Read Ebook: Väsyneen haudalla: Alkuperäinen novelli by Karikko Kaarle

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 288 lines and 16085 words, and 6 pages

V?SYNEEN HAUDALLA

Alkuper?inen novelli

Kirj.

KARIO

Tampereella 1897, Hj. Hagelberg'in kustannuksella. G. C. Jansson & Kumpp. kirjapainossa.

Kulkiessa N:n avaraa ulappata, er??n lahden rannalla vet?? huomiota puoleensa komeasti rakennettu talo. Sen et??lle ulottuneet, laajat vainiot ovat silm??n pist?v?t, sill? niiss? huomaat paljon ty?n ja toimen j?lki?. Talo itse on rakennettu nykyajan sivistyksen ja vaatimusten mukaan rikkaalta n?ytt?v?ksi: kaksi punaiseksi maalattua asuinhuone-rivi? rajoittaa komeata pihaa, jota viel? kaunistaa vuosia takaperin istutetut, tuuheat pihlajapuut, joita katsellessa n?et, ett'ei talon asujamilta ole puuttunut kauneuden aistiakaan. Toisen asuinrakennuksen seinustalla on soma kukkamaa. Siin? viihtyy silm?si hetken, sill? sit? katsellessasi huomaat hell?in k?tten ty?t?, huomaatpa viel? kukkia akkunoillakin, joita suojelee kotikutoiset varjostimet liialta auringon paisteelta.

Antti Niemel?inen, joksi t?m?n talon is?nt?? nimitet??n , on 60 vuotias ukko. Hiuksensa ovat jo aikaa vaalistuneet, ja muutenkin j?yk?t j?ntereens? ovat kangistuneet paljosta ty?st?, sill? Niemel?inen ei ollut niit?, jotka vain ovat k?skij?n?, vaan h?n on tahtonut itse n?ytt??, kuinka ahkera ty?mies vastuksetkin voittaa, vaikka usein saikin kokea pohjolan halla?itten kovuutta, mutta sit? uutterampi ja s??st?v?isempi oli ukko. Tarkalla huolella ja j?yk?ll? pontevuudella olikin h?n koonnut Niemel?ss? melkoisen rikkauden. Luonnoltaan oli Niemel?inen suora, itsen?inen ja sanansa pit?v?. Mit? h?n sanoi, niin se oli tavallansa oikeen, jolla teeskentelem?tt?m?ll? k?yt?ksell??n h?n oli voittanut pit?j?l?isten kunnioituksen.

Niemel?isell? on kaksi lasta: tyt?r Maria, 22 vuoden vanha, ja poika Heikki, 13 vuotias. Viisi vuotta on kulunut siit?, kun lasten ?iti, Leena, k?tkettiin maan poveen. Siit? pit?en katosi Niemel?st? hellyys ja avuliaisuus, paitsi lapsiaan h?n rakasti l?mpim?sti, -- eritt?inkin Mariaa. Niin j?r?m?inen kuin olikin, voi h?n t?lt? tuskin mit??n kielt??. Aina uneksi ukko Marian rikkaista ylk?miehist?, ja monta niit? oli jo k?ynytkin, eik? ihmek??n, sill? Maria oli kaunis, milt'ei mit? ihanimpana pidetty kaunotar. Kultasuortuvina valuivat h?nen ruskeat hiuksensa py?re?lt? p??laeltaan valkoiselle kaulallensa. H?nen ryhtins? oli siev? ja vieh?tt?v?. Neitsyellisen syd?mens? puhtaus loisti h?nen tummista, kirkkaista silmist??n. Eip? ihmek??n, ett? moni poika oli onneansa koittanut h?nt? kosimalla, sill? h?nen erinomainen kauneutensa oli nuorten miesten syd?miin lempe? sytytt?nyt, jos oli niit?kin joukossa, jotka halusivat niit? tuhansia, jotka tiesiv?t Mariata seuraavan.

Oli er?s toukokuun lauvantaip?iv?. Niemel?n is?nt? oli itsekin v?en kanssa mets?ss?, ulkot?itten toimessa. Maria, joka piti em?nnyytt? talossa, oli yksin kotona, paitsi ruotimummoa, joka istui nurkassa. Maria on puhdistanut huoneet ja pessyt astiat, kaikki on j?rjestetty siev?sti. N?it? kaikkia tehdess??n hyr?ili Maria iloisia lauluja, sill? h?nen nuori syd?mens? oli viel? vapaa huolista, vaikka h?n ehk? aavistikin tuonnempana tulevansa vastuksiakin kokemaan el?m?ns? tiell?, Mutta siit? huolimatta nautti h?n nuoruutensa onnea, antamatta sit? mink??n h?irit?. -- Johtuipa Marian mieleen, ett? mummo mielell??n ennusteli k?sien juonteista, sent?hden p??tti h?n tehd? pilkkaa mummon taikauskosta ja vei k?tens? h?nen tutkittavakseen, pyyt?en h?nt? siit? sanomaan, mit? tulevaisuudessa oli tapahtuva. Mummo hetken tirkistelty??n Marian k?tt?, sanoi h?nen pian joutuvan naimisiin ja siten muka p??sev?n mahtavaan taloon em?nt?ksi. Maria keskeytti ennustuksen kysym?ll?, miten sitten k?visi, jos h?nell? jo olisi k?yh? poika sulhasena.

-- Mit? joutavia, sanoi mummo, mit? rikkaan ja kauniin tyt?n tarvitsee kest??n k?yh?st? huolia, onhan sill? rikkaitakin. Sep? oli kehumista, joka saattoi Marian syviin ajatuksiin ja j?tt?m??n sikseen koko ennustustoimen.

Maria toi mummolle kupillisen kahvia ja l?ksi rannasta noutamaan vett? kukilleen, ajatellen, ett? Jumala sen tiet??, miten komea on tuleva miehens?. Tytt? ei malttanutkaan rannasta pian palata, vaan istautui raidan-juurella olevalle kivelle, nauttiakseen kev?isen luonnon ihanuutta.

Mets? ja nurmikot jo alkoivat vihannoida. Linnut lauloivat kilvassa sulo??nisesti. Tuuli henk?ili vienosti. Aallot loiskuivat hiljaa rantaan, vapaina ?sken p??sseist? j??kahleistansa. Kaikki oli vieh?tt?v?n lumoavata. Marian mieleen johtui seuraavat s?ikeet, jotka h?n lauloi naisen kimakalla ??nell?:

"Nyt luonto elpyy; vapahasti Aalto liikkuu leijuillen Lemmen tunteet suloisesti Her?? ihmissyd?mmehen."

Pian taukosi laulu, sill? muuan vene pist?ysi esille niemen takaa ja kiiruhti suoraan t?t? rantaa kohti. Venosen likemm?ksi tultua tunsi Maria siin? olevan henkil?n Ojalan Kaarloksi.

-- Onpa oikein onnen sattuma, ett? h?n tulee, sill? viikkoja on vierinyt, kun h?nt? olen n?hnytk??n, ajatteli Maria, ja n?ihin ajatuksiin pys?htyi h?n siksi, ett? venonen enn?tti rantaan, josta hypp?si maalle reipas ja sorea nuorukainen. T?t? tervehti Maria hymyhuulin ja toivotti tervetulleeksi.

-- Mit? kuuluu, ja kuinkas olet voinut? kysyi Kaarlo tervehditty??n, hiljaisella ??nell?.

-- Kiitoksia; ei erinomaisia ... mutta ent?s sinulle ... sin?h?n n?yt niin synkk?mieliselt? ... kerro mit? on tapahtunut?

-- Niin -- kertomukseni ei ole juuri ilahuttavaakaan laatua... Toivoni on murtumaisillaan ... syd?meni on raskas ... siksi riensin vapaaseen luontoon, siell? yksin?isyydess? huojentamaan suruani... Tuolla j?rvell? soutaessani olin huomaamattani l?hestynyt teid?n rantaa ja kuultuani laulusi, riensin t?nne, tavatakseni sinua, sill? teill? ei minun ole en?? hyv? k?yd?kseni.

-- Miks'ei ... mist? syyst?? keskeytti Maria.

-- Ompahan vain....

-- Sano, sano!

-- Is?si k?vi eilen meill? ja, siell? yht? ja toista puhellessamme, vihdoin rohkasin mieleni ja kysyin lupaa tullakseni sinua ... niinkuin on puhuttuna ... mutta se k?vi, kuten min? pelk?sinkin. H?n sanoi sen heti mahdottomaksi ja k?ski heitt?m??n pois semmoiset turhat lapsuuden unelmat. Sanoi Mariansa kerran rehoittavan em?nt?n? mahtavassa talossa, eik? miss??n k?yh?ss? Ojalassa. Ja vakuudeksi, etten toisten en?? semmoisia kyselisi, sanoi h?n Markkulan Juusen tulevan sinua kosimaan.

-- Markkulan Juusen... Luuletko, ett? is?ni vaatii minua menem??n Markkulan Juuselle?

-- Onpa syyt? luullakseni, sill? is?si ei tunne rakkautta tahi paremmin sanoen, todellisen rakkauden arvoa. Rikastuminen on h?nen p??maalinsa, ja siihen samaan maaliin tahtoo h?n sovittaa lastensakin kohtalon.

-- Ei rakas Kaarloseni ... sin? tuomitset v??rin ... rakastaahan is? minua... Kyll? h?nen mielens? voi muuttua ... jahka min? kerron h?nelle ... en ket??n muita rakastavani kuin sinua ja ... paljoa ennen viihtyv?ni sinun kanssasi olemaan Ojalassa kuin mahtavassa Markkulassa.

Marian n?it? sanoja puhuessa oli Kaarle kiert?nyt k?tens? h?nen hoikan vartalonsa ymp?rille ja sanoi melkeen kuiskaamalla: -- Suokoon Jumala, ett? niin tapahtuisi! ... mutta pahoinpa pelk??n, ett? is?si ei v?h?ll? sanojansa peruuta... K?yh? olen, niinkuin h?n on sen sanonutkin; mutta ei rakkaus synny hengett?m?st? kullasta... Se syttyy ja palaa Luojan luomissa syd?miss? ilman mammonan mahtia. Monasti olen koettanut tukahuttaa sen liekki?, ollessani ep?toivon ja toivon v?lill?; mutta taivas paratkoon! ei tahtoni voimat siihen kylliksi riit?... Ja nyt kun sinua tulee pit?j?n rikkain poika omakseen pyyt?m??n, niin voitko vastustaa is??si siin? asiassa? Sill? h?n varmaankin sinua vaatii Juuselle menem??n.

-- Sinun t?htesi voin min? mit? pahinta, vastasi Maria.

Kaarlon silm?t kirkastuivat. Ilon hohde n?kyi h?nen kasvoillaan. H?n veti lemmittyns? hell?sti rintaansa vasten. -- Siin? unhottivat he kaikki vastukset, siin? uneksivat he ??nett?min? tulevaisesta onnestaan. Vihdoin katkasi Maria ??nett?myyden, sanoen: -- Pit?? jo menem?ni kotia, sill? v?kikin voi jo pian tulla mets?st?... Mit? sanoisikaan is?ni, jos h?n ei minua kotoa l?yt?isi!

-- Voipi niin olla, virkkoi Kaarlo, ja painoi aran j??hyv?is-suutelon armaansa huulille. Sitten pujahti Kaarlo purteensa, kevennetyll? syd?mell? viel? heitt?en hell?n silm?yksen lemmittyyns?, joka jo l?heni kotinsa porttia.

Ken oli tuo Ojalan Kaarlo, jota Maria niin rakasti? Niinkuin tiedet??n, on Niemel? lahden rannalla; sen lahden toisella puolen on Ojala, Kaarlon koti. Se oli pieni, v?h?varainen talo; ja siin? oli Kaarlo ollut is?nt?n? kolme vuotta, eli is?ns? kuolemasta saakka. Siit? ruveten oli Ojalassa riitt?nyt tarpeet, sill? Kaarlo oli ahkera ja kunnollinen ty?ntekij?. Sit? paitsi oli h?n sivistyst? harrastava, sill? h?n tilasi sanomalehti? ja luki kaikkia kirjoja, mit? vain k?teens? sai, ja n?in tavoin oli h?n koonnut itselleen joltisetkin tiedot kaikenlaisista asioista ja tapahtumista. Sen t?hden katseli Niemel?n is?nt? Kaarloa omituiselta kannalta, eik? sanonut ty?miehen tarvitsevan muita kirjoja lukea -- niihin aikaansa ja rahaansa tuhlata -- kuin mit? tavallisesti lukukinkereill? vaaditaan. Siit? huolimatta Kaarlo lainasi sopivia ja hauskoja kirjoja Niemel?n Mariallekin, joita t?m? luki oikein ahmimalla, sill? olihan Kaarlo sanonut niiden olevan arvokkaita. -- Tiedet??nh?n, ett? lemmen seppele oli heid?n v?lill??n sidottu, joskin siin? l?ytyi paljon pistimi?kin, mutta rakkaus on k?rsiv?llinen. -- "Rakkaus on luja kuin kuolema," huokaili Kaarlo usein, -- mutta ep?toivo ei kuitenkaan heitt?nyt h?nt? rauhaan -- se kolkutti h?nen syd?mens? ovella ja v?liin se valtasi h?net kokonaan. Toisinaan se taasen helpoitti niin paljon, ett? h?n ajatteli: Ehk? Maria saa taipumaan is?ns? mielen, vaikkapa se omituinenkin on. Yksi arvoton seikka vaivasi Kaarloa muun mukana: se, kun h?nen is?ns? ja Niemel?inen olivat ennen olleet vihamiehet kesken??n, niin siit?kin syyst? ep?ili Kaarlo aran asiansa menestymist?. Vaikka kyll? is?ns? oli kuolinvuoteellaan pyyt?nyt Niemel?iselt? kaikkia anteeksi, h?n kuitenkin pelk?si viel? olevan Niemel?isen itsekk??ss? syd?mess? jotakin kaihoa.

Viikko on kulunut siit?, kun Kaarlo ja Maria keskustelivat Niemel?n rannassa. Koko viikon on Maria ollut mietiskelev? ja hiljainen. Pois oli kadonnut h?nen lapsellinen hilpeytens?. Usein oli is?ns? h?nt? silm?illyt kysyv?isesti, ja vihdoin kysyikin mik? h?nt? vaivasi, sill? h?n luuli, ett'ei Maria viel? tiennyt, mink?laisen vastauksen h?n oli Kaarlolle antanut. H?n siis luuli, ett'ei tytt?rens? viel? sit? huolehtinut ... jos h?nelle siit? huolta tulisikaan. Maria vakuutti teeskennellen, ett'ei h?nt? muka mik??n vaivannut. Ukko uskoi sen ja sanoi: -- Ei nuorta tytt?? saakaan mik??n vaivata... Sinun sopii paremmin olla iloinen ... kohta tulee sinulle rikkaita kosioita.

Maria oli ?llisty?, sill? h?n arvasi, mit? kosioita is?ns? tarkoitti, mutta ei kuitenkaan ollut siit? tiet?vin??n. Sen vuoksi h?n kysyi: keit?h?n nuo sitten ovat?

-- No tuohan Markkulan Juuse sit? on niin monasti minulta kysynyt ... ja annoin kun annoinkin my?nt?v?n vastauksen... Mit?p? syyt? siin? on kielt??k??n... Juuse on moitteeton, ja talo on semmoinen, ett? niit? saakin etsi? monesta pit?j?st?... Ei mit??n puutu... Se onkin onni ja viel?p? suuri onni p??st? semmoiselle tilalle...

-- Mutta is? ... antakaa anteeksi ... min? en koskaan aijo menn? Juuselle puolisoksi.

-- Noh, noh, el?h?n nyt vastustamaan rupeakaan ... johan on aika, ett? joudut naimisiin, ja mist? se sitten sen sopivampi tulisi ... sanoppas mit? Juuselta puuttuu.

-- Rakkautta puuttuu... Juuse ei rakasta minua, enk? min? h?nt?...

-- Rakasta, matki ukko, jopa nyt puhut turhia ... vallan lapsellisia... Sanoppas, mink? t?hden h?n sitten sinua pyyt?? ... jos h?n ei sinusta pit?isi?

-- Tiet??h?n Juuse teill? olevan rahoja kassassa ... ja arvelee minunkin niist? osan saavani, vastasi Maria.

-- No, olisiko se sitten v??rin, vaikka h?nen entiset rikkautensa viel? lis??ntyisiv?tkin?

-- Ei olisikaan, is? hyv?, mutta vaikka h?n olisi viel? ?veri??mpi, kuin onkaan ... en sittenk??n voisi menn? h?nelle.

Nyt loppui ukon maltti, ja h?n sanoi kovalla ??nell?: -- Sep? saadaan n?hd?!... Ensi lauantaina tulee sulhainen ... silloin p??tet??n asiasta...

-- P??tt?k?? vain ... vaan en min?...

-- Sep?h?n n?hd??n! ?yhk?si ukko ja l?hti ulos, paiskaten oven j?lkeens?.

N?m? is?ns? viimeiset sanat s?ik?yttiv?t Mariaa niin, ett? h?n hyr?hti katkeraan itkuun, aavistaen mit? pahinta, sill? ensi kerran sai h?n kokea is?ns? kovuutta. N?in toteutui Kaarlon ep?ilys siihen n?hden, mit? h?n oli Marialle rannalla arvellut. El?m? k?vi entist? ik?v?mm?ksi. Maria vietti aikansa n?yr?n? ja pelk??v?isen?, sit? vastaan kun is?ns? oli entist? harvapuheisempi ja ?re?mpi, ja eip? ihme, jos ukko v?h?n tuskaantuikin siit?, kuin h?nen tahtoaan ja lupauksiaan vastaan taisteltiin, jota h?n ei ollut oppinut viel? el?m?ss??n suvaitsemaan. -- Ei kukaan muu kuin Markkulan Juuse tule sinua saamaan, aprikoi ukko itsekseen ... h?n ajatteli yli pit?j?n, viel?p? muistakin pit?jist?, eik? sittenk??n l?yt?nyt niin mahti taloa ja kelpo poikaa kuin Markkulassa.

Viikko oli vierinyt ja se pel?tty lauvantai tuli. Maria katseli alituisesti tielle p?in ja toivoi, ettei Juuse tulisikaan; -- mutta eip? aikaakaan, kun hevonen riensi t?ytt? ravia Niemel?n pihaan, ja sen per?st? olevilta rattailta hypp?si p?n?kk? nuorukainen, joka tunsi arvonsa, sill? sen huomasi heti h?nen k?yt?ksest??n. H?nt? vastaanottamaan riensi is?nt? ja vei h?nen kamariin, jossa yht? ja toista puheltuaan vihdoinkin Juuse ilmoitti todellakin tulleensa kosimaan entisen puheen mukaan.

-- Eih?n sinulla ole puhemiest?k??n, sanoi Niemel?inen.

-- Mit?p?s sill? viel? tehd??n ... min? ajankin itse asiani, niinkuin sanotaan herrass??tyl?istenkin tekev?n ... ja voidaanhan se puhemies j?ljest?p?inkin saada, vaikka sitte vasta, kun menn??n kuulutusta ottamaan.

-- Niinp? niinkin -- mutta seh?n on ollut vanha talonpoikaiskansan tapa, ett? sulhanen tulee puhemiehen kanssa, enk? min? tied? syyt?, miksi sit? muuttaa tarvitsisi ... mutta olipa se meid?n kesken miten hyv?ns?... Kyll? se sopii minun puolestani, ja saatpa puhua itse siit? Mariallekin.

N?it? ukon sanoessa Maria astuikin kamariin kahvia tarjoomaan.

Is?nt? l?hti ulos, j?tt?en nuoret kahden kesken... Maria aikoi seurata is?ns? esimerkki?, mutta Juuse sen huomattuaan sanoi: -- Elk??p?s menk? ... minulla on teille sanomista...

Maria pys?htyi. -- Juuse rohkaisi luontonsa ja kysyi: -- Ettek?, Maria, tahtoisi tulla minulle ... is?nne kanssa siit? olen keskustellut ja ... h?n lupasi puolestaa ... nyt pyyt?isin tiet?? teilt? itselt?nne, tuletteko Markkulaan em?nn?ksi, vai onko mit?? vastaan sanomista?

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet