Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: This is Klon Calling by Sheldon Walter J
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 46 lines and 4265 words, and 1 pages
Translator: V?in? Nyman
ER?MAAN KULTAA
Kirj.
Zane Grey
Englannin kielest? suomensi
V?in? Nyman
Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Kirja, 1921.
SIS?LLYS:
ESIPUHE.
Kasvot kummittelivat Cameronin silmiss? -- er??n naisen kasvot. Ne n?kyiv?t h?nelle sammuvan kentt?tulen valkeassa syd?mess?, ne kurkistelivat h?nt? varjoista, jotka liehuivat v?lkkyv?n valon yl?puolella, ne seurasivat aavemaisesti h?m?r?ss? h?nen ymp?rill??n.
T?n? hetken?, kun aurinko oli jo laskeutunut mailleen ja kuolon hiljaisuus vallitsi luonnossa, muistui Cameronin mieleen er?s tapahtuma, josta jo oli kulunut pitk? aika. Se oli sattunut h?nelle er??ss? kodissa Peoriassa; siell? oli h?n loukannut er?st? naishenkil?? ja menett?nyt h?net, sill? h?n oli rakastanut t?t? liian my?h??n. Cameron oli kullanetsij?, yksin?isyytt? tavoitteleva ja synkki? kallioisia er?maita rakastava henkil? senvuoksi, ett? h?n halusi oleskella yksin??n muistellakseen entist? el?m??ns?.
??ni h?iritsi Cameronin mietteit?. H?n kohautti p??t??n kuunnellakseen. Vieno tuuli lietsoi sammumaisillaan olevaa hiillosta, puhalsi kipin?it? ja valkoista tuhkaa sek? ohutta savua ymp?r?iv??n pimeyteen. H?nen aasinsa ei n?ytt?nyt kumminkaan pelk??v?n. ?kki? rikkoi hiljaisuuden murmelin karjunta. Se oli omituista, villi? murinaa, ei mit??n tavallista haukuntaa, vaan kova??nist? suden ulvontaa, jossa oli kuin kaipaavaa valitusta. Kun se taukosi, valtasi Cameronin kauhea yksin?isyyden tunnelma. ??ni tuntui kaikuvan edelleen h?nen mieless??n. H?n ja t?m? kuljeskeleva susi olivatkin veljeksi?.
Ter?v?-??ninen metallin kilin? kivi? vasten ja kavioiden pehme? narina hiekassa aiheuttivat, ett? Cameron tarttui pyssyyns? ja l?ksi liikkeelle sammuvan kentt?tulen ??rest?. H?n oli jossakin asumattomalla rajaseudulla Sonoran ja Arizonan v?lill?, ja kullanetsij?, joka kesti t?m?n seudun kuumuuden ja hedelm?tt?myyden, joutui usein monenlaisiin vaaroihin.
Pari olentoa, jotka olivat ymp?r?iv?? pimeytt?kin tummemmat, l?hestyi, muutti muotoaan ja p??sty??n nuotion valopiiriin osoittautuikin er??ksi valkoiseksi mieheksi raskaasti kuormitettuine aaseineen.
"Hyv?? iltaa!" huudahti tulija pys?htyess??n katsoen Cameroniin. "N?in tulenne. Saanko leiriyty? t?nne?"
Cameron tuli esille varjosta tervehtien vierastaan, jota h?n luuli samanlaiseksi kullanetsij?ksi kuin h?n itsekin oli.
H?n oli pahoillaan, ett? h?nen yksin?inen y?valvomisensa kentt?tulen ??ress? h?iriytyi, mutta siit? huolimatta h?n piti arvossa er?maan lakia.
Vieras kiitti h?nt? ja irroitti senj?lkeen kantamuksen aasin sel?st?. Sitten avasi h?n matkalaukkunsa ja alkoi valmistella itselleen ateriaa. H?nen liikkeens? olivat hitaat, mutta kumminkin hyvin t?sm?lliset.
Cameron katseli h?nt? viel? hieman vihaisesti, vaikkakin samalla my?s uteliain ja kasvavin mielenkiinnoin. Nuotio alkoi palaa kirkkaasti ja sen valossa Cameron huomasi, ettei h?nen vieraansa harmaasta tukasta huolimatta n?ytt?nyt vanhalta, ja vaikka h?nen hartiansa tosin olivatkin jo kumarassa, n?ytti h?n viel? hyvin voimakkaalta.
"Oletteko l?yt?nyt kultaa?" kysyi Cameron h?nelt? ensimm?iseksi kysymyksekseen.
Vieras katsahti h?neen nopeasti kuin s?ik?ht?en ihmis??nen kaikua. H?n vastasi Cameronin kysymykseen ja niin syntyi heid?n v?lill??n lyhyt keskustelu. Mutta vieras tahtoi silminn?ht?v?sti v?ltt?? joutumasta pitempiin puheluihin. Cameron kyll? ymm?rsi sen. H?n nauroi pilkallisesti ja tuijotti ter?v?sti vieraansa ryppyisiin kasvoihin. T?ss?p? oli totta totisesti toinen omituinen er?maan k?vij?, jota kannusti jokin muukin voima kuin kullan himo! Cameronista tuntui, ett? h?nen ja t?m?n miehen v?lill? oli jotakin "hienoa sukulaisuutta", jotakin ep?m??r?ist? ja selitt?m?t?nt?, joka kenties johtui tunteesta, ett? vieras oli samanlainen yksin?inen vaeltaja kuin h?nkin, tahi aiheutuiko se jostakin syvemm?st? k?sitt?m?tt?m?st? sukulaisuudesta, jonka alku oli menneisyydess?? Cameronin rinnassa alkoivat myllert?? kauan sitten unhottuneet tunteet, jotka olivat olleet jo niin kauan poissa mielest?, ettei h?n tahtonut niit? muistaakaan. Mutta ne kiusasivat h?nt? kumminkin.
Kun h?n her?si, huomasi h?n suureksi h?mm?styksekseen, ett? h?nen seuralaisensa oli jo l?htenyt. J?ljet hiekassa osoittivat pohjoista kohti. Sill? suunnalla ei ollut ollenkaan vett?. Cameron kohautti olkap?it??n, se ei ollut h?nen asiansa, h?nell? oli omat teht?v?ns?. Ja samassa h?n unhotti omituisen vieraansa.
Cameron alkoi p?iv?hommansa kiitollisena yksin?isyydest?, jota ei nyt mik??n h?irinnyt, sill? ymp?r?iv?ss? kuilujen kynt?m?ss? ja kaktuksia kasvavassa seudussa ei n?kynyt mit??n el?m??. H?n kulki lounaaseen p?in milloinkaan poikkeamatta kauaksi kuivasta virranuomasta, ja v?linpit?m?tt?m?sti erikoisetta innostuksetta h?n haeskeli kullan merkkej?.
Ty? oli hyvin vaivalloista, mutta lepohetket, joita h?n soi itselleen silloin t?ll?in, eiv?t johtuneet v?symyksest?. H?n pys?htyi katselemaan, kuuntelemaan ja tunnustelemaan. T?m?n laajan hiljaisen maailman merkitys h?nelle oli aina ollut jonkunlainen salaper?isyys, jonka h?n vain tunsi sen kaikessa mahtavassa voimassaan, mutta ei milloinkaan ymm?rt?nyt.
Kun h?n sin? p?iv?n? ennen h?m?r?? kaivoi kosteaa valkeareunaista liejua, saadakseen vett?, h?n ?kki? kuuli kovaa jalkojen kolinaa kivi? vasten. Solasta l?hestyi h?nt? mies aaseineen. Cameron tunsi h?net.
"Hyv?? p?iv??, yst?v?!" huudahti mies pys?htyess??n. "Tiemme yhtyiv?t j?lleen, mik? mielest?ni olikin hyv?."
"P?iv??, p?iv??", vastasi Cameron hitaasti. "Oletteko l?yt?nyt joitakin kullanmerkkej? t?n??n?"
"Ei, en kerrassaan mit??n."
He leiriytyiv?t yhdess?, s?iv?t v?h?isen kasvisateriansa, polttivat piipullisen tupakkaa ja k??riytyiv?t peitteihins? nukkumaan vaihtamatta montakaan sanaa kesken??n. Aamulla vallitsi heid?n kesken yht?l?inen vaiteliaisuus, yht?l?inen toistensa vieroilu kuin ennenkin. Mutta s?lytetty??n tavaransa aasin selk??n Cameronin seuralainen loi katseensa Cameroniin ja lausui:
"Meh?n voisimme ruveta yhteishommiin, jos vain se teille sopii."
"En ota milloinkaan osakasta hommiini", vastasi Cameron kylm?kiskoisesti.
"Olette yksin, kuten min?kin", lausui toinen lempe?sti. "T?m?h?n on ??rett?m?n laaja seutu, ja jos me l?yd?mme kultaa, on sit? kylliksi meille molemmille."
"En ole tullut t?nne er?maahan yksist??n kullan t?hden", vastasi Cameron nopeasti kylmin ??nens?vyin.
H?nen seuralaisensa syv?lle painuneet, mutta siit? huolimatta kirkkaat silm?t v?l?htiv?t ?kki?. Se pani Cameronin tunnustamaan, ettei h?n monien vaellusvuosiensa kest?ess? ollut tavannut ket??n, joka h?nen rinnallaan olisi voinut kest?? er?maan paahtavaa kuumuutta, sokaisevia hiekkamyrskyj? ja er?maan kaameata hiljaisuutta ja kolkkoutta. Cameron viittasi k?dell??n laajaa er?maan avaruutta kohti lausuen samalla: "Min?h?n voin kulkea Sonoran er?maan l?pi tahi samota vaikka Pinacateen tahi pohjoiseen Coloradoon asti. Olette liian vanha mies seuraamaan minua."
"En tunne maata, mutta minusta on toinen seutu yht? hyv? kuin toinenkin", vastasi h?nen seuralaisensa. H?n n?ytti hetkiseksi unhottavan itsens? luodessaan kaukokantoisen katseen hiekkaista ja kivist? er?maata kohti. Sitten h?n pienell?, kevyell? ly?nnill? ajoi aasinsa Cameronin taakse. "Niin, olen tosin vanha. Yksin?inen olen my?skin. Sellaiseksi jouduin vasta ?skett?in. Mutta, hyv? yst?v?, viel? sent??n kykenen kulkemaan, ja muutamia p?ivi? kest?v? toveruuteni ei tule loukkaamaan teit?."
"Samoin on minunkin laitani", lausui Cameron.
He alkoivat yhdess? hiljalleen kulkea er?maata kohti. Auringon laskeuduttua he pystyttiv?t leirin matalan pensaston suojaan. Cameron oli iloinen, ett? h?nen toverinsa noudatti intiaanin tapaa olla mahdollisimman vaitelias. Seuraavana p?iv?n? olivat kullanetsij?t saapuneet jo kauas synkk??n er?maahan. Nyt alkoi heid?n vaiteliaisuutensa v?hitellen murtua; ensin mursi sen vanhempi mies ja sitten aivan huomaamattaan my?skin Cameron. Heikosti palavan leiritulen ??ress? t?m? harmaakasvoinen, ajatuksiinsa vaipunut vanha kullanetsij? otti mustan piippunsa suustaan voidakseen sanoa jotakin. Cameron taas kuunteli vain ukon puhetta, joskus sent??n lausuen h?nkin vastaukseksi jonkun sanan. Ja niin v?hitellen, kun Cameronista alkoi er?maan vaikutus tuntua v?hemm?n synk?lt?, alkoi h?n kiinnitt?? enemm?n huomiota toveriinsa ja huomasi, ett? t?m? vanhus erosi suuresti kaikista muista, jotka h?n aikaisemmin oli kohdannut er?maassa. T?m? mies ei milloinkaan valitellut kuumuutta eik? n?ytt?nyt k?rsiv?n lentohiekasta, huonomakuisesta vedest? eik? niukasta ravinnosta. P?ivisin h?n harvoin oli jouten. ?isin h?n istui unisen n?k?isen? leiritulen ??ress? tahi k?yskenteli edestakaisin puolih?m?r?ss?. H?n nukkui sangen v?h?n ja k?vi levolle paljon my?hemmin kuin Cameron. H?n oli v?sym?t?n, k?rsiv?llinen ja mietiskelev?.
Cameronin yh? lis??ntyv? mielenkiinto toveriinsa pani h?net lopultakin tunnustamaan, ett? h?n jo monet vuodet oli tahtonut v?ltt?? seuraa. N?in? vuosina oli ainoastaan kolme miest? samonnut er?maahan h?nen kanssaan ja kaikki n?m? kolme olivat j?tt?neet luunsa valkenemaan er?maan hiekkaan. Cameron ei ollut v?litt?nyt ottaa selville heid?n salaisuuksiaan. Mutta kuta enemm?n h?n tutustui t?h?n nykyiseen toveriinsa, sit? enemm?n h?n alkoi ep?ill?, ett? h?n oli menett?nyt jotakin noissa toisissa. T?m? nykyinen vaitelias toveri muistutti jotenkin heist?.
Er??n? iltap?iv?n? my?h??n, taivallettuaan yli valkoisen ja mutkikkaan hiekka- ja sora-aavikon, he tulivat kuivalle vesikuopalle. Cameron kaivoi syv?n kuopan hiekkaan, mutta h?nen ty?ns? ei tuottanut mit??n tulosta. H?n oli juuri l?htem?isill??n v?synein askelin viimeiselle vesipaikalle, kun h?nen toverinsa pyysi h?nt? odottamaan. Cameron huomasi h?nen haeskelevan jotakin laukustaan ja ottavan esille esineen, joka muistutti pient?, haaraista persikkapuun oksaa. H?n tarttui haaroihin pit?en oksaa edess??n siten, ett? tyvip?? viittasi suoraan eteenp?in. Senj?lkeen h?n l?ksi kulkemaan pitkin joen uomaa. Cameron h?mm?styi ensin, ihmetteli sitten, s??li ja seurasi lopulta paljaasta uteliaisuudesta vanhusta. H?n huomasi, ett? h?nen toverinsa j?nnitti voimakkaasti ranteitaan, kuin taistellen jotakin huomattavan suurta voimaa vastaan. Persikkapuun oksan toinen p?? alkoi vapista ja k??nty?. Cameron ojensi k?tens? koskien siihen ja h?mm?styi tuntiessaan, ett? jokin ??ret?n v?r?j?v? voima veti oksan p??t? maata kohti. H?n tunsi sen ruumiissaan kuin magneettisen sys?yksen, oksa k??ntyi k??ntymist??n viitaten lopulta maata kohti.
"Kaivakaa t?st?!" lausui ukko.
"Mit?!" huudahti Cameron. H?n luuli miehen menett?neen j?rkens?.
H?n j?i kumminkin katselemaan, kun h?nen toverinsa kaivoi kuoppaa hiekkaan. Kolme jalkaa h?n kaivoi, sitten nelj?nnen ja viidennenkin, jolloin hiekka alkoi muuttua tummemmaksi ja kosteaksi. Kun kuoppa oli kuusi jalkaa syv?, alkoi vesi jo pursuta esille.
"Tuokaa minulle pikku astia laukustani", virkkoi ukko.
Cameron t?ytti ukon pyynn?n ja n?ki t?m?n asettavan astian syv?lle kaivamaansa kuoppaan niin, ett? se esti seinien vy?rymisen, mutta salli kumminkin veden tihkua l?vitse. Cameronin odottaessa t?yttyi astia. Kaikista merkillisist? tapauksista, joita h?n oli n?hnyt er?maassa olonsa aikana, oli t?m? h?nen mielest??n ihmeellisin. Uteliaana h?n otti maasta persikkapuun oksan ja piti sit? k?siss??n samoin kuin h?n oli n?hnyt toverinsakin tekev?n. Mutta ihme ja kumma, esine ei liikahtanutkaan h?nen k?siss??n.
"Huomaan, ettei teille ole suotu tuota voimaa", huomautti h?nen toverinsa. "Harvat ihmiset sen sit?paitsi omistavatkin."
"Omistavat mink??" kysyi Cameron.
Add to tbrJar First Page Next Page