Read Ebook: Household Organization by Caddy Florence

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 534 lines and 41020 words, and 11 pages

Tanja tuli yh? viel? joka aamu rinkil?it? hakemaan ja oli iloinen, yst?v?llinen sek? rakastettava kuten ennenkin. Puhuimme h?nen kanssaan sotamiehest?. -- Tanja nimitteli h?nt? "mulkosilm?iseksi vasikaksi" ja se rauhoitti meit?. Olimme ylpeit? tyt?st?mme, samalla kun n?imme, kuinka koruompelijattaret riiteliv?t sotamiehest?. Tanjan k?yt?s kohotti meit?kin omissa silmiss?mme, ja ik??nkuin matkiaksemme tytt??, aloimme my?skin kohdella sotamiest? jonkunlaisella halveksimisella. Mutta Tanjaa me rakastimme viel? enemm?n kuin ennen sek? tervehdimme h?nt? aamusin entist? iloisemmin ja syd?mellisemmin.

Kerran tuli sotamies meille hiukan hiprakassa, istui ja purskahti nauramaan, ja kun me kysyimme tuommoisen iloisuuden syyt?, sanoi h?n:

"Kaksi tyt?ist?... Lidka ja Gruschka... ovat tapelleet minun takiani. Miten ne pieksiv?t toisiansa! Ha, ha, ha! Kiskoivat hiuksista ja kaatuivat kumoon porstuassa... toinen makasi allap?in, toinen p??ll?... ha, ha, ha! Raappivat toistensa naamaa ja repiv?t vaatteet repaleiksi... Se oli n?ht?v??... olisi voinut nauraa itsens? pilalle! Mink?h?n vuoksi ei akkav?ki koskaan osaa tapella s??dyllisell? tavalla? Miksi he aina kynsiv?t, miksi?"

Tuossa istui h?n penkill?, terveen? ja hupaisena sek? nauroi. Me olimme vaiti. T?ll? kertaa oli h?ness? jotain, mik? meit? kiukutti.

"Perhana, miten hyv? menestys minulla on naisten luona. Sille voi nauraa itsens? piloille. Minun tarvitsee vain vilkahuttaa silm??ni, niin jo on asia valmis. Piru viek??n, ellei se ole totta!"

H?n kohotti valkeat, kullalta loistavilla karvoilla peitetyt k?sivartensa sek? l?im?hytti niill? polviinsa ja katseli meit? niin hauskan h?mm?styneill? silm?yksill?, kuin olisi h?n itsekin ihmetellyt menestyst?ns? kauniin sukupuolen luona. T?ysin?iset punakat kasvot paistoivat itsetyytyv?isest? riemusta ja huulet maiskuttelivat himokkaasti.

Paistaja raapasi ?k?sesti uunilapiolla takkakive? sek? virkahti pilkallisesti:

"Pienten kuusenvesojen nyht?miseen ei tarvita suurtakaan voimaa, mutta koetahan kerran k?yd? kiinni oikeaan honkaan...!"

"Onko se tarkoitettu minulle?" kysyi sotamies.

"Kyll?."

"No, mit? sin? tahdot sill? sanoa?"

"En mit??n... se johtui vain kiireess? mieleeni."

"He, vuotapas! Mit? sinulla on hampaasi kolossa? Mik? se honka on?"

Paistaja ei vastannut mit??n, vaan rupesi innokkaasti h??rim??n uunin kanssa. H?n heitteli sis??n keitetyt rinkil?t sek? otti ulos jo paistuneet ja viskeli ne melulla lattialle, jossa poikaset pujottelivat niit? niininauhoihin. H?n n?ytti tykk?n??n unhottaneen sek? sotamiehen ett? keskustelunsa. Mutta sotamies k?vi yht'?kki? kovin levottomaksi. H?n nousi yl?s ja meni uunin viereen, miss? oli v?h?lt? saada nyhj?yksen rintaansa leip?lapion varresta, joka hermostuneesti heilui ilmassa.

"Sinun t?ytyy sanoa, mit? sin? oikein tarkoitat! Sin? olet loukannut minua... Minua ei kykene kukaan vastustamaan... kuuletto sin?, ei kukaan! Ja sin? tulet minulle sanomaan semmoisia h?vytt?mi? sanoja..."

H?n n?ytti loukkaantuneen oikein todenper?isesti. Kenties ei h?nell? ollutkaan mit??n muuta ylv?stelemist? kuin naisten hullaamiskykyns?; kenties oli se h?ness? ainoa elinvoima, joka sai h?net tuntemaan itsens? el?v?ksi ihmiseksi.

L?ytyy ihmisi?, joille ruumiillinen taikka henkinen sairaus, joka heit? vaivaa, on paras ja arvokkain el?m?ss?. He laahaavat sit? mukanansa koko el?m?ns? ajan, el?v?t yksinomaan siin?, saavat ravintonsa siit?, valittavat sit? muille ja siten k??nt?v?t huomion itseens?, saavuttavat toisten ihmisten osanottavaisuuden, ja se on ainoa, josta he v?litt?v?t. Ota heist? t?m? sairaus, paranna heid?t, niin he tulevat onnettomiksi sent?hden, ett? menett?v?t ainoan el?m?nharrastuksensa ja j??v?t aivan tyhjiksi. Ihmisen el?m? on toisinaan niin k?yh??, ett? h?n tahtomattaan joutuu pit?m??n virheit?ns? hyvein? ja el?m??n niiss?, -- valhettelematta voi sanoa, ett? ihmiset joskus tulevat henkisesti raajarikoiksi pelk?st? ik?vystymisest?.

Sotamies oli, kuten sanottu, vakavasti loukkaantunut sek? k?vi yh? paistajan kimppuun huutaen:

"Sinun t?ytyy sanoa, mit? sin? tarkoitat?"

"No, sanon sen!" vastasi t?m? nopeasti.

"Sano sitte!"

"Tunnetko Tanjaa?"

"Tunnen, -- kuinka niin?"

"H?nt? min? tarkoitan! Koeta kyky?s h?neen!"

"Pyh, se kai on pikkuasia minulle!"

"Saadaan n?hd?!"

"Sin? saat n?hd?! Ha, ha, ha!"

"Saat rukkaset...!"

"Kuukauden sis?ss? on h?n minun!"

"Semmoinen l?rp?ttelij?, sotamies."

"Nelj?ss?toista p?iv?ss?! Min? n?yt?n teille... Onpahan otuskin tuo Tanja, pyh!"

"Mene tiehes t??lt?... olet tiell?!"

"Nelj?ss?toista p?iv?ss? on kaikki valmista."

"L?hde siit?, sanon min?!"

Paistaja raivostui ja l?i leip?lapiolla sotamiest?. T?m? vet?ytyi s?ps?ht?en taaksep?in, katsahti meihin, oli vaiti silm?nr?p?yksen ajan ja sanoi sitte matalalla, onnettomuutta ennustavalla ??nell?: "No, hyv?!" sek? meni sen j?lkeen matkaansa.

Riidan aikana olimme me toiset olleet hiljaa ja kuunnelleet hartaasti. Mutta heti, kun sotamies oli mennyt, rupesimme kova??nisesti ja vilkkaasti puhelemaan.

"Nyt sin? teit tuhoja, Pavel!" sanoi joku paistajalle.

"Tuki kitas ja hoida asias!" tiuskasi t?m? vihoissaan.

?lysimme, ett? sotamies oli saanut iskun arimpaan paikkaansa ja ett? Tanjaa uhkasi vaara. Mutta samalla tunsimme hauskaa, j?nnitt?v?? uteliaisuutta: -- kuinkahan t?ss? tulee k?ym??n? Mahtaakohan Tanja kyet? vastustamaan sotamiest?? Melkein kaikki puhkesimme lopulta vakuutuksen:

"Tanjako? Kyll? h?ness? on vastustusvoimaa! H?nt? ei otetakaan paljain k?sin!"

Tunsimme vastaansanomatonta halua koetella ep?jumalamme voimaa ja luotettavaisuutta sek? yritimme innokkaasti vakuutella toisillemme, ett? h?n tulisi eroamaan voittajana temmellyksest?. Jopa meist? tuntui, ett'emme olleet oikein riitt?v?sti kiihottaneet sotamiest?, vaan ett? h?n saattaisi ehk? unhottaakin riidan, ellemme viel? enemm?n ?rsytt?isi h?nen itserakkauttansa. Siit? p?iv?st? saakka elimme er??nlaisessa hermostuneena odotustilassa, jommoista emme koskaan ennen olleet kokeneet. Riitelimme p?iv?t p??st?ns? ja siten ik??nkuin teroitimme ymm?rryst?mme, tulimme kielev?mmiksi ja opeimme paremmin lausumaan ajatuksemme. Tuntui silt? kuin pelaisimme paholaisen kanssa rohkeata peli?, jossa panoksena meid?n puoleltamme oli Tanja. Jion.

The heaviest part of the work of a cook and kitchen-maid consists in preparing the kitchen meals. Six servants require as many potatoes peeled, and as many plates, knives, forks, etc., cleaned, as six ladies and gentlemen. Multiply their five meals a day by six, and you will find that there are thirty plates, knives, forks spoons, cups or glasses, and many other things, to be laid on the table, used, washed, and put away again, at a computation of only one plate to each meal.

Think of the time alone consumed in this, and the breakage; and this merely in the meals.

I am not considering the houses which require a complement of ten servants to keep their machinery in motion, as these do not form part of my subject; but this slight calculation will enable us to form some estimate of the cost of maintaining a large retinue.

Sidney Smith says, "One of the greatest pleasures of our lives is conversation." If we will simply allow ourselves to talk upon subjects of common interest, we shall find social gatherings less wearisome than when we have to manufacture small-talk for civility's sake alone. If we meet together for enjoyment instead of for display, we shall replace dissipation--mere dissipation of time --by gaiety of heart, which is the best restorative to wearied spirits.

Let us Englishwomen make a strong effort to rescue ourselves from this bondage, this constant drain on our resources; and, leaving to men the duty to the state, let us seek our work in what is our duty--the rule and guidance of the house, securing, as Ruskin says, "its order, comfort, and loveliness."

But especially must we insist upon its loveliness, which is the point most neglected in all that portion of our lives which does not lie immediately upon the surface.

THE REMEDY.

Before speaking of work which has to be done in order to make our homes comfortable and beautiful, it is necessary to point out what ought not to be done.

We have fallen into one form of self-indulgence which goes far towards unfitting us for work, except under the stimulus of excitement. This is our national habit of keeping late hours.

This is an important matter, and one wherein every member of every family may, if he pleases, aid reform. This, unless we are printers, bakers, or policemen, is entirely in our own hands.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet