Read Ebook: Harvard Stories: Sketches of the Undergraduate by Post Waldron Kintzing

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 847 lines and 61894 words, and 17 pages

TY?N KOURISSA

Romaani

Kirj.

SELMA ANTTILA

Otava, Helsinki, 1919.

Sepp? Henrikssonilla oli tapana tehd? kaikki perinpohjin, ylen jykev?? ja tukevaa. Nyt h?n rakensi itselleen uutta kotia, ostettuaan kyl?n vanhalta r??t?lilt? h?nen tilavan asuinrakennuksensa, jonka oli purkanut ja kuljettanut omalle maapalstalleen. Ja m?elle nousi v?hitellen uusi talo ja hiukan erilleen siit? laajahko paja ja my?hemmin aitta, sauna ja navetta latoineen.

P??rakennukseen n?hden sepp? ei kuitenkaan tyytynyt siihen, ett? oli sen uudestaan pystytt?nyt.

-- Sen pit?? olla niin luja, ettei henke? l?p?ise, -- sanoi h?n.

Sitten h?n kes?ll? valmisti tiili? ja pisti kuhunkin tiileen rei?n. Kun h?nelt? kysyttiin, mit? se reik? siin? tiiless? toimitti, sanoi sepp?:

-- Kai se reik? siin? pysyy kuin tiilikin, kun siit? naulan sein??n ly?.

Ja niin h?n tekikin. Rakennus sai siten tiilipeitteen, joka rapattiin valkoiseksi.

Tulos oli kerrassaan h?mm?stytt?v?. Koko kyl? ja pit?j?, viel?p? ulkokuntalaisetkin ihmetteliv?t, mik? pappila se sellainen valkoinen, uusi rakennus oli laakealla m?ent?yr??ll?, ymp?rill? kiviaita ja hiukan peltomaata. Mutta kun kirkkoa t?hyilev? silm? osuikin sen sijaan n?kem??n tukevanlaisen pajan erikoisessa sit? varten aidatussa tarhassa, ymm?rsiv?t oudotkin, ett? siin? asui vain joku vauras k?sity?l?inen.

P??rakennus olikin v?h?n liiemm?ksi tyhjent?nyt Henrikssonin varat ja innon. Ulkorakennukset j?iv?t v?hemm?lle varustamiselle ja n?yttiv?t hiukan mit?tt?milt? komean asuinrakennuksen l?heisyydess?. Aitta ja sauna olivat kyll? somat ja uusi rinteli hohti valkoisena ja vastaveistettyn?, mutta navetta, talli ja lato yhten? jonona ja saman katon alla oli jokseenkin vaivainen rakennus, varsinkin jyrk?n olkikattonsa vuoksi, jonka korret tuppasivat aina roikkumaan oville.

Sep?n nuori em?nt? Ulla oli tuotu toisesta kyl?st? ja h??t vietetty oikein komeat. H?n oli talon tyt?r ja sai my?t?j?isiksi muutamia satoja ruplia ja runsaat kapiot, el?imi?, ryijyj?, peitteit?, liinavaatteita, silkki- ja musliinihameita sek? tarvekalua kaikenlaista.

Henriksson oli my?skin talollisen poika, ja k?sity?l?ismestariksi p??sty??n h?n oli rovastin toimesta saanut nimeens? ruotsalaisen "son"-p??tteen. Karl Henrik Henrikinpoika Tuomalasta oli sill? tapaa tullut Henriksson. Yleens? h?nt? kyl?ss? mainittiin mestariksi tai, jos tahdottiin olla t?sm?llisi?, sepp?mestariksi.

Sep?n em?nt?, reipas ja aina liikkeell? oleva nuori nainen, lauloi paljon askarrellessaan sis?ll? ja navetassa ja p??si pian kyl?l?isten erikoiseen suosioon. Mutta h?nen laulunsa olivat hengellist? laatua ja pukunsa aina sama harmaa kotikutoinen. Ne kirjavat silkit ja musliinihameet sek? "tykkimyssyt" koreine nauhoineen, viel?p? krinuliinitkin, jotka nyt olivat aitassa, todistivat kuitenkin h?nen ennen olleen mielelt??n toisenlaisen. Viel? nytkin joskus suurissa h?iss? h?n "mestarin" vakavasti vaadittua piti v?lkkyv??, vihre?silkkist? "tykkimyssy?", jonka kirjaillut nauhat ulottuivat t?ytel?iselle povelle, ja tummapohjainen, vihert?v?, t?plik?s musliinihame valui laajapoimuisena lanteilta aina maahan asti. Lyhyt liivi oli uumalta tiukka ja kalanluilla p?nkitetty, joten nuoren em?nn?n melkein liiaksi t?ytel?inen vartalo kiristyi py?re?ksi ja aika somaksi.

Eik? sepp? itse ollut arvostaan v?hemm?n tietoinen. Ylpe?n? eukostaan h?n kulki suorana, veitikkamaiset, tummat silm?t tiukasti eteenp?in t?hd?ttyin?, yll?ns? pitk?liepeinen, musta, hiukan karkeanlainen sarkatakki ja vasikannahkaiset narskuvat keng?t jalassa.

My?hemmin, kun h??t olivat painuneet paremmalle puolelle toisena ja kolmantena p?iv?n? ja ukot maistelleet esituvan puolella kotipolttoista runsaanlaisesti, h?rp?ten palan painimeksi monet kannulliset em?nn?n v?kev?? olutta, kuului Henrikssonin m?risev? ??ni yli muiden laulua yritelless??n, ja h?nen em?nt?ns? ilme k?vi yh? vakavammaksi ja p??ttyi harmin punaan. Mutta samassa h?n my?s keksi keinon, valjastutti hevosen ja pyysi kyl?n nuoria miehi? "taluttamaan" ukkonsa rekeen, ja niin mentiin kunnialla kotiin eik? kukaan saanut n?hd? mestaria p?yd?n tai penkin alla kolmantena h??p?iv?n?, kuten yleinen tapa muuten oli.

Mutta vaikka Ulla-em?nt? piti ukkonsa kurissa ollessaan h?iss? ja muissa pidoissa itse mukana, ei h?nen vaikutuksensa ulottunut "paistinajoon".

Sepp? Henrikssonilla oli oma "l??nins?", jonka h?n oli ottanut summakaupalla. H?n teki kyl?kunnassaan talojen jokap?iv?iset pajaty?t, ty?kalujen korjaukset, valmisti nauloja, veitsi? ja kirveit?, viikatteita, sirppej? ja kaikenlaista pienemp?? tarvekalua ja sai kaikesta t?st? palkakseen sovitun m??r?n viljaa ja muita luonnontuotteita. Joulun tienoilla h?n sitten l?hti paistinajoon k?yden talosta taloon muka perim?ss? saataviaan. Itse asiassa h?n kuitenkin oli vain kestitett?v?n?, saaden rekeens? pienempi? tuliaisia: limppuja, munajuustoja, voita, lampaanjalkoja, rievi? ja nisupullia. Suuremmat jyv?saatavat, halot, rehut ja hein?t talolliset kyll? toimittivat sep?lleen kotiin.

T?m? paistinajo oli em?nn?n kauhistus, sill? sepp? ei pysynyt koko jouluna tolkullaan. Kun yhdest? humalasta toipui, niin toiseen jo kiireell? ajoi ja aina laulaen ja kerskuen kotiin palasi, ellei h?nt? viina vallan rentona reess? pit?nyt, niin ett? oli t?ytynyt ottaa kyytimies ja sitten em?nn?n kanssa yhdess? sis??n kantaa.

Yh? harvemmin mestari sai em?nt?ns? pukeutumaan juhla-asuun. Ullan omatunto oli her?nnyt tuomitsemaan kaiken salaisen viinanpolton synniksi ja h?pe?ksi, ja juopumisen pahetta oli h?nen mielest??n v?ltett?v?. Ja kun Henriksson yh? useammin paistinajojen v?lill?kin kulki juomareisuilla, alkoi h?n sit? hartaammin veisata hengellisi? lauluja ja lukea Jumalan sanaa. Kotona h?n hartauttaan enimm?kseen harjoitti, sill? kirkkoon oli pari penikulmaa, ja heid?n hevosensa oli hukattu pois, kun ei heill? maan hoitamisesta oikein tolkkua tullut eik? hevosta muutenkaan ajoihin tarvittu. Kyl?l?iset kyll? aina auliisti antoivat hevosen, kun siten p??siv?t tuomasta entist? luvattua m??r?? heini? ja kauroja.

Yh? hartaammaksi Ulla muuttui yksin?isin? hetkin??n mestarin ollessa ty?matkoilla tai juomaretkill?, rukoillen armahdusta t?ss? tyhjyydess? ja synninlaaksossa, uskaltamatta ??neen suruaan valittaa. -- Kunhan Kaikkivaltias katsoisi armollisesti h?nen puoleensa ja soisi siunatun lapsen, poikalapsen, joka olisi is?llens? otollinen ja tulisi h?nelle hyv?ksi esimerkiksi, ettei en?? kehtaisi eik? voisi poikansa vuoksi itse??n alentaa! --

T?m? oli h?nen ilta- ja aamuhuokauksensa, kun h?n yksin?isess? talossaan toimitteli ilta-askareitaan ja aamulla varhain, ennen p?iv?nnousua, k?vi el?imi? ruokkimassa.

Toisin oli laita, kun mestari oli kotona. Pajassa tohisi ahjotuli, niin ett? se kuului peltojen poikki kauas maantielle, ja vasara kilkutti aikaisesta aamusta herke?m?tt? kuin kellon naksutus. Iloiset ??net t?yttiv?t pajan ja pajam?en. Siell? oli k?rryj?, py?ri?, ty?aseita ja kalua kaikenlaista. Hevoset seisoivat pitk?ss? riviss? aitaan sidottuina odotellen kengityst??n tai is?nti??n. Nokisia miehi? ty?ntyi tupaan aterioimaan avaten runsaat ruokakonttinsa ja vet?en esille herkulliset ev??t, em?ntiens? parhaat riev?t, juustot ja voit, kinkut ja muut lihat, sill? jokainen tiesi, ettei Lehvin sep?n em?nt? niit? hyv?ksyisi mestarille ruuaksi, elleiv?t ne olleet kaikkein parasta lajia.

Ulla-em?nt? oli tehnyt sen havainnon, ett? h?nen rukouksensa oli kuultu. Salaper?inen riemu t?ytti h?nen syd?mens? ja loistavin kasvoin ja vapisevalla ??nell? h?n viritti usein aamuvirtens?, kirkkaan ilonkyyneleen vieriess? hiukan kalvenneille poskille. Mestari siveli hiljaa ja hell?sti kovalla moukarin karaisemalla kourallaan vaimonsa tummaa p??t? ja sanoi hymyillen jonkun mehev?n sanan. Silloin Ulla hotaisi h?nt? k?mmenell??n ulottumatta hipaista muuta kuin parrans?ngest? karkeaa leukaa, kun jo tunsi kaksi kouraa hartioissaan ja kieppui ymp?ri, sep?n nauraa hohottaessa:

-- N?in se pappilan muori paistia k??nt??. Vai poika, ha, ha, toinen mestari, pikku mestari! -- ja yh? hohottaen sepp? harppasi pajaansa ja kertoi siell? ukoille iloisen uutisen.

Pian oli siit? levinnyt tieto kaikkialle, ja ihmiset kuiskailivat, ett? mestarille oli tulossa pikku mestari.

Ja kun sitten sep?n em?nt? sai ylen reippaan pojan, oli kaikki juuri niinkuin ollakin piti. Nimi "pikku mestari" oli jo ennen pojan syntym?? niin monasti kuultu Henrikssonin pajassa, ett? se nyt vain varmistui ja sovitettiin kohdalleen. Ja vaikka pappi komeissa risti?isiss? antoi pojalle nimet Karl Henrik is?n mukaan, ei niit? kumpaakaan k?ytetty kotona eik? kyl?ss?.

Pieni veitikka, tukeva maalaislapsi, kasvoi ?itins? rinnoilla vahvaksi ja oli kova tappelemaan. Molemmat, ?iti ja poika, olivat varmat asiastaan: toinen siit?, ettei tahtonut eik? voinutkaan aina olla pojan kanssa, ja poika siit?, ett? h?nen oli saatava muutama kerta p?iv?ss? "namia" ?idilt?, vaikka olikin jo hampaat suussa ja itse osasi selvin sanoin pyyt??: -- Uuras tahtoo namia, ?iti! ja kun ei yksinkertainen pyynt? auttanut, tarttui h?n ?idin hameeseen ja kiskoi kaikin voimin nauraen ja itkien, karttaen ja parkuen niin sisukkaasti, ett? ?iti aina lopulta my?ntyi.

Is? kiusoitteli usein sanoen: -- Oletpa sin? koko uuras, uuras, uuras! -- ja t?t? hokiessaan h?n notkisteli polviaan pajaan menness??n.

Mutta poika n?ytti sittemmin olevan uuras muissakin suhteissa. Is?n tupakkilauta, jossa oli leikkuuter? saranoilla kiinnitettyn?, oli pojalle kovin mieluinen kapine, ja mit? h?n vain k?siins? sai, k?vi h?nelle tupakasta ja joutui ter?n alle. Kirveet penkin alla pihdiss?, veitset, porat, h?yl?t ja sahat, kaikki oli poika uuras sieppaamaan, ja ennenkuin t?ytti toista ik?vuottaan h?n kiipesi polvenkorkuisen pajankynnyksen yli, vaikka sitten muksahtikin p?? edell? noesta mustalle multalattialle.

-- Uuras, Uuras! -- huusi is? ylpeydest? hytkyen ja kantoi kirkuvan pojan ?idille tupaan.

V?hitellen tarttui t?m? is?n antama nimi kaikkien mieleen, ja ilman muuta sopimusta h?n sai nimekseen Uuras.

Pitk?llinen imett?minen liitti ?idin ja pojan l?heisesti toisiinsa. Ulla-?idin ajatukset liiteliv?t kauas, lapsen lev?tess? h?nen povellaan, kauas et?iseen tulevaisuuteen, jonka piti suoda h?nen lapselleen sellaista, mit? h?nen vanhempansa eiv?t osanneet oikein kuvitellakaan.

-- Voi sinua, piipattaja, -- puheli h?n pojalle, -- sin? saat menn? maailmalle ja n?hd? ja kuulla uusia!

Niihin sanoihin sis?ltyiv?t Ulla-?idin salaiset ajatukset poikansa tulevaisuudesta. H?nen piti saada k?yd? pystyss? p?in ja kompastelematta; jokin salaper?inen kaitselmus ohjaisi h?nt? onneen. Mik? se onni oli, sit? h?n ei varmasti osannut itselleen selvitt??. Mutta h?nen uskonnollinen mielenlaatunsa kohosi arkiel?m?n yl?puolelle rukoillen ainokaiselleen sielunvoimaa ja hengenrikkautta. Samalla sivalsi t?m? ?idinylpeys kuitenkin h?nt? itse??n ik??nkuin moittien siit?, ett? h?n oli lapselleen toivottanut maallisia koettelemuksia, joita ilman nuo hyv?t lahjat olivat h?nen mielest??n saavuttamattomat.

H?nen pojalleen piti paljon annettaman, niin ett? h?nkin voisi paljon antaa ja paljon tehd?, -- se oli Ulla-?idin toivomus.

Lehvin koulu oli pit?j?n ainoita ja ensimm?isi?, rovastin toimesta perustettu vastoin is?ntien tahtoa, he kun pelk?siv?t siit? koituvan ylett?mi? maksuja ja lapsille ajanhukkaa. Kukin ajatteli itsekseen: -- En min? vain lapsiani kouluun pane, ei minulle lis?maksuja tarvitse s?lytt??.

Kyl? kuului rikkaaseen seutuun, miss? talot upeina ja uusina muodostivat ryhmi? tai olivat hiukan erill??n toisistaan. Naapuruussuhteet pidettiin pyhin? ja loukkaamattomina. Pahoja puheita pel?ttiin, sill? sellainen vaikutti lamauttavasti l?heisten naapurien kesken, miss? jokap?iv?inen el?m? oli kehittynyt aivan yhteiseksi. Pienimmill?kin lomahetkill? pujahdettiin naapureihin, ja lapset tepastelivat yht? paljon kyl?n lattioilla kuin kotosalla. Karjat kulkivat samoja kujia rakennusten nurkitse etsien kukin tiens? omiin tarhoihin ja tanhuoille. Koiratkin kujeilivat kyl?n pihoilla kuten omillaan nostaen yhteisen r?h?k?n, kun vieras raitilla ajoi. Silloin tulikin niin kova meteli, ett? jokaiseen akkunaan maantien varrella ilmestyi p?? p??n viereen ja lapset kelkkoineen, pitk?t kynttil?t nen?ss?, pys?htyiv?t tien viereen katselemaan.

Koululle oli vuokrattu er??n talon esitupa luokkahuoneeksi ja sen per?ll? kaksi kamaria opettajan asuttavaksi. Varsin rauhaisa paikka se ei ollut maantien risteyksess?, josta tiet haaraantuivat asemalle, pit?j?n kirkolle ja l?himp??n kaupunkiin. Pihan nurkassa oli kiikku ja sit with me. Somehow or other I seem to be hard up all the time. Oh, you needn't laugh. I know I have rather more to spend than most fellows out here, but that doesn't help me a bit when I've spent it. You needn't grin at this nag either, you old monk, it hasn't been mine for some time. I had to give it to that robber Flynn, the livery-man, for his bill. Don't seem to have made much on the transaction, though, because now I have to hire the beast. Flynn has my horse, hang him, and somehow I've still got his bill."

"There is no doubt about it, Rattleton," said the other; "you will be renowned as a philosopher some day. You keep discovering great truths all the time."

"Are you going to the game?" asked Rattleton, turning the subject.

"That would be a useless question to ask most men," said Varnum; "it is equally useless to ask me. Of course I am not."

"Not?" exclaimed Jack. "Nonsense! You're not going to stay all by yourself here in Cambridge? Come now, old grind, do take a day off."

"No," said Varnum, a little sadly, shaking his head; "I can't do it. I can't spare either the time or the money. Besides I have something on my hands that I can't drop just at present."

"Bet I know," said Rattleton. "It is some of your confounded indigent kid business. Of course, that sort of thing is bully and I admire you for it, you know, and all that; but I should think you might leave the indigents alone for one day."

"Well, you see I am one myself," laughed Varnum. "Really I can't afford it, so I don't deserve any credit for sticking by the other paupers."

"The special rates to Springfield are very low," urged Jack. "I tell you what you can do;--just what I'm going to do. Bet your expenses on the game and then it will all be on Yale."

"And if we lose?" queried Varnum.

"Oh, well, if we lose, we'll only be hard up, just as we are now," was the assuring response.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet