vastustajat "h?vitt?m?ksi" nimittiv?t. Ja se kuului kyll? yli syntyneen r?hin?n, se kun tapaili karjumista.

Lopuksi saatiin aikaan kompromissi sellainen, ett? oli vaadittava tyt?ilt? ensin kielin?yte, ja jos se ei ollut kelvollinen, niin edell?k?yp??, tarpeellista Suomen kielen opetusta.

-- Mutta kuka menee tuollaisia esityksi? tekem??n tyt?ille?, kys?si itsetietoisen r?yhke?sti komein herraspoika ja kumarsi samassa, jotta rillit nen?lt? hyp?htiv?t.

-- Siit? tulee skandaali!, huusivat herraspojat.

-- Min? menen, vastasi Risto. Min? en h?pe? ?idinkielt?ni.

-- Kuka t?ss? h?pe???

-- Te juuri!

Kinastus p??ttyi siten, ett? tuo komein herraspoika annatti koko toverikunnan pyyt?? itse??n sanoman viej?ksi tyt?ille. Ja h?n osasi esitt?? asian heille sen keveimm?ss? v?rityksess?. Heh?n tietysti eiv?t osaisi kirjakielt?, milloin he sit? olisivat oppineet -- ja samassa tuo komea herraspoika, Alvar Antman, nauroi valkeat hampaansa n?kyviin --, jotta nyt olisi parasta edelt? v?h?n harjoitella kirjakielen mukaista Suomea. Voitaisiin aina v?lipalaksi tanssia, ettei tulisi ik?v?.

Tyt?t ottivatkin esityksen omantunnon kannalta. Eiv?t he olleet muistaneetkaan, ett'eiv?t he "oikein" osaisi Suomea. Ja he uhrasivat kirjakielen harjoittelemiseen monta tuntia, sill? aikaa oli viel? runsaasti.

Vihdoin alkoi itse n?ytteleminen. Muuan taidesielu opettajatar saatiin ohjaajaksi. Ja se n?ytelm? kiinnitti mielet. Kun viikkokausia oli harjoitettu, oli tuo n?ytelm? muodostunut nauhaksi, joka yhdisti toisiinsa syd?mmi? ja niiden muassa palavia tunteita, v?kevi? unelmia ja rajuja haaveita. Eiv?tk? rakastuneet p??henkil?t n?ytelleet, vaan puhuivat totuuksia toisilleen ja kun aina v?liin laulu hel?hti, sulatti laulaja siihen oman tunteensa salatun tuskan.

Tulipa viimein iltamap?iv?. Silloin viel? erityiset miehet harjoittelivat tytt?ineen viimeisen kerran muuatta kansallistanssia. N?ytelm?n p??harjoitus pidettiin samoin. Laulajat soinnuttivat yhteen ??nens? ja juhlapuhuja teki monemmoisia liikkeit? kotonaan vesilasin ??ress? ensi kerran p??ll? olevassa, kankealle tuntuvassa h?nnystakissa. Lausuja huusi, ett? huoneet vapisivat, ja erityiset miehet kulkivat kutsumassa juhlavieraita. Itse luontokin oli laskenut purjeensa lepoon ja vietti kev?tiltaansa sunnuntain koko tyyneydess?. Juhlaa puuhaavien mielt? innosti viel? se, ett? kaikki, mit? oli tarvittu iltamaan, oli annettu ilmaiseksi ja erityisell? mielenosotuksella.

Risto Mustaparta saneli suustaan iltamassa tuorekkaat tunteensa is?nmaasta. H?nh?n se oli juhlapuhuja. H?nen sanansa eiv?t olleet syvi?, mutta niiden takana oli syd?n, ja se se l?mmitti vanhempaakin kuulijaa, Rajaton my?t?tuntoisuus tuli n?ytelm?n osaksi, sill? yksimielinen hyv?ksyminen annettiin sille alttiudelle ja siev?lle tunteellisuudelle, jolla esiintyj?t veiv?t yleis?n mukaansa.

Illan sankareita oli Risto Mustaparta. Kun h?n kalpeana, ainoastaan poskien hymykuopissa verinen hehku oli heitt?nyt ensimm?isen aran katseen yleis?ns? yli n?ytt?m?lavalta, jossa h?n puhui, olivat toverit kummastelleet, mist? j?nis nyt oli mennyt h?nen housuihinsa. Sill? h?n n?ytti ensin melkein vapisevan. Toiset olivat ymm?rt?neet h?nen mielenliikutuksensa syyksi sen, ett? h?n ensi kertaa esiintyi suuren, oudon yleis?n edess?. Mutta h?nen ihailijansa toverit sanoivat h?nen olevan niin liikutetun oman innostuksensa suuruudesta, siit? ett? h?n sai suurelle yleis?lle puhua is?nmaan rakkaudesta. Liikutuksensa syyn ainoastaan Risto itse tiesi. Tuossa ensi penkill? osui heti h?nen silm?ns? lavalle tullessaan Suoma Moliniin, joka siin? istui omaistensa keskuudessa. Ja sen silmien k??ntyminen h?neen t?risytti h?nen hermojaan. H?n ujostui, tunsi itsens? k?mpel?ksi ja k?dess? vavahti siin? oleva paperi. Ensi kerran t?llainen h?mm?stys h?nt? rasitti. Mutta h?n p??tti olla katsomatta Suomaan, ja niin voitti h?n pian liikutuksensa. Tuo Suoman katse oli ollut niin kovin ter?v? ja tarkastava. Mutta kun Risto p??si puheensa loppuun, oli h?n jo aivan tyyni. Lavalta poistuessaan toverinsa h?nt? jo taas ihailivat ja vanhemmat ihmiset kyseliv?t, kuka se puhuja oli. Ja p??sty??n muiden joukkoon tuli Suomakin h?nt? kiitt?m??n puheestaan, vaikka olikin mahtavan kauppaneuvos K?llerin konttorinjohtajan tyt?r ja vain satunnaisesti tuttava h?nelle: viikko takaperin esitetty h?nelle n?iss? saman iltaman valmistuspuuhissa, sill? Suomakin oli yksi illan pukutanssin suorittajia. Ja sit? paitsi luettiin h?n kaupungin ruotsalaisiin tytt?ihin. Miksi h?n liekin Ristoa tarkastellut h?nen lavalle tullessaan? Ehk? hakeakseen ryhditt?myytt? ja ep?varmuutta talonpoikaisnuorukaisen esiintymisess? ja sill? sitte nauraakseen. Niin se oli Risto pelj?nnyt ja siit? aristanut, sill? tytt?? pidettiin suuressa arvossa poikien kesken.

Kun virallinen illan puoli oli loppunut, poistuivat vanhemmat ihmiset, mutta nuoret viel? j?iv?t. Tuo n?ytelm? ja sen harjoitukset, koko iltaman moniviikkoinen edelt?p?inen puuhaaminen oli niin yhdist?nyt mielet, ett? nyt erotessa tuntui kuin rikottaisiin vanha yst?vyys, jota jo oli kest?nyt niin kauvan. Mutta joku oli jo keksinyt keinon. Siirryttiin n?ytelm?huoneen lampun valosta kosken ranteelle hyppim??n piiri? ja "esiliinaksi" saatiin nuori apulaisopettaja ja tuo taidesielu opettajatar. Nuori mieli kuohui kohta v?kevimm?ss? hurmauksessa ja syd?nalassa asusti tyydytt?v? ik?v?.

-- T?t? t?llaista! Juuri t?t? t?llaista! huudahdeltiin piirin keskelt?.

Kosken kuohu tohisi ilmassa kuin humu jostain kaukaisesta kansanjuhlasta metsien takaa. Vellovan virran tasasen pinnan riento sattui silm??n et??mm?lt? ylemp?n? ja aallottoman avaran meren n?k? alempana. Siin? keskell? kuohui leve? koski tuhansissa aallokoissa. Saaria oli keskell?, kallioita ja louhikoita sekasin ylemp?n?, ja jalkain juuressa yhdell? saarella vanhan historiallisen linnan j?tteet. Sellainen oli paikka, jossa t?m? tunteissaan haltiutunut nuoriso vietti juhlaa kev??n toivojoukolleen valoisassa Pohjolan suviy?ss?.

Erityiset ky?kkimestarit h??r?siv?t teen valmistamisessa. Ilmaan kevyesti pystysuoraan kohoava pehmyt savu oli kuin pyh? uhri t?lle toimitukselle. Sen ??ress? pysytteliv?t ujoimmat pojat ja katselivat kuin kurkalta vapaampien toveriensa hauskuutta. Laulu l?ikkyi. Piiri suureni suurenemistaan. Innostuksen virta irroitti aina yhden ja toisen pojan tuosta ruuhkasta teeky?kin ??ress? ottamaan osa piiriin.

Kun oli juotu tee, ilmoitti apulaisjohtaja juhlallisesti voiton suuruuden ja miten se oli jaettu. Risto Mustaparralle oli m??r?tty suurin osa. H?n nousi kiitt?m??n itsens? ja toisten saaneiden puolesta. H?n selitti posket punaisina ja silmiss? ennustajan kiilto ei ottavansa tuota lahjaa min??n armopalana, ei min??n almuna, joka kerj?l?iselle kadulle viskataan, ei h?n eiv?tk? h?nen toverinsa, vaan veljellisen rakkauden osotuksena. H?n ymm?rsi, ett? se velvoitti paljon. Mutta samalla se rohkaisi. Nuori mieli on oleva kaikkea muuta, vaan ei taipuva vitsa.

Viimeist? sanoessaan osui h?nen katseensa Suomaan, jonka silmiss? oli jotain sellaista lemmen s?hk??, mik? v?kisell?kin koskettaa nuorukaisen sieluun. Tytt? silm?ili h?nt? innostuneella katseella ja n?ytti kaikin puolin hyv?ksyv?n h?nen puheensa, jolle jotkut taputtivat k?si??n, jotkut eiv?t. Toiset pitiv?t sen ep?hienona ja sanoivat, ett? se oli sit? tavallista "mustapartamaista".

Mutta Suoma viel? j?lest?p?inkin katseli Ristoa, kun h?n h?visi poikajoukkoon. Kun piiri alettiin, oli Risto siell? my?s py?rim?ss?. Suoma j??ty??n piirin sis??n otti Riston ja taas heid?n katseensa kohtasivat toisensa. He py?riv?t kolmeen nelj??n kertaan yhdess?. Ja kun hajauduttiin kotiin l?htem??n, olivat he jo hyv?t tuttavat. Risto saattoi h?net kotiinsa. Suoma oli kookas tytt?, ij?lt??n yhdeks?ntoista vuotias. Kun h?n painoi huulensa kiinni ja otti silmiins?, suuriin, pikimustiin silmiins? lujan katseen, niin oli h?n kuin sinet?ity raha-arkku, jonka kalleuksia ei ole hyv? menn? v?kivallalla anastamaan. Hyv?stelless??n Ristoa pudisti h?n h?nen k?tt??n lujasti. Poistui sitte vitkallisin askelin katselematta taakseen tai tekem?tt? muita luikerruksia, joita nuoret tyt?t ovat niin auliit jakelemaan.

Riston mieli oli pehme?n hell? menness??n kotiin. T?n? iltana oli h?n mielest??n onnistunut enemm?n kuin mit? ennen yhteens? koko el?m?ss??n. Suurempikin yleis? oli jo h?net huomannut ja sitte -- miksi Suoma Molin oli niin paljon h?nen kanssaan seurustellut?

P??sty??n kotiinsa koetti h?n laskeutua levolle. Risto makasi per?kamarissa, ?iti ky?kiss?. H?n kuuli ?idin kuorsaavan, nukkuvan raskaasti, raukeasti ja huoletonna. Mutta Risto ei saanut unta. Verekset tapahtumat olivat silmiss? vain ja mieli j?nnittynyt kuvittelemaan kaikellaista. Ajatukset, v?kev?t mielikuvitelmat ty?nsiv?t verta aivoihin ja ruumis hikoili palavasta. H?n hypp?si yl?s, meni ulos alusvaatteisillaan ja istui rannan kivelle. Se kivi oli h?neen ennen aina luonut kaihomielisen tunnelman, sill? silt? kivelt? oli h?n pienen? poikana katsonut is?ns? hukkumista t?h?n kotirannikon ?kkipoukamiin. Aina kun h?n tahtoi saada ajatuksilleen syvyytt?, meni h?n sille kivelle, sill? sen ymp?rill? oli h?nen mielest??n jotain kirkkomaan ??net?nt? vakavuutta. Sill? istuessa miete sai k?rjen ja tunne tumman pohjan. Mutta nyt ei sek??n jaksanut tenhota. Teaatterimaisesti k?det ristiss? rinnalla koetti h?n silm?ill? vett?, mutta n?ki vaan sen tyyness? kalvossa silm?parin, joka v?lkkyi itsetyytyv?isyytt?. Juhlallisuus katosi mielest? ja h?n rupesi tarkastelemaan luontoa. Ei ollut en?? kasvistossa kiiltelev?? hohtoa eik? tyynen veden sineiss? kultaista heijastusta. Ei lintu laulanut eik? kala hyp?hdellyt. Koko maisema oli kuin suuri soitinkone, jonka ??niin ei kosketettu: mykk? ja sanaton. Kylm?? usvaa kohousi vain tuolla etemp?n? ruohottuneelta matalikolta.

Sis?lle menness??n tunsi Risto sen, ett? h?nen ajatuksensa olivat saaneet uuden suunnan t?n? iltana. Aatteellisuutta ajatuksilleen oli h?n ennen hakenut ja l?yt?nyt tuolta murhe-kivelt?. Nyt tuntui se sen karkottavan niist?. H?nt? l?mmittiv?t nyt toiset tunnelmat kuin murheelliset is?n muistelut. Edess??n oli h?nell? uusi tulevaisuus, joka lupasi paljon. El?m?? h?n nyt tahtoi ajatella eik? kuolemaa. El?m??! El?m??!

T?t? ennen oli h?n halunnut olla kaihomielinen, sill? olihan se h?nen mielest??n hienoa runollisuutta. Ja juuri tuolla kivell? oli h?n surrut ja itkenyt -- olemattomia tuskia. H?n oli uskotellut itse??n, ett? joku s?e oli s?rkynyt h?nen sielunsa sopusoinnussa ja ett? sen pakostakin t?ytyisi valittaa kuin kipe?n ainakin. H?n oli ollut n?kevin??n, ettei kukaan h?nt? ymm?rt?nyt ja ettei sent?hden h?nenk??n tarvinnut ket??n ymm?rt??. Tukkiaksensa turhamielisyytens? karvaimman ruosteen oli h?n tahtonut uskoa, ettei el?m?ss? voi olla mit??n tosi onnea, vaan ett? kaikki on vaan n?k?h?iri?t?. Ja tuon t?hden surra, mutta osata se tehd? hillitysti ja salatusti, se oli h?nen mielest??n hienoimpien ihmishenkien perusominaisuus, sill? miksi muuten runoilijat saisivat surusta ihmishenkeen v?litt?mimm?sti vaikuttavat luomuksensa. Siksi h?nkin oli yksin?isyydess? huokaillut ja haaveikkaassa kuutamo-y?ss? kaihonnut.

Kun suomalainen kansallisuus viho viimeinkin oli murtaunut historian n?ytt?m?lle luomaan uutta alkuper?ist? kulttuuria, niin oli ensimm?inen ehto, ett? l?ytyi suomenkielisi? kouluja, ahjoja, joissa taottaisiin se t?ysilukuinen pyh? falangi, mik? teossa uskaltaisi toteuttaa aatteet. Eri kaupunkeihin puuhasivat sellaisia kansallismieliset miehet, jotka itse olivat saaneet sivistyksens? Ruotsin kielell?. Ristonkin kotikaupunkiin oli sellainen saatu pyst??n yksityisill? varoilla ja suurin osa sen koulun oppilasm??r?st? oli maaseutujen pimeist? talonpoikaispirteist? ja laitakaupungin ahtaista kammioista. Talonpoikaisylioppilaita t??lt? l?hetettiin parvi joka vuosi yliopistoon. Se houkutteli varsinkin kaupungin v?h?varaisia ty?nt?m??n poikiaan kouluun eiv?tk? opettajatkaan olleet v?linpit?m?tt?mi? haaliessaan niit? sinne, varsinkin lahjakkaimpia.

Riston koti oli kaupungin merenpuoleisessa laidassa. Siell? oli h?n ollut juuri tukilla seilailemassa, kun h?n avojaloin oli l?htenyt ?idin k?skyst? ja h?nen kanssaan koetutkintoon p??st?kseen suomalaiseen lyseoon. ?idinkin p??h?n oli ajautunut tuollainen omituinen pisto laittaa Risto lyseoon, kun se kansakoulussa oli niin hyvin edistynyt.

Tuolla Riston kodin luona kaupungin laidassa oli semmoinen varsinaisesta kaupungista ulkoneva niemeke ik??nkuin aallonmurtaja, jonka molemmille kupeille laineet l?iv?t. Se niemeke oli t?ynn? merimiesten asuntoja, niiden vallassa se oli ollut monet miesmuistit. Siell? olivat ihmiset kesken??n kuin velji? ja sisaria, joskin v?liin riitaiset ja toraiset, mutta hetkeksi vain. T?m?n niemen asujamet olivat yhteisell? mielihyv?ll? seuranneet Riston menestyst? koulussa. Merimiehet, joiden kaikkien kanssa Risto oli kuin omainen, ilveiliv?t viel? maailmassa hakevansa niemekkeelleen kaupungin oikeudet ja silloin anovansa Riston pormestariksi. Suvisen illan suussa oli usein sellaista leikki? laskettu. Ja nyt kun Risto seisoi yliopiston kynnyksell?, ymm?rsiv?t merimiehet niin paljon, ett? Risto oli tuottava kunniaa koko niemekkeelle.

Seuraavana p?iv?n? lis??ntyi viel? Riston arvo h?nen omissakin silmiss??n. Etevinn? laskettiin h?n ulos koulusta. Pari poikaa oli h?n siin?kin suhteessa ly?nyt pois laudalta. Ja kun l?htev?t k?viv?t heitt?m?ss? hyv?stej? opettajilleen, k??ntyi niist? itsekukin erityisesti kysym??n Ristolta, mit? h?n aikoi lukea yliopistossa. Lakitiedett?, vastasi h?n. H?n aikoi tulla asianajajaksi. H?n oli tunnettu v?ittelytaidostaan, jotenka h?nell? asianajajana olisi varma menestys. Niin uskoi Risto ja niin uskoivat Riston toveritkin. Ja n?m? pari viime p?iv?? olivat lis?nneet Riston itseluottamusta tavattomasti.

Risto tuli kotiinsa hyv?stij?t?lt? opettajien luota. Siell? kotona olisi laitettava vaatteet matkakirstuun ja teht?v? muut valmistelut, sill? huomenna oli l?hdett?v? kohti Helsinki?. Kotona oli ?idin luona muutamia naapuriston vaimoja vieraina, sill? ?iti oli heit? erityisesti kutsunut Riston l?htij?isille. Kahvea juotiin kolmenlaisen leiv?n kanssa. Risto n?ytteli heille todistustaan ja kaikki sit? ihmetteliv?t.

Siklanterska, joka oli joukosta varakkain, aukasi s??misk?kukkaronsa ja pyysi saada tarjota Ristolle viisi markkaa lahjana. Saisi Risto k?yd? Helsingiss? jossain hupipaikassa. Toiset vaimot seurasivat samaa esimerkki?, paitsi ett? kipe?silm?inen Ervastin em?nt? antoi kolme markkaa, h?nell? kun ei sattunut olemaan enemp??. Risto otti lahjat kiitellen vastaan. Mustaparran leski oli syd?njuuriinsa asti liikutettu ja kertoi vesiss? silm?t, ettei se Jumala silti ole h?nt? kokonaan hylj?nnyt, joskin niin surullisella tavalla otti h?nelt? pois miehen.

-- Onpa hyv? poika kasvamassa ja kyll? se teid?t el?tt??, puhui Siklanterska.

-- Eip? ole sellaista muuta n?idenk??n toisten joukossa, vaikka on rovastin, jos tuomarinkin lapsia, lis?si Ervastin em?nt? r??s?ten nuuskansa kanssa.

Risto meni kammariin laittelemaan matkakirstua valmiiksi. Tuolin selustimella lep?si frakkipuku. Risto melkein h?pesi sit? ja kuvitteli mieless??n olevansa naurettavin olento siin? asussa. Mutta kun se sellainen maailman tavan mukaan kuuluu pit?v?n olla, niin olihan se pit?nyt laittaa, niin kallis ja vastenmielinen kummitus kuin se olikin. Ja siin? tuolilla oli kolme kappaletta kiiltopaitaakin kovassa t?rkkelyksess??n pinta maidon valkoisena. Oli se koko herrastavaraa, jota nyt ensi kerran piti laitella matkakirstuun. ?iti k?v?si toisesta huoneesta tarkastamassa Riston puuhaa ja toi sitte toisetkin vaimot kammariin ihmettelem??n frakkipukua.

-- Kun maksaa sata markkaa tuommoinen puku, jossa ei ole takissa etuakaan! p?ivitteli Ervastin em?nt? ja vihelsi kahta k?tt? yhteen ly?den.

-- Niin ne maksaa, kyll? min? tied?n, puheli vakuuttavasti Siklanterska ja kehui verkaa hyv?ksi, sill? h?n oli asiantuntija, kun oli ennen nuorempana ollut puotineitin? muutamalla kauppiaalla.

Vaimot meniv?t ottamaan lis?? kahvea toiseen huoneeseen. Huoltaen etteiv?t kiiltopaidat ryvettyisi, koetti Risto sovitella ne matkakirstuun niin mukavasti kuin tila salli. Lomiin asetti h?n nen?liinoja ja p??lle muuta tavaraa. Kohta olikin pari viikkoa viipyv?n matkailijan kirstu t?ydess? kunnossa.

Nyt min? menen sanomaan "muffalle" hyv?sti?, puhui Risto menness??n ulos ovesta.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet