Read Ebook: Uusia kertomuksia by Thoresen Magdalene Favorin Hanna Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1013 lines and 44609 words, and 21 pages

Translator: Hanna Favorin

UUSIA KERTOMUKSIA

Kirj.

Magdalena Thoresen

Suomensi H. F.

Wickstr?m, Helsinki. J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa, 1883-84.

SIS?LLYS:

Ensimm?inen vihko:

Toinen vihko:

ENSIMM?INEN VIHKO.

Kirkossa.

Oli iltap?iv?ll?. Pilvet riippuivat harmaina ja raskaina yli kaupungin; n?ytti silt? kuin olisi aurinko aikaa sitten laskenut, ja illan v?rit?n yksitoikkoisuus peitti maan. Mutta v?hitellen sumu laskeutui ylimm?iselt? tunturiharjalta alas keskimm?isille pengerryksille ja muodosti ik??nkuin esiripun lehditt?mien puiden ja pensaiden yli. Silloin yht'?kki? ylimm?inen ilmakerros selkeni; milt'ei samassa hetkess? aurinko tuli n?kyviin, ja yksitoikkoisen, v?ritt?m?n ilman l?pi tunkivat iloiset, riemulliset s?teet. Mutta se oli ainoastaan hetken ihanuus; tunturin-rinne punoitti jo kohdatessaan laskeuvaa auringonkeh??, -- ja kuitenkin se oli kyll?ksi karkoittamaan vuorokautista varjoa ja uudestaan her?tt?m??n uskoa ij?iseen valoon.

Oi siunattu olkoon t?m? loistava auringon s?de! Tuhat kertaa siunattu sille, joka keskell? surun pimeytt? ?kisti tuntee ett? Jumalan oma sormi koskettaa h?nen kylm?? otsaansa!

Seuratkaamme auringons?dett?.

Nyt se juuri kulkee ikkunan ohi, jossa on pienet himme?t ruudut. Sis?puolella kierteleikse muratti ikkunanpielest? pitkin ja ikkunanlaudalla on ruusu, jossa on monta pient? nuppua. Ruusu parka! Sen lehdet riippuvat alasp?in. Eik? t?m?n ikkunan sis?puolella ole ket??n, joka iloitsee tuoksuvasta ruususta ja hoitaa nuppuja?

Menn??n eteenp?in auringons?teen kanssa.

Laattian poikki se rient??, katsos, kuinka se kaunistaa k?yh?? huonetta! Siin? on pieni puinen kehto. Nyt se hyv?illen liit?? kahden pienen k?den yli, jotka v?risev?t ja ovat vallan palavat polttavasta kuumeesta. Nuori nainen on polvillaan k?tkyen vieress?; h?nen otsansa on merkitty surun kirjoitusmerkeill? -- nuoruus on ik??nkuin kasvanut, sent?hden ne tunkevat niin syv?lle, -- h?nen silm?ns? ovat luodut lapseen; ne ovat turpuneet itkusta ja valvomisesta, tuskin luulisi ett? ne mit??n huomaisi, ja kuitenkin -- auringons?de koskee kivist?viin silm?luomiin; se oli Jumalan sormi! H?n aukaisee silm?ns? ja katselee ikkunaan p?in, nousee ja katsoo ymp?rilleen kamarissa.

H?nen jalkojensa vieress? on k?sity?; olkoon siin? v?h?n aikaa. Silm?-parkain on t?ytynyt n?iden monien p?iv?in ja ?iden kuluessa tautivuoteen ??ress? jakaa tointansa el?m?n tarpeiden hankkimisen ja el?m?n loppumisen pelon v?lill? -- -- -- olkoon siin?.

H?n katselee viel? ymp?rilleen pieness? huoneessa. Mik? lohduttava n?ky! Vanhan puinen p?yt? ikkunan edess?, piironki oven vieress? ja sen p??ll? kahvikupit, kipsivaasit; pieni iloinen ajatus, olkoon sen nimi Toivo, kiit?? l?pi h?nen sielunsa. -- ?kisti h?n k??nt?? kasvonsa pient? kuvaa kohti, joka riippuu sein?ll?. Se on kalpea ja ilman varjoja, mutta se on kuitenkin nuoren miehen n?k?inen, jolla on kauniit kasvot, korkea otsa ja uljas katse. Kuihtunut myrttiseppele on kierretty pariin kertaan kuvan ymp?rille ja muodostaa kehyksen.

Nuori nainen yh? katselee sit?; yh? enemm?n h?n vaipuu katsomiseen.

J?ykistyneet kasvojen piirteet pehmittyv?t, -- suru muuttuu surumielisyydeksi ja surumielisyys kauneudeksi, otsa selkenee, katse kirkastuu, posket punoittavat hiukan ja suu muodostuu iloisiksi sanoiksi... Viel? auringons?de valaisee h?nen pient? maailmaansa, ja se n?ky, jota h?n tavoittaa, saapi varmaankin v?rins? siit?.

H?n n?kee itsens? kaksi vuotta nuorempana. Myrtti-seppeleess? on tuoreet, tuoksuvat lehdet ja pienet valkeat nuput pist?? esiin kaikkialla viheri?in lehtien v?lilt?; se soveltuu hyvin yhteen valkoisen otsan ja paksun ruskean tukan kanssa. Onnellinen morsian! Iloisena kuin tanssiin seuraa h?n h?nt?, -- h?nt?, josta sein?ll? oleva piirustus on vaan huono kuva, -- alttarille. Siin? seisoo pappi, miksi luo h?n niin kummallisen, surumielisen katseen kauniisen sulhaseen' Morsiankin katselee h?nt?, -- kuinka uljaalta ja reippaalta h?n n?ytt??. Ei ole h?t??, kyll? h?n johtaa vaimoansa turvallisesti ja tukevasti. Nyt ojentaa pappi k?tens? siunataksensa heit?; h?n tuskin notkistaa p??t?ns?, h?n, joka katsoo yli papin ja alttarin ja koko kirkon -- suureen, iloiseen maailmaan, joka odottaa h?nt? raskaiden kirkon-seinien ulkopuolella.

Niin kierret??n myrttiseppele h?nen kuvansa ymp?rille; mutta se ei silloin ole siin?, miss? se nyt riippuu, vaan se on toisessa kodissa, miss? varallisuus asustaa; sill? tuo kaunis aviomies on taitava ty?mies. Ja sill? v?lin kun morsiusseppele kuihtuu, kietoo onni joka p?iv? tuoreita ruusuja ja tuoksuvia lehti? siihen seppeleesen, joka kierteleikse heid?n nuorien syd?miens? ymp?ri.

Mutta ilo ei joka p?iv? ole yksin t?ytt?m?ss? talon maljaa; harmi ja tyytym?tt?myys astuvat my?skin esiin ja sekoittavat pisaroitaan siihen -- ja vakuuttavat viel? ett? se maistuu hyv?lle, niinkuin l??k?ri pahanmakuisesta l??kkeest?. Silloin on hyv?, jos rakkaus on laskenut perustuksensa uskon pohjalle, jotta se pysyy lujana kun sade lankeaa ja tuulet puhaltavat! sill? onni on oikullinen ja arka; kun perustus horjuu, katoaa se, ja silloin kummittelee huokaus, kuni kaiku tyhj?ll? paikalla.

Oi, nyt aurinko laski!

Mihin joutuivat nyt nuo nuoret kasvot?... Mihin joutui kulta k?yh?ss? huoneessa?... Oliko se vuosi, joka ensimm?ist? seurasi, ilman iloa? Oliko se n?ky, jota aurinko hiljan valaisi ja jonka yli varjo nyt vet?ytyy, kenties kuva h?nen menneest? el?m?st??n?

Hiljainen vaikeroiminen kuuluu k?tkyest?. ?iti-parka kumartuu tuskallisena lapsen yli, jonka kasvot ilmoittavat kovaa tuskaa. Hetken aikaa kesti j?nnitys; h?nen syd?mens? oli melkein herennyt tykytt?m?st?. Silloin suonenveto v?hitellen helpoitti, kasvot saivat entisen n?k?ns?, ja ?iti vaipui hervotonna samalle paikalle, jossa auringons?teen taikavoima muutamia silm?nr?p?yksi? sitten oli koskenut h?neen ja kajonnut h?nen nuoreen syd?meens?, jotta el?m?n halu viel? kerta sai auaista l?mpim?t laineensa ja vuodattaa itsens? tuskallisten haavain yli, joilla ei viel? ollut aikaa ollut tehd? arpia.

Tunti tunnin j?lkeen kului siten. K?vi pime?ksi h?nen ymp?rill??n; h?n makasi viel? pienen k?tkyen vieress? ja kaikki ky'yt n?yttiv?t yhdistyneen kuuntelemaan lapsen vaihtelevaa hengitt?mist?.

Silloin h?n kuuli jotain ratisevan oven luona, h?n s?ps?hti. Hitaasti h?n k??nsi p??t?ns? ja kuunteli... Nyt se taas liikkui! Joku oli ulkona, se oli varmaa. Oliko se kenties l??k?ri? Ei, h?n tuli aina reippaasti ja astui samassa sis??n, Kuka se mahtoi olla?... H?n kuuli selv??n heng?hdyksi?, niin raskaita kuin jok'ainoa olisi ollut surullinen huokaus. Kenties se oli vanha Martha, h?nen yst?v?llinen naapurinsa, h?nen ainoa apunsa h?d?ss? ja h?nen vertaisensa maallisessa tilassa... H?nen t?ytyi katsoa kuka se oli, ja h?n nousi yl?s. Silloin h?n kuuli liikkeen ulkomaisen oven kohdalla ja tuo raskas hengitt?minen oli vaiennut. Viel? h?n kuunteli hetken aikaa; mutta hiljaisuus vallitsi kaikkialla h?nen ymp?rill??n, ja ainoastaan kaukaa kuului yksin?isen vaeltajan askeleita.

T?m? tapaus oli kuitenkin saattanut h?nt? ajattelemaan jotain, joka ei koskenut sairasta lasta, mutta joka kuitenkin kuului sen hoitamiseen: olihan sek? pime? ett? kylm?, itse h?n vapisi reilusta. Ja nyt h?n kiireesti sytytti kynttil?n ja yht? suurella kiireell? viritti sammuneen tulen pieness? kakluunissa.

Se teki kolkon huoneen hiukan hauskemmaksi, -- se ei ollut auringons?de, mutta se muistutti sit?.

Nyt asetti h?n kynttil?n p?yd?lle; kaunis, puoleksi kuihtunut ruusu nostettiin ikkunasta ja pantiin sen eteen niin ett? sen tuuheat oksat lievent?isiv?t valoa. Oi! -- siin? h?n p??sti surkean huudon; eik? luulisi ett? sisilisko oli h?nt? purrut? Mik? se oli, joka oli koskenut h?neen niin ?kisti ja niin tuskallisesti?

Aikaa ennenkuin h?n oli kuullut tuota raskasta hengitt?mist? ulkopuolella ovea, oli miespuolinen haamu kulkenut edes takaisin huoneen edustalla. H?nen k?yntins? oli horjuva, h?nen ryhtins? veltto ja voimaton. Pari kertaa oli h?n l?hestynyt huonetta ja neuvotonna j?lleen k??ntynyt takaisin. Silloin h?n yht'?kki? teki p??t?ksen; h?n hiipi nopeasti pieneen porstuaan ja pani korvan avaimenreij?n kohdalle. Siin? seisoi h?n v?h?n aikaa kuunnellen siksi, kunnes kuului liikett? huoneesta; silloin h?n ?kki? ja varovasti hiipi pihalle takaisin kuin varas. Nyt oli sis?ll? sytytetty kynttil? ja ikkunasta h?n vapaasti taisi katsella pieneen huoneesen.

Oliko t?m? se Helena, joka kaksi vuotta sitten oli hymyillyt koko maailmalle ja jolle koko maailma oli hymyillyt, ik??nkuin vastapuhjenneelle ruusulle aamu-auringon valossa?... T?m? kalpea, surullinen raukka, joka v?syneen? ja k?yryselk?isen? h??ri tuolla sis?ll??... Hyi! h?nt? v?risytti. "Jumala armahtakoon sit?, joka on syyn? h?nen kurjuuteensa! -- Siin? makasi kipe? lapsi, ehk? se olisi ollut terve nyt, jos se olisi parempaa hoitoa saanut, jos ei ?itiparka olisi ollut yksin sit? hoitamassa? Kaksi k?tt? ei kauas riit?, nelj?lt? k?visi vallan toisin, -- oi, Helena-parkaa!" -- Ja mies painoi vaikeroiden kuoleman-kalpeat kasvonsa pieni? ruutuja vasten. Mutta juuri silloin vaimo huoneen sis?ll? nosti viheri?n kukkasen pois ikkunasta. "Oi, h?n varmaankin s?ik?hti h?nt?! H?n oli v?h?ll? horjua". -- Mutta nyt joku tuli k?vellen taloa kohti, ja mies vet?ysi hiukan syrj?lle.

Huoneessa nuori vaimo viel? seisoi ja piti vapisten kiinni tuolista. Silloin kuului ripeit? askeleita porstuassa; ovi avattiin nopeasti ja l??k?ri astui sis??n.

Se on mit? kamalimpia hetki? el?m?ss?, jolloin l??k?ri seisoo tautivuoteen ??ress? semmoisena, joka on sovittanut itsens? v?litt?j?ksi el?m?n ja kuoleman v?lill?, ja h?nen suustansa odotetaan se sana, jota ainoastaan taivaallisessa neuvostossa voidaan p??tt??. Ja kun h?n seisoo siin? ep?toivon keskell? ja n?kee rukoilevaiset ja tuskalliset katseet luotuina h?neen, ja h?n sellaisena hetken? viskaa toivon hauraan olkikorren hukkuvalle, niin h?nen ei tarvitse katua, vaikka h?n tiet?? ett? he kuitenkin hukkuvat; sill? vaikeaa on, vaikka olisi oikeinta, sanoa lyhyesti: ei ole apua en??.

Pari minuuttia l??k?ri katseli ??nett?m?n? sairasta lasta, sitten h?n pudisti p??t?ns?, ojensi ?idille k?tens? kasvot toisaalle k??nnettyin?, pani hatun p??h?ns? ja l?hti pois, Tuomio oli langennut.

Vaimo-parka ei ollut sanaakaan sanonut l??k?rin siell? ollessa, h?n oli vaan h?nen kasvoistaan hakenut sit? lohdutusta, jota h?n ei l?yt?nyt. H?n ei ollut sanonut h?nelle hyv?sti, ei katsonut h?nen j?lkeens?, kun h?n meni, t?m? kaikki oli sellaista varten, joka toivoo, -- h?n oli ilman toivoa. Silloin torninkello ristikirkossa l?i yksitoista; ly?nnit seurasivat toisiaan hitaasti ja kun viimeinen ly?nti kaikui, h?visi se y?n haudantapaiseen hiljaisuuteen.

Silloin oli yht'?kki? kuin valistava ajatus olisi tunkenut h?nen sieluunsa ja vet?nyt s?teen j?lkeens? h?nen v?syneihin silmiins?. H?n kumartui rivakasti lapsen yli, otti vaatteen ja peitti sen pienet k?det, katseli ymp?rilleen huoneessa, ja oli seuraavassa silm?nr?p?yksess? poissa.

Ulkona naapurin talon kohdalla h?n pys?htyi ja kolkutti ikkunalle. Se avattiin kohta, ja vanhanpuoleinen nainen pisti ulos p??ns?.

"Herra Jumala, sin?k? se olet, Helena", huudahti nainen, "onko lapsesi kuollut?"

"Ei, Jumalan kiitos, Martha", vastasi Helena, "niin pahasti ei viel? ole. Mutta pane vaatteet p??llesi ja tule minun luokseni ... minulla on jotain mieless?, jossa sinun pit?? auttaman minua".

"Herra siunatkoon, mit? sinulla on mieless?, lapsi?" kysyi vanha nainen, l?hti samassa ikkunan luota ja tarttui vaatteisinsa.

"Min? en uskalla viipy? kauemmin, Martha", kuiskasi Helena. "Mutta en milloinkaan ole ollut niin avun tarpeessa kuin t?ll? hetkell?. Siihen on Jumala todistajani?"

"Mene, mene!" huusi vanha vaimo kammarista, "min? tulen koht'silt??n sinun luoksesi".

Helena sulki ikkunan ja lensi, katsellen arasti ymp?rilleen pime?ll? kadulla kuin pelonoloinen p??sky, takaisin pieneen huoneesensa. Tuskin oli kaksi minuuttia kulunut ennenkuin vanha Martha oli h?nen luonansa.

"Nyt sinun pit?? sanoa minulle, Helena", kuiskasi Martha, "mill? voin sinua auttaa?"

"L??k?ri k?vi t??ll? hetken aikaa sitten", vastasi t?m? kiireesti, "h?n ei puhunut mit??n; mutta min? huomasin kyll? mit? h?n sanomatta j?tti. Aamulla sanoi h?n: Jumalan avulla!"

"Se on k?yh?in lohdutus", keskeytti h?nt? vanhus; "mutta hyv? sille, jolla on v?h?n, ett'ei paras mit??n maksa."

"Mutta min? uskon, Martha, ett? Jumala viel? voi auttaa. Sent?hden olen aikonut menn? kirkkoon..."

"Nyt ... t?ll? hetkell?!" huudahti vanhus h?mm?styneen?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet