Read Ebook: La cour et la ville de Madrid vers la fin du XVIIe siècle Relation du voyage d'Espagne par la comtesse d'Aulnoy by Aulnoy Madame D Marie Catherine Carey B Mme Editor

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 395 lines and 8632 words, and 8 pages

MAHTRAN SOTA

Kirj.

EDUARD WILDE

Viron kielest? suomentanut

Lilli Rainio

Jyv?skyl?ss?, K. J. Gummerus Osakeyhti?, 1908.

Esipuhe.

Ensiksi tahdon lausua lukijalle muutaman sanan teokseni selitykseksi.

Teoksessani olen tahtonut antaa kuvauksen niin sanotusta Mahtran sodasta, se on, niist? talonpoikaisrauhattomuuksista, joitten p??paikaksi kev??ll? 1858 Mahtran kunta Juurun pit?j?ss? Harjunmaalla joutui ja jotka 2 p. kes?kuuta Mahtran moisiossa paisuivat veriseksi sodaksi, josta noin 60 talonpoikaa vihdoin joutui kovan rangaistuksen alaiseksi ja siit? sai surmansa.

Olen n?m? tapaukset valinnut kertomukseni taustaksi ja koittanut ne esitt?? niin asiallisina ja aikansa mukaisina kuin mahdollista. Mutta p??maalini on kuitenkin ollut toinen, olen heikkoin voimaini mukaan tahtonut antaa yleisen kuvan R??velin ymp?rist?n oloista ty?orjuuden loppuajoilta. Sent?hden ei kertomukseni tarkota ainoastaan Mahtraa ja niit? seikkoja, jotka Mahtran rauhattomuuksien kautta ovat j?lkimaailmalle tulleet tunnetuiksi, vaan olen muitakin sen aikuisia tapauksia ja henkil?it? vapaasti liitt?nyt kertomukseni yhteyteen, enk? ole kaikkia henkil?it? ja paikkoja maininnut omalla nimell??n.

Kertomukseni henkil?t voidaan jakaa kolmeen ryhm??n. 1) ne, jotka nimit?n oikealla nimell??n, kuvailen kuinka he todenmukaisesti ovat Mahtran surun?ytelm?ss? osallisina olleet, 2) ne, joiden nimet olen muuttanut taikka joiden el?m?? olen vapaasti kuvannut, ja 3) ne, joiden luonteet kertomukseni el?v?ksi tekemiseksi ovat kokonaan mielikuvitukseni luomia, vaikka tosin t?h?n olen niin paljon kuin mahdollista koittanut saada el?vi? esikuvia.

Ihmisten ja palkkain nimi? on t?ytynyt muuttaa, koska moni kuvatuista henkil?ist? viel? el??, taikka el?v?t heid?n j?lkel?isens?. Mutta kertomuksessa voi kuitenkin esiinty? yht? ja toista, joka heille ei ole mielenmukaista. Olen j?tt?nyt nimet muuttamatta, kun ei mielest?ni kertomuksessa ole ollut mit??n yksityisi? henkil?it? loukkaavaa.

Voin viel? mainita, ett? se mit? olen kertonut niist? tapauksista, jotka ovat v?lillisess? yhteydess? Mahtran sodan kanssa, perustuu my?s tosiasioihin, vaikka ei kaikki ole tapahtunut juuri samoilla paikoilla ja samoina aikoina. Mutta itse Mahtran sodan kuvaukset perustuvat t?ydellisesti todellisuuteen. Niihin olen ker?nnyt aineksia sek? asiakirjoista ett? Mahtran sodassa vaikuttavien henkil?iden muistiinpanoista ja siihen aikaan el?neiden suusanallisista kertomuksista. Muiden muassa on kirjailija G. E. Luiga yst?v?llisesti antanut k?ytett?v?kseni er??n Mahtran sodan p??henkil?n, Mahtran senaikuisen kunnan vanhimman Hans Tertsius'en kirjalliset muistiinpanot. Mainitut l?hteet eiv?t aivan joka kohdassa ole toistensa kanssa yht?pit?vi?, mutta kuitenkin ovat ne p??asiassa todenmukaisia.

Rauhattomuuksien syntym?paikoilla olen itse k?ynyt ja siell? erinomaisella mielenkiinnolla koonnut tietoja vanhoilta henkil?ilt?, jotka kaiken ik?ns? ovat siell? el?neet ja jotka itse ovat n?hneet "Mahtran sotatapaukset".

VOUTI, KUPIAS JA AITTAMIES.

"Uusia ahteita maahan, te vetelykset! Mit? rukoushetke? te pid?tte? Rukoilkaa kuinka paljon hyv?ns?, helvettiin joudutte kuitenkin kaikki laiskuutenne t?hden!"

Ei h?n kuitenkaan ole niin paha, tuo leve?leukainen, tukevakasvuinen musta ukko nokisen oven korvalla p?lypilven sis?ss?. H?n r?hisee ja sadattelee aina tapansa mukaan, kun ei tied? mill? tavalla saisi v?h?nkin eloa noihin pehkuissa liikkuviin, h?m?riin tonttuhaamuihin. H?n on suuren vastuunalainen, jos ei h?n melua ja huuda, jos ei h?n voi pit?? hereill? vetelyksi??n, jos ei ty? tule tehdyksi m??r?tyll? ajalla. Ja vaikka h?n ?rjyy ja soimaa ja etsii yh? voimakkaampia haukkumasanoja, v?r?j?? h?nen avaran suunsa pieliss? salainen hymy, jonka h?n pian k?tkee laajan leukansa tihe??n partaan, joka paksuna nukkana peitt?? h?nen kurkkunsa alaosan ja ulottuu puoliv?liin kaulaa. Ei Vidisten Mart, moision riihen l?mmitt?j? ole niin kova kuin h?nen sanoistaan voisi luulla. Kaikki vetelykset sen hyvin tiet?v?t ja he laskeutuisivat huolettomina pehkuille pitk?kseen, jos vain ei voutikin seisoisi siell? keppi k?dess? ja jos ei h?n, tuo pitk? luiseva, harvapuheinen hongankolistaja alituisesti pahalla tuulella ollen yh? k?ytt?isi keppi??n, jolla on paljon tehokkaampi vaikutus, kuin Riihi-Martin haukkumasanoilla.

"Uusia ahteita maahan! ?lk?? varastako moision herran ?it?, niinkuin varastatte h?nen p?ivi??n! Kuka teit? el?tt??, jos ette te moisiota el?t?!"

"Meh?n el?t?mme sit? ja itsemme my?s", murahti er?s nuori p?iv?ty?l?inen, pyyhkien nokista, p?lyist? hike? otsaltaan.

"Niin tosiaankin, sinussa nyt olisi miest? toisia ja itse?si el?tt?m??n!" virkkaa nyt vouti tohisevalla, nen??ns? puhuvalla ??nell?. "Sin?, paras vetelyksien p??mies! Mit? siin? pintaasi niin kauvan kynsit! Tahdot varmaankin saada sit? liikkeelle, ett? se itsest??n alkaisi puida! -- -- -- Ja sin?, Triinu, jokos taas kyk?t?t maassa kuin muniva kana! Joko sinun kinttujasi taas kivist??. Odotahan, min? sidon sinut varstan p??h?n ja annan pehmitt?? laiskan ruumiisi."

Jopa h?n l?hestyykin pelottavine keppineen. Mutta kyll? nyt tyt?t ja pojat jaloilleen lent?v?t! Kaarle voudin keppi? pakenevat kaikki, jotka suinkin kynnelle kykenev?t. Se joka j?? paikalle, on v?symyksest? niin j?ykk? ja tunnoton, ettei ly?mist?k??n en?? osaa v?ist??.

Pian ovat uudet ahteet maassa, varstat otetaan k?siin, parit ly?v?t vuoroon ja ?inen ty?tanssi alkaa kahisevilla olilla paksussa, tomuisessa ilmassa ja soittona on j?lleen varstojen ik?v? ja kaikille niin tuttu kilk-k?lk! kilk-k?lk! kilk-k?lk!

Riihenl?mmitt?j?t tiet?v?t niin paljon jutella tontuista. ?iset ??net pett?v?t heid?n korviansa, ?iset varjot heid?n silmi?ns?. Mustasiipisen y?n varjossa liikkuu salaisia haamuja. Uninen, torkahtanut silm? voi koko riihenalustaa kuvailla suureksi aaveeksi. Tomunharmaana tai sysimustana on koko huone. Talikynttil?t tuikkavat surullisesti himme?n lyhdyn sis?ss?, ne ovat tontun silm?t. Valons?teet, jotka tuskin p??sev?t tunkeutumaan tomuisen huoneen et?isimp??n soppeen, tummenevat ja k?yv?t vihdoin kuolonkarvaisiksi. Pitk?t kapeat varjot hiipiv?t yli lattian, kiipe?v?t yl?s sein?? my?ten ja kohottavat j?ttil?isp??ns? kurkihirteen asti. Ulkona pauhaa syksyinen tuuli kuin tahtoisi se ??rett?m?n? surulauluna tuoda ilmoille koko maailman tuskat ja huokaukset. Riihen ver?j?t kitisev?t, katto ruskaa ja voihkaa, mutta pilvist? valuu vesi virtana. On kuin tahtoisi se vedenpaisumiseen upottaa kaikki, joka mustasta syvyydest? itkuna ja valituksena pyrkii ilmoille -- ja joka aaveena tahtoo rikkoa jumalaista rauhaa ja hiljaisuutta.

Tontuilla, aaveilla, kummituksilla, jotka tuolla tomupilven sis?ss?, nelj?n karstaisen sein?n vaiheella liikkuvat, heill? ei ole silmi?, heill? ei ole suuta, nen?? eik? korvia; eik? heill? ole en?? ymm?rryst? ajatella eik? syd?nt?, joka tunteista sykk??. He ovat ty?kaluja niinkuin nuo kaksi yhteenliitetty? puuta, joita k?siss??n liikuttavat ja joita nimitt?v?t varstoiksi. Varsta ja Mihkel -- Mihkel ja varsta; Liisa ja varsta -- varsta ja Liisa -- kaikki yht? maata, sano, mit? sanot! ??nett?m?t molemmat, kuurot molemmat, tunnottomat molemmat. Yhdell? ei ole enemm?n toiveita kuin toisellakaan, yksi ei tunne enemm?n n?lk?? eik? janoa kuin toinenkaan. Sill? -- varsta ei voi tuntea eiv?tk? Mikhel ja Liisakaan sit? voi.

Nelj? riihiviikkoa! Nelj?n riihip?iv?n v?lill? yksi y? lepoaikaa. Kaksi p?iv?? ja kaksi y?t? yht? mittaa raskasta ty?t?, sitten yksi y? lepoa, ja j?lleen kaksi p?iv?? ja kaksi y?t? yht? mittaa raskasta ty?t?. Ja ev?spussissa akanainen leip?!

Kilk-k?lk! Kilk-k?lk! Mats-pots! Mats-pots! Jopa rupeavat ly?nnit hiljenem??n, jopa k?y moni puijapari heikkona ja v?syneen? lep??m??n. Kun latomet on puitu, nojaa moni selk??ns? vasten riihensein?? ja j?? siihen kuin puupatsas seisomaan. Ei kukaan lausu en?? toiselleen sanaa, ei kukaan katso en?? toistaan silmiin, he eiv?t n?e en?? toistensa kasvoja, eiv?t tunne en?? toisiansa, he vain aavistavat, ett? heid?n ymp?rill??n liikkuu ihmisi? ja ett? itsekin liikkuvat. Kaikki on kuin paksun, l?pitunkemattoman udun sis?ss?, ??net kaikuvat heid?n korviinsa kuin kaukaa, kaukaa mets?n tai meren takaa. Monen silm? on ummistunut, he liikkuvat vain vaistomaisesti, toiset tuijottavat j?ykin katsein eteens? maahan.

Kaksi nuorta ja hentoa olentoa, poika ja tytt?, toinen toisesta, toinen toisesta latomesta ovat ahteita maahan otettaessa istuneet salaa pime??n nurkkaan. Vouti, joka itsekin on unen kanssa taistellut, avaa silm?ns?, tarkastaa ty?ntekij?in rivej?, huomaa toisen laiskottelijan, l?henee h?nt? ja antaa kepill??n aika iskun h?nen kyyristyneeseen selk??ns?. Makaaja her??, mutta ei tunne kipua eik? ymm?rr? mit? on tapahtunut, ei koittele selk??ns?k??n, vaan alkaa uudestaan vaipua uneen. Mutta toinen ja kolmas ly?nti ajaa h?net yl?s. Tytt? on ter?v?mpi ja tunteellisempi -- h?nen suustaan kuuluu ensimm?isell? ly?nnill? heikko: "ai!" ja pel?ten toista iskua h?n pakenee ty?n ??reen.

"Te ylenannetut! Te kovakorvaiset! Vai t?ss? teid?n on makuupaikkanne!" h?nisee vouti nen??ns?, kunnes h?nen silm?ns? j?lleen painuvat kiinni.

"Liikuttakaa k?si?, liikuttakaa jalkoja!" muistuttaa puolestaan riihiukkokin, kun h?n katsellessaan ulos huomaa aamun koittavan. Soimausten ja kepin avulla koitetaan noille elottomille ty?juhdille antaa eloa ja uusia voimia. J?lleen nousevat ja laskeutuvat k?sivarret, varstat kilkkavat, olet kahisevat ja vilja irtaantuu savilattialle, kaunis, kultainen vilja, josta moisiossa tehd??n niin hienoja, valkeita lestyjauhoja, niin puhdasta makuisaa leip??, jossa ei ole akanoita eik? kuoria.

Kun p?iv? nousee taivaanrannalla -- on sade tauonnut -- riihi puitu -- nelj?s sill? viikolla ja samoin jo monta viikkoa per?tt?in pitkin syksy?.

Kuinka? Mahtavatpa olla iloisia, kun ty? on tehty! -- Ei, ei ainoata s?dett?k??n elostavasta onnellisesta tunteesta, josta ihminen nauttii lopetettuaan ankaran ty?n.

Oi ei! He makaavat seisaallaan eiv?tk? siit? syyst? tunne mit??n. Ja toiseksi, ei ole ty? viel? pitk??n aikaan loppunut. Heid?n ty?ns? vasta alkaa! Tuo loistava tulipy?r? taivaalla, jonka kultaiset s?teet pian her??v?t ja suutelevat virke?? luontoa, se on noille ?isille ty?tontuille pelottavana merkkin? uuden raskaan ty?n alkamisesta. Viel? kaksitoista tuntia ty?t?, soimauksia, keppi?, akanaista leip??, unen kanssa taistelemista -- sitten vasta tulee lepoaika, kallis, suloinen lauvantaiehtoo. -- --

Vouti antaa ty?l?isille k?skyj? ja laittaa heid?t moisioon. Kupias ei ole viel? n?kyviss?. T?t? silm?nr?p?yst? k?ytt?? moni hyv?kseen, ottaa kuivan leip?palan pussistaan ja alkaa torkkuen t?ytt?? vatsaansa; toiset eiv?t tied? en??, mit? n?lk? ja jano merkitsev?t, he tarvitsevat unta, v?kistenkin kaataa uni heid?t pitk?kseen maahan. Koko maailma viiden minutin unesta! He heitt?ytyv?t jaloiltaan maahan, niinkuin olisi heihin pyssyn luoti lent?nyt. Pian lep?? nelj? viisi kuorsaajaa riihen ulkoseinuksella -- ei k??ntyneen? moision puoleen, vaan sinne p?in, mihin ty?njohtajan tai voudin silm? ei ulotu. --

Tuo varastettu uni ei kest?nytk??n kauvemmin kuin viisi minuttia. ?kki?, niinkuin nousseena maan sis?st?, seisoi kupias riihen nurkalla. Tuskin oli h?nen katseensa keksinyt r?yst??n alla lep??v?t ihmiset, kun jo nousi uusi tuominen keppi ja lankesi l?himp?n? nukkuvan vartalolle.

Tuo oli nuori tytt?, joka sy?dess??n oli torkahtanut. H?n piti leip?palasta k?dess??n, h?nen huulensa olivat leiv?n murenissa ja suu n?ht?v?sti viel? t?ynn?. Uni oli voittanut n?l?n, ennenkun sy?j? ehti niell? purtavaansa.

Kun ei h?n ensimm?isell? ly?nnill? kerinnyt yl?s, antoi kupias h?nelle viel? toisen. Se sattui suoraan p??h?n, ja niin kovasti, ett? hiusten sis?st? alkoi tihkua verta.

"Luontokappale!"

Tuon lyhyen, vakavan muistutuksen lausui urisevalla matalalla ??nell? er?s suurikasvuinen p?iv?ty?l?inen, joka juuri oli tullut riihest? makaavien joukosta her?tt?m??n talonsa aputy?poikaa. T?m? sattui olemaan l?hell? mainittua tytt??.

"Kuka sanoi: 'luontokappale'?"

"Min?!"

"Kuka on luontokappale?"

"Sin?!"

Kouristuksen tapainen vavistus puistatti nuoren kupiaan ruumista. H?n alkoi hyppi? kuin hurja. H?nen kiiluvat silm?ns? ennustivat pahaa. Nyt kohosi keppi ja lankesi kiivaasti ty?l?isen tukevalle vartalolle.

V?llam?en P??rn seisoi liikkumatta, ik??nkuin miettien, mit? oli teht?v?. H?n oli hidas sek? liikkeiss??n ett? ajatuksissaan. Mutta nyt oli h?n tehnyt p??t?ksen, kun viel? toinen kepinisku sattui h?nen olkap??h?ns?. Nyt hehkui h?nen silmiss??n ik??nkuin tumma tuli. Verisuonet h?nen otsallaan paisuivat kuin makkarat -- sitten tarttui h?n molemmin k?sin kiinni kupiaan kaulukseen -- nosti h?net yl?s ilmaan, ravisti h?nt? pari kertaa sinne t?nne, ja sitten lensi pieni, laiha mies pari sylt? loitommalle lepp?pensasta kohti.

T?m? kaikki tapahtui niin pian, ettei kukaan olisi kerinnyt v?liin, vaikka olisi tahtonutkin. Kaikki ty?l?iset seisoivat liikkumatta paikoillaan, ja joka ei ollut v?symyksest? liian v?linpit?m?t?n, sen kasvoille ilmeni vahingoniloinen hymy tai h?mm?stys, kun ehti ajatella seurauksia.

Vouti oli pian j?lleen jaloillaan. Ensimm?isess? vihan ja h?pe?n puuskassa aikoi h?n uudestaan karata ty?miehen kimppuun, mutta tavottaessaan keppi??n maasta, huomasi h?n joutuneensa toiselle suunnalle. Tummanpunaisena ja vapisevana k??ntyi h?n ty?l?isten puoleen.

"Te kaikki n?itte, mit? nyt tapahtui! Jos tuo lurjus ei saa sata iskua selk??ns?, niin sy?n min? vanhat housuni! Min? sinut opetan V?llam?en P??rn! Minun keppini tanssii viel? monta kertaa sinun sel?ss?si, kunnes saan sinut kokonaan kukistetuksi. Sika, lurjus, peto -- mokoma! --"

H?n olisi voimattomassa vihassaan viel? jatkanut soimaamistaan, jos ei verinen tytt?parka olisi her?tt?nyt h?nen huomiotaan. T?m? oli sill?v?lin oivaltanut tilansa. H?n huomasi verta k?dell??n ja vaatteillaan, ja polttava kipu p??ss? ja sel?ss? her?tti h?net t?ysin valveille. H?n piteli itkien p??t??n, tuskan ja vihan vallassa h?n huusi:

"Mokoma murhamies!"

Vouti karkasi kaikin voiminsa tytt??n kiinni.

"Vai sin? soimaat minua murhamieheksi? Sin? kurja suunpieks?j?, uskallat minua vastustaa! Sin? -- sin? --."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet