Read Ebook: Teckningar och drömmar by Runeberg Fredrika Charlotta Tengstr M

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 876 lines and 55113 words, and 18 pages

ENKELTEN SUOJATIT

Lastuja lapsista ja heid?n kohtaloistaan

Kirj.

F. E. SILLANP??

Porvoossa, Werner S?derstr?m Osakeyhti?, 1923.

SIS?LLYS.

Johdannoksi. Emot ja poikaset. Anna-vainaa ja Kalle-vainaa. Muuan Tellervo-niminen. Maantielt? maantielle. Lumituisku. Lapsen suru. Tyhj? koti. Koulu. Kemppasen mukulat. K?v?isy. Omistani ja omilleni.

JOHDANNOKSI

Haluan t?mm?isess? kotoisessa joululehdess?, jota tuskin lukevat muut kuin minulle tutut ihmiset, viel? uudestaan muistella joulua ja v?h?n muitakin p?ivi? semmoisina kuin ne elin lapsuuteni ihanina hetkin? Kierikkalan myllykolun partaalla. Olen sen j?lkeen n?hnyt hyvi? p?ivi? jos huonojakin, k?ynyt majoissa matalissa jos korkeissakin, iloinnut ja joskus itkenytkin, mutta ilman runollista liioittelua voin sanoa, ett? ihanimmat p?iv?ni ja y?ni, iltani ja aamuni olen viett?nyt is?ni tekem?ss? pes?ss? Kierikkalan myllysillan p??ss?. En miss??n ole saanut niin tyydytt?vi? aterioita, ei miss??n minun ole ollut niin mukavan l?mmin sielun ja ruumiin puolesta kuin siell? oli. Ei miss??n ole pihan ruoho ollut niin vehmasta eik? saunan l?yly niin makeata kuin siell?. Jos my?hemmin kirjailijana olen osannut kuvata Suomen suvista luontoa, niin olen siihen alun saanut Myllyniitun pensastoista, kun kuusivuotiaana karkasin sinne h?myss? maatamenon aikaan, orjantappuroiden kukkiessa ja kolujen kohistessa. Minun ei tarvitse lasketella mit??n ammattilurituksia, kun niit? aikoja ylist?n. Min? olen yhdess? suhteessa tosiaan rikas ja onnellinen mies: minulla on ollut eritt?in kaunis ja ihana lapsuus.

Enp? oikein tied? mist? ja mill? sanoilla alkaisin. N?m? palstat k?visiv?t ahtaiksi, jos tahtoisin poimia joltisenkin osan silloisista muistoistani. Toisaalta pelk??n astuvani niille maille, joilla kirjailijana jo olen liikkunut ja viel? tulen liikkumaan...

Osaan tarkalleen sanoa, mik? on ensim?inen t?sm?llinen muistoni t?st? mailmasta. Min? olin kontillani pirtin penkill? pihanpuoleisen sivuklasin pieless? ja katselin kuinka myllytiet? meni mies ihmeellinen prontteli olkap??ll?. Minulle sanottiin, ett? Nikkil? vie myllyn trattia. -- Myllyn tattia, hoin min? -- en osannut sanoa trattia. Haaviston Hulta v?itt?? minun sanoneen my?skin mullu ja ik?v?n tullen aina pyyt?neen h?nt? kanssani "mulluahteelle" laulamaan kilpaa kosken kanssa. Sama Hulta, orpanani, omasi muuten hele?n laulun??nen ja osasi paljon lauluja, piirsi ja leikkasi tuohesta kauniita kuvia ja oli kaikin puolin silloin niinkuin nytkin ihmeellinen ilmi? P?ll?m?kel?n sisarussarjassa.

Aikaisemman lapsuuteni parhaita tovereita oli Akselin Ville, Jokelan t?llin silloisten haltijoitten Akselin ja Eeva-Kaisan poika. H?n oli minua yli kaksikymment? vuotta vanhempi ja pitiv?t aikuiset h?nt? minulle k?sitt?m?tt?mist? syist? hiukan hesselin?, mutta minun kanssani h?n viihtyi erinomaisesti. H?nelt? sain lahjaksi ensim?isen kappaleen sit? ty?kalua, jolla sittemmin olen parhaat ty?ni tehnyt, nimitt?in ter?skyn?n. Mattilan Alpetin kanssa olin ongella ja Heikkil?n V?in?n kanssa l?in palloa -- ennen kuin h?n rupesi k?ym??n kansakoulua, mik? seikka harvinaisuudellaan kohotti h?net minun silmiss?ni suhdattoman korkealle.

Meill? oli lehm? nimelt?ns? Jertta. Kun min? olin niin pieni, etten viel? kyennyt sit? laitumelle saattamaan, j?tti ?iti minut aamuisin maata kun l?hti viem??n sit? Telimett??n. Min? her?sin omia aikojani lintujen lauluun ja vieress?ni oli maitokortteli ja leiv?n palanen. Kaikki oli muuten hyvin, mutta en saanut itse laukkuhousujeni liivinnappeja kiinni, ne kun olivat jossain tuolla lapojen takana. Tavallisimmin oli pelastuksenani Heikkil?n Oskari, nykyinen is?nt?mies, joka saattoi lehmi? siit? ohi Myllyhakaan. Lukemattomat kerrat h?n napitti liivini, eik? varmaankaan pane pahakseen, jos h?nt? nyt n?in julkisesti aikamiehen? kiit?n. On niit? semmoisiakin silt? ajalta, joille ei minulla ole mit??n kiitt?mist?.

Karjankuljetus, sek? oma ett? toisten, oli muuten hyvin t?rke? kes?isen el?m?n ilmi?. Kev??ll? tulivat vanajalaiset yhdistyskarjaan. Se oli iloinen p?iv?, t?ysivoimainen kev?tjuhla. Paimenet tulivat ev?ineen ja viipyiv?t koko p?iv?n totuttelemassa karjoja toisiinsa, miehet korjailivat aitoja, naiset keitteliv?t kahvia ja tekiv?t vispil?it?. Pikkupoikiakin oli mukana. Yhdistyskarjasta kes? varsinaisesti alkoi; siit? ruveten n?ki karjan kuljettajia aamuin illoin. Niist? muistan erityisesti Yli-Vakerin is?nt?vainaan, joka piti lapset eritt?in hyv?n?. H?n mielell??n saatteli itse karjaa, jalassaan nuo kuuluisat siniset r?ttihousut, joita v?rj?tt?v?ksi ottaessaan tamperelainen v?rj?ri ep?ili kraatarin sekaantuneen mitassaan. Se vainaa oli n?et siit? p?iv?ntasaajan kohdalta tavallista rotevampi, jos oli muualtakin. H?n piti lasten kanssa aika el?m?? ja makkaroita teht?ess? h?n lauloi:

Makkara kirisi kiukahalla, min? perso penkin alla. Kypsy kyrs?, k?rsi perso. Kyll' on kyrs?n kypsymist?, pahan person k?rsimist?.

Vanajalaisten karjotie oli minullekin kovin tuttu; sit? my?den k?ytiin katsomassa M?kel?n mummua ja taataa . -- Ensin mentiin Pitk?? kujaa, sitten ?rr?n kujaa ja sitten oli edess? matkan j?nnitt?vin taipale, Jutilan Varve. Jutilassa oli ainakin joskus kovin vihainen sonni ja sen vuoksi juostiin Varpeen tie aina syd?n kurkussa. Er??n? suvisena sunnuntaiaamuna olin ?idin kanssa menossa M?kel??n, kun sonni yll?tti meid?t. Kauhun vallassa kahmaisi ?iti minut hartioilleen ja p??si t?in tuskin aidan yli Vakerin rukiiseen, kun sonni jo heitti etujalkansa aidan p??lle. Molemmilla Varpeen ver?jill? oli siihen aikaan hyv? valikoima seip?it?, joita ihmiset kuljettivat turvanansa edestakaisin.

Krapu on my?s t?rke? tekij? lapsuuteni muistoissa. Niit? oli kovin runsaasti Myllyojassa ja sai niit? sielt? melkein mill? konstilla vain. Se alue, jolla min? kravustin, ulottui kotoani alasp?in pitkin Myllyniittuja mets??n asti, josta en viel?k??n tied? kenen mets?? se on. Ainakin siell? jossain hyvin salaper?isess? paikassa on Pyksyn Tasku. Yl?sp?in ulottuivat retkeni l?pi Heikkil?n haan, siit? T?tt?l?n ja Hillun R?nks?j? pitkin Ruusin R?nks?n rajalle, jonka yli oli kielletty astumasta. Innokkaimpia kravustajia olivat Ketsiian pojat, joitten kotopirtti oli ja on viel?kin Telisillan korvassa. Sinne oli kotoani pitk? matka kaunista koivuhakaa, joka kev?isin oli kirsikukkasista valkoisena kuin lumi.

Yleens? oli kes?isess? el?m?ss?ni joki paras toverini. Siell? min? kolukistoissa kyykin ja hyr?ilin p?iv?t p??ksytysten. Heikkil?n haassa vanajalaisten myllyn raunioilla oli salaper?ist? kihin?? ja kohinaa, siell? kasvoi mustia viinimarjoja ja harvinaisia vesikukkasia. Sillan alla lenteli sinivihreit? vesikorentoja ja myllyn ruuhten takana tuomiryteik?ss? kasvoi villi? humalaa. Kev?isin joki tulvi ja vei sillan mukanaan. Se oli teht?v? uudestaan. Joka talosta tuotiin hirsi kansipuuksi ja niitten p?ihin hakattiin talojen puumerkit. My?hemmin kes?ll?, kun tulva oli laskenut, souti kiven takaa esiin sorsaemo vastakuoritun poikueensa kanssa. Talvi-?in? nousi saukko avannosta ja m?hki yl?s t?llin tanhuville. Syysiltoina humahutteli huuhkaja Simunan harjussa.

Talven korkein kohta oli joulujuhla. Min? olin yksin?inen lapsi ja sen vuoksi pyydettiin Syrj?l?n V?in?-orpanani meille aina jouluksi. Jo aattoaamuna aikaisin, siihen aikaan kun vanajalaiset kilisevin kelloin toivat takaniituilta jouluhein??, min? seista hytistelin pihalla V?in?? odottamassa. Tuli itku silm??ni, jollei V?in? ajoissa saapunut. Kun h?n sitten tuli, haettiin joulukuusi ja leikeltiin v?hist? papereistamme siihen koristeet. Heti kun rupesi h?mytt?m??n mentiin saunaan, ja sillaikaa tuli joulu: pahnat olivat lattiassa kun me palasimme. Pes?st? tuoksahti r??tikk?loola ja pakarista likokala ja sianliha. Sy?ty? V?in?, min? ja Mirri oikenimme pehmoisille pahnoille puolipukeissa ja kuulimme unemme l?pi, kuinka is? lampun ??ress? omalla nuotillaan hyvin hiljaa hyr?ili jouluvirtt?. Siin? on minun t?h?nastisen el?m?ni korkein runollisuus. Ei voi ihmisen ison eik? pienen olla sen ihanampi kuin minun oli sill? hetkell? l?mp?isess? onnellisessa pirtiss?, kyll?isen?, puolinukkuneena, korvissa is?n jouluhyr?ily ja syd?mess? mutkaton el?misen onni.

V?in? j?i meille pitkiksi ajoiksi joulun j?lkeenkin. Kerran k?vi niin, ett? ?itini tuli ostaneeksi meille hevosenkin, oikean el?v?n karvajalan. ?iti on aina ollut arka el?inten puolesta ja kun meid?n ohi kerran hy?ritteli ik?loppu musta, jonka polvet olivat kuin kunnan vasarat ja kaula alasp?in sangalla, osti ?iti sen muistaakseni kahdeksalla markalla ja joillakin luontaisehdoilla omin p?ins? is?n poissa ollessa. V?in? ja min? sill? sitten ankarasti ajelimme lep?nruotoja, kunnes aika t?ytettiin ja meille saapui eritt?in harvinainen virkailija, hevosennylkyri Hoivaliini jostain Tiipi?n takaa. H?n teki teht?v?ns? arvokkaasti ja arvokkaasti h?nt? my?skin kohdeltiin. H?n sai sy?d? yksin?ns? ja min? luulen, ett? astiat sen j?lkeen pestiin katajavedell? ja ruuan loput hiljaa pimitettiin. My?s luulen, ett? pienten puurmannien silmiss? sin? aamuna oli kyyneleit?, vaikka he jo salavihkaa tussahuttelivat tupakkisauhuja ja kirota napauttelivat.

Syrj?l?n V?in? minut opetti tavaamaankin, kirjaimet olin omin p?in oppinut. Olen lukenut satoja kirjoja, lukenut ja unohtanut, mutta aina muistan Aapiseni, jonka oli kirjoittanut "Jyv?skyl?ss? Vapun p?iv?n? 1876 Kustaa Kaunonen" ja jossa muun muassa sanottiin ett?:

M?k-ki pien' on pa-rem-pi kuin ho-vi her-ra-mai-nen Jos on siel-l? rak-ka-us ja rau-ha py-sy-v?i-nen. Ma-jas-sa-si ah-ke-ras-ti ty?s-s? o-le ai-na, Kyl-l? Her-ra toi-mil-le-si me-nes-tys-t? lai-naa.

Kun oikein saan tarpeekseni t?m?n mailman humpuukista, l?hden sanan suun lausumatta Myllykoluun. Hiukan haikeaksi vet?? mieleni, kun en en?? l?yd? sielt? juuri muuta entist? kuin oman istuttamani piilipuun, joka kai vahingossa on j??nyt kaatamatta. Poissa on ainakin entiselt? paikaltaan asumus, niinkuin on sen rakentajakin jo mullan alla. Kuivahtanut krapunsa menett?nyt puro lirisee ik?viss??n niinkuin entisi? aikoja kaivaten ja minusta tuntuu, etteiv?t ihmisetk??n en?? ole yht?l?isi? siell? enempi kuin muuallakaan. Istun siell? asukkaitten ihmeen? jossain puskan juuressa ja vuntierailen kaiken katoavaisuutta. Minulta on i?ksi mennyt se ihanuus, joka sis?ltyi lapsuuteeni, mutta ehk?p? omat lapseni kokoavat sit? kultaa juuri parastaikaa. Kunpa osaisin olla niin, etten heit? siin? h?iritsisi. Ett? he saisivat kootuksi kultansa yht? sumentumattomana kuin min? olen saanut.

EMOT JA POIKASET

Kappale suviy?n sis?lt??

Kev?tviikkojen levoton riento on huomaamatta tyyntynyt alkukes?n hennoimmaksi hempeydeksi, lokaiset ratastiet ovat kuivahtaneet ja pienen t?llin pihamaalla versovat mehev? saunio ja punertava tatarkasvi, joiden kes?isest? kasvukannasta voi arvioida asumuksen ik??. Nokkonen edistyy aitan takana, kaura on oraalla ja tuolla matalien salolehtojen v?liss? ja keskess?, mutkittelevan joen uoman vaiheilla ovat entisten unohtuneiden pelto- ja niittytilkkujen villiapilat herkullisimmalla nupullaan. Aikainen aamuaurinko n?kee siell? j?nisemon alaleuan nopeasti vaappuvan eteen ja taakse, kun se ??nen kuulumatta napistelee kasvien vehmaimpia versoja. Ruohossa sen l?hell? on viisi harmaanruskeata, tuskin n?kyv?ist? t?pl??; ne ovat pieni? j?niksen selki? nekin ja niiden sis?ss? virtaa hieno ja l?mmin j?niksen veri. Ne ovat ?sken p??sseet imem?st? ja kevyt uni on raukaissut ne ruohostoon suoden rauhan emolle, joka n?ihin aikoihin tuskin koskaan saa nukahtaa. Nyt se siirtelee hiukan koipiaan ja n?ykkii apilan p?it?. T??ll? on sent??n paras rauha, mit? olla voi. T?llikulmalla ei ole ainoatakaan koiraa, eik? ole viel? n?kynyt mit??n muutakaan petoa t??ll? asutuksen ??rill?. On hetki?, joina ei pitk?k??n korva kuule v?r?hdyst?k??n: juuri auringon nousun aikoina. Silloin ei imetys keskeydy kertaakaan ja j?nisemon suonissa k?y himokas vaistomainen kaipaus, ett? pian p??sisi n?ist? poikasista eroon; ett? ne saisivat kukin kuunnella omilla korvillaan ja juosta omia latujaan, jos peto tulee.

Kyll? olikin vaivalloista t?m?n poikueen kantoaika. Siihen aikaan, kev??mm?ll?, emo oleskeli l?hemp?n? kyl??, sielt? l?ysi joskus hyv?n palan, kun ravinnon tarve oli kiihtynyt. Sep?n riihiladon edess? oli mainioita kauranp?it?, niit? olisi saanut sy?d? koko y?n. Joskus unohtui riihen sein?lle raitapehkoon p?iv?untakin nukkumaan, kunnes kerran r?v?hti, r?v?hti toisen ja sitten alkoi kuulua omituinen puhiseva ??ni. Se ei viel? ollut pahinta, mutta kun vasara putosi alasimelle: kilk-kalk, silloin maa maittoi. Se oli ilke? ??ni, sill? sit? t?ytyi pys?hty? v?lill? kuuntelemaan, ja sitten taas juoksuun... Mutta er??n? sateisena aamup?iv?n? v?h?? ennen poikasten syntymist? -- kuului koiran l?henev? ulvonta. Se l?heni l?henemist??n, vaikka emo laukkasi umpim?hk??, paisuneen vatsan tuottaessa vaivaa hengitykselle. Se l?heni l?henemist??n ja et??mp?? kuului ihmisen kiivas huuto. Emo pys?htyy kesken kiihkonsa, kunnes erottaa koiran l??h?tyksen ja tuntee oman syd?mens? ilke?sti sytk?ht?v?n. Silloin h?n taas loikkaa, niinkuin jonkin vieraan voiman heitt?m?n?, puskee p?in aitaa, l?yt?? lopulta raon, jossa oksantyng?t raapaisevat vatsanahkaa. Loikkaa avoimelle pellolle ja loikkaa suoraan leve??n valtaojaan, joka on t?ynn? viile?t? vett?. P??see miten kuten kynnetylle saralle, miss? raskaat multatierat tarttuvat k?p?liin, joutuu lopulta maantielle ja p?k?ht?? suuren miehen jalkain juureen. Siit? ?kki? ymp?ri ja pitkin hein?ns?nke? pois, pois. Ei ole pienint?k??n suojapaikkaa. Ruumis juoksee, mutta tahto on seisahtunut. Takaa kuuluu koiran kiljunta. Mies on saanut sen kiinni ja antaa selk??n tottelemattomuudesta.

Se laukka p??ttyi t?nne salon syd?meen. T??ll? syntyiv?t poikaset ja t??ll? ne ovat jo viikon p?iv?t imeneet ja tepastaneet. T??ll? on hy?tykasvuista koivunvirpe? kulon j?lelt?, on pajukkoa, on vadelman vartta ja hyl?tyill? pelloilla metsistynytt? apilaa. Ja ennenkaikkea t??ll? on rauhaa, p?iv?t makailla ja y?t kuukkia pensaikossa. Jossain tuolla et??ll? on pari kolme matalaa ja hiljaista ihmisasuntoa, saloseudun t?llej?, joissa vain aamuin ja illoin on hiukan liikuntoa. P?ivisin siell? oleilevat pihamaiden nurkilla hiljaiset laihat lapset, ani harvoin eksyen puron rantaan leip?kannikkaansa liottamaan.

Niin on laita j?nisemon laitumilla, ja melkein yht? autuasta on el?m? noissa asumuksissa. Vahvimmillaan on siell? tunnelma lauantai-iltana saunan juuri selvitess?, kun v?st?r?kki viel? viivyskelee poissa pes?st??n puupinon vaiheilla ja salot?llin pieni poika seisoo liivisill??n ver?j?ll?, kaikkien luonnon sanatonten salaisuuksien virratessa h?nen tajuunsa. Syv?n rauhan harhakuva laskeutuu ilmaan ja maahan, ei yksin t?m?n t?llin tanhualle, vaan laajoille aloille, noitten kaukaisimpienkin mets?nrantojen takaisille maille, toisenlaisten asumusten, puutarhojen ja ihmisten vaiheille. On semmoinen kohta ajassa...

Mutta pienen pojan tunnelma v?r?ht?? toiseksi, kun ?iti tulee lypsinkiulu k?dess? navetasta pirttiin p?in. Poika l?htee vaistomaisesti ?itins? per?ss?, tullaan porstuan l?pi matalaan savuiseen pakariin. Kaikki t?m? tapahtuu yht? luontevasti kuin p?iv?n riutuminen illaksi ja y?ksi. Maito valuu kohisten puisen hakosiivil?n l?pi puiseen kulhoon; ja sen kohinan aikana nousee kissaemo vuoteeltaan pakarin per?puolesta, saapuu urahdellen ja venytellen survimaan ?idin liepeit?. Harmaat, mustan ja valkoisen kirjavat poikaset, joiden silm?raot vasta toissa p?iv?n? oikein aukenivat, l?htev?t nekin riepusijoiltaan ty?l??sti r?mpien ja kime?sti maukuen ja saavuttavat emon h?nn?n, juuri kun emon suu on p??ssyt kiihke?sti lerkkim??n l?mmint? maitoa. Poikakin on saanut osansa ja tarkkaa sy?dess??n kissan kielen k?ynti? ja punertavaa suumaloa.

Viel? j?lell? olevien ilta-askarten kautta johtelee aika ihmisens? lyhyeen ajattomuuden keitaaseen, nukkumaan, edellist? hiukan vaaleamman suviy?n haltuun. ?iti syleilee ja suuteleekin salavihkaa vieress??n makaavaa ainoata poikaansa nurkkas?ngyss? peiton alla, is? on huokaissut syv?n huokauksen omassa s?ngyss??n ja niin on pirtin puolella uni tullut kuluneen p?iv?n ja menneiden muistoissa, huomisen ja tulevaisen kuvitelmissa.

Pakarissakin vallitsee riepuvuoteella hiljaisuus. Poikaset ovat nukahtaneet nis? suuhun ja siit? sikin sokin vier?ht?neet mik? mihinkin asentoon. Maidon valuessa on emokin hervahtanut pitkin pituuttaan koivet oikosenaan, nauttien siit?, ettei tarvitse enemp?? piitata poikasista, ett? ne itse kilvan ja kiihke?sti ottavat ottimensa eik? mik??n vaara uhkaa. T?m? nurkka on vieh?tt?v?n pime?, eik? koko asuinrakennuksen piiriss? kuulu yht??n hiiren hievahdusta.

N?iss? salot?lleiss? asuu raatavia pariskuntia, joiden lapset ovat viel? pieni?; t??ll? vallitsee siis teill? ja tanhuvilla vahva rauha sunnuntaiy?n?kin, kun ei ole y?juoksijoita. Kun my?h?inen ilta on t?ysin vakiintunut y?ksi, n?ytt?ytyy kissaemo pakarin rikkin?isess? akkunaruudussa. Nopeasti ja ??nett?m?sti se hyp?ht?? pihamaalle ja siit? muutamalla loikka-askelella pellonojaan. Sen kaikki aistit tarkkaavat ??net?nt? kes?y?t?. H?nn?n ??rimm?inen nipukkakin n?ytt?? j?nnittyneen? kuuntelevan; se n?kyy varttuneiden piennarkorsien tasalla ketter?sti pystyss? ja vavahtaa hiukan. On kissaemon suurenmoisin ajankohta, sill? on varaa ensi askeleillaan tekeyty? ik??nkuin hiukan leikilliseksi. Huvikseen se tavoittaa suurta kovakuoriaista ja runnoo sen hengett?m?ksi etuk?p?lill??n. Sitten laajentuneet silm?ter?t taas tuijottavat korsimets?? ja korva kuulee riihen tyk?? hiiren vikin??.

Syd?ny?n hetket kuluvat. Yhden aikaan k?y m?kin mies ulkona ilmaa tunnustelemassa ja n?kee silloin Mirrins? liikkumattomana istuvan aidaksella riihen takana. Mies tekee yksin?iset luonnonhavaintonsa ja painuu sitten pirttiin vaimonsa ja poikansa henkeen. Kaikki on hyvin. Huomenna, sunnuntaina, he menev?t rippikirkkoon, urkuja ja saarnaa kuulemaan...

Mirri kuuli ja n?ki miehen ulkonak?ynnin; se oli pieni hiljaisuuden katkeama, joka samalla katkaisi ?isen pyyntitunnelman t?ll? paikalla. Mirri upotti pari kertaa kyntens? aidakseen ja laskeutui sitten hiljallensa maahan haan puolelle. Ketterin juoksahduksin, v?lill? aina pys?htyen, se eteni pitkin jalkapolkua niityn ver?j?lle, pujahti alimmasta raosta ja otti haltuunsa pensastuneen niittym?en ilmi?t. Ne olivat kaikki entuudestaan tuttuja, t?st? m?est? Mirri oli tappanut pari keltasirkkua ja yhden hyv?lihaisen kerttulinnun. T??ll? oli parhaiksi avomaata, ett? voi aina todeta yksinolonsa, ja parhaiksi suojaa v?ijytykseen. T??ll? oli sellainen riistan runsauden tunne, ettei oikein osannut alkaa v?ijynt??k??n. H?n juoksi juoksemistaan n?it? suviy?n oivallisia maita, kunnes tuli alueille, joilla h?n ei viel? koskaan ollut k?ynyt. Siell? h?n istahti kannolle ja asettui siihen tavalliseen liikkumattomuuden tilaansa -- jossa kissa ulkosalla tuntee olonsa varmimmaksi.

Siin? h?n istui ja alkoi havaita silmiss??n aamun kirkastumista. Samalla nousi saaliinhimo: h?nen oli hiukkasen n?lk? itsens?kin, ja sit? paitsi tuntui maito runsaammin heruvan utareihin, josta tiesi, ett? poikaset ovat kotona her?nneet mankumaan. Eik?s alkanutkin jo ilma s?dehti?! Pensaasta pyr?hti lintu, kissan takajalat j?nnittyiv?t, silm?t tulistuivat. Keikut minne keikut -- matka on pitk?, mutta -- ei, ei viel? -- nyt, ei, no nyt: tsoi -- hukkaan p??si.

Mirri ei oikein k?sitt?nyt, mist? ne kaikki ??net juuri sill? h?nen hyppyns? hetkell? syntyiv?t. H?nt? kaarella ja silmiss? villi ilkamo Mirri seisoi sill? sijalla, jossa lintu ?sken oli tepastanut. Eip? ole t?mm?ist? ennen sattunut: lintu tiess??n, sihin?? ja suhinaa, aamu yh? kirkastuu. Mirrin h?nt? huinahti kerran kahta puolta ja selk? nousi k?yryyn. Tuolla -- j?nis! Ja tuolla -- ja tuolla. Aamun kirkkaus jo pisti silm??n ja orjantappura raapaisi nis??n, kun Mirri sy?ksyi l?himm?n niskaan. Se yritti purra, mutta samassa se jo oikeni; se oli poikanen. Iso j?nis oli v?h?ll? hyp?t? p??lle, mutta hypp?si kumminkin syrj??n, kiersi ?lytt?m?sti pensasta p??st?en jonkinlaista ??nt?. Mirri tappeli silloin jo kolmannen kanssa, tunsi kipua silm?kulmassaan ja n?k?ns? hiukan sumentuvan -- siit? vuoti verta. Kaksi oli viel? j?lell?, mutta pian olivat nekin nitistetyt. Iso j?nis oli t?ll?in jo kadonnut.

Mirri huohotti suu auki, niin ett? hampaat n?kyiv?t; toinen k?p?l? oli viimeisen poikasen p??ll?. Sitten se pari kertaa nuolaisi valkoista rintaansa, jossa oli runsaasti verit?pli?, v??nsi p??t?ns? ja sitaisi kipe?t? silm??ns?. Aurinko oli jo selv?sti n?kyviss?, v?sytti ankarasti, mutta viel? oli kova ja vaarallinen ty? edess?. Kissa tuntee olonsa kaikkein arimmaksi silloin, kun se juoksee saalis suussa; matalana ja h?nt? oikosena se livist?? suoraan kotiin. Mutta kun Mirri oli saanut ensim?isen poikasen haan puolelle, ei se malttanutkaan edemm?ksi, vaan palasi toista noutamaan ja haki ne sill? tavoin kaikki siihen aidan viereen n?reen juureen. Siit? alkoi pitk? ja rasittava kotiinkanto, joka oli sit? vaarallisempi, mit? enemm?n valo lis??ntyi.

Poikaset naukuivat vimmatusti, mutta emo kantoi kumminkin kolme j?niksenpoikasta perille asti, ennenkuin rupesi omiaan imett?m??n. Poikaset imiv?t kiihke?sti, kunnes hervahtivat pehmoisten j?nisten sekaan nukkumaan.

Vasta ihmisten noustessa l?hti Mirri kahta j?lelle j??nytt? noutamaan.

Aamun kosteudessa paisuu auringonpaiste tunti tunnilta. Jos aika syd?ny?n hetkin? on ollut painuvinaan jonnekin olemattomiin, niin nousee se nyt taas ja laajenee yli kaiken. On p?iv?, kes?kuinen sunnuntaip?iv?. Pienen t?llin poika makaa s?ngyss? juuri her??m?isill??n auringon l?mp??n, joka osuu p?in h?nen poskeansa ja kaulaansa. Kauan sitten h?n uneensa kuuli is?n ja ?idin aamuliikkeet, kuuli, ett? oli tapahtunut jotain erinomaista, jota ?iti huusi is??kin katsomaan. T?m? kuulo ponnisteli aikansa pojan unen kanssa mutta ei saanut her??m??n. Is?n ja ?idin ??net vaikenivat sitten hiljaisuudeksi, josta pojan puoliksivalveutunut tajunta kyll? k?sitti valon ja ilman yh? varttuvan el?m?n. Tuo aikainen aamuel?mys jatkui unen piiriss?, joka oheni ja laajeni ja vihdoin valui pois kahdesta leve??n tuijotukseen auenneesta silm?st?.

Poika n?ki p?yd?ll? aamumaitonsa, kiskotteli nuoria j?seni??n ja kiepsahti sitten paitasillaan s?ngyst? lattialle. Silmien r?v?ht?m?tt? h?n katseli akkunanruutuja, kellontaulua, saapasparia, haukotteli niin ett? p?? j?risi ja juoksi sitten kuin sanan saaneena pime?n porstuan l?pi pakariin. Aamuaurinko paistoi suoraan kissojen matolle, jossa n?kyi ihmeellist? joukkoa. Em?kissaa siell? ei ollut, mutta vallan outoja karvael?imi? makasi siell? oikosenaan kokonainen r?ykki?. Niiden v?list? n?kyi nukkuvien kissanpoikasten p?it?.

Poika muistaa, ett? nyt on pyh?, ett? is? ja ?iti ovat l?hteneet kirkkoon ja j?tt?neet h?net yksin nukkumaan. Ja emo Mirrikin on poissa. Olisiko t?m? jokin semmoinen p?iv?, jona kaikkea t?mm?ist? tapahtuu. Kenties tulee viel? ukonilma ennenkuin is? ja ?iti palaavat. Oli uhkaavan hiljaista ja auringon paiste ik??nkuin puhui jotain jo unessa kuultua, ik??nkuin jotain noiden el?vien puolesta. Aamun koko erikoisuus kauhistutti liev?sti paitasillaan olevaa poikaa. H?n ei uskaltanut l?hesty? vieraita el?vi?, vaan k??ntyi takaisin kasvoilla itkun alkuilmeet.

Mutta juuri silloin poukahti emokissa pakarin akkunalle rikkin?isest? alaruudusta. Poika h?tk?hti n?hdess??n Mirrin kellert?viss? silmiss? oudon julman ilmeen; se katsoi poikaan niinkuin viholliseen, toinen silm? oli viel? samea. Sitten se naukasi matalasti ja hypp?si takaisin pihalle jatkaen siell? naukumistaan. Poika ep?r?i, mutta meni sent??n h?nkin pihalle ja l?ysi pakarin akkunan alta viel? kaksi samanlaista outoa karvael?v??; Mirri makasi niitten vieress? ja marisi nyt v?syneesti. Kun poika l?hestyi, alkoi se hykerrell? ja piehtaroida eik? n?ytt?nyt v?litt?v?n el?vist? v?h??k??n. Poika uskalsi jo tarttua yht? koivesta; se oli siloinen ja hervoton.

Poika ei kuullut mit??n, mutta kissa kavahti jaloilleen ja k?vi kiihke?sti toista el?v?? niskasta, tivoi jaloillaan vauhtia ja hypp?si akkunalle. Samassa narahti tarhanver?j?; sielt? tuli T?ti, jota oli pyydetty kirkonaikana k?ym??n poikaa katsomassa. T?ti oli pitk?nen?inen, muikeahymyinen muija, joka puhui maireasti p?ivitellen ja oli pojalle hyvin mieluinen vieras. ?iti oli j?rjest?nyt niin, ett? T?ti sai tehd? pannukakkuja itselleen ja pojalle. T?m? oli kaikin puolin suurenmoinen p?iv?: oli suvi ja sunnuntai, oli T?ti ja pannukakkuja ja Mirri oli saanut poikasilleen suunnattoman saaliin kauniita j?niksenpoikasia. Is? ja ?iti palaavat aikoinaan kirkosta raukeina ja leppein?. Kaikkialla uhkuu el?m?n ylt?kyll?isyys.

ANNA-VAINAA JA KALLE-VAINAA

Vain niill? nimill? min? olen ik?ni kuullut heit? mainittavan. He ovat minun sisareni ja veljeni, joista toinen kuoli ennen minun syntym??ni ja toinen minun ollessani v?h?n toisella vuodella, jo paljon aikaisemmin oli ?idilt?ni kuollut yksi lapsi, mutta siit? minulla on tuskin mit??n mielikuvaa. Se syntyi ja kuoli jo ?itini nuoruudessa...

Nyt ovat syysp?iv?t taas tuoneet tullessaan alakuloisen kirkkautensa, nuo kuulaat taivaat, joiden et?isill? ??rill? katoavaisuuden ja ikuisuuden ajatukset tuntuvat sopeutuvan samaan sointuun. Vaikka t?ll? hetkell? katselen sit? ikkunalasin l?pi, tunnen sen vaikutelman vahvasti, sill? liev? sairaus on herkist?nyt tajuntani. Tilanne antaa aihetta jatkuviin juhlallisiin ajatuksiin. Mink??n hetken s?vy maan ja taivaan olossa ei ole toisen hetken kaltainen, mutta joskus tuntuu t?m? hetken erikoisuus melkein kauhistavalta, sen lempe?ss? kuulaudessa voi olla ailahdus yleiskohtalosta, joka n?in v?l?hdyksess? n?hden tuntuu keve?lt? ja hirmuiselta yhtaikaa.

Tuolla menee k?yh? leski-akka m?kkiins? ja h?nen vaivainen kolmivuotias tytt?ns? kampeaa per?ss?. Heill? on puute ja tulee olemaan, mutta yh? he h??riv?t laihoina ja laimeina. Viheli?inen ovi painuu heid?n per?ss??n kiinni -- on kuin olisin n?hnyt koko ihmiselon virran sattumalta noin kapeana... Huomenna, sunnuntaina, vaimo veisailee virsi? m?kiss??n.

T?m?n hetken n?kym?t?n jylhyys tuntuu koskettavan johonkin hyvin et?iseen hetkeen, joka on minulle kovin l?heinen, vaikken ole sit? tietoisesti kokenut. Tulee pitk?n pitk?st? aikaa mieleeni nuo kuolleet sisarukseni. Tunnen kuinka he t?ll? hetkell? koskettavat minun el?m??ni sill? oikeudella, jonka luonto on heille varannut: ett? olemme samasta emosta syntyisin. Kun min? olen yksin j??nyt eloon, tuntuu kuin olisin heid?nkin edustajansa t??ll?. Heill? on jotain sanottavaa, johon minulla ei ole mit? vastata. Minun olisi varmaan elett?v? heid?n kaikkein puolesta ja ellen sit? jaksa, on minun kai herett?v? el?m?st?. Kun en tunne heid?n muotojaan, olen n?kevin?ni vain heid?n katseensa, jotka t?ll? hetkell? tulevat minua kovin l?helle, ik??nkuin vaativat minua palaamaan heid?n kanssaan sinne syyskes?n aurinkoihin, joista heid?n silloin oli l?hdett?v?.

Pienen m?kin vanhempi lapsi, Anna-niminen tytt? oli ollut sairaana muutamia p?ivi?, mutta oli ilmeisesti paranemaan p?in sin? p?iv?n?, jota mielikuvitukseni nyt etsii kolmenkymmenenviiden vuoden takaa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet