Read Ebook: Teckningar och drömmar by Runeberg Fredrika Charlotta Tengstr M

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 876 lines and 55113 words, and 18 pages

Pienen m?kin vanhempi lapsi, Anna-niminen tytt? oli ollut sairaana muutamia p?ivi?, mutta oli ilmeisesti paranemaan p?in sin? p?iv?n?, jota mielikuvitukseni nyt etsii kolmenkymmenenviiden vuoden takaa.

Sairaus, varsinkin lapsen sairaus, tuo m?kin arkiel?m??n oudon ja painostavan lempeyden. M?kinv?en tavalliseen kotioloon kuuluu lasten rehkimist?, jota lyhyet itkut katkaisevat, ja vanhempien mietoa tiuskimista ja pient? torailua, joka ei merkitse sen enemp??, mutta antaa el?m?lle tukevan ja asiallisen arkip?iv?isyyden tunnun. Jatkuvat vastukset ja niiden jatkuva voittaminen, se on ihmisten toivottavin, luonnollisin kulku my?h?ist? kuolinp?iv?? kohden. Mutta kun pienokainen sairastuu vuoteenomaksi, silloin nuo tarpeelliset pikku vastukset ik??nkuin lauhtuvat, eik? makaava lapsikaan tunnu erikoiselta vastukselta. Seh?n voi kuolla siihen kipuunsa ja seh?n olisi lapsen kannalta korkein onni -- eik? k?yh?k??n vanhempi suo lapselleen muuta kuin onnea.

Niin olivat m?kiss? p?iv?t kuluneet tuon onnen aavistuksissa. Yhteen aikaan lapsi oli kovin kuuma, se ei avannut silmi??n, mutta puhui jotakin taivaasta; sitten se vallan vaikeni ja hypisteli heikosti peitett??n. Is? ja ?iti katsoivat silloin toisiinsa, ?idin silm??n tuli kyynel ja h?n luki hiljaa Herran-siunauksen.

Mutta t?m? vakava hetki oli lyhyt. Tytt? painui uneen, hikoili kovasti ja n?ytti siit? alkaen toipuvan. Lauantaiaamuna se istui vuoteessa ja s?i, kun is? l?hti kyl?lle. Ja kun is? p?ivemm?ll? palasi, juoksi tytt? vastaan oudostuttavan iloisena. Tyt?n ulkon??ss? -- ihossa ja katseessa -- tuntuivat kivun j?ljet; siit? sen ilon outous. Sit? ei voinut viel?k??n mist??n torua koko sin? p?iv?n? ja ihmeellist? oli, ettei se tehnytk??n juuri mit??n pahaa. Painostava lempeyden h?iv? viipyi yh? m?kkil?isten elossa. Syksyinen lauantai-iltakin oli ik??nkuin liian tyyni ja kuulas. Vaimon viikolla kuiskaama Herran-siunaus ik??nkuin viipyi viel? ilmassa. Mutta ihmisten on elett?v? -- my?skin hiljaisen, painostavan onnellisuuden hetkin?.

Sunnuntai-aamuna l?hetti mummu pikku Hilman katsomaan, joko Anna on loppunut. Hilma pys?htyi aurinkoisen tuvan ovensuuhun ja n?ytti arastelevan Annaa, joka oli polvillaan penkill? sivuakkunan ??ress? ja leikki syysk?rp?sten kanssa. -- Annahan oli parantunut jo. -- Niin oli.

Oleiltiin, mutta ei syntynyt iloista telmimist? Hilman ja Annan kesken, vaikka oli kaunis sunnuntai ja siistitty tupa. Hilma oli vain niinkuin pois l?htem?ss? ja l?htikin vihdoin. Kuka siin? lie keksinyt, ett? Anna menisi Hilman mukana mummun luo. Mit??n vikaa ei ollut t?ss? olossa, mutta kumminkin tuntui nyt teenn?iselt? t?m? Annan mummulaan l?ht?, vaikka tytt? oli siell? monen monia p?iv?kausia viett?nyt. Sit? ei nyt edes vastustettu eik? erikoisemmin varoitettu. Tuo hiukan kalvennut lapsi tuntui sairautensa j?lelt? viel? olevan ik??nkuin korkeamman varjeluksen alainen. -- Siin? he jo menn? sipsuttivat ikkunan alitse k?si k?dess?; pienet s??ret vilahtivat yst?v?llisesti ?idin silm??n. Iloinen k?rp?nen hyrr?si syysauringon l?mmitt?m?ll? ruudulla! Muut ??net olivat lasten l?htiess? vaienneet; kehdossa nukkuvan pojan hengitys ei kuulunut.

Sama ?iti -- joka my?s on minun ?itini -- on kertonut, ett? h?nen koko sen aamup?iv?n oli kovin paha olla, samoin h?n muistelee monenlaisia pikku enteit? ja toistelee Anna-vainaan lapsellisia, paljon merkinneit? lauseita. Luultavasti h?n oli liian syvin ottein lukenut Herran-siunauksensa silloin Annan vuoteen vieress? ja el?ytynyt lapsen kuoleman onneen, joka n?ytti j??neen tulematta. H?n ei ole yritt?nyt selitt?? sit? mielentilaa, johon h?n joutui, kun kuolema sitten kumminkin juuri t?ss? kuvattuna sunnuntaina tuli. Luulen ett? h?nen sielunsa sen sunnuntain iltap?iv?ll? oli erinomaisen puhdas, kirkas ja onnellinen -- tai paljon enemm?n. Se hetki, jolloin h?n luki Herran-siunauksen, oli jo kyll? korkea, mutta se oli sittenkin vain viimeisen edellinen askel siin? nousussa. Kun t?n? sunnuntaina puolip?iv?n aikaan saapui l??h?tt?v? sanoma, ett? Anna oli mummulassa ?kki? kuollut, silloin vasta kirposi painostus. Vapauttava onnellinen itku sen kirvoitti. Jumala oli sin? p?iv?n? erikoisesti seurustellut noiden k?yhien ihmisten kanssa. Oltuaan pitemm?n aikaa jostain vihainen, oli H?n nyt leppynyt ja k?ynyt heit? katsomassa.

?iti sanoo aina, ett? Anna kuoli ?kki?; h?n ei voi erottaa kuolemantapausta edell? k?yneest? sairaudesta, ne muodostavat yhdess? er??n vissin aikakauden. H?n ei tied? tai ei tahdo tiet?? sit?, mit? Hilma, nyt jo ik?ihminen, on minulle kertonut. H?n oli ainoa, joka n?ki tapauksen. Anna pujotti p??ns? ver?j?n puikkojen v?list? tarjotakseen mummun lehm?lle muutamia ruohon korsia, joita ensin oli k?ynyt sis?ll? n?ytt?m?ss?. Sitten h?n yritti ?kki? temmata p??ns? suoraan takaisin. Ja siihen h?n j?i. Opittuani tuntemaan ihmisruumiin rakennetta, olen tullut siihen k?sitykseen, ett? kuoleman syyn? oli ven?hdys pidennetyss? ytimess?. On omituisen vieh?tt?v?? ajatella, ett? jo siihen aikaan tuollaisen hennon ja et?isen m?kin lapsen ruumis oli perusrakenteeltaan ihan yht?l?inen kuin kaikkein nykyaikaisimman lapsen.

Pikkuinen Kalle parka, joka t?ll?in makasi kehdossa, oli sin? iltap?iv?n? niinkuin jokin v??r??n paikkaan osunut vieras lapsi. Se oli alun perin niin tuiki toisenlainen kuin oli ollut Anna-vainaa. Sill? oli tuskastunut ilme; valveilla ollessaan se tavallisesti itki ja oli ?re?. Kiltti, hentoinen Anna oli usein mennyt sen kehdon ??reen sit? hyv?ilem??n. Nyt poika itkunsa lomassa katseli ymp?rilleen, vihaiset silm?t omituisen suurina. Ei tullut en?? Annaa. Vaikka ilta pimeni, tuli yh? my?hempi ja my?hempi, tuli jo t?ysi y? -- niin ei vaan kuulunut Annaa sis?lle. Ovi pysyi kiinni. Lopulta Kalle nukahti, jolloin s?ngyss? makaavan ?idin k?si irtaantui kehdon laidasta. ?iti ei kumminkaan viel? nukkunut eik? nukkunut is?k??n sein?n puolella s?nky?. Poissa olevan Annan ja ulkona vallitsevan tyynen y?n v?lill? oli olevinaan niinkuin jokin l?heinen yhteys, jota kuolleen lapsen vanhemmat siin? makuulla kumpikin itsekseen tarkkailivat.

Niin kauan kuin Annan ruumis oli kotona ja maan p??ll?, vaikutti h?nen poissaolonsa melkein voimakkaammin kuin oli vaikuttanut h?nen elonsa. Riitaista Kallea hoidettiin se viikko s?vyis?mmin, eiv?tk? vanhemmat torailleet, kun k?yhyys ilmaisi itsens? hautauksen j?rjestelyss?. ?idin oli vallannut tyyni raukeus ja is? toimi tarmokkaasti. Hiljaisissa syd?miss??n he jonain hetken? arvelivat, ett? t?mm?ist? varmaankin pit?isi avioel?m?n olla; ett? Anna-paran t?ytyi poismenollaan sit? heille neuvoa.

Mutta t?m? n?inkin pitk?lle jatkunut poikkeuksellinen tila lopultakin vain lis?si puolisoiden ?rtymyst?. Toisen pienikin harkkasana tai tuskastuminen sytytti heti toisenkin mielen. Pienen Annan el?m? ja kuolema unohtui pois, koko lapsen muisto tukahtui el?m?n tukaluuteen, joka ei en?? ollut sit? entist? tyydytt?v?? lajia. Tuli vahinkoja: ensin kuoli hevonen, sitten kuoli lehm?; pieni leikillisyyden vilahdus oli siin?, ett? lopulta kuoli kissakin. Halla oli siihen aikaan viel? jokavuotinen vieras heid?n pienell? pellollaan.

Kierokin el?m? on tavallisesti hyvin yhten?ist?: oli ilmeist?, ett? eloon j??neest? pojasta Kallesta ei tullut kunnon ihmist?. Kahden vuoden vanhana se suuttuessaan hyppi jaloillaan ja kiroili uhaten ly?d? ?itins? maan sis??n. Sit? piiskattiin niin, ett? veri vuoti, mutta siit? ei ollut apua: pojan luonto ei lannistunut ennenkuin ruumis herpaantui. T?mm?isen kohtauksen j?lkeen ?idin silm?t vettyiv?t; h?n muisti sit? aurinkoista pyh?aamua, kun Anna-vainaa viimeksi vilahti h?nen n?kyvist??n tuntia ennen kuolemaansa. Anna-vainaa oli annettu h?nelle vain n?ytteeksi siit?, kuinka hyvi? lapsia voi olla niill?, joille semmoiset sopivat. -- Mutta tuo onneton on semmoinen, joka minulle sopii. ?iti n?ki kauhistavana sen mahdollisuuden, ett? Kalle j?isi el?m??n. H?n ei tiennyt mit? h?n teki, mutta semmoisella hetkell? h?n toivoi, ett? Kalle kuolisi ja ett? h?nelle syntyisi viel? yksi lapsi, joka ei olisi liian hyv?, niinkuin Anna-vainaa, mutta josta h?nell? kuitenkin olisi sellaista iloa, jonka kaipuun Jumala oli h?neen asettanut. Kun h?n silm?si s?ngyss? menehtyneen? nyyhkiv?? Kallea, niin h?n kauhistui toiveensa alkupuolta ja muutti sen niin, ett? Jumala tekisi Kallelle parhaan mukaan. Jumala kuuli t?m?n toiveen kokonaisuudessaan. Minun on kyll? arkaa sanoa, ett? toiveen loppupuoli olisi t?ysin toteutunut, mutta en luule juuri toisinkaan olevan. Min? olin pienen? ruumiillisesti hyvin kehittynyt ja luonteeltani kiltti ja taipuvainen, ja n?ytti silt? kuin olisi minun mukanani tullut m?kkiin tavallista, helposti kestett?v?? onnea. Ja mit? minun t?hteni on my?hemmin surua ollut, niin luulen, ett? se yleens? on ollut rakasta surua.

Kalle-vainaa jaksoi taistella kohtalonsa kanssa viel? toista vuotta minun syntym?ni j?lkeen. Min? en tied? enk? uskalla sanoa sit? varmasti, mutta minulla on se kauhea aavistus, ett? h?n oli niit? onnettomia lapsia, joita ei ole kunnollisesti rakastettu. Ett? h?nen lyhyt ja vaikea maallinen matkansa oli harharetki.

Pieni my?t?tunnon vilahdus on sent??n kertomuksissa, joita Kalle-vainaasta kerrotaan: Kalle piti kovasti kaikkien kotoisten esineiden, erikoisesti is?n ty?kalujen puolta. H?n huusi ja raivosi, kun joku sivullinen niihin kajosi. T?m?n tieten monet kyl?l?iset poikkeilijat kiusasivat h?nt? huviksensa ja seurustelun el?hytt?miseksi. Is? ja ?iti suhtautuivat t?h?n kiusaamiseen hiukan erilailla. Is? tahtoi kurittaa pojasta pois tuon tavan, ?iti taas pyrki tiuskaamaan kyl?l?isille. Niinp? Kalle-vainaan kuolinp?iv?n aamuna sattui hyvin kohtalokkaasti siit? asiasta pieni yhteenotto is?n ja ?idin v?lill?. Joku Taavetti siit? l?hist?lt? oli poikennut ottamaan is?? mukaansa jonnekin huutokauppaan ja odotellessaan alkanut kiusotella Kallea uhaten ottaa is?n kirveen, puraan, sahan ja niin edesp?in. Kalle sai raivokohtauksen ja is? k?ski h?nen olla siivosti. Mutta kun Taavetti jatkoi peli??n, niin jatkoi Kalle huutoaan ja is? k?vi jo kiinni poikaan, kun ?iti tuli v?liin ja sanoi lujasti, ett? poikaa ei pidell? honkkelien ihmisten t?hden. -- ?l? sin? silloin tule kun min? tulen, sanoi is? uhkaavasti. Poika huusi t?ytt? kurkkua. -- He-he-he, menn??n nyt jo, sanoi Taavetti ja ty?ntyi ulos ovesta. Is? l?hti sitten kanssa.

Puolen p?iv?n aikaan sai is? huutokauppapaikalle sanan, ett? Kalle on kotona kovin huonona. Is? oli juuri ehtinyt huutaa Kallea varten pienet rikkin?iset saapaskippurat, joista korjailemalla toivoi saavansa viel? kunnolliset. Ne k?dess? is? l?hti juoksemaan ja juoksi kotiin asti melkein yht? mittaa.

Kun h?n tuli pirttiin, taisteli Kalle jo lopputaisteluaan. H?nen kipunsa oli alkanut siten, ett? h?n oli pyyt?nyt piim?? ja saanut sit? ja sitten oikaissut kehtoon, kun min? satuin olemaan ?idin syliss?. Siin? oli ?idin silm??n ensin n?ytt?nyt silt?, kuin olisi poika yht?kki? ruvennut tulemaan keltaiseksi ja siit? se alkoi. Is?n tullessa oli tuska yltynyt rajuksi, niin ettei lapsi en?? k?sitt?nyt mit? sille sanottiin. Sen suuhun ei en?? saatu vett?k??n. Puolentoista tuntia is? kulki vaikeroiden edestakaisin lapsi syliss??n, ennenkuin se henk?isi viimeisen tuskallisen henk?yksens? ja j?nnittyneet pienet j?senet hervahtivat ikuiseen lepoon. Lepo, se oli suurin lahja, mink? Kalle parka t?ss? maailmassa voi saada. L?hes nelj? vuotta h?nen t?ytyi t??ll? olla sen saavuttaakseen.

Noiden kahden lapsen katseet ovat minua kuljettaneet omassa maailmassaan, jossa n?in kaukaa katsoen jo paistaa kauniin sadun aurinko niin hyv?n kuin pahankin yli. He ovat sanelleet mielikuvitukselleni sen mit? tiedostani on puuttunut... N?in kauas olen kulkenut yksin?ni heid?n j??ty??n. Mutta he eiv?t koskaan kokonaan irroitu minusta, nuorimmasta veljest??n. Ja suuren v?symyksen hetkin?, kun t?m? mailma n?ytt?? silmiini oudolta ja vieraalta, tulevat he erikoisen l?helle. Silloin minusta melkein tuntuu, kuin olisin min?kin vain jostakin erehdyksest? unohtunut el?m??n n?in kauan, ja vaikka minulle karttuukin vuosia, niin en kumminkaan koskaan p??se irti lapsuudesta.

MUUAN TELLERVO-NIMINEN

Tellervo oli huutolaistytt? eli kunnanhoidokki, kuten niit? valistunut nykyaika nimitt??, ja syntynyt vaivastalolla eli kunnalliskodissa. H?nen hienon nimens? oli keksinyt vaivastalon silloinen "neiti", joka harrasti kaunokirjallisuutta ja runonlausuntoa. H?n on vaivastalolla viel?kin olevan ?itihessukkansa viides avioton lapsi; is?ksi on ?iti ilmoittanut er??n mielisairaan, joka on toisin ajoin kopissa, toisin taas vaivastalon hevost?iss?. Tellervo kieritteli ?itins? liepeiss? vaivastalon ky?kiss? toiselle ik?vuodelleen, jolloin h?net sijoitettiin pit?j?lle vuotuista ruokkoa vastaan huutokaupalla, joka lain mukaan ei saanut olla julkinen, mutta jossa kumminkin tingittiin ja kilpailtiin. Tellervo joutui ensin er??lle timpermannille, jolla itsell??n oli pirtillinen pienokaisia. T?m? paikka havaittiin sittemmin sopimattomaksi, ja h?net sijoitettiin nelj?nnell? ik?vuodellaan lapsettoman m?kitupalaispariskunnan hoiviin. Pariskunta, nimelt?ns? Kalle ja Tilta, on tunnettu yritteli??st? ja kaikin puolin nuhteettomasta el?m?st??n, jonka tuloksena heill? kaikessa hiljaisuudessa lienee melkoiset s??st?t.

T??ll? on Tellervon ollut hyv? olla. H?net on opetettu lukemaan, kutomaan sukkaa ja yleens? ihmistavoille siin? m??rin kuin se on ollut mahdollista. H?n sanoo holhoojiaan sed?ksi ja t?diksi ja tuottaa n?ille kunniaa vieraitten aikana puolihassuilla tempuillaan ja j?rjenn?ytteill??n, saavuttaa lukukinkereill? provastin muhoilevan tunnustuksen r?ike?ll? ja ujostelemattomalla ulkoluvullaan. H?n on ehdottomasti kinkeripirtin parhaita lukijoita, voittaa monta uskovaista ?mm??, jotka kuulustelujen p??tytty? riitelev?t provastin kanssa lunastuksen merkityksest?.

Kinkerilt? palatessa juosta kaahottaa Tellervo pitk?n matkan Kallen ja Tiltan edelle ja riehakoi, niinkuin puolimielinen tekee. Tilta huutaa: "Oletkos siin? honkkeloimatta, senkin T?yssyl?n Taava -- kyll? min? sun siin? Kajakka-Maija."

Sitten p??st??n kotiin pirtin tutulta tuoksuvaan l?mp??n, riisutaan kirkkovaatteet ja matkitaan naapurin ?ij?lle provastin sanoja:

-- Noh -- oletpa sin? lapsiparka sent??n lukemaan oppinut. Jatka sin? edellens? vain sill? lailla.

Ja Kalle lis?? leppe?sti p??tellen:

-- Kyy-ll? se sent??n tavallinen ihmisenalku oliskin, kun ei olisi Jumalan luomasta niin kovin hajaallinen.

Tiltan t?ytyy t?ll?in ihan luonnon pakosta ?r?ht?? Tellervolle:

-- No mit?s sit? p?yt?? siin? nuohoot, meneks penkille istuun.

Ja ehtootunnelma on pirtiss? erikoisen l?mmin ja lempe?.

Tellervo tepastelee pirtiss? ja pirtin ymp?rill?, muistuttaen tamineiltaan ja usein eleilt??nkin linnunpel?tti?, sill? h?nelle ei tiett?v?sti koskaan oltu mit??n vaatekappaleita eik? jalkineita uudesta tehty. H?ness? kehittyi sikin sokin hyv?? ja huonoa, kaikki hajallaan, ja aikuisten suhde h?neen oli sen mukaista. H?n oli auttamaton suupaltti ja h?nell? oli h?mm?stytt?v? muisti. H?n tiesi lehm?in poikimisp?iv?t ja ?mm?in juorut yli pienen t?llikulman, sill? h?nen terhakka p??ns? oli aina pystyss?. Kun aikuiset aprikoivat jotakin asiaa, h?lisi Tellervo siihen sekaan, osuen usein ihan kohdalleen. Se ?rsytti aikuisia, mutta mink?s todelle mahtoi. Joskus sanottiin: hm, kyll? meid?n t?ti tiet??, joskus tiuskattiin: ?l? sin? aina ota osaa.

Siit? siirtyi puhe pitemm?lt?kin Tellervoon. Tellervon pureskellessa esiliinaansa aikuiset aprikoivat, mik? siit?kin lapsesta oli t?h?n maailmaan tuleva. Tilta ja Kalle eiv?t en?? luvanneet tulevaa vuotta sit? pit??. Tellervon suhteen ei oltu hienotunteisia, h?n oli perin pohjin selvill? omasta erikoisesta asemastaan: millainen ?iti h?nell? oli ja kuinka h?n saattoi milloin tahansa joutua millaisiin uusiin oloihin tahansa. Eik? h?n siit? itkenyt, k?vi vain hiukan hiljaisemmaksi silloin kun siit? puhuttiin. Olisiko h?ps?kk? vaistonnut elonsa lyhyyden.

Tellervo ei n?et joutunut Kallen ja Tiltan tyk?? minnek??n muuttamaan, sill? h?n kuoli t?n? vuonna kev?tkes?ll?. Vanha Tilta taisi silloin monista t?nimisist??n huolimatta itke? jonkun kyyneleenkin; h?nell? oli itsell??nkin ollut lapsia ja h?n oli sent??n vanhoilla p?ivill??n hoitanut Tellervoa taitamattomasta alkaen. Eih?n se lapsen vika ollut, ett? oli saanut hajallisen luonnon. -- Kunnan esimies ei oikein tiennyt surrako vai iloita t?st? tapauksesta. Kunta oli sent??n jo kymmenisen vuotta sen edest? maksanut -- mutta toisaalta oli ep?tietoista, olisiko siit? kunnon ihmist? tullut. ?mmien kanta oli selv?: kyll? se aina parempi on, kun lapsena p??see Is?n kotiin. -- Ja se oli niin kaunis ruumiinakin, ett? --

Tellervon kuoleman aihe, kuten koko Tellervokin, unohdettiin pian. Viimeksi taisi h?nest? olla vakavampaa puhetta silloin, kun Tilta riiteli kunnan herrojen kanssa vuotuisen hoitomaksun osittamisesta sille vuoden osalle, mink? tytt? oli el?nyt. Siin? oli n?etsen siin? loppuaikoina ollut yht? ja toista ylim??r?ist? kustannusta -- ja musti h?nt? ruvetkoon kuntaa hy?dytt?m??n.

Mutta Tellervon kuoleman ulkonainen aihe sis?lt?? kumminkin sin?ns? varsin liikuttavan pikku kertomuksen.

Kuten sanottu, oli Tellervolla terhakalla vallan erinomaiset opinlahjat. Kun aapinen oli tuotu, pani Tilta silm?lasit omaan p??h?ns?, otti kirjan omaan k?teens? ja ryhtyi muutamin ennakkovaroituksin ja uhkauksin opetuksen ty?h?n. Opiskelu edistyi niin, ett? jo toisena p?iv?n? Tellervo tokaisi:

-- Olkaa vai -- ?rr? se on eik? mik??n ?nn?.

N?it? pikku kinoja tuli yh? useammin, kunnes Tilta hermostui ja j?tti koko opetuksen sille palkalle. Tellervo tankkaili itsekseen ja h?nt? auttoi kes?vieraan insin??rin piika, joka iltaisin k?vi m?kiss? kultaansa tapaamassa. T?m? opetus oli eritt?in iloluontoista, niin ett? Tilta joskus ?r?hti:

-- Oliko sekin kirjassa? Kyll? min? teid?t opetan.

Mutta Tellervo oppi lukemaan, viel?p? kirjoittamaankin, sill? aapisessa oli my?s kirjoituskirjaimet ja Linda n?ytteli, kuinka niit? tehd??n. Linda oli iloinen ja kaunis tytt?, h?n lahjoitti Tellervolle vanhat ruskeat kenk?ns? ja er??nlaisen kaulavaatteen, jota vanha Tilta sanoi "kroosiksi". Sit? vauhtia se Tellervon ihmeellinen taito sitten kehittyi. H?n loisti kinkereill? ja luki h?th?t?? ummet ja lammet, kaikki mit? k?siins? sai. Katkismuksen kinkeril?ksyn h?n jo parin kuukauden p??st? lopotti alusta loppuun, vaikka kirja oli hyllyll?.

Muuan ihmeellinen yritys oli seurauksena t?st? tavattomasta hyv?p?isyydest?. Kunnan hoidokkeja ei tavallisesti pantu kansakouluun, sill? niist? ei makseta niin paljoa, ett? kenenk??n kannattaisi niit? sinne ev?st?? ja vaatettaa. Mutta kun Tellervo nyt oli niin erinomainen lukija, niin alkoivat mahtavat em?nn?tkin toimitella, ett? sen pit?isi p??st? kouluun. Tilta sanoi, ettei semmoinen kohotommi siell? tule toimeen ja ettei tarvitse sitten h?nt? morkata, jos se siell? tekee takaropeet. Mutta er??n? aamuna Tellervo sitten kumminkin vaelsi kyl?n kouluun kammattuna ja eritt?in v?h?isten mahdollisuuksiensa mukaan sievisteltyn?.

Niinkuin Tilta oli sen ennakolta sanonut -- eih?n se siell? tullut toimeen. Tellervon k?vi melkein niinkuin sen Petterin, josta kirjailija Ky?sti Vilkuna kertoo "Leip?"-nimisess? novellissaan. H?n oli kyll? hyv?oppinen ja raikas??ninen -- monen nahjuksen rinnalla vallan verraton -- mutta tuon ikuisen hajallisuutensa vuoksi kaikkeen kouluj?rjestykseen taipumaton. V?liajoilla taas teki toisten lasten pilkka h?nen olonsa mahdottomaksi. Ja niin tapahtui, ett? Tellervo er??n? aamuna sumein silmin katseli kotipihastaan toisten kouluunmenoa. H?nt? ei sinne en?? p??stetty, vaikka h?nen kovin teki mielens?, sittenkin. Tilta huusi sis?lt?: "Tuleks' sielt? pirttiin -- vai viel? heit? t?llistelet. Joko on karvat selinneet kurkustas?"

Tellervo tepasteli sitten taas talvikauden entiseen tapaansa Kallen ja Tiltan m?kill?; tuo surullinen vaihe unohtui v?hitellen. Opettaja oli sanonut, ett? Tellervo saa pit?? koulun kirjat kev??seen asti, ja siin? oli Tellervolle iloinen korvaus. Vanha Tilta piti ulosp?in kovasti Tellervon puolta tuossa koulurettel?ss? ja h?nell? olikin t?ysi aihe siihen, mit? h?n kev??ll? sanoi:

-- Min? luulen, ettei niist? mukuloista yksik??n osaa kirjojansa niin hyvin kuin meid?n tyt?r.

Mutta Tellervon el?m? oli m??r?tty pieneksi leppe?ksi murhen?ytelm?ksi, ja sen viimeinen n?yt?s tapahtui sitten juuri samana kev?nn?. Koulujen p??tytty? oli m??r? pit?? kirkolla suuret kansakoululasten juhlat ja sinne oli tuleva kaikkenansa noin kuusisataa mukulaa. Opettaja puhui siit? poiketessaan kerran kev??ll? huviksensa Tellervoakin katsomaan ja rupesi, onneton, viel? esittelem??n, ett? Tellervokin tulisi mukaan. Tilta kyll? sanoi tuikeasti, ett? vasta h?n sielt? p??si niitten iileskottien kynsist?, mutta opettaja vain toimitti, ett? kyll? h?n pit?? silm?ll?, ettei mit??n tepposia tapahdu.

N?in oli kipin? heitetty ja pitk?llinen kytev? tuli sytytetty. Ei ollut t?st? alkaen sit? p?iv??, ettei Tellervoa olisi tiuskattu pit?m??n suutansa kiinni, kun h?n h?p?tti sit? kirkolle menoaan. Jonkun kerran h?n ehti jo saada tukkaansakin. H?nelle yritettiin uskotella, ettei koko juhlasta tulekaan mit??n, mutta Tellervo puolestaan onki tietoonsa mill? hetkell? l?ht? koululta laivarantaan oli tapahtuva. Hetken l?hestyess? k?viv?t kohtaukset yh? kiivaammiksi ja kaikki Tiltan asiallisetkin vastav?itteet kumottiin eritt?in nasevasti. Ei auttanut muu kuin tavallista tiukemmin tiuskata "suu kiinni", jolloin puhe lakkasi mutta poru alkoi.

Niinp? siis sill? hetkell?, jolloin lapsijono menee asumuksen ohi laivalle p?in, Tellervo seisoo nurkassa niiskuttaen. Tilta on pihalla ja opettaja huutaa:

-- No miss? Tellervo on? Laittakaa nyt pian se kuntoon, kyll? se viel? ehtii.

Silloin Tilta ep?toivoissaan palaa pirttiin ja tiuskaa:

-- No tule t?nne nyt, min? suin tukkasi.

Siit? alkoi nopea varustelu, josta ei puuttunut vastuksia, mutta joka kumminkin edistyi niin, ett? puolen tunnin p??st? oli matkavalmiina "vallan kovasti n?tti" tytt?lapsen kuvatus: jalassa insin??rin Lindan ruskeat keng?t, kaulassa h?nen "kroosinsa" ja p??ss? joku vanha olkihattu. N?ill? koristeilla piti peitett?m?n muun vaateparren suurta puutteellisuutta. Tiltakin jo naurahti, kun h?n sai t?m?n teoksen valmiiksi.

Asumuksessa ei oltu viel? sy?ty suurusta, mutta sit? ei nyt ehditty auttaa. Tellervo meni jo, ett? viita vilisi, ev??n??n kuiva leiv?nkannikka ja lihanpalanen.

Ilma oli l?mmin ja aurinkoinen, mutta luoteessa n?kyi muutamia jylhi? pilvent?nkki?. Juokseva Tellervo tajusi, ett? niiss? voi piill? ukkosen uhka -- m?kiss? tarkkailtiin herk?sti sellaisia enteit? -- mutta kun suurin osa taivaasta, koko se puoli, jonne tie vei, oli t?ynn? aamun autuutta ja suvijuhlan tuntua, ei Tellervo ehtinyt aprikoida tuota taakse j??v?? kolkkoa kohtaa. Tie kulki somasti mutkitellen kukkivien tuomiryteikk?jen v?litse. Joka k??nteess? Tellervo luuli tavoittavansa lapsijonon, joka tuntui viev?n menness??n h?nen parasta onneaan. Mutta tyhj? oli aina eteen aukeneva tien taival, hiukan salaper?inen, niinkuin olisi tuo onnellinen joukko juuri ihan ?sken siit? m?en taakse solahtanut. Aurinko vain vahvisti kuumuuttaan, hehkuvat kasvot tuntuivat erikseen hyppiv?n juoksun tahdissa, "kroosi" ja hattu pyrkiv?t irtaantumaan. Ja niin k?vi er??ss? tien kohdassa, jossa toisella puolella k?sipuun takana oli syv? ryt?inen horha, ett? Tellervo-paran hattu putosi sinne. Siell? se lep?si kauniisti ryt?jen latvoilla, juuri kun Tellervon piti rient?? tuon k??nteen taakse, jossa h?n ihan varmaan olisi saanut toiset ainakin n?kyviins?. Oli jo suuri vaiva p??st? jyrk?nnett? alas horhan laitaan ja siell? osoittautui aivan mahdottomaksi p??st? suuren kaatuneen kuusen sekaan, jonne monivenkkurainen tuomi viel? oli sekaantunut. Syv?ll? rotkon pohjalla lirisi apuun kykenem?t?n vesi ja kiit?v? aika vei toisia yh? kauemmaksi.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet