Read Ebook: Perhe: Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä by Bremer Fredrika Hahnsson Theodolinda Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1091 lines and 58270 words, and 22 pages

H?n ei koko iltana sekauntunut lastensa vilkkaaseen keskusteluun, mutta v?list? toki tapahtui, ett? h?n pisti joukkoon jonkun leikillisen muistutuksen; t?t? kuitenkin aina seurasi katse, niin kujeellinen ja huvittava, vaan my?skin niin hyv?n-suopea, ett? muistutuksen esineen? oleva tunsi itsens? yht? huvitetuksi kuin h?mille joutuneeksi.

H?nen vaimonsa istui sohvan toisessa nurkassa havasta kutoen, mutta ty?t?ns? eritt?in tarkkaamatta. N?ytti silt?, kuin ei h?n nuorenakaan olisi ollut kaunis, mutta h?n oli varsinkin puhuessaan niin virke?, hupainen ja hyv?nn?k?inen, ett? oikein halusta h?nt? katseli. Jotakin hell??, mutta levotonta kuvautui h?nen olennossaan, etenkin h?nen silmiss?ns?; niist? kohta arvasi, ett? h?nen mieless??n alituisesti py?ri tuo perheen-em?nn?n ??ret?in huolisarja, joka miehest? ja lapsista alkaen ulottuu koko talon piiriin, joka nurkkaan ja pieleen; eik? viel? lopu tomun hiukkaseenkaan, mik? on poijes puhallettava, vaan toki aina takaisin palajaa.

Armon hell?t, levottomat silm?t, joista suru ja ilo kuvautui, katsoivat useasti t?n? iltana h?nen vanhimman tytt?rens?, Emilian puoleen. Yst?v?llinen hymy lep?si h?nen huulillaan ja silm?ripsiss? kyyneleet kimaltelivat, mutta sek? hymy ett? kyyneleet ilmaisivat hartainta, syd?mmellisint? ?idin-rakkautta.

Emilia ei n?ytt?nyt huomaavan ?idin katseita, vaan kaasi pienill?, valkoisilla k?sill??n levollisena teet? kuppeihin ja koetti, muuttaen muotoansa arvokkaammaksi, tehd? lopun Kaarlo veljen vehkeist?, t?m? kun teep?yd?n varoissa teki kaikkia niit? h?iri?it?, joita h?n vakuutti olevan sisar-kultansa syd?mmess?. Emilia oli vartaloltaan j?nter?, mutta siev? ja tavallisen pitk?. H?n oli vaalean-verinen, valko-ihoinen; ja vaikk'ei h?nen kasvonsa piirteet olleet kaunottaren, t?ytyi toki mielty? h?nen muotoonsa, jota eritt?in sulostutti niiss? kuvautuva mielen puhtaus, suoruus ja lempeys. Is?lt??n n?kyi h?n perineen tuon tyvenen luontonsa, jossa kuitenkin oli enemm?n ilomielisyytt?, sill? Emilia, vaikka h?n v?list? arvokkaaksi muuttikin muotonsa, nauroi usein ja niin syd?mmellisesti, ett? h?n t?ll? sai viel? kaikki muutkin nauramaan.

Harvat ovat net, joita nauru kaunistaa, ja senp? t?hden monikin nauraessaan vie nen?liinansa kasvoinsa eteen, peitt??ksens? tuota sulotointa n?ky?, mik? siit? syntyy, kun suu on leve?ll??n, silm?t raollaan j.n.e. T?t? varovaisuuden keinoa olisi Emilia ainakin hylj?nnyt, vaikkapa h?nen olisikin ollut tarvis sit? k?ytt??, sill? h?nen suora, vaatimatoin luontonsa halveksi v?hint?kin veikistelemist?. T?ss? tapauksessa h?nen kuitenkaan ei ollut varomisen syyt?, sill? syd?mmellisen? ja luonnollisena h?nen naurunsa oikein vieh?tti, viel?p? senkin vuoksi, ett? se n?kyviin tuotti kauniimmat ja valkoisimmat hampaat, mitk? milloinkaan ovat kaunistaneet suloista, mehev?t? suuta; mutta tuota ei Emilia ollenkaan ajatellut.

Miehen? min? Emiliaa n?hdess?ni olisin ensi silm?n-r?p?yksess? ajatellut: "Tuossa minun vaimoni! ".

Kuitenkaan ei Emilia ollut kaikessa semmoinen, jolta h?n n?ytti, taikka paremmin sanoakseni: h?ness? l?ytyi paljokin niit? ristiriitaisuuksia, jotka jaloimmankin luonteen kanssa yhteen liittyv?t ik??n kuin solmut hienossa, taitavasti kudotussa kankaassa.

Emilia ei en??n ollut nuoruutensa ensi kev?imess? ja sinun mielest?si, nuori, kuusitoista-vuotinen lukiattareni, h?n ehk? oli vanha, hyvin vanha. Nyt varmaankin kysynet: "Kuinka vanha h?n siis oli?" H?n oli nyky??n t?ytt?nyt kuusikolmatta vuotta. "Uih! seh?n hirve?t?! h?np? oli vanha, koko vanha ihminen!" Eip? niink??n, ruusunuppuseni, ei h?n ollutkaan hirve?n vanha, h?n oli vain ruusu t?ydess? kukoistuksessaan, ja minun mielt?ni oli my?skin herra ... vaan kerrotaanpa siit? toiste.

Min? sit? maalaajaa surkuttelen, jonka vaikeaksi teht?v?ksi tulee Julian kuvaileminen, sill? h?np? on alituisesti liikkuva. V?list? h?n veljelleen tekee kepposia, joita t?m? ei koskaan j?t? maksamatta, toisinaan h?n py?rielee sisariensa ymp?rill?. V?liin h?n kynttil?it? niist??, mutta sammuttaa net samassa, jotta h?n taaskin saisi niit? sytytt??. ?itins? p??hineen h?n laskee ep?j?rjestykseen, mutta samassa taas oikeaan kuntoon, tavan takaa h?n hiipii everstin luo, laskein k?sivartensa is?ns? kaulan ymp?ri ja suudellen h?nen otsaansa. Everstin huuto: "tytt?! j?t? minua rauhaan!" ei yht??n est?nyt h?nt? piankin takaisin palajamasta.

V?h?inen oma p??, jonka ymp?rill? vahvat, vaaleat hius-palmikot ovat kiehkuroina, vilkkaat sinisilm?t, tummat silm?luomet ja ripset, siev? nen?, isohko, mutta kaunis suu, v?h?inen, hieno vartalo, pienet k?det, pienet jalat, jotka ovat taipuvaisemmat tanssiin kuin k?velyyn, -- siin? nyt on kahdeksantoista-vuotiaan Julian kuva.

Kaarlo veli -- ah, suokaa anteeksi -- Kaarlo kornetti oli kolme kyyn?r?? pitk?, h?nen vartalonsa oli soma, k?yt?ksens? siev? ja nuortea -- josta hyv?st? h?nen tuli kiitt?? luontoansa, voimistelua ja Juliaa. Monta omituista tuumaa h?n aina kiven kovaan puolusti, mutta eritt?inkin parahimmaksi kolme asiaa. Ensiksikin v?itti h?n omaa kansaansa Euroopan etevimm?ksi. Tuon kyll? kaikki t?m?n perheen j?senet my?nsiv?t. Toiseksi kornetti vakuutti, ett'ei h?n milloinkaan saattaisi rakastua, koska h?n mit??n taajempaa syd?mmen tykytyst? tuntematta jo oli ehtinyt kahdenkymmenen-vuotiaaksi, mill? i?ll? h?nen onnellisemmista kumppaneistaan moni oli ollut varsin hulluna rakkaudesta. "Kyll? se aika viel? ehtii", sanoo eversti. Julia ennustaa veljens? viel? silmitt?m?sti rakastuvan. Emilia huoaten, rukoilee Jumalaa h?nt? siit? varjelemaan. Kolmanneksi Kaarlo luulee itsens? niin rumaksi, ett? h?n saattaisi pelj?tt?? vaikka hevosia. T?m?n vian Julia v?itt?? vain veljens? onneksi, jos h?nen esimerkiksi tarvitsisi hy?k?t? vihollisten ratsuv?ke? vastaan; mutta sek? Julian ett? h?nen sisartensa ja viel?p? monen muunkin mielest? tuo Kaarlon muodossa kuvautuva suoruus, rehellisyys ja miehuullisuus kyll?ksi palkitsi kasvojen piirteitten puuttuvaa kauneutta. Saattaaksensa pient?, suloista iloa veljellens? kertoo Julia usein, mitenk? hirve?n rumana ja inhoittavana h?n pit?? tuota herra P:t?, jolla kuitenkin on p?? niin kaunis, kuin Kreikkalaisten Apollo Jumalan, mutta aivan kuolleet kasvon piirteet. Kaarlo kornetti rakastaa hell?sti siskojaan, ollen syd?mmest??n heid?n apunansa kaikessa, etenkin koettaa h?n totuttaa heit? malttavaisuuteen.

Is?ns? vieress? istui nuorin tyt?r, seitsentoista-vuotias Helena. Ensi hetkess?, jolloin h?neen katsahti, t?ytyi h?nt? surkutella, mutta jopa toisessa my?skin onnitella. H?n oli ruma ja kyttyr?selk?inen, mutta h?nen eritt?in kirkkaista silmist?ns? loisti j?rkevyytt? ja ilomielisyytt?. H?ness? n?kyi olevan tuo luonnon lujuus ja tyvenyys, tuo mielen tasaisuus, selvyys ja iloisuus, jotka el?m?mme rauhalle ja onnelle ovat taatumpana tukena ja turvana kuin kaikki lumoavat ulkonaiset ihanuudet, joita maailma suosii ja rakastaa. Ahkeraan h?n valkoista silkkihametta ompeli eik? nostanut silmi?ns? ty?st??n, paitsi milloin h?n yst?v?llisesti ja tarkoittavasti noikkasi Emilialle taikka hartaasti kunnioittavalla, melkeinp? jumaloitsevalla katseella katsahti is??ns?.

N?yttip? melkein silt?, kuin eversti olisi hellimm?sti rakastanut tuota ulkonaisesti kovan onnen osaista lastaan, sill? usein, jolloin Helena, p??t??n nojaten is?ns? olkap??t? vasten, nosti rakastavan katseensa h?nen puoleensa, painoi h?n suutelon t?m?n otsalle, katsoen h?neen sanomattoman lempe?sti. Everstin toisella puolella istui my?skin nuori nainen -- h?nen veljens? tyt?r. H?nt? olisi saattanut luulla muinais-ajan kuvapatsaaksi, sill? yht? ihanana, yht? marmorin-valkoisena ja yht? liikkumatoinna istui h?n siin?. Kauniimman tummia silmi? tuskin olemassa oli. Mutta voi kuitenkin! kyll?p? tuli h?nt? surkutella! Noilla ihanilla silmill?ns? ei h?n en??n koskaan ollut n?kev? maailman valoa. H?n oli nelj? vuotta ollut umpisokeana. Hallitsiko h?nen syd?mmens? syvyydess? tyvenet myrskyiset tunteet, sit? oli vaikea n?hd?, -- sill? pimeytetyt olivat sielun kuvastimet ja h?nen kankea, kylm?, melkein puolikuollut ulkomuotonsa ty?nsi luotaan kaikki kysyv?t katseet. N?ytti mielest?ni silt?, kuin h?n, jolloin kova onnensa julisti tuon tuomion: "t?st? l?htein et valkeutta n?e", olisi ylpe?ss? hurjuudessa vannonut: "minun tuskaani ei i?inen ihminen n?hd? saa".

Viel? v?h?inen joukko tuolla huoneen per?ll? on t?h?n kuvatauluuni esiin tuotava: nimitt?in maisteri Rup --, joka hyv?n-luontoisuutensa, oppinsa, v?h?puheisuutensa, likin?k?isyytens?, pysty-nen?isyytens? ja hajamielisyytens? vuoksi on mainittava, sek? h?nen oppilaansa, everstin nuorimmat pojat, pieni Akseli ja pikku Klaus, jotka ansaitsivat huomiota lihavuutensa ja k?mpel?m?isyytens? t?hden. N?it? l?ller?it? kutsuttiin perheen kesken tallukoiksi.

Maisteri, jonka tukkaan kynttil?n valkea jo kolmesti oli tarttunut, istui viel?kin pelk??m?tt? niin l?hell? kynttil??, kuin suinkin mahdollista oli, kirjaansa ahkerasti lukemassa. Tallukat s?iv?t makeisia, laskivat talon-h?vityst? ja odottivat n?kev?ns? maisterin tukassa viel? nelj?nnenkin ilovalaistuksen, jonka l?hemm?s tuloa he toisillensa ilmoittivat yst?v?llisill? tuuppauksilla sek? kuiskutellen: "katsos nyt! odotappas! kohta syttyy!"

Tahtoisinpa sanomattoman halusta tiet??, eik? armaista, nuorista lukioistani kukaan, joko hyvin kohtelias taikka v?h?n utelias, mielisi l?hemmin tutustua tuohon henkil??n, joka sukkaa kutoen hiljaa ja ??neti istuu vieras-huoneen nurkassa, maistellen silloin t?ll?in teet? kupista ja tarkaten seuran j?seni?.

T?m? nyt olkoon sanottuna kotitarkasta yleens?, mutta nyt viel? muutama sana h?nest?, joka everstin perheess? tulee muutamissa kohden tuollaisen henkil?n osaa n?ytt?m??n. Min? sanon muutamissa kohden, sill? oikeastaan h?nt? siell? pidet??n yst?v?n?, eik? h?nen siis tarvitse olla kuiskuttajana eik? my?sk??n seisoa kulissien takana, vaan muitten muassa saa h?n useinkin astua n?ytt?m?lle sanaansa sanomaan yht? rohkeasti ja vapaasti, kuin nuot muutkin n?ytteli?t. Ensim?inen sana, jonka h?n lapsena lausui, oltuansa vuoden t?ss? matalassa maailmassa, oli "Kuu". Kahdeksan vuotta my?hemmin kirjoitti h?n ensimm?isen runonsa -- kuulle; tuon sittemmin niin kuivaksi ja runottomaksi muodostuneen el?m?n aamu oli ainoastaan kuutamossa haaveksivan suloinen unelma. Monta runoelmaa ja laulua h?nen kyn?ns? sepitteli kaikista luonnon ihailtavimmista esineist? noina herttaisina nuoruuden p?ivin?, jolloin syd?n raittiisti syk?htelee, jolloin tunteet kev?t-tulvan tavalla kuohuvat ja suloiset surut saavat kyynelten l?hteet tihkuamaan, mutta kaikissa h?nen lauluissaan, kirjoituksissansa ja unelmissaan oli aina jotakin kuuvalosta.

H?nen viisaat vanhempansa ravistivat p??t??n sanoen: "Tytt?! jos sin? runoja sepittelet, niin sin? huonosti ruoat laittelet ja saat net sy?d? pohjaan palaneena. Sinun t?ytyy tulevaisuudessa itse hankkia elatuksesi, ja siis sinun tulee olla taitava leipomisessa ja kehr??misess?. Kuuvalo ei vastaa ravitse". Mutta tytt? sepitteli runoja, keitti ruokia pohjaan polttamatta sek? py?ritteli rukin-hiunuansa ja leipoi leip?ns?, vaan lapsuuden yst?v?t?ns?, tuota lempe?t? kuuta, h?n ei koskaan unhoittanut. Sittemmin aikain takaa, jolloin sen yst?v?llinen valo paistoi h?nen vanhempiensa haudalle, ei h?n en??n yht?k??n runoa sen kunniaksi sepitt?nyt; nyt h?n vain rukoilevalla katseella t?ht?si silmi?ns? tuon lempe?t? loistoa kohti, ik??n kuin lohduttajan luo, joka oli orpoa suojeleva ja johdattava h?nen yksin?isell? polullaan. Mutta voi! tuo orpo parka olisi melkein n?lk??n n??ntynyt ihanassa kuutamossa, ellei toinen valo ja toiset s?teet olisi h?nen pelastukseksensa rient?neet. Net tulivat er??n kreivillisen ky?kin takasta. H?n onnistui laittamaan hyv?? viinihyydykett? -- t?m? tuli h?nen onneksensa.

Oli huomattu, ett? h?n osasi valmistaa erin-omaisen hyv?? viinihyydykett?; ja viel?p? h?ness? havaittiin monta muutakin yht? verratointa omaisuutta. Er?s vapaasukuinen, jolla oli ahvettuneet huulet, k?ytti h?nen valmistamaansa suunvoidetta ja tuli ihan terveeksi. Vanha herra, jossa oli ollut senkin seitsem?n kipua ja vammaa, joista h?n halusta kertoi, havaitsi suureksi ilokseen, ett? tuo henkil? v?sym?tt?m?ll? maltillisuudella h?nt? kuunteli. Er?s hell? ?iti, jolla oli nelj? erin-omaisen viisasta lasta, kuuli syv?sti liikutettuna ruusuhuulisten lastensa kertovan, miten kykenev?ll? tavalla kotitarkka sai sanat sointumaan toisihinsa, esimerkiksi taputtaa ja naputtaa, iloinen ja suloinen, pienoinen ja vienoinen j.n.e. Er?s haukotteleva Armo virkkamustui aivan, kun t?m? taidokas korteista tiesi ennustaa, ett? h?nelle oli lahja tulossa; yhdeks?n henke? kehui, ett? he tuota h?t?? olivat h?nen neuvostansa parantuneet hammas-taudista, rintataudista ja nuhasta. Er?iss? h?iss? ja peijaisissa huomattiin, ett? h?n eritt?in taitavasti j?rjesteli kaikki, armon p??n-koristeesta alkaen aina makeis-leivoksiin ja morsiamen kiharoissa olevasta myrttiruunusta aina viinap?yd?n voileipiin asti. Ja tuossa surullisemmassa juhlallisuudessa h?n yht?hyvin muisti koristaa viimeist? untaan nukkuvan morsiamen vuodetta kuin kestit? niit?, jotka eiv?t koskaan surun ja murheen tiloissakaan unohda, ett? meid?n tulee sy?d?, jos mielimme el??.

Ahkerasti k?ytt?en kaikkia n?it? kykyj??n ja taitojansa h?n saavutettuaan viel? muutamia saman-laatuisia lis?ksi, nousi askel askeleelta siksi, ett? h?nelle annettiin kunnia- ja arvonimeksi kotitarkka. Runojen kirjoittaminen h?nelt? melkein vallan on unohtunut, paitsi mit? h?n v?list? silloin t?ll?in velvollisuudesta kyh?ilee nimip?iv?- ja syntym?p?iv?-runoja.

Kuuta h?n ei juuri muuten katsele paitsi n?hd?ksens?, onko yl?- vai alakuu, ja kuitenkin sen s?teet ehk? ovat ainoat yst?v?t, jotka k?yv?t h?nen yksin?ist? hautaansa katsomassa. Mutta eih?n t?ss? nyt kirjoitetakkaan mit??n huolirunoja. Tahtooko joku enemm?n tietoja tuosta runottomasta kuutamon yst?v?st?? Kuinka vanha? Noin kahden, ja nelj?nkymmenen v?lill?. Mink? muotoinen? Sen muotoinen, kuin ihmiset useimmiten ovat; vaikka useimmat ihmiset ehk? pahastuisivat, jos kuulisivat h?nen luulevan itsens? heid?n n?k?iseksens?. H?nen nimens?? -- Ah! n?yrin palveliattarenne -- Tiina Piete Jokap?iv?inen.

Julian kirje. -- Helena. -- Sokea. -- Emilia. -- Sulhot.

Olen jo ennen maininnut, ett? syyn? kaupungin-matkaan oli er?s hauska asia, ja luulenpa lukiattareni parahiten saavan selkoa sen laadusta siten, ett? t?ss? tuon esiin er??n kirjeen, jonka joku aika takaperin maalla yksin?isyydess? ollessani sain Julia H:lta.

Piete hyv?!

Laske pian pois tuo ikuinen sukkakutimesi! Paras on, kun n?m?t rivit saat, ett? niist?t pitk?n karren kynttil?st? . Lukitse ovesi, jotta kaikessa rauhassa mukavasti saatat istua sohvaasi, suurella tarkkuudella, kuten asia vaatii, lukemaan n?it? t?rkeit? uutisia, joita sinulle nyt ilmoitan. Min? aina t?nne asti n?en, kuinka hirve?n utelias olet -- kuinka silm?si tirkist?v?t, ja -- jopa nyt kerron sinulle ... sadun!

Oli kerran er?s mies, joka ei ollut kuningas eik? ruhtinas, vaikka h?n ansioittensa puolesta kyll? oli heid?n vertaisensa. T?ll? oli tyt?r, ja vaikk'eiv?t onnen kohtalot suoneet h?nen synty? ruhtinattareksi, kokoontui kuitenkin tuon pienokaisen tyt?n k?tkyen ymp?ri kymmenkunta naishaltiaa, he kun siten tahtoivat osoittaa sulaa kunnioitusta h?nen is?lleen. Net lahjoittivat tyt?lle ihanuutta, viisautta, suloutta, taitoa, jalon syd?mmen, hyv?n luonnon, malttavaisuutta ja, sanalla sanoen kaikkea, mik? vain naista miellytt?v?ksi tekee. Antaaksensa h?nelle viel? p??llisten p??tteeksi onnen lahjoja, tuli vihdoin viimein nais-haltia Varovainen, lausuen pitk?veteisill? sanoilla: "ajalliseksi ja iankaikkiseksi onneksensa tulee h?nen, valitessaan itsellens? puolisoa, olla ??rett?m?sti varovainen, ep?ilev?, viel?p? arkakin". "Oikein sanottu! Viisaasti lausuttu!" huusivat syv?sti huoaten kaikki haltiarouvat.

Tuo runsas-lahjainen kasvoi niin suloiseksi, kuin syyst? sopi toivoakkin, ja pian kyll? h?nelle tuli kosioita, jotka aamusta iltaan rukouksilla ja huokauksilla kolkuttivat h?nen syd?mmens? ovelle, mutta voi! j?rk?ht?m?tt? se pysyi kiinni, ja jos sit? joskus v?h?n raotettiin, pantiin se kohta j?lleen kiinni, jopa kahdenkertaiseen lukkoon. Onneksi kyll? oli prinsessa Turandotte'n aikakausi jo mennyt menojaan, ja Ruotsissa, jossa ihana Elimia asui, oli ilma varmaankin viile?mp?? laatua kuin siin? maassa, miss? Calaf prinssi huokaili, -- kosk'ei milloinkaan kuultu, ett? net, joille Elimia rukkaset antoi, olisivat lopettaneet el?m?ns?; n?yttip? silt?, kuin eiv?t olisi kadottaneet ruokahaluansakkaan, ja tiedet??np? varmaan, ett? muutamat heist? yht? huolettomasti, kuin sukkia jalkaan muutetaan, ottivat itselleen uuden lemmikin.

Ensimm?inen, joka pyrki ihanan Elimian syd?mmen voittajaksi, oli t?m?n mielest? liian hell?tunteinen, sill? s??sken tappaminen h?nt? jo p?yristytti, ja h?n huokasi ajatellessaan kanan-poikaisten surkeaa kohtaloa, kun n?ki heid?t p?yd?ss? paistina, jona juuri olivat h?nen lemmikkins? mieliruokana. Tuommoiseen tytt? ei kiinty? tahtonut, h?n kun pelk?si t?m?n vaimona n?lk??n n??ntyv?ns? pelk?st? maito- ja kasvi-ruoasta. Toinen kosia tallasi huolettomasti muurahaiset, jotka sattuivat h?nen tielleen, oli harras kalastaja ja mets?st?j? -- ja h?nt? siis pidettiin kovasyd?mmisen? hirvi?n?; -- monta vertaa halukkaammin h?n ottaisi j?neksen miehekseen kuin mets?st?j?n! J?nes tuli, polvet vapisevina ja pelko syd?mmess?. Huoaten, ?nkytt?en puhui h?n toivostaan ja ep?toivostaan. "Poika parka", vastattiin, "mene piiloon, sill? muuten sin? ehk? joutuisit ensimm?isen sinua tapaavan petoel?imen saaliiksi". J?nes p?tki pois, jalopeura astui sijaan kopeana kosiana. Nyt meid?n kaunotar itse pelk?si joutuvansa surman suuhun ja puikahti piiloon siksi, ett? tuo mahtava oli mennyt. T?m? oli nelj?s. Viides, iloinen ja hilpe?, pidettiin kevyt-mielisen?. Kuudetta luultiin kortin-ly?j?ksi, seitsem?tt? juomariksi, koska h?nen nen?ss??n oli muutamia nyppyl?it?. Kahdeksas n?ytti pahan-luontoiselta, yhdeks?s itsekk??lt?; kymmenes sanoi joka lauseella: "pahuus viek??n!" Ei semmoisen kanssa ollut hyv? l?hte? el?m?n matkalle! Yhdestoista katsoi liiaksi k?si??n ja jalkojaan ja oli siis turhamainen houkkio. Kahdestoista tuli, ja h?n oli hyv?, jalo, miehek?s, kaunis, rakkautensa n?kyi olevan syd?mmellinen, sanottavansa esitti h?n taitavasti; nyt oltiin pahimmassa kuin pulassa, kun ei tietty, mit? vikaa h?nest? l?yt?isi. H?n n?ytti todellisesti rakastavan, ... mutta ehk? se vain n?ytti silt?, taikka jos h?n rakastikin, se ehk? vain oli tuota katoavaa ulkomuotoa eik? kuolematointa sielua; ... Jumala varjelkoon, mik? hirve? synti! Jos niin oli asian laita ... niin ... mutta armastaja vannoi lempiv?ns? tyt?n sielua, juuri h?nen hengellist? olentoansa ja er??n? onnellisena hetken? h?n niin mahtavalla voimalla valloitti tuon kaunottaren jo alttiiksi joutuneen syd?mmen, ett? tyt?n vapisevat huulet vihdoinkin liikkuivat tapaan semmoiseen, ett? kosia luuli niiden muodostavan portin, jonka kautta tuo my?nt?v? vastaus oli h?nelle tuleva. Ja ollen varmana siit?, ett? h?n nyt oli saanut toivotun vastauksen, lankesi h?n polvilleen, suuteli ihanaa Elimiaa, joka ihmeest? ja h?mm?styksest? melkein oli kaatumaisillaan, kun h?n nyt n?in tiet?m?tt??n, miten se k?vi, havaitsi olevansa kihloissa!

H?nen is?ns? ja sulhasensa p??ttiv?t h??t pidett?v?ksi mit? pikemmin sit? paremmin. Elimia ei kielt?v?ll? eik? my?nt?v?ll? sanalla sekaantunut koko tuumaan, ja sulhanen tietysti luuli h?nen vaiti-olonsa tarkoittavan heid?n p??t?ksens? hyv?ksymist?. Aika joutui joutumistaan, vaan sill? v?lin ihana Elimia luki p?iv?t, sanoen: "nyt on ainoastaan 14 p?iv?? j?ljell?, nyt 12 ja, armollinen taivas! nyt ainoastaan 10, Herra Jumala, nyt vain 8 p?iv??!" Aina suurempi tuska ja pelko valloitti nyt h?nen syd?nt?ns?. Kaikellaiset kummat ajatukset ja turhat luulot, Egyptin hein?sirkkoja lukuisammat, anastivat h?nen muuten viisasta ja tyvent? mielt?ns?, piment?en ja h?mment?en sit?. H?n ei nyt suorastaan eroa tahtonut sulhostansa, mutta p??tti vain h??t j?tett?v?ksi toiseen aikaan, sill? Almantsor'issa h?nen mielest??n oli kuitenkin vikoja enemm?n, kuin mit? olisi luulla saattanut, ja se suurin, ett? h?n hyvin ymm?rsi niit? peitt??. Ihminen ei koskaan ole t?ydellinen, ja h?n, joka meist? parhaimmalta n?ytt??, on usein ehk? v?himm?n viatoin. Sit? paitsi Elimia luuli, ett'ei heid?n luonnossansa ollut sopusointua; ja sen lis?ksi viel? oli tuo sulhanen liika nuori, h?n itse liian vanha j.n.e., siis loppu ja p??t?s tuosta kaikesta, ett? h?n koko elinajakseen tulisi onnettomaksi.

Er?s Elimian hyvist? yst?vist? olisi halusta niskat taittanut nais-haltia Varovaiselta, jonka onnetoin lahja oli siihen syyn?, ett? Elimia aikoi hylj?t? sen onnen, mik? h?nen osakseen tulisi semmoisen miehen omana, joka hartaasti oli h?neen kiintynyt ja ik??n kuin h?nt? varten luotu.

Almantsor'ista tulee nuori uljas Algernon S. ja h?nen morsiamestansa, ihanasta Elimiasta, sisareni Emilia H., joka aina v?limiten katkerasti katuu lupaustaan. Nais-haltia Varovaisen t?ytyy k?rsi? suuremmat muutokset; h?n ei ole mik??n muu, kuin tuo horjuvaisuus ja ep?vakaisuus, joka aina valloittaa Emilian syd?nt?, milloin h?nen vain tulee p??tt?? pyh??n avioliittoon menemisest?ns?. Jollei h?nt? nyt monelta taholta tuupattaisi eteen p?in, menisi h?n kuten kravut -- takaperin. T?m? Emilia, jota min? niin hartaasti rakastan, vaikka h?n, usein kyll?, koettelee malttavaisuuttani, istuu nyt vastap??t?ni sohvan nurkassa kalpeana, silm?t itkusta punaisina, ajatellen h??p?iv??ns? ja -- hikoillen tuskasta! Onko tuo naurettavaa vai itkett?v??? Min? kumminkin vuoroin nauran ja itken sek? houkuttelen Emiliaa tekem??n samoin.

Ainoa keino, mill? saatamme est?? Emilia parkaa miettim?st? ja suremasta turhan p?iten, on, ett? kaikki toimet saavat menn? sikin sokin tulisimmassa kiiruussa aina h??p?iv??n asti, jotta h?nen p??ns? oikein joutuisi py?r?lle. Tied?np?, ett'ei is?ni koskaan sallisi, ett? joku meist? olisi sanansa sy?j?. Emilia sen my?skin kyll? tiet??, ja luulenpa, ett? t?m? juuri tekeekin h?nt? v?list? kovin alakuloiseksi. Ja kuitenkin h?n rakastaa, v?list? oikein ihaileekin sulhoaan, -- mutta antaisi sent??n viel?kin, jos uskaltaisi, h?nelle rukkaset! Sanoppa, mitenk? kaikki t?m? on selitett?v? -- mitenk? t?m? on mahdollista! Mutta kun h?nen kohtalonsa kerran on p?tev?sti p??tetty ja muuttumattomana pysyv?, luulen h?nen kyll? onneensa tyytyv?n, ja, mik? hupaisinta, Emilia itsekkin luulee samoin. Nyt on asiat kuitenkin sill? kannalla, ett? tulevalla viikolla kaikkien h??valmistusten pit?? olla valmiina. Ja pyh?n?, siis ylihuomisesta viikon takaa, on tuo hirve? h??p?iv?. Emilia vihit??n kotona, ja ainoastaan sukulaisista kutsutaan muutamia. Emilia tahtoo sen ja h?nen mielt?ns? nyt noudatetaan kaikessa, miss? suinkin mahdollista on. H?n sanoo sill? tavalla teht?v?n kaikille uhri paroille. Naurettava aatos! N?eth?n, Piete hyv?, kuinka v?ltt?m?tt?m?sti sinua t??ll? tarvitaan. Tosiaankin, me tarvitsemme kaikin puolin sinun apuasi ja neuvoasi. K??ri siis kapineesi kokoon ja l?hde t?nne mit? pikimmin sit? paremmin.

Maanantaina Algernon tulee Tukholmaan ja h?nen kanssaan my?skin minun sulhaseni. Min? en ole ollut niin arka ja monimutkainen kuin Emilia, mutta enp? ole sent??n valinnut huonommin kuin h?nk??n. Arvidini on kaunis ja sorea ja h?nen syd?mmens? kultaa kalliimpi. Is?ni pit?? h?nest? paljon, ja seh?n minulle on suurimman arvoista! Minun rakas, hyv? ja kunnioitettu is?ni! Olinhan varmasti p??tt?nyt, ett'en koskaan j?tt?isi is??ni ja ?iti?ni... Min? en ymm?rr?, mitenk? sent??n saatin menn? kihloihin ... mutta Arvidini ??ret?nt? suloutta en voinut vastustaa. Onhan is?ni luona viel? Helena, h?n ei kuitenkaan koskaan naimisiin mene; ja Helena ainakin vastaa kolme minun vertaistani tytt??. Is?ni ei ensinn? hyv?ksynyt meid?n liittoamme, vaan pani niin kovasti vastaan, ett? se melkein jo oli myttyyn menem?isill??n, mutta min? itkein lankesin polvilleni, sulhoni is? puhui kovin kauniisti, ja Arvid itse n?ytti niin surulliselta, ett? is?ni vihdoinkin heltyen sanoi: "noh saakoot nyt sitte toinen toisensa". Arvid ja min?, mek?s nyt iloitsimme kuten leivoset. Pian saat h?nt? n?hd?; h?nen leukapartansa ja viiksens? ovat mustat, silm?ns? suuret ja siniset, ja kaikkein kauniin h?ness? on ... mutta saathan n?hd?, saatpa n?hd?! H?nen on ??nens? kauniin, mit? maailmassa olla sopii, ja oikeinpa miellytt?v?ll? tavalla h?n lausuu "hiisi viek??n!" vaikka sit? vastaan v?itt??. Sinun mielest?si t?m? ehk? kummalta kuuluu, mutta sin? saat n?hd?, saatpa kuulla! Tule, tule viimeist??nkin ylihuomis-iltana syleilem??n,

yst?v??si Julia H:ta.

Hyv?sti viel? kerran.

Lis??: Tied?tk?, kuka Emilian tulee vihkim??n. Provessori L., h?n, joka n?ytt?? niin hirve?n totiselta, joka on v??r?s??rinen ja punasilm?inen, ja jonka nen?ss? on kaksi suurta nysterm??. H?n on nyky??n p??ssyt t?nne kirkkoherraksi. Is?ni pit?? h?nt? suuressa arvossa. Min? puolestani en suinkaan halusta antaisi h?tel?silm?isen papin itse?ni vihki?. Mutta min?h?n en naimisiin menekk??n ennen, kuin vasta kahden vuoden kuluttua taikka kentiesi syksyll?, tuota siis ei viel? tarvitse ajatella.

Olinpa melkein unhoittamaisillani noita lukemattomia terveisi?, joita koko perheemme sinulle l?hett??.

Min? noudatin kohta Julian kutsumusta ja tulin, kuten jo n?htiin, er??n? iltana helmikuun loppupuolella eversti H:lle.

Viel? on minulla muutama sana sanottavana tuon illan tapahtumista, joihin taaskin liit?n kertomukseni juoksun.

Sokea, joka pitk?n ajan oli istunut hiljaa ja ??neti, sanoi nyt ?kki? ja jotenkin kiivaasti: "min? tahtoisin laulaa": Helena nousi kohta h?nt? istuttamaan pianon ??reen sek? istui sitten s?est??ksens? h?nen lauluansa. Sokea j?i seisomaan. Helena kysyi, mit? h?n mieli laulaa. "Ariadne ? Naxos" vastasi h?n lyhyesti ja jyrk?sti. Nyt alkoivat. Alussa ei tuon sokean laulu minua miellytt?nyt; h?nen ??nens? oli voimakas, synke?, melkein kamoittava, mutta jota kauemmin h?nt? kuunteli ja jota suuremmalla tarkkuudella, sit? paremmin havaitsi, miten h?nen laulunsa lumoavalla totuudella ilmaisi tunteita, ja sit? enemm?n se my?skin kuulioita vieh?tti; oikeinpa tuntui vilun-v?reit? ruumiissa, syd?n sykki, ja me ik??n kuin seurasimme Ariadnea, kun h?n kiihtyv?n tuskan vallassa etsii lemmikki?ns? ja h?nt? huokeammin keksi?ksens? nousee kallion huipulle. S?ist? t?ss? kohden oivallisesti osoittaa h?nen kiipeemist?ns?; luuleepa n?kev?ns?, miten h?n, syd?n aavistuksia t?ynn?, heng?styneen? kiirehtii eteenp?in. Vihdoinkin h?n huipulle enn?tt??, katsahtaa avaruuteen ja havaitsee kaukana merell? valkoiset purjeet, jotka h?nen n?kyvist?ns? eteniv?t etenemist??n. Tuo sokea koko sielunsa innolla seurasi Ariadnea, melkeinp? olisi uskonut, ett? h?nen silm?ns?, jotka eteens? tirkistiv?t, n?kiv?t jotakin muuta kuin pimeytt?. Kyyneleet nousivat v?ltt?m?tt?m?sti kaikkien silmiin, kun h?n syd?nt? vihloavan surun ja rakkauden valtaamana, mik? kuvautui h?nen sek? muodossansa ett? ??ness??n, Ariadnen kanssa huusi: "Teseo, Teseo!" Juuri kun h?nen innostuksensa ja meid?n mieltymyksemme oli enn?tt?nyt korkeimmalleen, nousi eversti ?kki? istualta, meni pianon luo, tarttui laulajattaren k?teen ja vei h?nen sanaakaan sanomatta istumaan sohvalle, johon h?n my?skin itse istahti h?nen rinnallensa. Min? huomasin sokean kiivaasti vet?v?n k?tens? pois everstin k?dest?. H?n oli kalman kalpeana ja aivan haltioissaan. T?m? kaikki ei ollenkaan n?ytt?nyt muita kummastuttavan paitsi minua. Nyt alkoi vain kaikellaisista joutavista asioista keskustelu, johon kaikki muut yhtyiv?t paitsi sokea. Hetken kuluttua sanoi eversti h?nelle: "sin? tarvitset lepoa", ja tarttui samassa h?nen k?teens? sek? talutti h?nt? huoneesta pois sitte, kuin tuo sokea ensin melko juhlallisesti oli hyv?stij?t?ksi noikannut. Juuri huoneesta menness??n huusi eversti: "Helena!" ja Helena seurasi heit?.

Hetken per?st? min?kin menin huoneeseeni siell? lepoa nauttiakseni, mutta sokean muoto joka ehtimiseen kuvautui silmieni eteen, yh? esteli minua nukkumasta; min? kuulin h?nen huikean ??nens? sek? n?in tuon tunteita ilmaisevan muodon ja koetinpa arvata niitten tunteitten luontoa, jotka h?nen syd?mmess??n riehuivat.

Min? en viel? nukkumaan ehtinyt, kun Emilia ja Julia hiljaa hiipiv?t huoneeni vieress? olevaan kammariinsa. V?liovi oli auki, ja min? kuulin mit? puoli-??neens? keskustelivat. Julia sanoi v?h?n harmistuneena: "sin? haukottelet, sin? huokaat, ja kuitenkin tulee Algernon huomenna! Emilia, sinulla ei ole tuntoa enemm?n kuin paperirasialla!"

Nyt toi Emilia kirjeen. Sisarukset l?heniv?t kynttil??.

Tarkemmin n?hd?ksens? kirjeen sis?lt??, Julia niisti karren kynttil?st?, jonka h?n, joko tahallaan taikka tapaturmasta, sammutti. Nyt vallitsi pimeys ja ??nett?myys, mutta hetken per?st? kuului Emilian iloinen nauru, joka tarttui Juliaan, ja min? lis?ksi viel? tein sen kolmi-??niseksi. Etsien ja kuukuellen p?ytien ja tuolien v?litse he vihdoin l?ysiv?t vuoteensa ja huusivat nauraen minulle: "hyv?? y?t?, hyv?? y?t?!"

Seuraava p?iv? oli noita puuhamis- ja puhdistus-p?ivi? jommoisia kaikissa hyvin j?rjestetyiss? taloissa aina v?limiten on, ja joita saattaa verrata raivoavaan myrsky-ilmaan, jonka tuulten ja sateitten tauottua luonto taas virkistyneemm?ss? ja kauniimmassa muodossa tulee n?kyviimme.

Nyt pestiin, huhdottiin, tuuletettiin ja tomutettiin joka nurkkaa ja pielt?. Armo, joka itse tahtoi kaikesta huolta pit??, kulki lakkaamatta edes ja takaisin ovissa j?tt?en net useimmiten kaikki aivan auki, josta syyst? huoneisiin syntyi ristituulta. Pelastuakseni kylmettymisest? ja hammas-taudista pakenin huoneesta huoneeseen, kun vihdoin toisessa kerroksessa Helenan kammarissa l?ysin tyvenen sataman. T?m? v?h?inen huone oli mielest?ni kauniin ja hauskin koko talossa. Sen ikkunat olivat p?iv?n-puolella. Seiniss? riippui kuvia, enimmiten kauniita maisema-kuva. N?itten joukossa oli mainittavimmat kaksi Fahlcranz'in tekem??, joihin t?m? suuri taiteilia oli luonut sen vieh?tt?v?n tyvenyyden, jonka ihana kes?-ilta luontohon levitt??, ja mik? aina mahtavasti ihmis-syd?mmiin vaikuttaa. Niihin silmiin, jotka t?t? maisema-kuvausta tarkkaan katselivat, ilmaantui piankin suloista haaveilua ja t?m? juuri oli varma todistus kuvien t?ydellisest? ihanuudesta.

Huone-kalut olivat kauniit ja mukavat. Piano, maalaus-jalat ja hyvill? kirjoilla varustettu kaappi n?yttiv?t kyllin, ettei t?ss? ahtaassa piiriss? puuttunut mit??n siit?, mik? tekee jokaisen hetken meid?n kodissamme hauskaksi ja est?? meit? kaipaamasta ulkonaisen maailman huvituksia.

Suuret, komeat kurjen-polvet , joitten hele? vihannuus muistutti kev??n suloudesta, seisoivat akkunoilla, hajottaen ja v?hent?en sis??n paistavan auringon s?teit?, jotka t?n? p?iv?n? loistivat niin kirkkaan kirkkaina, kuin tavallisesti kovassa talvi-pakkasessa. Kaunis kukillinen matto peitti lattian.

Helena istui sohvassa ompelemassa. H?nen edess?ns? olevalla ompelup?yd?ll? oli Uusi Testamentti.

Syd?mmen tyvenyytt? ja tyytyv?isyytt? ilmaisevalla hymyll? otti h?n minua vastaan. Min? istuin ty?t? tekem??n, kuten h?nkin, ja tunsin itseni olevan erinomaisen iloisella tuulella ja hyvill? mielin. Me ompelimme Emilian morsius-hametta.

"Sin? katselet huonettani?" sanoi minulle Helena hymyillen, samassa kuin h?n silmill??n seurasi katseeni suuntaa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet