Read Ebook: Tunturikoski: Jemtlantilainen kertomus by Onkel Adam

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 500 lines and 25380 words, and 10 pages

Hetkisen keskusteltua, jolla ajalla Olli selitteli aikomuksensa, kysyi ?iti, miten Juho hukkui; h?n sen kyll? tiesi entiselt?, sill? semmoiset tapaukset kuin t?m?kin, eiv?t ole niin outoja t?mm?isill? vaarallisilla talvimatkoilla umpipoluilla ja tunturilaaksoissa, joissa kolkko kuolema on levitt?nyt peitteens? vuorien ja syvyyksien yli. Olli kertoi tapauksen muutamilla sanoilla, jotka olivat tarpeeksi ?idille. Min? tahdon, selvitt??kseni asian teille, jotka ette ole yht??n talvea olleet t?ss? ilmanalassa, kertoa sen my?skin.

Oli ilta, kun tuon pienen seuran piti kulkeman niin sanotun Suurlaakson l?vitse, joka on rajatuntureilla, enn?tt??ksens? ennen y?t? er??n tunturij?rven rannalla olevalle uudisasunnolle. N?iss? laaksoissa on n?ht?v?n? omituinen ilmi? t?ss? luonnossa, joka ik??n kuin saita ?itipuoli n??nnytt?? n?lk??n ja ruoskii lapsi raukkojansa. Suvella peitt?? punainen sammal koko laakson vetisen pohjan, jonka muodostaa ainoastaan yksi alanko tunturin ja matalan vuorisel?nteen v?lill?; siell? ja t??ll? laakson kulmilla lep??v?t ikuiset lumikinokset, mutta toisilla suunnilla, joihin auringon valo saattaa vaikuttaa, kasvaa koivumets? pitkin matalaa vuoriharjannetta. Mutta n?m? koivut eiv?t enn?t? kunnaita korkeammalle; koko mets? on vaan noin paria kyyn?r?? korkeata. Koivut kuitenkin ovat toisin tahtoneet; niiden rungot ovat pyrkineet kasvamaan ja ovatkin kasvaneet hyvin pitkiksi, mutta ei korkeuteen p?in, vaan ne ovat koukistelleet tuhansiin kiemuroihin kuin korkkiruuvit, juuri kuin ukonnuolet kohonneet yl?s ilmaan ja taas taipuneet alas maata kohden juuri kuin saadaksensa uutta jalan sijaa viel?kin paremmin kest??ksens? l?nnen myrskyj?, jotka pyyhkielev?t kallioiden sivuja; mutta turhaan, ne eiv?t ole p??sseet sittenk??n sen korkeammiksi. T?st? k??rmeen kaltaisesti monista valkeista, tuskin k?sivarren paksuisista koivujen rungoista kudotusta ruhosta kohoaa yksi lehtiviuhko taivasta kohden, ik??n kuin nuo kylm?t tuulet olisivat ne semmoisiksi aitakasveiksi kerinneet. Nyt oli taas t?m? laakso peitetty lumella, joka sekanaisissa kinoksissa lep?si l?j?ttyn? juuri kuin myrskyinen meri j?hmettyneen?; tuossa oli tuo umpinainen er?maan tie, jota matkustajat kulkivat, silloin kun he meniv?t yli Ruotsin rajan, jossa he saattoivat varrota veljeskansasta tuotujen kiellettyjen tavarain tarkastusta. Se oli nimitt?in niin sanottua salakuljetusta, jota n?m? henkil?t harjoittavat hevostensa seliss? salaisesti kuljettamalla joitakuita pakkoja huiveja ja v?h?n englantilaista verkaa, joka kentiesi sittemmin tuli Tukholmassa olemaan koristeena suurelle maailmalle.

T?m?n t?hden t?ytyi heid?n kulkea semmoisia teit?.

Oli iltap?iv?; tuolla ylh??ll? tuntureilla laskee aurinko my?hemp??n, ja se loisti viel? silloin taivaan rannalla, kun he tulivat laaksoon; pian se kuitenkin laskeusi er??n kaukaisen tunturikukkulan taakse ja heti alkoivat t?hdet kiilua t?ydess? kirkkaudessaan ja revontulet alottivat leikkins?. Kaikki ennusti onnellista matkaa ja nuo kaksi miest? ja poika olivat hyv?ll? tuulella, vaikka pakkanen oli ankara ja hevoset usein horjahtelivat lumihalkeamiin ja niit? t?ytyi nostaa yl?s. He juttelivat ja laskivat leikki? kuitenkin, aina siihen asti, kun Juho seisahdutti hevosensa.

"Mit? tuo on? Jumala varjelkoon tunturimyrskyn nousemasta!" lausui h?n ja katseli taivasta kohden, jossa sumu kerrassaan himmenti t?hdet; n?ytti silt?, kuin jos valkea huntu olisi vedetty yli taivaan kannen ja revontulet leimusivat yh? heikommasti ja heikommasti siksi, kunnes ne kokonaan sammuivat.

"Jumal' varjelkoon meit?!" sanoi Juho; "kiirehtik??mme! T??ll? edess?mme on er?s tunturin haara, sinne p??semme suojaan; aja, Olli ja sin? Lassi! Meid?n t?ytyy menn? eteenp?in; kiirehtik??, muuten olemme hukassa!"

Molemmat nuoret tottelivat, sill? Juho oli ainoa, joka oli ennen matkustanut tuntureilla; Olli ja tuo nuori renki olivat ensimm?ist? kertaa semmoisella retkell?. T?m? juuri vaikutti sen, ett? kumpainenkaan heist? ei eritt?in h?mm?stynyt t?st? eik? uskonut mit??n todellista vaaraa edess? olevankaan; mutta he kiirehtiv?t kuitenkin niin paljon kuin he voivat, sill? Juho oli niin sanonut.

He olivat kappaleen matkaa ratsastaneet, kun he kuulivat, ett? Juhon hevonen horjahti lumihalkeamaan, mutta h?n k?ski heid?n jatkaa matkaansa.

"Tunturille vasemmalle! Kiireesti, kiireesti!" kuului h?n huutavan heille; "joutukaa kiireesti! -- min? tulen per?ss?," kuulivat he kaikuvan j?ljess?ns?.

Kaikki oli viel? kuitenkin tyynt?, vaikka kaikki k??riytyi tihe??n huntuun, joka v?hitellen muuttui valkeasta vaalean harmaaksi, mustan harmaaksi ja viimein ihan mustaksi.

"Miss? on tunturi vasemmalla?" kysyi Olli, "min? en n?e mit??n semmoista edess?mme."

Viel? kuulivat he takaansa kaukaa Juhon huudon: "vasemmalle! kiireesti!"

Tuskin oli viimeinen sana "kiireesti" kuulunut, ennen kun kerrassaan, ik??n kuin koko vuori olisi k??nnetty yl?salaisin, myrsky viskautui alas laaksoon tuoden mukanansa lumivirran, joka kuohuen, juuri kuin vaahto koskessa, nuolen nopeudella rynt?si kallioita vastaan, py?rtyi takaisin, lensi suoraan jyrkk?? vuoritiet? my?ten ja katosi pimeyteen. Myrsky ulvoi, m?yrysi, niin ett? ei ollut mahdollista kuulla mit??n huutoa; yht? mahdotonta oli my?s pime?ll? y?ll? n?hd? eteens? lumivirran l?vitse; hevoset seisahtuivat ja lankesivat polvillensa, -- noilla kahdella seikkailijalla oli siit? se onni, ett? he siten joutuivat niin matalalle, ett? lumivirta meni heid?n p?idens? ylitse, ainoastaan muutamia tuumia, mutta kuitenkin niin paljon ylemp??, ett? se ei heit? kohdannut; niin suoraan lent?? lumi silloin, kun sit? tunturimyrskyn siihen kuljettavat.

Hevoset, tottuneina t?mm?isille matkoille, k?yd? tarpoivat lumessa varjoisaa vuoritiet? kohden ja pian olivat he kaikki suojassa. Myrsky? kesti, lumi raivosi, lumivy?ryj? viskautui alas tunturien kukkuloilta, mutta he olivat rauhassa tuon vahvan etuvarustuksen takana, kyyristynein? semmoisen koivikon juurella, josta olen edell? kertonut. Sill? tavalla kului y? ja aamu tuli, aurinko nousi; silloin tapahtui l?mpim?n vaihdos ylh?isess? ilmassa ja myrskyn kotka sortui p?iv?n kultaisten nuolien kohtaamana. Kaikki j?i tyyneksi, selke?ksi, ja ainoastaan hiljainen tuulen henki l?hell? maata osoitti, ett? ilma viel? oli liikkeess?. Silloin kiirehtiv?t matkustajat k?tk?st?ns?. He toivoivat viel?, ett? Juho, joka niin hyvin tunsi tunturimyrskyn, olisi pelastunut; mutta laakso, josta he olivat kulkeneet, oli tasoitettu, sit? ei ollut en??; ei kuulunut huutoihin vastausta, kaikki lep?si hiljaa p?iv?npaisteessa, joka kimalteli lumessa; mutta syv?ll? lumessa nukkui tuo rehellinen, urhea Juho; eik? kukaan voinut, ennen kun suvella, sanoa, miss? h?n oli. Olli oli is?t?n.

Silloin alkoi uusi ajatus liikkua h?nen nuoressa rinnassaan ja h?n tuli kerrassaan t?ysi-ik?iseksi.

Oppi ja el?m?.

Kiert?v? koulumestari on oikeastaan kaikista Jumalan luomista ja yhteiskunnan asettamista olennoista eriskummaisin. Onpa er?s kasvilaji, jolla ei milloinkaan ole varsinaista paikkaa maassa, vaan joka uiskelee ymp?riins? veden pinnalla, aina sen mukaan, mihin tuuli sen ajaa, ja jonka juuret riippuvat ja koukkuilevat milloinkaan pohjaa saavuttamatta; ja jos ne sen saavuttavatkin, eiv?t ne huoli siihen kiinitty?. Sellainen muuttelehtava olento on my?skin kiert?v? koulumestari ja etenkin semmoinen kuin herra Koskinen, joka oli valistuksen edustajana semmoisella maapalalla, joka oli yht? suuri kuin koko joukko saksalaisia ruhtinaskuntia yhteens?. Herra Koskisesta saattoi huomata, ett? ihmiset kuitenkin ovat joitakin sangen t?rkeit? t??ll? maallisissa asioissa; sill? jos h?nell? olisi ollut yht?l?inen asema jonkun pienen herttuakunnan suhteen, kuin h?nell? nyt oli t?ss? suuressa valtakunnassa, kotipit?j??ss?ns?, niin olisi h?nell? varmaankin ollut hovi- tahi salaneuvoksen arvonimi, h?n olisi ollut Jumala tiesi mink? ritarikunnan ritari ja kuitenkin kahdentoista tusinan oppineen seuran j?sen. Nyt sit? vastaan oli herra Koskinen kiert?v? koulumestari v?h?v?kisess? maassa ja h?nen t?ytyi siis p?in vastoin kuin muut oppineet tekev?t, kulkea ymp?riins? oppivan nuorison luokse sen sijaan, kun oppilaat olisivat matkustaneet h?nen luoksensa.

Herra Koskinen oli yksi niist? ihmisist?, jotka pakottavat ihmiset huudahtamaan: "Herra Jumala! miten h?n on pieni hyv?ntahtoinen ihminen." H?n oli nimitt?in pieni, pian harmaap?inen, perin hyv?nluontoinen mies, joka piti sunnuntaisin mustia mansesterihousuja ja h?nnystakkia, siten erkaantuaksensa "talonpoikajoukosta;" sill? herra Koskinen, vaikka h?n oli hyv?nluontoinen kuitenkin, tiesi sen, ett? h?n oli valistunut mies ja osasi, jos niin tarvittiin lukea sataan asti sek? tunsi Ruotsin kohtalot niin tarkoin, kuin niit? on mahdollinen oppia tuntemaan W?hlin'in is?nmaan historiasta, jota h?n k?ytti tietol?hteen?ns?. T?m?n varman vakuutuksensa t?hden k?vi herra Koskinen jotenkin suorana, ja kun h?n kohtasi matkustavaisia herroja, jotka tulivat katsomaan Tunturikoskea, ei h?n koskaan unhottanut antaa heid?n tiet??, ett? jos kohtalo ei olisi toisin m??r?nnyt, niin h?n kentiesi istuisi Upsalassa professorina, etenkin kun h?n oli k?ynyt l?vitse Fr?s?n koulun ja ollut yhden lukukauden Hern?sandissa. Mutta t?m?n tien sulki h?nelt? lavantauti, vanhempain kuolema ja erityiset kovan onnen kohtaukset, jotka olivat seurauksina er??st? hell?st? tunteesta jotakuta neiti? kohtaan Hern?sandissa, jonka t?hden h?n siit? alkaen oli ollut ylimysvaltiaiden vainon esineen?; sanalla sanoen, sek? oppinsa t?hden ett? politikin ja sukuylpeyden uhrina esiytyi herra Koskinen huomiota puoleensa vet?v?n? henkil?n?. Asia oli oikeastaan niin, ett? h?n oli k?ynyt l?vitse Fr?s?n koulun, mutta Hern?sand, tuo ihana neiti ja vaimo, joka oli pakottanut h?nen pakenemaan tuntureille, ne olivat vaan koukkuja tuolla hyv?nluontoisella miehell?, joka aina v?h?n h?pesi, kun talonpojat vierasten l?sn? ollessa nimittiv?t h?nt? sanalla "te," jota h?n ei niin mielell??n suvainnut kuin "herra" nime?.

Rikkautensa puolesta oli Kjell Kjellsson poikkeuksena tavallisesta "talonpoikajoukosta" ja herra Koskinen puhui sen t?hden mielell?ns? Nordhallilaisesta "yst?v?st?ns?" Kjell Kjellssonista, huomauttaaksensa, ett? h?n oli yst?vyydess? h?nen perheens? kanssa.

T?t? teki h?n my?s tavallansa senkin t?hden, ett? Kjell Kjellssonilla oli, paitsi poikaa, joka k?vi Fr?s?n koulussa, pieni tytt?, jolle piti opetettaman kristillisyytt? ja muita tietoja ja h?nen opettajaksensa oli herra Koskinen valittu. H?nen opettajakutsumuksensa ei kuitenkaan supistunut siihen, vaan h?nell? oli koottuna kaikki seudun lapset Kjell Kjellssonin kes?tupaan, jossa luonnollisesti pieni Ingepori oli etevin henkil? naisv?en puolella. Jos haluatte n?hd? oikein kauniita, raittiita, ravakoita ja vilkkaita lapsia, niin k?yk?? semmoisessa koulussa Norlannissa. Ilmanala on karaissut, mutta ei koventanut heit?. Pontevuus ja voima, liittyneen? hienouteen ja noreuteen, osoittaitse koko heid?n muodossansa ja ilmestyy kaikissa heid?n liikkeiss?ns?. Pikku "Inka" -- jokap?iv?isell? nimell?ns? -- oli kahdeksanvuotias sellainen pieni olento, jolla oli suuret tumman siniset silm?t, vakaisesti hymyilev? muoto, pienet kuopat poskilla ja puhdas v?ri iholla kuin mansikalla ja maidolla. Harvat lapsista olivat niin ahkeria kuin h?n; sill? vaikka h?n oli oikein hyp?htelev?n iloinen, oli h?n kuitenkin totinen silloin, kun niin tarvitsi olla. Ei voi mik??n n?ytt?? rakastettavammalta, kuin tuo kaunis lapsi silloin, kun h?n ajatuksiinsa vaipuneena l?ksyjens? salaisuuksia miettien istui ja katseli suoraan eteens? kauniilla ajatuksellisilla silmill?ns?.

Itse herra Koskinen ajatteli itseksens?, ett? tuo Hern?sandin neiti olisi n?ytt?nyt samanlaiselta ja v?itti usein, ett? pikku Inka oli ihan samanlainen kuin "It?vallan Maria Loviisa," joka oli naimisissa Napoleonin kanssa. Inka oli siis h?nen lemmikkins?, eik? ainoastaan vanhempainsa, vaan my?s itsens?kin t?hden.

Tuollaiset lemmikit ovat kuitenkin vaarallisia kenelle tahansa, ja heikkoluonteiset ja etenkin turhamaiset ihmiset ovat enimm?n joutuvia t?h?n vallanalaisuuteen, joka tulee siten, ett? he helposti l?yt?v?t lemmikkins? eli hankkivat itsellens? ep?jumalat, joita he palvelevat, tiet?m?tt? mink? t?hden, ja tottelevat luullessansa k?skett?v?n. Herra Koskinen ei ollut, totta puhuen, juuri mik??n kovaluontoinen ja sen t?hden oli h?nell? aina muutamia lemmikki? oppilaittensa joukossa; toisia h?n taas ei voinut ensink??n k?rsi? ja n?it? paitsi oli h?nell? koko joukko semmoisia oppilaita, jotka saivat olla ja el?? jonkunlaisessa kiirastulessa; he kun eiv?t viel? olleet lemmikki? eiv?tk? vihattujakaan.

Tapahtuipa er??n? kauniina p?iv?n?, kun aurinko hymyili oikein yst?v?llisesti ja j?? oli juuri sulanut Norenj?rvest? ja kun koivut tuoksuivat hentoine vaalean viheri?ine lehtineen, ett? herra Koskinen ei ollut oikein hyv?ll? tuulella; t?m? oli sit? paitsi h?nelle hyvin tavallista koulussa, jossa h?nen t?ytyi yll? pit?? arvoansa ja esiyty? kunnioitettavana, ja t?ss? heikoille ihmisille k?y aina sill? tavalla, ett? he tulevat k?rsim?tt?miksi.

"Kuulehan, pikku Inkeri eli Kaunis Ingebori", lausui h?n lempe?sti, sill? nyt oli lemmikki kysymyksess?, "kuulehan: Toinen Laulu?"

Pikku Inka hyp?hti yl?s h?mm?styneen?, sill? h?nelle ei ollut sit? l?ksyksi annettu ja h?nen yst?v?ns? Koskinen oli erehtynyt kysyess?ns?.

"Miten monta k?sky?, lapseni?"

"Seitsem?n."

"Mit? ne vaativat?"

"Ne vaativat ... vaativat..."

"Rak ... k..."

"Rakkautta Jumalaa kohtaan," lausui tytt? h?diss??n.

"Jumalaako? L?himm?ist?mme tarkoitat kai," keskeytti koulumestari puoleksi n?rk?styneen?, sill? se ei kuitenkaan ollut hyvin, ett? lemmikki tuolla tavalla soperteli. "Hm ... hm... Kuinka meid?n tulee rakastaa l?himm?ist?mme?"

"Niin kuin itse?mme".

"Se oli oikein vastattu," virkahti herra Koskinen jotenkin sovitettuna. -- "No, sin? Lassin Anna Koskitorpasta", jatkoi h?n k??ntyen toisen tyt?n puoleen, joka oli melkein saman ik?inen kuin Inka; "kuka on meid?n l?himm?isemme?"

Lapsi, joka oli Inkaa onnellisempi siin? suhteessa, ett? h?n tiesi entiselt?, mist? kysymys oli, vastasi heti: "Kaikki ihmiset, sek? yst?v?t ett? vihamiehet, tutut ja tuntemattomat, k?yh?t ja rikkaat."

Se on kuitenkin ihmeellinen asia, ett? k?yh?in lapset kaikki lukevat n?m? sanat, vaeltavat sitte ulos maailmaan ja kuitenkin uskovat, ett? heill? on kristitty maailma edess?ns?...

"Oikein, no niin, se k?vi sent??n p?ins?," lausui herra Koskinen, sill? Anna ei ollut mik??n lemmikki, vaan oikeastaan yksi noita varsinaisia syntipukkia, joita h?n ei voinut k?rsi?. "No, ent?s raamatunlause?"

"Rak ... rakast ... rakastakaatte vihollisianne...?"

"No, ent?s sitten?"

"Rakastakaatte vihollisianne, tehk??tte niille..."

"Mit? se on?" ?rjyi herra Koskinen ja samassa silm?nr?p?yksess? sai lapsi raukka viivaimesta kolauksen p??h?ns?.

"Miten se on?"

"Siunatkaatte niit? ...," kertoi lapsi itku silmiss?, "jotka teit? kiroilevat..."

"Onko se niin?" -- taas ly?nti -- "sadattavat se on."

"Tehk??tte niille hyv??, jotka teit? vihaavat ... ja ...," nyyhkytti pieni Anna.

"Ja? ... tahdotko, ett? min? opetan sinun lukemaan, min?? ... ja?..."

Ei mit??n vastausta.

"Vai niin sin? et osaa paremmin! No, sin? saat jotakin muuta tekemist?, ett? et joudu lakkaamatta nauramaan ja ilveit? tekem??n," jatkoi h?n ja aikoi viel? kerran ly?d? h?nt?, sill? t?m?n oppineen miehen vihan syy oli oikeastaan se, ett? h?n luuli huomanneensa Annan nauraneen h?nt? jonkun kerran, juuri silloin kun h?n muutti muotonsa mahdollisimman juhlalliseksi, pit??ksens? nuhdesaarnoja. Mahdotonta kyll? on keksi? syit? niin kaukaa takaap?in, mutta luultavaa se kuitenkin oli, sill? Anna nauroi mielell?ns? ja herra Koskisella oli sellaisissa tilaisuuksissa niin perin huvittavainen muoto ja liikkeet, ett? nauruansa pid?tt??ksens? olisi tarvinnut katsoa aivan toiselle suunnalle.

Aiotusta ly?misest? ei kuitenkaan tullut mit??n, sill? Inka nousi yl?s ja otti kumppaninsa p??n k?siens? v?liin. "Ly?k?? minua, jos niin tahdotte, Koskinen, mutta jos nyt ly?tte, se kohtaa minua. N?etteh?n, ett? Anna on minun l?himm?iseni, h?n on k?yh?, minun is?ni on rikas, siin? on kaikki. Mutta h?n osasi paremmin kuin min? ja koska minua ei kuritettu, niin h?nt? ei my?sk??n saa ly?d?."

Ihmiset, jotka n?kev?t ukonnuolen iskev?n maahan ihan juuri eteens?, h?mm?styv?t kyll? varmaan, mutta herra Koskinen joutui, sanan koko siveellisess? merkityksess? h?mille, niin ett? h?n ei osannut sanaakaan lausua.

Olipa juuri kuin sala-kapina laivalla; koko tuo vallaton v?est? voisi tehd? rynt?yksen, puhumalla l?himm?isest? ja oikeudesta lain edess?; sanalla sanoen, herra Koskinen n?ki t?ydellisen vallankumouksen pienennetyss? muodossaan t?ss? muutoin rauhallisessa sekatuvassa, jossa h?n ennen oli vallinnut itsevaltiaana ja juuri itse parhain h?nen lemmikkins? kohotti kapinallisen lipun. H?n oli samanlaisessa tilassa kuin er?s It?maiden sultaani, jota h?nen omat suuri-visiirins?, h?nen omat silm?ter?ns? ja lemmikkins? uhkasivat. Semmoiset ajatukset risteiliv?t kuin mehil?isparvi tuon h?mm?styneen opettajan pieness? p??ss?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet