Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Flowers of Freethought (Second Series) by Foote G W George William
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 731 lines and 100159 words, and 15 pages
Translator: Ilmari Ahma
SALAPER?INEN VIHOLLINEN
Kertomus salapoliisi Asbj?rn Kragin el?m?st?
Kirj.
STEIN RIVERTON
Suomentanut
Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Otava, 1913.
SIS?LLYS:
ENSIM?INEN LUKU.
Ensim?inen merkillinen p?iv?.
-- Sin? siis todella rakastat h?nt?? kysyi Asbj?rn Krag ja katsoi yst?v??ns? sivulta, tutkivasti.
Yst?v? hyp?hti pystyyn tuoliltaan.
-- Sin? tunnet minut, sanoi h?n, ja tied?t, etten rakasta suuria sanoja, kaikkein v?himmin silloin kun mieskohtaiset tunteeni ovat kysymyksess?. Minua sanotaan harvapuheiseksi ja hiljaiseksi ihmiseksi, ja se olenkin. Olen kulkenut omia teit?ni siit? asti, kun tulin t?ysikasvuiseksi ja riippumattomaksi. Mit? tekemist? minulla olisikaan ihmisten kanssa? Matkoillani Aasiassa ja Afrikassa olen oppinut antamaan arvoa toiminnalle ja halveksimaan mahtipontisia sanoja, jotka eiv?t kuitenkaan mit??n merkitse. Sin? siis ymm?rr?t, ett? puhun t?ydest? vakaumuksesta, kun sanon, ett? rakastan h?nt?. Olen t?ysin selvill? siit?, ett? el?m?ss?ni nyt tapahtuu jotakin ratkaisevaa. Minun t?ytyy voittaa h?net omakseni, muuten k?y hullusti.
-- K?y hullusti? kysyi Asbj?rn Krag. -- Mit? tarkoitat?
Toinen astui ikkunan luo. Oli toukokuun-iltap?iv?. Ulkona n?kyi lehtokuja hienossa, vaaleassa kev?tvihannuudessaan.
Yst?v?n ??ni sai syv?n ja surumielisen soinnun.
-- Olen nyt kolmenkymmenenviiden vuoden ik?inen. Olen paljon harhaillut maailmassa. Min? uskon, ett? nyt olen l?yt?nyt onneni, mutta jos t?m? onni minulta riistet??n, tulee minusta -- sen tunnen varmasti -- ikiajoiksi onneton mies. Min? olen vaeltava paikasta paikkaan kuin rauhaton. Tyyni alistuminen kerta kaikkiaan ei kuulu minun luonteeseeni. Silloin valitsen ehk? jonkun toisen keinon. Keinon, mik? paremmin soveltuu miehelle, joka on n?hnyt paljon maailmaa, mutta pysytt?nyt ihmiset loitolla itsest??n.
H?n istuutui ?skeiselle paikalleen vastap??t? Asbj?rn Kragia ja jatkoi samalla syv?ll? vakavuudella:
-- Mutta nyt olen tahtonut neuvotella sinun kanssasi, koska tied?n sinut viisaaksi ja ter?v?p?iseksi ja uskon, ett? olet yst?v?ni. Olen ajatellut ja mietiskellyt t?t? asiaa unettomina ?in? ja surullisina p?ivin? ja tullut nyt lopulta siihen k?sitykseen, ett? jokin salaisuus on kohonnut h?nen ja minun v?lilleni. Ja se on tapahtunut yht?kki?, niinkuin poutap?iv?n? taivas peittyy pilviin. Tahdotko auttaa minua?
-- Sin?h?n lasketat huimaa vauhtia, vastasi Asbj?rn Krag. -- Kaikessa, mit? nyt olen kuullut, en toistaiseksi voi n?hd? muuta kuin onnettoman rakkausjutun. Sin? rakastat tytt??, ja h?n rakastaa sinua.
-- Niin, sen h?n tekee.
-- Hyv?. H?n on sanonut sinulle sen.
-- H?n on uskonut sen minulle, vastasi toinen kiihke?sti. -- H?n on uskonut sen minulle monta kertaa, riemusta s?teillen ja onnellisena.
-- Hyv?. Kauanko olet tuntenut h?net?
-- Puolisen vuotta. Kohtasin h?net viime syksyn? er??n? aamuna, v?h?n sen j?lkeen kuin olin ottanut haltuuni is?-vainaan talon. Sitten me tapasimme usein toisemme ratsastusmatkoilla. Kuten tied?t, olen innokas ratsastaja, ja kun h?nen laitansa oli samoin, antoi yhteinen harrastus meille alunpit?en puheenainetta. No niin, p?iv?t kuluivat. Mutta min? vakuutan sinulle, ett? jo ensi hetkest? olin selvill? siit?, ett? nyt olin kohdannut el?m?ni suuren rakkauden. Niinh?n aina sanotaan, tuumit sin?. Ei, niin sanon ainakin min? vain t?m?n ainoan kerran. Tied?n sen. Min? tunnen itseni ja olen tutkinut syd?meni.
-- Mit? ukko sanoi siit?? Tietysti h?n n?ki teid?t yhdess?.
-- Tarkoitat eversti??
-- Niin, tyt?n is??.
-- H?n oli alussa ja pitk?n aikaa eteenp?inkin varsin suopea. H?n kutsui minut kotiinsa, ja mik?li ymm?rsin, n?ki h?n sangen mielell??n, ett? Dagny ja min? l?hestyimme toisiamme. Saattoipa h?n joskus laskea leikki?kin ja sanoa jotakin siihen suuntaan, ett? meist? tulisi kaunis pari.
-- Miksi et sitten pyyt?nyt tytt?? h?nelt??
-- Niink?! Ja h?nk? vastasi kielt?v?sti?
-- Eip? suinkaan. Mutta h?n keskeytti minut hyvin yst?v?llisesti selitt?en, ett? siit? asiasta saimme puhua joskus my?hemmin sopivassa tilaisuudessa. Sek? Dagny ett? min? pidimme asian niinmuodoin ratkaistuna, eik? meid?n jokap?iv?inen seurustelumme kohdannut pienint?k??n estett?. Me olisimme kyll? tahtoneet menn? naimisiin heti, mutta kun eversti piti kiinni vanhoista muodoista, p??timme tehd? h?nen mielikseen ja suostua sopivaan kihlausaikaan.
Mutta sitten everstin k?yt?s yht?kki? muuttui.
Miten selv?sti muistan sen p?iv?n! Oli ilta noin kaksi viikkoa sitten. Aurinko oli juuri laskenut, ja ilma tuntui viile?lt?. K?skin satuloida "Eevan", uuden hevoseni. Ajattelin ratsastaa everstin kartanoon vaihtaakseni jonkun sanan morsiameni kanssa. Me olimme kohdanneet toisemme aamup?iv?ll?, eik? meill? ollut mit??n aikomusta tavata sittemmin ennenkuin ratsastusmatkalla seuraavana aamuna. Mutta min? olin saanut kummallisen aavistuksen, ett? jotakin oli tekeill?. Rinnassani tuntui ik??nkuin raskas paino. Min? kannustin hevostani, ja se saapui h?yryten ja hikisen? perille.
Juuri kun laskeusin satulasta, tuli everstin pehtori luokseni. H?nen nimens? on Hansen. Min? n?in heti h?nen kummallisesta k?yt?ksest??n, ett? jotakin oli tapahtunut.
-- Eversti?k? haluatte puhutella? kysyi h?n.
-- Niin, vastasin min? totuttuun tapaani, vaikka Dagnyahan min? oikeastaan olin tullut tapaamaan enk? eversti?.
-- Tulenko ehk? sopimattomaan aikaan? kysyin sitten ja odotin tavanmukaista vastausta: "Ette suinkaan." Sill? tavallisesti en koskaan tullut sopimattomaan aikaan, istuipa eversti sitten ty?p?yt?ns? ??ress? tai puuhaili talon asioissa tahi oli kutsunut luokseen pienen, hauskan peliseuransa.
Mutta min? sain odottamattoman vastauksen:
-- Eversti ei ota vastaan t?n??n.
-- Niink? -- miksi ei?
-- Minun k?skettiin tuoda terveiset ja sanoa, ettei h?n voi hyvin. H?n on sairaana. Niin minun k?skettiin sanoa, sill? h?n itse n?ki ikkunasta teid?n tulonne.
Vai niin, ajattelin min?, tuo on joku ukon p??h?npisto. Sille ei voi mit??n.
-- Tahdotteko sitten ilmoittaa neidille tulostani?
-- Neitik??n ei voi ottaa vastaan.
Min? h?mm?styin t?st? vastauksesta niin, ett? pudotin suitset k?dest?ni. Ensim?inen ajatukseni oli, ett? kenties Dagnykin on vilustunut t?ss? koleassa kev?tilmassa.
-- Onko h?n makuulla? kysyin.
-- Ei.
-- Sitten tahdon joka tapauksessa k?yd? tervehtim?ss? h?nt?. Pidelk??h?n "Eevaa" niin kauan.
Mutta Hansen ei n?ytt?nyt aikovankaan noudattaa pyynt??ni. H?n oli ihan onnettoman n?k?inen, ja minusta tuntui, ett? h?n mieli asettua tielleni.
T?m? oli minusta aivan k?sitt?m?t?nt?. Aivoissani vilahti joukko irrallisia ajatuksia. Olinko sanonut tai tehnyt jotakin, joka oli ehk? her?tt?nyt paheksumista? Mutta mit??n aihetta t?llaiseen ep?sointuun en keksinyt. Yhden seikan ymm?rsin kuitenkin heti. Min? en voinut l?hte? t??lt? saamatta selkoa asiasta. Sanoin senvuoksi Hansenille:
Add to tbrJar First Page Next Page