Read Ebook: Critical Miscellanies (Vol. 3 of 3) Essay 1: On Popular Culture by Morley John

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1041 lines and 84007 words, and 21 pages

The moving Finger writes, and having writ, Moves on; nor all your piety nor wit Can lure it back to cancel half a line, Nor all your tears wipe out a word of it.

And now I think I cannot ask you to listen any longer. I will only add that these ceremonial anniversaries, when they are over, sometimes slightly tend to depress us, unless we are on our guard. When the prizes of the year are all distributed, and the address is at an end, we perhaps ask ourselves, Well, and what then? It is not to be denied that the expectations of the first fervent promoters of popular instruction by such Institutes as this--of men like Lord Brougham and others, a generation ago--were not fulfilled. The principal reason was that the elementary instruction of the country was not then sufficiently advanced to supply a population ready to take advantage of education in the higher subjects. Well, we are in a fair way for removing that obstacle. It is true that the old world moves tardily on its arduous way, but even if the results of all our efforts in the cause of education were smaller than they are, there are still two considerations that ought to weigh with us and encourage us.

Footnotes:

'The Department besides has tried every efficient means to induce other public institutions, which are absolutely choked with superfluous specimens, to concur in a general principle of circulating the nation's works of art, but without success.

'The chief of our national storehouses of works of art actually repudiates the idea that its objects are collected for purposes of education, and declares that they are only 'things rare and curious,' the very reverse of what common sense says they are.

'Further, the Department, to tempt Schools of Art to acquire objects permanently for art museums attached to them, offered a grant in aid of 50 per cent of the cost price of the objects.'

A very eminent physicist writes to me on this passage: 'I cannot help smiling when I think of the place of physical science in the endowed schools,' etc. My reference was to the great prevalence of such assertions as that human progress depends upon increase of our knowledge of the conditions of material phenomena : as if moral advance, the progressive elevation of types of character and ethical ideals were not at least an equally important cause of improvement in civilisation. The type of Saint Vincent de Paul is plainly as indispensable to progress as the type of Newton.

Transcriber's Notes:

Additional spacing after poetic quote on page 33 is intentional to indicate both the end of the quote and the beginning of a new paragraph as is in the original text.

Tammikuun 18:nnen juhla on yleiseen tunnettu. Se oli minulle vaikutelmista rikas. Ylevimmin ja samalla mieleen k?yvimmin vaikutti tietysti kaikkeinarmollisimman Kuninkaani ja Herrani henkil?llisyys. H?nen levollinen, yksinkertainen, kaikkea henkev?itt?v? arvonsa antoi juhlalle enemm?n pyhityst? kuin kaikki ulkonainen loisto. Ylev?n hallitsijan her?tt?m? syd?mest? l?htev? innostus olikin yht? suuri kaikissa osanottajissa, mihin saksalaiseen heimoon he sitten kuuluivatkin. El?vimmin mielest?ni etel?saksalaiset veljemme ilmaisivat ilonsa "Saksan valtakunnasta". Me preussilaiset olimme t?ss? maltillisemmat historiallisista syist?, jotka olivat antaneet meid?n ?lyt? oman arvomme aikana, jolloin Saksa oli vain maantieteellinen k?site. Vastedes tulisi olemaan toisin.

Tammikuun 19 p?iv? alkoi sill?, ett? tutustuimme vanhaan ranskalaiseen kuninkaalliseen linnaan ja sen ylpe??n, Ranskan kunniaa ikuistavaan taulukokoelmaan. Katselimme my?s sen laajaa puistoa. Tykkien jyrin? kutsui meid?t silloin ?kki? takaisin kaupunkiin. Versaillesiin majoitettu v?ki oli jo h?lyytetty ja paraillaan marssi ulos kaupungista. Ranskalaiset olivat tehneet Mont Valerienist? suuren uloshy?kk?yksens?. Jonkun ajan katselimme taistelua "Schlachtenbummlereina". Iltap?iv?ll? l?hdimme sitten paluumatkalle ja my?h??n y?ll? saavuin j?lleen rykmenttini esikunnan kortteeriin Villers le Beliin, joka on 8 km St. Denis'n pohjoispuolella, kiitollisena siit?, ett? olin saanut olla mukana suuren historiallisen hetken vietossa ja saanut riemuiten tervehti? keisariani.

Turha uloshy?kk?ys Mont Valerienist? oli Ranskan viimeinen suuri voimanilmaisu. Sit? seurasi 26:ntena Pariisin antautuminen ja 28:ntena yleinen aselepo. Heti linnakkeiden luovutuksen j?lkeen siirrettiin brigadimme l?ntt? kohti Mont Valerienin ja St. Denis'n v?liseen Seinen niemeen. Saimme hyv?t kortteerit, joitten asema aivan jokirannassa, vastap??t? Pariisia Pont de Neuillyn kohdalla, oli sangen kaunis.

Sielt? minulla oli tilaisuus tutustua Pariisiin edes p??llimmitt?in. Maaliskuun 2:sena ratsastin er??n kaartin husaarien ordonnanssin seurassa ?sken mainittua siltaa Triumfiportille. En kiert?nyt sit? sen enemp?? kuin edellisen? p?iv?n? yst?v?nik??n, silloinen husaariluutnantti von Bernhard, joka ensimm?isen? marssi Pariisiin. Sitten ratsastin Champs Elys?et? Place de la Concordeile ja Tuileries'n kautta aina Louvren pihaan ja lopulta pitkin Seinen vartta ja Bois de Boulognen kautta takaisin kotiin. Annoin t?ll? retkell? vastustajan rikkaan menneisyyden historiallisten muistomerkkien vaikuttaa itseeni. Ne harvalukuiset asukkaat, joita n?kyi, k?ytt?ytyiv?t pid?ttyv?sti.

Vaikka niin v?h?n suosinkin kosmopoliittisuutta, olen toiselta puolelta ollut kokonaan vieras ennakkoluuloille muihin kansoihin n?hden; huolimatta kaikesta siit?, mik? niiden olennossa on vierasta, olen n?hnyt niiden hyv?t puolet. Niinp? Ranskan kansalla mielest?ni kyll? on liian vilkas ja siit? syyst? ?kkip??t? vaihteleva luonnonlaatu; mutta toiselta puolen pid?n erikoisena avuna sit? joustavuutta, joka juuri vaikeimpina aikoina voi t?ss? kansassa esiinty? aivan omituisen eloisana. Ennen kaikkea pid?n arvossa sit?, ett? voimakkaat henkil?t niin mukaansa tempaavasti vaikuttavat massoihin ja niin lujasti voivat saada ne lumoihinsa, ett? Ranskan kansa antaumuksessaan is?nmaallisen ihanteen valtoihin kykenee luopumaan kaikenlaisista erikoiseduista t?ydelliseen uhrautumiseen saakka. Omituinen vastakohta t?lle oli ?skeisen suuren sodan kuluessa usein t?ydelliseen sadismiin kiihtynyt tapa, jolla ranskalaiset kohtelivat turvattomia vankeja ja jolle ei liian vilkas luonnonlaatu ole riitt?v? puolustus.

Samana p?iv?n?, jona k?vin Pariisissa, oli kaartin armeijaosastolla korkea kunnia ja sanomaton ilo esiinty? Keisarinsa ja Kuninkaansa edess? paraadissa Longchampsilla. Ryhdikk?in? vanhaan preussilaiseen tapaansa kulkivat taistelussa koetellut rykmentit sotaherransa ohi, jonka k?skyst? he joka hetki olivat valmiit uudelleen uskaltamaan henkens? is?nmaansa ja sen kunnian puolesta. Varsinaista Pariisiin marssia, joka ennen oli suotu muille armeijaosastoille, ei meid?n osaksemme en?? tullut, valmistava rauha kun saatiin sill? v?lin solmituksi eik? Saksa tahtonut antaa rehellisess? taistelussa voitetun vastustajan hamaan viimeiseen pisaraan tyhjent?? n?yryytyksen maljaa.

Juhlallisesti vietimme sitten my?s Pariisin edustalla maaliskuun 22:sena H?nen Majesteettinsa syntym?p?iv??. Oli ihana, l?mmin kev?tp?iv?, taivasalla pidettiin kentt?jumalanpalvelus, linnakkeet ampuivat kunnialaukauksia, upseereille ja miehist?lle pantiin toimeen juhla-ateria. Iloinen tieto, ett? uskollisesti t?ytetyn velvollisuuden j?lkeen nyt piankin p??st?isiin palaamaan kotiin, kohensi mielialaa kaksin kerroin.

Aivan niin pian, kuin olimme toivoneet, ei meid?n ollut suotu p??st? Ranskasta. Meid?n p?invastoin t?ytyi j??d? viel? toistaiseksi Pariisin pohjoisrintamalle St. Denis'hin ja sen ymp?rist??n ja saimme siell? n?hd? Ranskan hallituksen taistelun kommunismia vastaan.

Uusien vallankumoustapausten ensi kehityst? olimme voineet seurata jo piirityksen aikana. ??rimm?isten valtiollisten piirien kurittomuus Pariisin kuvern??ri? kohtaan oli meille tunnettu. Aselevon alettua alkoi kumouksellinen liike yh? rohkeammin esiinty?. Bismarck oli huudahtanut Ranskan vallanpit?jille: "Olette vallankumouksen kautta p??sseet valtaan, uusi vallankumous on lakaiseva teid?t pois." N?ytti silt?, kuin h?nen sanansa toteutuisivat.

Yleens? oli mielenkiintomme n?it? kumouksellisia tapauksia kohtaan alussa pieni. Vasta maaliskuun keskivaiheilta, kun kommuuni alkoi anastaa vallan itselleen ja kehitys yh? enemm?n l?heni julkitaistelua Versaillesin ja Pariisin v?lill?, alkoi se kiinnitt?? huomiotamme. Sanomalehdist? ja pakolaisilta saimme tietoja siit?, mit? kaupungissa tapahtui. Saksalaisten joukkojen sitten tavallaan hallituksen joukkojen liittolaisina saartaessa Ranskan p??kaupunkia pohjoisen ja id?n puolelta k?viv?t n?m? pitk?veteisin taisteluin hy?kk?ykseen Pariisia vastaan etel?st? ja l?nnest? p?in. Linnoituspiirin ulkopuolisia tapauksia oli sopivin katsella Sannois'n kukkuloilta, jotka ovat Seinen varressa 6 kilom. Pariisista luoteeseen. Ansionhaluiset ranskalaiset olivat asettaneet sinne kaukoputkia, jotka maksua vastaan vuokrattiin saksalaisille sotamiehille, jotta n?m? saattoivat katsella sis?llisen sodan surun?ytelm??. Itse en niit? k?ytt?nyt, vaan tyydyin siihen, ett? k?ydess?ni St. Denis'ss? p?iv?k?sky? saamassa joko sik?l?isen "Cerf d'or" majatalon er??st? yl?kerran akkunasta, taikka ratsastaen St. Denis'n kohdalla olevalle pitk?lle Seinen saarelle loin katseen Pariisissa vallitsevaan tilanteeseen. Huhtikuun lopusta alkaen osoittivat mahtavat tulipalot, mihin taistelu kaupungin sis?osista oli menossa. Muistan, ett? minusta varsinkin toukokuun 23:ntena tuntui silt?, kuin Pariisin koko sis?osa joutuisi tuhon omaksi. Kaupungista virtaavat pakolaiset kuvasivat sen sis?ll? vallitsevaa tilannetta mit? r?ikeimmill? v?reill?. Eik? todellisuus n?yt? olleen n?it? kuvauksia parempi. Murhapoltto, ry?st?, panttivankien murhaaminen, sanalla sanoen kaikki sodan johdosta luhistuneen valtiolaitoksen tauti-ilmi?t, jotka nyt k?yv?t bolshevismin nimell?, esiintyiv?t jo silloin. Kaikesta p??tt?en oli tarkoituksena toteuttaa er??n vapaaksi lasketun kommunistijohtajan uhkaus: "Hallitus ei rohjennut ammuttaa minua, mutta min? rohkenen ammuttaa hallituksen." Kuinka t?ydellisesti kommunisteissa oli sammunut kansallistunne, joka ranskalaisissa muutoin on niin voimakas ja herkk?, n?kyy heid?n selityksest??n: "Me kerskaamme vastustajan edess? pist?v?mme painettimme hallituksen selk??n." T?st? n?kee, ettei bolshevistinen maailmanparannusmenetelm?, semmoisena kuin se viime aikoina on meill?kin esiintynyt, edes voi lukea alkuper?isyytt? ansioihinsa.

St. Denis'n yl?kerran akkunasta n?in vihdoin er??n? p?iv?n? kommuunin lopun. Hallituksen joukot, edeten Pariisin vallien ulkopuolella, kiersiv?t l?nnest? Montmartren ja saivat sitten piankin sen pohjoisrinnett? edeten, joka silloin viel? oli rakentamaton, haltuunsa t?m?n vallitsevan kukkulan, kapinan viimeisen tuen.

Pid?n kohtalon katkerana ivana, ett? Euroopan ainoan valtiollisen puolueen, joka silloin v?h??k??n k?sitt?m?tt? todellisia tapauksia kuten saanen otaksua, ylisti t?t? liikett?, ett? t?m?n puolueen nyt on pakko is?nmaassamme kaikella ankaruudella toimia kommunistisia pyrkimyksi? vastaan. T?m? on todistus siit?, mihin doktrinarinen yksipuolisuus vie, kunnes k?yt?nn?llinen kokemus puuttuu asioihin selvitt?v?sti.

Syd?mess?mme viimeksi esitettyjen tapauksien varoittava esimerkki k??nsimme kes?kuun alussa Ranskan p??kaupungille selk?mme ja saavuimme kolme p?iv?? kest?neen junamatkan j?lkeen onnellisempaan, voitokkaaseen is?nmaahamme.

Berliiniin marssimme t?ll? kertaa Tempelhofin kent?lt?. Paitsi kaartia otti tulomarssiin osaa kaikkien saksalaisten joukkojen edustajia. Kauan piili, ei itseni, vaan Keisarini ja Kuninkaani ja is?nmaani vuoksi, syd?meni sisimm?ss? sopukassa toivo, ett? viel? kolmannen kerran saisimme marssia Brandenburger Torin kautta voittajina. T?m?n toivon ei ollut suotu toteutua!

RAUHANTY?SS?.

Runsain kokemuksin kaikilla sodank?ynti? koskevilla aloilla olimme palanneet Ranskasta kotimaahamme. Is?nmaamme yhtyminen oli luonut saksalaisen yhteisarmeijan, jonka perusaatteihin valtioiden erikoisuudet olivat vaatineet vain pinnallisia poikkeuksia. Sotilaallisen k?sityksen yhten?isyys oli t?st? l?htien taattu, samoin kuin j?rjestelyn, asestuksen ja opetuksenkin yhten?isyys. Saksan kehityksen luonnollisesta kulusta johtui, ett? preussilaiset kokemukset ja laitokset tulivat armeijan kehitt?miseen n?hden m??r??viksi.

Rauhan ty? alkoi kaikkialla uudelleen. J?in viel? l?himmiksi vuosiksi joukkoihin palvelemaan, mutta noudatin sitten haluani korkeamman sotilaallisen sivistyksen saantiin, valmistauduin sota-akatemiaan ja p??sin sinne v. 1873.

Ensimm?inen vuosi ei t?ydelleen vastannut toiveitani. Sotahistorian ja uudenaikaisen taisteluopin sijasta saimme t?ll? sotilastieteen alalla silloin tyyty? vain vanhan sotataidon ja entisten taktiikkain historiaan, sivuasioihin siis. Lis?ksi oli matematiikan kuunteleminen pakollista, vaikka vain sangen harvoilla meist? oli aikomus my?hemmin k?ytt?? sit? trigonometrein? kartoituksessa. Vasta molemmat viimeiset vuodet ja komennus muihin aselajeihin v?likursseille tuottivat eteenp?in pyrkiv?lle nuorelle upseerille t?ytt? tyydytyst?. N?k?piiri laajeni huomattavasti opiskelussa etev?in opettajain johdolla, joista paitsi ennen esitt?m??ni majuri von Wittichi? mainitsen eversti Kesslerin ja kapteeni Villaumen yleisesikunnasta sek? historian opettajina salaneuvos Dunckerin ja professori Richterin, ynn? seurustelussa runsaslahjaisten samanik?isten toverien kanssa, -- mainitsen vain von B?lowin ja von Eichhornin, molemmat my?hemmin sotamarsalkkoja, ynn? von Bernhardin, josta my?hemmin tuli ratsuv?en kenraali.

Siihen vaikutti melkoisesti my?s Berliinin monipuolinen seurael?m?. Minulla oli kunnia p??st? H?nen Kuninkaallisen Korkeutensa Preussin prinssin Aleksanterin ahtaampaan piiriin ja jouduin t?m?n johdosta sek? korkeitten sotilaitten ett? tiedemiesten ynn? valtion ja hovin palveluksessa olevain henkil?itten seuraan.

P??tetty?ni komennukseni sota-akatemiaan palasin ensinn?kin puoleksi vuodeksi Hannoveriin rykmenttiini, mist? minut komennettiin sitten kev??ll? 1877 suureen yleisesikuntaan.

Huhtikuussa 1878 minut siirrettiin yleisesikuntaan ja ylennettiin samalla kapteeniksi. Muutama viikko sen j?lkeen minut m??r?ttiin II armeijaosaston ylikomentoon Stettiniin. N?in alkoi sotilasurani joukko-osastojen ulkopuolella. Vain kaksi kertaa palasin sitten n?ihin, ennenkuin minut nimitettiin divisionan komentajaksi.

Yleisesikunta oli ep?ilem?tt? saksalaisen armeijamme yleispuitteissa huomattavimpia laitoksia. Ankaran hierarkisen komentomahdin rinnalla se kehitti erikoista ainesta, joka nojautui yleisesikunnan p??llik?n, toisin sanoen sotamarsalkka kreivi Moltken korkeaan henkiseen arvovaltaan. Yleisesikunta-upseerien rauhanaikainen harjoitus antoi takeita siit?, ett? sodan syttyess? kaikkia johtajapaikkoja hallitsi yhten?isyyden henki, ett? yhdist?v? mehu kostutti kaikkea johtajanharkintaa. Yleisesikunnan vaikutus johtoon ei ollut sitovilla m??r?yksill? j?rjestetty; se p?invastoin sanomattoman moninaisin astein riippui yksityisten upseerien sotilaallisesta ja yksil?llisest? erikoisuudesta. Ensimm?inen asia, mit? yleisesikunta-upseerilta vaadittiin, oli, ettei h?nen oma yksil?ns? eik? toimintansa saanut pist?? julkisuudessa esiin. H?nen tuli toimia n?kym?tt?m?n?, olla enemm?n kuin loistaa.

Luulen Saksan yleisesikunnan kokonaisuutena osanneen t?ytt?? erinomaisen vaikean teht?v?ns?. Sen aikaansaannokset olivat viimeiseen saakka mestarilliset, vaikka yksityisi? virheit? ja erehdyksi? onkin voinut tapahtua. En voisi mainita kunniakkaampaa todistusta sen puolesta kuin, ett? vastustajat rauhanehdoissa ovat vaatineet sen hajoittamista.

Yleisesikunnan toiminnan on useinkin luultu perustuvan johonkin salatietoon. T?m? on kuitenkin aivan v??r? k?sitys. Samoin kuin koko sotilaallinen toimintamme, perustuu yleisesikuntammekin sotilaallinen toiminta vain terveen j?rjen sovelluttamiseen kulloinkin esill? olevaan tapaukseen. Korkeamman harkintakyvyn ohella t?m? vaati usein kaikenlaisten pienten t?itten tunnollista suoritusta. Olen oppinut tuntemaan useita eritt?in lahjakkaita upseereja, joilta on puuttunut edellytykset viimeksimainittuun ja joita siksi joko ei ole voitu k?ytt?? yleisesikunta-upseereina, taikka jotka ovat siin? toimessa olleet joukoille haitaksi.

Asemastani kenraalikomennossa johtui, ett? min? nuorimpana yleisesikunta-upseerina tietenkin sain p??asiallisesti kantaa t?mm?isen pienty?n taakan. Alussa t?m? tuotti pettymyst?, sitten her?si minussa asiaan rakkautta, sen v?ltt?m?tt?myys suurien aatteiden toteuttamiseksi ja joukkojen parhaaksi kun k?vi minulle ilmeiseksi. Vuotuisilla yleisesikunta-matkoilla vain sain armeijaosaston esikunnanp??llik?n apulaisena k?sitell? suurempia asioita, Minut komennettiin silloin niinik??n ensimm?iselle K?nigsbergin luona tapahtuvalle yleisesikunnan linnoitusmatkalle, jota kenraali kreivi Waldersee, X armeijaosaston yleisesikunnan p??llikk?, johti. Komentava kenraalini oli ratsuv?en kenraali Hann von Weyherrn, kokenut sotilas, joka nuoruudessaan oli ottanut osaa Slesvig-Holsteinissa sotatoimiin, ja 1866 johtanut ratsuv?ki- ja 1870/71 jalkav?ki-divisionaa. Ilo oli n?hd? t?m? vanha herra, joka oli oivallinen ratsumies, hevosensa sel?ss? Bl?cherin husaarien univormussa. Molempia yleisesikuntap??llik?it?ni, ensin eversti von Petersdorffia, sitten everstiluutnantti von Zingleri?, saan kiitt?? perusteellisesta opastuksesta k?yt?nn?lliseen yleisesikuntaty?h?n.

Vuonna 1879 oli II armeijaosastolla keisariman??veri ja se sai t?ll?in H?nen Majesteetiltaan kiitoksen. Tutustuin t?ss? tilaisuudessa ven?l?iseen kenraali Skobeleviin, joka siihen aikaan, Turkin sodan j?lkeen, oli kunniansa kukkuloilla. H?n tuntui olevan suhdattoman ponteva, reipas ja arvatenkin varsin kyvyk?skin korkeampi johtaja. Mutta h?nen kerskailunsa ei tuntunut miellytt?v?lt?.

Minun tulee viel? mainita, ett? olin Stettiniss? mennyt naimisiin. Vaimonikin on sotilaan lapsi, kenraali von Sperlingin tyt?r. Vuonna 1866 kenraali palveli VI armeijaosaston ja 1870/71 ensimm?isen armeijan esikuntap??llikk?n?, kuollen heti Ranskan sodan j?lkeen. Vaimoni oli minulle hell? puoliso, joka uskollisesti ja v?sym?tt? jakoi kanssani ilot ja surut, kaiken huolen ja ty?n ja siten tuli parhaaksi yst?v?kseni ja toverikseni. H?n antoi minulle pojan ja kaksi tyt?rt?. Ensinmainittu t?ytti suuressa sodassa esikuntaupseerina velvollisuutensa. Molemmat tytt?reni ovat naimisissa; heid?n miehens? ovat ?skeisess? suuressa sodassa niinik??n seisoneet vihollista vastassa.

Vuonna 1881 minut siirrettiin K?nigsbergiin 1:seen divisionaan. T?m? toimi teki minut itsen?isemm?ksi, l?hensi minua joukkoihin ja toi minut kotimaakuntaani. Sik?l?iselt? palvelusajaltani tahtoisin mainita etenkin sen, ett? tunnettu sotilaskirjailija kenraali von Verdy du Vernois jonkun ajan oli komentajani. Kenraali oli eritt?in lahjakas, mielt?kiinnitt?v? henkil?. Korkeissa yleisesikunta-toimissa 1866 ja 1870/71 vuosien sodissa saamiensa runsaitten kokemusten johdosta h?n tunsi harvinaisen hyvin sen ajan ratkaisevat tapaukset. H?n oli niinik??n jo ennen, komennettuna Varsovaan ven?l?isen ylikomennon p??kortteeriin 1863 vuoden puolalaiskapinan ajaksi, perehtynyt syv?llisesti it?rajamme valtiollisiin oloihin. H?nen el?m?nkokemuksensa, jotka h?n esitti loistavalla kertojataidolla, olivat sen vuoksi paitsi sotilaalliselta my?skin valtiolliselta kannalta erinomaisen valaisevat. Kenraali von Verdy oli sit?paitsi sovelletun sotatieteen alalla uranaukaisija. Opin sen vuoksi h?nen johdollaan molemminpuolisessa ajatustenvaihdossa sangen paljon my?hemp?? opettajatointani varten sota-akatemiassa. N?in t?m? nerokas mies vaikutti minuun monessa suhteessa erinomaisen her?tt?v?sti. H?n oli aina hyv?ntahtoinen esimies, joka soi minulle t?yden luottamuksensa.

Silloista armeijaosaston-esikuntap??llikk??nikin, eversti von Bartenwerfferi?, muistelen kiitollisin mielin. H?nen yleisesikuntamatkansa ja h?nen antamansa yleisesikunnan talviteht?v?t olivat mestarillisesti suunnitellut, h?nen arvostelunsa erikoisen opettava.

Mielell?ni muistelen viel? t?n? p?iv?n?kin komppanianp??llikk?-aikaani, jota valitettavasti kesti vain viisi nelj?nnesvuotta. Tutustuin ensi kerran pienen, puoleksi maalaisoloihin joutuneen majoitusjoukon el?m??n, sain paitsi toveripiiriss? yst?v?llisen vastaanoton l?heisill? tiluksillakin ja olin taaskin v?litt?m?ss? yhteydess? sotamiesten kanssa. Koetin rehellisesti perehty? kunkin yksityisen erikoisuuteen ja solmin t?ten lujan siteen itseni ja alaisteni v?lille. Sen vuoksi k?vikin minulle ero komppaniastani sangen vaikeaksi huolimatta kaikista ulkonaisista eduista, joita palaamiseni yleisesikuntaan tuotti.

Vaikka kenraalisotamarsalkka kreivi Moltke n?in? vuosina jo j?ttikin l?hemm?n yhteyden suuren yleisesikunnan osastojen kanssa apulaisensa kenraali kreivi Walderseen toimeksi, vallitsi kuitenkin h?nen henkens? ja arvovaltansa kaikkea. Ei tarvinne erikoisesti vakuuttaa, ett? kreivi Moltke nautti kaikinpuolista, rajatonta kunnioitusta ja ettei kukaan meist? voinut v?ltt?? h?nen ihmetelt?v?? vaikutustaan.

Esitt?miss?ni oloissa min? jouduin vain harvoin virka-asioissa v?litt?m??n yhteyteen sotamarsalkan kanssa, mutta minulla oli silloin t?ll?in onni kohdata h?net virantoimituksen ulkopuolella. Er??n sek? h?nen henkil???n ett? mielipiteit??n kuvaavan tapauksen muistan prinssi Aleksanterin luo kokoontuneesta iltaseurasta. Katselimme aterian j?lkeen er?st? von Camphausenin taulua, joka esitti prinssi Fredrik Karlin ja kruununprinssin kohtausta K?niggr?tzin taistelukent?ll?. Seurassa l?sn? oleva kenraali von Winterfeld kertoi oman kuulemansa perustuksella, kuinka prinssi Fredrik Karl kruununprinssin kohdatessaan oli h?nelle huudahtanut: "Jumalan kiitos, Fritz, ett? tulit, muutoin minun olisi voinut k?yd? huonosti!" Winterfeldin kertomuksen johdosta astui kreivi Moltke, joka par'aikaa valitsi itselleen sikaria, kolmella pitk?ll? askeleella joukkoomme ja lausui ter?v??n korostetuin sanoin: "Sit? prinssin ei tarvinnut sanoa. Tiesih?n h?n, ett? kruununprinssi oli k?sketty paikalle ja puolenp?iv?n aikaan oli odotettavissa taistelukent?lle, ja sen vuoksi voitto oli varma." T?m?n huomautuksen j?lkeen sotamarsalkka j?lleen k??ntyi sikareihin.

Keisarin syntym?p?iv?n? olivat kenraalit ja esikunta-upseerit sotamarsalkan vieraina. T?llaisessa tilaisuudessa v?itti er?s herroista kerran, ettei Moltke keisarinmaljaa ja ensimm?ist? "Hochia" esitt?ess??n sanoisi kymment? sanaa enemp??. Ly?tiin veto, jonka puolueettomana ratkaisijana min? olin. Se, joka oli v?itt?nyt vastaan, h?visi, sill? sotamarsalkka sanoi vain: "Meine Herrn, der Kaiser hoch!", jotka sanat meid?n piiriss?mme ja t?st? suusta l?htenein? todella riittiv?tkin. Seuraavana vuonna piti sama veto uudelleen ly?t?m?n, mutta vastapuoli ei tahtonut siihen puuttua. Sill? kerralla h?n kuitenkin olisi voittanut, sill? kreivi Moltke lausuikin: "Meine Herrn, Seine Majest?t der Kaiser und K?nig Er lebe hoch!" Siis yksitoista sanaa.

Muutoin ei kreivi Moltke seuramiehen? suinkaan ollut vaitelias, vaan hyvin herttainen, vieh?tt?v? juttelija ja sangen taipuvainen huumoriin.

Vuonna 1891 n?in sotamarsalkan viimeisen kerran, h?n oli jo kuolinvuoteellaan. H?nen kuoltuaan sain seuraavana p?iv?n? tulla h?nt? katsomaan. Vainaja lep?si paareilla ilman tavanmukaista peruukkiaan, niin ett? h?nen p??ns? ihmetelt?v? muoto oli selv?sti n?ht?viss?. Ei puuttunut muuta kuin laakeriseppele ohimoilta, jotta ihanteellinen Caesar-p?? olisi ollut t?ydellinen. Kuinka monta valtavaa aatetta oli t?ss? p??ss? syntynyt, mik? korkea ihanteellisuus oli siin? asunut, mik? mielen jalous oli siit? ep?itsekk??sti henkinyt is?nmaamme ja sen hallitsijan onneksi. Hengelt??n ja luonteeltaan yht? suurta henkil?? ei kansastamme ole sen koommin noussut, siit? olen vakuutettu. Niin, Moltke ehk? on n?iden ominaisuuksien yhdist?j?n? ollut suuruus ainoa laatuaan.

Jo 3 vuotta ennen oli ensimm?inen keisarimme, suuri keisari, meist? eronnut. Olin komennettuna tuomiokirkkoon paarivartiaksi ja sain siell? yli kaiken rakastetulle Keisarilliselle ja Kuninkaalliselle Herralleni tehd? viimeisen palveluksen. Ajatukseni kulkivat Memelin, K?niggr?tzin ja Sedanin kautta Versaillesiin. P??dyin muistelemaan er?st? edellisen vuoden sunnuntaita, jolloin olin riemuitsevan yleis?n joukossa seisonut Keisarillisen palatsin edustalla historiallisen nurkkaikkunan alla. Yleisen innostuksen valtaamana kohotin silloin viisivuotiaan poikani ilmaan, jotta h?n n?kisi vanhan herramme, ja sanoin: "?l? koko el?m?ss?si unhota t?t? hetke?, silloin my?s aina teet oikein." Nyt oli h?nen suuri hallitsija- ja ihmissielunsa mennyt toverien luo, joille h?n muutama vuosi aikaisemmin oli kuolevan kenraalisotamarsalkka Roonin kautta l?hett?nyt tervehdyksens?.

Kirjoitusp?yd?ll?ni on harmaa marmoripalanen. Se on vanhasta tuomiokirkosta, silt? kohdalta, miss? keisarini arkku on lev?nnyt. Rakkaampaa lahjaa ei minulle olisi voitu antaa. Minun ei tarvinne sanoin lausua, mitk? tunteet minussa varsinkin nykyisin her??v?t, kun katselen t?t? kive?.

Wilhelmin pojalle keisari Fredrikille, Saksan ylpeydelle ja toivolle, ei ollut suotu pitk?? hallitusaikaa. Parantumaton tauti tempasi h?net pois muutama kuukausi is?n kuoleman j?lkeen. Suuri yleisesikunta oli t?h?n aikaan yleisesikunta-matkalla It?-Preussissa. Vannoimme niin ollen Gumbinnenissa valamme H?nen Majesteetilleen Keisari ja Kuningas Wilhelm II:lle. Siten vakuutin nykyiselle sotaherralleni uskollisuuteni paikalla, miss? 26 vuotta my?hemmin raskaana, mutta suurena aikana sain sen tosi toimella vahvistaa.

Monta mit? lahjakkainta, mit? kauneimpiin toiveihin oikeuttavaa nuorta upseeria opin t?m?n akateemisen opettajatoimeni aikana tuntemaan. Moni nimi kuuluu nyt historiaan. Mainitsen t?ss? vain Lauensteinin, L?ttwitzin, Freytag-Loringhovenin, Steinin ja Hutier'n. Kaksi turkkilaistakin yleisesikunta-upseeria kuului t?h?n aikaan piiriini pari vuotta: Schakir bey ja Tewfik effendi. Edellinen kohosi my?hemmin kotimaassaan sotamarsalkaksi, j?lkimm?inen kenraaliksi.

Aivan toisenlaiselle ty?alalle kuin t?h?n saakka jouduin vuonna 1889, jolloin palvelin sotaministeri?ss?. Minun tuli ottaa johtooni yksi yleisen sotadepartementin osasto. T?m? siirto johtui siit?, ett? entisest? divisionankomentajastani, kenraali von Verdyst?, oli tullut sotaministeri. Ministeri?t? uudistaessaan h?n muisti minuakin. Vaikka olin vasta majuri, tuli minusta n?in osastonp??llikk?.

Vaikka t?m? toimi olikin sangen v?h?n toiveitteni ja taipumusteni mukainen, huomasin kuitenkin my?hemmin eritt?in arvokkaaksi hy?dyn, jonka tutustuminen minulle siihen saakka vieraihin ty?aloihin ja oloihin tuotti. Minulla oli runsaasti tilaisuutta perehty? asiainhoidon ja muodollisuuksien tuskin kokonaan v?ltett?v??n monimutkaisuuteen ynn? t?m?n aiheuttaman virkavaltaisen k?sityksen esiintymiseen alemman henkil?kunnan keskuudessa, mutta samalla my?s siihen suureen velvollisuudentuntoon, jota kaikessa ty?ss? osoitettiin j?nnitt?m?ll? voimat ylimmilleen.

Mielenkiintoisimpiin teht?viin kuuluivat kentt?pionieeri-ohjeen laatiminen ja j?re?n tykist?n k?yt?nt??n ottaminen kentt?taistelussa. Molemmat ovat suuressa sodassa kest?neet koetuksen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet