Read Ebook: Lippincott's Horn-Ashbaugh Speller For Grades One to Eight by Ashbaugh Ernest J Ernest James Horn Ernest

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1776 lines and 50461 words, and 36 pages

KEIKARI SEK? MUITA KERTOMUKSIA

Kirj.

AUGUST STRINDBERG

Suomentanut Larin Ky?sti

H?meenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1911.

O. Y. H?meenlinnan Uusi Kirjapaino.

SIS?LLYS:

August Strindberg. Keikari. Otteluiden v?lill?. Toivorikas nuorukainen. Vanha ja uusi aika. Claris Majorum exemplis.

August Strindberg.

Strindberg seisoo nyt miehuutensa koko voimassa ja monet h?nen entiset vastustajansa ovat nyt h?nen kannattajiaan, v?hitellen aletaan ymm?rt?? h?nen suurta merkityst??n uudistajana ja kasvattajana, totuuden taistelijana ja ihmiskunnan henkisen? parantajana.

Suomenkielell? on ilmestynyt perin v?h?n Strindbergin teoksia: "Hems?l?iset", "Vaiheita", "Vuosisatain kuvia ja vaiheita", "Avioel?m??", "Punainen huone", "Mestari Olavi" ja ehk? joku muu.

Suomentaja,

Keikari.

T?m? henkil? oli onnettomuudekseen ylemm?n virkamiehen poika, is?n, joka p??lle p??tteeksi oli varakas; sit? paitsi oli h?nell? hyv? nimi ja vaikkei se ollutkaan merkitty aateliskalenteriin, niin oli sill? ?rsytt?v? kaiku ja se her?tti sit? suurempaa harmia, sill? sen ulkomaalainen tavaamistapa aiheutti aina, nimi lausuttiin v??rin; siin? oli pari kirjainta liikaa.

Sit?paitsi oli luonto antanut h?nelle miellytt?v?n ulkomuodon, sent?hden osoitti h?n kiitollisuuttaan hoitamalla sit? hyvin; h?n k?ytti mielell?ns? uutta pukua joka puolivuosi, ja h?n harjautti vaatteensa joka aamu; eik? h?n voinut menn? luennolle ilman kalvosimia; h?n ei pist?nyt housuja kenkiin tien ollessa kuraisen, vaan k?ytti kalossia. H?n k?ytti tirkistyslasia, koska h?nell? oli huonot silm?t, sill? h?n oli mielest?ns? liian nuori k?ytt?m??n lasisilmi?.

T?m? kadehdittu ja kovin parjattu mies sai kiitt?? onnettomuuksistaan kasvatustansa, ja olkoon h?nen el?m?ntarunsa varoitukseksi vanhemmille ja asianomaisille.

H?n kirjoittautui is?ns? toivomuksen mukaan Y:n osakunnan j?seneksi, vaikka h?n olikin suorittanut ylioppilastutkintonsa p??kaupungin oppikoulussa. Kun h?n tuli osakuntaan, huomasi h?n ymp?rill??n kuuden jalan pituisia, leve?hartiaisia osakuntalaisia, joita h?n ei koskaan ennen ollut n?hnyt, ja jotka puhuivat h?nelle vierasta murretta. He tarkastelivat h?nen vaatteitansa ep?luulolla. Ensi alussa ei kukaan uskaltanut juoda h?nen kanssansa sinun maljaa, sill? he pitiv?t h?nen likin?k?isyytt?ns? ylpeyten?, kunnes er?s vanhempi j?sen esitti yleisen sinunmaljan "katuojakakaran" kanssa, sill? niin nimittiv?t osakuntalaiset siihen aikaan p??kaupungin asukkaita. Koska ei uhri tahtonut juoda ylellisesti, kielt?ytyi h?n juomasta pohjaan jokaista lasia, ja t?m? seikka nosti mieliharmin myrskyn.

H?n koetti l?henty? muutamia ik?isi?ns? toveria, mutta n?iden aika kului kunniakkaiden tuttavuusliittojen solmimiseen vanhempien osakunnanj?senten kanssa.

H?nen toisen osakunnassa k?yntins? k?vi viel? hullummin. H?n ei voinut ottaa osaa ratsuv?kitaisteluun sent?hden, ett? h?nen tirkistyslasinsa oli mennyt rikki hauskassa sotilasleikiss? "Kirkon piirityksess?".

Ratsuv?kitaistelu tapahtui n?in: osakunta jakaantui kahteen joukkoon, puettuina teatteripukuhuoneen kyp?riin, sapelit vy?ll? ja haarniskat rinnalla ratsastettiin poikkipuolin tuolin sel?ss?, sitten nelistettiin yleisesti l?pi salin ja vihdoin tehtiin rynn?kk? hirveiden torvitoitotuksien kaikuessa. S?retyt tuolit pantiin osakunnan laskuun nimell?: teatteri.

Seuraavassa osakunnan istunnossa luki muuan runoilija runon nimelt?: "Keikari" ja se her?tti yleist? riemua. T?ss? runotekeleess? kuvailtiin onneton mies kiireest? kantap??h?n; h?nen housunsa, h?nen kellonper?ns?, h?nen kalvosimensa, h?nen kalossinsa, h?nen huonot silm?ns?, h?nen puhtaat nen?liinansa, h?nen is?ns? ja ?itins?.

Siit? hetkest? asti ei keikari en?? k?ynyt osakunnassa vaan k?vi vanhojen koulutoveriensa luona.

Alkoi liikkua kummallisia huhuja. Er?s oli n?hnyt h?nen sy?v?n kahvelilla "G?stiksess?", toinen oli kuullut h?nen kielt?ytyv?n ottamasta nelj?tt? ryyppy? voileip?p?yd?n ??ress?; toinen oli n?hnyt h?nen ratsastavan Tukholman tiell?. H?n k?vi s??nn?llisesti luennoilla ja kollegioissa; h?n oli siis p?lkkyp??, senh?n huomasi jo h?nen ulkomuodostansakin. Er??n? aamuna her?tti t?m?n onnettoman miehen er?s pitk? osakuntalainen, joka kiroten vaati h?nt? lainaamaan rahoja. Vastav?itteet eiv?t auttaneet, sill? osakuntalaisella oli vakuutettu kirje k?dess?, kohteliaisuudesta oli h?n sen ottanut postista antaakseen keikarille; olipa h?n sen jo avannutkin ja jakanut veljellisesti kahteen eri suureen osaan, mutta h?n kirosi ja vannoi, ettei h?n ollut lukenut kirjett?.

Kun kirjeen vastaanottaja ilmaisi tyytym?tt?myytens? kirjeen avaamisen johdosta, luettiin t?m? h?nelle viaksi ensim?isess? juniorinvaalissa.

Sen j?lkeen h?n ei koskaan voinut k?yd? osakunnan lukusalissa sill? aina siell? sateli salakavalia soimauksia ja salak?hm?isi? sivuletkauksia.

Seurauksena oli, ett? nuori mies sek? muutamat h?nen onnettomuustoverinsa vuokrasivat itsellens? erityisen huoneuston, jossa he saattoivat lukea sanomalehti? ja my?s pelata korttia. T?m? oli hyvin varomatonta, nyt saivat pikkukaupungin juorut tulta tappuroihinsa.

Kuiskailtiin salaper?isist?, hurjista juomingeista, salaisesta ep?siveellisest? el?m?st?, ennen halveksittiin, nyt kerrassaan inhottiin kaikkia paremmin puettuja ylioppilaita.

H?nen sisarensa aikoi matkustaa kasvatuslaitokseen Lausanneen ja koska ei h?n voinut ottaa mukaansa pient?, kaunista vinttikoiraa, j?tti h?n sen veljens? huostaan.

Mik??n matkustava kuninkaallinen henkil? ei koskaan her?tt?nyt Upsalassa sellaista huomiota kuin t?m? pieni koiraraukka. Seistiin jonossa katuk?yt?vill? ja nauraa r?k?tettiin, isot koirat ?rsytettiin pienen raukan kimppuun, saattoipa tapahtua, ett? h?n itsekin sivumennen sai iskun kepist?. Kun oli kahdenkymmenen asteen pakkanen, alkoi koira vilusta v?rist?, silloin sai se villapeitteen. T?m? tarpeeton uutuus oli kuulumaton, ja n?rk?stys oli yleinen: kuului yksi ainoa huuto: "katsokaas koiraa, jolla on hevosloimi", luultiin nimitt?in, ett? ainoastaan hevosilla on loimi.

Koira t?ytyi l?hett?? taas kotiin saatuaan ensin er??ss? ravintolassa konjakkiin kastettuja sokerinpalasia, joista se sairastui.

H?n oli er??lt? rakkaalta sukulaiselta uskaltanut saada lahjaksi hyvin kauniin, palmulehden suonesta valmistetun kepin; koska h?n oli kiintynyt t?h?n seuraan, oli h?n teett?nyt nuppiin hopeaisen levyn. T?m? tarpeeton ylellisyys oli maksanut h?nelle riksin, tai nelj? totia kuten h?nen osakuntalaisensa laskivat; mutta koska kultasepp? turhamielisyydest? tai varomattomuudesta oli leimannut levyn, aikaansai t?m? viaton kapine monta k?rsimyst?. Er?s Y:n osakuntalainen sattui er??n? iltana etsiess??n merenruokokeppi??n p??sem??n salaisuuden perille, se levisi kulovalkeana.

"Oletteko n?hneet keppi??"

Kahdeksaan p?iv??n ei puhuttu muusta kuin kepist?. Sit? potkittiin ja piinattiin ja se heitettiin ravintolan eteiseen, levy sai kuhmuja, vernissa hankautui, mutta keppi kesti, sill? se oli hyv? keppi, ja se oli sen onnettomuus.

Er??n? p?iv?n? se katosi, omistaja etsi sit? turhaan kalossilaatikon takaa, jonne h?n sen tavallisesti asetti: se oli kadonnut. Omistaja pani ilmotuksen kulmaan ja lupasi suhteellisesti ison palkkion l?yt?j?lle. Nyt seisoi ihmisjoukkoja kulmassa; naurettiin ja luikattiin ja kirjoitettiin muistutuksia ilmoitukseen.

Er??n? aamuna oli kepin omistaja k?velyll? pitkin jokivartta. H?n huomasi, ett? niittymaa tien varrella oli pengottu: turpeita oli tallattu kuten karjan laitumella kulkiessa, mutta siin? ei kulkenut karjaa, sill? kosteassa maassa n?kyi korkoraudan selv?t j?ljet.

Ruohikossa kimmelsi jotain; siin? oli onneton hopealevy ja sen vieress? oli keppi revittyn?, tallattuna, jousen kaareksi taivutettuna, mutta ei taitettuna; ja sent?hden oli maa niin pengottu. Mik??n varas ei ollut vienyt keppi?, sit? todisti se, ett? hyvin haluttu hopea oli saanut j??d? paikoilleen. Kuka sen sitte oli tehnyt?

Nelj? pitk?? vuotta vietti t?m? nuori mies, jolle luonto ja kohtalo niin runsaasti olivat tuhlanneet lahjojansa, henkipattona vaivaloista el?m??ns? pieness? kaupungissa. H?n ei ollut koskaan ylioppilas, vaikka h?n kuului ylioppilaskuntaan: h?n ei koskaan uskaltanut menn? lauluharjoituksiin, ei koskaan osakunnan kokouksiin, ei koskaan virkaanvihki?isiin eik? vieraisiin, ei koskaan tanssiaisiin eik? huvitilaisuuksiin, sill? h?nt? h?v?istiin aina; osakuntalaisten keskuudessa oli h?n tyhm?, ylpe?, pintapuolinen, irstaileva -- sanalla sanoen Keikari! Ja todellisuudessa ei h?nell? ollut yht?k??n ominaisuutta kaikista n?ist?.

Nelj?n ik?v?n vuoden kuluttua suoritti h?n loistavan juriskandidaattitutkinnon.

Tied?ttek?, mit? silloin sanottiin?

-- Sanottiin: ?-?h!

Otteluiden v?lill?.

H?n oli kyttyr?selk?inen, miesraukka, mutta h?n oli iloinen ja tyytyv?inen, sill? h?n oli lauhkea luonteeltaan ja h?n oli k?rsien p??ssyt siihen asteeseen, josta hymy alkaa. Mutta h?n oli my?skin ylpe?, Sill? h?n oli suorittanut medikofiilitutkinnon.

H?nell? oli pieni, n?pp?r? k?si, ja tarkka silm? niin, ett? ei kukaan varoittanut h?nt? jatkamasta. H?n oli hyvin k?yh?, mutta h?nell? ei ollut velkoja, mutta nyt t?ytyi h?nen niit? tehd?, sill? h?nen 200 riksin suuruinen stipendins? riitti vain kirjoihin. T?m? oli sit? kunnollista k?yhyytt?, joka el?? kielt?ymyksill?.

H?nen ylioppilasaikansa -- h?n oli nyt kandidaatti -- ei ollut lainkaan hauska. Sata riksi? oli riitt?nyt lukukaudeksi, maitoa ja leip?? aamuisin, samaa iltaisin, p?iv?llisens? s?i h?n yhdess? er??n toverin kanssa kuudesta riksist? kuukaudessa. Ullakkohuone viidest?toista riksist? sek? sylillinen puita, jonka h?n itse osti torilta seitsem?ll?.

Mutta toisinaan oli toimeentulo ollut hyvin vaikea, kun lis?menot kuten vaatteisiin, olivat tehneet loven kukkaroon, ja h?n oli tarvinnut kuusi lukukautta suorittaakseen medikofiilin.

Viimeinen lukukausi oli ollut hyvin tukala ja juuri tenttien aikana. H?n muutti syksyll? vanhaan puur?ttel??n. Rautasillan luona, ullakolle tietysti; huone oli sis??npainunut kuin laatikko p??typuolelta ja katto oli r?yst?ineen saanut ruumisarkunkannen muodon. Kauvas huoneeseen ulettui talon yhteinen savupiippu, huoneessa oli telttas?nky matrassineen, peite ja tyyny, mutta ei lakanoita; ky?kkip?yt? ikkunan luona, punaiseksi maalattu piironki ja pari tuolia, siin? koko kalusto. H?n luki puolipulloon pistetyn talikynttil?n valossa.

Tuli syyskuu ja sen mukana kylm?t ilmat; h?nell? ei ollut ollenkaan puita eik? voinut sellaisia hankkia. Silloin huomasi h?n, ett? h?nen savupiippunsa, jota h?n ei voinut hyv?ksy? sen ruman muodon takia, levitti suloista l?mp?? huoneeseen. H?n asettui istumaan nojaten selk?ns? siihen ja lueskeli. T?m? kesti kolme p?iv??, mutta nelj?nten? p?iv?n? oli savupiippu lohduttoman kylm?. H?n etsi syyt? t?h?n ja huomasi, ett? se palveli vain leivintupaa, jota k?ytettiin vain joka nelj?stoista p?iv?. T?m? oli ankara isku. H?t? alkoi n?ytt?? hampaitaan, h?n teki samoin ja mursi suurella vaivalla komerossa olevan vaatenaulapuun; sit? seurasi laudoitus. Sill? v?lin juoksenteli h?n h?m?riss? lainaamassa pes?llisen puita joltakin k?yh?lt? toverilta -- h?nell? ei ollut rikkaita tovereita.

K?yty??n useat kerrat samassa paikassa, h?pesi h?n ja oli pakoitettu k?ytt?m??n keinoa, jota h?n ennen oli pel?nnyt, h?n piti sit? melkein rikoksena.

Oli alkanut sataa lunta, mutta lumi suli ja imeytyi l?pi kattotiilien, l?pi rimojen ja kattopaperin niin, ett? vett? tippui h?nen s?nkyyns?, joka toimi sohvana p?iv?ll? ja illaksi muutettiin s?ngyksi aivan yksinkertaisesti peitett? kohottamalla; ja nyt kun ilma oli k?ynyt kylm?ksi, oli s?nky h?nen ainoa pelastuksensa p?iv?ll?kin; h?n oli h??detty asunnostaan, uhattu olemassa-olonsa ensi ehdoissa. Silloin teki h?n p??t?ksen menn? "Fernaniin".

T?m? oli katkera hetki, kysymyksess? oli h?nen kellonsa, joka oli muisto; mutta kysymyksess? oli my?skin h?nen tulevaisuutensa. H?n veti korvilleen takinkauluksensa, ettei h?nt? tunnettaisi ja suuntasi askeleensa l?pi lumikinoksien pime?lle Kuninkaanojankadulle. Pamppailevalla syd?mell? kulki h?n kauan kadulla. H?n n?ki monta kelloa riippumassa ikkunassa -- niin monta muistoa; h?n teki mielest??n jotain pahaa, mutta sitte mietti h?n tutkintoaan ja meni sis??n. Kirjava n?ky h?mmensi h?nt? hiukan. Sill? oli vaatteita, messinkisi? soittokoneita, fortepianoja, jalkineita, kirjoja, tupakkipiippuja, sateenvarjoja, kaikenlaista, jota ilman ihminen voi tulla toimeen, paitsi ilman ruokaa ja l?mp??.

H?net vastaanotti yst?v?llisesti kevytpukeinen rouva, ja h?n ilmoitti ?nk?tt?en asiansa: h?n tahtoi kysy?, voiko saada mit??n t?st? kellosta; h?n oli joutunut tilap?iseen pulaan, mutta h?n lunastaisi sen pian, se oli muisto.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet