Read Ebook: Popular Education For the use of Parents and Teachers and for Young Persons of Both Sexes by Mayhew Ira

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 853 lines and 147962 words, and 18 pages

-- Abbiamo, -- vastasi Lemmikki, mutta pys?htyi kuitenkin, hypistellen tummanpunaista kaulakoristettansa.

-- Oliko oikein? -- kysyi h?n leikiten toveriltansa. -- Min? tarkoitin, ett? minulla on. Ei h?n n?yt? ymm?rt?v?n, h?n vaan tarjoaa.

Vaimo riiputti k?siss??n kahta samanlaista korallinauhaa kuin Lemmikin oma, kehuen ett? ne olivat oikeita koralleja ja maksoivat yhteens? ainoastaan liran.

-- Kuinka he voivatkin my?d? n?in halvalla? -- Lemmikki keikutteli korallejansa. -- Kun min? kotona k?yt?n n?it?, ei kukaan aavista, ett? olen ne ostanut viidell?kymmenell? centesimill?.

-- Ne ovat hyl?tyist? sirpaleista, -- selitti taiteilija. -- V??rin te sanoitte, ett? meill? on, sill? minulla ei ole yht??n. Valitkaapa minulle joku kaunis, joka on ehjist? helmist?, min? ostan.

-- Tek?? Mit? te helmill? teette? -- Lemmikin katse osotti vilpit?nt? kummastusta. Mutta samassa h?n jo vastausta odottamatta kiihke?ll? innolla alkoi penkoa helmikasaa.

-- N?m? vaaleanpunaiset ovat ihastuttavia, mutta ne maksavat nelj? kertaa niin paljon kuin tummat.

Taiteilija hymyili s??liv?isesti. Sirpalenauhoja nekin! Tytt? ei ymm?rt?nyt ajatellakaan kalliita, hiottuja helmi?. Kyll? h?n jo aikoja sitte oli huomannut, ett? parikin liraa oli pienelle suomalaiselle neidille varsin suuri summa. Usein se niin oli h?nelle itselleenkin; mutta t??ll? Caprilla taulut olivat hyvin menneet kaupaksi, eik? nyt taas ollut k?ytt?rahasta puutetta.

H?n antoi vaimon k?teen kaksi hopearahaa ja ojensi tyt?lle h?nen ihailemansa nauhan, kuten lapselle, jonka iloa on hauska katsella. H?mm?styksiss??n Lemmikki huudahti riemusta. Kuinka h?n olikin useasti toivonut tuollaisia vaaleita! H?n kiitti "tuhat kertaa", tarkasteli niit? onnellisena ja koetteli kaulallensa. Sill?v?lin Wolf Lichter edelleen teki kauppaa. Taas h?n otti kukkarostansa kaksi hopearahaa ja viel? kaksi seteli?kin lis?ksi, vaihtaen ne py?reihin, valkopunerviin, ehjiin korallihelmiin. H?n pisti ne taskuunsa, ennenkuin Lemmikki huomasikaan, mit? h?n oli ostanut ja maksanut.

-- Menemmek? nyt eteenp?in? -- ehdotti Lichter.

He enn?ttiv?t "kadulta" varsinaiseen maaseutuun. Talonpoikien matalat majat, sitruunapuistot, viini- ja artisokkaviljelykset reunustivat tiet?. Sitte polku muuttui yh? jyrkemm?ksi ja kapeammaksi. Pian he olivat kahdenkesken suuren, hiljaisen luonnon ymp?r?imin?.

Lemmikki hyppeli keve?sti kivelt? kivelle, entinen ja uusi korallinauha kaulassansa.

-- Eiv?t ne v?rin puolesta juuri sovi yhteen, -- nauroi h?n, -- vai kuinka, herra taiteilija? Mutta katsokaas, mihin muualle min? tuon toisen panisin? Sit?paitsi on niin hirmuisen hauskaa, kun minulla on kaksi.

H?n alkoi kertoa tuttavallisesti:

-- N?ettek?, meit? on kahdeksan lasta, ja is? on vaan lukkari ja samalla lastenopettaja. En min? ole koskaan saanut koristeita. Yhteiskouluun minut kyll? l?hetettiin, kun olen vanhin, mutta tuskin pikkusiskoille sit?k??n riitt??.

Herra Lichter ihmetteli, eik? Italian matka ja oleskelu Caprilla maksanut koko joukon enemm?n kuin muutamat pienet koristeet.

-- Niin, eih?n is? olisi voinut kustantaa minua t?nne, ei milloinkaan. Min? erosin viidennelt? luokalta ja j?in sitte is?n avuksi lapsia opettamaan. Mutta min? sairastuin -- meri-ilma oli niin raakaa ja v?kev??. L??k?ri luuli, ett? min? voisin saada keuhkotaudin, ellen p??sisi etel??n, ja min? itkin kovin, sill? en olisi mitenk??n tahtonut kuolla. Keuhkotauti -- se oli melkein kuolemantuomio minun mielest?ni. Ymm?rr?tteh?n, ett? on ihanata el??!

Taiteilija oli samaa mielt? omasta puolestansa. Ei h?n kuitenkaan ollut aivan varma siit?, olisiko ihanata olla vanhin lukkarin kahdeksasta lapsesta ja istua kolkolla lumisaarella opettamassa aakkosia. Mutta tytt? oli siev? ja vieh?tt?v?. Mik? saturitari sitte lienee h?net el?m?lle pelastanut?

-- Min? tulin t?nne hienon valtioneuvoksettaren kanssa, muistatteko? H?n on Helsingist? kotoisin, mutta h?n on monena kes?n? asunut meid?n saaressamme. Jo silloinkin h?n asui, kun min? synnyin, ja is? ja ?iti pyysiv?t h?net kummikseni. H?n piti minusta; h?nell? ei ole itsell?ns? ensink??n lapsia. Minun t?ytyi aina kirjoittaa h?nelle kirjeit?, kun tulin suuremmaksi, ja se oli hirve?n ik?v??. Mutta voitteko arvata, kuinka hyv? se sent??n oli? Kun min? viime talvena kirjoitin keuhkoistani ja siit? mit? l??k?ri oli sanonut, kirjoitti h?n vastaan, ett? min? p??sen ulkomaille. H?n itse oli juuri aikeissa matkustaa Saksaan ja Italiaan ja lupasi ottaa minut mukaansa. T?nne Caprille minut j?tettiin kahdeksi kuukaudeksi. Sitte h?n hakee minut pois, ja kohta on jo kes? kotonakin. Aika rient?? liian pian. Pari viikkoa on en?? j?ljell?.

-- Olipa teill? hyv? haltijatar kummina, -- sanoi Lichter jotakin sanoaksensa.

-- Niin, ja ajatelkaas kuinka ihmeellist?, ett? h?n juuri oli itse p??tt?nyt matkustaa. Jos h?n viime vuonna olisi k?ynyt etel?ss?, ei h?n tietenk??n nyt olisi mennyt eik? minuakaan vienyt. "Jumala on varmaan sen johdattanut", niin h?n kirjoitti. H?n on jumalinen rouva.

-- Ent?s mit? te olette? -- hym?hti taiteilija. -- Viime sunnuntaina yrititte taivuttaa minua pakanaa kanssanne saksalaiseen kirkkoon.

-- Min?k?? -- Tytt? joutui h?milleen. -- En min? paljon ajattele niit? asioita. Tietysti min? usein tulen menneeksi kotona kirkkoon, kun is? on lukkari. En tied? mik? johtui mieleeni viime sunnuntaina -- ehk? v?h?n ik?v? kotiin.

-- Ik?v? kotiinko? Sinne karulle saarellenne?

-- Niin, joskus se tulee -- mutta joskus tuntuu kuin en koskaan en?? tahtoisi palata. Ettek? te ymm?rr? sellaista ristiriitaista tunnetta?

-- Kenties, -- vastasi taiteilija miettiv?isesti. -- Min?kin olen oikeastaan saarelainen.

-- Oletteko? -- Lemmikki huudahti ilosta. -- Mist?? Kertokaa!

-- Pohjoisesta min?kin. Ei sielt? ole kovinkaan pitk? teid?n luoksenne. R?genill? min? olen syntynyt, liituvuorten ja py?kkimetsien keskell?.

-- Miten paljon meill? on kertomista toisillemme! Te kerrotte joskus R?genist?, ja min? Suursaaresta, vaikkapa heti. Se on ihmeellinen ja mahtava, ihan kuin satujen tyyssija. Usein min? kiipe?n yl?ng?lle, joka on t?ynn? py?reit? harmaita kivi?. Sanotaan, ett? ne ovat j??kaudelta, mutta min? kuvittelen, ett? j?ttil?iset ovat siell? meurunneet. Ja ylemp?n? on viel? kauniimpaa. Vuoret ovat korkeat, vaikka Monte Solaro kyll? on korkeampi. Mutta meri on aava, aavempi kuin t??ll?, ja hiekka rannalla puhdasta, valkeaa... Olen siell? uneksinut, ett? laiva kerran kantaisi minut kauvas ihmemaihin, ja nyt se onkin toteutunut. Ehk? kauniit unet eiv?t mene hukkaan, ehk? joku enkeli ne n?kee...

-- Te olette pieni ihmeellinen tytt?, -- sanoi Wolf Lichter. -- Haluakin maalata teid?n mielikuvanne ja tunteittenne runoelmat.

-- Ja min? haluaisin kuvitella ja runoella, kun katselen atelieerissa teid?n taulujanne! Jos vaan osaisin...

-- Olipa omituista, ett? me kaksi saarelaista kohtasimme toisemme t??ll? kolmannella saarella, -- sanoi Lichter l?mpim?sti. -- Eik? t?m? sent??n ole ihanista ihanin? Ja meid?n on ollut hauska yhdess?, eik? niin? Varmaan joku "enkeli" senkin arvasi ja asetti pikku yst?v?n Faraglioniin, kun min? asuin Limonessa.

Tyt?n silm?t s?teiliv?t riemusta.

-- Niin, niin, t??ll? on ollut hauska! Olen ??rett?m?n iloinen siit?, ett? sairastuin, ja viel? iloisempi, kun olen parantunut. En ole ennen aavistanutkaan, kuinka rikas ja suuri maailma on. Ja Capri on maailman hurmaavin paikka ja Faraglioni paras huvila ja te kiltein ihminen...

Wolf Lichterin oli omituinen olla. H?n tunsi hupaista vieh?tyst?, mutta samalla jokin pisti tunnossa. H?n oli t?ysi v?lit?n lapsi, tuo tytt?nen et?isest? pohjolasta, mutta h?nen sis?isess? sielussansa kev?t orasti ja naisen umpuileva tunne-el?m? odotti kev?tt?ns? tai hallaa... Her?ttik? h?n kev?imen? Oliko h?n halla ja tuho?

Kun ei taiteilija vastannut, pakinoi tytt? edelleen: -- Kuinkako min? jouduin Faraglioniin? Niin vain, ett? valtioneuvoksetar oli ennen k?ynyt Caprilla ja asunut siell?. H?n v?h?n ep?ili j?tt?? minua yksin vieraitten joukkoon, mutta ei voinut toisinkaan asettaa. Enh?n min? olisi erityisesti vahvistunut kaupungeissa, joissa h?n oleskelee. H?n ei tahtonut vied? minua sairaiden kylpyl?ihin ja parantolapaikkoihin, koska keuhkoissani ei viel? ollut vikaa.

-- Niin, -- sanoi taiteilija, seuraten omain ajatustensa kulkua.

-- Faraglioni ei ole tavallinen hotelli, seh?n on kuin perhekoti. H?n toivoi minun tutustuvan muihin asukkaisiin.

Wolf Lichter muisti hyvin sen kev?isen p?iv?n, jona h?n ensi kerran n?ki pienen suomalaisen yst?v?ns?.

H?n oli viett?nyt Caprilla muutamia talvikuukausia, maalataksensa komeita hyrskyj? ja jylhi? kallioita. Tuloksena oli joukko pikkukyh?yksi? ja harjoitelmia -- sellaisia, joita kev?tkauden matkailijat mielell??n ostavat, koska ne ovat halpoja -- sek? yksi iso taulu, onnistunein, mit? h?n milloinkaan oli maalannut. Aihe oli Via Kruppilta, Piccola Marinan puolelta. Meri vaahtoili rantapaasia vastaan ja taivaalla ajelehti mustia pilvi?, joiden lomasta kelme? aurinko heitti kylm?n v?lkkyjuovan harmaille vesille. Se oli erilainen kuin enimm?t Capri-maalaukset. Muut tahtoivat aina kuvata veden hele?t? tai syv?? siniv?ri?, ja olihan h?nenkin atelieerissansa sellaisia tauluja. Mutta Capri osasi muutakin kuin h?ik?ist? ja hymyill?. Tummana, valtavana ja salaper?isen? talvisaarena se kiinnitti mielt? omalla tavallaan yht? paljon kuin kev??n uhkuvassa v?rirunsaudessa.

H?n oli vuokrannut atelieerinsa vierest? n?yttelyhuoneen matkailijoita varten. Suuri taulu oli kunniasijalla, odottaen rikasta ostajaa. Pienet h?n oli j?rjest?nyt sieviin ryhmiin ymp?ri seini?.

Jo itse huvilakin houkutteli ihmisi? pist?ytym??n sis?lle. Se hohti lumivalkoisena sitruunapuiden keskell?, joissa keltaiset hedelm?t riippuivat. Puutarha oli t?ynn? punaisia ruusuja. Marmoriportaille oli ruukkuihin istutettu kukkivia azaleoja, ja sinipunervat glycine-tertut kierteliv?t pylv?it?. Alaovelle h?n oli n?ytteeksi asettanut uusimman taulunsa, "Pergola" nimisen. Se oli kev?tkuva h?nen omalta parvekkeeltansa. Sen yl?puolelle oli kiinnitetty laatta, jossa oli h?nen nimens? ja ilmoitus taulun?yttelyst?. "P??sy vapaa koko p?iv?n."

Katsojia tuli, ja taulut miellyttiv?t. H?n myi runsaammin kuin oli osannut toivoakaan.

Mutta sitte seurasi ostoseisaus ja samalla kyll?stys ja ik?v? h?nelle itselleen. Taidety?n ja kaupitsemisen j?lkeen h?n kaipasi vaihtelua. H?n olisi suin p?in l?htenyt Roomaan, josta h?n Caprille oli tullutkin, ellei suuri taulu viel? olisi ollut ostajaa vailla. Rooma, ikuinen kaupunki, veti taidekokoelmainsa tenholla. Oli siell? mustat silm?tkin, jotka vetiv?t. Jos vaan olisi ollut varmat varat kodin alkajaisiksi, olisi h?n noutanut kauniin s?ihkysilm?-immen morsiamena Caprin kev?tkukkasten keskelle. Mutta yh?ti taulu riippui n?yttelyhuoneessa, ja turhaan h?n aamusta iltaan ik?vystyi ja odotteli, uskaltamatta poistua huvilasta. Ty?ksens? h?n haluttomasti maalasi kalastajaukkoa, jota jo ainakin kymmenkunta taiteilijaa oli mallinansa k?ytt?nyt.

Oli h?n jonkinlaisia tuttavuuksiakin solminut talven kuluessa. Leskirouva Giannina Fritti, joka omisti Limone huvilan, tarkasteli h?nt? hiukan ter?vin katsein, mutta kutsui joskus juomaan lasin punaista maaviini?. H?n nauroi "lohik??rmeen" saituutta, mutta kiitti kumminkin ja piti hyv?n?ns?. Iloisessa toveripiiriss? iltasilla huudettiin p?yt??n chiantia, vaikka se t??ll? maksoikin viisi liraa pullolta. Sit? h?n tarjosi tarantellaneitosellekin Bella Carolinassa Via Tiberian varrella. Muuten kuului h?nen t?k?l?iseen tuttavapiiriins? mallitytt?j? ja samaan tarkoitukseen valittuja kalastajia ja talonpoikia, Kater Hiddigeigei ravintolan omistajaperhe, parturi, r??t?li ja pari kauppiasta. Tietysti l?hinn? taiteilijat, jotka olivat asettuneet saarelle maalailemaan. Mutta siin? piiriss? v?lit eiv?t p??sseet erin syd?mellisiksi kilpailun ja kateuden t?hden. Chiantiviini ja kaskut yhdistiv?t seurassa helpommin kuin keskin?inen taidepyrkimys. Ainakin Wolf Lichter olisi mielell?ns? suonut toisille huonon onnen aiheissa ja my?nniss?, jos sill? itse olisi voittanut enemm?n kunniaa tai paremmin ansainnut rahaa. Kuka sellaista oikein tunnustaisi edes itsellens?? Ihme vaan, kuinka se ilmassa huokuu ja viilent?? v?lej?. P??asia nyt oli, ett? h?n kev??n tullen istui jotenkin yksin?ns? Limone huvilassa, innottomana menestyksens?kin keskell?, v?linpit?m?tt?m?n? luonnon puhkeamisesta ja kyll?styneen? koko saareen.

Silloin er??n? p?iv?n? keve?t askeleet sipsuttivat yl?s marmoriportaita, n?yttelyhuoneen oviverho vedettiin syrj??n, ja sis??n astui tytt?nen, vaalea, nuori ja hento kuin akasian oksa.

Wolf Lichter ymm?rsi kohta, ett? t?m? tuli ainoastaan katsomaan eik? ostamaan. H?n oli hyvin huvittava v?litt?m?ss? ihastuksessansa. "Varmaankin koulutytt?, joka on p??ssyt lupa-ajalla matkustamaan vanhempainsa kanssa", ajatteli Lichter. Mutta saksalainen Backfisch on ujompi, eik? perhetytt?? lasketa noin omin p?ins? vieraan miehen n?yttelyhuoneeseen. Tyt?n saksankieli olikin sotkuista ja virheellist?, vaikka se kyll?k??n ei Lichteri? h?irinnyt. H?nen mielenkiintonsa her?si. Kuka oli tytt?nen ja mist??

Sen h?n piankin sai tiet??. Uudenaikaisemmasta maasta, jossa tyt?t ja pojat istuvat vierekk?in koulupenkill? ja seurustelevat luonnollisina tovereina. Eik? h?nell? ollut t??ll? vanhempia suojanansa. H?n vietti aikansa ja etsi seuransa niin hyvin kuin ymm?rsi.

H?n katseli muotokuvaharjoitelmia, korallinpyyt?ji?, venepoikia ja olkit?iden myyj?tt?ri?. Lichter saattoi h?nt? taululta toiselle ja selitti. Olipa tytt?kin jo tehnyt pieni? huomioita, ja pian keskustelu oli vilkkaassa k?ynniss?. Venepojat olivat h?nest? hupaisimmat, niit? h?n itsekin oli n?hnyt. Ne olivat soutaneet lahdelle laivan luo, ojennelleet haaveja saadaksensa rahaa, liikehtineet ja laulaneet jotakin "Mein Schatt" -- niin, mit? se merkitsik??n? -- "Schatz" -- aarre, kulta! -- Voi toki, ja h?n kun oli luullut niiden tarkoittavan kattia, kissaa...

He nauroivat kumpikin syd?mens? pohjasta ja tutustuivat siin? tuokiossa.

Mutta sitte tytt? joutui suuren meritaulun eteen, ja ?kki? h?n oli kuin muuttunut. H?n ik??nkuin kasvoi ja syveni. Silmiin tuli kostea kiilto, ja puna kohosi kalpeille poskille. H?n seisoi liikkumatta, uneksivana, haltioituneena. Vihdoin h?n kysyi v?r?j?vin ??nin, mist? t?m? aihe oli. Kyll? h?n k?sitti, ettei se voinut olla se -- mutta kuitenkin...

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet