Read Ebook: Diffinição da sécia by Anonymous

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 231 lines and 25577 words, and 5 pages

Muutamia p?ivi? my?hemmin h?n sai vastaanottaa koko suuren summan rahaa, luultavasti unohtuneen hautapalkkion suoritukseksi. H?n ei vaivannut p??t??n t?m?n johdosta sen enemp??, vaan pisti talteen odottamattoman lis?tulon, ik??nkuin se olisi taivaasta h?nelle tipahtanut.

Mit? t?m?n j?lkeen tapahtui, on parilla sanalla kerrottu. Seuraavana kev??n? vietettiin morsiamen kodissa Kurt Bruckerin ja Elisabeth Amthorin h??t, ja ausburgilaiset sukulaiset saapuivat kaikin paikalle osoittamaan morsiamen ?idille ja Amthorin suvulle kaikkea kunniaa. Ei mit??n puuttunut, mit? t?llaisissa tapauksissa kuuluu asiaan, eik? Lisabethilla liioin ollut syyt? valittaa, ett? kapiot olisivat olleet kehnot tai h??viini menneenvuotista. Yksi vain puuttui: iloinen hymyily morsiamen ?idin kasvoilta. H?n oli kaikille yst?v?llinen ja kohtelias, sek? vieraille ett? omalle suvulleen, ja ny?kk?si my?s my?ntyv?sti p??t??n, kun vieraat sanoivat, ett? nuori pari n?ytti olevan kuin luotu toisilleen ja ett? molemmat perheet olivat onniteltavat. Mutta kesken h??iloa h?n istui kaikessa prameudessaan ??neti ja j?ykk?n? kuin haamu, ja joskin sulhasen sukulaiset, jotka eiv?t ennen olleet h?nt? tunteneet, eiv?t panneet siihen kovinkaan suurta huomiota, vaan arvelivat kesken??n, ett? h?n juuri t?n??n kadonneen poikansa vuoksi tunsi kahta katkerampaa surua, niin oli Kurt kuitenkin tottunut n?kem??n anoppinsa toisellaisena, ja h?nest? tuntui kovin omituiselta, ettei h?n kaikkina n?in? p?ivin? ollut antanut h?nelle k?tt? eik? syleillyt h?nt?, niinkuin h?n kuitenkin ventovieraalle oli tehnyt, h?nen ollessaan h?nen kodissaan ja pyyt?ess??n h?nen tyt?rt??n omakseen. Lopulta h?n uskalsi kysy? t?h?n syyt?; jos h?n oli muuttanut mielens? h?nen suhteensa, niin ilmaiskoon h?nelle syyn t?h?n, ja h?n lupasi tehd? kaikki voitavansa, jotta h?nen rakas anoppinsa olisi h?nelle j?lleen yst?v?llinen. Mutta ?iti pudisti vain harmaata p??t??n ja sanoi: h?nen surunsa ei johtunut h?nest?, vaan h?nen omasta kohtalostaan, jota ihmisvoima ei voinut toiseksi muuttaa; sittenkin h?n oli n?in? h??p?ivin? vakava ja harvasanainen, joskaan ei ep?yst?v?llinen. Vain silloin, kun vastanaineet tekiv?t l?ht?? omaan kotiinsa, valuivat ?idin kyyneleet, h?nen suudellessaan tyt?rt??n, niin viljanaan, ik??nkuin h?nen syd?mens? sulautuneena olisi h?nen silmist??n vuotanut, ja painaen kostean k?tens? otsalleen h?n mutisi sanoja, joita ei kukaan k?sitt?nyt. Sitten h?n k??ntyi nopeasti pois ja sulkeutui huoneeseensa, ennenkuin pitk?matkaiset olivat ehtineet talosta l?hte?k??n.

Viimeiset vuotensa h?n vietti kodissaan, v?ltt?en kaikkia seuroja ja lukien ahkerasti uskonnollista kirjallisuutta, eik? h?n avannut en?? oveansa muille kuin k?yhille ja h?t??k?rsiville. Kun vuoden kuluttua Ausburgista saapui h?nelle kirjeit?, joissa h?nt? hartaasti kehoitettiin saapumaan lapsenlapsensa risti?isiin, syytti h?n huonoa terveytt??n, joka esti h?nt? l?htem?st? niin pitk?lle matkalle. Kuitenkin h?n teki joskus pitki? k?velymatkoja kaupungin ymp?ri, jolloin vanha Valentin seurasi parin askeleen p??ss? h?nt?. Mutta h?n ei puhunut koskaan h?nelle sanaakaan, ja n?ytti yleens? miltei unohtaneen puhumisen taitonsa. Vain kuolinvuoteella, tuntiessaan loppunsa l?hestyv?n, l?hetti h?n hakemaan kaupungin kirkkoherraa luoksensa ja puhui pari tuntia kahden kesken h?nen kanssansa. Mit? h?n h?nelle tunnusti, uskoi kirkkoherra my?hemmin er??lle Helena rouvan tytt?ren pojalle, kun t?m? tuli h?nen hautaansa katsomaan. H?nen hautansa oli aivan hautausmaan muurin luona, sen aikoja sitten maan tasalle vajonneen kummun vieress?, joka k?tki tuhlaajapojan maalliset j??nn?kset.

?iti ja lapsi.

Er??n nuoren mets?nvartijan vaimo Badenissa, l?hell? Kehlin kaupunkia oli kuollut lapsivuoteeseen ja pian sen j?lkeen oli lapsi seurannut h?nen mukanaan. Leski eli nyt yksin palvelijoittensa kanssa kauniissa, nuorta avioparia varten rakennetussa mets?nvartijam?kiss??n, ja el?m? tuntui h?nest? varsin tukalalta. H?n oli kookas ja komea, kolmenkymmenen-vuotias mies, kihara, ruskea tukka ymp?r?itsi h?nen korkeaa otsaansa ja t?ysiparta ahavoituneita poskia, ja helppo h?nen olisi ollut kolkuttaa kenen ovelle hyv?ns?. Mutta huolimatta yst?viens? ja hyv??tarkoittavien yst?v?tt?riens? kehoituksesta h?n eleli jo kolmatta vuotta yksin??n ja torjui kiivaasti luotaan kaikki salaiset sek? suorat naittamisyritykset, sill? vaikka h?n yleens? luonteeltaan olikin iloinen ja rauhallinen, ei h?nelt? kiivauttakaan puuttunut.

Sattuipa nyt er??n? l?mpim?n? lokakuun p?iv?n?, jollaiset viininkorjaajille ovat kovin tervetulleita, ett? herra Hubert, niinkuin mets?nvartijamme oli nimelt?ns?, sai asiansa Kehliss? paljoa varhemmin toimitetuksi kuin mit? h?n oli olettanut. Koska oli sunnuntai-p?iv?, kehoittivat h?nen tuttavansa h?nt? j??m??n heid?n luokseen hedelm?viini? maistamaan. Mutta h?n kielt?ytyi jyrk?sti, sill? ilma t?ss? kaupungissa, jossa h?n kerran oli viett?nyt h?it??n, painosti h?nt?, ja siksi h?n raskain mielin alkoi kulkea Rein-virran yli johtavaa siltaa pitkin Strassburgiin p?in, jota h?n kerran viel? halusi n?hd?.

Kaikki siell? oli jokseenkin entisell??n, ja sunnuntai-ilo siisteill? kaduilla tuotti h?nelle hupia, h?nelle, joka niin kauan aikaa oli el?nyt eristyneen? koko maailmasta vain el?intens? ja puittensa parissa. H?nen mieleens? muistui nuoruudenaika, jolloin h?n ensi kertaa oli n?hnyt t?m?n kaupungin, ja suuri lintukoira, joka seurasi aina is?nt?ns? kintereill?, ihmetteli suuresti kuullessaan h?nen ?kki? viheltelev?n laulua. Niinp? h?n astuskeli kauneimmassa syysauringon valossa kaupungin portista ulos suureen puistikkoon, joka oli t?ynn?ns? ihmisi?, ja tarkasteltuansa kylliksens? ranskalaisia upseereja ja heid?n naisiansa, sek? kaikkia muita, jotka ajaen, ratsastaen tai jalkasin kulkivat h?nen ohitsensa, ja ihmetelty??n miten paljon erilaisia ihmisi? maailmassa oli olemassa, h?n poikkesi er??n syrj?isen kahvilan puutarhaan, josta kajahti soitons?veleit? ja jonka portista kulki lakkaamaton ihmisvirta, varsinkin yksinkertaista kansaa, edes ja takaisin.

Kahvilassa oli kuitenkin niin ahdasta, ett? vieras hetken aikaa kierrelty??n p?ytien v?liss? l?yt?m?tt? paikkaa, l?heni j?lleen porttia, etsi?kseen itselleen istumasijaa jossain hienommassa julkisessa puutarhassa. Samassa h?n huomasi tyhj?n paikan er??n py?re?n p?yd?n ??ress?, joka oli sijoitettu akaasiapuun rungon ymp?rille, ja koska siin? ei ollut muita kuin er?s vanhemman puolinen, vaatimattomasti puettu nainen ja pieni poika, jotka kumpikin n?yttiv?t kokonaan syventyneen kahvin juomiseen, arveli h?n muitta mutkitta voivansa k?yd? siihen istumaan. -- Anteeksi, herra, sanoi nainen, tuoli ei ole vapaa. Mutta jos voitte hankkia yhden lis??n, -- niin p?yd?n ??ress? on kyll? tilaa.

Heti Hubert viittasi viinurin luokseen, joka hankki h?nelle tuolin ja lasillisen viini?, ja ilomielin h?n pitk?n k?velyns? j?lkeen k?vi istumaan.

Onpas teill? soma poikanen, hyv? rouva, sanoi h?n yst?v?llisesti sytytt?en pienen piippunsa. Vanhako pikku herra on?

Viisi vuotta, herra, vastasi nainen huonolla saksankielell?, sekoittaen v?h?n v?li? puheeseensa ranskalaisia sananparsia. Pyyhi suusi, Fritz, kun olet valmis, mutta katsohan, miten olet tahrannut vaatteesi. -- Poika ei ole minun, jatkoi h?n k??ntyen Hubertin puoleen ja pyyhkien pojan takkia. Mutta min? pid?n h?nest? aivan kuin h?n olisi omani, varsinkin silloin kun h?n on kiltti. Kuulehan Fritz? Kun ?iti rankaisee sinua, niin antaa t?ti aina sinulle jotain hyv??, jotta et koskaan itke.

Poika ny?kk?si p??t??n, mutta h?n oli niin kokonaan vajonnut koiran katselemiseen, ettei h?n pannut paljoakaan huomiota siihen, mit? h?nen suojelijansa puhui.

Kenen poika h?n on? kysyi Hubert, jota kiharap?inen ja valpas, ruskeasilm?inen poika miellytti.

H?nen ?itins? on t??ll? mukana; h?n meni vain hiukan tanssia katselemaan. Miss? h?nen is?ns? on, lis?si nainen s??liv?sti kohottaen olkap?it??n, sen yksin jumala tiet??!

Minulla ei ole is??, sanoi poika ?kisti. ?iti sanoo, etten min? is?? tarvitsekaan. ?iti antaa minulle kyll? kaikki mit? min? haluan. Eik? niin, t?ti?

Nainen iski merkitsev?sti vieraalle silm??, ik??nkuin h?n olisi tahtonut sanoa: pieni viaton raukka ei ymm?rr? sen enemp??! -- ja sitten h?n sanoi: ?iti on oikeassa, Fritz. Ja kun h?nell? ei ole en?? mit??n annettavaa, niin tulet t?ti Barbaran luo, h?n antaa sinulle osan viimeisest? suupalastaankin.

Lapsen huomio oli j?lleen kiintynyt koiraan, joka oli laskenut viisaan p??ns? kevyesti pienokaisen polvelle sallien pikku k?t?sten sit? silitell?.

Kyll?h?n te ymm?rr?tte, herra, jatkoi vanha nainen puhettaan, is? on nyt kerta tuollainen lurjus, jommoisia jumala paratkoon on yllin kyllin. Mutta eiv?t kaikki satu yhteen tuollaisen kelpo tyt?n kanssa kuin Marianne on. Me olemme n?et samalta paikkakunnalta, kumpikin Pfalzista ja min? tunsin h?net jo viisitoista vuotta sitten, jolloin muutin Strassburgiin asumaan mies vainajani kanssa, joka oli suutari. Silloin Marianne oli viel? pikku tytt?. Kukaan ei olisi uskonut, ett? h?nest? voisi tulla niin komeaa tytt??, h?n olikin silloin vain kymmenen vuoden vanha, ja h?nen vanhempansa, jotka olivat kelpo porvareita, vaativat h?nt? ahkerasti ty?t? tekem??n ja istumaan paikoillansa, jotta h?n oli kalpea ja laiha kuin aidan seiv?s. Min? olen h?nt? parikymment? vuotta vanhempi, mutta h?nen ?itins? sukulaisena k?vin usein talossa ja h?n kiintyi niin minuun, ett? minun t?ytyi joka kerta ihmetell?, miten paljon kerrottavaa lapsella oli minulle kahdenkesken ollessamme. Kun mies vainajani sitten kosi minua -- kaikki ihmetteliv?t, ett? h?n huoli minusta, vaikka olin h?nt? paria vuotta vanhempi enk? juuri kaikkein kauneimpiakaan, mutta h?n oli nyt kerran hullaantunut minuun -- niin muistan viel?kin, miten kernaasti Marianne olisi tullut h?ihini; mutta is?, joka oli hyvin ankara mies ja aina saarnasi lasten kasvatuksesta, ei sallinut sit?, ja siksi min? lausuessani j??hyv?iset h?nelle kotona sanoin: Marianne, sanoin min?, koska sin? et p??se minun h?ihini, niin min? tulen varmaan sinun h?ihisi, vaikkapa minun pit?isi matkustaa sadan peninkulman p??h?n. -- Silloin tytt? punastui, jotta minua oikein ihmetytti, sill? olihan h?n viel? niin nuori, ja min? sanoin: No, no, kyll? siihen viel? on aikaa! Ja sitten me jouduimme erilleen toisistamme enk? min? pariin vuoteen kuullut puusep?n joukosta mit??n, joskus vain sain terveiset heilt? jonkun mukana; sill? kirjeitten kirjoittamiseen ei ollut paljon aikaa, min? kun autoin miest?ni h?nen ty?ss??n. Mutta kun joku kotiseudultani joskus k?v?isi meill?, niin kyll?p? silloin kehuttiin, miten kauniiksi, suureksi ja voimakkaaksi Marianne oli kasvanut, jottei h?nt? samaksi tyt?ksi en?? olisi uskonutkaan, jota vastoin h?nen veljens?, joka aluksi oli ollut hyvin nopeakasvuinen, j?i h?nest? j?ljelle. Ja iloiseksi h?nt? my?s sanottiin, h?n osasi nauraa ja laulaa ik??nkuin h?n alituisesti olisi viini? juonut. Kyll?p? sit? saa monenlaista maailmassa n?hd?, tuumin min?. No niin, eip? kest?nytk??n kauan, ennenkuin Marianne muistutti minua siit?, ett? olin luvannut tanssia h?nen h?iss?ns?. Voi hyv? jumala, siit? on jo pitk? aika!

Vanha rouva huokasi hiukan, otti k?teens? kutimensa ja alkoi innolla ty?skennell?, ja poika k?vi maahan istumaan sy?tt?en koiralle ev?it??n.

Kauanko te olette ollut lesken?, hyv? rouva? kysyi Hubert, jota h?nen uuden tuttavansa puheliaisuus huvitti.

Jouluna tulee t?sm?lleen kuusi vuotta, sanoi nainen; mies raukkani oli valmistanut parin kauniita kenki?, ne olivat punaiset ja ompeluilla koristetut aivankuin jollekin kreivinnalle, salassa h?n ne oli minulle tehnyt ja h?nen oli m??r? antaa ne minulle joululahjaksi; mutta sen sijaan h?n k?vi pitk?kseen ja kuoli muitta mutkitta aivan k?siini; l??k?ri arveli, ettei h?nen ruumiinsa siet?nyt ranskalaista viini? ja olipa h?n usein h?nelle sanonutkin, ett? h?n voisi saada halvauksen aivan ?kki?, ja niin k?vikin. Ensin aioin palata takaisin kotiseudulleni, ja odottaessani kev?tt? tein suutarinty?t? vieraille mestareille. Mutta p??si?isen?, kuka siin? er??n? iltana ilmestyi minun ovelleni? Kookas, kaunis, tuntematon nainen pys?htyy kynnykselle, ik??nkuin h?n ei uskaltaisi astua sis??n, ja min? kysyin: Mit? te etsitte, rouva? -- sill? min? huomasin heti, miss? tilassa h?n oli, ja sanoin: k?yk?? istumaan, olkaa niin hyv?! ja mit? muuta sellaisessa tapauksessa tavallisesti sanotaan. Vastaamatta mit??n h?n ?kki? purskahti itkuun ja kiepsahtaen kaulaani h?n sanoi: Oi, etk? tunne minua, t?ti? Min?h?n olen Marianne! -- Vai niin, sanoin min?, ja nyt tunsin h?net jo h?nen mustista silmist?ns?, sill? sellaisia silmi? ei ole kell??n muulla naisella kuin h?nell?, ja kun hiukan toinnuin h?mm?styksest?ni, kertoi h?n minulle kaikki. Sin? y?n? emme me kumpainenkaan ummistaneet silmi?mme; mutta emme me my?sk??n itkeneet. Sill? jo silloin h?n oli tarmokas ja ylpe? ja h?n tuumi: Sille mik? on tapahtunut, ei voi en?? mit??n! Niin, sellainen h?n on viel? t?n?kin p?iv?n?, ja siksi h?nen kanssaan on hyv? el??. Kuulehan, Fritz, ?l? pist? koko k?tt?si koiran suuhun; kukapa tiet??, vaikka se puraisisi.

?lk?? pel?tk?, sanoi Hubert. Poika on hyv?ntahtoinen, sen voin huomata, eik? h?n pitele pahoin koiraa; silloin se sallii tehd? itselleen mit? hyv?ns?.

Hyv?ntahtoinenko? No, sit? pikku Fritz onkin, ja sen min? aina olen sanonut, h?ness? on yht? hyv?? ainesta kuin h?nen ?idiss?ns?kin. Mutta vallaton h?n my?skin on, tuo pikku veitikka, ja silloin voi helposti vahinko sattua. Jos Marianne ei olisi ollut niin ajattelematon -- vaan ei, silloin ei poikastakaan olisi maailmassa, ja se olisi toki s??li, Mariannea olisi minun kaikkein enimmin s??li, vaikka h?n on saanutkin niin paljon k?rsi?. Kuulehan, pikku veitikka, jollei meill? olisi sinua, niin mit?p? me tekisimme pyh?p?ivin?mme, me kaksi yksin?ist? naisihmist?? Sill? tiet?k??, herra, viikon varrella poika ei ole meid?n luonamme, sill? h?nen ?itins? k?y silloin ulkona ompelemassa ja min? teen ty?t? mestarilleni. Siksi me olemme antaneet h?net er??n vanhan vaimon hoidettavaksi, jonka omat lapset ovat kuolleet, ja joka nyt hemmoittelee pikku Fritzi? niin paljon kuin enn?tt??. Mutta sunnuntaiaamuisin varhain hakee Marianne h?net kotiin ja sitten me koko p?iv?n pid?mme iloa tuon tyhj?ntoimittajan kanssa, ja min? olen aina v?itt?nyt: Tuo poika on meid?n paistimme ja viinimme ja leivoksemme, ja siihen Marianne sanoo nauraen: Jos sin? sy?t minulta tuon pojan, niin avaan min? sinun vatsasi, jotta saan poikani el?v?n? takaisin niinkuin Punahilkan. -- Siten me kesken?mme laskemme leikki?.

Vaimo antoi kutimensa hetken aikaa lev?t? ja katsoi lempe?sti poikaan, joka juuri yritti nousta k?rsiv?llisen leikkitoverinsa selk??n. Mutta t?m? liukui aina sukkelasti pois h?nen pienten jalkojensa lomasta.

Kuulehan, pikku mies, sanoi Hubert. Selk??ns? se ei sinua p??st?. Mutta min?p? tied?n toisen paremman ratsun, joka ei heit? sinua maahan.

N?in sanoen h?n nosti syliins? pojan, joka ei ujostellut h?nt? lainkaan, ja antoi h?nen ratsastaa polvellaan, aluksi hiljalleen, mutta sitten yh? hurjemmin ja kovemmin, jotta poika, joka piteli itse??n jaloillaan kiinni, loisti ilosta ja lopulta ??neens? riemuiten tarttui vierasta miest? parrasta kiinni, aivankuin vasta-alkaja ratsun harjaan. L?hinn? olevat k??ntyiv?t katsomaan lapsen iloa osoitellen toisilleen iloista poikaa, joka vihdoin tuli niin rohkeaksi, ett? h?n riisti suurelta leikkitoveriltaan sammuneen piipun suusta ja pisti sen omaan pieneen suuhunsa, kiit?ess??n hurjaa vauhtia yl?s ja alas.

Seis! sanoi Hubert ?kki? pys?ytt?en yksijalkaisen ratsunsa. Nyt ratsumies on saapunut majatalon edustalle ja tahtoo juoda. Saako h?n juoda viini?? kysyi Hubert t?dilt?, joka ylpe?n? oli seurannut leikki?.

Tuoko! vastasi vaimo. H?n juo kuin mies. Sen puolesta h?n voisi olla mies vainajani poika, niin hyv?lt? h?nest? viini maistuu.

Terveeksi, Fritz! sanoi Hubert ja ojensi h?nelle lasinsa, jota poika varhemmin oli ahnain silmin tarkastellut. Nyt h?n joi hiestyneen? hurjasta ajosta ja pudisteli ruskeita kihariansa, joista vanha vaimo n?ytti olevan hiukan ylpe?, sill? h?n silitteli niit? v?h? v?li?. Mutta juodessaan poika katseli lasin l?pi taloon, mist? soittoa kuului, ja ?kki? h?n laski puoleksi tyhjennetyn lasin p?yd?lle ja liukui alas polvelta. ?iti, huusi h?n kirkkaalla ??nell?, katsoppas ?iti, kuka t??ll? on! -- Ja sitten h?n juoksi keskelle ihmisvilin??, jonka l?pi juuri kookas ranskalainen korpraali tunkeutui, saattaakseen nais-toverinsa omalle paikalleen.

Nainen, jota vastaan poika iloisena riensi, oli komea ja kookas ja tummaverinen, h?nen silmi??n ei vanha vaimo turhaan ollut kehunut. Ne loistivat niin ihmeellisesti pitkien, mustien silm?ripsien alta, puoleksi vaatien, puoleksi ylenkatsoen, ett? jokainen, johon ne sattumalta osuivat, tunsi pistoksen syd?mess??n. Mutta kun poika oli kiivennyt h?nen syliins?, niin tuntui silt?, kuin kaikki liekit ja tulikipin?t niiss? olisivat sammuneet ja vain ?idinrakkauden syv? tuli syttynyt palamaan. H?n oli hyvin vaatimattomasti, miltei k?yh?sti puettu, p??t? ja paksuja palmikkoja peitti vain kevyt, vanha pitsihuntu, ja kellastunut huivi riippui h?ll?sti h?nen voimakkailla hartioillaan. Sen sijaan pojalla oli yll??n eritt?in soma, kiiltonappinen puku, jotta ensi hetkess? olisi voinut luulla tuota nuorta naista h?nen hoitajakseen eik? ?idikseen. H?n pys?htyi nyt keskelle ihmistungosta pit?en poikaa syliss??n ja painaen korvansa aivan l?helle h?nen suutansa silitellen samalla h?nen kihariaan. H?n naurahti ja n?ytti kokonaan unohtaneen komean seuralaisensa, joka pyyhk?isten viiksi??n seisoskeli h?nen vieress??n. Ainakin h?n loi h?neen aivan vieraan katseen, kun t?m? j?lleen puhutteli h?nt?, ja sitten h?n kumarsi h?nelle kohteliaasti ja kiiruhti nopeasti poika k?sivarrellaan p?yd?n ??reen. Korpraali, joka sai n?in ?kki? matkapassit, katsoi h?mill??n h?nen j?lkeens?. Mutta huomatessaan Hubertin, h?n n?ytti arvelevan, ett? toisella oli suuremmat oikeudet tuohon kauniiseen naiseen ja vet?ytyi harmissaan takaisin tanssisaliin.

Kuka se oli? kysyi t?ti, kun ?iti ja lapsi istuivat j?lleen p?yd?n ??ress?.

Mist? min? tiet?isin? sanoi tytt?. H?n asettui viereeni seisomaan, kun katselin tanssia, ja pyysi minua valssiin. Kun vastasin h?nelle, etten tanssinut, alkoi h?n puhua minulle kaikenlaista kaunista. Min? en puhu ranskaa, sanoin min?, mutta h?n ei vaiennut sittenk??n. Vihdoin h?n riisti minut mukanansa. Mutta milt? Fritz n?ytt??? Aivan p?rr?inen p??st??n ja viini? h?n my?skin on juonut, sen min? huomasin heti, kun h?n suuteli minua. Teit? kahta ei voi j?tt?? nelj?nnestunniksikaan yksin, heti te olette valmiit tyhmyyksi? tekem??n.

No kuulehan, sanoi t?ti, siit? t?m? herra t?ss? saa vastata, ja tuskinpa se h?nen suurin syntins? lienee.

Herra on kiltti, sanoi Fritz vakavana; sin? et saa torua h?nt?, ?iti.

Varjelkoon, naureskeli tytt?. Mutta sinua minun pit?isi torua, sin? tyhm? poika, joka l?hestyt jokaista vierasta. H?n on niin harvoin ihmisten parissa, lis?si Marianne k??ntyen Hubertin puoleen. H?n ei opi mink??nlaisia tapoja, ja tuollaiselle villikissalle kelpaa kuka hyv?ns? leikkitoveriksi. Ajatelkaapa, herra! Viime sunnuntaina, juuri kun kuljin h?nen kanssaan kirkkotorin poikki, tulee meit? vastaan pataljoona sotamiehi?, ja etunen?ss? marssi rumpumajuuri karvalakissaan, suuri keppi k?dess?. Mit? tuo pikku veitikka nyt tekee? H?n karkaa k?sist?ni ennenkuin tied?n asiaakaan ja juoksee partasuisen miehen luo, jota toinen lapsi varmaan olisi pel?nnyt, ja marssii h?nen rinnallaan, niin ett? kaikki nauravat, kunnes rumpumajuuri itsekin alkaa nauraa, nostaa h?net syliins? ja antaa h?nen tarttua kiinni keppiins?. Vaikka olisin huutanut ja viitannut h?nelle kuinka paljon tahansa, h?n ei vain tullut pois ennenkuin sotilaat pys?htyiv?t komendantin asunnon edustalle, jolloin rumpumajuuri laski h?net maahan ja napahutti h?nt? hiukan kepill??n, ja koska kaikki vain nauroivat h?nelle, niin en min?k??n voinut rangaista h?nt? niinkuin h?n olisi ansainnut, tuo velikulta! Tuskinpa kuluu ainoatakaan p?iv??, jolloin h?n ei tekisi vallattomuuksia, ja kun h?n kasvaa suureksi, niin h?n varmaan saa aikaan niin paljon tyhmyyksi?, ett? kaikki ihmiset v?istyv?t kauaksi h?nen tielt??n. Vai mit?, Fritz?

Minusta tulee sotamies, sanoi pienokainen, sitten voin ampua kuoliaaksi kenen vain tahdon, sit? varten itse keisari antaa minulle pyssyn.

No kuulkaapas tuota ylti?p??t?! naureskeli h?nen ?itins?, ja mit? kiihke?mmin h?n torui, sit? lempe?mmin h?nen silm?ns? loistivat. Ehk?p? h?n hyv?ksi lopuksi ampuu viel? ?itins?kin, jollei h?n heti tee mit? h?n tahtoo.

Sinua min? en ammu, ?iti, sanoi lapsi. Mutta jos joku tahtoo tehd? sinulle pahaa, ja jos tuo paha mies tulee viel? takaisin, se, josta sin? kerroit t?ti Barbaralle ja jonka me kerran tapasimme kadulla, niin silloin min? en ammu harhaan.

Ole vaiti, Fritz, sanoi ?iti ?kki? kalveten, ja h?n katsoi merkitsev?sti vanhaan yst?v??ns?. Onko pienill?kin padoilla korvat? Pane lakki p??h?si. Alkaa jo h?m?rt??, eik? meill? t??ll? ole en?? mit??n teht?v??. Menn??n mielemmin k?velem??n.

N?iden puheiden aikana oli Hubert pysytellyt ??neti ja kaiken aikaa katsellut mielihyv?ll? kauniita kasvoja vastassansa. Noissa piirteiss? oli jotain kovaa, melkein karkeaakin, ja joskus, kun tytt? nauraen avasi suunsa, niin ett? h?nen kiilt?v?t hampaansa n?kyiv?t, muuttui ilme miltei hurjaksi. Mutta se miellytti sittenkin h?nt?, ja koska siin? ei ilmennyt mit??n alhaista, ainoastaan sis?llisest? voimasta johtuvaa uhmaa, niin olisi h?n kernaasti vaikka tuntikausia tarkastellut ?iti? ja lasta. Mutta kun naiset nousivat nyt yl?s, kohosi h?nkin paikaltansa ja kysyi saisiko h?n, joka oli vieras paikkakunnalla yhty? heid?n seuraansa. -- Miksik? ei? sanoi Marianne, jollei meid?n seuramme ole teille liian huono; meille te kyll? kelpaatte, sill? minusta n?ytt??, kuin te kykenisitte sanomaan muutakin kuin vain tyhji? imarteluja; tulkaa siis mukaan! T?h?n aikaan p?iv?st? on ihmeen ihanaa k?vell? valleilla.

Kun he olivat astuneet ulos puistikosta, kysyi Marianne ?kki?: Oletteko te nainut mies, vai naimaton?

Leski, vastasi Hubert ja kertoi lyhyesti, miten kova kohtalo oli h?nt? kovasti koetellut, mist? h?n oli kotoisin ja miten h?n asusti nyt yksin mets?ss?ns?.

Naiset kuuntelivat h?nen puhettansa osaanotolla kumpikin omalla tavallansa, t?ti vilkkaasti huudahtaen, Marianne k?yden yh? hiljaisemmaksi ja huokaistenkin kerran. Mutta pian ilmestyi j?lleen naurun aihetta, kun poika, joka koiran kera oli juossut edelt?, yritti sovittaa k?rsiv?llisen elukan p??h?n pient? lakkiaan ja sitoa sit? kaulaan kiinni. He olivat astuneet kaupungin portista ulos ja saapuneet valleille, mist? laaja Reinin tasanko levisi silmien eteen syysauringon kultaisessa ja purppuraisessa hohteessa. Kun he hetken kuluttua saapuivat er??n penkin luo ja t?din ehdoituksesta k?viv?t siihen lep??m??n, istahti tytt? siten, ett? h?n joutui selin ilta-aurinkoa vasten. Hubert kysyi sen johdosta, olivatko h?nen silm?ns? ehk? kipe?t. Eiv?t, vastasi tytt?. Mutta min? en katsele mielell?ni noin avaraa n?k?alaa. Se saattaa minut haikealle mielelle. Sen sijaan n?hdess?ni edess?ni kaupungin, kaikki nuo talot ja katot ja valtavan tornin niiden yl?puolella ja harakat, jotka lent?v?t korkealle pesiins?, on minun hyv? olla, sill? tied?n, ett? kaikilla, olkootpa k?yhi? tai rikkaita, on katto p??ns? p??ll?, ja ett? siell?, miss? savu nousee, on my?s keitto tulella, ja miss? pieni lapsi itkee ?idin ollessa poissa kotosalta, naapuri ainakin sen ??nen kuulee.

N?in puhuessansa h?n heitti silm?yksen poikaan, joka juostuaan itsens? v?syksiin oli heitt?ytynyt pitk?kseen penkille ja siihen nukahtanut. Ehk? olisi aika l?hte? kotiin, sanoi pojan ?iti. Katsokaahan, poika nukkuu. Ja h?n nosti nukkuvan lapsen k?sivarrelleen.

Antakaa lapsi minulle, sanoi mets?nvartija, kun Marianne nousi yl?s aikoen kantaa h?nt? syliss??n aina kotiin saakka. Minun k?sivarrellani h?n ei paljon paina.

Kiitos paljon, vastasi ?iti; ei minunkaan. Jokaisen tulee kantaa oma taakkansa. Sen sijaan poika kerran on pit?v? minusta huolen, kun tulen vanhaksi ja k?yryselk?iseksi enk? en?? voi j?sent?k??n liikuttaa. Eik? totta, pikku Fritz? -- ja h?n kosketteli hiljaa nen?n p??ll??n lapsen poskea suutelematta sit? kuitenkaan. -- Koko viikkoon en saa pit?? h?nt? luonani. Siksip? tahdon sunnuntaisin saada h?nest? kaiken ilon ja vaivan.

Hubert vaikeni ja pysytteli hiukan h?nen takanaan voidakseen koko ajan seurata h?nt? katseillaan. H?n ei itsek??n viel? ollut selvill? siit?, miss? m??rin tuo nainen h?nt? miellytti; mutta kun ohikulkijat pys?htyiv?t katselemaan tuota kookasta, voimakasta tytt??, joka kantoi niin rauhallisesti k?sivarrellaan kaunista lasta, tunsi h?n tyydytyst? sen johdosta, ett? h?nkin kuului yhteen joukkoon. T?ti jutteli koko ajan, mutta Hubert kuunteli vain hajamielisesti h?nen puhettaan, ja kun Marianne silloin t?ll?in lyhyesti naurahtaen vastasi h?nelle, sanoi Hubertkin jotain v?h?p?t?ist? ja silitteli pienen pojan k?tt?, joka riippui alas ?idin olkap??lt?.

Kun he sitten tehty??n pitk?n kierroksen valleja my?ten saapuivat kaupunginportille, her?si lapsi vaunujen ratinaan. -- Tahdotko taaskin ratsastaa, Fritz? kysyi Hubert. Ja kun pienokainen suurin silmin ny?kk?si h?nelle p??t?, nosti h?n muitta mutkitta h?net ?idin k?sivarrelta ja asetti h?net olkap??lleen istumaan, jotta lapsi ilosta huutaen tarttui kiinni h?nen kiharatukkaansa ja pienill? s??rill??n paukutti h?nt? rintaan.

N?ettek?s? sanoi ?iti. Noin h?n p??see aina tahtonsa perille. Mutta laskekaa h?net nyt maahan. Kyll? h?n jo jaksaa juosta, eik? teist? suinkaan ole hauska kuljettaa h?nt? tuolla tavalla kaupungin l?pi.

Min? en tarvitse is??, toisti poika sananparttaan. Is?t ovat pahoja. Min? tarvitsen vain ?iti?.

Se on oikein, Fritz, sanoi ?iti. Kun meill? on vain toisemme, niin emme kaipaa ket??n. Varsinkin kun meill? sen lis?ksi on viel? Barbara t?ti ja hyv? jumala ja terveet j?senemme. Mutta kiit?h?n nyt kauniisti herraa ja tule alas, ratsumies. Sill? t?ss? asuu kummiset? ja kummit?ti, joiden luona poikani asuu, selitti Marianne vieraalle. Katsos, miten olet liannut hyv?n herran takin. Sallitteko! -- ja h?n pyyhk?isi liinalla pois pienten kenkien j?ljet Hubertin siistist? takista. Kas niin, anna nyt k?tt? ja sano: hyv?? y?t?! -- Minun pit?? n?et itse vied? h?net nukkumaan, muuten h?n ei ole tyytyv?inen enk? min?k??n. Menk?? vain edelt?, t?ti. Min? tulen pian j?ljest?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet