Read Ebook: Väsyneen haudalla: Alkuperäinen novelli by Karikko Kaarle

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 288 lines and 16085 words, and 6 pages

Maria pys?htyi. -- Juuse rohkaisi luontonsa ja kysyi: -- Ettek?, Maria, tahtoisi tulla minulle ... is?nne kanssa siit? olen keskustellut ja ... h?n lupasi puolestaa ... nyt pyyt?isin tiet?? teilt? itselt?nne, tuletteko Markkulaan em?nn?ksi, vai onko mit?? vastaan sanomista?

Maria punastui, kuullessaan Juusen suoran ja totisen kysymyksen, mutta kuitenkin ujostelematta vastasi: -- En koskaan ... etsik?? vain muualta em?nt?? Markkulaanne.

T?m? vastaus h?mm?stytti Juusea. -- Hiisi viek??n, eih?n t??ll? taida p??st? mihink??n koko kosioimistoimessa, ajatteli h?n itsekseen ja hetken vaiti oltuaan kysyi: -- Miksi, Maria, ette voi minulle tulla?... Talo on hyv?, sen tied?tte ilman kehumistanikin ... ei ole velkaa eik? perint?osia maksettavia, koska olen talon ainoa perillinen ... eik? liioin ole el?kett? maksettavana, ett? sen kanssa tarvitsisi r?yski? ja sotia, niinkuin se tahtoo tavallisesti olla, milt'ei joka talossa... Rahaa on s??st?ss?kin ... mit?s puuttuu...?

-- Puuttuu sit?, etten voi tulla, oli vastaus.

-- Oletteko sitten muille morsianna, vai onko minun puolellani mit??n vikaa? Jos on, niin korjataan.

-- Ei, hyv? Juuse, se ole teid?n korjattava ... se on mahtavamman asia, sanoi Maria surullisesti.

-- Sep? ihmeellist?, -- joka ei korjatuksikaan tule. Mutta todellakin, min? rakastan teit? ... minun pit?isi saada...

-- Mink?t?hden minua rakastatte?

-- Mink?t?hdenk? ... no kun olette kaunis ja ... ?nkytti Juuse.

-- Ja rikas, jatkoi Maria.

Jopa astui is?nt?kin kamariin ja kysyi: -- Mill?s kannalla on asiat?

-- Eih?n siit? mit??n valmista taida tulla... Maria kielt?? suorastaan, sanoi Juuse.

-- Kielt??? Oletko uskaltanut sen tehd?? ?yhk?si Niemel?inen.

-- Olen, rakas is?ni ... ja tiesitteh?n sen jo ennenkin, vastasi Maria rukoilevasti.

-- Tiesin kyll?... Mutta se ei auta... El?k?, Juuse huoli olla pahoillasi... Semmoisiahan ne naiset aina ovat ... niin kauvan ne vastaan pit?v?t, kun kaupat valmiiksi tulevat ... mutta kyll? he siit? tasaantuvat -- jahka kerran puolisoksi tulevat. Niinh?n se k?vi vaimovainajanikin kanssa ... h?np? vastusti oikeen vesiss? silmin ... mutta eip? meill?, Jumalan kiitos, sittemmin riitaa ollut, ja taisipa olla onneensa hyvinkin tyytyv?inen. -- Eik? t?ss?k??n muuta tarvitse, kuin ett? tehd??n kaupat ... suostukoon Maria mielell??n taikka v?kisin. Is?th?n ovat velvolliset lastensa onnesta huolta pit?m??n ... eih?n nuoret ja kokemattomat sit? itse ymm?rr? ... niin min?kin tahdon nyt Mariani onnen perustaa, koska siihen on hyv? tilaisuus. -- Mit? lienee tuo Ojalan Kaarlo h?lissyt Marialle lemmest? ja rakkaudesta ... sen t?hden t?m? on ruvennut vastustelemaan muille kosioille. Mik? lemmen ja rakkauden aarre niill? k?yhill? lienee paremmin kuin rikkaillakaan ... sit? min? en ota ymm?rt??kseni.

Maria keskeytti is?ns? puheen, sanoen Kaarloa rakastavansa, eik? ket??n muita.

-- Ei se tarvitse puhuakaan, ?rj?si is?nt? ... enk? min? sit? jo ole kerrassaan sanonut, ettei siit? mit??n tule... Kuinka min? kehtaisin v?vyn?ni n?hd? semmoista k?yh?? retua. Eik? t?ss? nyt koko p?iv?? jaaritella, vaan p??tet??n, ett? kahden viikon p??st? teid?t kuulutetaan. K?ske sin?kin Juuse, yst?vi?si silloin meille ... onhan se tapana, ett? silloin aina pidet??n kestit ... enk? min? siin?k??n tahdo olla miest? turhempi.

T?m?n kaiken kuultuaan Maria tuskin voi kyyneleit??n pid?tt??, mutta vastusteleminen ei t?ll? kertaa auttanut. Sen tiesi Maria ja l?hti murtuneella mielell? kamarista ulos. Pian oli Juusekin rattaillaan ... huimasi hevostaan ja ajoi kosintaonneaan mietiskellen, kotiaan.

Maria huokasi vapaammin, n?hdess??n h?nen menneen, -- mutta kuitenkin, ajatellessaan sit?, mit? is?ns? sanoi kahden viikon p??st? tapahtuvan, oli h?nen syd?mmens? pakahtua. -- T?m?n Marian surun ja vetistyneet silm?t huomasi h?nen nuorin veljens?, Heikki, ja kysyi: Mit? sin?, siskoni, itket? Tahtooko Markkulan Juuse sinut v?kisin vied??

-- Melkeinp? kyll?, vastasi Maria.

-- ?l? sent??n sure ... koetetaan sit? joukolla est??. Eih?n is?k??n niin kova liene, ett? sinua mihink??n v?kisin ahdistaa.

-- Kunhan siin? jokin auttaisi, huokasi Maria, silitt?en pojan p??t?.

T?m?n keskustelun keskeytti v?ki, tullessaan mets?st? kotia, omituisella h?lin?ll?. -- Nyt astui is?nt?kin tupaan ja ilmoitti juhlallisella ??nell?, kuinka muka Maria on onnellinen, ollessaan Markkulan Juusen morsian.

Enemp?? ei enn?tt?nyt is?nt? puhua, kun poikansa Heikki sanoi: -- Jos Juuse viel? kerran tulee sit?varten meille, niin otan rautapellin ja sill? rumputan h?net koko talosta pois, jos ei v?hempi auta. Mit? h?nen tarvitsee Mariaa v?kisin kosia!

Kaikki purskahtivat nauramaan pojan omituiselle puheelle. -- Is?nt? yksin pysyi vakaana ja sanoi: -- Lapsilla on lasten mieli, menness??n tuvasta ulos.

Mit? nyt mietti Juuse kotiin p??sty??n? H?n oli niin oudolla mielell? siit?, kun tytt? piti vastaan, ja aprikoi p??ns? ymp?ri, mik? siihen syyn? mahtoi olla. H?n milt'ei jo katunut, ett? oli alkanut koko kosijoimisjutun Marian kanssa. -- Olihan niit? tytt?j? muuallakin, jotka tietysti tulisivat hyppien taloon, arveli h?n. Enk? voi ymm?rt?? sit?, mink? t?hden minun tarvitsee vasten toisten mielt? ket??n pyyt??... Mutta kun nyt jo kaikki tiet?v?t, ett? olen Mariaa kosinut, ei muu en??n auta, kun tehd? p??t?s asiasta, sit? parempi, jota pikemmin ... vaikkapa niin ja n?inkin ... t?m?nm?isen pojan ei sovi rukkasia saada ... seh?n olisi varsin arvoani alentavaista. -- Onhan Maria siksi viehett?v? kuin muutkin tyt?t ja -- p??lliseksi niin rikas, niin mahtavan talon tyt?r...

N?it? arvellessaan kiihtyi Juusen mieli yh? enemm?n Mariaan. -- Nuo Marian sanat: -- Kaarloa rakastan enk? ket??n muita, ne n?pittiv?t h?nen syd?mmess??n. H?nen tuntonsa rupesi taas tutkimaan. -- Mit? kummaa h?n Kaarlossa rakastaa ... mik? siin? h?nt? paremmin miellytt??... Olihan h?n monta vertaa rikkaampi Kaarloa ja -- kunnioittavathan h?nt? toiset ihmiset isostikin... Varmaankin on Kaarlo Marian vietellyt joillakin suloisilla sanoilla, niinkuin sit? jo Niemel?inen arveli. Kyll? min?kin olisin niit? osannut lasketella koko joukon ... mutta enh?n min? ket??n houkutella tahdo. -- Ahaa! annahan olla, onpa minullakin keinoja...

T?ss? p?ll?hti Juusen p??h?n pienen kepposen tekeminen Kaarlolle siit?, kun t?m? oli h?nen tiell?ns? mokomassa kosioseikassa. H?n istautui p?yt?ns? ??reen, kirjoittaakseen Kaarlolle kirjett?. Kirje valmistui, ja sen kirjoitti Juuse Niemel?n Marian nimeen. Siin? muka kutsui Maria Kaarloa tulemaan Niemel??n, sanoen siell? olevan itsell??n jotakin uutta hankkeessa. -- Juuselle osaantui kirje niin onnistumaan, ett? siin? ei voinut Kaarlo petosta aavistaakkaan. Sit? pani Juuse renkins? viem??n Ojalaan, k?skem?ll?: -- Jos Kaarlo kysyy, kuka kirjeen l?hetti, niin sano Niemel?n Marian l?hett?neen, ja sano my?skin, ett? Markkulan Juuse on Niemel?ss?. -- Muistatko nyt niin toimittaa ... palattuasi saat palkkasi.

-- Olkaa huoletta, vakuutti poika ja l?hti matkalle.

Oli aamup?iv?. Kaarlo istui Ojalan tuvassa miettiv?isen?. Syd?mmens? v?r?hteli oudosti. Kaikki tiesiv?t kertoa sen, ett? Juusea ja Mariaa kuulutetaan tulevana sunnuntaina. Kaarlo ei ollut Mariaa tavannut sitten kun Niemel?n rannassa, josta jo olemme kertoneet, Eik? h?n arvannut yritt??k??n menn? Marian puheille, sill? h?n luuli Niemel?isen vartioivan h?nt?, pel?ten h?nen tyt?rt??n viettelev?n. Kaarlo alkoi yh? enemm?n luulla kadottaneensa morsiammensa, -- siksip? istuikin h?n syviin ajatuksiin vaipuneena, huomaamatta Markkulan rengink??n tuloa, ennenkuin t?m? oli h?nen vieress??n ja tarjosi h?nelle kirjett?. Ilon v?re v?l?hti Kaarlon kasvoilla, sill? h?n arveli kirjeen olevan Marialta ja toivoi sen sis?lt?v?n jotakin lohdutusta.

Kirjeen tuoja ajettuaan asiansa, meni. Kaarlo avasi kirjeen ja luki... Kasvonsa vaalenivat, sill? kirjeen sis?lt? vaikutti h?neen niin masentavasti. -- Voi sent??n! huokasi h?n, ovatko Markkulan mahtavuus ja Juusen rakkaus sovaisneet Marian syd?mmen niin, ett? h?n hylj?? minun rakkauteni. Jos niin on, niin siin? tapauksessa ei h?n koskaan ole minua oikein rakastanutkaan ... sit? kuitenkaan en tahdo ep?ill? ... mutta is??ns? totellen lienee h?n suostunut Juuselle menem??n.

Kaarlo luki kirjeen uudelleen ja vihan vimmassa repi sen moneksi kappaleiksi, jotka heitti leimuavaan tuleen, jupisten itsekseen; -- Maria k?skee minuakin l?sn?olollani kunniottamaan juhlaansa ... mutta voinko min? h?nt? n?hd? toisen omana syd?meni pakahtumatta... En koskaan... Kyll? min? tahdon kaikki k?rsi? ... mutta sit? en voi t??ll? tehd? ... sill? Marian h??t ja muuttamisensa Markkulaan repisiv?t syd?mmeeni parantumattomia haavoja. Pois tahdon v?isty? h?nen tielt??n. Pois tahdon menn? avarampaan maailmaan ... siell? el?m?n taistelussa kadotkoon kaikki!

Valtaava murhe kuvaantui Kaarlon kasvoille ja hajamielisen? l?hti h?n k?velem??n ulos, sill? tuskaansa, jota h?n ei tahtonut omaisilleen n?ytt??, oli h?nen vaikea salata. -- Minne meni Kaarlo? Tiet?m?tt?ns? oli h?n joutunut j?rven rannalle sille kohdalle, josta sopii n?hd? Niemel??n. Kaarlo istuutui kivelle, ja silm?ns? tuijottivat aaltoihin, jota tuuli ajoi rajusti rantaa vasten. -- Oi! huokasi h?n, kuinka monasti olen n?hnyt t?m?n rannan tyyneen? ja rauhallisena ... juuri kuin onneansa ihaillen. Mutta kuinka pian muutos tapahtuu. Kuinka myrskyiseksi se muuttuu muutamasta tuulen puuskasta. Se lienee minun syd?mmeni kaltainen, joka toki on ollut t?h?n asti tyyni ja rauhallinen ... ainoastaan joskus katkera ep?toivo on kylmyydell??n sit? hyyt?nyt ... vaan sekin on aina toivon heijastavat s?teet ja lemmen kimaltava tuli sulattanut. Ennen n?'in aatteissani toivon silmill? tulevaisuuden sulosuvia... Mutta nyt on edess?ni kaikki mustaa ... aivan sysimustaa... Min? hullu! Miksi katselinkaan tuon naisen kauneutta ... miksi en nauranut tuon ensimm?sen lemmen kipin?n syttyess? ja antanut sen ikuisesti kadota. Miksi kuulin syd?mmeni kuisketta ... miksi olin sen houkutuksille alttiina ... oi, miksi en ollut mies, jolla ei olisi syd?mmen unelmia? Mutta vast'edes tahdon se olla, sep? saadaan n?hd?. Kukaan ei saa tiet??, mit? k?rsin, ja mit? olen kadottanut Mariassa ... sit? en tahdo itsekk??n muistella ... sit? en ajattele t?st'edes. Mik? houkkio olinkaan, kun luotin naisen uskollisuuteen... Olinhan niitten petollisuudesta jo niin monta kertomusta kuullut... Mutta se on ollut ja mennyt ... ja menk??n...

Ha ha-haa! nauroi h?n sitten kylm?sti omille ajatuksilleen ja tuijotti hurjasti Niemel?? kohden -- eik? ensink??n huomannut, kuinka synkk? pilvi kohoutui taivaan rannalla. Salamat leimahtelivat, ja ukkosen jyrin? alkoi kuulua. Pian satoi vett?kin taivaan t?ydelt?. Kaarlo tuli l?pim?r?ksi, mutta siit? oli h?n huolimaton, sill? povessaan riehuvat tunteet estiv?t h?nt? tuntemasta kylm?? v?ristyst? ruumiissaan. Ik??nkuin unissaan n?ki h?n ilman olevan sakean, aaltojen hurjasti vy?riv?n rantaan, ja salaman taivaalla leimahtelevan ... kuuli ukkosen t?r?hdyksen ja tuulen vaikeroivan ??nen puidenlatvoissa. -- Ha-haa nauroi taas Kaarlo houreissaan ... tee ty?si s??lim?tt? ... se sopii hyvin syd?mmelleni, koska myrskyinen on rakkauskin.

N?in hurjasti uneksien oli Kaarlo istunut rannalla syd?ny?h?n asti. Ukkosen pilvi oli paennut. Myrsky oli lakannut. Mutta Kaarlon tunteet eiv?t olleet tyyntyneet h?nen sielussaan raivosi yh? ankara rajuilma. Yh? vahvistui h?ness? p??t?s v?isty? kotipaikaltaan pois. -- Mutta mihink?? Amerikaanko? Ei ... se olisi is?nmaansa hylk??mist?, aprikoi h?n. -- Mutta mihink?s sitten? -- No, Turkin maalle, taistelemaan el?m?st? ja kuolemasta ... taistelemaan kristiveljein puolesta. Seh?n on jaloa ja Suomen pojan teht?v??! Sill?, arveli h?n, ehk? olen joksikin hy?dyit. Sill? ehk? joku luoti tahi pistin l?yt?? tien syd?mmeeni ... siell? tahdon taistella ja -- kuolla.

N?in oli Kaarlo miettinyt ja p??tt?nyt. -- P?iv?n valetessa h?n riensi rannalta kotiaan ja valmistausi matkalle. Niin matkalle -- kenties ikuiselle matkalle ... siihen ei h?nell? ollut mit??n tietoa. T?m? oli raskasta; mutta se olisi ollut viel? raskaampaa, jos Kaarlon syd?n olisi ollut entisell??n. ?skeiset tapahtumat olivat sen musertaneet ja -- j??neet kurjaksi, niin kurjaksi, ett? h?n voi hyv?stij?tt?m?tt? hylj?t? ?itins?, sisarensa ja kotonsa, jossa oli iloiten viett?nyt lapsuutensa viattomat p?iv?t ja jossa oli nauttinut el?m?ns? suloa nuoruuden kukoistavassa ij?ss??n sek? uneksinut ihania unelmiansa.

Viikko oli vierinyt edelleen. Ojalan Kaarlo rient?? vapaaehtoisena sotilaana Turkinmaata kohden. T?h?n asti oli h?nen k?yt?ksens? matkalla reipas ja iloinen, ik??nkuin ei olisi mit??n tapahtunutkaan, sill? h?n oli p??tt?nyt kantaa kohtalonsa nurkumatta ja heitt?? ?skeiset tapahtumat unhotuksiin. Mutta pian tuli muutos. Yksitoikkoinen matkustaminen rautatien vaunussa ja muu outo kulkeminen saivat h?nen tulemaan tuntoonsa ja halajamaan ?skeisiin ik?viin muistoihinsa. N?in raukesi Kaarlon p??t?s, olla muistamatta entist? rakkauttaan, turhaan. H?n ei ollutkaan tunteittensa valtias, niinkuin h?n alusta luuli, vaan ne tulivat v?kisinkin takaisin ja -- mit? enempi h?n ajatteli, sit? ihanammaksi tuli Marian kuva h?nen syd?mmess??n, sit? katkerammalta tuntui h?nen kadottaminen. T?h?n asti oli Kaarlo ajatellut n?it? asioita pilkallisesti hymyillen -- vaikka sen varjossa piili syd?mmen syvint? tuskaa. Mutta nyt todellakin oli hellyys ja suru saanut h?ness? voiton. Se tukahutti h?nen syd?mmess??n viimeisenkin oman tahdon voiman. T?h?n asti oli h?n ajatellut Juusen onnea kateudella -- mutta t?st? l?hin tahtoi h?n oppia noudattamaan pyhimpi? tunteita ... oppia my?s tiet?m??n, paljonko ihminen voi ilman sallimuksetta. Senp? t?hden h?n nyt huokailikin: "Ty?l?s on potkia tutkainta vastaan" ... on parasta tyyty? osaansa ja kohtaloonsa ... mit? Kaikkivaltias s??t??. Ik?v?ll? muisteli h?n nyt onnellista kotiaan ja rakkaita omaisiaan, joista h?n niin itsekk??sti oli eronnut -- kukatiesi kuinka kauvaksi. H?n katui karvaalla mielell?, ett'ei h?n kotona ilmaissut l?ht???n. Nyt kiiruhti h?n kirjoittamaan ?idilleen -- sen h?n oli p??tt?nyt tehd? jo kotoa l?hteiss??nkin, ilmoittaakseen paostaan ja pyyt??ksens? anteeksi, ett? h?n niin oudolla tavalla oli l?htenyt. Mutta siin? pula, miten voi h?n sen tehd?. Aivan mahdotonta oli h?nen, kertoa miksi h?n niin j?tti synnyinmaansa ja armaan kotinsa, ?itine, sisarine ja muine hyvyyksineen -- rient?en kohden kuolemaa. Vihdoin sai Kaarlo voimaa kirjoittaa -- ja siin? kirjeess?ns? h?n koetti asiata kierrell? ja kaunistella niin paljon kuin suinkin. -- H?n tunnusti l?hteneens? kotoaan huikentelevaisuudesta ja kevytmielisyyden synnytt?m?st? ?kkin?isyydest? ... halusta voittaa kunniaa ja mainetta -- tahi saada kaatua kunnian tantereella kosk'ei h?nell? ollut maailmassa, ket? varten h?n el?isi. Mutta is?nmaa ja kristiveljet ... niiden edest? on jaloa taistella ja saada sankarina -- kaatua ... taikka jos sallimus toisin m??r?isi, niin h?n sodan loputtua palajaisi kotimaahansa -- ehk? onnellisempana kuin sielt? l?htiess??n.

-- Annattehan minulle kuitenkin anteeksi n?m? harhailemiseni, mit? onneni kanssa kamppaillessani te'en, oli viimeiset sanat Kaarlon kirjeess?.

Kaksi viikkoa on kulunut siit? kuin Juuse k?vi Niemel?ss? kosioretkell??n. Taas h?n riensi t?nne t?ydess? touhussa, kuulutusta muka ottamaan. -- Kaikki tiesiv?t sen kertoa, ett? Ojalan Kaarlo oli kadonnut ... mutta mihink?? Sit? ei kukaan tiennyt. Sen oli vaan Kaarlo heid?n tieten sanonut, ettei palajaisi vuosikausiin takaisin. Se oli Juusen mieleen, -- Hyv?, ett? v?istyitkin tielt?ni, ajatteli h?n. Tottahan tytt? nyt suostuu vastustelematta minulle tulemaan, koska Kaarlo on kadonnut teille tiet?m?tt?mille. Siksi riensi Juuse mielihyviss??n Niemel??n, autuaallisesti hymyillen. Ja kenp? ei olisikaan niin tehnyt, sill? mik? on maailmassa armaanpaa kuin se, ett? saa hartaat toiveensa toteutumaan, ja mik? autuaampaa kuin uneksiminen tulevaisesta onnesta.

Mutta eip? kaikki ole kultaa mik? kiilt??, eik? hopeata, mik? hohtaa. Ei my?s Juusenkaan kosioretki ollut niin onnellinen, kuin h?n sen unelmissaan kuvitteli. Sill? samana p?iv?n? sai h?n sielt? palata takaisin kokonaan toisella mielell? kuin menty??n, lieneek? h?n sielt? pois rumputettu, vai mik? lienee syyn? ollut. -- Sen vain tied?mme, ett? naimisesta ei tullut mit??n. Pian kerrottiin yli pit?j?n, ett? Juuse sai Marialta rukkaset. Se kirveli Juusen syd?nt?. Siit? h?n pahoilla mielin itsekin h?pisi: -- mit? hittoja menink??n Niemel?st? naimaan, koska se nyt n?in k?vi... Nyt siit? on kaikilla sanomista... L?mpp?-Liisa sit? nyt vaan soittaa ymp?ri mailman, kuin suurtakin ihmett? ... mutta hiisi huolikoon ... eih?n se minua k?yhdyt?!

Mit? vaikutti Mariassa Kaarlon ?kkin?inen katoaminen? Musertavasti tietenkin. -- Ah, n?ink? tuskallinen on ihmisen el?m? ... n?ink? puuttuvainen sen t?ydellisyys... T?h?nk? nyt loppuikin kaikki, mit? minulle oli suloista ja vieh?tt?v?? t?ss? maailmassa? N?ink? piti onneni katoaman ja ihmisten juonilta mit?tt?m?ksi tulevan? Oi, Jumalani! oliko se sinun tahtosi?... Miksi niin rankaiset luotujasi ... miksi annoit ihmisille voiman eroittaa kaksi rakastavaista, sin?, joka itse olet rakkauden Jumala! N?'enk? todellakaan en?? koskaan Kaarloa? Se on milt'ei mahdotonta ... vaikeroi Maria, ja kyyneleet vuotivat h?nen silmist??n.

Edess??n oli h?nell? Kaarlon ?idilleen l?hett?m? kirje, jonka h?n oli Ojalasta hakenut, sitten kun kuuli Kaarlon Turkin sotaan l?hteneen ja sielt? matkallaan ?idilleen kirjoittaneen.

Kirjeest? sai h?n tiet?? Juusen petoksen ja syyn, miksi Kaarlo oli kotonsa j?tt?nyt. Maria luki kirjeen moneen kertaan -- ja itki, itki katkerasti, sill? h?n oli niin suuren surun vallassa. Nyt tunsi h?n itsens? varsin yksin?iseksi ... onnettomimmaksi orvoksi. Ei ollut ket??n, jolle olisi h?n surunsa ilmaissut ja huolensa huokaillut. Is?lleen ei h?nen sopinut sit? tehd?, sill? sen kautta ei se olisi ensink??n lieventynyt.

-- Voi, jospa el?isi ?itini! H?n toki minua lohduttaisi ... h?n suruni ymm?rt?isi, koska h?nen kuulin ennen usein puhuvan siit?, mik? voima on rakkaudella, huokaili h?n ja kiitti syd?mens? pohjasta Jumalaa, ett? oli edes Juusesta p??ssyt.

N?in vaikeroiden itki Maria yksin?isyydess? my?h??n y?h?n, ja nojasi polttavan otsansa akkunaa vasten, jota elokuun kuutamo valaisi niin lumoavan juhlallisesti. -- T?m? luonnon rauha ... tuo vieh?tt?v?n tyyni lahti, jonka pinnassa taivas kuvasti tumman sinist? kauneuttaan, kirkkaasti kimaltelevia lahtiaan ja keve?sti leijailevia pilven hattaria ... t?m? oli ik??nkuin luonnon haltiatar olisi tahtonut viihdytt?? tuota onnetonta Mariaa.

Maria aukasi akkunan ja hengitti y?syd?men viile?? ilmaa. Se keventi h?nen murhettansa, ja j??hdytti polttavata poveaan ... nyt vasta voi h?n tyynnemm?sti kuin ?sken ajatella, mit? tapahtunut oli. Vasta voi h?n luoda silm?ns? tulevaisuutta kohden ja tutkia, voisiko h?n, jos Kaarlo kaatuisi Turkin maalla sodassa, kantaa surunsa, sen alle vaipumatta ... se tuntui milt'ei mahdottomalta. -- Taas kohosi syv? huokaus h?nen rinnassaan, ja ajatuksensa n?kyi v?hitellen siirtyv?n tuonne surullisten muistojen avaruuteen. Sen ilmaisi utuinen kyynel, joka verkalleen vieri h?nen kummallisesti v?r?j?v?lle poskelleen, ja ne katkonaiset, kuiskaamalla lausutut sanat, jotka milt'ei tiet?m?tt?ns? luiskahtivat h?nen huultensa v?litse. Ne varmaankin olivat valituksia h?nen haavoitetun, sairaan syd?mens? pusertamia, jotta rukouksen siivill? liiteliv?t y?n hiljaisuudessa korkeuteen rakastettunsa pelastumiseksi, ja ett? Luoja varjelisi h?nen armaansa vihollisen k?delt? ja saattaisi, j?lleen sodan loputtua h?net kotimaahansa, niinkuin Kaarlo itsekin olisi toivonut.

N?in oli Maria huokaillut, milloin rajummasti milloin tyynemm?sti, kunnes aamu oli valjennut, ja p??skynen Marian akkunan kohdalla, r?yst??n alla, pes?ss??n aamuvirsi? viserrellen sit? haihduttanut. H?n oli ennenkin katsellut kamarinsa akkunasta y?n juhlallista hiljaisuutta -- nauttien sit? viattomuuden suloisilla tunteilla. Niin olisi h?n tehnyt nytkin, ell'ei h?nen nuoruutensa olisi kulkenut okaista polkua my?den, ja ellei h?nen rintansa olisi k?tkenyt niit? synkki? aattehia, joiden kanssa h?n oli taistellut ja joiden vallassa h?n viel?kin huokaili. Ah, miksi niin monta suloista toivetta j?? t?ytt?m?tt?? Miksi lilja kaatuu ennen syksy? muutamasta tuulen puuskasta? -- Onko se sallimuksen syy vai s?ilytt??k? kukin povessaan omaa onnettomuuttaan? Ken sen selitt?? ... ken huojentaa n?m? huoleni? -- Ah, armias taivas, vapahda minut tuskistani!

Siirtyk??mme Turkin maalle. Seuratkaamme Kaarloa h?nen sotaretkill??n. Ensi kerran joutui h?n taisteluun Gorni-Dubniakin kent?ll?, jossa "suomalaiset olivat kunnostaneet itsens?, jalosti niinkuin is?nmaa vaatii, josta is?nmaa heit? kiitt??," ja jonka Kaarlokin kesti haavoittumatta.

Sitten alkoi marssiminen ja seisominen syv?ss? lumessa Balkanin vuoren rinteill?, kunnes p??s?n itse vuoristoon aukasi armeija itselleen, kaksi p?iv?? taistellen Prawetsin luona. T?ss? sai Kaarlo haavan k?teens?, joka kuitenkin pian parani. Kolme p?iv?? oltuaan sairashuoneessa, ryhtyi h?nkin muitten mukana tuohon suureen j?ttil?isty?h?n, nimitt?in rynnist?m??n ennen ylip??sem?tt?mien vuorien poikki, taistellessa pakkasta, lumimyrsky? ja monilukuisia sek? vahvasti varustettuja vihollisia vastaan. "Repaleihin vaatetettuna, kantaen muonansa, kiv??rins?, ampumavaransa, lapiot, teltankaihtaleet sel?ss??n ja sen ohessa hinaten raskaat tykit ja niiden ampumaneuvot per?ss??n jylh?ss?, tiett?m?ss? vuoristossa, valui hiki sotamiehen ruumiista h?nen liikkeell? ollessaan ja j??tyi taas, kun h?n pys?htyi, jolloin h?n l?ysi jonkunlaista suojaa ainoastaan kaivamalla itsens? tahi antaen lumipyryn itsens? peitt?? syv??n nietokseen". T?ss? sai moni vammoja, ehk?p? kuolemantaudinkin. Mutta Kaarlo, pohjan poika, oli siihen sitke? ja tottunut kylm??kin k?rsim??n. Lepoaikoina katseli h?n taivaalle, jossa t?hdet loistivat ... vaan ei h?nen mielest??n niin kirkkaasti kuin Suomessa. Ei kimallellut lumi t??ll? yht? kirkkaasti kuutamolla. Ei ollut luonnossa pohjan raittiutta... Oi Suomi! ei suotta sua ylistet?, koska talvesikin ovat vieh?tt?v?mm?t kuin muualla.

Tyynell?, miettiv?isell? olennollaan ja lannistumattomalla urhoudellaan oli Kaarlo voittanut kunnioitusta kaikilta sotatovereiltaan. Eritt?inkin rakasti h?nt? majuri B., jonka l?heisyydess? h?n oli alituisesti tapellut kahakoissa. Usein oli majuri h?nt? taputellut olalle ja sanonut Kaarloa "lannistumattomaksi suomalaiseksi." T?h?n lempe??n p??llikk??n oli Kaarlokin suuresti suostunut, ja t?t? kunnioitti h?n syd?mmens? pohjasta muun velvollisuuden ohella, sek? rakasti h?nt? kuin poika is??ns?.

Sit? hellemm?ksi kiintyi majurinkin suosio Kaarloa kohtaan, mit? useammasti Kaarlo h?nt? vihollista ja kylm?? vastaan suojusti. Sill? Balkanin pyryt ja pakkaset olivat yht? ankarat p??llik?lle kuin alhaisemmallekin sotilaalle. Mutta Kaarlo, ollessaan nuori ja verev? ja sit? paitsi kylm??n tottunut, ei tiet?nyt siit? puolinkaan niin suuresti kuin majuri. Senp? t?hden tuli majuri useinkin iltasilla Kaarlon luokse, viluansa lievitt?m??n. Ylh?ist? p??llikk???n rakastava Kaarlo suojusti h?nt? usein peitt?m?ll? h?net omalla p??llystakillaan ja oli itse ilman. -- Voi, hyv? yst?v?, sinua... Sin? s??lit ja rakastat l?himm?ist?si enemm?n kuin itse?si! -- Jumala siunatkoon ja antakoon armoa sinulle! huudahti majuri, v?risten vilusta, Kaarlon h?nt? peitelless?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet