Read Ebook: A Guerra: Depoimentos de Herejes by Lima Jaime De Magalh Es

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 261 lines and 37207 words, and 6 pages

KOTKAT

Kirj.

Hilja Haahti

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Otava, 1907.

SIS?LLYS:

Odotuksen s?veli?.

Nuori tytt? istui flyygelin luona ja soitti. H?n ei voinut n?hd? koskettimia, sill? pimentyv? h?m?r? kietoi h?net huntuunsa. S?velkin oli hunnutettu, niinkuin kieli, joka syv?ll? soi ja hel?htelee, vaan on liian pyh? kaikuaksensa vierasten korvain kuultavaksi.

Mit? h?n soitti? Sellaista, jota ei yksik??n voi oppia toiselta. Sellaista, jota ei kukaan kirjoita nuotteihin. Se ei ole taiteellista -- ja kuitenkin se on tosinta taidetta, sill? se tulkitsee el?v?n syd?men v?r?hdyksi? paremmin kuin ehj?piirteisin ja v?ririkkain loistos?vellys.

Yksin?inen vaeltaja louhisella er?maan tiell?. Hieta polttaa, kivet leikkaavat, kalliot kohoavat kolkkoina ja paljaina. Mustat linnut vaakuvat ymp?rill?. Ilta pimenee...

Kerran, kauvan sitte h?n on n?hnyt kaksi t?hte?, joiden valo oli lempe? ja suloinen. Toinen osasi laulaa -- se oli ihmeellist?. Mutta se sammui y?n salamoihin. Sitte pian sammui toinenkin. Kerrotaan ett? aurinko sen otti.

Ah, jospa louhet alenisivat ja hieta puhkeisi kukkimaan! Jospa ne t?hdet eiv?t koskaan olisi sammuneet!

Laulava t?hti ei palaja... Se tuikkii nyt uudessa, ihanammassa maassa.

Mutta mik? hohtaa l?nnen taivaalla? Mik? l?henee ja kirkastuu?

T?hti, toinen t?hti!

Aurinko antaa t?htens? takaisin. Vaeltaja kurkottaa molemmat k?tens? yl?s sen puoleen. Suuri ik?v?iminen ja valtava riemu t?ytt?? h?nen olentonsa. Ja yht?kki? h?n kohoaa polttavalta hiekalta, yli louhikon ja kallioiden, vapaaseen ilmaan kuni kotkan siivill?. H?n ei olekaan en?? sama kuin ennen. Kotka h?n onkin, ja t?htikaarros on h?nen lentonsa loppumaton piiri. Yht?kki? toinen kotka on h?nen rinnallansa. Nyt h?n sen tiet??. T?m? on se, jota h?n ik?v?itsi. T?hti ja kotka yhdell? kertaa. Siivek?s t?hti...

Yl?s, levitetyin siivin kohti korkeutta ja kirkkautta!

-- -- --

-- Helmi, pid?tk? sin? kellosta huolta?

Leve? valojuova hulmahti sis?lle, leikaten huoneen pehmoista tummuutta. Vanhan naisen hyv?ntahtoiset kasvot kurkistivat ovesta, ja h?nen ??nens? pys?hdytti s?velvirran, joka oli tulvinut kasvavalla vauhdilla, yh? voimakkaammin aalloin.

Nuori tytt? k??nsi p??t?ns?, jotta valo lankesi hienopiirteisille kasvoille. Silm?t olivat suuret, harmaat, tukka tumma, poskilla hetken puna, joka innostuksesta oli kohonnut.

H?n huoahti syv??n, ja k?det painoivat s?r?j?v?n soinnun, kun h?n antoi niiden lipua helmaansa. V?kivaltainen havauttaminen s?velmaailmoista ei ollut h?nelle mieleen. Kasvoihin tuli tuskainen ilme.

-- T?ti, mihin minua tarvittaisiin?

-- Eih?n nyt mit??n erityist?, mutta aika kuluu. Sin? olet harjoitellut soittol?ksy?si koko iltap?iv?n, ja min? ajattelin, ett? kun ainoa enosi on tulossa --

-- Harjoitellut l?ksy??

Tytt? oli noussut seisomaan. H?n oli pikemmin lyhyt kuin pitk?, hyvin hentovartaloinen. Musta puku teki h?net viel? hennomman n?k?iseksi. Riitta neiti, is?vainajan sisar, n?ytti tavattoman pyylev?lt? h?nen rinnallaan.

-- Mit? minun tulisi ymm?rt??? Min? arvelen, ett? katsoisimme viel? kerran, onko enosi huoneessa kaikki kunnossa. Ja sytyt? lamppu t?nnekin, mit? sin? pime?ss? oleksit?

-- T?ti kulta, enk? min? nyt saisi olla rauhassa? -- Se purkausi huulilta vastustamatta, mutta Helmi sit? jo samassa katui, kun t?ti pahastuneena k??ntyi menem??n:

-- Oikullinen tytt?, kuka sinua ymm?rt??? Vanha t?tisi ei mihink??n kelpaa. Jos tulen, olen tiell?, ja jos jotakin pyyd?n, niin sin? tuskastut. Hyv?, ett? joudut enosi k?siin. Paavali Kotka on kumminkin mies, olkoon sitte mimmoinen ihmeellinen ihminen tahansa.

Helmi oli jo heitt?ytym?isill?ns? t?din kaulaan pyyt??ksens? anteeksi, mutta viimeiset sanat pid?ttiv?t h?nen. H?n antoi oven laueta kiinni ja j?i pilkkopime??n, joka nyt tuntui l?pitunkemattomalta. Ristiriitaiset tunteet kuohuivat h?nen rinnassansa. H?n l?i pianoa umpim?hk??n, rauhatonna, rajusti, silm?t t?ynn? pusertuneita kyyneleit?.

Miksi t?ti ei voinut ymm?rt??, ett? h?n ei suinkaan ollut v?linpit?m?t?n sen suuren asian suhteen, joka t?n? iltana oli tapahtuva? L?ksy?! H?nk? harjoittaisi l?ksy?? Pois musiikkiopistosta h?n aikoi huomenna j??d?, ihaillun opettajansa nuhteidenkin uhalla. Kuinka ei t?ti tiet?nyt, kuinka ei joka ihminen tiet?nyt, ett? h?n juuri Kotka-enostansa oli soittanut, ja ?iti vainajasta, ja kaikesta siit? vaikeasta ja haikeasta, joka h?nen syd?mens? kaipuuta oli lietsonut pitkin? vuosina...

Kyll? enon huone oli kunnossa, oli pienint? yksityiskohtaa my?ten. Se oli tosin is?n entinen huone jykevine huonekaluineen, mutta tuskin sit? samaksi tunsi. Varta vasten h?n oli antanut uudestaan p??llyst?? sohvan ja tuolit kauniilla sammalvihre?ll? villakankaalla, vaikka t?ti piti sit? suurimpana hulluutena ja tuhlauksena, kun kerran entiset koreakukkaiset plyysip??lliset olivat aivan ehe?t. Mutta t?n? vuonna Helmi oli tullut t?ysi-ik?iseksi, ja t?n? vuonna my?skin, is?n kuoltua, ottanut haltuunsa koko omaisuuden. Itse h?n hoiti varojansa ja vastasi niist?. Enon t?ytyi saada asua huoneessa, jossa oli pelkk?? kaunista h?nen ymp?rill?ns?, p??llisist? ikkunaverhoihin, jopa kirjoitusmattoon ja kyn?npyyhkimeen asti, jotka Helmi omin k?sin oli ommellut.

Oi eno, eno, kuinka Helmi oli h?nt? ik?v?innyt! Mutta junalle h?n ei voinut eik? tahtonut menn?. Sen h?n oli jo kirjoittanut, ei eno odottanutkaan. Tavata h?net ihmisjoukon h?lin?ss?... Ehk? he eiv?t tuntisikaan toisiansa kymmenen vuoden eron j?lkeen. Pit?isik? h?nen katsoa silmiin jokaista herraa ja kysy? sykkivin syd?min ehk? ihan ventovieraalta: -- Oletteko h?n, jota odotan, minun Kotka-enoni? -- Kuka? -- sanoo vieras kummastellen ja k??ntyy pois. -- Ei, t??ll? kotona Helmi tahtoi pohjaan asti tyhjent?? kaihonsa maljan ja sitte heitt?yty? avoimeen l?mpim??n syliin!

Taas Helmi soitti, soitti rumia ja r?ikeit? ep?sointuja, melkein toivoen, ett? joku tulisi torumaan. Mutta kukaan ei tullut.

Kello l?i kerran. Puoli -- puoli mit?? S?ps?ht?en soittaja hyp?hti paikaltansa. H?n juoksi p?yd?n luo, raapaisi tulta, nosti pois sinipunervan iiriskukan muotoisen lampunkuvun ja sytytti valon.

Puoli yhdeks?n. Siis ei kumminkaan puoli kymmenen. Viisi minuuttia vailla tunti, sitte Hangon juna tulee.

Helmist? se oli melkein helpotus. Kuinka tuntuikin kummalliselta, ett? h?n olisi ajatellut ?skeisi? ajatuksiansa ja soittanut katkeria s?veleit?ns? juuri sin? hetken?, jolloin enon juna saapui.

Hyv?? ja kaunista h?n tahtoi soittaa ja ajatella. Mutta miksi on syd?n niin ristiriitainen ja paha? Juuri h?nen syd?mens?? Eik? oloilla ole siin? osaa? Voivatko ruusut puhjeta er?maan hiekasta?

Helmi nojasi p??n k?teens?. Sinipunerva valo ymp?r?i h?nt?. Se oli h?nen huoneensa v?ri, vieno ja pehmoinen.

Pienen sohvan yl?puolella oli pitk? ja kapea sein?hylly. Siin? seisoi kokonainen sarja kehyksiin pantuja valokuvia. Keskimm?inen oli suurin, kaunis nuoren naisen kuva. Helmin vanhempi sisko, olisi vieras sanonut. Samann?k?inen, silm?t vaan tummemmat ja lempe?mm?t ja huulilla rakkaampi, surunvoittoinen hymy. Ei h?n ollut sisko, ?iti h?n oli. Eik? h?n kuvassa paljon vanhempi ollut kuin Helmi nyt, ehk? kaksi tai kolme vuotta. Silloin oli Helmi kuuden vuoden vanha. Samana vuonna nuo lempe?t silm?t sammuivat ainiaaksi.

Eik? h?nkin aikanansa ollut vaeltaja kivikkopolulla ja hiekka-aavikolla? Mutta miss? h?n kulki, siell? ruusuja puhkesi, vaikka h?n lopuksi astuikin hennot jalkansa uuvuksiin ja sortui karulle tielle.

Kapean hyllyn yl?puolella, juuri keskimm?isen kuvan kohdalla oli vahva ulkoneva sein?jalusta ja sen p??ll? Thorvaldsenin Kristuskuva. Se n?ytti ojentavan siunaavat k?tens? yli valokuvaryhm?n, mutta erityisesti yli ?idin suloisten kasvojen.

Helmi muisti kerran kuulleensa legendan. Kristus istui opetuslastensa joukossa, ja kaikki toiset puhelivat, mutta Johannes oli vaiti. "Miksi olet vaiti?" kysyi Jeesus. "Herra, min? ajattelen, koskahan sinun valtakuntasi tulee." "Katso ulos", sanoi Jeesus. "Mit? n?et?" "Y?t? ja pimeytt?", kuului vastaus. "Tule kanssani", sanoi Jeesus. He nousivat ja vaelsivat ulos y?h?n. Ihmisi? tuli vastaan, ne n?yttiv?t kaikki pimeilt?. Ja polku oli ep?tasainen, eik? voinut m??r?? n?hd?. Silloin Jeesus pys?htyi. "Katso nyt taaksesi", kehoitti h?n Johannesta. Johannes katsoi ja huudahti h?mm?styksest?. Kaikki ihmiset, joita Jeesus pimeydess? oli puhutellut, olivat saaneet auringon hohteen kasvoihinsa. Koko seutu hohti, ja kivikko oli muuttunut ruusutarhaksi. Nyt Johannes ymm?rsi kaikki. Miss? Jeesus kulkee, siell? y?kin on valkeus.

?iti oli kulkenut Jeesuksen kanssa; siksi h?nen kasvonsa hohtivat ja h?n oli oppinut taidon luoda hohdetta ymp?rillens?. Eno my?skin kulki Jeesuksen kanssa. Helmi luuli varmaan, ett? h?n omisti saman lahjan kuin ?itikin.

Mutta h?n, Helmi?

Rakastihan h?n Jeesusta. Haaveilevalla ihailulla h?n rakasti, samankaltaisella kuin ?iti vainajaa ja enoa kaukaisessa maassa, mutta viel? paljon enemm?n.

Ei sill? tavalla kuin Riitta t?ti, joka ennen aina kuljetti h?nt? kuumiin kokoushuoneisiin ja asetti h?net tuntikausiksi kuuntelemaan pitk?? postillaa, ja pani nurkkaan, jos h?n oli tarkkaamaton.

Sit? Helmi ei viel? ollut oppinut. Mutta h?n tahtoi oppia, h?n ik?v?itsi koko sielustansa.

-- Tule, Kotka-eno, tule pian ja opeta minua! Helmi kohotti katseensa, ja tuntui kuin Kristuskuva olisi juuri h?netkin tahtonut sulkea syliins?, h?net, yksin j??neen orpotyt?n. Kyyneleet puhkesivat h?nen silmiins?, ja nyyhkytt?en h?n painoi p??ns? sohvaan.

-- -- --

-- Lapsi, mutta mik? sinun oikeastaan on?

Riitta t?ti kumartui h?nen puoleensa. Helmi nousi ja kiersi kiihke?sti k?sivartensa t?din kaulan ymp?rille.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet