Read Ebook: Prison Memoirs of an Anarchist by Berkman Alexander

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2532 lines and 157551 words, and 51 pages

Palatsin ylin terassi vaikeni ?kki?, keski? vi aukeni ja nainen, Hamilkarin oma tyt?r, mustaan pukuun puettuna ilmestyi kynnykselle. H?n astui portaita alas, jotka laskeutuivat sivuttain alemmalle terassille, sitte toiselle, sitten kolmannelle ja h?n pys?htyi viimeiselle terassille, galeerinkeuloilla koristetuille portaille. Liikkumattomana ja p?? painuneena katseli h?n sotilaita.

H?nen takanaan kummankin puolin, oli kaksi pitk?? rivi? kalpeita miehi?, joilla oli punahetaleiset, valkoiset, aivan maahan asti ulottuvat puvut. Heill? ei ollut partaa, ei tukkaa, ei silm?ripsi?. Sormuksista kimaltelevissa k?siss??n oli heill? kaikilla suuret lyyrat ja he lauloivat kaikki kime?ll? ??nell? hymni? Karthagon suojelusjumalattaren kunniaksi. Ne olivat Tanitin temppelin eunukki-pappeja, joita Salammbo usein kutsui palatsiinsa.

Vihdoin laskeutui h?n galeeriportaita alas. Papit seurasivat h?nt?. H?n astui sypressik?yt?v?? pitkin, ja kulki hitaasti osastop??llikk?jen p?ytien lomitse, ja p??llik?t hiukan v?istyiv?t katsellen h?nen kulkuaan.

H?nen punasinisell? jauholla siroitettu tukkansa oli kanadalaisten impien tavan mukaan sidottu torniksi, joka lis?si h?nen pituuttaan. Ohimoille kiinnitetyt helminauhat ulottuivat suupieliin asti; suu oli hiiluva kuin puoliksi avattu granaatti. Rinnalla oli valohohtavista kivist? sommiteltu koriste, jonka kirjavat muodot matkivat mureenan suomuja. Jalokivill? koristetut k?sivarret n?kyiv?t paljaina hiattomasta tunikasta, jonka pikimustalle pohjalle oli siroitettu punaisia kukkia. H?nell? oli nilkkojen v?lill? kultaketju m??r??m?ss? askeleiden pituutta, ja tumma purppurainen oudosta kankaasta valmistettu vaippa viilsi maata h?nen j?less??n, valahtaen h?nen astuessaan kuin liikuntaa seuraava laine.

Papit tuon tuostakin n?pp?iliv?t lyyroistaan sointuja, ja soiton v?lill? kuului kultaisen ketjun helske ja papyrussandaalien s??nn?llinen astunta.

Kukaan ei viel? tuntenut h?nt?. H?nen tiedettiin vain el?v?n yksin??n antautuneena hartaaseen jumalanpalvelukseen. Sotilaat olivat h?nen huomanneet ?isin palatsin katolla polvistuvan t?htien eteen sytytettyjen suitsutusmaljojen ymp?r?idess? h?nt?, kuu oli tehnyt h?net niin kalpeaksi, ja jotain jumalallista ymp?r?i h?nt? hienona usvana. H?nen silm?ns? n?yttiv?t katsovan kauvas kaiken maallisen yli. H?n kulki p?? kumarassa ja oikeassa k?dess? pieni ebenpuinen lyyra.

He kuulivat h?nen kuiskaavan: -- "Kuolleet! Kaikki kuolleet! Te ette en?? enn? ??nelleni kuuliaisina niinkuin ennen, kun lammen rannalla istuen teille suuhun heitin meluunin siemeni?. Tanitin salaisuus v?reili silmienne pohjalla, jotka olivat vesikuplia kirkkaammat." Ja h?n kutsui heit? nimelt??n, jotka olivat kuukausien nimet. -- "Siv! Sivan! Tammus! Elul! Tischri! Shebar! -- Oi! armahda minua, jumalatar!"

Sotilaat, vaikka eiv?t ymm?rt?neet mit??n h?nen sanoistaan, tunkeutuivat h?nen ymp?rilleen. He aivan ?llistyiv?t h?nen pukunsa komeutta; mutta h?n loi heihin pitk?n pel?styneen katseen, sitten antaen p??ns? vaipua hartioiden v?liin ja levitt?en k?tens? h?n sanoi useamman kerran:

-- "Mit? te teitte! mit? te teitte! Olihan teill? iloitaksenne leip??, lihaa, ?ljy?, kaikki aittojen villikaneeli! Min? tuotin h?rki? Hecatompyluksesta, min? l?hetin mets?miehi? er?maahan!" H?nen ??nens? paisui, h?nen poskilleen nousi puna. H?n jatkoi: "Miss? te t??ll? olette? Valloitetussako kaupungissa, vai valtijaanne palatsissa? Ja kuka on tuo valtijaanne? suffeetti Hamilkar, is?ni, Baalin palvelija! Teid?n aseitanne, jotka nyt ovat punaisia noiden orjien hurmeesta, niit? kielt?ytyi h?n antamasta Lutatiukselle! Tunnetteko syntym?maassanne ainoatakaan, joka paremmin osaa taisteluja johtaa? Katsokaa, palatsimme portaat ovat koristetut voittojemme merkeill?! Jatkakaa! polttakaa! Min? vien mukanani pois huoneemme haltijan, mustan k??rmeeni, joka tuolla ylh??ll? nukkuu lotuslehdill?! Min? vihell?n ja se seuraa minua; ja jos galeeriin nousen, niin kiit?? se purteni j?lest? aaltojen harjalla."

H?nen hennot sieraimensa vavahtelivat. H?n murskasi kyntens? povensa jalokivi? vastaan. Silmien hehku himmeni; h?n jatkoi:

-- "Oi! Karthago raukka! s??litt?v? kaupunki! Sinulla ei ole en?? puolustukseksesi entisajan voimakkaita miehi?, jotka kulkivat valtameren toiselle puolelle rakentamaan rannoille temppeli?. Maat tekiv?t ty?t? sinun ymp?rill?si ja meren ulapat, joita airosi halkoivat, kiikuttivat laihoasi."

Sitten h?n alkoi laulaa Melkarthin, sidonilaisten jumalan ja sukunsa kantais?n seikkailuista.

H?n kertoi Ersiphonian vuorille nousemisesta, matkasta Tartessukseen, ja kostosodasta Masisabalia vastaan k??rmeiden kuningattaren puolesta:

-- "H?n seurasi syv?lle mets??n tuota naishirvi?t?, jonka k??rmeh?nt? lainehteli kuihtuneilla lehdill? kuin hopeinen puro; ja h?n saapui kent?lle, jossa lanteilta asti louhik??rmeen kaltaiset naiset loimuavan lieden ymp?rill? istuivat pyrst?ns? varassa. Verenhohtava kuu loisti kalpean keh?n sis?ll?, ja hirvi?iden kielet, jotka olivat haaraisia kuin kalastajain ahraimet, lipuivat suusta aivan liekin viereen."

Sitten Salammbo keskeytt?m?tt? lauluaan kertoi miten Melkarth, voitettuaan Masisabalin, pisti laivansa keulaan sen katkaistun p??n. -- "Laivan keinahdellessa vaipui se joka kerta aaltoihin, mutta aurinko kivetti sen: se tuli kultaakin kovemmaksi; mutta sen silm?t eiv?t ehtyneet itkem?st?, ja kyyneleet taukoamatta valuivat alas laineisiin."

H?n lauloi t?m?n kaiken vanhalla kananealaisella murteella, jota eiv?t barbaarit tajunneet. He ihmetteliv?t, mit? h?n mahtoi heille sanoa noilla pelottavilla liikkeill??n, joilla h?n kertomustaan s?esti; -- ja nousten h?nen ymp?rilleen p?ydille, lepovuoteille, sykomorin oksille, suu auki ja p?? kurolla he koettivat ymm?rt?? n?it? h?m?ri? kuvauksia, jotka leijuivat heid?n mielikuvituksensa edess? jumalataruston l?pi kuten pilvihirvi?t taivaalla.

Parrattomat papit yksin ymm?rsiv?t Salammbota. Lyyran kielien p??ll? riippuvat ryppyiset k?det vavahtelivat ja toisinaan kaiuttivat niist? synkki? sointuja, sill? vanhoja naisia heikompina vapisivat he samalla mystillisest? liikutuksesta ett? pel?ten noita miehi?. Barbaarit eiv?t heist? v?litt?neet; he kuuntelivat vain laulavaa neitosta.

Ei kukaan katsellut h?nt? niin kuin er?s nuori numidialainen p??llikk?, joka oli ollut osastop??llikk?jen p?yd?ss? oman kansansa sotilaiden keskell?. H?nen vy?ss??n oli niin taajassa tikareja, ett? ne nostivat koholle laajaa viittaa, joka oli ohimoille sidottu nahkahihnalla. Olalle lainehtiva vaippa verhosi h?nen kasvonsa varjoon eik? muuta n?kynyt kuin ter?vien silmien v?ike. H?n oli sattumalta juhlassa, -- h?nen is?ns? antoi h?nen el?? Barkaksen luona, kuninkaiden tavoin, jotka l?hettiv?t lapsensa kuuluisiin perheisiin valmistamaan liittoja; mutta niin? kuutena kuukautena, jotka Narr' Havas oli t??ll? viett?nyt, ei h?n viel? ollut n?hnyt Salammbota; ja istuen kantap?ill??n, nojaten poskeaan keih??ns? varteen h?n katseli h?nt? sieraimen vavahdellessa kuin leopardilla, joka vaanii bamburuokojen suojassa.

P?ytien toisella puolen oli muuan hyvin kookas, k?h?r?- ja mustatukkainen libyalainen. H?nell? oli yll??n sotisopansa, jonka kuparisuomut repiv?t lepovuoteen purppurapeitett?. Hopeinen puolikuun muotoinen kaulanauha sotkeutui rinnan ihokarvoihin. Hyytynytt? verta oli h?nen kasvoillaan, h?n nojasi vasenta kyyn?rp??t??n vasten; ja suu auki h?n hymyili.

Salammbo ei en?? ollut pyh?n laulelman vallassa. ?kki? k?ytti h?n kaikkia barbarien murteita, naisellisella hienotunteisuudella koettaen lauhduttaa heid?n vihaansa. Kreikkalaisille h?n puhui kreikan kielt?, sitten k??ntyi h?n ligurialaisten, campanialaisten ja neekerien puoleen; ja jokainen kuunnellessaan l?ysi h?nen ??nest??n synnyinmaansa ihanuuden. Karthagon muistojen huumaamana h?n nyt lauloi entisist? taisteluista Roomaa vastaan; sotilaat kalskuttivat aseitaan. H?n tulistui paljaiden kalpojen v?ikkeest?; h?n huusi k?det ojennettuina. H?nen lyyransa putosi, h?n vaikeni; -- ja painaen molemmin k?sin syd?nt??n, h?n muutaman hetken silm?t ummessa nautti kaikkien miesten innostuksesta.

Matho libyalainen kumartui h?nt? kohden. Vaistomaisesti Salammbo l?hestyi h?nt? ja kiitollisena kun oli saanut ylpeytens? tyydytetyksi, h?n kaasi h?nelle pitk?n viinisuihkun kultaiseen maljaan siten tehd?kseen sovinnon armeijan kanssa.

-- "Juo!" sanoi h?n.

Matho otti maljan ja nosti sen huulilleen. Samassa er?s gallialainen, sama, jota Gisko oli haavoittanut, lausui omalla murteellaan iloisen n?k?isen? h?nelle jonkun sukkeluuden. Spendius oli l?hell?; h?n tarjoutui tulkitsemaan.

-- "Puhu"! sanoi Matho.

-- "Jumalat sinua suosivat, sinusta tulee rikas mies. Milloin viet?t h?it??"

-- "Mit? h?it??"

-- "Sinun h?it?si! sill? meid?n maassamme", sanoi gallialainen, "kun nainen antaa sotilaalle juotavaa, niin tarjoo h?n miehelle vuoteensa."

H?n ei ollut viel? lopettanutkaan, kun Narr' Havas sy?ksyi yl?s, sieppasi tikarin vy?st??n ja nojaten oikeaa polveaan p?yd?n reunaan heitti sen Mathoa kohden.

Tikari suhahti maljojen lomitse, ja l?vist?en libyalaisen k?sivarren naulitsi sen niin lujaan p?yt??n kiinni, ett? tikarin kahva vavahteli.

Matho irroitti nopeasti tikarin, mutta h?nell? ei ollut aseita, h?n oli alasti; silloin h?n nosti molemmin k?sin raskaan katetun p?yd?n ja heitti sen Narr' Havasta kohden heid?n v?liins? sy?ksyv?n joukon yli. Sotilaat ja numidialaiset olivat niin ahtaalla, ett? eiv?t voineet miekkojaan paljastaa. Matho raivasi, t?yt?ten p??ll??n, itselleen tiet?. Kun h?n sen nosti yl?s, oli Narr' Havas kadonnut. H?n katseli ymp?rilleen etsien h?nt?. Salammbokin oli poistunut.

Silloin h?nen katseensa k??ntyi palatsiin p?in ja h?n aivan ylh??ll? huomasi er??n mustaristisen punaisen portin sulkeutuvan. H?n riensi sit? kohden.

H?nen n?htiin juoksevan galeerinkeulojen ohi, sitten ilmestyi h?n seuraaville kolmelle portaalle, kunnes saapui punaiselle portille, jota h?n kaikin voimin jyskytti. L??h?tt?en nojautui h?n sein?? vasten, jotta ei kaatuisi.

Er?s mies oli h?nt? seurannut, ja h?m?r?ss?, sill? palatsin kulma peitti juhlan soihdut, tunsi h?n sen Spendiukseksi.

-- "Mene pois!" sanoi h?n.

Vastaamatta mit??n alkoi orja hampaillaan repi? tunikaansa; sitten polvistuen Mathon viereen tarttui hell?varoin t?m?n k?sivarteen ja hypyeli sit? l?yt??kseen h?m?r?ss? haavan.

Kuun s?teen v?l?ht?ess? pilvien raosta n?ki Spendius keskell?k?sivartta ammottavan haavan. H?n k??ri sen ymp?rille kangaskappaleen; mutta toinen ?rtyis?n? sanoi: "Anna minun olla! anna minun olla!"

-- "En!" lausui orja. "Sin? minut pelastit tyrm?st?. Min? olen omasi! sin? olet herrani! k?ske!"

Matho kulkien sein?n viert? asteli pitkin penkerett?. Joka askeleella kuunteli h?n ja kullattujen ristikkojen l?pi tirkisti hiljaisiin huoneisiin. Vihdoin seisahtui h?n ep?toivoissaan.

-- "Kuule!" sanoi h?nelle orja. "Oi, el? minua halveksi heikkouteni t?hden! Min? olen asustanut palatsissa. Min? voin kuin k??rme vilahtaa seinien sis?lle. Tule! Esi-isien salissa on joka permantoliuskan alla kultaharkko; maanalainen tie vie heid?n hautaansa."

-- "Mit? min? siit?!" sanoi Matho.

Spendius vaikeni.

He olivat penkereell?. Suunnaton pime? varjo leveni heid?n eteens?, siin? n?kyi h?m?ri? kasaantumisia, kuten kivettyneen valtameren j?ttil?islaineita.

Mutta id?n puolella ilmeni valojuova. Alhaalla vasemmalla Megaran kanavat alkoivat valkoisina mutkikkaina uomina kuvastua puutarhojen vihannan lomitse. Seitsenkulmaisten temppelien kartiokatot, portaat, terassit, vallitukset v?hitellen n?kyiv?t aamun h?m?r?ss?; ja koko Karthagon niemen ymp?rill? v?lkkyi valkoinen vaahto vy?, ja smaragdin v?rinen, meri n?ytti aivan hyytyneelt? aamun sarastaessa. Sen mukaan kuin puna taivaalla laajeni, niin jyrk?nteen kupeella olevat korkeat talot kohosivat, erottautuivat, muistuttaen mustaa vuohiparvea, joka laskeutuu vuoristosta. Autiot kadut piteniv?t; sielt? t??lt? muurien takaa pilkist?v?t palmut eiv?t liikahtaneetkaan, vedell? t?ytetyt altaat muistuttivat pihoille unohtuneita hopeakilpi?, Hermaeumin niemen majakka alkoi vaaleta. Aivan ylh??ll?, Akropoliin sypressimets?ss?, Eschmunin hevoset tunsivat valon koittavan, nostivat kaviot marmoriaituukselle ja hirnuivat aurinkoa kohden.

Se nousi; Spendius nosti huudahtaen k?tens? yl?s.

Kaikki ui punaisessa valossa, sill? jumala aivan kuin silpoen itse??n heitti tulvivina s?tein? Karthagon yli suoniensa kultaisen sateen. Galeerien keulat kimaltelivat, Khamonin katto n?ytti olevan tulessa, ja temppelien porttien auetessa n?kyi v?ikett? sis?lt?. Maalta tulevien suurien kuormak?rryjen py?r?t kolisivat katukiviin. S?lytetyt dromedaarit laskeutuivat apengerteit? alas. Rahanvaihtajat katujen kulmissa levittiv?t kauppakojujensa telttakatokset. Haikarat lensiv?t valkoiset purjeet lainehtivat. Tanitin lehdosta kuului pyhien ilotytt?jen tamburiinien soittoa, ja Mappalioiden k?rjell? uunit, joissa saviarkkuja valmistettiin, alkoivat sauhuta.

Spendius kumartui terrassin reunan yli; h?nen hampaansa kalisivat, h?n sanoi:

-- "Niin... niin... valtiaani! min? ymm?rr?n, miksi sin? ?sken halveksit palatsin ry?st?mist?."

Matho aivan kuin her?si h?nen s?hisev??n puheeseensa, h?n ei n?ytt?nyt ymm?rt?v?n; Spendius jatkoi:

-- "Mik? rikkaus! ja noilla miehill?, jotka t?m?n omistavat, ei ole miekkaakaan sit? puolustaakseen!"

Sitten h?n ojensi oikean k?tens? ja osoitti ihmisi?, jotka k?mpiv?t hiekkas?rkill? satamamuurin ulkopuolella, etsi?kseen kultahietaa!

-- "Katso!" sanoi h?n, "tasavalta on samallainen kuin nuo kerj?l?iset: kumartuen valtameren reunalle pist?? se joka rantamalle ahnaan k?tens?, ja aaltojen pauhu t?ytt?? niin sen korvat, ettei se kuule takaa saapuvan herransa askeleita!"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet