Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: The Broken Gate: A Novel by Hough Emerson Bracker M Leone Illustrator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1648 lines and 80981 words, and 33 pages
SYD?N
Kirja nuorisolle
Kirj.
EDMONDO DE AMICIS
Mukaillen suomentanut Maikki Friberg
Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Otava, 1913.
SIS?LLYS:
Tekij?n esipuhe. Ensimm?inen koulup?iv?. Opettajamme. Tapaturma. Toverini. Intomielisyytt?. Ensi luokan opettajattareni. Vinttikamarissa. Koulu. Nokikolari. Pieni padovalainen is?nmaanyst?v?. Vainajain p?iv?. Yst?v?ni Garrone. Hiilikauppias ja herrasmies. Veljeni opettajatar. ?itini. Yst?v?ni Coretti. Nellin puolustaja. Luokkamme ensimm?inen oppilas. Kauppias. Ylpeytt?. Ensimm?inen lumi. Muurarimestari. Lumipallo. Haavoittuneen kodissa. Pieni firenzel?inen kirjuri. Tahto. Kiitollisuutta. Apuopettaja. Stardin kirjasto. Sep?n poika. Viktor Emanuelin muisto. K?yh?t. Franti erotetaan koulusta. Sardinialainen rummunly?j?. Is?nmaanrakkaus. Kateutta. Frantin ?iti. Oikeaan osunut palkinto. Pieni juna. Ylpeytt?. Haavoittunut ty?mies. Vanki. Is?n sairaanhoitaja. Paja. Sairas opettaja. Kadulla. Iltakoulut. Kiista. Kuolemansairas muurarimestari. Kev?t. Is?ni opettaja. Parantuminen. Ty?l?is-yst?v?ni. Garronen ?iti. Uhraus. Apennineilta Andes-vuorille. Kes?. Kuuromykk?. 32 astetta. ?itini viimeinen lehti. Loppututkinto. Hyv?sti.
ENSIMM?INEN KOULUP?IV?.
Maanantaina lokakuun 17 p:n?.
T?n??n on ensimm?inen koulup?iv?.
Kuin unenn?k? kului kolmikuukautinen loma-aika maalla. ?itini saattoi minut t?n? aamuna Barettin osastoon kirjoituttaakseen minut kolmanteen alkeisluokkaan; min? muistelin hauskaa kes?el?m?? ja kuljin allap?in.
Kaikki kadut vilisiv?t poikia. Molemmissa kirjakaupoissa tunkeili isi? ja ?itej?, jotka ostivat koululaukkuja, paperia ja vihkoja, ja koulun ulkopuolelle kokoontui niin paljon v?ke?, ett? poliisilla ja koulun vahtimestarilla oli t?ysi ty? pit?ess??n sis??nk?yt?v?? auki. Astuessani ovesta sis??n taputti joku minua olkap??lle. Se oli toisen luokan opettajani, iloinen, punatukkainen mies, joka sanoi:
"Nyt olemme siis ainaiseksi erotetut, Henrik."
Min? tiesin sen kyll?, ja kuitenkin nuo sanat koskivat minuun.
Tuskin p??simme kulkemaan. Eteinen ja portaat olivat t?ynn? herroja, rouvia, kansannaisia, k?sity?l?isi?, upseereja, iso?itej? ja palvelijoita, kukin taluttaen toisella k?dell? poikasta ja pit?en toisessa todistusta, ja niin ne porisivat, ett? tuntui silt?, kuin olisi oltu markkinatorilla. Min? katselin ilolla alakerroksen tuttua eteist?, jota nyt kolme vuotta joka p?iv? olin kulkenut ja jossa oli ovet seitsem??n luokkahuoneeseen. Siell? oli tungosta. Naisopettajat kulkivat edestakaisin. Opettajattareni ensi luokan ajoilta tervehti minua ovessaan seisoen ja sanoi: "Henrik, t?n? vuonna sin? joudut yl?kerrokseen. En saa edes n?hd? sinun k?yv?n t?st? ohi!" Ja h?n silm?ili minua sangen surullisesti.
Koulun johtajaa ymp?r?iv?t levottomat ?idit, sill? koulussa ei ollut en?? tilaa heid?n lapsilleen. Minusta tuntui silt?, kuin johtajan parta olisi viime vuodesta k?ynyt valkeammaksi.
N?in poikia, jotka olivat kasvaneet ja vanhentuneet. Pohjakerroksessa, miss? j?rjest?minen jo oli p??ttynyt, n?htiin monta ensiluokkalaista, jotka eiv?t mill??n ehdolla tahtoneet astua luokkahuoneeseen, vaan k?ytt?ytyiv?t kuin mitk?kin vastahakoiset pienet aasinvarsat; v?kisin oli heit? sis??n vedett?v?. Muutamat pakenivat taas penkeist??n, toiset, jotka havaitsivat vanhempiensa poistuvan, rupesivat itkem??n, ja niin t?ytyi n?iden j?lleen palata heit? joko lohduttamaan tai mukaansa ottamaan. Opettajattaret olivat ihan ep?toivoon joutumaisillaan.
Pikku veljeni joutui ensi luokalle opettajatar Delcatille, min? yl?kerrokseen opettaja Perbonille.
Kello 10 olimme kaikki luokkahuoneissamme. Meit? oli minun luokallani 54 poikaa, mutta n?ist? oli tuskin 15 tai 16 entisi? tovereitani toiselta luokalta. N?iden joukossa oli kuitenkin Derossi, joka aina saa ensimm?isen palkinnon.
Minusta tuntui luokkahuone pienelt? ja synk?lt? muistellessani metsi? ja vuoria, miss? olin kes?ni viett?nyt. Muistelin my?skin toisen luokan opettajaani, joka aina oli niin hyv?, aina nauroi kanssamme ja sit?paitsi oli niin pieni, ett? n?ytti ihan toveriltamme. Oikein kipe?sti koski minuun ajatus, etten en?? saisi n?hd? h?nt? ja h?nen punaisia, p?rr?isi? hiuksiaan.
Nykyinen opettajamme on kookas, parraton, harmaahapsinen, otsassa poikittainen poimu. H?nen ??nens? kaikuu kolealta, ja h?n tarkastelee meit? kaikkia vakavasti, aivan kuin tahtoisi tunkea meid?n sieluihimme. H?n ei koskaan naura.
Min? tuumin itsekseni: "T?m? on ensimm?inen p?iv?. Viel? on yhdeks?n kuukautta. Voi kuinka paljon ty?t?, kuinka paljon kokeita, kuinka paljon vaivaa!" Halusin tavata ?iti?ni. Ulos menness?ni juoksin h?nen luoksensa ja tartuin h?nen k?teens?. H?n kuiskasi: "Rohkeutta, poikani! Oppikaamme yhdess?." Sitten palasin tyytyv?isen? kotiin.
Mutta ei minulla ole en?? entist? opettajaani yst?v?llisine hymyineen, eik? koulukaan tunnu yht? hauskalta kuin ennen.
OPETTAJAMME.
Tiistaina lokakuun 18 p:n?.
Nykyinenkin opettajani miellytt?? minua t?m?n p?iv?n aamusta alkaen. Astuessamme luokkaan h?n istui jo paikallaan. Ovelle ilmaantui v?h?n v?li? h?nen viimevuotisia oppilaitaan tervehtim??n vanhaa opettajaansa.
Iloisesti he huusivat: "Hyv?? p?iv??, herra opettaja, hyv?? p?iv??, herra Perboni!"
Muutamat astuivat sis??n, antoivat h?nelle k?tt? ja hiipiv?t j?lleen ulos. Selv??n huomasi, ett? he rakastivat h?nt? ja olisivat mielell??n j?lleen palanneet h?nen luokkaansa.
H?n vastasi: "Hyv?? p?iv??", ja puristi heid?n k?si?ns?, mutta ei katsonut kehenk??n erikseen. Tervehtiess??n h?n pysyi hyvin vakavana, kasvot ikkunaan p?in k??nnettyin?, ja katseli vastap??t? olevan talon kattoa. Sen sijaan ett? tervehdykset olisivat h?nt? ilahduttaneet, ne n?yttiv?t h?nt? pikemmin vaivaavan. Sitten h?n katseli meit? vuoroin kutakin hyvin tarkasti.
Kirjoitusta sanellessaan h?n astui pulpettien v?li? edestakaisin, ja kun h?n huomasi er??n pojan, jonka kasvot olivat punaiset ja turvonneet, h?n keskeytti sanelemisen, otti poikasen kasvot k?siens? v?liin ja katseli h?nt?. Sitten h?n kysyi, mik? h?nt? vaivasi, ja kosketti h?nen otsaansa tunnustellakseen, oliko se kuuma.
Sill? aikaa er?s oppilas k?ytti tilaisuutta noustakseen seisomaan penkille opettajan takana ja teki k?sivarsillaan vekkulitemppuja niinkuin nukke. Yht'?kki? opettaja k??nn?hti. Poika silloin kiireimmiten istuutui ja odotti allap?in rangaistusta. Opettaja pani k?tens? h?nen p??laelleen sanoen: "?l? tee sit? toiste!" Siin? kaikki. Sitten h?n palasi p?yt?ns? ??reen ja jatkoi sanelua. Kun kaikki oli valmista, katseli h?n meit? hetkisen ??net?nn? ja sanoi sitten karkealla, mutta kuitenkin yst?v?llisell? ??nell??n:
"Kuulkaa, meid?n on kokonainen vuosi oltava yhdess?. Koettakaamme k?ytt?? t?m? vuosi hyvin. Oppikaa ja olkaa kunnollisia! Minulla ei ole perhett?. Te olette minun perheeni. Viime vuonna oli minulla viel? ?itini; h?n on nyt kuollut. Yksin olen j??nyt. Minulla ei ole ket??n koko maan p??ll?, minulla ei ole ket??n muuta rakastettavaa, ket??n muuta ajateltavaa kuin teid?t. Te olette minun poikiani. Min? rakastan teit?, ja t?rke?t? on, ett? tekin minua rakastatte. Toivon ettei ket??n tarvitse rangaista. Osoittakaa minulle, pojat, ett? teill? on syd?nt?, silloin koulumme on oleva kuin perhe, ja te olette minun lohdutukseni ja ylpeyteni. En tahdo teilt? mit??n suullista lupausta, olen varma siit?, ett? teid?n syd?menne jo ovat suostuneet. Ja min? kiit?n teit? siit?."
Samassa vahtimestari avasi oven ja ilmoitti, ett? tunti oli p??ttynyt. Me astuimme aivan hiljaa paikoiltamme. Poika, joka tuonoin oli noussut penkiss??n pystyyn, l?heni opettajaa ja sanoi vapisevalla ??nell?: "Opettaja, antakaa minulle anteeksi!"
Opettaja silitti h?nen p??t??n ja sanoi: "Mene, poikaseni!"
TAPATURMA.
Perjantaina lokakuun 21 p:n?.
Lukukausi on alkanut onnettomuudella. Kun t?n? aamuna k?velin kouluun is?ni saattamana ja juuri par'aikaa kerroin h?nelle mit? opettaja oli sanonut, n?imme kadulla suuren ihmisjoukon, joka oli ker?ytynyt koulun oven ulkopuolelle.
Is?ni sanoi heti: "Onnettomuus! Vuosi ei ala hyvin."
Suurella vaivalla p??simme sis??n. Avara eteinen oli t?ynn? vanhempia ja lapsia, joita opettajat eiv?t saaneet siirtym??n luokkahuoneisiin. He olivat kaikki johtajan huoneeseen p?in k??ntynein? ja sanoivat v?h?n v?li?: "Poika parka, Robetti rukka!"
Yli joukon n?kyi poliisin kiilt?v? kyp?ri ja johtajan kalju p??. Samassa astui korkeahattuinen herra huoneeseen, ja kaikki sanoivat heti: "Tuossa on l??k?ri."
Is?ni kyseli er??lt? opettajalta: "Mit? on tapahtunut?"
"Pojan jalka on joutunut py?r?n alle", vastasi opettaja. "H?nen jalkansa on katkennut", sanoi toinen. "Er?s toisen luokan poika n?ki kadulla kouluun tullessaan pienen ensiluokkalaisen lankeavan muutaman askelen p??ss? l?hestyv?st? raitiovaunusta ja k?vi uskaliaasti h?neen kiinni pelastaen h?net. Mutta itse h?n ei kyllin nopeasti vet?nyt jalkaansa pois, ja raitiovaunun py?r? kulki sen yli. H?n on er??n tykist?kapteenin poika."
Meille t?t? kerrottaessa er?s nainen sy?ksyi saliin kuin mielet?n ty?nt?en v?kijoukon tielt?ns?. H?n oli Robettin ?iti, joka oli saanut tiedon tapahtumasta.
Toinen nainen juoksi h?nt? vastaan ja heitt?ytyi nyyhkien h?nen syliins?. Se oli pelastetun lapsen ?iti. Molemmat riensiv?t huoneeseen, josta kuului syd?nt?s?rkev? huuto: "Voi minun Julioni, minun lapseni!"
Samassa vaunut pys?htyiv?t oven eteen ja johtaja astui kamarista poikanen k?sivarsillaan. Lapsen kasvot olivat kalmankalpeat, silm?t olivat ummessa, ja p?? nojasi johtajan olkap??t? vastaan. Kaikki olivat ??nett?mi?. Kuului vain ?idin nyyhkytys.
Johtaja pys?htyi hetkeksi. H?n oli kalpea ja kohotti poikasta v?h?isen, jotta kokoontuneet n?kisiv?t h?net. Opettajat, opettajattaret, vanhemmat ja pojat, kaikki kuiskailivat: "Urhokas Robetti, uljaasti tehty, rakas lapsi." Ne opettajattaret ja pojat, jotka olivat aivan l?hell?, suutelivat h?nen k?si?ns? ja k?sivarsiansa.
H?n raotti si who that kin be with her! And I wonder what old Eph Adamson's goin' to say to them! Watch at them now."
The young man and his mother by this time were within the courthouse fence and coming face to face with the two public challengers, who had so fervently notified all mankind of their wish to engage in personal combat.
Those beneath the awnings now saw the tall figure of the half-wit boy, Johnnie Adamson, advance toward Aurora Lane. They saw her and the tall young stranger halt suddenly--saw the young man gently push the woman back of him and stand full front, frowning, questioning, almost directly against the half-wit. He reached out a hand and thrust him back, sternly, fearlessly, half contemptuously.
"Wait, Don! Come back!" called out Aurora Lane. "Don't get into trouble here--come--come away!"
Add to tbrJar First Page Next Page