Read Ebook: The Black Buccaneer by Meader Stephen W Stephen Warren

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 596 lines and 59317 words, and 12 pages

Mutta miss? oli Juho ja miss? oli h?n y?ns? viett?nyt? T?m? kysymys oli her??misest? alkaen askaroinut h?nen mielens? pohjalla, vaikka h?n ei sit? jostakin syyst? kuitenkaan tahtonut sen ??nekk??mmin itselleen lausua. H?n meni ovelle, avasi sen ja kuunteli heng?ht?m?tt?. Kartanolla oli kaikki hiljaa, aivan kuin tulikin talossa ty?aikana -- talossa, jossa ei ole lapsia... ei ole viel? lapsia... H?nt? harmitti, ett? tuo "viel?" pujahti joukkoon aivan kuin viekkaasti ja h?nen tiet?m?tt??n. Nyt kuului jotakin. Keitti?ss? hissuttivat vanhat askeleet ja astiat kilahtelivat. Siell? on vanha Leena puuhissaan. Eva hiipi hiljaa ruokailuhuoneen l?pi keitti?n ovelle ja raotti sit? varovasti.

Juho istui k?teens? nojaten p?yd?n ??ress? ja kuunteli vanhan Leenan haastelua, kun t?m? siin? askareissaan puuhaili. Suuri pata kiehui tulella, t?ynn?, kuten Eva arvasi, p?iv?lliskeittoa v?elle. Yhdell? silm?yksell? h?n pani merkille, ett? keittoastiat olivat huonosti pidetyt, ett? lattia oli roskainen ja hiukan likainen, ja ett? ikkunaverhot olivat ep?siistin n?k?iset. Kuivausliinat sein?ll? olivat ep?ilytt?v?n harmaat. Leena oli k?ynyt todellakin vanhaksi eik? jaksanut en?? pit?? huolta niinkuin olisi tahtonut. H?n oli tummaverinen, pieni eukko, joka oli nuorena kaupungissa oppinut siihen aikaan muodissa olleen naisten tasaisen ja perin pieniaskelisen k?velyn tahdin, mik? antoi esiintymiselle ja olemukselle jonkunmoista hienoutta ja arvokkuutta, aivan toisin kuin huolimaton laahustaminen ja harppaaminen pitkin ja ankkamaisin askelin. Eva tunsi Leenan hyvin, muisti h?net aina juuri tuollaisena tasaisena ja alati hyv?ntuulisena hommanihmisen?, joka oli Juhon vanhempain kuoltua ollut Soljalassa kultaa kalliimpi. Nytkin h?nen pienet pippurisilm?ns? tuijottivat yst?v?llisesti kasvatuspoikaan, kun h?n ik??nkuin puheensa lopettajaisiksi sanoi:

-- ?l?h?n ole mill?sik??n, poikaseni! Kyll? se siit? kuontuu, jahka kerke??.

Mist? he olivat puhuneet? Eva huomasi, ett? Juho oli sy?nyt keitti?ss? aamiaista, koskapa lautanen oli h?nen edess??n paljaalla p?yd?ll?. Ei ollut siis odottanut h?nt?, nuorta vaimoansa! Vilkaistessaan taakseen n?ki h?n, ett? ruokailuhuoneen p?yd?lle oli siististi katettu aamiainen, mutta yhdelle hengelle. P?yd?ll? oli vain yksi lautanen. Eva punastui ja meni keitti??n.

-- No hyv?? huomenta, nuori rouva, ja oikein tervetullut taloon ja omaan kotiin! kiiruhti Leena loistavin silmin h?nt? tervehtim??n, tullen h?nen luokseen ja syleillen h?nt? vanhan ja hyv?n ihmisen liikutuksella. Eva tunsi luontonsa pehmenev?n ja h?n painoi p??ns? eukkoa vastaan sek? kuiskasi t?lle hiljaa korvaan:

-- Kiitoksia, rakas Leena, mutta min? en ole rouva, vaan em?nt?!

-- No niin oikein! riemastui Leena ja sopotti juostessaan kiehuvaa pataansa hoitamaan: -- T??ll? jo v?ki huolehti, ett? rouvako se nyt Soljalaan otettiinkin, mutta min? jo heti sanoin, ett? Soljalassa on aina ollut vain em?nti?, lihavia ja v?yreit? em?nti?, ei rouvia, ei...

H?n pys?htyi hiukan oudostuneena n?hdess??n Juhon ja Evan seisovan hiljaa ja vaiti toistensa edess?. Juho oli punastunut, mutta samalla h?nen ilmeess??n oli jotakin ylpe??, Eva katsoi lattiaan ja sormeili hermostuneesti esiliinaansa, kunnes hiukan niskaansa keikauttaen sanoi:

-- Joko olet sy?nyt aamiaista?

-- Kyll?, vastasi Juho tyynesti.

-- Voitko odottaa siksi, kunnes min?kin olen ehtinyt sy?d??

-- Kyll?.

-- Tule sitten t?nne ruokasaliin.

Ja Eva meni ylpe?sti paikalleen, koettaen sy?d? niit? kes?isi? herkkuja, joita siihen oli varattu, ja tuon tuostakin luoden uhmailevan silm?yksen Juhoon, joka ty?vaatteissa, kookkaana, j?rk?ht?m?tt?m?n? ja vakavana istui siin? h?nt? vastap??t?. Mutta keitti?ss? vanha Leena oli unohtua patansa ??reen tuijottamaan yht? ainoata poretta, kuinka se siin? kellui ja py?riskeli kiehuvalla ulapan pinnalla, alati levottomana ja tiet?m?tt?, minne asettua. Leena-muorista tuntui yht'?kki?, kuin olisi er?itten toistenkin el?m? uhannut olla tuollainen levoton ja py?riv? kupla, josta ei tied?, minne se asettuu ja -- milloin se s?rkyy, ja h?nen mielens? sumentui murheelliseksi ja huolestuneeksi, niin ett? vanha vartalo koukistui.

Mutta Eva muisti j?lkeenp?in, ett? t?m? aamiaishetki oli h?nen el?m?ns? vaikeimpia kohtauksia. Sill? hetkell? h?nelle nimitt?in selvisi, ett? Juho oli t?n? y?nseutuna ymm?rt?nyt heid?n asemansa t?ydelleen, ymm?rt?nyt tekem?ns? askeleen koko vaarallisuuden sek? viel? senkin, ettei -- h?nen vaimonsa kenties h?nt? oikein rakastanut, vaan oli ehk? tullut h?nelle -- muuten. Ja tumma puna kohosi taas h?nen otsalleen h?nen siin? istuessaan.

Ruoka tarttui Evan kurkkuun h?nen yritt?ess??n sy?d?, ja pian h?n lopettikin. H?nen vaistonsa hapuili kiireesti jotakin pelastuksen keinoa, kunnes h?n naisellisuutensa, aamullisen p??t?ksens? ja syv?n onneen pyrkimisens? vuoksi osasikin oikeaan. Nousten sanoi h?n miehelleen hiljaa:

-- Nyt tahdon n?hd? talomme.

H?n oli ollut sanomaisillaan "talosi", mutta oli samalla tuntenut, ett? sekin saattaisi ehk? Juhoa loukata, ja sanoi siis "talomme", asettuen siten Juhon rinnalle yhdenvertaiseksi ja yksimieliseksi. Juhokin nousi ja pakottaen itsens? tyyneksi vastasi v?linpit?m?tt?m?ll? ??nell?:

-- Mik?p? siin?. Sopiihan t?t? katsella.

Se loukkasi taas Evaa -- tuo v?linpit?m?tt?myys, mutta kun h?n tiesi, mist? se johtui, ei h?n ollut siit? silti mill??nk??n. He l?htiv?t vierashuoneeseen, jonka kynnykselle Eva seisahtui, mieless??n ruokasalin kuva.

Leena oli koettanut kattaa p?yd?n herrasv?en tapaan, mutta ei ollut sit? osannut. Leip?korissa ei ollut puhdasta liinaa, leiv?npalat olivat paksuja ja huolimattomasti leikattuja, haarukat ja veitset ruosteisia, lasit himmeit? ja lautaset kokoon haalittuja. Suolakuppi oli kuka tiet??k??n kuinka vanhalta j?ljelt? ja sinappi-astia -- sellainenkin l?ytyi -- oli kokonaan kuivanut. Evan mieless? v?l?hti suorastaan kummastus siit?, ettei yksinkertainen viihtymisen ja kodikkuuden kaipuu ollut saanut t?m?n varakkaan ja sent??nkin siksi sivistyneen talon v?ke? ymm?rt?m??n, kuinka eri toista on istahtaa aistikkaasti ja maukkaasti katetun ruokap?yd?n ??reen, jossa moitteeton puhtaus ja kauneus-aisti pystyy saamaan aikaan miellytt?v?n vaikutelman mit? v?h?p?t?isimmill? keinoilla. Kukkihan pihalla suunnattoman suuri pihlaja, olihan keto vierell? t?ynn? mit? mehevint? ja nuorteinta apilaa, olihan puutarhan tapaisessa pensaittain kuninkaankynttil?it? -- miksi ei kenellek??n ollut juolahtanut mieleen tuoda hiukan t?t? suven kauneutta sis?llekin, nuoren em?nn?n tervetuliaisiksi? Oliko meid?n talonpoikaiskansaltamme turtunut yksinkertainen kauneuden aisti? Ett? sill? sit? kerran oli ollut, se t?ytyi Evan my?nt??, kun h?n muisteli sit? muinaiskulttuuria esimerkiksi kansanrunouden alalla, josta niin ihania todistuksia oli saatu j?lkimaailmalle pelastetuksi.

Salissa kohtasi Evaa se sama, hiukan ummehtunut ja viile?hk? ilmanhenk?ys, jonka h?n tunsi niin hyvin vanhastaan k?ynneilt??n t?ss? ja muissa seudun talonpoikaistaloissa. Kun n?it? asumuksia ei useinkaan talvella l?mmitetty ja kes?isin pidettiin harvoin ikkunoita auki, ja kun huomattava m??r? ruukkukasveja oli est?m?ss? valon p??sy? ikkunoista sisemm?ksi huoneeseen, oli siell? ainaisesti vallalla hiukan homeelta ja kostealta mullalta vivahtava haju, joka vaikutti puhtaaseen, aurinkoiseen ja kuivaan ilmaan tottuneeseen tavattoman vastenmieliselt?. Eva istahti keinutuoliin ja katseli ensi kertaa oikein tarkoin ymp?rilleen.

Lattialla olivat puhtaat, valkoiset hurstimatot, jotka n?yttiv?t sievilt? harmaaksi maalatulla permannolla. Huonekalusto oli kaikessa upeudessaan Evasta suuren mauttomuuden todistus, sill? sen pietarilais-yleismaailmallinen tyyli ja r?ike? plyyship??llys sopi perin huonosti t?h?n ymp?rist??n. Yksinkertainen tiili-uuni, joka el?v?sti muistutti ylen lihavaa, polvilleen lys?ht?nytt? em?nt??, oli maalattu puhtaan valkeaksi, reunoilla katajanhavuja, jotka kuitenkin olivat jo kuivahtaneet ja ruvenneet varisemaan. Uunin edess? oli hiekalla t?ytetty sylkilaatikko. Sein?paperit olivat kosteudesta pullistuneet ja valkeaksi paperoidussa katossa n?kyi eriskummallisia vuotoveden muodostamia ruskeita "karttoja, meri? ja maanosia". Sein?ll? oli aikoinaan laukkuryss?lt? ostettuja v?rikuvia, hempe?sti "vaipuvia" bysanttilaisia madonnia, reipasilmeisi? Kristus-lapsia ja r?ike?n rep?isevi? sotakuvia. Sohvan yl?puolella oli Snellmanin kuva, sek? vierell? maanviljelys- ja karja- sek? hevosn?yttelyist? saatuja palkintokirjoja, ja alimpana mustalle lasille kirkkaasta tinapaperista muodostettu lause "Iloitse Jesuksesta!" Sohvap?yd?ll? oli v?rillinen, kultajuovilla koristeltu lasilautanen ja siin? suuri joukko maisemapostikortteja, kaikissa melkein samat, k?mpel?n avuttomat "tervehtykset nyt t??lt? meilt?". Evan t?ytyi oikein ummistaa silm?ns? hetkeksi p??st?kseen n?kem?st? sit? tosiasiaa, ett? t?m? oli nyt h?nen oma vierashuoneensa, h?nen oman kotinsa paras ja hienoin paikka.

N?ihin huomioihin ei ollut mennyt monta silm?nr?p?yst?, mutta Eva tunsi Juhon lukeneen h?nen ajatuksensa, arvanneen sen tuomion, jonka h?n kaikesta antoi, ja tiesi h?nen nyt seisovan tuossa oman kamarinsa ovenpieless? synkk?n? kuin ukkospilvi. Kiireesti Eva nousi taas, meni miehens? luo ja katsahti h?neen kirkkaasti ja l?mpim?sti sek? sanoi:

-- Nyt menemme sinun kamariisi!

Ja h?n astui Juhon huoneeseen, j??den seisomaan ovensuuhun katsomaan.

Per?ll?, ikkunan ??ress?, oli suuri kirjoitusp?yt?, jolla vallitsi mit? paras j?rjestys. Oikealla sein?ll? oli suuri, kattoon saakka ulottuva kirjahylly, t?ynn? kirjallisuutta. Ikkunan pieless? oli koukussa sanomalehti?, vasemmalla sein?ll? oli vanha, vahakankainen sohva, jonka p??llys oli paikoin jo rikki, ja jossa pahnautunut p??nalainen oli todistamassa Juhon viime?isest? yksin?isest? makuupaikasta. Vasemmalla ikkunan ??ress? oli pieni p?yt? ja siin? tupakkavehkeit?, ja oven suussa sein?ll? pyssy sek? muita mets?stystarpeita. Ikkunaverhot olivat kellastuneet ja p?lyisen n?k?iset. Eva meni kirjoitusp?yd?n ??reen.

Siin? oli avonaisena tilikirja, johon musteen vaaleasta v?rist? p??tt?en oli aivan vasta kirjoitettu. Ja kun Eva kumartui katsomaan l?hemp??, tunsi h?n Juhon j?yk?n ja raskaan, mutta s??nn?llisyydess??n jykev?n ja voimakkaan k?sialan. Tilin otsakkeeksi oli tanakasti ja p??tt?v?isesti kirjoitettu: "Kodin ja sen ymp?rist?n yll?pito- ja kaunistusrahasto". Ja oikealle puolelle oli edellisen? p?iv?n? tehty seuraava hyvitysposti: "Siirretty edellisen vuoden s??st?varoista 5000 mk." Vasen puoli oli aivan paljas; siihen sai siis nyt kulumassa olevan vuoden aikana tulla t?t? tarkoitusta varten menoja aina tuohon summaan saakka. Sen verran ymm?rsi Eva t?st? asiasta ja h?nen silmiins? ilmestyi ?kki? sumua. H?n k??ntyi ovelle kutsuakseen Juhon luokseen ja sanoakseen h?nelle jotakin kiitollista, jotakin syd?mest? l?htenytt?, mutta Juho olikin kadonnut. Eva vaipui istumaan h?nen tuolilleen ja purskahti itkuun, ollenkaan huomaamatta, ett? h?nen kyyneleens? kastelivat tuota avattua tili?, siihen piirustettuja j?ykki? kirjaimia ja sen toivorikasta, py?re?nollaista viidentuhannen summaa, ja ett? ne panivat musteen l?htem?tt?m?sti levi?m??n, muodostaen tahran, joka olisi ollut jokaisen kunnollisen kirjanpit?j?n kauhistus.

Kun h?n j?lleen rauhoittui, oli kulunut jo hyv?nen hetki. Sumu h?nen mielest??n haihtui ja vallitsevaksi p??si taas se aamullinen p??t?s, ett? ainoana p??sytien? t?st? asemasta oli osoittaa, ett? h?n ei ollut Soljalan em?nt? vain nimelt?, vaan my?s tosiasiallisesti. Siihen tuli h?nen pyrki?, mutta miten, kuinka voittaa kaikki ne suunnattomat vaikeudet, jotka siin? kohtaisivat? Kuinka pysy? uskollisena itselleen ja entisyydelleen, mutta samalla kokonaan sulautua siihen maailmaan, johon oli joutunut? Yhden asian h?n kuitenkin ymm?rsi kirkkaasti, sen nimitt?in, ett? jos h?n ei jaksaisikaan nostaa ymp?rist???n sille tasolle, jossa sen t?ytyi olla, vaan jos h?nen p?invastoin t?ytyisikin vaipua alas el?m?ns? ihanteista, se olisi h?nen perikatonsa, h?nen kuolemansa. Mutta se ei saisi taistelutta tapahtua. Ja h?n nyk?isi tarmokkaasti niskojaan.

Konemaisesti lehteili Eva siin? istuessaan miehens? tilikirjaa, ja vaikka h?n ei kirjanpidosta sanottavia ymm?rt?nytk??n, kertoivat tilien otsakkeet h?nelle kuitenkin paljon, niin, suorastaan kaikki, mit? h?nen tarvitsi tiet??kin, jos mieli ymm?rt?? sit? ty?t?, jota h?nen miehens? teki, sit? taistelua ja uhmailua, jota tarvittiin, kun oltiin ottelussa Suomen karun maan kanssa. Siin? oli kymmeni? eri otsakkeita, jotka kertoivat, mihin eri tuotannon haaroihin t?llainen suuri maatalous j?rjellisesti oli jaettava, jos mieli saada selville, mik? kannatti ja mik? ei. Ihmetellen huomasi Eva, kuinka tavattoman suurta kokemusta, k?rsiv?llisyytt? ja harkintakyky? tarvittiin voidakseen j?rkev?sti eri menoer?t luokitella ja ottaa ne niiden alalle kuuluvista tuotannon haaroista. H?n huomasi, miten Juho aikaisempina vuosinaan, kun h?n melkein viel? nuorukaisena, vasta maanviljelysopistosta p??sty??n, oli ottanut tilansa vastaan holhoojiltaan, oli ponnistellut p??st?kseen edes t?st? jaoittelusta selville, kuinka h?nen oppimansa teoria oli pian osoittautunut toisissa paikoin soveltumattomaksi, ja kuinka h?n vihdoin oli saanut luoduksi oman j?rjestelm?ns?, joka h?nt? n?ht?v?sti nyt tyydytti. Menoer?t kertoivat omaa puhuvaa kielt?ns?. Kaikki, mik? vilahti v?himm?ll?k??n tavalla maanviljelij?n el?m?ss? tarpeettomiin ylellisyys-asioihin, oli saanut tyyty? niukkoihin markkoihin, kun sit?vastoin kaikki, mik? oli omiaan h?nen tilaansa, h?nen peltojansa, vainioitansa ja metsi?ns? parantamaan, oli ruvennut saamaan sit? runsaammin, kuta enemm?n oli mist? antaa. Vuoroin astuivat j?rjestykseen kotivainiot ja kaukaisemmat pellot sek? niityt, vuoroin ja ankaralla johdonmukaisuudella oli niist? kaikista huolta pidetty, kunnes vihdoin oli avattu rakennusten tilej?, joista ensim?isen? oli runsassis?lt?inen ja kallis karjakartano kaikkine Evalle outoine osasto- ja laitenimityksineen. Ja kun siit? olivat vihdoinkin loppuneet suuret menoer?t ja valmis rakennus oli ruvennut saamaan vain pienempi? vuotuisia yll?pitokustannuksia, oli Juho j?yk?ll? ja p??tt?v?isell? tavallaan, kuin hampaita kirist?en avannut uuden tilin, jota Eva nyt ihmetellen katseli. Sen nimi oli "Toivolan suon kuivaus ja viljelys". Se oli avattu edellisen? syksyn? ja siihen oli Juho siirt?nyt suurimman osan sit? edellisen vuoden voitostaan.

Taas painoi Eva p??ns? k?siins?. H?n tunsi ?kki? kuin olisivat h?nen sielussaan kokonaan menneet kumoon ne el?m?n arvot, joita h?n t?h?n saakka oli pit?nyt kalleimpinaan ja joiden toteutumisella h?n oli uskonut luotavan jotakin suurta ja is?nmaallista. H?nell? v?l?hti mieleen, ett? nuo h?nen "kulttuuri-ihanteensa", jotka olivat olleet h?nelle m??r??vi?, olivat sittenkin keveit? pinnallis-ilmi?it? sen j?ttil?isty?n rinnalla, jonka tiliotsakkeena oli "Toivolan suon kuivaus". Kuin s?ik?htyneen? ja h?mill??n nousi h?n seisomaan sek? painoi Juhon tilikirjan kiinni, tuntien tarvetta p??st? raittiiseen ilmaan. H?n oli todellakin niin uusien vaikutelmien yll?tt?m?, ettei h?n t?ll? hetkell? taas ymm?rt?nyt mihin turvata ja mist? kiinni pit??.

Ja niin hiipi Soljalan nuori, kukkea ja kaunis em?nt? kuin varas hiljaa etehiseen ja siit? portaille. Piha oli tyhj?, v?en puoli n?ytti autiolta, kaukaa kuului muonamiehen lasten ??ni? ja kanalasta kanan voitonriemuinen ja ylpe? kotkotus vasta onnellisesti munitun munan johdosta. Portaan r?yst??n alle sujahti silloin t?ll?in siro haarap??skynen, antaen aina v?liin kuulua tyytyv?ist? ja onnellista "sulkkuansa ja samettiansa". Liiterirakennuksen ja v?entuvan v?list? siinti lainehtivan ruispellon yli v?lkkyv? kes?inen j?rvenselk?, sinert?vine rantoineen ja aalloissa soutelevine saarineen. Kes?inen tuuli suhahteli kartanon suuressa pihlajassa ja pudotti silloin t?ll?in ikkunan alaisesta valkoruususta hienon kukkasen lehden, joka somasti v?ikkyen katosi tuuheaan ruohokkoon. Melkein henke??n pid?tt?en asteli Eva keskelle pihaa ja k??ntyi sitten katsomaan Soljalan vanhaa asuinrakennusta, sit?, jonka ovesta h?n juuri oli tullut.

Niin. Se oli vanha ja r?nstynyt, sille ei voinut mit??n. R?yst??t olivat vinot, sein?t ammoin ilman ja ahavan haalistamat, harja notkolla kuin v?syneen tamman selk?. Ulkoetehist? ei ollut koskaan maalattu, vaan oli se ilman harmauttama kuin vanha verkontalas. Kivijalka oli koottu vain tavallisista lohkomattomista maakivist? ja v?list? oli muurilaasti varissut pois. Etehisen sivulla oli kivijalassa aukko, musta ja ik?v?n n?k?inen, jossa n?kyi olevan jotakin tarvekalua sateen suojassa. Siin? kaikessa ei ollut mit??n kaunista, ei edes sen vanhuus, sill? siin? ei uutenakaan ollut ollut muuta kuin hyv?st? mausta ja aistista tiet?m?t?nt? kokoonkyh?yst?. Siin? ei ollut mit??n itsen?isen kansallisen tahi maakuntakulttuurin j?lki?. Se t?ytyi Evan ik??nkuin vasten tahtoaan todistaa ja sanoa.

H?n katseli ymp?rilleen pihalla, jota peitti sitke? ja siev?, tihe? valkoinen piha-apilas. Mutta suuria kivi? oli siell? t??ll? ja asuinrakennuksista ulkohuoneisiin ristiin rastiin johtavat polut kiersiv?t uskollisesti ja k?rsiv?llisesti n?it?. Miksi ei niit? oltu otettu pois? Olisiko se ollut kovinkaan suuri vaiva? Eva oli h?m?r?sti muistavinaan, ett? Soljala oli aikoinaan tapahtuneessa isonjaon j?rjestelyss? tullut siirretyksi muualta nykyiseen paikkaansa, joka silloin oli ollut asumaton m?ki. Siit? pit?en olivat tietysti nuo kivetkin siin? pihalla.

H?n hiipi hiljaa v?entupaan, jossa ei ollut ket??n. Se oli h?m?r? ja ummehtunut, sein?nvierustoilla lavitsoita ja laatikkomaisia s?nkyj?, joissa oli ep?m??r?isen v?risi? makuuvaatteita. Eva tiesi, ett? t?ll? seudulla useimmiten naisetkin nukkuivat n?iss? samoissa v?entuvissa. Permanto oli likainen, sein?t p?lyn ja ajan sek? savunkin mustuttamat. Ikkunat olivat sameat, t?ynn? k?rp?sten j?lki?, ja ikkunalaudalla n?kyi olevan kuivanut tupakkam?lli. Mink??nlaista v?rin tahi yleens? kauneudenjanon pilkahdusta ei n?kynyt t?ss? kolkossa huoneessa, jossa suuri uuni nurkassa kuin tyls?n? tuijotti eteens? suu ?lytt?m?sti ammollaan.

Evaa v?risytti ajatellessa, kuinka v?h?n el?m? sent??n tarjosi niille, joiden piti koko p?iv? raskaassa ruumiillisessa ty?ss? raadettuaan saapua illalla t?h?n ilottomaan asuntoon. Vaikka vaatimukset eiv?t olleetkaan suuret, olivat ne kuitenkin jo her?nneet, olivat olemassa, ja t?llainen rumuus ja tyly paijaus sek? alaston ep?kodikkuus oli tietysti omiaan yh? lis??m??n tyytym?tt?myytt? ja katkeruutta. Saattaa olla, ett? n?in olivat Suomen talonpojat yleens? tottuneet el?m??n ja ettei heill? ollut aikaisemmin mihink??n muuhun ollenkaan varoja, mutta nyt ei en?? ollut niin. Nyt oli rumuus kansan asunnoissa velvollisuuden laiminly?nti?, vaarallista vanhoillisuutta, joka sekin muun ohella oli omiaan tekem??n luonteita raaoiksi, ep?yst?v?llisiksi ja sovinnolliseen yhteiskuntael?m??n sopimattomiksi.

H?n keskeytti mietteens?, sill? h?n oli laskeutunut pihalta takapihalle, jossa uudet n?kemiset olivat omiaan johtamaan ne toisaalle. Ensim?iseksi huomasi h?n vakaiset risuhalko-pinot. Kaikesta p??tt?en oli talvella hakkuuksilla ollessa otettu talteen jokainen v?h?nkin paksumpi oksa, jokainen varpu, ved?tetty se jonakin soveliaana hetken? kotiin ja valmistettu polttopuuksi. Mahdollisesti ja hyvin luultavastikin oli joku vanhus, joku kyl?n yhteisi? k?yhi?, vanha torppari, muonamies tahi muu sellainen, seisonut siin? hakkuup?lkkyns? ??ress? talvip?iv?n aamusta iltaan, hakannut havuja ja leppi?, siivonnut joukosta polttopuuksi kelpaavat, ajanut muun t?ryn navetan pihalle karjan jalkoihin sotkettavaksi, siit? siirty?kseen pellolle uudeksi mullaksi, voimaksi ja kasvun antajaksi. Mit? oli miettinyt tuo ?ij?riepu siin? herke?m?tt? havukirvest??n kilkuttaessaan, melkein pys?htym?tt? ja konemaisesti, niin ett? Eva muisti sit? usein ennen ihmetelleens?? Luultavasti nuo mietteet eiv?t olleet mit??n erikoisen kapinallisia, vaan enemm?nkin ehk? rauhallisen, hieman surumielisen alistuvia -- tyytyv?isi?kin siit?, ett? oli ty?t? ja toimeentulon mahdollisuutta viel? n?in vanhallakin ij?ll?. Eva tunnusti avoimesti mieless??n, ett? koko t?m? n?ky h?nen edess??n todisti j?rkev??, ajattelevaa s??st?v?isyytt?, ominaisuutta, joka loppuk?dess? syntyy oikeassa ja merkitsev?ss? muodossaan vasta sivistyksen kasvaessa ja lis??ntyess?. Todella sivistynyt ihminen on hyvin harvoin tuhlari, vaan on h?nell? rahojaan k?ytt?ess??n luontainen ominaisuus saada ne tuottamaan edes jollakin tavoin itselleen palkintokorkoa ja vastaavaa hy?ty?.

Eva oli saapunut uuden ja mahtavan suuren kivinavetan ovelle, johon h?n pys?htyi aivan ihmeiss??n. Navetta oli h?nen mielest??n ennen ollut maalaistalon kauhein paikka, jossa elikkoparat viettiv?t surkeita kidutuskuukausia pime?n, kosteuden, ahtauden ja kylm?nkin k?siss?, tarpoen lannassa ja saaden riitt?m?tt?m?sti huonoa ravintoa. Nyt h?n ihastuksekseen n?ki edess??n suuren, ilmavan ja valoisan salin, jossa lannan hoito, virtsan pois johdatus ja talteen otto, rehujen anto, lehm?n kytkyt ja makuupaikka olivat mit? onnistuneimmin ja tarkimmin suunnitellut, sek? elukan parasta ja mukavuutta silm?ll?pit?en ett? samalla ottaen huomioon kaikki ne tuotanto- ja hy?tyvaatimukset, joita karjanpidolle on asetettava. Ylpe?n? ja tyytyv?isen? astui Eva v?h?n matkaa p??k?yt?v?? my?ten, kun samassa taampana yksin?isyydess??n makaava suunnattoman suuri siitossonni Hermanni suvaitsi kohauttaa p??t?ns?, muljahduttaa ruskeita mulkosilmi??n, kilahduttaa kytkytt?ns? ja sanoa alhaisimmalla bassollaan, ett? "mmm-??h!", samalla tuhauttaen sieraimistaan sellaisen tuulenpuuskan, ett? tuores apila lenn?hti sen ruokap?yd?lt?. Vaikka Eva nyt olikin suuren maalaistalon em?nt?, jolle t?m?n kaiken tietysti olisi pit?nyt olla sangen tuttua, s?ik?hti h?n kuitenkin tuosta niin, ett? poistui kiireesti navetasta, tehden sen t?ydell? kunnialla, koska kukaan ei ollut sit? n?kem?ss?. Niin k??ntyi h?n navetan vieress? olevan toisen suurehkon rakennuksen ovelle, jonka avattuaan h?n huomasi olevansa Soljalan suuressa sikalassa.

Siin? oli keskell? leve? k?yt?v? ja molemmin puolin sit? suuret ja tilavat sikopahnat, jotka nyt kuitenkin olivat tyhj?t, koska koko perhekunta oli ulkona takkiaismulloksella. Eiv?t kuitenkaan kaikki, sill? kun Eva saapui k?yt?v?n toiseen p??h?n, olikin siell? ei ainoastaan summattoman suuri sika, vaan viel?p? er?s vanha vaimokin, joka istui siin? pahnan ??ress?. Eva tunsi h?net heti, sill? h?n oli Soljalan vanha sikamuori, yleens? tunnettu nimell? "Pahna-Liisa". H?mill??n Liisa nyt nuorta em?nt??ns? tervehti, ja Eva kysyi:

-- Mit? Liisa nyt t??ll? -- tyhj?ss? sikalassa?

-- Ei t?m? ole tyhj? -- suuri imis? juuri porsii.

Ja kumartuessaan pahnan reunan yli n?ki Eva peloittavan suuren naarassian, joka makasi siin? kyljell??n selk? pahnan aitaa vasten, litte?n? ja suurena, inhoittavana ja rumana kuin pahin iljetys mit? kuvitella saattoi. Mutta ihmeellisint? kaikesta oli se, ett? se parhaillaan todellakin n?ytti nauttivan luomakunnan suurinta onnea, ?idiksi tulon onnea, sill? sen pussimaisissa nisiss? oli jo kiinni kymmenen mit? sievint? ja puhtainta porsasta, jotka heti olivat sukukuntansa koko perinn?isell? ahnaudella ja ruokahalulla tarttuneet kiinni n?ihin voimakkaan el?m?n kumpuaviin l?hteisiin.

-- Hyi kauhistusta!

Eva se n?in puhkesi sanomaan, mutta Liisa torui:

-- Eih?n se mit? kauhistusta ole! T?ytyy vain tarkoin passata p??lle, ett? on heti ottamassa porsasta kiinni, kun se tulee, ett? saa sen kohta paikalla t?ll?tty? tissiin -- muuten imis? viel? tapaturmaa sy? sen.

Eva oli aivan sanattomana h?mm?styksest?. Ensi kertaa el?m?ss??n oli h?n vastakkain luomakunnan salaper?isen ihmeen, ?itiyden suunnattoman runsauden, mutta siihen samalla liittyv?n tuhoamishalun kanssa.

-- Sy?? Sy?k? se lapsiaan?

-- Sy?h?n se. Sika onkin perki ronkeli ja passattava lapsi-akka -- ellei pidet? hyv?n?, niin suuttuu ja sy? poikansa tahi musertaa k??ntyess??n. Sill? is?nt? aina minulle maksaakin kaksi markkaa jokaisesta porsaasta, joka j?? el?m??n. Ka-ka-noo...!

Ja Evan silm?in edess? tapahtui nyt se ihmeellinen asia, ett? uusi pieni porsas tulla pulpahti Soljalan sikopahnaan. Kiireesti nousi Pahna-Liisa sit? vastaanottamaan, pyyhiskeli ja taputteli sek? asetti viimein lihavalle nis?lle. Kuuluva, intohimoinen maiskutus osoitti, ett? porsaan el?m?nura oli alkanut lupaavasti. Mutta itse em? maata r?h?tti silm?t ummessa, ja mahdotonta oli sanoa, k?rsik? se toimituksen johdosta mit??n tuskaa; ehk?p? oli sen r?hk?isyss? jotakin tyytyv?ist? ja nautitsevaa ?hk?isy?, ?idillist? ylpeytt? melkein rajattomasta ja siunauksellisesta hedelm?llisyydest?. Eva tuijotti siihen kuin lumottuna, sill? h?nelle t?ss? tapahtui paljoa enemm?n kuin Pahna-Liisalle, joka siin? mielistellen haasteli:

-- Nuoren em?nn?n onnella t?m? Saara nyt n?in hyvin porsiikin. Kuka tiet??, vaikka tulisi heit? puoliv?liin toistakymment?, kun ollaan jo n?in pitk?ll?. On siin? sitten tuota silavankappaletta muutaman kuukauden per?st?, kunhan min? n?m? oikein taas hoitelen ja sy?ttelen. Se onkin meid?n is?nt? v?h?n tarkka ja taitava n?iss? asioissa ja kaikki sill? on ruvennut niin mahdottomasti menestyyn -- siat, lehm?t ja vasikat. Em?nt?? vain on talossa kaivattu, sill? eih?n se t?llainen hoito kauan em?nn?tt?, kun se Leenakin tuppaa jo vanhentuun ja k?ym??n hotok?tiseksi. Mutta kyll? se nyt is?nt? saikin v?h?n kulusen em?nn?n, oikean r??kin?n, tarttee vain nyt oppia n?it? sikojakin porsittaan...

Eva pakeni kiireesti pois sikalasta. H?nen aivoissaan aivan humisemalla humisi uusia ja outoja vaikutelmia sek? ajatuksia. T?m?n kaikenhan h?n oli oikeastaan ennenkin tiennyt, mutta se oli ollut h?nelle jotakin sis?llykset?nt?, kaukaista, kuin kertomus jostakin tavallisesta jokap?iv?isest? tapahtumasta, joka ei sen suurempaa mielenkiintoa her?tt?nyt. Se porsaanpaisti, jonka h?n oli joskus Soljalasta ostanut, oli ollut siihen saakka h?nest? jotakin erikoista ainetta, jota h?n ei ollut tullut asettaneeksi mihink??n sellaiseen yhteyteen kuin mink? todistajana h?n oli t?n??n ollut.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet