Read Ebook: The Science of Being Well by Wattles W D

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 273 lines and 26194 words, and 6 pages

Ratsastaja, kuten nyt voi n?hd?, ranskalaiseen j??k?rikaartiin kuuluva upseeri oli temmannut pikku pojan ja piteli h?nt? vasemmalla, matkavaipan verhoamalla k?sivarrellaan; oikeaan k?teen oli tarttunut Celestine koettaen kaikin voimin pid?tt?? lapsensa ry?st?j??. Mellakassa upseeri riuhtaisi hunnun alas, ja h?nell? oli vastassaan kuolemanj?yk?t, marmorivalkeat kasvot, jotka lenn?ttiv?t h?nt? kohti tulisia s?teit? syvist? silm?kuopista, kimeiden valitushuutojen pursuessa esille puoleksi avatuilta, liikkumattomilta huulilta.

Pormestari huomasi nyt, ett? Celestine piti valkoista, aivan ihoon kiinni painettua naamiota.

"Hirve? nainen! Aiotko tartuttaa raivosi minuunkin?" huusi upseeri riuhtaisten itsens? v?kisin irti, niin ett? Celestine kaatui lattialle.

Mutta nyt tarttui onneton ?iti h?nen polviinsa rukoillen niin kuvaamattoman tuskaisena, ett? sellaisen h?d?n n?keminen raateli syd?nt?:

"J?t? minulle lapseni! Anna minun pit?? pikku poikani! Sin? et saa riist?? minulta ikuista autuutta! Kristuksen ja pyh?n neitsyen nimess? -- anna minun pit?? lapseni!"

Ja n?iden vaikerrusten kaikuessa ei kuolleissa kasvoissa n?kynyt v?r?hdyst?k??n eiv?tk? huulet liikkuneet v?h??k??n, niin ett? pormestarilla, h?nen arvoisalla puolisollaan ja kaikilla, jotka olivat ker??ntyneet paikalle, veri oli kauhusta j?hmetty? heid?n suonissaan.

"Ei", karjaisi upseeri kuin vimmasta mielet?nn?, "ei ik?n?, kuuletko, s??lim?t?n, ep?inhimillinen nainen! Syd?meni saatoit kyll? repi? rinnastani, mutta et saa ilmihulluudessasi vied? turmioon sit? olentoa, joka on omansa lohduttaen parantamaan vertavuotavaa haavaa!"

Ja samalla h?n puristi lasta lujemmin rintaansa vasten, niin ett? se alkoi surkeasti parkua. Siiloin Celestine ulisi kaameasti:

"Kostakoon taivas sinulle -- murhaajalle --"

"Vaiti, vaiti! Pois tielt?, helvetin kummitus!" r??kyi upseeri, lenn?tti vimmastuneen miehen potkulla Celestinen kauvas luotaan ja pyrki ovesta ulos.

Pormestari astui h?nen tielleen, mutta h?n veti kiireesti esille taskupistoolin, ojensi sen suun h?iritsij??ns? vastaan ja kiljaisi:

"Luoti sen kalloon, joka aikoo is?lt? riist?? h?nen lapsensa!"

Ennenkuin oli voitu h?nt? mitenk??n est??, hy?kk?si h?n ovesta ulos, portaita alas, hypp?si j?lleen ratsunsa selk??n, p??st?m?tt? lasta sylist??n, ja katosi t?ytt? laukkaa.

Pormestaritar ajatteli syd?n t?ynn? tuskaa, kuinka Celestinen laita oli t?m?n kohtauksen j?lkeen ja mit? nyt olisi teht?v?. Hell?ss? huolenpidossaan h?n sai voitetuksi kauhunsa hirve?t? kuolinnaamiota vastaan ja kiirehti Celestinen avuksi. Mutta suuri oli h?nen h?mm?styksens?, kun h?n tapasi vieraansa seisomassa keskell? huonetta ??nett?m?n?, j?ykk?n? kuin kuvapatsas, k?det riipuksissa. H?n puhutteli Celestine?: ei mit??n vastausta! Voimatta kauvemmin siet?? naamion n?kemist? h?n korjasi hunnun lattialta ja peitti sill? j?lleen Celestinen kasvot: nytk??n t?m? ei hievahtanut eik? virkkanut mit??n, ik??nkuin olisi vaipunut tajuttomuuden tilaan. Siit? tuli vanhan rouvan mieleen taas niin tuskallinen pelko, ett? h?n hartaasti rukoili Jumalaa pelastamaan h?nen kotinsa t?st? kaameasta vieraasta.

H?nen rukouksensa kuultiinkin viipym?tt?, sill? pian pys?htyiv?t portin eteen samat vaunut, joissa Celestine oli t?nne tuotu. Abbedissa palasi nyt, ja h?nen mukanaan oli ruhtinas Z., vanhan pormestarin ylh?inen suosija. Kun t?m? oli saanut tiet??, mit? yl?kerrassa ?sken oli tapahtunut, lausui h?n hyvin tyynesti ja lempe?sti:

"My?h?styimme siis, mutta meid?n ei auta muu kuin tyyty? Jumalan s??t?m??n kohtaloon."

Celestine tuotiin huoneestaan, ja h?n antoi vied? itsens?, j?ykk?n? ja mykk?n?, ilman merkki?k??n omasta tahdosta, ulos portille, miss? h?net istutettiin vaunuihin, jotka l?htiv?t heti liikkeelle. Pormestarista ja koko perheest? tuntui silt?, kuin vasta nyt her?isiv?t ilke?st?, aaveiden t?ytt?m?st? unesta, joka oli heit? painajaisena rasittanut.

Pian senj?lkeen, kun t?m? oli tapahtunut L:n pormestarin talossa, haudattiin O:n cistercil?isess? nunnaluostarissa muuan nuori sisar erinomaisen juhlallisesti. H?m?r? huhu oli tiet?vin??n, ett? t?m? vainaja oli Hermenegilda von C., jonka kerrottiin olleen t?tins?, ruhtinatar Z:n seurassa matkoilla Italiassa.

Samoihin aikoihin ilmestyi kreivi Nepomuk von C., Hermenegildan is?, Varsovaan ja luovutti ilman muita rajoituksia, kuin ett? pieni maatila Ukrainassa j?i h?nelle itselleen, kaikki laajat tiluksensa sisarensa pojille, kahdelle nuorelle ruhtinaalle Z., vahvistaen t?m?n siirtonsa oikeuden edess?. Kun h?nelt? kysyttiin, mit? h?n antaisi tytt?relleen my?t?j?isiksi, kohotti h?n kyyneltyneen katseensa taivasta kohti ja vastasi synk?ll? ??nell?:

"H?nell? on jo kaikki, eik? h?n voi lis?? k?ytt??."

Kreivi von C. ei my?sk??n v?itt?nyt vastaan, kun puhuttiin siit? huhusta, ett? Hermenegilda oli kuollut luostarissa; viel?p? h?n paljasti sen merkillisen sallimuksen, jonka vallassa Hermenegilda oli ollut ja joka oli h?net kuin k?rsiv?n marttyyrin vienyt ennenaikaiseen hautaan.

Monet is?nmaanyst?v?t, jotka Puolan h?vi? oli toistaiseksi lannistanut, mutta ei murtanut, aikoivat houkuttaa kreivin uudestaan salaisiin seuroihin ja puuhiin, joiden p??m??r?n? oli valtiollisen itsen?isyyden palauttaminen. Mutta h?ness? ei en?? tavattu entist?, vapauden ja is?nmaan puolesta tulisen innokkaasti toimivaa miest?, joka ennen oli j?rkkym?tt?m?n rohkeasti avustanut kaikkia uskaliaita yrityksi?, vaan raihnainen, j?yt?v?n murheen heikent?m? ukko, joka kaikista maailmallisista harrastuksista vieraantuneena oli aikeissa hautautua t?ydelliseen yksin?isyyteen.

Takavuosina, niihin aikoihin, kun Puolan ensim?isen jaon j?lkeen valmisteltiin kapinaa, oli kreivi Nepomuk von C:n sukutila is?nmaanyst?vien salaisena kokouspaikkana. Siell?, juhla-atrioiden ??ress?, syttyiv?t miesten mielet taistelemaan sortuneen synnyinmaan puolesta. Siell? ilmestyi, kuin taivaan l?hett?m?n? enkelin? p??t?st? pyhitt?m??n, kreivin tyt?r Hermenegilda nuorten urhojen keskuuteen.

Noudattaen kansakuntansa naisten tapaa otti Hermenegilda osaa kaikkeen, jopa valtiollisiin keskusteluihinkin, ja lausui, asioita eri puolilta tarkoin harkiten, tuskin viel? seitsem?ntoista ik?isen? usein vastoin kaikkien muiden mielipiteit? oman vakaumuksensa, jossa ilmeni tavattoman tarkka ?ly ja mit? huolellisin varovaisuus, niin ett? asia monesti ratkaistiin h?nen mielens? mukaan.

L?hinn? h?nt? ei kukaan muu her?tt?nyt nopealla yleissilm?yksell??n, k?sityskyvyll??n ja asioiden hyvin perustellulla esityksell? niin suurta huomiota kuin kreivi Stanislaus von R., tulinen, erinomaisen lahjakas nuori mies, joka ei viel? ollut kahtakymment? vuotta vanhempi. Niinp? sattui usein, ett? Hermenegilda ja Stanislaus joutuivat vilkkaassa keskustelussa vastatusten pohtimaan eri ehdotuksia, tarkastellen, hyv?ksyen tai hyl?ten ja taas uusia esitt?en ja ett? neuvottelussa l?sn? olevien vanhainkin valtioviisaiden miesten t?ytyi my?nt?? tulokset neidon ja nuorukaisen kahdenpuhelusta j?rkevimmiksi ja parhaiksi, mit? yrityksen toimeenpanossa oli otettava huomioon.

Luonnollista siis oli, ett? alettiin ajatella liittoa n?iden molempien kesken, joiden huomattavissa kyvyiss? is?nmaan menestys n?kyi niin kauniisti orastavan. Sit?paitsi oli n?iden kahden perheen l?hempi liittyminen toisiinsa siihen aikaan jo senkin vuoksi poliittisesti t?rke?t?, ett? yleisesti uskottiin niill? olevan erisuuntaisia harrastuksia, kuten Puolassa oli laita niin monessa muussa perheess?.

Hermenegilda, joka t?ydellisesti k?sitti n?m? mielipiteiden virtaukset, piti h?nelle m??r?tty? puolisoa is?nmaan lahjana, ja niin p??ttyiv?t valtiolliset neuvottelut h?nen is?ns? maakartanossa molempien nuorten juhlalliseen kihlaukseen.

Kuten tunnettua, puolalaiset joutuivat tappiolle. Kun Kosziuskon johtama armeija voitettiin, raukesi samalla se kansannousu, joka oli liiaksi luottanut omiin voimiinsa ja ilman riitt?vi? perusteita edellytettyyn uskollisuuteen aateliston taholta.

Kreivi Stanislaus, joka aikaisemman sotilasuransa, nuoruutensa ja tarmonsa nojalla kuului armeijaan, oli taistellut sankarillisesti. H?dintuskin pelastuttuaan joutumasta h?pe?lliseen vankeuteen h?n palasi pahasti haavoittuneena. Ainoastaan Hermenegilda kiinnitti h?nt? en?? el?m??n, ja morsiamensa syliss? h?n uskoi j?lleen saavansa lohdutusta ja uutta toivoa.

Kohta kun h?n oli v?h?nkin toipunut haavoistaan, riensi h?n kreivi Nepomukin sukutilalle, mutta t??ll? h?neen iskettiin toisenlainen haava, viel?p? kaikkein tuskallisin. Hermenegilda otti h?net vastaan melkein herjaavan ylenkatseellisesti.

"Tuossa siis on se sankari, joka tahtoi menn? kuolemaan is?nmaan puolesta!"

N?in h?n huudahti Stanislaukselle tervetuliaisiksi; n?ytti silt?, kuin h?n j?rjett?m?n oikkunsa vallassa olisi pit?nyt sulhoaan sellaisena tarumaisen ritarikauden edustajana, jonka pelkk? miekka pystyi kokonaisia armeijoita tuhoamaan. Siin? ei ollut apua mist??n vakuutuksesta, ettei inhimillinen voima kyennyt vastustamaan valtavana kohisevaa virtaa, joka kaikki ahmaisten ry?ppyi is?nmaan yli; turhia olivat my?s kiihkoisan rakkauden kaikki rukoukset. Ik??nkuin Hermenegildan j??kylm? syd?n olisi voinut l?mmet? vain suurten tapausten hurjassa temmellyksess?, pysyi h?n j?yk?sti siin? p??t?ksess?, ett? h?nest? tulisi kreivi Stanislauksen puoliso vasta sitten, kun vieraat tulokkaat oli maasta karkoitettu.

Kreiville selvisi nyt liian my?h??n, ettei Hermenegilda ollut h?nt? koskaan rakastanut, samoin kuin h?nen oli pidett?v? varmana, ettei Hermenegildan panema ehto voisi koskaan tai ainakin vasta pitk?n ajan kuluttua t?ytty?. Vannoen pysyv?ns? kuolemaansa saakka uskollisena h?n j?tti lemmittyns? ja rupesi upseeriksi ranskalaiseen armeijaan, jonka mukana h?n joutui Italiaan sotimaan.

Puolalaisista naisista on yleens? vallalla se k?sitys, ett? heid?n luonteensa on omituisen oikullinen. Syv? tunne, keve?sti antautuva mieli, uljas itsens?kielt?minen, hehkuva intohimo, kaameanj?ykk? kylmyys, kaikki se, mit? heid?n sielussaan on ristiriitaisen sekaista, saa aikaan p??lt?p?in katsoen sen merkillisen ep?vakaisen hy?rin?n, joka n?ytt?? samantapaiselta leikilt? kuin yh? edelleen solisevien laineiden ainainen vaihtelu uomansa pohjasta asti liikkeell? olevassa virrassa.

Kylm?kiskoisena katseli Hermenegilda, kuinka h?nen sulhonsa poistui avaraan maailmaan, mutta tuskin oli kulunut montakaan p?iv??, kun h?n tunsi sielussaan sellaista sanomatonta kaipuuta, joka saa alkunsa vain tulisimmasta rakkaudesta.

Sodan myrsky oli tauonnut, yleinen anteeksianto julistettiin, ja vankeudesta p??stettiin puolalaiset upseerit. Ja silloin saapui kreivin kartanoon v?hitellen useita Stanislauksen asevelji?.

Syv? suru mieless? muisteltiin kovaonnisia p?ivi?, mutta samalla my?s innostuttiin puhumaan siit? uljuudesta, jota kaikki olivat ankarassa kamppailussa osoittaneet eik? kukaan suuremmassa m??r?ss? kuin Stanislaus. T?m? oli johtanut uudestaan tuleen jo per??ntyv?t pataljoonat, kun kaikki n?ytti olevan hukassa; h?nen oli my?s onnistunut ratsujoukollaan murtaa vihollisrivit. Mutta sen p?iv?n kohtalo vaihteli, ja silloin h?neen osui luoti. Huutaen: "Is?nmaa -- Hermenegilda!" h?n suistui verta vuotaen ratsunsa sel?st? maahan.

T?m?n kertomuksen jokainen sana oli kuin tikarinpisto syv?lle Hermenegildan syd?meen.

"Voi minua, kun en tiennyt, ett? rakastin h?nt? niin suunnattomasti jo ensi hetkest? saakka h?net n?hty?ni! Mik? onneton silm?nlume sai minut hurjan niin sokaistuksi, ett? aioin el?? ilman h?nt?, joka on ainoa el?m?ni! Min? juuri olen h?net l?hett?nyt kuolemaan, h?n ei milloinkaan palaa!"

N?in purki nyt Hermenegilda rajuja valituksiaan, jotka koskivat kipe?sti l?sn?olijain mieleen.

Unta saamatta, ainaisen tuskan kiduttamana, h?n harhaili y?ll?kin puistossa, ja ik??nkuin ?inen tuuli voisi kantaa h?nen sanansa kaukaisen lemmityn kuuluville, huusi h?n yl?ilmoihin p?in kohotetuin kasvoin:

"Stanislaus, Stanislaus, tule takaisin, -- min? se olen, Hermenegilda sinua huutaa, -- etk? kuule, tule takaisin, muutoin minun t?ytyy menehty? tuskallisessa kaipuussani, lohduttomassa ep?toivossani!"

Hermenegildan ylenm??rin kiihtynyt tila n?ytti kehittyv?n todelliseksi mielipuolisuudeksi, joka ajoi h?nt? lukemattomiin hullutuksiin. Rakkaan lapsensa vuoksi peloissaan ja huolissaan kreivi Nepomuk luuli, ett? l??k?rilt? voisi t?h?n sa the ways in which weak or sickly people do things; always think of the way strong people do things. Spend your leisure time in thinking about the Strong Way, until you have a good conception of it; and always think of yourself in connection with the Strong Way of Doing Things. That is what I mean by having a Conception of Health.

In order to establish perfect functioning in every part, man does not have to study anatomy or physiology, so that he can form a mental image of each separate organ and address himself to it. He does not have to "treat" his liver, his kidneys, his stomach, or his heart. There is one Principle of Health in man, which has control over all the involuntary functions of his life; and the thought of perfect health, impressed upon this Principle, will reach each part and organ. Man's liver is not controlled by a liver-principle, his stomach by a digestive principle, and so on; the Principle of Health is One.

The less you go into the detailed study of physiology, the better for you. Our knowledge of this science is very imperfect, and leads to imperfect thought. Imperfect thought causes imperfect functioning, which is disease. Let me illustrate: Until quite recently, physiology fixed ten days as the extreme limit of man's endurance without food; it was considered that only in exceptional cases could he survive a longer fast. So the impression became universally disseminated that one who was deprived of food must die in from five to ten days; and numbers of people, when cut off from food by shipwreck, accident, or famine, did die within this period. But the performances of Dr. Tanner, the forty-day faster, and the writings of Dr. Dewey and others on the fasting cure, together with the experiments of numberless people who have fasted from forty to sixty days, have shown that man's ability to live without food is vastly greater than had been supposed. Any person, properly educated, can fast from twenty to forty days with little loss in weight, and often with no apparent loss of strength at all. The people who starved to death in ten days or less did so because they believed that death was inevitable; an erroneous physiology had given them a wrong thought about themselves. When a man is deprived of food he will die in from ten to fifty days, according to the way he has been taught; or, in other words, according to the way he thinks about it. So you see that an erroneous physiology can work very mischievous results.

No Science of Being Well can be founded on current physiology; it is not sufficiently exact in its knowledge. With all its pretensions, comparatively little is really known as to the interior workings and processes of the body. It is not known just how food is digested; it is not known just what part food plays, if any, in the generation of force. It is not known exactly what the liver, spleen, and pancreas are for, or what part their secretions play in the chemistry of assimilation. On all these and most other points we theorize, but we do not really know. When man begins to study physiology, he enters the domain of theory and disputation; he comes among conflicting opinions, and he is bound to form mistaken ideas concerning himself. These mistaken ideas lead to the thinking of wrong thoughts, and this leads to perverted functioning and disease. All that the most perfect knowledge of physiology could do for man would be to enable him to think only thoughts of perfect health, and to eat, drink, breathe, and sleep in a perfectly healthy way; and this, as we shall show, he can do without studying physiology at all.

This, for the most part, is true of all hygiene. There are certain fundamental propositions which we should know; and these will be explained in later chapters, but aside from these propositions, ignore physiology and hygiene. They tend to fill your mind with thoughts of imperfect conditions, and these thoughts will produce the imperfect conditions in your own body. You cannot study any "science" which recognizes disease, if you are to think nothing but health.

Think about health and the possibilities of health; of the work that may be done and the pleasures that may be enjoyed in a condition of perfect health. Then make this conception your guide in thinking of yourself; refuse to entertain for an instant any thought of yourself which is not in harmony with it. When any idea of disease or imperfect functioning enters your mind, cast it out instantly by calling up a thought which is in harmony with the Conception of Health.

Think of yourself at all times as realizing conception; as being a strong and perfectly healthy personage; and do not harbor a contrary thought.

KNOW that as you think of yourself in unity with this conception, the Original Substance which permeates and fills the tissues of your body is taking form according to the thought; and know that this Intelligent Substance or mind stuff will cause function to be performed in such a way that your body will be rebuilt with perfectly healthy cells.

The Intelligent Substance, from which all things are made, permeates and penetrates all things; and so it is in and through your body. It moves according to its thoughts; and so if you hold only the thoughts of perfectly healthy function, it will cause the movements of perfectly healthy function within you.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet