Read Ebook: The Black Buccaneer by Meader Stephen W Stephen Warren

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 596 lines and 59317 words, and 12 pages

SOLJALAN EM?NT?

Kirj.

OSMO IISALO

Porvoossa, Werner S?derstr?m Osakeyhti?, 1919.

Er??n? kev?isen? iltap?iv?n?, jolloin aurinko valaa maisemille surunvoittoisinta kullanhohtoansa, istui pienen pappilan akkunan ??ress? mietteisiins? vaipuneena nuori nainen. H?nen ulkon??ss??n oli samalla sek? ylh?iseen vivahtavaa kauneutta ett? maalaismaista rotevuutta ja terveytt?. Nen? oli hiukan ky?my, suu eritt?in kauniisti muodostunut, kulmakarvat ja pitk?t silm?ripset varjostivat jotenkin ylpe?sti tummansinisi? silmi?, ja tukka oli solmittu koruttomalle, mutta naisellisesti arvokkaalle laitteelle. Yksinkertainen ja siisti arkipuku osoitti huolellisuutta ja hyv?? makua. H?n oli solakka, mutta samalla terveesti ja luonnollisesti t?ytel?inen, ja hameen alta esiin pist?ytyv? kapea nilkka, siev?sti ja joustavasti kaareva jalkap?yt? ja pieni sek? j?ntev? jalkater? muodostivat h?nen olemukselleen ik??nkuin sopusointuisen ja sopivan loppukohdan. Ilta-auringon s?teiden rusottaessa h?nen hiuksissaan ja silmien tuijottaessa uneksivalla ilmeell? kauas j?rven toiselta puolen h??m?tt?viin sinert?viin vaaroihin, muodosti h?n siin? vieh?tt?v?n kuvan, jota ei olisi mielell??n h?irinnyt. H?n oli siin? istuessaan kuin laulu.

Niin oli nyt el?m? johtanut siihen, ett? h?n oli yksin. Useita viikkoja oli h?nell? jo ollut aikaa t?h?n tottua, mutta yh? uudelleen unehtui h?n odottamaan, eik? kanslian puolelta rupeaisi kuulumaan p?iv?llislevoltaan her??v?n vanhan harmaap?isen pastorin laulun hyrin??, noita rakastettavia pieni? Bellman-palasia, jotka seurasivat pastoria vieh?tt?v?n? nuoruuden ajan perint?n? ja jotka kertoivat menneitten polvien el?m?nilosta ja kulttuurisaavutusten erikoisesta siroudesta. Mutta ei! Ei hymissyt sielt? en?? koskaan "Nouse Amaryllis", vaan "vartova Tuoni" oli vienyt vanhan laulajan maan poveen. Tuolla i?kk??n valkoisen kirkon juurella, jonka sein?t niin kauan olivat kuulleet uskollisen paimenensa lempe?t? ja sovinnollista evankeliumia, makasi h?n nyt k?det ristiss? ja hymy huulillaan, todistaen sopusointuisen ja puhtaan el?m?n ihanasta pys?htymisest?.

Rakas is?! Evalla herahtivat kyyneleet silmiin ja h?n heitti kirkkoa kohti lentosuukkosen. He kaksi olivat olleet toisilleen kaikki kaikessa. Ei voinut lapsi vanhempaansa suuremmalla hellyydell? rakastaa kuin Eva is??ns?, eik? is? suuremmalla rakkaudella lastansa kuin vanha pastori ainoaa tyt?rt?ns?. Jo aikoja ennen oli kirkkomaahan k?tketty ?iti ja veli, ja niin oli kohtalo kiertynyt omituisesti, ett? is? ja tyt?r olivat kokonaan yksin?iset ja orvot maalimassa. Yst?vi? oli kyll?, mutta sukulaisia ei sanottavasti ollenkaan. Sit? enemm?n olivat he turvautuneet toisiinsa ja l?yt?neet toistensa rakkaudesta rikkauden, joka oli kasvattanut heid?n syd?mens? suureksi.

Mutta is?n kuolema ei ollut raskas isku ainoastaan Evan tunteille, se oli musertava h?nelle my?skin taloudellisesti. Niin kauan kuin vanha pappa oli el?nyt, oli h?n uskollisesti ja uhrautuvasti hankkinut syd?mens? lapselle kaikki t?m?n kasvatukseen ja opintoihin menev?t varat, mutta h?nen kuollessaan kuivui se l?hde. Vanha pastori ei ollut j?tt?nyt mit??n muuta omaisuutta kuin nuo kuluneet, mutta silti niin rakkaat huonekalut, ja siit?, oliko h?nell? p?invastoin velkoja, ei Eva t?ll? hetkell? ollut ollenkaan varma. Ne asiat oli yst?v?llisesti ottanut hoitoonsa naapuritalon, suuren Soljalan is?nt?, tehd?kseen niist? my?hemmin h?nelle tilit.

Soljalan suku oli alkuisin samasta juuresta kuin Evankin. Jo ammoin oli siit? talosta l?htenyt toinen veli opin teille, toisen j??dess? viljelem??n perint?tilaansa, ja tietoisuus suvun samasta juuresta oli vuosisatojen kuluessa unohtunut, niinkuin oli unohtunut opin teille menneelt? isien nimikin. Vasta vanha pastori oli aikoinaan pit?j??n tullessaan ottanut sukunsa juuren selville ja mennyt sukutaloonsa syd?n t?ynn? rakkautta ja romantiikkaa. Ja h?net oli otettu siell? vastaan kuin sukulainen, vaikka t?lle suvun asteelle ei en?? m??ritelm?? l?ytynytk??n. Siit? asti oli Soljalan vanha is?nt? ollut pastorin paras yst?v?, jota h?n nyt oli seurannut samaan vanhaan kirkkomaahan, miss? suurin osa n?ist? juurevan suvun jykevist? j?senist? odotti yl?snousemusta.

Eva katsoi Soljalaan p?in, joka pilkotti kaukaa tuolta laakson toiselta puolen. Soljalan nuori is?nt?, Juho, oli ottanut is?ns? yst?vyyden ik??nkuin perinn?ksi ja ilmestynyt pastorin sairastuessa pappilaan tyynen? ja harteikkaana. El?v?sti muisti Eva sen illan Helsingiss?, jolloin h?nt? tultiin hakemaan puhelimeen. "Se on maalta", oli sanottu, ja h?n oli iloinnut, luullen saavansa puhua is?ns? kanssa. Mutta sielt? olikin kuulunut syv? ja kumiseva miehen??ni. "Min? olen Soljalan Juho... Hyv?? p?iv??, Eva-neiti... T??ll? on..." Sitten oli ??ni hiukan ep?r?inyt, kunnes oli lausunut vakavasti ja hiljaisesti: "Is?nne on sairastunut ja pyyt?? Evaa kotiin. Tulkaa heti. Hevonen on vastassa asemalla."

Ja niin oli kaikki tapahtunut, eik? sit? voinut auttaa. Hautajaisten j?lkeen oli Juho tullut Evan luo ja sanonut tyynesti ja vakaasti: "Tahtoisin mielell?ni auttaa Eva-neiti? n?iss? k?yt?nn?llisiss? asioissa. Is?mmeh?n pitiv?t toisiaan sukulaisina ja is?ni varmasti tekisi samoin kuin min? nyt."

Ja Eva oli katsonut h?nt? silmiin ja sanonut vain: "Kiitos, Juho!"

H?n oli lapsuudesta saakka ujostelematta sinutellut Juhoa, sill? olivathan he leikkitovereita, mutta Juho oli puolestaan aina siin? suhteessa arastellut. H?n sanoi mieluummin persoonattomasti "Eva" tahi varsinkin vierasten l?sn? ollessa "Eva-neiti". Eritt?inkin sen j?lkeen, kun Eva oli tullut yl?luokille ja ylioppilaaksi, oli Juho yh? enemm?n ik??nkuin aristunut. H?n oli harvasanainen ja vakaa mies, jonka korkea muoto oli viime vuosina h?ipynyt yh? enemm?n Evan mielest?. Vasta viime tapausten johdosta se oli uudelleen kohonnut h?nen n?k?piiriins?.

Eva katsoi Soljalaan p?in ja mietti. Nyt olivat asiat kehittyneet siihen, ett? h?nen oli teht?v? ratkaiseva p??t?s. H?nen t?ytyi muuttaa pois pappilasta ja ruveta ansaitsemaan elatustansa, mutta miten? Nuo sanomalehtileikkeleet tuossa p?yd?ll?, joissa etsittiin seuraneiti? tahi kotiopettajatarta, eiv?t tuntuneet h?nest? houkuttelevilta. H?nen opintonsa olivat olleet niin kaukana k?yt?nn?llisen el?m?n urilta, ettei niit? voinut n?in ?kki? leiv?ksi muuttaa. Kansakoulunopettajan v?liaikaista tointa h?n sent??n voisi hakea. Hoitaa sit? ja samalla lukea. Niin. Se olisi er?s mahdollisuus.

Samassa kuuli h?n ulko-oven avautuvan. H?nen syd?mens? jys?hti omituisesti ja aivoissa vilahti ajatus, ett? h?nen kohtalonsa oli nyt h?nt? etsim?ss?. Veri pys?htyi hetkeksi h?nen suonissaan ja h?n painoi vaistomaisesti k?dell??n rintaansa. Sitten koputettiin ovelle ja Juho astui sis??n. Auringon s?teet sattuivat h?neen juuri h?nen ilmestyess??n n?kyviin, heijastuen h?nen vankasta tukastaan ja punertavasta, p?iv?npolttamasta ihostaan. Eva tuijotti h?neen kuin s?ik?htyneen?. Juho oli tuossa seistess??n kuin entist? harteikkaampi ja voimakkaampi, jollakin tavalla vaistomaista kunnioitusta her?tt?v?.

Naisen silm?ll??n h?n j?lkeenp?in muisti mieltymyksell? huomanneensa, ett? Juholla oli t?ss?kin tilaisuudessa vain tavallinen kotikutoinen pukunsa, ja ett? h?n uskalsi esiinty? paljaassa puhtaassa paidankauluksessaan, tavoittelematta maaseutuoloissa aina hiukan ep?ilytt?v?n v?risi? kovia kauluksia. Ja kuin hukkuva viime hetkell??n h?n muisti Juhon lapsuudesta saakka kaiken, mit? heill? oli ollut yhteist?, muisti sen, mit? Juho oli nyt viime aikoina h?nen hyv?kseen tehnyt, ja tunsi syd?mess??n l?mmint? kiitollisuutta ja yst?vyytt?.

Yst?vyytt?? Niin, vakuutti h?n itselleen. Mutta Eva ei olisi ollut se nainen, mik? oli, ellei h?n olisi huomannut, ett? Juhon katse oli viime aikoina viiv?ht?nyt h?ness? niin pitk??n, niin omituisesti. Ja kun h?n muisteli tarkemmin, huomasi h?n, ett? tuo sama katse oli seurannut h?nt? varhaisesta nuoruudesta saakka. Leikki h?n tahi teki ty?t?, aina kun Juho oli saapuvilla, seurasi h?nt? tuo sama katse, joka t?ll?kin hetkell? h?neen kohdistui.

Juho oli tervehtinyt h?nt? ja istuutunut. H?nen pieni ja pehme?, sormiltaan viel? lapsellisesti lihavahko k?tens? oli kokonaan kadonnut Juhon suureen, voimakkaaseen kouraan. Jossakin siell? takatajunnassa vilahti naiselle vaistomainen ja miellytt?v? turvautumisen ja tuen hakemisen halu. Juho katsoi h?neen j?lleen omituisesti ja sanoi:

-- Eth?n pahastu, jos uskallan kysy?, mit? olet nyt ajatellut asemastasi? Ymm?rr?th?n, ettei se asia ole minulle samantekev? -- jo is?sikin vuoksi.

Evan kiitollinen mieliala herk?hti l?mpim?ksi.

-- Hyv? Juho! En ole osannut viel? mit??n p??tt??. En tied? edes, minne t?st? muuttaisinkaan.

-- Ent? lukusi?

-- En voi menn? ainakaan ensi syksyn? Helsinkiin. Olen ajatellut kes?ksi kotiopettajattareksi... Ja... ja... talveksi ehk? johonkin kansakouluun... Siell?h?n voisi ohella lueskellakin.

Juho liikahteli rauhattomasti ja katseli hattuaan. H?n tahtoi sanoa jotakin, mutta ei n?ytt?nyt saavan oikeasta p??st? kiinni. Lopuksi h?n mutisi:

-- Niin. Kes?ksi. Mit?p? kes?st?. Etk? voisi tulla Soljalaan kes?ksi? Olisi aikaa harkita... ja mietti?... Olisit tervetullut.

Eva hymyili.

-- Kiitos, hyv? Juho! Mutta ymm?rr?th?n, etten min? mielell?ni voi tulla Soljalaan... Se ei ehk? olisi oikein sopivaa -- siell? kun ei ole -- em?nt??. Is? ei varmaankaan sit? sallisi...

-- Niin. Soljalassa ei ole em?nt??...

Se tuli Juholta matalalla, hiukan toivottomalla ??nell?, ik??nkuin vahingossa. H?n kumartui katsomaan lattiaan. Mutta Eva meni punaiseksi ja h?nen syd?mens? rupesi uudelleen jyskytt?m??n. Vasta nyt h?n huomasi, miten sopimattomasti h?n juuri nyt oli tullut maininneeksi tuosta em?nn?tt?myydest?. Juho voisi vaikka miten k?sitt?? v??rin. H?mill??n h?n katsoi ulos, ja syntyi j?nnitt?v? hiljaisuus.

Juho liikahteli levottomasti ja Eva ik??nkuin n?ki sen. Mutta sitten olikin Juho aivan hiljaa, niin ett? Evan t?ytyi vaistomaisesti katsahtaa h?neen. Heid?n katseensa yhtyiv?t hetkeksi ja silloin selvisi Evalle kaikki.

Juhon katseessa oli niin sanomattoman paljon arkaa hellyytt?, janoavaa pyynt?? ja pid?tetty?, kirkkaasti tuikkivaa ja kumpuavaa intohimoa, ett? Eva ei voinut sit? kest??, vaan k??nsi p??ns? pois. Veri rupesi kiert?m??n h?nen suonissaan, h?nen k?tens? vapisivat h?nen syliss??n, ja kuin sumun l?pi kuuli h?n Juhon vapisevalla ja tukahtuneella ??nell? sanovan:

-- Voisitkohan, tahtoisitkohan, Eva, tulla Soljalaan em?nn?ksi? Pit?isitk? sen arvoisena? Min? olen aina sinua syd?mest?ni rakastanut. Ja t?m?h?n olisi muutenkin hyv? ratkaisu. Tulisit rinnalleni takaisin sukutaloosi -- jos muuten voit?

Eva painoi p??ns? k?siins? ja purskahti itkuun. Se tuli jotenkin itsest??n, tunteitten ja ?killisten sielullisten kokemusten ristiriidan ja yll?tysten tuloksena. H?n ei voinut puhua mit??n. H?n tunsi, kuinka Juho keve?sti laski k?tens? h?nen k?sivarrelleen, ja kuuli h?nen puhuvan hiljaa ja vakavasti:

-- ?l? vastaa t?ll? hetkell? mit??n, vaan j?? miettim??n, voitko. Jos voisit rakastaa minua ja tulla vaimokseni, niin ihana ja suuri ty? odottaa sinua Soljalassa. Olen tosin vain talonpoika ja sin? sivistynyt, hienostunut herrasnainen, mutta minusta tuntuu, etteiv?t ne s??dyt saa en?? olla eiv?tk? ole vieraita toisilleen. Ja, rakas Eva, ellet voi minua ottaa, niin tied?, ett? niin kauan kuin min? olen Soljalan is?nt?, ei sinun tarvitse mietti?, mist? saat varat lukujesi lopettamiseksi. Olen rikas, olet joka tapauksessa Soljalan vanhaa sukua, ja sen p??miehen? pid?n min? suvusta huolen. Ellet katso voivasi ottaa lahjaksi, niin ota lainaksi -- yht? ep?itsekk??sti annan molemmat. Ja nyt, tyynny, suo anteeksi, mieti, mutta j?? joka tapauksessa yst?v?kseni. Ilman sinua j??nee Soljala ainaiseksi em?nn?tt?. Hyv?sti!

Kuin unessa kuuli Eva askelten poistuvan ja poisti k?tens? silmilt??n ik??nkuin s?ik?htyneen?. Mit? oli tapahtunut? Miksi oli h?nelle tehty t?llainen tarjous? Oliko h?n sen arvoinen? Juho? H?n ei ollut koskaan ajatellut Juhoa sill? tavalla. Ei ket??n muutakaan. H?n oli ollut is?ns? rakastama lapsi, joka oli ajatellut vain h?nt? ja itse??n h?nen vanhuutensa turvana. Nyt... nyt h?n oli nainen.

Ylpeyden ja riemun tunne tulvahti h?nen syd?meens?. Kuka nainen ei olisi ylpe? t?llaisista voitoistaan? Mutta rakastiko h?n Juhoa? Se oli ratkaiseva kysymys.

Kev?t-illan kuulakkuus tummeni pehme?ksi h?m?r?ksi ja p?iv?n kajastus painui kapeaksi viivaksi taivaanrannalle, h?myisten metsien taa. Vanhan valkean kirkon sein?t kumottivat viel? aavemaisina tummien puitten v?litse ja koko luonto tuntui ik??nkuin odottavan jotakin ihmett?. Maa vartoi salaper?isen kiihkon valtaamana, kun kev?t syleili sit? tulisella innollaan. Yh? tulvivien tunteittensa vallassa pujahti Eva ulos, riensi vanhalle hautuumaalle ja painui siell? is?ns? ristin juureen. H?n ei pel?nnyt, sill? h?nen is?ns?h?n oli l?sn?. Rakas is?! H?nen huolensa ja ahdistuksensa sulivat uusiksi kyyneliksi, kunnes h?n oli tuntevinaan is?ns? vapisevat k?det hiuksillaan. Kuten ennen silittiv?t ne nytkin h?nen hiuksiaan hell?sti, sanomattoman rakkaasti ja varovaisesti, kuin olisi siin? ollut jotakin hentoa ja s?rkyv??. Lapsi-raukka! H?n oli aina ollut is?n "lapsi-raukka", sill? vanhuksen rakastava ja s??liv? syd?n ei ollut l?yt?nyt sopivampaa sanaa suurelle tunteelleen. Ja h?n n?ki yht'?kki? edess??n is?ns? lempe?t, ryppyiset kasvot, n?ki h?nen siniset, valoisat silm?ns? ja kuuli huulten rohkaisevasti kuiskaavan: "Lapsi-raukka! Jumala auttaa. Jumala ratkaisee."

Niin olivat siit? kuluneet viikot ja niiden varrella kypsynyt lopullinen p??t?s.

Eva oli pyyt?nyt sulhaseltaan, ettei pidett?isi mit??n vierash?it?, vaan toimitettaisiin vihkiminen kaikessa hiljaisuudessa. Juho oli siihen suostunut, tosin katsahtaen h?neen hiukan kummastuneesti. Kun he sitten illalla olivat saapuneet vihittyin? Evan kotoa ja j??neet kahden Soljalan suureen vierashuoneeseen, jossa kes?y?n pehme? h?m?r? vallitsi ja johon kartanon suuresta pihlajasta tunkeusi huumaava mesituoksu, aukeni Evalle yht'?kki? ik??nkuin uudessa todellisuusvalossa se asema, johon h?n nyt oli joutunut. H?n oli taistellut ja tutkinut, h?n piti Juhosta ja kunnioitti h?nt?, mutta t?ll? hetkell?, jolloin avioliiton todellinen l?heis-el?m? oli alkava, huomasi h?n, ettei h?n ollut siihen sittenk??n valmis. Se peloitti h?nt?, se oli h?nelle voittamattoman vastenmielist?, ja vaisto sanoi h?nelle, ett? tunteissa pit?? olla viel? jotakin enemm?n kuin mit? h?nell? oli, ennenkuin se oli onnessa ja autuudessa mahdollista. Eva tunsi siin? silm?illess??n miest?ns?, joka tyynen? istui ikkunan pieless? katsoen ulos ik??nkuin hiukan h?mill??n, kuinka h?nen ihoaan pitkin kulki viluttava v?ristys ja kuinka tuntematon h?nelle sittenkin sielun syvimm?lt? pohjalta oli tuo mies ja koko se rotu ja maailma, johon mies kuului. Evan erotti siit?, sen h?n nyt kauhistuen huomasi, vuosisatojen sek? henkinen ett? ruumiillinen hienostuminen, joka tuntuu tuhansinakin eri vivahduksina ja josta luopuminen alentaa, kiduttaa ja tappaa sen sielun, johon se on p??ssyt kotiutumaan. Mutta miksi h?n sitten otti Juhon? T?ll? hetkell? h?n ei itsek??n perustelujaan ymm?rt?nyt. Ne tuntuivat h?nest? nyt kest?m?tt?milt?, suorastaan v??rilt? ja ep?rehellisilt?. Ep?rehellisilt? Juhoa kohtaan. Niin raskaasti voi hell? omatunto parhaimmankin menettelyn johdosta syytt??.

Eva tunsi, kuinka veri j?tti h?nen kasvonsa ja kuinka kylm? tuskan hiki helmeili h?nen j?senill??n. H?n vilkaisi avatusta ovesta n?kyv??n valmiiseen aviovuoteeseen, joka maalaisena ja komeana siell? odotti, ja h?nt? v?risytti. Kuin h?t??ntyneen? nousi h?n seisomaan ja sai ?nkytt?en sanotuksi:

-- Juho!

Juho nousi kuin ilahtuneena ja tuli vaimoaan vastaan k?det ojolla. H?nen roteva vartalonsa suoristui, p?? kohosi ja sinisist? silmist? loisti voimakas kaipuu. Eva torjui h?net luotansa hiljaa, mutta p??tt?v?sti, ja sanoi maahan katsoen:

-- Anna minun olla viel?... niinkuin olen... ?l? tule...

Ja h?n meni makuuhuoneeseen ja veti oven kiinni. Avain py?r?hti lukossa p??tt?v?sti ja armottomasti, ja Juho j?i ulkopuolelle avuttomana ja h?mm?styneen?, tumman punan kohotessa kaulalle ja poskille sek? veren pullistaessa kohonneita ja tykytt?vi? otsasuonia. J?lkeenp?in h?n muisti j??neens? kuin tyls?n? ja hervottomana kuuntelemaan ruisr??kk??, miten se siin? apilapellossa ikkunan alla yht?mittaa rakastuneesti ??nteli.

Kun Eva aamulla her?si, paistoi aurinko suoraan h?nen vuoteeseensa. Ikkunasta kuului k?rp?sten surinaa ja huoneessa oli hiukan l?mpim?n kes?p?iv?n ummehtuneisuutta. Kuin tulvavirta vy?r?htiv?t j?lleen ajatukset Evan mieleen ja h?n katsahti h?mm?styneen? sivullensa. Niin. Juhon vuode oli tyhj? ja koskematon. Mit? ajattelisi vanha Leena, Juhon uskollinen em?nt?piika ja tavallaan kuin kasvatti?iti, tullessaan vuodetta korjaamaan ja n?hdess??n, mink?lainen heid?n h??y?ns? oli ollut?

Ei. Kukaan ei saisi huomata mit??n ep?tavallista heid?n v?leist??n. Mit??n juoruja ja juttuja ei saisi p??st? alkuun. Ja Eva siirtyi hetkeksi miehens? vuoteeseen pehtaroiden sen raittiissa viileydess? hyv?n aikaa, kunnes saattoi n?ytt?? silt?, ett? siin?kin oli nukuttu. Mutta huomatessaan t?m?n todellakin luonnolliselta n?ytt?v?n asian Eva punastui itsekseen, pisti jalkansa ulos peitteen alta, nousi istumaan vuoteen reunalle ja katseli valkoisia ja sievi? jalkateri?ns? sek? py?reit? pohkeitansa. H?nen asemansa outous aivan jys?hti h?nen mieleens?, vaikkakaan h?n ei nyt t?ll? hetkell? tuntenut sit? samaa sieluntuskaa kuin edellisen? iltana.

H?n oli nyt Soljalan em?nt?, sen suuren ja rikkaan talon em?nt?, jossa h?n oli niin usein k?ynyt, leikkinyt, ollut vieraana. Mutta aina kuitenkin ik??nkuin vieraana, herrasneitona yst?v?llisen talonpoikaisv?en luona, hiukan alentuvaisena, "kansallisena". H?n oli aina jutellut Juhon kanssa vapaasti ja avonaisesti, olipa ihaillutkin t?m?n kehittyneisyytt?, sivistyneisyytt?, oikeita mielipiteit?, hyvi? harrastuksia, oli ollut ylpe? siit?, ett? h?nest?, ainoasta perillisest?, oli kasvanut arvokas is?nt? t?h?n suureen taloon. Mutta se oli ollut sittenkin jotakin ulohtaalla olevaa, se ei ik??nkuin ollut kuulunut h?nen, ylioppilassivistyksen saaneen, hienostuneen ja jollakin tavoin ylimysmielisen neidon maailmaan. H?n ei ollut ymm?rt?nyt sit? asiaa silloin niinkuin nyt, jolloin h?n her?si suuren Soljalan em?nt?n? -- h?n, herrastytt?! Nyt tunsi h?n selv?sti olevansa aivan samassa asemassa kuin haaksirikkoutunut, joka her?? tainnoksistaan oudon ja tuntemattoman maan rannalla. Ja mink?laiseksi muodostuukaan h?nen ja Juhon suhde?

H?mm?styneen? huomasi Eva samalla, ett? kello k?vi jo yht?toista. H?nell? oli selv? aavistus siit?, ett? Soljalan em?nn?n ei sopinut maata n?in kauan, vaan ett? h?nen velvollisuutensa oli nousta aikaisin pit?m??n huolta em?nn?n velvollisuuksista. Mutta mit? h?n niist? ymm?rsi? Se pienen pappilan talous, jota h?n oli ollut apuna hoitamassa, oli lasten leikki? siihen n?hden, mit? vaadittiin suuressa rusthollissa, jossa p?ivitt?in istui aterialle monta kymment? henke?, etunen?ss? mahtavat is?nt?rengit ja em?nt?piiat sek? jatkona aina narisevat p?iv?ty?l?iset. Mit? auttoi h?nt? t?ss? pianon soitto, koruompelus ja taito leipoa hienoja ja maukkaita kakkuja? Mit? merkitsiv?t saksa ja ranska, matematiikka ja kirkkois?t? Eiv?t ainakaan t?ll? hetkell? mit??n. Seistess??n siin? lattialla auringossa, mieluinen virkeyden tunto ruumiissaan, tunsi Eva, ett? h?nen oli alettava koulunsa kokonaan uudestaan, jos mieli menesty? t?ll? alalla. Ja samalla ilmestyi h?nen suunsa ymp?rille er?s pieni p??tt?v? piirre, joka merkitsi paljon, silloin kun se vihdoinkin tuli n?kyviin.

Kiireesti veti Eva y?paitansa ylt??n ja katsahti samalla peiliin. H?nen kasvoillaan vilahti ujouden ja mielihyv?n ilme, kun h?n n?ki nuortean kuvansa, joka loisti h?nt? vastaan klassillisin piirtein tuolta hiukan huonosta ja p?lyisest? kuvastimen lasista. H?n tunsi suurta ja salaista iloa siit?, ettei viel? ollut tosiasiallisesti kenenk??n oma ja ett? h?nen syd?mens?kin oli valmis siihen uuteen kouluun, joka nyt t?st? aamusta oli alkava. Pohjalla oli salainen ja vaistomainen arkuus Juhoa kohtaan, tunne, joka oli syntynyt siit?, ett? Juholla oli nyt valta h?neen, mutta se pelko ei ollut suinkaan vihaa, eip? vastenmielisyytt?k??n -- ehk? vain sit?, ett? kukan aukeamisen aika ei ollut viel? tullut. H?nen sin?ns? perin terve ja iloinen, tahdonluja ja hyv? neitoluonteensa ei voinut vaipua liian pitk?ksi aikaa pohtimaan ja hautomaan sit? hiukan ep?valmista suhdetta, johon h?n heti alusta oli v?kisinkin Juhoon joutunut, vaan kaipasi uteliaana ja el?m?nhaluisena tilaisuutta p??st? perinpohjin tutustumaan siihen uuteen maahan, johon h?n oli joutunut. H?n tunsi mieless??n liioitelleensa eilen illalla, mutta oli kuitenkin tyytyv?inen, ett? oli tehnyt sen, mink? teki.

H?n rupesi pukeutumaan, mutta siin? oli heti ensim?inen pulma edess?. Se koruompeleilla koristettu pusero, jonka h?n eilen oli t?t? p?iv?? varten varannut, ja se kaunis kes?hame, joka oli h?nt? aina ennen niin ilahduttanut, tuntui nyt jotenkuten sopimattomalta t?h?n ymp?rist??n. H?n kyll? ymm?rsi, ett? h?n olisi saattanut aluksi esiinty? niiss?kin -- n?in heti h?iden j?lkeen -- ja ett? Juho kenties sit? toivoikin, mutta mik? oli kerran teht?v?, se oli teht?v? heti. H?n valitsi siis pienist? varastoistaan ylleen sen puvun, jonka h?n oli sinne varannut juuri t?llaista tarvetta varten, nimitt?in sinisen aivinaisen leningin, jossa oli yksinkertainen valkoinen kaulus ja johon kuului sopiva talousesiliina. Arkisukat sek? jo kuluneet mustat puolikeng?t otettiin armotta jalkaan, sill? jotenkuten Evaa ujostutti nyt heti esiinty? avojaloin, niinkuin kes? olisi vaatinut ja mihin h?n kyll? oli t?ydellisesti tottunut. Tukka, joka eilen viel? oli ollut kauniilla ja aistikkaalla laitteella, sai nyt armotta silitt?yty? kahden puolen p??t? ja muodostua niskaan suureksi ja l?mpim?n pehme?ksi syker?ksi. Kun Eva t?m?n kaiken j?lkeen katsahti uudelleen kuvastimeen, n?ki h?n sielt? -- sit? h?n ei itsek??n voinut kielt?? -- mit? terveimm?n ja miellytt?vimm?n olennon, jonka kaula nousi valkeana ja kauniin kaarevana puseron aukosta ja jonka t?ytel?ist? ruumista hiukan ahtaat vaatteet eiv?t kyenneet kokonaan hillitsem??n. H?nen t?ytyi hiukan naurahtaa omalle kuvalleen sek? j??d? sit? puoleksi surullisena silmiin tuijottamaan, kunnes h?n ?killisen hilpeyden vallassa niskojaan hiukan nyk?hdytt?en niiasi kuvalleen ja sanoi: "Hyv?? huomenta, Soljalan nuori em?nt?! Tervetuloa taloon!"

Mutta miss? oli Juho ja miss? oli h?n y?ns? viett?nyt? T?m? kysymys oli her??misest? alkaen askaroinut h?nen mielens? pohjalla, vaikka h?n ei sit? jostakin syyst? kuitenkaan tahtonut sen ??nekk??mmin itselleen lausua. H?n meni ovelle, avasi sen ja kuunteli heng?ht?m?tt?. Kartanolla oli kaikki hiljaa, aivan kuin tulikin talossa ty?aikana -- talossa, jossa ei ole lapsia... ei ole viel? lapsia... H?nt? harmitti, ett? tuo "viel?" pujahti joukkoon aivan kuin viekkaasti ja h?nen tiet?m?tt??n. Nyt kuului jotakin. Keitti?ss? hissuttivat vanhat askeleet ja astiat kilahtelivat. Siell? on vanha Leena puuhissaan. Eva hiipi hiljaa ruokailuhuoneen l?pi keitti?n ovelle ja raotti sit? varovasti.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet