Read Ebook: Patarouva by Pushkin Aleksandr Sergeevich

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1239 lines and 93300 words, and 25 pages

"Paul, huusi kreivit?r v?lisein?n takaa, l?het? minulle joku uusi romaani, vaan, pyyd?n, ei nykyisi?."

-- Mitenk?, grand'maman?

"Se on, semmoinen romaani, jossa uros ei tapa is??ns? tahi ?iti??n, ja jossa ei ole hukkuneita. Min? hirve?sti pelk??n hukkuneita."

-- Sellaisia romaaneja ei nyky??n l?ydy. Ettek? tahdo ehk? ven?l?isi??

"Onko sitte ven?l?isi? romaaneja? -- L?het?, hyv?seni, l?het?, pyyd?n!"

-- Anteeksi grand'maman; minun t?ytyy kiirehti?. Anteeksi, Lisaveta Ivanovna! Miksi luulitte te, ett? Narumov on insin??ri?

Ja Tomski meni ulos.

Lisaveta Ivanovna j?i yksin; h?n heitti ty?ns? ja rupesi katselemaan ikkunasta. Kohta toisella puolella katua kulmakartanon takaa n?ytt?ytyi nuori upsieri. Puna peitti Lisaveta Ivanovnan kasvot; h?n ryhtyi taas ty?h?ns? ja kumarsi p??ns? kanvassikankaan yli. Samassa tuli kreivit?r, valmiiksi puettuna:

-- K?ske, Liisa, valjastamaan vaunut ja l?hdet??n ajelemaan.

Liisa nousi ompelupuiden takaa ja alkoi korjata ty?t??n.

- Mit?, muoriseni! oletko sin? kuuro, vai? huudahti kreivit?r. K?ske pian valjastamaan vaunut.

"Paikalla!" vastasi hiljaa neiti ja juoksi eteiseen.

Palvelija tuli ja antoi kreivitt?relle kirjat ruhtinas Paavali Aleksandrovitshilt?.

"Hyv?! kiitt?? k?ske, sanoi kreivit?r. Liisa, Liisa! minnek?s sin? juokset?

"Pukemaan itse?ni."

-- Ehdit, muoriseni. Istu t?h?n. Aukaise ensimm?inen osa, lue ??neen...

Neiti otti kirjan ja luki muutamia rivej?.

-- Kovemmin! sanoi kreivit?r. Mik? sinun on, tytt?? Onko ??nesi langennut, vai? -- Odota -- nosta tuoli l?hemm?ksi -- l?hemm?ksi -- no!

Lisaveta Ivanovna luki kaksi sivua. Kreivit?r haukotti.

-- Heit? pois kirja, sanoi h?n! L?het? se ruhtinas Paavalille ja k?ske kiitt?m??n. -- No ent?s vaunut?

"Vaunut on valmiit", sanoi Lisaveta Ivanovna, katsahdettuaan kadulle.

-- Miksi sin? et ole pu'ettu? sanoi kreivit?r; aina sinua pit?? odottaa. Se on, muoriseni, k?rsim?t?int?!

Liisa juoksi huoneesensa. Ei kulunut kahta minuuttia, niin kreivit?r alkoi soittaa mink? jaksoi. Kolme neitsytt? juoksi yhdest? ovesta ja kamaripalvelija toisesta.

-- Miksi ette kuule, kun huudetaan? sanoi kreivit?r. Sanokaa Lisaveta Ivanovnalle, jotta h?nt? odotan.

Lisaveta Ivanovna tuli sis??n, puettuna kapottiin ja hattuun.

-- Vihdoinkin! sanoi kreivit?r. Kyll?p? on koruja! Ja mit? varten? -- Ket? miellytt??kseni?... Mink?lainen ilma on? tuulee, kai.

"Ei ollenkaan, teid?n ylh?isyytenne! On hyvin tyyni", vastasi kamaripalvelija.

-- Te aina puhutte, mit? sattuu! Aukaiskaa akkuna. Niinp? onkin, tuulee! ja oikein kylm?! Riisukaa valjaista! Liisa, me emme l?hde: turhaa oli koristella itse??n.

"Ja t?m? on el?m?ni!" ajatteli Lisaveta Ivanovna.

Todellakin, Lisaveta Ivanovna oli mit? onnettomin olento. Katkeraa on vieras leip?, sanoo Dante, ja raskaat vieraiden portaiden astimet; ja kuka ei tuntisi riippuvaisuuden katkeruutta, joll'ei ylh?isen rouvan k?yh? kasvatti?

Kreivit?r X:ll?, tietysti, ei ollut paha syd?n, mutta h?n oli itsep?inen, kuin maailman turmelema nainen, itara ja kylm??n itsekk?isyyteen vajonnut, kuin kaikki vanhat, jotka ovat aikaansa rakastaneet ja ovat vieraat nykyiselle. H?n otti osaa kaikkeen suuren maailman hy?rin??n; k?vi tanssijaisissa, joissa h?n istui nurkassa, punattuna ja vanhan kuosin mukaan puettuna, kuni tanssisalin eriskummallisena ja v?ltt?m?tt?m?n? koristeena; syv??n kumartaen astuivat tulleet vieraat h?nen luo, ik??nkuin m??r?tyn tavan mukaan, ja sitte ei kukaan en?? h?nest? v?litt?nyt. Kotonaan otti h?n vastaan koko kaupungin, noudatti ankaraa etiketti?, eik? tuntenut ket??n n?'?lt?. H?nen monilukuiset palkollisensa, lihoen ja harmeentuen h?nen eteisess??n ja palvelijain huoneessa, tekiv?t mit? tahtoivat, kilvan varastellen kuolemaa l?henev?? ?mm??. Lisaveta Ivanovna oli kotimarttiira. H?n hoiti taloutta ja sai nuhteita sokerin liiasta tuhlaamisesta; h?n luki ??neen romaaneja -- ja oli syyp?? tekij?n kaikkiin vikoihin; h?n seurasi kreivit?rt? kaikilla h?nen matkoillaan -- ja vastasi ilmasta ja kadusta. H?nelle oli m??r?tty palkka, jota ei koskaan t?yteen maksettu; yht? kaikki vaadittiin h?nelt?, ett? h?nen piti olla puettu kuin kaikki muut, se on: kuin varsin harvat. Seurael?m?ss? n?ytteli h?n mit? kurjinta osaa. Kaikki h?nen tunsivat eik? kukaan h?nt? huomannut; tanssijaisissa tanssi h?n ainoastaan silloin kuin puuttui vis-?-vis'ia, ja naiset ottivat h?nt? k?sivarteensa joka kerta, kun heid?n t?ytyi menn? kammioon korjaamaan jotakin koristuksistaan. H?n oli itserakas, tunsi hyvin tilansa ja katseli ymp?rilleen k?rsim?tt?m?n? odotellen vapauttajaa; mutta nuoret miehet, tarkat kevytmielisess? turhanp?iv?isyydess??n, eiv?t kunnioittaneet h?nt? huomiolla, vaikka Lisaveta Ivanovna oli sataa kertaa vieh?tt?v?mpi r?yhkeit? ja kylmi? morsioita, joiden ymp?rill? he hy?riv?t. Monta kertaa, j?tt?en salaa ik?v?n ja ankean vierashuoneen, meni h?n itkem??n k?yh??n huoneesensa, jossa oli v?lisein?, tapeteilla verhottu, piironki, pieni peili ja maalattu s?nky, ja jossa talikyntteli himme?sti paloi vaskisessa jalassa.

Kerran -- t?m? tapahtui kaksi p?iv?? t?m?n kertomuksen alussa kuvatun iltaman j?lkeen ja viikkoa ennen tapahtumaa, johon pys?hdyimme -- kerran Lisaveta Ivanovna, istuessaan ikkunan luona ompelupuiden ??ress?, sattumalta katsahti kadulle ja n?ki nuoren insin??rin, joka seisoi liikkumatonna ja katsella tuijotti h?nen ikkunaansa. Lisaveta Ivanovna laski alas p??ns? ja ryhtyi taas ty?h?ns?; viiden minuutin kuluttua katsahti h?n j?lleen -- nuori upsieri seisoi samalla paikalla. Koska h?nell? ei ollut tapana virnailla ohi kulkevien upsierien kanssa, lakkasi h?n katsomasta kadulle ja ompeli kaksi tuntia, nostamatta p??t??n. P?iv?llinen oli valmis. H?n nousi yl?s, alkoi korjata ompelupuitaan ja, katsahdettuaan sattumalta kadulle, n?ki h?n taas upsierin. T?m? n?ytti h?nest? jotenkin kummalliselta. P?iv?llisen j?lkeen astui h?n ikkunan luo jonkunlaisen levottomuuden tunteella, vaan upsieria siell? ei en?? ollut -- ja h?n h?nen unhotti...

Kahden p?iv?n kuluttua, astuessaan ulos kreivitt?ren kanssa vaunuihin noustakseen, n?ki h?n taas upsierin. T?m? seisoi aivan portaiden luona, peitt?en kasvonsa majavannahkaisella kauluksellaan; h?nen mustat silm?ns? loistivat lakin alta. Lisaveta Ivanovna s?ik?hti, itse tiet?m?tt? miksi, ja istui vaunuihin selitt?m?tt?m?ll? vavistuksella.

Palattuaan kotia, juoksi h?n ikkunan luo -- upsieri seisoi entisell? paikalla, silm?t suunnattuina h?neen; Lisaveta Ivanovna meni pois, uteliaisuuden kiusaamana ja h?nelle aivan oudon tunteen liikuttamana.

Siit? alkaen ei kulunut p?iv??, ett'ei nuori mies, m??r?tyll? tunnilla, olisi ilmestynyt heid?n talonsa ikkunan luo. H?nen ja Lisaveta Ivanovnan v?lill? syntyi ehdoton tuttavuus. Istuessaan paikallaan ty?ns? ??ress?, tunsi h?n h?nen l?hestymisens? -- kohotti p??t??n, katseli h?nt? joka p?iv? yh? enemm?n. Nuori mies oli n?k?j??n h?nelle siit? kiitollinen: Lisaveta Ivanovna n?ki nuoruuden tarkalla silm?ll?, kuinka pikainen puna peitti h?nen kalvaat poskensa joka kerta kun heid?n katseensa kohtasivat toisensa. Viikon kuluttua h?n h?nelle hymyili...

Kun Tomski pyysi kreivitt?relt? lupaa saada esitell? yst?v?ns?, alkoi tytt?-raukan syd?n sykki?. Mutta kuultuaan, ett'ei Narumov ollut insin??ri, vaan hevoskaartilainen, h?n katui, jotta sopimattomasti kysymyksell??n ilmaisi salaisuutensa huikentelevalle Tomskille.

Herman oli ven?l?istyneen saksalaisen, joka oli j?tt?nyt h?nelle pienen p??oman, poika. Ollen lujasti vakuutettuna riippumattomuutensa vahvistamisen v?ltt?m?tt?myydest?, ei h?n koskettanut korkoihin, eli palkallaan eik? sallinut itselleen pienint?k??n oikkua. Muutoin olikin h?n umpimielinen ja kunnianhimoinen, ja h?nen tovereillaan oli harvoin tilaisuutta nauraa h?nen liikanaista s??steli?isyytt??n. H?nell? oli kovat intohimot ja tulinen kuvitus; mutta lujuus pelasti h?net nuoruuden tavallisista hairahduksista. Niinp? esimerkiksi, ollen sielussaan pelaaja, ei h?n koskaan ottanut kortteja k?siins?, sill? h?n laski ett? h?nen omaisuutensa ei sallinut h?nen "uhrata v?ltt?m?t?int? toivossa voittaa liikoja" -- ja kuitenkin h?n koko y?t istuskeli korttip?ytien ??ress?, seuraten kuumeentapaisella vavistuksella pelin eri k??nteit?.

Juttu kolmesta kortista teki h?nen mielikuvitukseensa kovan vaikutuksen ja koko y?n? ei se l?htenyt h?nen p??st??n. "Mit?h?n" -- arveli h?n seuraavana p?iv?n? illalla, maleksiessaan Pietarissa -- "mit?h?n, jos vanha kreivit?r ilmaisee minulle salaisuutensa! tahi m??r?? minulle nuo kolme ikuista korttia! Mik?s on koittaessa onneaan? -- Esitell?it? h?nelle, pyrki? h?nen suosioonsa, ehk?p? ruveta h?nen rakastajakseen; vaan t?h?n kaikkeen tarvitaan aikaa, ja h?n on kahdeksankymmenenseitsem?n vuoden vanha; h?n voipi kuolla viikon, kahden p?iv?n kuluttua!... Ja itse juttu?... Voiko sit? uskoa?... S??steli?isyys, kohtuullisuus ja ahkeruus, ne ovat minun kolme uskollista korttiani, ne tekev?t minun p??omani monenkertaiseksi ja hankkivat minulle levon ja riippumattomuuden!" N?in mietiskelless??n saapui h?n yhdelle Pietarin p??kaduista, vanhaan tapaan rakennetun kartanon kohdalle, katu oli t?ynn? ajoneuvoja; vaunuja toinen toisensa per?ss? tuli valaistujen portaiden eteen. Vaunuista tuon tuostakin pisti esiin milloin nuoren kaunottaren soma jalka, milloin helisev? saapas, milloin juovikas sukka ja diplomaati-kenk?. Turkkeja ja viittoja vilkahteli muhkean ovenvartijan ohitse. Herman seisattui.

-- Kenen talo t?m? on? kysyi h?n kulmassa seisovalta polisimiehelt?.

"Kreivit?r X--n", vastasi polisimies.

Herman vavahti. Kummallinen juttu tuli taas h?nen mielikuvitukseensa. H?n rupesi k?velem??n talon ymp?ri, ajatellen sen em?nt?? ja h?nen ihmeellist? taitoaan. My?h??n palasi h?n rauhalliseen kotiinsa; pitk??n aikaan ei h?n voinut nukkua, ja kun uni valtasi h?nen, n?kyi h?nelle kortteja, viheri?inen p?yt?, paperirahakimppuja ja kultakasoja. H?n asetti kortin kortin j?lkeen, k??nsi varmasti kulmia, voitti alati, ja veti puoleensa kultaa, pani paperirahoja taskuunsa. Her?tty??n kyll? my?h??n, huoahti h?n fantastillisen rikkautensa t?hden, l?hti taas kuljeskelemaan kaupungille, ja taas saapui h?n kreivit?r X--in talon kohdalle. Tietym?t?in voima n?kyi vet?v?n h?nt? sinne. H?n seisattui ja alkoi katsella ikkunoihin. Yhdess? n?ki h?n mustahivuksisen p??n, joka oli kumarruksissa, luultavasti joko kirjan tahi ty?n ??ress?. P?? kohottautui. Herman m?ki verev?t kasvot ja mustat silm?t. T?m? hetki ratkaisi h?nen kohtalonsa.

Tuskin ehti Lisaveta Ivanovna riisua kapotin ja hatun, kun kreivit?r jo l?hetti h?nt? hakemaan ja k?ski taas tuoda vaunut. He meniv?t niihin astuakseen. Samassa kun kaksi palvelijaa nosti vanhaa ja auttoi vaunujen ovesta sis??n, n?ki Lisaveta Ivanovna aivan py?r?n luona insin??rins?; t?m? tarttui h?nen k?teens?; tuskin ehti h?n tointua s?ik?hdyksest??n, niin oli nuori mies kadonnut; kirje j?i h?nelle k?teen. H?n k?tki sen sormikkaasensa ja koko matkalla ei t?ti kuullut eik? n?hnyt mit??n. Kreivitt?ren oli tapa v?h? v?li? kysell? vaunuissa: kuka tuli meit? vastaan? mik? t?m?n sillan nimi on? mit? tuolla kilvell? on kirjoitettu? T?ll? kertaa vastasi Lisaveta Ivanovna umpim?hk??n ja hullusti, ja suututti kreivitt?ren.

-- Mik? sinun on, muoriseni Oletko pilvist? pudonnut, vai? Sin? minua joko et kuule tai et ymm?rr?? Jumalan kiitos en toki ole sorakieli enk? viel? p??st? vialla!

Lisaveta Ivanovna ei h?nt? kuunnellut. Palattuaan kotia, juoksi h?n huoneesensa, otti sormikkaasta kirjeen: se ei ollut suljettu. Lisaveta Ivanovna luki sen. Kirje sis?lsi rakkauden julistuksen; se oli hell?sti, kunnioittavasti kirjoitettu ja sanasta sanaan otettu saksalaisesta romanista. Mutta Lisaveta Ivanovna ei osannut saksaa ja oli siihen tyytyv?inen.

Vaan saatu kirje teki h?nen kuitenkin hyvin levottomaksi! Ensi kerran joutui h?n salaisiin, likeisiin suhteisin nuoren miehen kanssa. T?m?n julkeus hirvitti h?nt?. H?n soimasi itse??n varomattomasta k?yt?ksest?, eik? tiet?nyt mit? tehd?: lakatako istumasta ikkunan luona ja huomaamattomuudella j?hdytt?? nuoressa upsierissa halua pitempiin vainoomisiin? l?hett??k? h?nelle kirje takaisin? vastatako kylm?sti ja p??tt?v?isesti? H?nell? ei ollut kenen kanssa neuvotella: h?nell? ei ollut kumppania, eik? opettajaa. Lisaveta Ivanovna p??tti vastata.

H?n k?vi istumaan kirjoitusp?yt?ns? ??reen, otti kyn?n, paperia, ja vaipui mietteisin. Useita kertoja alkoi h?n kirjett??n -- ja repi sen rikki: milloin n?yttiv?t lauseet h?nest? liian yst?v?llisilt?, milloin liian kovilta. Vihdoin h?n onnistui kirjoittamaan muutamia rivej?, joihin h?n oli tyytyv?inen. "Olen vakuutettu", kirjoitti h?n -- "ett? aikeenne ovat rehelliset, ja ett'ette tahtoneet loukata minua ajattelemattomalla k?yt?ksell?; vaan tuttavuutemme ei saa alkaa sill? lailla. Laitan teille takaisin kirjeenne ja toivon ett'ei minulla vast'edes tule olemaan syyt? valittaa ansaitsematointa kunnioituksen puutetta."

Seuraavana p?iv?n?, n?hty??n Hermanin tulevan, Lisaveta Ivanovna nousi ompelupuittensa ??rest?, meni saliin, aukaisi akkunuksen ja heitti kirjeen kadulle, luottaen nuoren upsierin sukkeluuteen. Herman juoksi, nosti sen ja meni konditorin puotiin. Au'aistuaan sinetin, l?ysi h?n oman kirjeens? ja Lisaveta Ivanovnan vastauksen. Sit? h?n odottikin, ja palasi kotiaan, ajatellen omaa juontaan.

Kolmen p?iv?n kuluttua toi Lisaveta Ivanovnalle nuori, vilkassilm?inen neito kirjelipun muotikaupasta. Lisaveta Ivanovna aukaisi sen levottomana, aavistaen rahavaatimusta, ja tunsi ?kki? Hermanin k?sialan.

-- Te, kultaseni, olette erehtyneet; t?m? lippu ei ole minulle.

"En, kyll? se on teille!" vastasi rohkea tytt?, salaamatta viekasta hymy??n. "Lukekaa, olkaa hyv?."

Lisaveta Ivanovna silm?ili kirjett?. Herman pyysi yhtymyst?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet