Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: The Poetical Works of Sir Edward Bulwer Lytton Bart. M.P. by Lytton Edward Bulwer Lytton Baron
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 3431 lines and 259093 words, and 69 pages
H?n oli onnistunut jo kerran hillit? veljenpojan rauhattomia syd?mmen puuskia, mutta se oli vaan rakkauden seikassa. Silloin h?n tiesi miten loukattua syd?nt? pit?? kohdella. Kuten taitava diplomaatti ainakin moitti h?n vaan Nadinkaa, esitti h?nen k?yt?ksens? mit? mustimmassa muodossa, kuvasi h?net kunnottomaksi Aleksanderin silmiss? ja enn?tti vakuuttaa h?nelle, ettei Nadinka ole ansainnut h?nen rakkauttansa. Sill? h?n rep?si Aleksanderin syd?mest? piinaavan tuskan, asetti sen rauhallisella, vaikk'ei oikeuden pit?v?ll? tunteella -- halveksimisella. Piotr Ivanitsh p?invastoin koetti puolustaa Nadinkaa, jolla h?n ei ainoastaan saattanut rauhattomaksi, vaan ?rsytti Aleksanderin tuskaa ja pakoitti ajattelemaan, ett? h?nt? arvokkaampi oli saanut etuoikeuden.
Mutta yst?vyydess? oli toinen asia. Lisaveta Aleksandrowna n?ki, ett? Aleksander oli syyllinen h?nen silmiss??n, mutta ihmisten silmiss? oikeassa. Tulee selitt?? t?m? Aleksanderille! H?n ei uskaltanut ryhty? siihen itse, vaan k??ntyi miehens? puoleen, arvellen, ei syytt?k??n, ett? todistamalla yst?vyytt? vastaan h?nen ty?ns? ei pahennu.
Piotr Ivanitsh! sanoi h?n kerran t?lle yst?v?llisesti: minulla olisi er?s pyynt? sinulle?
-- Mit? nyt?
-- Arvaapas.
-- Puhu: tied?th?n, etten min? pyynt?j?si vastusta. Varmaankin Pietarhovin huvilasta! viel?h?n nyt on aikaista...
-- En! sanoi Lisaveta Aleksandrowna.
-- Mit? sitten? sanoit, ett? pelk??t meid?n hevosiamme: tahdotko hiljaisempaa...
-- En!
-- No, uusia huonekalujako?
H?n pudisti p??t??n.
-- Niinkuin tahdot, min? en arvaa, sanoi Piotr Ivanitsh: -- ota ennen tuo arvopaperi ja k?yt? miten tarvitset, se on eilinen voittoni...
H?n otti taskustaan setelin.
-- Ei, ?l? vaivaa itse?si, pane rahat talteen, sanoi Lisaveta Aleksandrowna: t?m? asia ei tule sinulle kopekkaakaan maksamaan.
-- Ei kelpaa rahakaan kun annetaan! sanoi Piotr Ivanitsh, pannen piiloon setelin: se on verratonta! Mit? sin? siis tarvitset?
-- Tarvitaan ainoastaan hiukkasen hyv?? tahtoa...
-- Saat niin paljon kuin vaan tahdot.
-- N?etk?s: toissa p?iv?n? k?vi Aleksander minun luonani.
-- Oh, aavistan jotain pahaa! keskeytti Piotr Ivanitsh.
-- H?n oli niin synkk?, jatkoi Lisaveta Aleksandrowna -- pelk??n ettei t?m? vaan saattaisi h?nt? tekem??n jotain.
-- Mik? h?nen taaskin on? Onko uudelleen petetty rakkaudessa, vai mit??
-- Ei, yst?vyydess?.
-- Yst?vyydess?! hetki hetkelt? ei vaikeampaa! Mitenk? yst?vyydess?? Sit? olisi hauska kuulla: kerro ole niin hyv?.
Lisaveta Aleksandrowna kertoi h?nelle, mit? oli veljenpojalta kuullut. Piotr Ivanitsh kohotti olkap?it??n.
-- Mit? tahtoisit minun t?ss? tekem??n? N?eth?n millainen h?n on!
-- N?yt? sin? h?nelle osanottavaisuutta, kysy, millaisessa tilassa h?nen syd?mmens? on...
-- Ei, kysy sin? ennemmin.
-- Puhu h?nen kanssaan... kuinka se on?... hellemmin, eik? sill? tavalla kuin sin? aina puhut... ?l? naura tunteille...
-- Etk?h?n k?ske itkem??n...?
-- Ei, se h?mment?isi.
-- Mit? hy?ty? h?nell? on siit??
-- Paljon... eik? h?nelle yksin... huomautti Lisaveta Aleksandrowna puoli??neen.
-- Mit?? kysyi Piotr Ivanitsh. H?n oli ??neti.
-- Oh, tuo Aleksander: h?n istuu minulla tuossa! sanoi Piotr Ivanitsh, osoittaen kaulaansa.
-- Mill? h?n on sinua niin rasittanut?
-- Kuinka, mill?? Kuusi vuotta el?m?in h?nen kanssaan: milloin h?n itkee -- pit?? lohduttaa, milloin pit?? kirjoittaa ?idille.
-- Tosiaankin, voi sinua raukkaa! Kuinka sin? vaan jaksat? Mik? hirmuinen vaiva: saada kerran kuukaudessa kirje vanhukselta ja heitt?? se lukematta p?yd?n alle tahi puhutella veljenpoikaa. Kuinkas muuten, se houkuttelee vistipelist?. Miehet, miehet! Kun on hyv? p?iv?llinen, lafittia kultaisella etiketill? ja kortteja -- niin, siin? on kaikki; silloin ei mihink??n muuhun ole tekemist?! Jos t?m?n lis?ksi on viel? tilaisuutta olla olevinaan ja viisastella -- niin olette onnelliset.
-- Ehk? teid?n mielest?nne teeskennell? teille, huomautti Piotr Ivanitsh. -- Jokaisella on omansa, kultaiseni. Mit?s muuta on tarvis viel??
-- Mit?! Ent?s syd?n! Siit? ei ole koskaan puhettakaan.
-- Kaikkea muuta!
-- Me olemme liian viisaita: mit? me v?litt?isimme tuommoisista pikkuseikoista? Me hallitsemme ihmisten kohtaloita. Katsotaan mit? ihmisell? on taskussa ja h?nnystakin napinl?vess?, mutta muusta ei v?litet?k??n! Tahdotaan, ett? kaikki olisivat samanlaisia! L?ytyip? niiden joukossa yksi tunteellinen, joka voisi rakastaa ja tehd? itsens? rakastetuksi...
-- Kauniisti h?n on saattanut itse??n rakastamaan tuon... mik? h?n on? Werotshkan vai mink?? huomautti Piotr Ivanitsh.
-- L?ysitp? jonkun asettaaksesi h?nen rinnalleen! Se on salliman pilkkaa. Se saattaa yhteen aivan kuin kiusalla hell?n ja tunteellisen ihmisen kylm?n olennon kanssa. Aleksander parka! H?nen j?rkens? ei sovi syd?mmen kanssa, siksi h?n on semmoisen silmiss? syyllinen, jonka j?rki on liiaksi karannut edelle ja joka ottaa kaikki j?rjen kannalta...
-- My?nn? kuitenkin se, ett? se on t?rkeint?; muutoin...
-- En suostu, en mitenk??n suostu: se on t?rkein ehk? tehtaalla, kenties, mutta Te unohdatte, ett? ihmisell? on viel? tunto...
-- On viisi! sanoi Adujew, min? lu'in sit? jo aapisessa.
-- Pelk?? harmia ja ik?v??! kuiskasi Lisaveta Aleksandrowna.
-- No, no, ?l? suutu: min? teen niinkuin k?sket, mutta opeta minua -- miten? sanoi Piotr Ivanitsh.
-- Anna sin? h?nelle kevyt l?ksy...
-- Nuhteitako? No se nyt on minun teht?v?ni.
-- Paikalla nuhteita! Selit? h?nelle yst?v?llisemmin, mit? voipi odottaa ja vaatia nykyisilt? yst?vilt?; sano, ettei yst?v? ole syyllinen, niinkuin h?n luulee. Minunko on sinua opettaminen? Sin? olet niin viisas... viekastelet niin hyvin... lis?si Lisaveta Aleksandrowna.
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page