Read Ebook: Torpan tyttö I: Kuvauksia kansan elämästä by Lindgren Anton Wilhelm

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 961 lines and 20738 words, and 20 pages

TORPAN TYTT? I

Kuvauksia kansan el?m?st?

Kirj.

A. W. LINDGREN

H?meenlinnassa v. 1884, H?m?l?isen osake-yhti?n kirjapainossa.

Tekij?n kustantama.

Iltakello soi Onkiveden kirkon tapulista. Pit?j?n uni-lukkari oli itse sit? soittamassa.

H?n oli sit? ty?t? toimittanut jo pian nelj?kymment? vuotta joka lauvantai- ja juhla-aattoiltana. H?n ei uskonut sit? tointa kellek??n muulle. Se oli h?nen mielest?ns? pyhin kaikista kellon soittamisista.

Sill? sanomakellot, jotka ilmoittivat jonkun seurakuntalaisen kuolleeksi, eiv?t olleet muuta kuin julistamista, ett? joku syntinen oli erinnyt t?st? mailmasta. Eik? kellot tienneet sanoa, oliko h?n kuollut synneiss?ns? taikka niist? puhdistettuna ja vanhurskautettuna.

Ja kun pyh?-aamuna joku haudattiin ja kellot soivat, niin ei niidenk??n ??nest? kukaan tiet?nyt sanoa, mihin sielu oli erinnyt siit? ruumiista, joka nyt laskettiin maan poveen.

Eik? papinkello eik? yhteensoitto olleet nek??n samasta arvosta kuin iltakello. Sill? ne kutsuivat vain seurakuntaa jumalan palvelukseen. Ja seurakunta oli sekalainen ja enimm?lt??n syntinen.

Kun unilukkari kolkkasi ensimm?isen kumahduksen isolla kellolla, niin jokamies nosti lakkiansa ja luki hiljaisen siunauksen. Ja jokainen lakkasi ty?st?ns?. Ja viikon h?lin? vaikeni. Ja koko luonto muuttui hiljaiseksi.

V?ki, joka niityll? ja vainiolla oli ty?ss?, palasi v?syneen?, mutta tyytyv?isen? kotiin. Sill? viikon ty?t olivat p??tetyt. Muuta kelloa ei suinkaan kaivattu, kutsumaan v?ke? ty?st? pois.

Se kumahutti ensikerran. Ja kun humina oli hetken per?st? vaiennut, kuului toinen ja sitte taas kolmas -- aina yhdeks?n kumahdusta, jotka muistuttivat vapahtajan ristiin naulitsemista.

Kun n?m?t yhdeks?n kolkkausta olivat kuuluneet, alkoi unilukkari soittaa samaa suurta kelloa. Se muistutti ett? -- kaikki oli t?ytetty.

Sanoimme ettet unilukkari uskonut t?t? tointa muille, ei sen vuoksi, ett? h?n piti itse?ns? ainoana iltakellon soittajana, vaan sent?hden ett? se oli h?nen niin sanoakseen papillinen virkatoimensa.

Huomenkello oli kyll? h?nen mielest?ns? yht? juhlallinen ja alkoi samalla tavoin yhdeks?ll? kolkkauksella.

Mutta silloin oli unilukkarilla muita viran toimia, niin ettei h?n kerinnyt kellotapuliin. Vaan iltakelloa ei h?n sallinut mink??n est?? h?nen itsens? soittamasta.

Unilukkari ei noudattanut mit??n erityist? ajan m??r?? iltakellon soittamisessa. Talvella h?n toimitti sen ehtooh?m?r?ss? ja pitkitti sen j?lkeen aikaa aina sit? my?den kuin p?iv?kin piteni, ainoastaan keskisuvella, jolloin aurinko laski vasta puoli-kymmenen aikana, soitti h?n iltakelloa v?h?n varhemmin.

Kun unilukkari oli lakannut soittamasta ja ennen kuin h?n sulki tapulin luukut, katseli h?n aina sit? laveata n?k?-alaa, mink? paikkakunta tarjosi sinne ylh??lle.

Se oli sangen soma n?k?-ala. Onkiveden selk? sinerti toisella sivulla, toisella oli kirkonkyl?n laveat vainiot ja niityt; niiden takana taas mets?t ja kukkulat.

Mutta soma taikka ei, oli se unilukkarille aina hauskaa, niin talvella kuin suvellakin ja syksyn sateilla. H?n oli sill? alalla el?nyt pitk?n ik?ns?. H?n tunsi joka hengen, lapsesta vanhukseen saakka; joka siin? liikkui, h??ri ja py?ri t?m?n el?m?n pyrinn?iss?.

H?n oli ollut lapsien opettaja ja aikaihmisten neuvon antaja ja vanhusten tuttava ja kaikkien hyv? yst?v?, siit? asti kuin h?n seurakunnan virkaan p??si.

Ne olivat tahtoneet sys?t? vanhan unilukkarin syrj??n. H?nen iltakelloansa ei en??n kuultu samalla hartaudella kuin ennen.

Moni piti sit? turhamaisena kun muutamat nostivat lakkiansa iltakellon ensimm?isell? kolkkauksella. Pyh?p?iv?t ja sunnuntait eiv?t en?? olleet ainoat, joita kansa vietti juhlana. Ja papin saarnat kirkossa ja opetukset lukusioilla eiv?t olleet ainoat puheet, joita kansa kuulteli.

Niit? oli jo syntynyt lis?yksi?kin, joita nimitettiin kansanhuveiksi. Niiss? pidettiin puhetta "kansallisuudesta", joka oli samanlainen outo jumala kuin se, jota muinaiset Egyptil?iset palvelivat.

Mutta sen verran kansa oppi siit? pian tiet?m??n, ett? sille oli huudettava "el?k??n" ja ett? se asui jossain Helsingiss?. Ja jollei sille ahkerasti huudettaisi "el?k??n" joka kerta kuin sen kunniaksi pidettiin puheita, niin se pian kuolisi.

N?it? kaikkia oli vanha unilukkari, jonka el?m? oli kulkenut tasaista ja hiljaista juoksua, saanut lopulla ik??ns? n?hd? ja kuulla.

H?n oli saanut n?hd? kansan juhlia, joihin kokoonnuttiin kaukaa ja l?helt?, ja h?nt?kin oli kehoitettu huutamaan "el?k??n" kansallisuudelle.

Mutta unilukkari, joka ei koskaan ollut tottununna huutamaan isoon ??neen muuta kuin mit? virsikirjassa oli, ei taipunut lausumaan hiljaakaan tuota "el?k??n", joka h?nen mielest?ns? oli kaikkea j?rjellist? nuottia vailla.

H?nelle koetettiin selitt??, ett? mailma kulkee edistymiseen p?in. Ja sit? ei unilukkari tahtonut kielt??. Sill? h?n oli n?hnyt, ett? niin? vuosikymmenin?, jotka olivat kuluneet h?nen lapsuutensa ja vanhuutensa v?lill?, paljon oli tapahtunut, jota ei muuksi k?ynyt nimitt?minen kuin edistymiseksi. Mutta paljon oli tullut lis?ksi semmoistakin, joka ei vienyt eteenp?in, vaan vinoon.

Oli suvi-ilta loppupuolella hein?kuuta. Ruislaihot olivat tuleentuneet ja elon korjaamiseen oli ensi viikolla ryhdytt?v?.

T?m?n kaikki tiesi vanha unilukkari, siell? kun h?n kellotapulista katseli kyl??. Mutta se katseleminen huvitti h?nt? sittekin. Sill? alhaalla h?n sen n?ki ainoastaan paikka paikalta; mutta t??ll? ylh??ll? se oli h?nen edess?ns? yhdell? silm?yksell?.

H?n oli syd?mess??n kiitollinen hyv?n vuodentulon toiveista, niinkuin tietysti jokainen ihminen on, paitsi se, jolla on paljon eloa s??st?ss? aitassaan ja joka sen vuoksi toivoo hintain ylenemist?.

Unilukkari oli kasvanut yhteen seurakuntansa kanssa. H?n k?rsei sen k?rsimykset ja iloitsi sen ilot. H?n oli sen kanssa n?hnyt sek? hyvi? ett? pahoja p?ivi?.

H?n ei toivotellut hintain ylenemist? -- jos h?nell? joskus olisi syyt?kin ollut. H?n tytyi vuoden "markkongiin" eik? joutunut kenenk??n kanssa riitaan. Eik? kenenk??n tarvinnut katsoa h?neen sent?hden karsaasti. Ja kun h?n nyt iloitsi hyvist? vuodentulon toiveista, iloitsi h?n pikemmin seurakuntansa puolesta, kuin itse puolestansa, n?hdess?ns?, ett? jokaiselle oli tuleva leip??.

Sill? niit? oli ollut joskus ja useinkin aikoja, jolloin monella oli leiv?st? puute.

Vanha unilukkari tuli alas tapulista ja alkoi astua maantiet? kyl?? kohden. Kirkko ja hautausmaa olivat nimitt?in v?h?n matkaa kyl?st?, keskell? vainiota.

Tien varrella tapasi h?n Siuron rusthollarin, joka oli kyl?n, miltei koko pit?j?n, ?veri?in mies. T?m? tavoitteli aidan yli t?hk?p?it? ruispellolta, koettaaksensa kuinka tuleentuneita jyv?t olivat.

Sit? h?n oli jo usein tehnyt. Sill? ei kukaan koko kyl?ss? ollut niin tarkka noudattamaan aikaa. H?n ei laskenut hyv?? hein??ns? vanhentumaan korrella vaan niitti sen pois, kun se oli parhaassa voimassaan.

H?nt? ennen oli kyl?ss? noudatettu sit? tapaa, ett? kaukaisemmat niitut ensin korjattiin ja vasta sitte hein?-ajan lopussa kotiniitut.

Mutta Siuron rusthollari rupesi uutta tapaa viljelem??n. H?n vei v?kens? ensin kotiniituille, joissa voimakkain ruoho ja varhempi kasvu oli. H?n sanoi tahtovansa kunnialla koota parhaat hein?varansa. Ja vasta sitte, kun ne olivat s?ilyss?, mentiin takaniityille ja huonommille aroille korjaamaan, mit? niihin ehk? viel? hein?n aikana oli ehtinyt kasvaakin.

Ei h?n my?sk??n laskenut viljaansa varisemaan, vaikka h?n antoi sen tuleentua; h?n sai sill? tavoin kaikki jyv?t riiheen ja aittaan.

T?ll? ajattelevaisuudella ja varovaisuudella oli h?n tullut kyl?n ?veri?imm?ksi is?nn?ksi.

Ja kyl?l?isten oli pakko v?hitellen ruveta noudattamaan h?nen tapojansa, jolleiv?t tahtoneet vallan takapajulle ja muitten nauruksi j??d?.

"Hyv?? iltaa, Siuro", sanoi unilukkari. "Tottapa viljanne jo on valmis leikattavaksi?"

"Hyv?? iltaa! Luulisimpa olevan juuri maanantai-aamuksi," vastasi rusthollari.

"Mutta jos varisee jo huomenna?"

"Ei, sen verran kuin min? t?hk?p?itten luontoa k?sit?n."

"Terveiksi. Mit? muuten kuuluu?" jatkoi unilukkari, tultuansa l?hemm?ksi ja tarjoten rusthollarille k?tt?.

"Eip? mit??n erinomaista."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet