Read Ebook: Sepitelmiä: Runon-kokeita by Wuorinen Olli

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 311 lines and 9812 words, and 7 pages

Jo on aika rient?nyt, Mennyt leikin hetki; P??tet??np?s, veikot, nyt T?m? luistin-retki. Jokahinen joutukaan Tosit?it? toimimaan.

Palautettu.

Ol' elon aamu ihanaa Minullai maailmassa, Mut' pian p?iv? pilven taa Pakeni paistamasta; M? vierin myrskyn maailmaan, Juur py?rtehesen pahimpaan.

Sen seuroista m? ensist?in Per?ti poijes kiellyin, Vaan usein n?it? n?hty?in M? vihdoin niihin miellyin; Unohdin kaikkein kalleimman, T??n is?nmaan ja -- taivahan.

M? huikennellen horjahdin Totuuden, taidon tielt?, Pyhimm?t tunnot turmelin, Lis?ilin lihan mielt?; Ij?ti oisin eksynyt, Ell' ei ois Herra etsinyt.

Vaan nyt se kaikki n?kev? Loi silm?ns kurjaa kohti: H?n valo, voipa, v?kev? Jo jalosti mun johti Taas tielle, jolta erkenin; Suo, Herra, sill? pysyisin!

Pojan laulu ?idille.

M? sua, ?iti, kunnioitan, Rakastan hartahasti; koitan Nelj?tt? Luojan k?sky? N?in t?ytt??, pit?? pyh?n?.

Vaikk', ?iti-kult', et ole rikas, -- Se ollenkaan ei mik??n vikas, -- Ik'-armas olet kuitenki, Om' olen rintalapsesi.

Lahjojas mullen joka hetki Suot, yll?pid?t, ravitsetki, Ilolla sua pid?n m? Siis silmieni edess?.

Sun ratoksespa, ?iti hell?, Saan virsi?ni viserrell?, Kun kuulet laulu-kieleni, S? ymm?rr?t mun mieleni.

S? silm?ter?, helmi kallis! Josp' aina taivaan Herra sallis Vaan hyvin k?yd? sinulle, Se onni suurin minulle.

Ken, kurja, tohtii k?tt??n nostaa Vastaasi, -- Jumal' auta! -- kostaa M? tahdon h?lle, maksaisi Se vaikka syd?n-vereni.

Syd?men pohjasta ma soisin, Ett' el?? kunniakses voisin -- T?in, toimin sua palvella, Kunnekka pysyn valveella.

Kun kerran p?iv? mailleen kulkee, Ja v?symys jo silm?n' sulkee, Suo sylihis mun uinahtaa, Oi ?iti armas, Suomenmaa!

Muistomerkki? jaettaissa.

Jyv?skyl?n seminarin l?pik?yneill? opettaja- ja opettajatar-kokelailla on v?list? ollut tapana teett?? yhdenlaiset muistomerkit jokaiselle; v. 1878 ulosp??sseet kokelaat teettiv?t kultaiset ankkurit, jotka sitten toverien kesken jaettiin er??ss? P?ij?nteen pienosessa saaressa.

Kun merimiesi nousee laivahansa Ja l?htee kohden merta siint?v??, H?ll' ankkuri on vahva mukanansa, Vaikk' ilma tyyni on ja kaunis s??. H?n tiet?? myrskyn raivon, mylviv?isen Kaunista ilmaa joskus seuraavan; H?n tiet?? monen aallon vaahtop?isen Ja salakarin matkall' uhkaavan.

Ja silloin, raivos??ll?, kolkoss' y?ss?, H?n ankkurinsa pohjaan vajottaa; Ei uuvu h?n, vaan ahkerass' on ty?ss? Ja uutta s??t? toivoo parempaa. Ja taas kun Korkein hyv?n ilman antaa H?n laivahansa nostaa ankkurin Ja meren laine hartioillaan kantaa Kotoa kauas ja taas kotihin.

Koht' onpi tullut meillekin jo hetki -- Me purjehdimme mekin -- maailmaan; On edess?mme toisenlainen retki, Kuin t?m? lyhyt vene-retki vaan: El?m?n meri seisoo au'enneena, Se matkaajia, meit? odottaa, Kaikk' estehet on heti rau'enneena, Oi, kumppanit ja veikot, joutukaa!

On samat riennot, ty?t ja mielipiteet Kaikilla meill?, veikot, yst?v?t; Ne olkoot jalot, voimalliset siteet, Jotk' ankkur-k?yten?mme kest?v?t; Ain' yhden onni olkoon onni toisen: Pois kateuden versot kitker?t! Mit' yksin ei voi tehd?, usein voi sen Yksiss? neuvoin tehd? yst?v?t!

N?? pikku merkit, jotka t?ss? jaamme, Ne toivon ankkuria kuvaavat, Ja n?it? kantaissamme muistakaamme My?s yhdess' olon ajat armahat. -- Meill' yks' on maa ja yks on tuolla taivas, Yks' ??ni Korkein kuuluu kullekin: "Ol' uskollinen, kerran maksan vaivas, T??ll' elon kruunu suodaan sullekin!"

Vanhukselta.

Vuotta kymmenen kun elin, Leikin, lauloin liruttelin, Tanssin kukka-kummuksilla, Puroon myllyj?ni tein, Juoksin ?idin askareilla, Tuuleen v?kk?r?ni vein. Iloinen ja riemukas Laps' on kymmenvuotias.

Ik?n' uudelleen kun elin, Yl?s, alas yrittelin: Luulin paisuvani kerran Maailmassa mahtavaksi Lempi syttyi -- nimeen Herran, Liitto ly?tiinkin yks kaks! Palav' on ja innokas kaksikymmen vuotias.

Ik?n' uudelleen taas elin, Pienoisia kasvattelin; Ty?st' en luovuttanut k?tt?, P?iv?t p??st??n ponnistin: Enempi puoli t?ytt?m?tt? J?i, mit' ennen uneksin. Vakav' on ja miehuukas Nelj?kymmen vuotias.

Ik?n' uudelleen viel' elin, Hiljaisena huokaelin: Koht' on tullut elon ilta, -- Polkuain siis viitatkoon Armon s?de taivahilta Rauhan lepokammioon! Ota, Herra, huomahas Kahdekskymmen vuotias!

Karjalan laulu.

S? syntym?-seutu, s? Karjalan maa, S? kyll' olet kultala, onnela meille! T?? kansa on vaivojen karkaisemaa T??ll' es'-is?t taisteli, kunnia heille! Nuo nuokkuvat hongat ja lehtev?t puut, Nuo koskien kuohut ja virtojen suut, Ja vuoret ja laaksot on kallihit meille.

Kas Pielisen haarassa v?lkkyelee Ves-rikkahat vy?t, sulokirkkahat kaaret! Kas kuin Pyh?j?rvikin l?ikkyelee, Sen lainehiss' ui sadat luodot ja saaret! Kas Simpelen selk? kun siint?vi my?s, Mut, Luoja, sun uhkein' mestari-ty?s On Vuoksi ja sen iki-armahat kaaret!

T??ll' istuihe W?in?m? soittelemaan, Ja haltia-henkens? lauluhun kiihtyi, Luo riensiv?t luodut ja kuunneltuaan Ne hurmautui sulo-sointuhun viihtyi. T??ll' loimotti Ilmarin hehkuva lies; T??ll' Lemmink?inen, se hilpe? mies, L?i leikki? my?s sota-intohon kiihtyi.

T??ll' es'-is?t korpehen kaskea kaas, Ja muokkasi mullan ja siemenet kylvi: Nous halla ja viljan se vei tahi taas Vihollinen korjasi, kun sota mylvi; Mut pois h?t?! es'-is?t pettua s?i, Ja talvet he ahmoja, karhuja l?i, Ja taas kes?n tultua siemenet kylvi.

Oi, tottapa t?hdiss? merkitty lie Jo ennalta Karjalan kansa sun vaivas! Ol' ahdas ja hurmetta uhkuva tie, Jot' astumahan sinut m??r?si taivas. Ken tuskias kertoa jaksaisikaan, Ken huolias nyt k?vis huutelemaan, Kun itse jo ??neti k?rsit sun vaivas?

Kun p??sevi p?iv?ksi nouseva koi, Niin n?hd?h?n, kuullahan Karjalan maine; Ja silloinpa W?in?l?n kantelo soi, Kuin ennen ja silloinpa laulujen laine Taas virtana vierevi halk' is?n-maan Sit' yhtyvi maailma kuuntelemaan, N?in kuuluksi k?y koko Suomemme maine.

Kova p??.

Kun ?iti A:ta ensim?ist? Opetti mua ??nt?m??n, M? satuin p??ni k??nt?m??n, -- Silm?ilin kissaa leikkiv?ist?, -- Mieleeni j?i vaan nuhde t??: "Laps-rukka, sull' on kova p??!"

Sen j?lkeen koulumestar-ukko Mua opetti kuin kelpo mies! L?i p??h?n, jotta tuns ja ties P??n laadun! Sitten hivus-tukko Kourassa hartaast' ??nn?ht??: "Voi lurjus, sull' on kova p??!"

Jouduinpa rippikoulun ik??n, M? lukkarille m??r?ttiin; Taas p??ni tarkoin tutkittiin: "Sun p??h?s ei vaan pysty mik??n," -- N?in kanttorimme ?rj?ht??, -- "Voi konna, sull' on kova p??!"

Nyt vasta mieleheni ent??: Kaikk' kirjat viek??n em? hiis! M? soturiksi rienn?n siis! Jos luoti otsahani lent??, Se siit? varmaan syrj?ht??, Kun mull' on hirmun kova p??!

Eksynyt.

M? korpehen riensin kuin eksynyt lammas, Kun myrkkyiset nestehet mieleni vammas, Ja kauaksi, kauaksi j?i koti-talo, Ylt' ymp?ri huokaili synke? salo, Mua haukata pyys peto, hirve?-hammas; Sen kauhea suu, kita uhkas mun niell?, M? turmion reunalla seisoin jo siell?, -- Nyt pilkahti taas kodin ikkunan valo, Ja kohtapa l?ys minut Yst?v? jalo, Me yhdess? kuljemme nyt koti-tiell?.

Lumisilla ollessa.

Voi, kuin nyt on lumi nuoskaa! Joutukaa jo, pojat, juoskaa! Kalle, Pekko, Heikki, Ville Tulkaa, tulkaa lumisille! Mie jo viskaan Aika pallon, Suuren niin kuin miehen kallon, Riston niskaan. Kas nyt Heikki T?t? El?m?t?! T?m?h?n on vasta leikki! Poikaset kun huiskaa, Ett'ei kertoa voi sanat, Lumipallit tuiskaa Valkeat kuin mets?kanat! Kalle, Kalle paiskaa Tuota laiskaa, Joka seisoo tuolla Taka-puolla! Katsos h?lm?, kun sai pallin, Kaatui mullin mallin! Huh, huh, huu! Lunt' on ihan t?ynn? suu! El? itke, ole vait! Tyydy siihen, mit? sait! Riston lumipallit ovat Liian kovat! Juhana ja Kalle K?yv?t painimaan, Jussi j?ikin alle, Lunta p??lle vaan! N??tk?s Pekko, Jussin vasta ostettu Uusi mekko On kuin veest? nostettu! K?det k?yv?t kohmeesen, L?hdet??n pois huoneesen; Kukaan ei saa nakata, Jo on aika lakata.

Lasten joululaulu.

On joulujuhla joutunut, Meill' armas aika alkanut, Nyt lapset laulakaamme! Kun kuninkaamme kultainen On tullut luoksi lapsien, -- Nyt iloitella saamme.

H?n tekee suuren armoty?n, H?n poistaa pimeyden y?n, Ja lahjojansa jakaa. H?n siunauksen meille suo, H?n apuansa aina tuo, On yst?v?mme vakaa.

T?? kynttil?ity kuusonen Tuo meille muiston tuorehen Sen valon valkamasta, Mi lauhtumatta lempe??n, Suloisen valon s?teit??n L?hett?? taivahasta.

O Jesus, johda retkemme, Ja meid?n elon hetkemme Sinulle el?? anna! Kun kerran loppuu elon tie, Luo autuaitten meit? vie, Sun kotihisi kanna!

Uunna vuonna.

Onnellista uutta vuotta Toisilleen nyt toivottaa Yst?vykset; eik? suotta Tapa t?? lie tullutkaan: Onhan taas jok' ainoalle Onnen arpa heitetty, Vaikk' on viel? verhon alla Etehemme peitetty.

Salaisuuden esirippu V?hitellen kohoaa, T??nkin vuoden arpalippu K??r?st?ns? aukeaa: Se, mik' on nyt taivahalle Tunnettuna yksin vaan, Kohta koko maailmalle Julki tiet?? annetaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet