Read Ebook: A Modern History From the Time of Luther to the Fall of Napoleon For the Use of Schools and Colleges by Lord John

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1157 lines and 216668 words, and 24 pages

"H?nen olisi pit?nyt k?ytt?? kintaita -- seh?n on hirmuista", kuiskasi neiti Rita, t?m?n n?hdess??n inhoa osoittaen, poisp?in Heinrich Bergmannin puoleen k??ntyen.

Ik??nkuin olisi Andrei Petrowitsch kuullut n?m?t sanat, otti h?n taskustaan parin liinaisia kintaita ja pani k?teens?.

"En k?yt? mielell?ni kes?ll? kintaita, suokaatte siis anteeksi", sanoi h?n rauhallisesti seurueelle.

Sill? v?lin oli Riesemannin kuski ilmaantunut aseman eteen, vied?kseen opettajan tavarat vankkureille, mik? Stellan neuvosta heti tapahtuikin.

"Me saavuimme jalan asemalle ja l?hdemme samoin takaisinkin, niinkuin me joka p?iv? ajanvietteeksi teemme. Te taas, herra Kurbatow, haluatte varmaankin l?hte? vastaanne l?hetetyill? sharabaneilla", lausui Stella Riesemann, joka oli ottanut toimittaakseen t?ss? tilaisuudessa em?nn?n virkaa.

Mutta herra Kurbatow katseli tulevaa oppilastaan ja lausui:

"Siit? saakoon nuori toverini, jonka kanssa tahdon olla yhdess?, p??tt??; Bernhard, ajammeko vai l?hdemmek? jalan?"

"L?hden toisten kanssa yhdess? jalan", lausui poika, altakulmain vierasta ja sitten h?nen ohitseen katsoen.

"Siis l?hden min?kin teid?n kanssanne jalan", huomautti Andrei Kurbatow rauhallisesti.

Rita neiti rypisti otsaansa, k??ntyi Heinrich Bergmannin puoleen kohottaen harmistuneena olkap?it??n, pudisti p??t??n ja astui pari askelta eteenp?in, ik??nkuin tahtoen eroittautua seurasta. Heinrich Bergmann seurasi j?ljess?, n?ht?v?sti t?m?n tunteisiin yhtyen. Oswald G?bler katseli kysyv?sti kauniilla silmill??n morsiantaan ja sitten toisia neitosia ja heid?n seuralaistaan, herra Johan M?hlbachia, vaan Stella Riesemann vastasi nopeasti ja kuulematta toisten mielt?:

"Hyv?, herra Kurbatow, tulkaa kanssamme! J?ri, vie opettajan matka-arkku vankkureihin ja aja kotiin; opettaja l?htee jalan."

Ei ollut ihme, ett? Rita Riesemann l?ksi Heinrich Bergmannin kanssa seurueen edelle ja koetti pysytell? siit? niin monen kymmenen askeleen p??ss? kuin mahdollista. Heid?n j?lkeens? kiiruhtivat toiset, niin ett? ainoastaan neiti Stella, G?bler ja Eberhard, -- viimeksimainittu Stellan salaisesta k?skyst? -- j?iv?t Andrei Petrowitschin luo. Toisinaan sattui niinkin hullusti, ett? Stella ja Kurbatow j?iv?t kahden, kun G?bler k?vi usein John M?hlbachilta tulta paperossiinsa ottamassa ja joutui siten t?m?n kanssa keskusteluun, ja kun Eberhard sellaisina hetkin?, jolloin Stella oli ven?l?isen kanssa vilkkaammassa keskustelussa, k?ytti tilaisuutta kauemmaksi poistuakseen.

Neiti Stellan yst?vyys vierasta kohtaan ei kummastuttanut ket??n. Se oli yksi h?nen "p??h?npistojaan", joita Riesemannin tuttavapiiriss? tiedettiin Stellalla usein olevan. P??h?npistoja, itsep?isyytt?, viel?p? usein itsekk?isyytt?kin. T?m? n?kyi joskus ajatuksissa, mielipiteiss? ja teoissa, joille usein naurettiin tahi suuttuneena p??t? pudistettiin, eritt?inkin vanhemman naisv?en keskuudessa. Stellasta oli n?et usein hupaista v?itt?? sit? valeeksi, mit? toiset pitiv?t totena ja kiitt?? sit?, mit? toiset tuomitsivat. H?nen sanottiin potevan vastaansanomistautia, ja kun h?n oli hyv? v?ittelij?, ei tahdottu joutua h?nen kanssaan v?ittelyyn, vaan pidettiin parempana tulla h?nen kanssaan ilman sellaista toimeen. Niin teki eritt?inkin Oswald G?bler, jonka periaatteena oli, sulhasena, empim?tt? suostua kaikkiin morsiamensa toivomuksiin, -- ja useat muut nuoret miehet. Kaikki antoivat neiti Stellalle anteeksi, ett? h?n oli h?ilyv?inen ja itsep?inen.

Mit? Eberhardiin tulee, ei h?nt? miellytt?nyt ollenkaan uusi kiduttajansa, jollaisena h?n piti jokaista opettajaa. H?n piti t?t? rumana ja liiaksi typer?n? ja inhosi h?nt? siksi, sek? vihasi h?nt? itsetietoisen, julkean k?yt?ksens? t?hden, joka muun muassa ilmeni siin?, ett? Andrei Petrowitsch oli h?nelle, tehtailija Riesemannin ainoalle pojalle, heti ensim?isess? lauseessaan sanonut "sin?." Eik? t?m? edes ollut oikea opettaja, vaan ainoastaan tilap?inen kotiopettaja kes?loman aikana. Ett? Andrei Petrowitsch oli antanut h?nelle luvan sinutella itse??n, oli pojan mielest? naurettavaa. Eberhard Riesemann vihasi ja inhosi Andrei Petrowitschia ja vaivasi matkalla pient? ja typer?hk?? p??t?ns? kysymyksell?, miten h?n voisi jo heti n?ytt?? vihamiehelleen hampaitaan. H?n alkoikin aivan pian:

"Te matkustitte kolmannessa luokassa, herra Kurbatow, vaikka is? antoi Teille matkarahan toista luokkaa varten", pisteli Eberhard Riesemann kiusaajaansa sellaisella hetkell?, jolloin suurin osa seurueesta sattui olemaan niin l?hell?, ett? se voi kuulla jokaisen sanan.

Seurasi ??nett?myys. Stella katseli suurin, pelokkain silmin poikaa, l?yt?m?tt? sopivia sanoja, joilla voisi h?nen sanojensa vaikutusta heikent??. Toiset kokoontuivat, nauruaan pid?tellen, yhteen ryhm??n. Oli ik?v??, ett? Rita oli mennyt Henrik Bergmannin kanssa liian kauaksi edelle; h?n olisi aivan varmaan nauranut veljens? viisaudelle syd?mens? pohjasta, ainakin ensi hetken?, sill? seuraavana vastasi jo Andrei Petrowitsch:

"Matkustin kolmannessa luokassa, koska tahdoin saada puhella matkan kest?ess?; rahalla, joka j?i is?lt?si saamastani summasta yli, ostin sinulle, Eberhard, hyv?n kirjan lahjaksi. Pid?tk? kirjoista, yst?v?ni?"

"Sep? hauskaa", sanoi herra Kurbatow, taputtaen h?nt? yst?v?llisesti olalle, "sill? min? pid?n eritt?in paljon kirjoista, ne ovat rakkaimmat yst?v?ni, joista en voi erota. Sent?hden toin mukanani paljon kirjoja -- raskas matka-arkkuni on niit? t?ynn?, -- ja sin? saat niit? lukea, mit? tahdot ja mist? saat selv??. Minulla on useita kirjoja, joita entiset oppilaani ovat suurella nautinnolla ja suureksi hy?dykseen lukeneet."

Eberhard katseli kauhuissaan t?llaista vaarallista kirjatoukkaa ja k?ytti hyv?kseen ensim?ist? sopivaa tilaisuutta p??st?kseen h?nen l?heisyydest??n. Stella Riesemann, joka j?lleen j?i yksin Andrei Petrowitschin kanssa, otti uudestaan puheeksi saman asian vaikka toisessa muodossa.

"Matkustitte kolmannessa luokassa, koska tahdoitte saada jutella", lausui h?n ??nell?, josta viel? kuului anteeksipyynt? veljen ilkeydest?. "Miten se on k?sitett?viss?, herra Kurbatow? Voihan toisessakin luokassa tavata sellaisia, joiden kanssa voi keskustella."

"Minusta on opettavampaa ja huvittavampaa keskustella rahvaan kanssa, ja rahvasta tapaan kolmannessa luokassa", vastasi Andrei Petrowitsch.

Vai niin, rahvaan yst?v?! ajatteli Stella Riesemann, eik? h?nen hymyilyns? ollut t?t? ajatellessaan ivasta vapaa.

"Mutta Teid?n puhelunne heid?n kanssaan ei voinut kest?? kauvan, sill? junan tultua Narvan ohi, k?vi rahvaan kieli Teille varmaankin vaikeammaksi k?sitt??."

"Ei paljonkaan, neiti Riesemann! Ymm?rr?n hyv?sti Viron kielt?. Olin kolme vuotta Viljannin maakunnassa kotiopettajana, ja kun kielten oppiminen ei ole minulle vaikeata, niin opin ymp?rist?ni avulla puhumaan t?ydellisesti vironkielt?. Te olette varmaankin virolainen, neiti Riesemann?"

Neiti Stella loi pikaisen katseen Kurbatowiin.

"Mist? sen p??t?tte?"

"Teid?n kasvonpiirteist?nne. Mutta olenhan voinut erehty?", vastasi Andrei Petrowitsch rauhallisena, kun neiti Stellan kasvot, -- jota vieras -- todenn?k?isesti tiet?m?tt??n ja tahtomattaan -- oli syv?sti loukannut, peittyiv?t syv?ll?, tummalla punalla.

"Tiet??kseni olen saksalainen", vastasi neiti Riesemann k?he?ll?, kummallisen ep?varmalla ??nell?, katsellen salaa Kurbatowia, ik??nkuin pel?ten saavansa n?hd? h?nen kasvoillaan ep?ilyksen merkkej?.

Mutta Andrei Petrowitschin kasvot pysyiv?t muuttumattomina ja rauhallisina, niist? ei voinut mit??n lukea.

Kuinka syv?llinen vaikutus onkaan muutamalla pintapuolisella, ajattelemattomasti lausutulla sanalla! Andrei Kurbatow voi tuskin aavistaa, ett? h?nen yksinkertaiset, sattumalta lausutut sanansa olivat tehneet ainoan henkil?n, joka oli h?nt? ennakkoluulottomasti, melkeinp? yst?v?llisesti l?hestynyt, vastustajakseen. Stella Riesemann tunsi itsens? loukatuksi. Sill? ven?l?isen piti toki tiet??, -- niin mietti nuori neito ensi kiihkossaan, -- ett? virolaisten kasvonpiirteit? ei pidet? kauniina, ja Kurbatow oli h?nt?, Stella Riesemannia, joka t?ydell? syyll? piti kasvojaan sievin?, pit?nyt kasvonpiirteidens? perusteella virolaisena. Se oli ensim?inen v??ryys. Stella piti t?llaista ihmist? lievimmin sanoen huolimattomana, tahdittomana. Mutta viel?kin enemm?n. Jos Kurbatow todella oli el?nyt useita vuosia It?meren maakunnissa, niin tuli h?nen tiet??, ett? sik?l?isiss? varakkaissa ja sivistyneiss? piireiss? ei kukaan tahtonut olla virolainen, ett? sit? pidettiin alentavana, h?pe?llisen?, ett? sanalla "virolainen" voitiin tarkoittaa ainoastaan talonpoikia ja toisia alempia kansankerroksia, sivistym?tt?mi? tahi v?hemm?n sivistyneit? ihmisi?. Mutta jos Kurbatow tiesi sen, oli h?n tahtonut pahoittaa ja haavoittaa Stella Riesemannin mielt?. Muuhun p??t?kseen ei tehtailija Riesemannin tyt?r, jonka k?sityskyky ei jaksanut ulottua oman yhteiskuntaluokkansa ahtaita rajoja ulommaksi, voinut tulla. Mutta Stella Riesemann vihasi viel? kolmannestakin syyst? Andrei Petrowitschia. T?m? oli siit? syyst? joutunut pahaan pulaan. Stella pelk?si, ett? h?nen valeensa tulisi ilmi. Jos Kurbatow v?h??k??n tunsi It?meren maakuntain v?est?? ja oloja, ja oli varmaa, ett? h?n tunsi niit? jonkun verran, niin h?nen tuli heti k?sitt??, ett? tehtailija Martin Riesemann oli sit? lajia saksalaisia, joka ei halunnut tunnustaa olevansa virolainen. Martin Riesemann ei ainoastaan puhunut viroa puhtaalla ja selv?ll? maalaismurteella, vaan puhui saksaa ja ven?j??kin niin pahasti viroksi ??nt?en ja murtaen ja teki n?iss? kieliss? niin suuria kieliopillisia virheit?, ett? h?nen kansallisuudestaan voi j??d? ep?tietoiseksi ainoastaan se, joka ei tiet?nyt, ett? virolaista kansakuntaa yleens? l?ytyik??n maailmassa. Ja Stella Riesemann oli Kurbatowille v?itt?nyt olevansa saksalainen!

Heid?n keskustelunsa katkesi, mik? kuitenkin tuskastutti ainoastaan nuorta neitosta. Andrei Petrowitsch kulutti aikaansa kaikessa rauhassa ymp?r?iv?? luontoa ihaillen. Aurinko laskeutui parhaillaan mets?n taa, jota he l?hestyiv?t, muodostaen tummanviheri?lle kuusistolle, jossa niityn syrj?ss? kasvoi sekaisin koivuja, leppi? ja pihlajia, tulenkarvaisen, loistavan taustan. Keltaisenpunertava hohde tunkihe kirkkaana kultaverkkona puiden l?pi ja kutoi niiden latvojen ymp?rille punaisen, v?reilev?n s?dekeh?n. Ilma oli t?ynn? kukka- ja hein?mailla kasvavista kukista ja nuoresta ruohosta nousevaa raikasta tuoksua, niityn l?pi juoksevan ojan pinnalta nousi kevytt?, valkeaa utua. Yksin?inen lintu lauleli surullisesti, kaihoa her?tt?vin s?velin puussa, tihe?st? lehdikosta kuului satakielen metallikirkas liverrys, vaihtuen toisinaan laulajan rinnasta vastustamattomasti nousevaksi, kuohuvaksi riemun ja toivon lauluksi: olihan taasen kev?t! -- oi, jospa se valmistaisi tiet? armaalle, l?mpim?lle, hedelm?lliselle kes?lle!

"No, p??kaupunkilainen toveri, miten nyt on politiikan laita?"

Andrei Petrowitsch katsahti, ik??nkuin kevyest? unesta her?ten, yl?s. H?nen katseensa osuivat Heinrich Bergmannin lakkiin jonka alta n?kyiv?t t?m?n nuoren miehen hienot, ruskottumattomat kasvot, joiden ilme oli itsetietoisen hyv?ntahtoinen, puoleksi ylpe?, puoleksi yst?v?llinen ja joilla kuvastui puoli-ivallinen hymy, samalla kun Bergmannin hiljainen ??ni osoitti samaa. Nuori ylioppilas oli j?tt?ytynyt edell? kulkevasta seurueesta j?lkeen, ik??nkuin tahtoen kuulla, mist? ven?l?inen ja Stella Riesemann keskustelivat.

"Politiikanko?" kysyi Kurbatow. "Sen te varmaankin tunnette."

Bergmann pudisti vastenmielisesti p??t??n, samalla kun h?n sytytti merenvahasta tehdyss? imukkeessa olevan ohuen, kellert?v?n paperossinsa.

"Me emme sekaannu politiikkaan, seh?n on tunnettua", lausui h?n, pannen erityisen painon sanalle 'me'.

"Teit?h?n ei siis huvita asia, jota kysytte."

"No, ajanvietteeksi haluaa aina saada kuulla, millainen tuleva meteli tulee olemaan. Sellainen asia huvittaa."

"Ik?v??, herra Bergmann, etten voi teille sellaisesta mit??n kertoa. Parasta on, ett? odotatte."

Heinrich Bergmann katsahti ?kisti ven?l?ist? silmiin, vaan Kurbatow katseli entiseen tapaansa suoraan eteens? maahan, niin ett? niist? ei voinut n?hd?, piilik? vastauksessa pistosta vai eik?. N?hdess??n, ettei h?n valitsemallaan puheenaiheella saanut tilaisuutta oppia tarkemmin tuntemaan p??kaupunkilaista toveriaan, teki h?n toisen, jokap?iv?isemm?n kysymyksen. H?n kysyi, kuinka kauvan t?m? on ollut yliopistossa ja milloin h?n aikoo sielt? erota.

"P??tt?en harmaista suortuvista, jotka partaanne koristavat, pit?nee Teid?t lukea kunnioitettavien harmaap?iden joukkoon", lausui h?n nauraen, ei kuitenkaan en?? pilkallisesti, "tahi tulitteko vasta varttuneemmalla ij?ll? yliopistoon?"

"Olen ollut jo kymmenen vuotta yliopistossa. Aikaisin harmaantuminen n?kyy olevan perheominaisuutemme; is?vainajani oli kolmenkymmenen viiden vuoden ik?isen? viel? harmaampi kuin min?."

"Olette olleet kymmenen vuotta yliopistossa! Ja aina samassa satulassa?" , huudahti Heinrich Bergmann.

"Ei, jo kolmannessa, tahi, jos niin tahdotte, nelj?nness?. Tulin ensin yliopistoon hengellisest? akatemiasta, ensin lainopilliseen tiedekuntaan, siirryin sitten kansantaloudelliseen ja valtio-oikeudelliseen sek? luen nyt l??ketiedett?."

"Ja sitten?" nauroi Bergman.

"Sit? en viel? tied?."

"Mutta minne te kaikella t?ll? viisaudella sitten kerran l?hdette?"

"Sinne, miss? sit? enimmin tarvitaan, miss? voin sit? hy?dyllisimmin k?ytt??."

"Omaksi vai toisten hy?dyksi?"

"Sek? toisten ett? omaksi hy?dykseni."

"Siell? olen jo."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet