Read Ebook: Stuifen: Historiallinen kertomus by Rack B A Suppanen Alma Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 152 lines and 12381 words, and 4 pages

Useain pienempien taistelujen j?lkeen, joilla ainoastaan tarkoitettiin saada selv?? pakanoiden sotajoukkojen asemista, k?vi viimein koko ristiretkel?isjoukko kahdessa osassa rynn?kk??n. Schwabin herttua Fredrik johti toista ja keisari itse toista. Tappelusuunnitelma oli viisaasti harkittu. Schwabin herttuan piti valerynn?k?ll? antaa sill'aikaa tekemist? vihollisten etupuolelle, kun Punaparta itse aikoi tehd? p??rynn?k?n vihollisten toista kylke? vastaan, jonka t?hden h?nen t?ytyi menn? Kalykadnos-joen yli. Mutta tuo tavallisesti pienoinen joki oli syvempi, kuin arvattiinkaan, ja sit? paitsi viel? sateista paisunut; vaan rohkean Hohenstaufenin luonteen mukaista ei ollut tuommoisten pienten vastusten karttaminen suurissa yrityksiss?; h?n k?ski jalkav?en istua ratsastajien tarakkaan ja ensim?isen? ratsasti h?n itse jokeen. Viipym?tt? seurasi h?nt? Stuifen ja Stuifenia, kuten tavallista, Rechberg sek? heid?n per?st?ns? koko joukko.

Sieramet ilmassa ui keisarin hevonen, ohjia totellen, toista rantaa kohti; jo oli sen onnistunut p??st? ihan rannalle, ja siin? koetti se vahvalla hypp?yksell? nousta maalle, mutta kaviot luiskahtivat liukkaasta maasta, se putosi taap?in, kaatui kuperkeikkaa, ja kun se j?lleen kohosi n?kyviin, oli satula tyhj?n? -- keisarillinen ratsastaja oli kadonnut.

Kauhistuksen huuto kajahti seuraavien ristiretkel?isten suusta; jokainen tahtoi auttaa, jokainen pelastaa ruhtinaan ja p??llik?n. Rechberg oli l?hinn? sit? paikkaa, johon keisari oli kadonnut; ?kki? kannusti h?n hevostansa, mutta k??nn?s oli liian pikainen, virta sai raskasta kuormaa kantavan hevosen valtaansa -- hevonen ja ratsastaja katosivat aaltoihin. Fredrik von Stuifen n?ki yst?v?ns? hukkuvan -- mutta mit?p? h?n voi huolia yst?v?st? semmoisena kauheana hetken?, kun Punaparran henki oli vaarassa! Vaikkapa hukkuva olisi ollut h?nen oma is?ns?, ei h?n olisi ojentanut k?tt?ns?, pelastaaksensa h?nt?; tuossa, tuossa, jossa hukkuneen ruhtinaan punainen vaippa ?kki? tuli n?kyviin -- siin? t?ytyi h?nen auttaa -- pelastaa! Kovasti korskuen halkoi h?nen sotaoriinsa aaltoja -- silloin tarttui ?kki? k?si nuoren ritarin jalustimeen, kalpeat kasvot tulivat n?kyviin -- se oli Rechberg.

"Auta minua, Fredrik!" voihkasi hukkuva, tuskastuneena ja rukoilevaisesti katsellen h?nt?.

Mutta Stuifenin kreivi lykk?si pois yst?v?n k?den, joka jo oli tarttunut satulaan. "Auta itse?si, poloinen yst?v?ni," huudahti h?n h?nelle, "minun t?ytyy pelastaa keisari!"

Toisen kerran katosi Hanno aaltoihin, mutta vaistomaisesti haparoi h?nen k?tens? ymp?rilleen ja tapasi uivan hevosen pitk?n h?nn?n. Ep?toivoisella voimalla piti h?n siit? kiinni, ja niin kuljetti eteenp?in uiva ratsu h?nt? mukanansa. Samassa huomasi Stuifen taasen keisarin purppuravaipan; h?n painoi kannukset niin syv?lle uljaan oriinsa kylkiin, ett? se ?hkyen ponnisti viimeiset voimansa, ja vihdoin -- vihdoin, kumartuen sivulle p?in, sai Fredrik kiinni veden p??ll? kelluvasta vaipasta. H?n veti sen luoksensa -- Punaparran kalpeat kasvot tulivat n?kyviin ja, lujasti tarttuen rakastetun ruhtinaan ruumiisen, ohjasi h?n rantaa kohti. Hevosen onnistui p??st? lujalle maalle, se nousi korkealle pystyyn takajaloilleen, ja ponnistihe maalle, samalla temmaisten Rechberginkin rannalle.

Kiireesti hypp?si Fredrik hevosen selj?st?; vapisevin k?sin riisui h?n keisarin kyp?rin ja paljasti -- kuolleen kasvot.

Fredrik Punaparta, ritariston kaunistus, kristikunnan kunnia, Saksanmaan ylpeyden ja toivon esine, oli poissa, h?nen mainehikas el?m?ns? oli loppunut, auttamattomasti loppunut!

Sill? v?lin olivat retkel?iset hankkineet ruuhen, jossa veiv?t keisarillisen ruumiin takaisin turmiovirran toiselle rannalle; mutta sill'aikaa, kun ruumista laskettiin ruuheen, n?kyi ?kki? et??lt? p?lypilvi, torvet toitottivat -- vihollisten ratsujoukko l?hestyi, uhaten joen yli tulevia kristityit? tuimalla tappelulla. El?hytt?v?sti vaikutti se n?k? surun valtaan vaipuneihin ristiretkel?isiin; nyt oli pyh? velvollisuus t?ytett?v?, taistelu keisarin ruumiista. Tuossa tuokiossa olivat kristittyjen joukot j?rjestetyt. Ojennetuin keih?in ja paljastetuin miekoin rynt?siv?t he, syd?n sykkiv?n? taistelun halusta, kolmea kertaa lukuisampain turkkilaisten kimppuun. Etup??ss? oli Stuifen ratsumiehineen, ja ristiretkel?isten sotahuuto: "Niin on Jumalan tahto!" kaikui paljoa voimakkaammin kuin "Allah -- Allah!" jota virkuilla hevosilla ratsastavat muhamettilaiset parkuivat.

Hanno von Rechberg, joka t?ll? v?lin oli t?ydellisesti tointunut kuolonh?d?st?ns?, hypp?si ensim?isen merkin kuullessaan ratsunsa selk??n; mutta h?nen s?ik?htyneet silm?ns? eiv?t olleet luotuina vihollisjoukkoon, ne katselivat vihaisesti kaikkien muiden ristiretkel?isten edell? rient?v?? Stuifenia, joka oli s??lim?tt?m?sti ty?nt?nyt h?net takaisin aaltoihin varman kuoleman saaliiksi. "Nyt tahi ei koskaan!" kuiskasi h?n k?histen ja ratsasti omien miestens? johtajana rohkean von Stuifenin per??n, kiilt?v? miekka ja ohjat vasemmassa, raskas, raudoitettu sotanuija oikeassa k?dess?. Samassa yhtyiv?t sotajoukot. Tulena v?lkkyi Fredrikin vanha sotamiekka ilmassa ja milloin se vaan putosi alas, menetti aina yksi vihollinen henkens?. Muutaman silm?nr?p?yksen kuluttua oli kentt? t?ynn? kuolleita, kuolevia ja haavoitettuja. Mutta yh? uusia taistelijoita tuli vastustamaan h?nt?, ja tihe??n kuin rakeita putoili iskuja vihollisten v??rist? miekoista, ett? urho tuskin en?? jaksoi puolustaa itse??n. H?nen voimansa alkoi v?het?, jo vuosi h?nest? vert? monesta haavasta; silloin katsahti h?n taaksensa, huomasi sinne p?in kiiruhtavan yst?v?n ja huusi h?nelle: "avuksi, -- Hanno, avuksi!"

Mutta katkeran ivallisesti ja kavalasti nauraen vastasi yst?v? h?nelle samat sanat, jotka Fredrik oli lausunut tuskin tunti sitten lyk?tess??n h?net takaisin aaltoihin: "Auta itse?si, yst?v? raukka!" ja hurjasti katsoen Fredrikkiin l?i h?n nuijallaan h?nt? p??h?n. Ik??nkuin ukonnuolen tapaamana kyyristyi uljaan Stuifenin kookas vartalo; raskaasti ja hitaasti vaipui se alas hevosen selj?st? maahan ja j?i eteenp?in pyrkivien Rechbergin ratsumiesten jalkoihin. Hirmuisesti tuhosivat voimakkaiden schwabilaisten miekat vihollisia. "Se on Jumalan tahto -- se on Jumalan tahto!" huusivat he uudestaan toimittaessaan verist? ty?t??n ja sama huuto kaikui heid?n takaansa apujoukoista, jotka, huomattuaan uskonveljiens? vaaran, kiireesti, kuolemaa pelk??m?tt? riensiv?t joen yli, p??st?ksens? osalliseksi heid?n kunniaa tuottavaan taisteluunsa.

Semmoista hurjaa rynn?kk?? eiv?t turkkilaiset orjat voineet kest??; he k??nsiv?t nopsat ratsunsa ja pakenivat kuin nuolet, j?tt?en verisen taistelukent?n kristityille voittosaaliiksi.

Mutta kalliista oli voitto ostettu. Monen kristityn ruumis peitti tappelutannerta, niiden joukossa Fredrik von Stuifenin ratsumiehet, jotka olivat uhranneet itsens? rakastetun herransa edest?. Heid?n uljas p??llikk?ns?kin makasi, pahoja haavoja t?ynn?, hevosen kavioiden polkemana, tosin viel? hengiss?, mutta silminn?ht?v?sti kuoleman kieliss?, urhollisen joukkonsa keskell?.

Ei ket??n en?? ollut elossa, joka olisi voinut ilmoittaa, ett? jalo Stuifen oli kavalan Rechberg-yst?v?n k?dest? saanut kuolon-iskun.

Teeskennellen surua ja tuskaa seisoi Hanno Rechberg uhrinsa verisen ruumiin vieress? ja p??sti h?nelt? Bertan antaman verisen vy?n, voidaksensa antaa sen morsiamelle, ilmoittaessaan h?nelle sulhasen kuolemaa. H?ijysti hymyillen ratsasti h?n pois ja muutamat toverit kantoivat kuolevaisen l?hell? olevaan asuntoon. Rechbergin inhottava aikomus oli onnistunut, tarkoitus voitettu: Fredrik von Stuifen, Bertan sulho, oli poissa tielt?. "Ah!" huudahti h?n, p??sty??n telttaansa, "vuosikauden saat itke?, suloinen morsian, mutta sitte etsit lohdutusta uuden armahan syliss? ja -- Kristuksen veren kautta -- se toinen on oleva Hanno von Rechberg!"

Keisarin kuolema seisautti tietysti v?h?ksi ajaksi ristiretkel?isten toimet, sill? kaikki pyh?n haudan puolesta taistelijat ep?iliv?t sodan onnistumisesta, kun suuri ylip??llikk? nyt oli poissa. Tosin rupesi Schwabin herttua Fredrik sotajoukon komentajaksi, mutta n?ytti silt?, kuin olisi onnikin luopunut kristityist? ja turmiota ennustava t?hti en?? vaan valaissut kristin-uskon sankareja. Taudit rupesivat rasittamaan heit?, niin ett? monta tuhatta joutui niiden uhriksi; ja kun herttua Fredrikkikin, joka oli johtanut joukon Akkon kaupungin eteen, siin? kuoli ruttoon, sai iloisesti ja rohkeasti alotettu ristiretki kehnon lopun, ainakin saksalaisten puolelta; ranskalaiset ja englantilaiset saapuivat vasta my?hemmin pyh??n maahan. Ruhtinaat, ritarit ja herrat palasivat v?kineen kotiin, mutta moni, joka l?hti kotoa viidenkymmenen johtajana, palasi yksin tahi ainoastaan muutaman palvelijan seurassa kaukaisesta maasta.

Niiden harvojen joukkoon, joiden rautainen luonne kesti ilman-alan ja tautien vaivat, kuului Hanno von Rechbergikin, ja vaikka h?n oli ripustanut mustan suruvy?n hartioilleen, oli h?nen syd?mmens? kuitenkin t?ynn? iloa, sill? h?n voi kotona, Paitsi Fredrik herttuan kuolemaa, ilmoittaa my?skin vihatun Stuifenin lopun. T?ynn? toivoa l?ksi h?n sent?hden pitk?n, vaivaloisen alppimatkan per?st? suorastaan Hohenstaufenin linnaan ilmoittamaan herttuan onnettomalle leskelle sek? ep?toivoiselle tytt?relle ja morsiamelle puolison, is?n ja sulhon kuolemaa. -- Kalmankalpeana, mutta ulkonaisesti tyynen? kuunteli luja Hohenstaufenin tyt?r kauhean ilmoituksen; mutta kun Hanno, ik??nkuin sanojensa vahvistukseksi, otti esiin tutun, armahaisen, verell? tahratun vy?n, valahtivat kyyneleet vastustamattomasti h?nen silmist?ns? ja ??neens? valittaen heitt?ytyi h?n yht? onnettoman ?itins? syliin, joka, huolimatta omasta vahingostaan ja tuskastaan, koetti lempein sanoin lohduttaa rakastettua lastansa. Rechbergikin koetti lohduttaa aivan masentunutta tytt?? ja oli kylliksi malttamaton muistuttamaan ett?, kun aika oli parantanut h?nen syd?mmens? haavan, h?n kyll? toisen rakastavan miehen rinnalla viel? oli l?yt?v? kadotetun onnensa. Mutta Bertta vastasi h?nelle ainoastaan halveksivalla katseella ja meni huoneesensa itkem??n ja etsim??n lohdutusta silt?, joka yksin voi antaa sit?, leskien ja orpojen is?lt?.

Hanno puolestaan l?ksi linnasta, kiroten itse??n ja taitamattomuuttansa; h?n ei voinut kielt??, ett? oli lausunut viittauksensa sopimattomaan aikaan ja ett? h?n sen kautta oli vaikuttanut ihan vastoin toivoansa. Mutta pian rohkasi h?n mielens? j?lleen. "Joutavia", lausui h?n itsekseen, "kaikki morsiamet toivovat, kun kadottavat armahansa, luostariin. Aika, tuo suuri, taitava l??k?ri, kyll? parantaa senkin, mik? n?ytt?? parantumattomalta; luottakaamme aikaan!"

Niin sanoen poikkesi h?n Stuifenin linnaan viev?lle tielle, ilmoittaaksensa Fredrikinkin is?lle ett'ei h?nell? en?? ollut poikaa. Vanha Stuifen kuuli kamalan uutisen lausumatta sanaakaan surunsa osoitteeksi. Mutta muutaman p?iv?n per?st? tavattiin h?net kuolleena nojatuolistansa. H?nen syd?mmens? oli s?rkynyt; hauta, joka k?tki niin monta h?nen esi-is??ns?, aukesi j?lleen ja otti vastaan, kuten luultiin, Stuifenin jalon suvun viimeisen j?senen. Mutta viel? eli yksi sen-nimine henkil? er??ss? talossa Kalykadnos-joella, vaikka semmoisessa tilassa, ett? olisi voinut luulla kuolon korjaavan h?netkin; viel? eli kaivattu Fredrik: kiitos taitavan k?den ja -- rakastavan syd?mmen huolellisesta hoidosta!

Talo, johon pahasti haavoitettu vietiin, oli er??n rikkaan vanhan juutalaisen oma, jonka oli t?ytynyt paeta Jerusalemista, kun muhamettilaiset, j?lleen valloitettuansa pyh?n kaupungin, enemm?n vainosivat "valittua kansaa" kuin kristityit?. Varovainen Iisakki, oli kuitenkin saanut pelastetuksi kaikki aarteensa, ennenkuin h?n kerj?l?isen puvussa l?ksi Jerusalemista ainoan tytt?rens? Esterin kanssa, jonka h?nen vaimo-vainajansa oli j?tt?nyt h?nelle. Mutta tuossa eritt?in kurjann?k?isess? Kilikian m?kiss? l?hell? Seleukeiaa, jonka h?n oli valinnut itselleen turvapaikaksi, ei kukaan voinut aavistaa rikkauksia olevan, ei tiet??, mit? aarteita k?yh?nn?k?isen talon ontelot sein?t sis?lsiv?t. Siell? eli vanha Iisakki, kuten n?ytti, niin varatonna kuin k?yhin h?nen kansalaisistaan, joka el?ttihe huonon ja arvottoman tavaran kaupalla. Viekas, ?lyk?s juutalainen oli osannut pett?? kaikki niin, ett? oli yksin?isyydess??n turvattu kaikesta ry?st?n ja v?kivallan vaarasta, joita h?n varmaankin olisi saanut kokea, jos olisi n?ytellyt rikkauksiansa.

Ainoastaan se puoli talosta, jossa Esterin huoneet olivat, oli koristettu komeudella, jonka vertaista saa n?hd? vaan it?maalaisten asunnoissa. Huonekalut olivat hyv?nhajuisesta puusta, koristetut runsailla veistoksilla, ja niiden p??lle oli levitetty raskasta turkkilaista vaatetta. Lattia oli pehmeiden mattojen peitossa, niin ett? askeleet keveniv?t kuulumattomiksi. Pitkin seini? asetetut tyynyt ja sohvat olivat mit? kalliimmasta kulta- ja silkkikankaasta, samoin ikkunain edess? riippuvat varjostimet, jotka estiv?t paahtavan auringon s?teet tunkeutumasta sis??n. Jokaisen huoneen keskell? oli marmoris?ili?, josta iloisesti nousevan suihkul?hteen viile? vesi nousi korkealle, puhdistaen ja vilvastuttaen ilman.

Niin ylelliseksi ja komeaksi oli vanha Iisakki laittanut tytt?rens? huoneet, sill? h?n rakasti ihmeen kaunista Esteri?ns? mit? hellimmin ja katseli useasti ihaillen h?nen hoikkaa vartaloansa, jonka kauneuden kallis ja loistava puku saattoi viel? n?kyv?mm?ksi. H?nen kasvonsa olivatkin verrattoman kauniit.

Otsansa lumivalkeutta enensiv?t suuret mustat silm?t, joiden yli kauniit kulmat kaarehtivat, ja runsaat mustat k?h?r?t, jotka pilkistiv?t esiin h?nen helmill? ja jalokivill? koristetun k??rep??hineens? alta. Nen? oli hieno ja kapea, mutta sen melkein huomaamaton kaarehtiminen ilmoitti h?nen kuitenkin kuuluvan siihen kansaan, joka on tullut tunnetuksi kotkan-nen?st?ns?. Kasvot olivat tavattoman hienot, mutta ne h?n it?maalaisten tapaan piti, vierasten saapuvilla ollessansa, aina hunnun peitossa.

Mutta viel?p? tietonsa ja taitonsa kauttakin erosi Ester useimmista heimokuntalaisistansa. Mit? huolellisimmin oli Iisakki kasvattanut h?nt? ja hankkinut h?nelle opetusta, niin ett? Ester puhui, paitsi hebreaa, hyvin sujuvasti monta muutakin it?maista kielt? ja lis?ksi viel? niin sanottua lingua francaa , jolla ristiretkel?iset tavallisesti koettivat tulla toimeen maan asukkaiden keskess?. T?m?n viimemainitun avulla, joka oli it?- ja l?nsimaisten sanojen seoitusta, oli h?n oppinut Englannin, jopa Saksankin kielt?. -- Erityinen osa h?nen tiedoistansa oli h?nen l??ketaitonsa, jota juutalaiset yleens?, sek? miehet ett? vaimot, siihen aikaan niin paljon harjoittivat, ett? juutalaiset l??k?rit olivat kaikkialla suositut ja ristiretkel?isetkin ruhtinaat ja ritarit, sairastuttuaan tai jouduttuaan haavoitetuksi, mieluimmin j?tt?ytyiv?t jonkun tuohon muuten niin halveksittuun kansaan kuuluvan oppineen hoidettaviksi. Sekin l??k?ri, jonka jalo Saladin, kuten tarina kertoo, l?hetti pahasti sairastuneelle Englannin kuninkaalle, Rikard Leijonansyd?mmelle, ja joka h?net onnellisesti paransikin, oli juutalainen.

Ester oli oppinut l??ketaitonsa Jerusalemissa sed?lt?ns?, joka oli eritt?in kuulu monista salatuista keinoistaan. H?n oli v?h?? ennen juutalaisten karkoittamista j?lleen valloitetusta Jerusalemista kuollut hyvin vanhana; mutta salaisuutensa j?tti h?n tarkalle oppilaalleen, veljens? tytt?relle Esterille.

T?h?n taloon siis, jossa Iisakki asui tytt?rineen, vietiin pahasti haavoitettu ritari ja j?tettiin vanhan juutalaisen huostaan. Mutta heti Fredrikin kavalan yst?v?n menty? kumppalineen, l?hestyi Ester palvelustyt?n seurassa haavoitetun vuodetta; taitavasti puhdisti ja pesi h?n syv?t haavat, tutki ne hienoilla aseilla ja iloksensa huomasi pian, ett'ei ollut ihan mahdotonta pelastaa nuoren, kauniin ritarin henke?, vaikka h?nen p??ns? kyll? olikin eritt?in pahasti haavoitettu. Huolellisesti voiteli h?n avonaista haavaa, jonka Rechberg oli piikki-nuijallaan ly?nyt, parantavalla voiteella, jota ainoastaan h?n osasi valmistaa kuolleen set?n neuvojen mukaan, ja pani sitte kullankarvaisille k?h?r?ille kylm?n k??reen, jota h?n tuon tuostakin kostutti samalla voiteella. Tunnottoman puoleksi avonaiseen suuhun kaatoi h?n muutaman pisaran virkist?v?? nestett?, jolla oli todellakin ihmetelt?v? vaikutus. Fredrikin melkein sammunut elonkipin? alkoi -- kiitos sille keinolle! -- j?lleen hehkua. Ensiksi rupesi nuorukaisen rinta hiljaa, tuskin huomattavasti kohoamaan h?nen heikosta hengityksest??n ja tuskin tuntuvasti rupesi syd?nkin sykkim??n, mutta pian, muutaman pisaran nielty?, muuttuivat kalman kalpeat posket vaalean-punaisiksi, suonien tykytys yh? kovemmaksi, enentyen v?hitellen, kunnes sairas joutui kuumeen valtaan, jota Ester toivoikin, sill? ilman sit? ei mik??n haava voi parantua. Mutta senkin sai h?n uusien l??kkeiden k?ytt?misell? autetuksi mielens? mukaan, ja heti kun h?n sairaan sekavista katseista ja houreista huomasi aivot kiihottuneiksi, voiteli h?n h?nen kulmiaan ja otsaansa hyv?n-hajuisella voiteella, josta haavoitettu yh? enemm?n rauhoittui ja viimein vaipui syv??n uneen.

V?sym?tt?m?n? ja huolellisesti valvoi Ester monta viikkoa l??k?rin? ja sairaanhoitajana haavoitetun vuoteen vieress?, lev?ten ainoastaan Fredrikin nukkuessa ja j?tt?en h?net silloinkin vanhan imett?j?ns? huomaan, joka sai k?skyn her?tt?? em?nt?ns?, jos sairas her?isi tahi jos joku muu tapaus vaatisi h?nen l?sn?oloansa. Niin hoiti h?n v?sym?tt?m?n k?rsiv?llisesti vierasta ritaria ja kest?v?isyydell??n onnistui h?nen pelastaa nuorukaisen henki, ry?st?? kuolemalta varma saalis.

Sairaan tila parantui parantumistaan, vaikka kyll? hitaasti, ja samassa m??rin, kuin se edistyi -- nimitt?in siit? alkaen, kun h?nen ymm?rryksens? selkeni -- lakkasi Ester tulemasta parantuvan vuoteelle, sill? vaikka l??ketaidon harjoittaminen sallikin h?nelle paljoa enemm?n vapautta, kuin it?maalaiset tavat suovat naisille, k?sitti h?n arkatuntoisuudessaan kuitenkin, ett? h?nen t?ytyi tehd? niin. Heti huomattuansa ritarin selke?mmin ja kummastuneena katselevan ymp?rilleen komeassa huoneessa, l?ksi h?n siit? pois eik? palannut, ennenkuin sairaan s??nn?llisesti palaava kuume iltaisin teki h?nen l?sn?olonsa v?ltt?m?tt?m?ksi. Esterin l?sn?olo vaikutti muuten aina ritariin rauhoittavasti, yksin hurjemmissa houreissakin. Heti kun h?n ritarin omalla kielell? pyysi h?nt? pysym??n hiljaa tahi laski pienen viile?n k?tens? h?nen kuumalle otsalleen, asettuivat h?nen hurjat hourauksensa ja h?n oli hiljaa, k?rsiv?llinen ja tottelevainen kuin lapsi ja noudatti kokonaan Esterin tahtoa. Surumielin huomasi kuitenkin Fredrik, kun h?nen ajatusvoimansa selveni, miten huntuun peitetty nainen yh? enemm?n v?istyi h?nen vuoteensa luota. Vaikka huoneessa aina vallitsikin puolih?m?r?, huomasi h?n kuitenkin liikunnoista h?net nuoreksi, ja kun h?nen ajatuksensa olivat t?ydellisesti ja pysyv?isesti selvinneet, rupesi h?n yh? enemm?n ik?v?im??n yst?v?llist? hoitajatartansa. Lis?ksi halusi h?n sanomattoman uteliaasti tiet??, ken h?n oli. Mutta kaikki, mit? h?n kyseli vanhalta palvelijalta, joka poissa olevan sijasta aina istui h?nen vuoteensa vieress?, j?iv?t vastaamatta, kenties sent?hden, ett'ei h?n ymm?rt?nyt lingua francaa tahi ei ollut sit? ymm?rt?vin??n.

Kaukaiseen kotiinkin ja Bertan luo lensiv?t h?nen ajatuksensa, mutta omaksi kummastukseksensa ei h?n en?? voinut muistella morsiantansa yht? innokkaasti ja palavan rakkauden tunteilla kuin ennen; h?nest? oli, kuin muistelisi h?n kuollutta ja h?nen kuvaansa h?mmensi yh? enemm?n olento, joka niin hell?sti hoiti h?nt?, vaikka h?n vaan kuin unissaan n?ki h?nen l?hestyv?n, heti taas kadotaksensa. Viimein koetti h?n muistaa, mit? h?nelle oli tapahtunut ja mik? seikka oli saattanut h?net siihen taloon ja sen naisen hoidettavaksi, joka alati oli h?nen mieless?ns?.

V?hitellen johtui h?nen mieleens? hein?kuun kymmenes p?iv? -- keisarin kuolema -- tappelu muhamettilaisten kanssa; ?kki? muisti h?n kohtauksen Rechberginkin kanssa ja yh? enemm?n selveni h?nelle, ett? se olikin Hanno, joka sotanuijallaan haavoitti h?nt?, saattaen h?net surman suuhun. Siit? joutui h?n semmoiseen raivoon, ett? h?n ?kki? hurjasti uhaten nousi istualleen vuoteesen ja huusi vihan vimmassa: "Haa, konna -- pelkuri, kurja pett?j?! Antakaa minulle miekkani, ett? voin rangaista sit? konnaa!"

Pelj?styen kuuli Esterin vanha palvelija, joka istui hoitajana vuoteen vieress?, tuon raivoisan uhkauksen, ja kun h?n ei ymm?rt?nyt saksaa, ei h?n voinut k?sitt?? sit? muuksi kuin uudeksi houraukseksi. Totellen em?nt?ns? k?sky? veti h?n siis peloissansa kellonnauhaa, kutsuen siten em?nt?ns? avuksi.

Heti aukesikin ovi ja Ester astui huoneesen. Luoden nopean katseen sairaasen, luuli h?n heti k?sitt?v?ns? asian laidan. H?netkin petti sairaan uhkaava, hurja katse ja hehkuvat posket, sill? h?n luuli potilaan j?lleen saaneen kovan kuumeen. Huolimatta sent?hden olla varovainen tai peitt?? kasvojansa, astui h?n vuoteen viereen, pakotti lempe?ll? v?kivallalla sairaan j?lleen laskeutumaan maata ja puhutteli h?nt? tapansa mukaan saksaksi.

"Tyyntyk??, herra ritari -- pahan haavanne t?hden on se v?ltt?m?t?nt?!"

Ensi kerran katsoi ritari ihan selke?n? kasvoihin ihmeen kaunista olentoa, joka kumartui h?nen ylitsens?; ik??nkuin lumottuna tuijotti h?n sen hell?n olennon suloiseen muotoon, joka niin v?sym?tt? hoiti h?nt?. Ester varmaankin huomasi siit?, ett'ei h?n kumartunutkaan kuumeen hourauksissa olevan ylitse, sill? ensi kertaa punastui h?n, huomatessaan ritarin ihastuneet silm?ykset. S?ik?ht?en ja h?mill??n koetti h?n peitt?? kasvojansa hunnulla, mutta Fredrik tarttui h?nen vapisevaan k?teens? ja puhutteli h?nt? niin hellin sanoin, ett'ei Ester el?ess??n ollut semmoisia kuullut:

"Oi, ?l? riist? minulta suloista n?k??si, ?l? peit? noita taivaallisen ihanoita kasvoja, jotka niin lempe?sti ja kirkkaasti kuin aurinko l?mmitt?v?t syd?nt?ni. Oi tytt? -- ell'et ole enkeli, taivaasta tullut lohduttaaksesi minua tuskan ja mielett?myyden pitkin? hetkin? -- sano -- oi, sano, kuka olet, ett? voin rukoilla sinua kuin pyhimyst? tahi kunnioittaa ja palvella sinua ihanimpana neitin?, jolle ritari milloinkaan on pyhitt?nyt el?m?ns?!"

Kristinuskoisten ritarien sen-aikainen naisten haaveksivainen ihaileminen ei ollut Esterille outoa eik? tapakaan, jolla he ilmasivat sen; h?n koetti siis uskoa Fredrikin sanat vaan ritarilliseksi kohteliaisuudeksi, mutta h?nen miehekk??t, kauniit kasvonsa ilmoittivat niin paljon lempeytt?, ett? neiti tuskin voi tointua ja tyynty?. Paremmin vastataksensa ritarille vaan jotakin kuin kertoaksensa kuka oli, sanoi h?n j?lleen punastuen:

"Te erehdytte, herra ritari; min? en ole mik??n korkeasukuinen nainen, min? olen vaan Ester -- juutalaistytt?."

"Oi, ole kuka ja mik? hyv?ns?!" vastasi ritari, innostuneena suudellen kauniin tyt?n k?tt?, "minulle sin? olet olento, jolle olen suurimman kiitollisuuden velassa, sill? s? olet hoitanut minua, k?rsiv?llisesti olet valvonut vuoteeni vieress?, vaikka olen ollut sinulle vieras, ja kest?nyt luonani, kun kaikki muut j?ttiv?t minut, ja sinun k?tesih?n se oli, joka poisti polttavan pakotuksen haavoistani, joka pelasti el?m?ni -- oi, anna minun suudella sit?, tuota siunattua, kallista k?tt?!"

Ja taasen painoi Fredrik huulensa Esterin pienelle, valkoiselle k?delle, kun h?n, h?mill??n ritarin ?kkin?isest? tunteiden ilmi puhkeamisesta, oli unohtanut vet?? sit? pois. Mutta tuntiessansa h?nen palavat suutelonsa, yritti h?n, yh? enemm?n punastuen, irroittaa k?tt?ns?, mutta Fredrik piti kiinni ja lausui rukoilevasti:

"Oi, ?l? taasen pakene minua, suloinen olento! J?? luokseni, sill? et varmaankaan ole pelastanut henke?ni, ett? saisin j?lleen kuolla ik?v??n, kun en n?e sinua -- oi, nyt voin k?sitt??, miksi syd?mmeni ik?v?i kasvojesi n?k??, ne kun t?yttiv?t koko sieluni, vaikka ainoastaan ik??nkuin unessa olin ne n?hnyt -- oi, Ester se oli lemmen ik?v?! -- Ester -- tytt? -- min? -- min? rakastan sinua!"

Ei kukan nainen olisi voinut vastustaa semmoista puhetta; kuumaveriseen it?maalaistytt??n, ihanaan Esteriin, vaikutti ritarin lemmen-ilmaseminen tavallisella lumousvoimallaan, sit? enemm?n, kun h?n sairaan l??k?rin? oli jo ensi p?iv?st? saakka, jolloin h?n tuotiin taloon, surkutellut h?nt? kaikesta syd?mmest?ns?. Mutta "s??list? rakkauteen on ainoastaan yksi askel", sanoo sananlasku, ja Esterill? oli hell? syd?n ja herk?sti liikkuva luonto; oliko siis kummallista, ett? ritarin innokkaat sanat "min? rakastan sinua" tunkeutuivat hehkuvana s?kenen? tyt?n syd?mmeen ja saattoivat ennen her??m?tt?m?t tunteet ilmi-tuleen? -- Ik??nkuin ehdottomasti totellen vierasta voimaa kumartui h?n kauniin valkeaverisen nuorukaisen yli, jonka s?ihkyv?t silm?t koettivat lukea h?nen sielunsa salaisuutta, ja tunnusti rakkautensa tulisessa suutelossa, jonka h?n painoi h?nen huulillensa. Mutta tuskin sai h?n ilmaisseeksi syd?mmens? tunteet, kun naisellinen ujous j?lleen p??si h?ness? valtaan; punastuen hiuksiinsa saakka irroittihe h?n ja riensi pois huoneesta. Ly?den k?tens? yhteen kummastuksissaan siit?, mit? oli n?hnyt, seurasi palvelija rakastettua em?nt??ns?, ja Fredrik j?i yksin -- yksin syd?mmens? kanssa, joka oli t?ynn? autuaallista onnea!

H?n olisi voinut ??neens? riemuita, kun tiesi olevansa sen ylev?n olennon rakastettu, joka uskollisesti ja hell?sti kuin paras suojelusenkeli oli hoidellut h?nt?; ylenluonnolliseksi ylisteli h?n itse?ns?, kun oli voittanut t?m?n lempe?n neiden syd?mmen, jossa suurimman kauneuden ohella, kuin h?n el?m?ss??n oli n?hnyt, oli my?skin paremmat henkiset lahjat ja syd?mmen etevyydet kuin kell??n muulla naisella auringon alla, kell??n koko maan p??ll?, yksin -- Bertallakaan. Bertallako?... Totta taivahinen, kuinka ?kisti ja raskaasti johtui h?nelle nyt mieleen kaukana kotimailla oleva jalon ruhtinaan tyt?r, joka h?nt? oli niin syd?mmellisesti ja uskollisesti rakastanut ja nyt ik?viss??n odotteli h?nen palaamistansa! Miten katkeroitti nyt yht'?kki? h?nen mielens? tieto, ett? oli pett?nyt sen, jolle oli vannonut uskollisuutta, ett? oli rikkonut h?nelle annetun sanansa -- juutalaistyt?n t?hden.

Mutta liian voimakas oli vieh?tt?v?n Esterin lumous. Mit? oli Bertan yksinkertainen sulous t?m?n tytt?sen verrattoman kauneuden rinnalla, joka h?nelle nyt oli lahjoittanut syd?mmens?? Mit? oli h?nest? Bertta sen autuuden rinnalla, joka h?nt? odotti Esterin syliss?? V?kisin karkoitti h?n mielest?ns? Bertta-raukan muiston; nykyist? vieh?tt?v?? lemmitty?ns? tahtoi h?n vaan ajatella -- ainoastaan h?nt? rakastaa, rakastaa ??rett?m?sti ja olla h?nen rakastettunsa. Mit? h?n siit? huoli, ett? Ester oli juutalaistytt? -- ett? h?n kuului tuohon niin halveksittuun kansaan? Kukapa h?nt? voi moittia seurustelustaan Esterin kanssa? Koko kristitty sotajoukko uskoi h?net ep?ilem?tt? kuolleeksi; ja luultavasti oli se tieto saapunut jo kaukaiseen kotiinkin. Kukapa siis voi h?nelle en?? sanoa vasten silmi?: "Sin? olet rakkaudellasi juutalaistytt??n rikkonut kristityn velvollisuudet ja soaissut ritarikunniasi?"

N?ill? ajatuksilla tukehutti Fredrik kaikki rauhaansa h?iritsev?t omantunnon muistutukset, ja kun Ester illan suussa palvelijansa kanssa palasi h?nen luoksensa t?ytt?m??n l??k?rivelvollisuuksiaan, silloin kertoi Fredrik innokkain sanoin toistamiseen rakkautensa; autuaallisesti hymyillen vaipui Ester h?nen syliins?, ja kun Fredrik h?nt? niin piti rinnoillansa, syd?mmell??n, silloin haihtui haihtumistaan Bertan kuva ja kaikki muut katumuksen mietteet sammuivat taivaallisen onnen rinnalla, joka jokaisesta rakastetun suutelosta runsaammin virtasi h?nen olemukseensa.

Kaksi kuukautta oli jo kulunut siit? asti, kun Fredrikill? oli ilonansa kauniin Esterin rakkaus. Nuoruuden tyhjentym?t?n, mahtavasti luova ja uudistava voima ja rakkauden virkist?v? onni olivat yhdess? vaikuttaneet niin, ett? Fredrik oli kohta entisiss? voimissaan. Mutta h?n ei kumminkaan viel? ajatellut l?hte? vierasvaraisen juutalaisen talosta, joka ei edes aavistanutkaan, ett? h?nen tytt?rens? oli salaisessa sek? omansa ett? ritarin uskonnon kielt?m?ss? rakkausliitossa h?nen vieraansa kanssa. Vanha Rakel, Esterin palvelija, oli kyll? monesti velvollisuutensa mukaan ilmoittamaisillaan sen is?lle, mutta Esterin, h?nen rakastettunsa, rukoukset ja onnellisuus, jonka salaisuuden ilmaseminen olisi h?vitt?nyt, saattoivat h?net olemaan vaiti, ja lieneep? siihen osaltansa vaikuttanut my?skin se, ett? Rakel siten pelk?si menett?v?ns? Esterin luottamuksen.

Niin pysyi Esterin ja Fredrikin liitto h?iritsem?tt?. Kumpikin nautti onneansa kuin huumauksissa, muistellen ainoastaan nykyhetke?, mutta ei tulevia aikoja. Ester, joka ei viel? koskaan ennen ollut tuntenut rakkautta, rakasti kaunista ritaria tulisen innokkaasti, mutta samalla mit? hellimm?sti, sill? h?nen luottavaiseen mieleens? ei soveltunut ajatus, ett? se mies voisi mahdollisesti h?net pett?? joka h?nelle joka p?iv? pyhimmill? valoilla vakuutteli ??ret?nt? rakkauttansa. Fredrik puolestansa uskoi nyt vasta oppineensa tuntemaan todellisen rakkauden jota varten h?n vaan eli ja johon koko h?nen olemuksensa peittyi. Niin eliv?t molemmat onnellisessa unessa; mutta niin kuin unta ainakin, seurasi t?t?kin huumausta -- her??minen.

Iisakki-vanhus kertoi er??n? p?iv?n? vieraallensa ristiretkel?is-joukon vastoink?ymiset, mit? tuhoja sille olivat ruttotaudit ja taistelut tuottaneet ja miten koko joukko, Schwabin herttuan Fredrikin kuoltua, t?ydellisesti hajosi.

"Kaikki saksalaiset ritarit", p??tti Iisakki kertomuksensa, "palaavat kotiin, sota on lopussa. -- Tekin, jalo herra, kun olette j?lleen ihan terve, voitte l?hte? paluumatkalle kotimaahanne, ettek?h?n te siit? pahastu, ett? min? pyyd?n teit? l?htem??n kohta, sill? n?in? p?ivin? t?ytyy minunkin er??n t?rke?n kauppa-asian t?hden l?hte? pitk?lle matkalle, eik? teid?n siis en?? sovi olla vieraana t?ss? talossa, jossa ei asujamina ole muita kuin nuori tytt? ja muutamia palvelijoita."

Fredrik pelj?styi. -- Kotiinko? -- oliko h?nen palattava kotiin! T?m? sana hajoitti kerrassaan lumouksen, jonka vallassa h?n oli ollut. Kauniin kotinsa vieh?tt?v? kuva ilmestyi h?nen sielunsa silmien eteen ja h?n alkoi innokkaasti ik?v?id? ihanan Schwabin vuoria, sen hedelm?llisi? laaksoja, viheri?ivi? metsi? ja niittyj?, pauhaavaa Nekkaria ynn? kukoistavia kaupunkeja ja kyli?. Niin, h?nen t?ytyi p??st? kotiin -- kotiin esi-isiens? monitorniseen, muhkeaan linnaan, kotiin vanhan is?ns? luo, joka luultavasti vuodatti verikyyneleit? viimeisen poikansa ja viimeisen Stuifenin kerrotun kuoleman t?hden -- kotiin -- Bertan luo!

Bertanko luo?! Taaskin sattui hylj?tyn morsiamen muisto kuin polttava tuli h?nen sieluunsa. Bertan luo oli h?nen palattava kotiin, tuon ennen niin syd?mmellisesti rakastetun luo, jonka koko elintoivo oli h?ness?, joka h?neen luotti nuoren syd?mmens? ja rakkautensa koko voimalla, -- jonka h?n kuitenkin oli pett?nyt! Uskalsiko h?n, uskoton lupauksensa rikkoja, astua h?nen eteens?? Vaan kuitenkin, eik? h?n sitte voisi j?lleen sovittaa mit? oli rikkonut? Niin, h?nen t?ytyi l?hte? kotiin onnettoman luo, jonka h?n nyt oli n?kevin??n silm?ins? edess? mustassa murhepuvussa ja neitsyeellisen lesken huntu kasvoilla! Katuen tahtoi h?n langeta h?nen jalkainsa juureen, suudella pois noiden lempe?in kyyhkyl?issilmien kyyneleet ja vast'edes horjumattomalla rakkaudella palkita surut ja ??rett?m?t tuskat, joita Bertta oli h?nen t?htens? k?rsinyt -- koko el?m?ns? kest?v?ll? rakkaudella ja uskollisuudella p??tti h?n poistaa uskottomuutensa! -- Niin, h?nen t?ytyi l?hte? Bertan luo!

Ent? Ester?! -- Olihan h?n rakastanut h?nt?kin tulisen innokkaasti, hurmautuneena h?nen ihmeellisest? kauneudestansa! Olihan h?n vannonut h?nelle lukemattomia ikuisen rakkauden ja uskollisuuden valoja! Ja Ester, jota h?nen viel? oli kiitt?minen hengest??nkin, oli my?skin rakastanut h?nt? niin innokkaasti kuin ainoastaan kuumassa ilmanalassa el?vien kansain tytt?ret voivat rakastaa! Olihan h?n, luottaen hoidettavansa valoihin, uhrannut ritarillensa kaikki, mit? h?nell? uhrattavaa oli! Sopiko ritarin nyt sovittaa tehty rikos toisella uskottomuudella?...

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet