Read Ebook: The Beauties of Nature and the Wonders of the World We Live In by Lubbock John Sir

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 876 lines and 71220 words, and 18 pages

UUTEEN EL?M??N

Idylli er?maasta

Kirj.

V?IN? KATAJA

H?meenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1909.

Kaksi miest? k?velee kapeaa, mutkittelevaa polkua pitkin asutuilta mailta kiveli??n p?in. Edell? astuvalla on kannannainen taakka sel?ss??n, mutta j?lkim?isell? vain pieni kainalolaukku, joka riippuu olan yli nahkakantimessa. Polku on kapea, paikoitellen kivikkorovaa ja pounikkoa. V?liin se nousee sile?lle vaaran kyljelle ja toisin ajoin, kuin kulkijalle huviksi, viepi hietaista m?nnikk?kangasta pitkin. Soiden poikki ei vie eik? halkaise j?nkki?, vaan kiert?? niiden rantoja, mets?n peitossa pysyen.

On valoisa ja l?mmin Pohjolan kes?y?.

Vanhemmalle miehelle, joka astuu edell? taakkoineen, tuntuu tulevan l?mmin ja palava. Hiki tippuu h?nen kasvojaan pitkin, joita h?n tuon tuostakin pyyhk?isee puseronsa hihalla. Mutta reippaasti h?n astuu, tottuneesti kiert?? polulla olevat kivet, ja varmasti nousee jalka polun poikki kaatuneen lahon yli. Voimaa on viel? j?nteiss? ja tukevassa varressa, joustavuutta koko olennossa. Eiv?t ole hartiat kumarassa, sill? h?n on lyhyenl?nt? ja tanakkaa tekoa kuin pet?j?n tyvi.

Paras miehuuden aika on sent??n jo ollutta; harmahtavat hiukset ohimolla ja rypyt silm?in ymp?rill? tiet?v?t vanhuuden p?ivien alkaneen. Mutta h?n on tottunut kantamaan taakkoja sel?ss??n, oppinut polkuja astumaan ja kiveli?it? kulkemaan. Koko ik?ns? on kiveli?ss? asunut ja monasti sinne sel?ss??n kuljettanut perheelleen elatuksen.

H?nen j?ljess??n k?velev? mies on nuori viel?, hoikka ja heikonn?k?inen. Vaatteet ja keng?t ovat herrasmiehen, ja keppi, jota h?n levottomasti heiluttelee, on hienon maailmanmiehen. Tukka on mustankiilt?v?, silm?t suuret ja siniset, mutta niiden ilme on v?synyt ja arka, samoin kuin koko olemuksessa on jotakin pelonsekaista ja pehme??. Mutta vaikka h?nt? ei paino rasita, n?ytt?? h?n paljoa v?syneemm?lt? kuin h?nen vanhempi kumppaninsa. Sill? h?n on tottumaton kulkemaan kivikkopolkuja eik? n?yt? karaistuneelta kest?m??n er?maan vaivoja ja el?m??. V?h?n v?li? h?nen jalkansa t?ks?ht?? polun kiviin tai tarttuu risuihin. Vari on h?nell?kin, viel? varimpi kuin toverilla. Lakkaamatta h?n pyyhkii hike? kasvoiltaan ja huitoo nen?liinallaan s??ski? ymp?rilt??n.

Vanhemman miehen nimi on Heikki Kotarova, Illinginj?rven uudistalon kovaa kokenut is?nt?. Nuorempi on Kaarlo Savio, etel?suomalainen kirjailija.

Kaksi p?iv?? he ovat jo olleet matkalla. Suoraan it?? kohden ovat taivaltaneet, ensin koskista jokea pitkin veneen varassa, sitten jalkapatikassa. Nyt on viimeinen, mutta my?skin pisin ja raskain taival kuljettavana, ennenkuin p??sisiv?t perille suuren, saivovedest??n kuuluisan Illinginj?rven rannalle, miss? oli yksi ainoa asukas ja talo.

Outoa ja omituista oli taival ollut Savion mielest?, outoa ja omituista koko t?m? pohjoinen maailma, josta ei ollut kuullut muuta kuin satuja kerrottavan. Kun he kirkonkyl?st? veneell? l?htiv?t painamaan vastavirtaan synkist? kiveli?ist? juoksevaa jokea pitkin, tuntui h?nest?, ett? se oli viimeisi? ponnistuksia siihen uuteen el?m??n, jota h?n oli hakemassa. Jyrkkien koskien alla h?n oli noussut maihin ja k?vellyt polkua pitkin sen niskalle, sill? aikaa kun Heikki kumppaneineen kiskoi venett? yl?s koskea. Y?n aikoina oli kuljettu ja kuumimman p?iv?n ollessa noustu maihin johonkin koskenrannalla olevaan taloon, jossa lev?hdettiin.

Alajuoksultaan olivatkin joen molemmanpuoliset rannat olleet taajaan asuttuja, mutta kuta ylemm?s he ehtiv?t, sit? mukaa harveni asutus, pieneniv?t viljelykset. Synkk? kiveli? alkoi heti joen rannasta ja n?ytti ulottuvan maailman ??riin. Sinne t?nne joenrannalle, etel??n viett?v?lle rinteelle, oli viel? joku uskaltanut m?kkins? salvaa ja kuokkia peltoa sen ymp?rille. Mutta joen latvoilla, suurten j?rvien rannoilla, kuului olevan vankkoja asutuksia ja varakkaita kyli?, joiden asukkaat viill?ttiv?t n?it?kin vesi? alas valtav?yl?n varsille, mutta kulkivat toisaalle p?inkin er?maiden poikki leikkaavia jokiloita pitkin toisen suuren valtav?yl?n rannoille ja kirkonkyl??n.

T?m? polku, joka vei Illinginj?rvelle, oli alkanut joen lompalolta korkean vaaran alta. Siin? oli jokit?rm?n p??ll?, kuusikon suojassa, Heikill? vakituinen venehuoneensa, jossa sit? s?ilytti talvisin ja johon sen kes?isinkin veti suojaan aina kun kirkolta palasi. Siin? oli h?nen varastohuoneensakin, johon veneest? tuomisensa kokosi, ne sitten sel?ss??n kantaakseen v?hiss? erin kotiaan. Nelj? s?kki? jauhoja oli sinne nytkin j?tetty ja s?kki suoloja. Kes?n ev??ksi ne oli tuotu, kun oman pellon vilja oli aikoja loppunut.

Ihmetellen ja kuin unta n?hden oli Kaarlo tarkkaillut Heikin ja h?nen kumppaniensa raskaita ponnistuksia, kun he kiivasta virtaa yl?s sauvoivat jauholastissa olevaa raskasta venett?. Kuntoa ja miehuutta siin? kysyttiin.

V?hitellen h?n oli alkanut her?t? unestaan ja her?nnytkin oikeaan todellisuuteen. Mit?p? olikaan h?n tiennyt er?maan asukkaiden el?m?st? ja niist? ponnistuksista ja vaivoista, joita he saivat kokea jokap?iv?isen leiv?n hankinnassa! Ei mit??n h?n niist? tiennyt, ei koskaan omin silmin ollut n?hnyt. Tosin oli joskus p??kaupungista maaseudulla k?ynyt, mutta mit?p? se oli sek??n kansan el?m? muuta kuin n?enn?ist? hyvinvointia hyvien kulkureittien varsilla... Mutta t?m?!

T?m? oli sit? todellista, tervett? el?m??, Suomen kansan el?m??, josta oli kuullut puhuttavan ja lukenut kirjallisuudessakin... T?m?n sitke?n, kovaa kokeneen kansan raskasta el?m??, karua maata ja kylm?? ilmanalaa vastaan...

Kun h?n silm?si edell??n k?velev?? Heikki?, jonka hartioita painoivat h?nen matkakapineensa ja jonka harmenevia hiuksia pitkin hiki tippui, tuli h?nen niin s??li Heikki?, ett? esitteli lev?hdett?v?ksi...

"Ei ole en?? pitk? matka j?rvelle", vastasi Heikki eik? katsonutkaan taakseen, toisen ollessa v?h?n v?li? kompastua kiviin.

Kaarloa ihmetytti miehen sitkeys. Monta vuorokautta oli raskasta lastia sauvonut vastavirtaan... nyt tuommoinen taakka sel?ss?... ja kuitenkin astui kuin lev?nnyt, nuori mies... Ei taakseen joutanut silm??m??n, ei taakkaansa m?tt??lle laskemaan.

"T?st? alkavat heti... tuo j?nkk?pilkka kun on kierretty... hyv?t maat ja paremmat polut", puheli Heikki hetken kuluttua.

"Joko olemme puoliv?liss??" kysyi Kaarlo nyt. Oli aikaa jo aikonut kysy?, mutta pel?ten, ettei viel? oltaisi, oli h?n koettanut s??st?? kysymyst??n niin kauan kuin mahdollista.

"Jo toki!" kuului Heikin rauhoittava vastaus. "Eih?n t?t? v?li? vedest? veteen pit?isi olla kuin kolme nelj?nnest?... vaan liek? tuota kukaan oikein mitannut."

"Sanoittehan olevan tuolta joen rannalta kotia toista penikulmaa", muisteli Kaarlo.

"Niinp? niin. Mutta siin?p? onkin j?rvi v?liss?, toista nelj?nnest? leve?..."

"Teid?n talonne on siis tuolla puolella j?rve??"

"Niin on -- ei sinne tiet?m?tt? kulkija kostu... Ja kyll? siell? saapi olla rauhassa se, joka ei muita ihmisi? ik?v?i... Kun kuulutte semmoiseen paikkaan haluavan... On sekin!..."

Kaarlo pani merkille, ett? kuta likemm?ksi he saapuivat Illinginj?rve?, ja kuta synkempi ja ly?m?tt?m?mpi er?maa heit? ymp?r?itsi, sit? puheliaammaksi k?vi Heikki. Kirkonkyl?ss?, jossa yhteen tulivat, ei Heikki ollut monta sanaa virkkanut, ja tullessakin haasteli hyvin v?h?n. Joskus vain jonkun sanan lausui, kun osui vastuspaikka. Silloinkin tyynesti ja rauhallisella ??nell?. Mutta nyt vasta n?ytti kuin kotiutuvan, kun oli loitottu asutuilta mailta. T??ll? se olikin Heikin kehto, t??ll? kovan kiveli?n keskell?, t??ll? h?nen el?m?ns?, ilonsa ja onnensa.

Ei ollut Heikki Kaarlolle kertonut juuri mit??n kotioloistaan. Lyhyeen oli vastannut ja siihen lopettanut keskustelun. Sen oli Kaarlo saanut tiet??, ett? nuorena, naimattomana miehen? Heikki oli t?nne Illinginj?rven rannalle hakenut kruununtorpan paikan ja siihen alkanut rakentaa m?kki?. Toisen syd?nmaanj?rven rannalta oli kotoisin, suuren lapsilauman nuorin poika.

"Kauanko Heikki on jo t??ll? asunut?"

"Kolmaskymmenesviides kes? on kulumassa."

Taas n?ytti Heikki tiukentavan kulkuaan. Ainakin Kaarlosta tuntui niin, sill? h?nen ja Heikin v?li pyrki pitenem??n.

"T?ss? on juuri heti, kun p??semme tuon Hiirimaanvaaran pohjukalle, minun tavallinen lepokiveni... Jospa siin? lev?ht?isimme!" kuuli Kaarlo Heikin edest?p?in puhuvan kuin kehoittavalla ??nell?.

He olivatkin jo rannanneet ?skeisen j?nk?n ja nousseet m?nnikk?harjulle, jota pitkin polku n?ytti nousevan korkeammalle.

"T?st? se alkaa Hiirimaanvaara... Kun p??semme tuonne paljukalle, niin siint?? sinne jo kappale j?rven lahtea", selitteli Heikki taas.

Kaarlo koetti joutua per?ss?, mutta sittenkin ehti Heikki ?kkimutkassa kadota n?kyvist?. Ei ollut h?nest?, helsinkil?isest? elostelijasta, er?maan polkuja kulkemaan! tuumaili h?n mieless??n.

Polku nousi nousemistaan ja n?ytti kiipe?v?n vaaran laelle. Harvenevan m?ntymets?n l?pi siinsi kaukaa puuttomia, harmaita vaarojen lakia, n?kyi tummia korpia ja lehtoja loivien nousujen rinteilt?. Mutta yht?kki? aukeni eteen puuton vaarankylki, paljukka, jossa kulovalkea oli aikoinaan tehnyt tuhoa. Nousevan taimiston seassa loikoi siell? honkia ristikk?in, sikin sokin.

Paljukan laidassa oli iso, tasainen paasi, se Heikin lepokivi. Heikki oli ehtinyt laskea taakkansa maahan ja istahtaa kivelle ennenkuin Kaarlo saapui. Pyyhkien hike? kasvoiltaan h?n istahti v?syneesti Heikin viereen ja arveli:

"Kyll? te olette vallan hurja k?velij?, vaikka tuommoinen taakka on sel?ss?."

"On t?t? t?ytynyt kulkea raskaammankin painon alla... nelj?kymment? vuotta jo..."

H?n tarjosi Heikille sikaarin, mutta sytytti itse paperossin.

"Tuosta kun katsotte tuon kelohongan oikealta puolelta... tuon pitk?n kuusen latvaa kohden, joka n?kyy tuolta laaksosta alempaa, niin vilahtelee vett? mets?n v?list?... Siin? on muudan Illinginj?rven lahti", neuvoi Heikki ja osoitteli k?dell??n.

Kaarlo katsoi sinnep?in, mihin Heikki viittasi. Sielt? n?kyi, kaukana viel?, v?lkkyv?n vesi?. "Mutta taloa ei viel? n?y", sanoi h?n. "Ei n?y juuri t?lle kivelle, vaan jos kehtaisi nousta t?m?n vaaran lakeen, niin n?kyisi koko j?rvi ymp?rist?ineen ja muitakin j?rvi? edemp?n?. Mutta pianhan t?st? nyt olemme t?m?npuolisessa venevalkamassa... Ja mit?p? siin? liioin on syd?nmaan j?rvess? katselemista!... Lihavammat ovat maat siell? etel?ss?..."

"Lienev?tk? lihavammat... kaunista mets??h?n t??ll?kin kasvaa. Olenkin muuten hyvin v?h?n oleskellut maaseudulla. Kesill? saaristossa, syd?nmaalla en koskaan..."

"No mik? pani t?nne l?htem??n n?in kauas?"

"Ajattelinpa, ett? pit?? menn?, kun kerran l?htee, niin kauas, ett? Helsingin humu lakkaa kuulumasta."

Heikki? nauratti.

"No, jo te parhaan paikan l?ysittekin! Ei t?m?n meid?n j?rvemme kautta kes?n aikana kulje kukaan ihminen. T?m? on v?h?n syrj?ss? kulkuteist? kes?ll?, mutta talvella pit?v?t poromiehet j?lke? auki kev?tpuoleen asti..."

"En min? ket??n kaipaakaan. Sit? hauskempi, kun ei n?e ket??n vierasta."

"No, on se kummaa. Mutta mit?p? siit? on hyv?? ihmisten n?kemisest?k??n. En min? vain ole ik?v?inyt enk? kauppoja katunut, kun aloin katsella paikkaa t?nne Illinginj?rven rannalle. Ei kukaan t?nne silloin halunnut, kun t?m? oli niin syrj?ss? eik? vesi? pitkin p??ssyt kulkemaan. Mutta nyt kyll? jo monet kadehtivatkin. Kun poikasena t??ll? kuljin otusta hakemassa, y?vyin usein t?h?n j?rven rantaan... juuri tuonne, johon kartanoa sitten aloin rakentaa. Minua miellytti j?rvi... se on saivovetinen ja kalarikas... ja miellyttiv?t maatkin ja j?rvenrannan lihava multa. Kun muualla ensim?iset syyshallat panivat mustikat, s?ilyiv?t ne siin? syyspakkasiin asti. Siit? ymm?rsin, ettei paikka ollut hallanarka, ja se minua innostutti."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet