Read Ebook: Tunturikoski: Jemtlantilainen kertomus by Onkel Adam

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 500 lines and 25380 words, and 10 pages

TUNTURIKOSKI

Jemtlantilainen kertomus

Kirj.

ONKEL ADAM

Suomennos.

Tampereella, Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa, 1881. Emil Hagelberg'in kustannuksella.

SIS?LLYS:

Tuntureilla Oppi ja el?m? Kjell Kjellsson ja h?nen lapsensa Kosken Anna Testamentti Jemtlantilaiset h??t Huvimatkailija Kodeissa Kaksikymment? vuotta j?lkeenp?in

Tuntureilla.

Suvella on tuo pieni j?rvi levoton; olkoon miten tyyni tahansa, niin py?rteilee vesi sen pohjalla ja pinnalla, sill? j?rvi oikeastaan ei ole mik??n muu kun suvantopaikka tunturivirrassa, joka silloin t?ll?in paisuu sen mukaan kuin lumi sulaa ylh??ll? kukkuloilla tahi usvaa j?hmistyy harmaiden kivien syviin pintoihin ja sirisee alas halkeamiin. Silloin liikkuu j?lleen vesi ankarammin; mutta milloinkaan se ei ole oikein hiljaa paitsi taimelta, kun vesi j??tyy melkein pohjia my?ten ja lep?? vakavana ja hiljaisena, kuolleena ja kylm?n? kuin vanha mies, joka t?ydellisell? levolla kokee sovittaa kaikkia niit? hullutuksia, joita h?n on tullut tehneeksi vire?n? ollessaan. Kuitenkin n?ytt?? tuo pieni j?rvi talvella melkein yst?v?llisemm?n n?k?iselt? kuin suvella, jolloin se n?ytt?? l?hes mustalta; sen vaikuttaa osaksi sen alituinen liike ja pienet katkonaiset laineet, osaksi sen ylt'ymp?ri kiert?v? melkein musta havu-mets?, joka kuvastuu j?rven veteen. Tuolla ylh??ll? tuntureilla, maan loppukohdilla, n?kee kasvikunnan k?yhyyden, samoin kuin n?hd??n suurinta ihmisellist? kurjuutta yhteiskunnan alimmissa kerroksissa. T??ll? n?hd??n kuusia, jotka sammaleisina ja vanhoina, vaivaskasvuisina typistyneine oksineen ja murtuneine kuorineen seisovat ja kerj??v?t l?mmint? ja kev?tt?, ja pienen pieni? koivuja, jotka ik??n kuin kauniit kerj?l?islapset kapuilevat esiin tunturiroukkioiden v?lilt?, kurottavat hienoja oksiansa aurinkoa kohden ja rukoilevat: "hyv? herra, anna meille v?h?n kullastasi!" Tuollainen kasvullisuus peitt?? koko someroisen tunturiseudun tuon pienen j?rven ymp?rill?, ainoastaan yhdell? kohdalla n?kyy aukea paikka ja siin? on pieni tupa; se on uudisasunto.

Nyt oli y?, tyyni ja juhlallinen talviy?. Lietunturia ja Norjaa kattaa tuolla ylh??ll? kirkas, lempe? valo: se on revontulien loisto; se on hiljaista ja tyynt?, t?hdet vilkkuvat sen l?vitse ik??nkuin ne olisivat hopeaharson takana, ja kuitenkin on niin valoisa, ett? voi n?hd? pienimm?nkin esineen. Etenkin j??kiteet v?lkkyv?t oivallisesti; pieni j?rvi ja puiden latvat s?teilev?t ik??n kuin ruusutimantit tuossa lumoavassa valossa ja tuolla korkealla p??n p??ll? aivan l?hell? n?ytt?? leijuilevan ilmassa lumikupooli juuri kuin v?sym?tt?m?in k?sien kannattamana; se on er?s tunturihuippu, johon on t?lt? paikalta kaksi penikulmaa, -- sill? tavalla pett?v?t silm?t et?isyyden suhteen, kun ne eiv?t ole tottuneet tunturiseudun luontoon. Tuvan ainoasta pienest? akkunasta loistaa valo kirkkaasta liekist?, joka palaa liedell?; tuo loiste tekee kummallisen seoituksen noille kiiluville t?hdille ja ihanille revontulille, jotka johtuvat taivaan korkeimpaan kohtaan ik??n kuin liehuvilla silkkik?ynnyksill? verhoillut hopeapylv??t. Tuo punertava valo tuvan akkunasta vilkahtelee niin huolellisena puiden v?lill? noiden suurten taivaalla loistavien valojen suhteen, juuri kuin ihmisen himme?t ajatukset verrattaessa niit? Jumalan omien ajatusten selkeyteen.

Tuvan matalasta savutorvesta tuli savua, sill? huoneessa paloi muutamia hyvi? "kuivia juuria" liedell? ja "vuolukivi," s.o. pata t?st? kivilajista Hand?l'in vuolukivilouhoksesta, riippui sangastaan sit? varten laitetulla vivulla valkean p??ll?. Lieden edess? istui keski-ik?inen nainen puhtaine ja kauniine muodonpiirteineen, jommoisilla jemtlantilaiset talonpoikaisnaiset ovat merkityt. Rehellisyys, uskollisuus ja urheus esiytyi noissa sinisiss? silmiss? ja uljuus n?kyi kirjoitettuna tuohon valkeaan otsaan ja kuvautui py?reiden huulien kaarevuudessa. Nainen, min? sanon, oli kuitenkin jo nelj?nkymmenen vuoden ik?inen ja siis oli nuoruuden sek? ensim?inen ihanuus ett? kukoistus k?ynyt lopulleen; sill? kovassa ilmanalassa kovettuvat my?skin muodot; mutta kuitenkin n?kyi j?ljell? olevan viel? jotakin nuorenmoisuutta: sit? ilmestyi katsannossa, joka on viimeinen kauneuden hengett?ren turvapaikka, kun h?n muuttelee, viimein varsin pois paetakseen.

Tuo hyv? nainen istui siin? puuropatansa ??ress?; t?m? oli ainoa, joka piti yll? keskustelua puhkinallansa, sill? nainen oli yksin?ns?, jos ei oteta lukuun yht? paria vuohia, jotka nurkasta h?kkins? takaa pistiv?t esiin p?it?ns? ja pitk?kk?isill? silmill?ns? tarkastelivat liesivalkeata sill? aikaa, kun yksi vuona, joka k?veli vapaana huoneessa, silloin t?ll?in k?yskenteli edes ja takaisin ja kiipeili vuoteisiin ja p?yd?lle sek? yritti p??st? laudalle, jossa virsikirja oli karstojen ja kopan vieress?, miss? karvat s?ilytettiin.

Vuona totteli, vaikka vastahakoisesti, jonka se parhaiten osoitti sill?, ett? se pian uudestaan yritti kiivet? yl?s korkeuteen, joka harjoitus eritt?in n?ytti huvittavan sen nuorta luonnetta.

"Eilen oli ankara ilma," kertoi nainen, "saanhan n?hd? ... keskiviikkona he kulkivat Levanger'ista ja torstaina l?htiv?t he Koululta, eilen olivat he tunturilaaksoissa; sill? he eiv?t kulkeneet suoria teit?... Niin, matkaviskaalit nyt tulevat t?h?n maahan ja menettelev?t t??ll? aivan kuin 'tuolla etel?ss?,' hm, he eiv?t tied?, ett? meill? ovat omat tapamme t??ll? maassa ja poikani kyll? varoo itsens?, -- niin aina, h?n on niin viisas kuin itse Kjell Kjellsson, niin rikas kuin h?n onkin ... kunhan vaan h?n ei olisi joutunut nyt mihink??n onnettomuuteen."

"T?n? iltana on muuten kaunis ilma, mutta varmaankin on nyt kylm?," lis?si h?n, kun h?n ensin oli puhellut l?ven akkunan j??h?n; "mutta ei Juho palele eik? Ollikaan, sill? vuohennahkaiset vaatteet ja jalkineet, jotka min? laitoin, ovat kyllin l?mpim?t. Oi, jospa voisi hankkia Juholle koirannahkaiset turkit; min? tied?n, ett? Kjell Kjellsson kasvattaa niin paljon koiria saadakseen nahkoja, ett? h?n kyll? voisi antaa Juholle turkin aineet; mutta sit? tehd?kseen h?n on liiaksi saituri, Kjell ... rikas Kjell Kjellsson Nordhallissa, niin aina."

"Hm, jospa he nyt tulisivat!" oli nainen sanonut jo kumminkin parikymment? kertaa puuroa keitt?ess??n, eiv?tk? he olleet kuitenkaan viel? tulleet, vaan tuon ?k?isen puuropadan t?ytyi nostaa pois tulelta; mutta juuri silloin kuului lumi narisevan ja kellot hiljaisesti helisev?n, ja katsohan, tuolla j?rvell? tuli kaksi paria satuloittuja hevosia, joista kaksi kantoi ratsastajaa, toinen suurta ja toinen pient?, toisilla oli muuta kannettavaa.

"Tuollahan he ovat," huudahti vaimo itseksens? ja hyp?hti yl?s; "Jumalan kiitos .... Jumalan kiitos! min? pelk?sin niin tunturimyrsky? eilen; Herra Jumala, semmoisilla matkoilla saattaa tapahtua paljon pahaa ihmisille, jotka ovat ulkona."

Viimein pys?htyi ratsasmatkue tuvan edustalle, mutta ei kukaan tullut tupaan; sill? ensin t?ytyi tavarat ottaa alas ja vied? puuvajaan.

Vaimo meni sill? aikaa ulos; mutta h?n n?ki siell? vaan yhden Kjell Kjellssonin rengin ja Ollinsa; is? ei ollut mukana, h?n oli j??nyt Levangeriin, niin h?nelle sanottiin.

"Levangeriin, se ei ole mahdollista, Levangeriin! Mit? Jumalan nimess? teki h?n Levangerissa?" kyseli vaimo kiivaasti tuolta pitk?lt? valkeanverev?lt? rengilt?.

"Hm ... niin, n?ettek?, Brita, siell? oli enemm?n tuotavaa," sanoi renki h?t??ntyneen?; "h?n tulee kyll? heti j?ljess?."

"Nyt eiv?t ole asiat oikein, ei, asiat eiv?t ole oikein!" huudahti vaimo ja tarttui poikansa molempiin k?siin, ik??nkuin h?n olisi tahtonut pakolla vaatia totuuden, "sano, Olli .... miss? is?si on?"

Olli oli noin yhdentoista vuotias, kaunis poika, jolla oli avoimet ja puhtaat piirteet ja jotakin nerokkaisuutta osoittavaista koko h?nen kasvoinsa muodossa; nyt h?n kuitenkin n?ytti alakuloiselta ja k??nsi poisp?in kasvonsa.

"Puhu, poika, miss? on is?si?" huudahti ?iti, pudistaen h?nt? ja luoden h?neen silm?yksen, joka n?ytti tunkevan syd?meen asti.

"H?n on Levangerissa, ?iti, h?n on Levangerissa, h?n tulee pian j?ljess?," lausui poika viimein vilkkaasti.

"Ei, Olli, h?n ei ole Levangerissa," sanoi ?iti; "sin? valehtelet, Olli ... eth?n sin? ole koskaan valehdellut minulle ... nyt on tapahtunut jokin onnettomuus!"

"El? vaivaa poikaa, Brita," virkahti renki; "mutta ole rauhassa, ei Juholla ole mit??n vaaraa, h?n voi hyvin siell?, miss? h?n on ... hm..."

Vaimo istautui ik??n kuin uupuneena. "Lienee sitten niin, -- min? uskon teit?," kertoi h?n hetkisen aikaa. "No, mink? t?hden j?i Juho j?lkeen?"

"Niin, n?ettek?s, h?n j?i kauppias Denissen luokse, kun h?nell? ei viel? olleet kaikki pakat valmiina," lausui renki; "niin, senh?n voitte uskoa..."

Vaimo n?ytti tyyntyneelt?; mutta h?n ei uskonut ainoatakaan tuon kelpo rengin sanaa; sill? h?n huomasi pojastansa, ett? kaikki asiat eiv?t olleet oikein ja ett? vaan s??liv?isyydest? ei tahdottu heti ilmoittaa h?nelle totuutta. Tavallista oli aina Ollin kotiin tullessa, ett? vuona tuli h?nen luoksensa ja alkoi leikki?; nytk??n ei se unhottanut osaansa, vaan tuli aivan oikein, nuuski leikkikumppaniansa ja asettui kahdelle jalallensa her?tt??ksens? huomiota, mutta Olli ei ollut niin kuin ennen, h?n ei tarttunut sen pieniin sarviin eik? ojentanut jalkaansa sen puskettavaksi; h?n ei edes huomannutkaan hienokarvaista yst?v??ns?, joka viimein k?rsim?t?nn? astui muutaman askeleen taaksep?in, rynt?si sielt? ja antoi uneksivalle leikkikumppanillensa virkistysiskun kylkeen. Mutta t?m?k??n ei her?tt?nyt pojassa leikkihalua eik? suuttumustakaan, h?n vaan astui pois syrj??n ja vuona seurasi h?nt? taukoomatta.

T?m?n kaiken huomasi ?iti; mutta h?n oli liiaksi ylpe? kysy?kseen viel? jotakin ja saadakseen samanlaisia kiertelevi? vastauksia kuin ennenkin: pianhan oli renki, joka oli l?heisest? uudistalosta kotoisin, l?htev? pois ja silloin j?i h?n ja Olli kahden kesken.

Viimeinkin nousi vieras, lausui j??hyv?iset ja ratsasti hevosillansa polkua my?ten mets?n l?vitse R?myreen p?in -- ja tuvassa oli hiljaisuus.

"Tahdotko sy?d?, Olli?" kysyi ?iti ja vei puuroa p?yd?lle. "Tule ja sy?!"

"En, kiitoksia, ?iti; minun ei ole n?lk?," vastasi poika.

"Koska olet viimeiseksi sy?nyt?"

"Sy?nytk?? ... niin t?n??n varhain ... aamulla varhain, niin, ihan varmaan s?in silloin!"

"Sin? et muista, milloin olet sy?nyt," sanoi ?iti, "seh?n on ihmeellist?. No, Olli ... olittehan te tunturi-myrskyll? tois'iltana tuntureilla? Se oli silloin vaarallista t??ll? kumminkin."

"Myrskyll?k? tuntureilla?... Emme ... sit? en min? tied?k??n."

"Nyt et sin? puhu totta, Olli," virkahti ?iti; "katso minuun, poika, ?l? pelk??, Olli, en min? pel?sty ... varmaankin on minun iloni t??ll? maailmassa loppunut, mutta se ei tee mit??n ... tied?tk?, Olli ... sinun is?si on kuollut; h?nelle on tullut loppu, voithan sin? sen paremmin sanoa minulle kuin pappi, jota te tahtoisitte puhutella... Juho on kuollut!"

Olisi tarvinnut tarkastella puhujan kasvoja, ennen kun voi k?sitt??, mill? ??rett?m?ll? voimalla sellainen tunturiluonto kuin h?nell? oli, voi lannistaa jokaisen tuskan piirteen. Olli nousi yl?s ja k??nsi ensim?isen kerran t?n? iltana kasvonsa ?iti?ns? kohden.

"Niin, ?iti, is? on siell?, jossa h?nen on parempi olla kuin t??ll?. Tied?tk? ?iti, h?n on Jumalan, taivaallisen is?n luona ... h?n sai loppunsa tois'iltana, niin kuin sanoit."

"Herra antoi ja Herra otti, Herran nimi olkoon kiitetty!" kuiskasi leski raukka; mutta Olli astui h?nen eteens?, laski k?tens? h?nen olallensa ja tarkasteli h?nt? kauan silmill?ns?, jotka ajatuksista s?teiliv?t ja v?lkkyiv?t tukahdutetusta itkusta; sill? h?n oli kuitenkin lapsi, hyv?, hell? lapsi, joka nyt ensim?isen kerran seisoi el?m?n tunturimyrskyss? ja taipui siin? v?h?n -- mutta kuitenkaan ei kimmausvoima murtunut.

"?iti," sanoi h?n, "n?etk?, ?iti, ett? is?ni on poissa, h?n ei en?? hoida kotiansa eik? omaisuuttansa, sin? olet yksin?inen, ?iti!"

"Niin, rakas Olli ... niin olen yksin?inen, yksin?inen, ihan yksin?inen t??ll? vuorten ja sammalien keskell? ... yksin?inen Jumalan ja sinun kanssasi, poikani ... mitenh?n k?ynee?... Se ei tee mit??n minulle; mutta sin?, poika raukka!"

Jokaisessa onnen kohtalossa on aina vastapaino, joka kyll? ei vaikuta ensim?isess? silm?n r?p?yksess?, mutta joka kuitenkin v?hitellen alkaa. tuntua ja saattaa tunteiden ylipainon heilumaan sille puolelle, joka osoittaa pyrkimist? tasapainoon. Ilossa on t?mm?isen? ajatus onnen vaihtelevaisuudesta ja, jos sit? ei ole, tottumus, joka tasoittaa meid?n tunteemme; murheessa on se aika ja tottumus t?ss?kin -- taikka my?s joku aate, joka her?? ja saattaa sielun er??nlaatuiseen hiljaiseen heilahtelevaan liikkeesen, joka ei ole murhetta eik? lohdutusta. Niin oli nyt Ollinkin laita.

"Tied?tk?, ?iti," alotti h?n innokkaasti, "min? olen iso potka ... ?l? pelk??, min? pid?n kyll? huolen meid?n taloudestamme ... min? olen ajatellut paljon sill? aikaa kun me ratsastimme Suurlaaksosta t?nne ... min? pid?n huolta kaikista, min? pyyd?n riekkoja ja otan pauloilla j?niksi?, rupean kauppiaaksi, ostan v?h?n lis?? ja matkustan kyl??n ja Tukholmaan, siit? tulee oikein hauskaa ... hm. Kjell Kjellsson oli k?yh? raukka niin kuin min?kin, mutta h?n ryhtyi toimeen ja on nyt rikkain talonpoika koko t?ll? paikkakunnalla ja Herra tiesi, onko niin rikasta miest? mailla kuuluvillakaan."

"Sin? olet lapsellinen, Olli raukka," keskeytti ?iti, johon kuitenkin pojan l?mpim?t, loistavat kuvailukset tekiv?t vaikutuksensa.

"Lapsellinen ... niin, ?iti! Mutta katsohan, min? p??tin, n?hdess?ni is?n olevan poissa, ett? min? tulen mieheksi ja oikein kelpo mieheksi kauppatoimissa ... ja tied?tk?, ?iti, kun min? niin syd?mess?ni Jumalalle ja is?lle vannoin, ett? min? autan sinua taikka kuolen, niin tuntui minusta, vaikka oli niin kylm?, ett? j?? helisi, ik??n kuin l?mmin heng?hdys olisi k?ynyt l?vitseni ja juuri kuin lauhkea kes?inen tuuli olisi minuun puhaltanut ... ja min? uskon t?ydellisesti ja lujasti, ett? se oli is?, joka hyv?ksyi sill? tavalla minun ajatukseni."

"Jumala siunatkoon sinua, poika ... niin, sin? olet oikeassa, Juho kyll? Jumalan luona rukoilee sinun ja minun puolestani ja korkeudesta tulee voimaa ja siunausta."

Hetkisen keskusteltua, jolla ajalla Olli selitteli aikomuksensa, kysyi ?iti, miten Juho hukkui; h?n sen kyll? tiesi entiselt?, sill? semmoiset tapaukset kuin t?m?kin, eiv?t ole niin outoja t?mm?isill? vaarallisilla talvimatkoilla umpipoluilla ja tunturilaaksoissa, joissa kolkko kuolema on levitt?nyt peitteens? vuorien ja syvyyksien yli. Olli kertoi tapauksen muutamilla sanoilla, jotka olivat tarpeeksi ?idille. Min? tahdon, selvitt??kseni asian teille, jotka ette ole yht??n talvea olleet t?ss? ilmanalassa, kertoa sen my?skin.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet