Read Ebook: Sinister Street vol. 1 by MacKenzie Compton

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 90 lines and 4787 words, and 2 pages

H?nen ainoa todistuskappaleensa, ainoa, johon h?n takertuu ja johon h?n kohdistaa neronsa koko voiman, on ihmisten asema maailmankaikkeudessa, tuo k?sitt?m?t?n loiston ja kurjuuden sekoitus, jota ei saata muuten selitt?? kuin vetoamalla syntiinlankeemuksen salaper?iseen olemukseen. "Sill? ilman tuota salaisuutta on ihminen k?sitt?m?tt?m?mpi kuin tuo salaisuus on k?sitt?m?t?n ihmisille."

H?nen on siis pakko vahvistaakseen raamatun totuutta vedota perusteeseen, joka on juuri samasta kirjasta otettu, ja mik? on viel?kin raskauttavampaa: selitt?? laaja ja suurisuuntainen, eitt?m?t?n salaisuus ahtaalla, mit?tt?m?ll? ja raa'alla salaisuudella, joka nojaa ainoastaan taruun, kun se juuri kaipaisi todistusta. Ja -- sanottakoon se ohimennen -- on hyvin turmiollista korvata suuri salaisuus mit?tt?m?mm?ll? salaisuudella. Tuntemattoman arvoasteikossa ihmiskunta kohoaa aina pienemm?st? suurempaan. Jos p?invastoin laskeudumme suuremmasta pienemp??n, on se alkuper?iseen raakuudentilaan palaamista, miss? ??rett?myys lopulta korvataan taikakalulla tai jumalankuvalla. Ihmisen henkinen suuruus on verrannollinen niihin ongelmiin, joita h?n harrastaa, tai joiden edess? h?n pys?htyy.

Palataksemme Pascaliin h?n tuntee siis, ett? kaikki sortuu, ja inhimillisen j?rjen h?vi?ss? h?n esitt?? meille lopulta tuon kamalan vaihtoehdon, joka on h?nen uskonsa vararikon ja toivottomuuden ??rimm?inen tunnustus. Jumala, sanoo h?n, -- nimitt?in h?nen Jumalansa ja kristinusko kaikkine k?skyineen ja seurauksineen, -- Jumala on tai ei ole olemassa. Emme voi inhimillisin perustein todistaa, ett? h?n on tai ei ole olemassa.

"Jos Jumala on, on h?n loputtomasti k?sitt?m?t?n, sill? koska h?ness? ei ole osia eik? rajoja, ei h?n my?sk??n ole miss??n suhteessa meihin. Me emme siis kykene k?sitt?m??n, mik? h?n on, tai onko h?n olemassa."

H?n on tai ei ole.

"Mutta mille puolelle taivumme? J?rki ei voi m??r?t? mit??n. Meit? erottaa loppumaton kaaos. Tuon ??rett?m?n v?limatkan p??ss? pelataan peli?, ja siell? saamme joko kruunun tai klaavan. Kumman valitsette? J?rjell?nne ette voi valita kumpaakaan, j?rjell?nne ette voi puolustaa kumpaakaan."

Oikeinta olisi olla valitsematta.

"Niin, mutta valita t?ytyy: se ei ole vapaaehtoista, olet ryhtynyt peliin." Jollet valitse Jumalan olemassaoloa, v?it?t, ett? h?nt? ei ole, josta h?n rankaisee iankaikkisesti. Mit?p? vaaraa siis on siin?, ett? kaiken varalta valitset h?nen olemassaolonsa? Jollei h?nt? ole, menet?t muutaman v?h?p?t?isen ilon, jonkun mit?tt?m?n nautinnon t?ss? el?m?ss?, sen vuoksi, ett? pienet uhrauksesi j??v?t palkitsematta. Jos h?n on, voitat iankaikkisuuden t?ynn? sanomatonta autuutta.

"Se on totta, mutta kaikesta huolimatta on luonnonlaatuni sellainen, etten voi uskoa."

?lk??n se est?k?: seuraa sit? tapaa, mill? ovat aloittaneet ne, jotka uskovat, ja jotka aluksi eiv?t my?sk??n uskoneet.

"Siis ollen uskovinaan, ottamalla siunattua vett?, luettamalla messuja j.n.e. Luonnollisesti jo sekin saattaa sinut uskomaan ja yksinkertaistuttaa mielesi. -- Mutta sit?h?n juuri pelk??n. -- Ja miksi, mit? siin? menet?t?"

Enemm?n kuin kolmen vuosisadan aikana eiv?t uskonpuolustajat ole lis?nneet yht??n kelvollista todistetta tuohon Pascalin kamalaan ja ep?toivoiseen lauselmaan. Siin? siis kaikki, mit? ihmis?ly on keksinyt pakottaakseen meid?t uskomaan. Jos Jumala, joka vaatii uskoamme, ei halua, ett? tekisimme p??t?ksemme j?rkemme avulla, mink? perusteella me siis valitsisimme? Tavanko perusteella? Rodun tai syntym?n satunnaisuuksien nojalla, ep?m??r?isen esteettisen tai tunteellisen arpapelin mukaan? Tai onko h?n antanut meille korkeamman tai varmemman aistin, jonka edest? ymm?rryksen tulisi v?isty?? Miss? se olisi? Mik? sen nimi on?

Jos tuo Jumala rankaisee meit? siit?, ettemme ole sokeasti seuranneet uskoa, joka ei v?ltt?m?tt?myyden pakosta sovellu h?nen meille antamaansa j?rkeen, jos h?n kurittaa meit? sen vuoksi, ettemme ole, tuon suuren arvoituksen edess?, jonka h?n ratkaistavaksemme asettaa, tehneet valintaa, jota ei hyv?ksy se, mit? h?n on pannut meihin parasta ja itse??n l?hinn? olevaa, niin emme voi vastata mit??n. Me olemme julman ja k?sitt?m?tt?m?n pelin pett?mi?, olemme pelottavan ansan ja ??rett?m?n v??ryyden uhreja; ja mill? kidutuksilla tuo v??ryys meit? raskauttaneekin, ovat ne kuitenkin v?hemm?n siet?m?tt?mi? kuin sen ikuinen l?heisyys, joka on niiden alkuunpanija.

Tuhoutuminen.

Niin olemme siis kuilun reunalla. Se on nyt tyhj? kaikista niist? unikuvista, joilla esi-is?mme olivat sen kansoittaneet. He luulivat tiet?v?ns?, mit? siell? on; me tied?mme vain sen, mit? siell? ei ole. Se on laajentunut kaikella sill?, mink? olemme tottuneet j?tt?m??n huomioon ottamatta. Odottaessamme, ett? tieteellinen varmuus l?p?isisi sen pimennot -- sill? ihmisell? on oikeus toivoa sellaista, mit? h?n ei viel? tajua -- ainoa seikka, mik? kiinnitt?? mielt?mme, koska se on siin? pieness? valokeh?ss?, jonka nykyinen ?lymme piirt?? pime??n y?h?n, on se kysymys, onko outo maailma, jonne menemme, pelottava vai ei.

Uskontojen ulkopuolella on nelj? v?litt?m?sti mahdollista ratkaisua: t?ydellinen tuhoutuminen, j?lki-el?m? nykyisine tietoisuuksinemme, j?lkiel?m? mink??nlaisetta tietoisuudetta ja lopuksi j?lkiel?m? yleisess? tietoisuudessa tai toisella tapaa tietoisena kuin mit? meille on t?ss? maailmassa suotu.

T?ydellinen tuhoutuminen on mahdoton. Me olemme vankeja ??rett?myydess?, jossa mik??n ei h?vi?, miss? kaikki hajaantuu, mutta mik??n ei katoa. Ei ruumis eik? ajatus voi pudota kaikkeuden ulkopuolelle, pois ajan ja avaruuden rajoista. Ei atomiakaan lihastamme, ei yht? ainoaa hermojemme v?r?hdyst? mene sinne, miss? niit? ei en?? olisi, koskei ole olemassa sellaista paikkaa, miss? ei mit??n en?? ole.

Miljoonia vuosia sitten sammuneen t?hden valo harhailee viel?kin eetteriss?, miss? silm?mme kohtaavat sen ehk? t?n?kin iltana, kun se jatkaa p??tt?m?t?nt? matkaansa. Samoin on kaiken sen laita, mit? n?emme, niinkuin senkin, mit? emme n?e.

Voidaksemme tuhota jotakin -- sy?st? sen tyhjyyteen, t?ytyisi tyhjyyden olla olemassa, ja jos se on miss? muodossa hyv?ns?, ei se en?? olekaan tyhjyys.

Heti kun koetamme eritell?, m??ritell? tai ymm?rt?? sit?, puuttuu meilt? ilmaisuv?lineit? ja ajatuksia tai ne luovat sellaista, mit? kielt??kseen ponnistelevat. Tyhjyyden k?sitteen, samoin ??rett?myyden ??rien, tajuaminen on yht? vastaista j?rkemme luonteelle ja todenn?k?isesti kaikelle mahdolliselle j?rjelle. Ja muuten on olemassa vain kielteinen ??rett?myys, jonkunlainen pimentojen ??rett?myys, mik? on p?invastainen kuin se, jota j?rkemme pyrkii selvittelem??n; tai pikemmin se on vain lapsellinen, ?lymme antama nimi k?sitteelle, jota se oi ole koettanutkaan tajuta, sill? meh?n nimit?mme tyhjyydeksi kaikkea sit? mihin aistimme tai j?rkemme ei pysty, ja mik? on olemassa tiet?m?tt?mme.

Mutta, sanottaneen ehk?, jos kaikkien maailmoiden ja kaikkien asioiden tuhoutuminen on mahdotonta, on kuitenkin v?hemm?n varmaa, ett? niiden kuolema olisi mahdoton, ja mik? erotus meid?n kannaltamme on tyhjyydell? ja iankaikkisella kuolemalla? T?ss? mielikuvituksemme ja sanat johtavat meid?t harhaan. Yht? v?h?n kuin tyhjyytt?, voimme k?sitt?? kuolemaakaan. T?ll? sanontatavalla me tarkoitamme niit? tyhjyyden pieni? osia, jotka luulemme ymm?rt?v?mme. Mutta jos tarkastamme asiaa l?hemmin, t?ytyy meid?n huomata, ett? k?sityksemme kuolemasta on liian lapsellinen sis?lt??kseen pienint?k??n totuutta. Se ei ole yht??n korkeampi kuin oma ruumiimme eik? saata arvioida maailmankaikkeuden kohtaloita.

Me sanomme kuolemaksi kaikkea sit?, mill? on hiukan erilainen el?m? kuin meill? itsell?mme. Niin puhumme maailmasta, joka meist? n?ytt?? liikkumattomalta ja j??tyneelt?, niinkuin kuu esimerkiksi, koska olemme vakautuneita siit?, ett? kaikki el?in- ja kasviel?m? on sielt? ikuisesti sammunut. Mutta muutamia vuosia sitten olemme oppineet, ett? n?enn?isesti liikkumattomintakin ainetta el?hytt?? niin voimakas ja hurja liikunta, ett? elollisten olentojen el?m? on vain kuin unta ja liikkumattomuutta verrattuna siihen huimaavaan tarmoon, joka piilee maantien kivess?.

Kaikki kuoleva lankee el?m?n helmaan, ja kaikki syntyv? on samanik?ist? kuin se, mik? kuolee. Jos kuolema meid?t veisi tyhjyyteen, toisiko siis syntyminen meid?t samasta tyhjyydest?? Miksi edellinen olisi mahdottomampaa kuin j?lkim?inen? -- Mit? enemm?n inhimillinen ajatus nousee ja kasvaa, sit? k?sitt?m?tt?m?mm?ksi muuttuu tyhjyys ja kuolema. Kaikissa tapauksissa, ja se on t?rke?t? t?ss? kohdassa, jos tyhjyys olisi mahdollinen, voimatta olla sit? taikka t?t?, ei se saattaisi olla pelottava.

Tietoisuuden j?lkiel?m?.

Mist? siis syntyy tuo tietoisuus min?st?, joka tekee meist? jokaisesta maailmankaikkeuden keskipisteen, ainoan seikan, mik? ajassa ja avaruudessa on t?rke?? Rakentuuko se ruumiimme aistimuksista vai siit? riippumattomista ajatuksista? Olisiko ruumiillamme tietoisuutta itsest??n ilman ajatuskyky?mme, ja toiselta puolen, mit? olisi ajatuksemme ilman ruumistamme?

Me tunnemme ajatuksettomia ruumiita, mutta emme ajatuksia ilman ruumista. On melkein varmaa, ett? on olemassa ?ly, jolla ei ole mit??n aistia, mit??n elimist?? sit? luomassa tai ravitsemassa, mutta on mahdotonta kuvitella, ett? meid?n ?lymme saattaisi olla n?in olemassa, pysyen yh?ti samanlaisena kuin se, joka ammensi aistimiskyvyst?mme kaiken sen, mik? sit? el?hytti.

Tuo min?, sellaisena kuin sen k?sit?mme ajatellessamme sen h?vi?n seurauksia, ei siis ole henkemme eik? ruumiimme, koska tunnustamme, ett? ne molemmat ovat aaltoja, jotka vieriv?t ja uudistuvat lakkaamatta. Onko se liikkumaton piste, joka ei saattaisi olla muotoa eik? sis?llyst? -- n?m? aina kehittyv?t -- eik? el?m??, muodon ja sis?llyksen alkusyyt? ja tulosta? Meid?n on todella mahdotonta k?sitt?? tai m??ritell? sit? tai sanoa, miss? sen paikka on. Kun tahtoo palata sen ??rimm?isille l?hteille, tapaa vain muistojakson, sarjan muuten sekavia ja vaihtelevia ajatuksia, jotka kiintyv?t tuohon samaan el?miseen vaistoon, aistimistapojemme kokonaisuuden ja tietoisia tai tiedottomia ymp?r?ivist? ilmi?ist? johtuvia vastavaikutuksia.

Sanalla sanoen t?m?n sumusikerm?n kiintein kohta on muistimme, joka toiselta puolen n?ytt?? perin ulkonaiselta apuominaisuudelta, kaikissa tapauksissa yhdelt? aivojemme hauraimpia kykyj?, sellaisia, jotka katoavat mit? pikimmin terveytemme hiukankin h?iriytyess?.

"Juuri se", on er?s englantilainen runoilija hyvin sattuvasti sanonut, "mik? vaatii ikuisuutta ??nekk?immin, on se, mik? minussa h?vi??."

Yhdentekev??; tuo niin ep?varma, niin k?sitt?m?t?n, niin haihtuva ja mielivallasta riippuva min? on siin? m??rin olemuksemme keskus, kiinnitt?? mielt?mme niin yksinomaisesti, ett? kaikki tosiasiat h?vi?v?t tuon haamun tielt?. Meille on yhdentekev??, tunteeko ruumiimme tai sen aineosat ikuisuudessa kaiken onnen ja kaiken kunnian, k?yk? se ihmeellisimpien ja ihanimpien muutosten l?pi, tuleeko siit? kukka, tuoksu, kauneus, kirkkaus, eetteri, t?hti -- ja varmaa on, ett? siit? tulee jotakin sellaista, ja ettei meid?n tule hakea kuolleitamme vain hautausmailta, vaan avaruudesta, ilmasta, valosta ja el?m?st?. Yht? yhdentekev?? on meist?, kehittyyk? ?lymme ottaakseen osaa maailmoitten el?m??n, ymm?rt?m??n, hallitsemaan sit?.

Me olemme vakautuneita siit?, ettei tuo ollenkaan liikuta eik? ilahuta meit? eik? tule osaksemme, jollei tuo muutamien, melkein aina v?h?p?t?isten tosiseikkojen muisto seuraa meit? t?m?n kuvaamattoman onnen todistajana.

Minulle on yhdentekev??, sanoo tuo ahdasj?rkinen min?, p??tetty??n olla mit??n ymm?rt?m?tt?, minusta on yhdentekev??, ovatko olentoni korkeimmat, vapaimmat, kauneimmat osat ikuisesti el?vi? ja kirkkaita korkeimmassa riemussa, ne eiv?t en?? kuulu minulle, min? en en?? tunne niit?. Kuolema on murtanut tuon hermo- ja muistoverkon, joka ne yhdisti, en tied? mihin keskukseen, miss? on se piste, jonka tunnen olevan koko oman itseni.

N?in irroitettuina ja avaruudessa leijailevina on niiden kohtalo minulle yht? outo kuin kaikkein kaukaisimpien t?htien vaiheet. Kaikki, mit? tapahtuu, on olemassa minua varten vain sill? edellytyksell?, ett? se suhtautuu siihen salaper?iseen olentoon, josta en tied? miss? se on tai tarkemmin ei miss??n, ja jota kuljetan mukanani kuin peili? t?m?n maailman l?pi, jonka ilmi?t ruumistuvat vain sik?li, kuin ne siihen kuvastuvat.

Kuolemattomuuskaipuumme tuhoaa siis itsens? saadessaan muodon, koska perustamme jatkuvan el?m?mme harrastuksen kokonaisel?m?mme satunnaisimmille ja haihtuvimmille osille. Meist? tuntuu, ett? jollei el?m?mme jatku useimpine heikkouksineen, v?h?p?t?isyyksineen ja vikoineen, jotka ovat sille ominaisia, ei sit? erota mik??n toisten olentojen el?m?st?; ett? siit? tulee vain tajuttomuuden pisara tuntemattomuuden valtameress?, ja kaikki, mit? sitten seuraa, ei meit? en?? liikuta.

Mink?laisen kuolemattomuuden voi luvata ihmisille, jotka melkein v?ltt?m?tt?m?sti k?sitt?v?t sen t?ten? Mit? tehd?? kysyy meilt? lapsellinen, mutta syv? vaisto. Kaikenlainen kuolemattomuus, joka ei laahaa l?pi iankaikkisuuden, niinkuin rangaistusvanki painoa jalassaan, t?t? omituista, muutamien vuosien liikunnon luomaa tietoisuutta, kaikki kuolemattomuus, jolla ei ole tuota meid?n henkil?llisyytemme h?vitt?m?t?nt? tunnusmerkki?, on meist? samaa kuin olematon. Useimmat uskonnot ovat t?ysin k?sitt?neet sen ja kiinnitt?neet huomiota siihen vaistoon, joka haluaa j?lkiel?m??, h?vitt?en sen samalla. N?in katoolinen kirkko, joka ottaa huomioon alkuper?isimm?tkin toiveet, ei ainoastaan takaa meille maallisen min?mme koskematonta kest?vyytt?, vaan my?skin oman lihamme yl?snousemisen.

Siin? on arvoituksen keskipiste. Tuo pieni tietoisuus, tuo erikoismin?n tunne, melkein lapsellinen ja kaikissa tapauksissa perin rajoitettu -- luultavasti jokin nykyisen ?lymme vamma -- vaatimus, ett? se seuraisi meit? aikojen ??rett?myyksiin, ett? ne ymm?rt?isimme niist? nauttiaksemme, eik? se ole samaa kuin koettaa tajuta esinett? elimell?, joka ei ole luotu tuota tajuamista varten? Eik? se ole samaa kuin vaatia k?tt?mme havaitsemaan valoa, tai ett? silm?mme ottaisivat vastaan tuoksuaistimuksia? Eik? siten toiselta puolen menetelt?isi kuin sairas, joka tunteakseen itsens?, ollakseen varma omasta minuudestaan, uskoisi olevan v?ltt?m?t?nt? ulottaa sairaus terveydenkin p?iviin ja aikojen loppumattomaan jaksoon?

T?m? vertaus pit?? muuten paikkansa paremmin kuin vertaukset tavallisesti. Kuvitelkaa mieless?nne sokeaa, joka samalla olisi rampa ja kuuro. H?n on ollut sellainen syntym?st??n saakka ja on juuri t?ytt?nyt kolmekymment? vuotta. Mit?h?n hetket ovat piirt?neet tuon kuvattoman el?m?n kudokselle? Onneton lienee koonnut muistonsa k?tk?ihin, muitten muistelmien puutteessa, joitakin heikkoja kylmyyden tai kuumuuden, v?symyksen ja levon, enemm?n tai v?hemm?n ankaran ruumiillisen kivun, janon ja n?l?n aistimuksia.

Luultavaa on, ett? kaikki inhimilliset ilot, kaikki toiveet ja unelmat ihanteesta ja paratiiseistamme supistuvat h?nen mieless??n h?m?r?ksi hyvinvoinniksi, joka seuraa tuskan lieventymist?. T?m? on siis tuon tietoisuuden ja tuon min?n ainoa mahdollinen varustus. ?ly, jota ei koskaan ole ulkoap?in vaadittu mihink??n, nukkuu syv?sti tiet?m?tt?m?n? itsest??n.

Mutta kuitenkin lienee kurjalla oma el?m?ns?, johon h?n liittyy yht? l?heisesti, yht? tulisesti kuin ihmisist? onnellisin. H?n pel?nnee kuolemaa, ja ajatus joutua iankaikkisuuteen, saamatta mukaansa sairasvuoteen pimeitten ja hiljaisten hetkien mielenliikutuksia ja muistoja, sy?ksisi h?net ep?toivoon, mihin meid?t sy?ksee ajatus, ett? meid?n tulee haudan kylmyyden ja pimeyden vuoksi luopua kunniakkaasta, valoisasta ja rakkaasta el?m?st?.

Otaksukaamme, ett? ihme yht'?kki? elvytt?? h?nen silm?ns? ja korvansa, ilmaisee h?nelle avoimesta i

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet