Read Ebook: Abbé Aubain and Mosaics by M Rim E Prosper Waller E M Emily Mary Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1516 lines and 83149 words, and 31 pages

Translator: Martti Wuori

Kirj.

Leo Tolstoi

Suom. Martti Wuori

WSOY, Porvoo, 1895.

Se tapahtui 70-luvulla, talvella, Nikolainp?iv?n j?lkeisen? p?iv?n?. Pit?j??ss? oli juhla ja kauppias Wasili Andrejitsh Brehunov, majatalon pit?j?, ei voinut olla poikessa, h?nen kun kirkonis?nt?n? piti olla kirkossa ja sitte kotona ottaa vastaan ja kestit? sukulaisia ja tuttavia. Mutta niin pian kuin viimeiset vieraat olivat l?hteneet pois, alkoi Wasili Andrejitsh heti hankkiutua matkalle naapuriin kartanon omistajan luo, jonka kanssa jo kauan oli er??st? mets?st? kauppaa hieronut. Wasili Andrejitsh teki kiirett?, ett'ei kaupungin kauppamiehet kerki?isi ennen h?nt? tehd? tuota edullista kauppaa. Nuori kartanon herra pyysi mets?st? kymmenen tuhatta ruplaa sen tautta vaan, ett? Wasili Andrejitsh tarjosi siit? seitsem?n. Mets?n oikeasta arvosta oli se kuitenkin ainoastaan kolmas osa, Wasili Andrejitsh olisi ehk? tinkinyt viel?kin enemm?n hinnasta, sill? mets? oli h?nen piiriss??n ja h?nen ja muiden maakauppiaitten kesken oli jo ammoin olemassa semmoinen j?rjestys, ett'ei toinen kauppias korottanut hintaa toisen piiriss?; mutta h?n tiesi, ett? muita mets?nostajia oli aikeessa menn? kauppaa hieromaan Gorjatshkinin mets?st?, ja h?n p??tti heti l?hte? ja lopettaa asia kartanon herran kanssa. Ja sen tautta h?n, niinpian kuin juhla oli ohi, otti arkustaan 700 ruplaa, lis?si niihin huostassaan olevia kirkon rahoja 2,300, jotta kaikkiaan oli 3,000 ruplaa, ja ne tarkkaan luettuaan ja pantuaan lompakkoon oli valmis l?htem??n.

Renki Nikita, ainoa Wasili Andrejitshin rengeist?, joka sin? p?iv?n? ei ollut humalassa, juoksi hevosta valjastamaan. Nikita sen tautta ei ollut humalassa sin? p?iv?n?, ett? h?n oli juoppo ja nyt paastosta asti, jota ennen oli viinaan menett?nyt sek? takkinsa ett? saappaansa, oli vannomalla p??tt?nyt olla juomatta eik? juonutkaan toista kuukautta. Sill?k??n kertaa h?n ei juonut, vaikka juhlan ensimm?isin? p?ivin? viljanaan vuotava viina siihen h?nt? kovasti viettelikin.

Nikita oli viidenkymmenen vanha mies, naapurikyl?st? kotoisin. H?n ei ollut oma is?nt?ns?, niinkuin h?nest? sanottiin, vaan suurimman osan el?m?st??n h?n oli ollut palveluksessa muilla. Joka paikassa pidettiin h?nt? arvossa h?nen ty?teli?isyytens?, sukkeluutensa ja voimansa t?hden, p??asiallisesti kuitenkin h?nen hyv?n, miellytt?v?n luonteensa t?hden; mutta ei miss??n h?n pysynyt kauempaa aikaa, sill? pari kertaa vuodessa, jopa v?list? useamminkin, h?n juopotteli ja silloin sit? paitsi menetti viinaan kaikki p??lt??n ja k?vi raivoisaksi ja toraisaksi. Wasili Andrejitshkin oli jo muutamia kertoja ajanut h?net luotaan, mutta ottanut sitte taas takaisin, sill? h?n piti arvossa h?nen rehellisyytt??n, rakkauttaan el?imi? kohtaan ja ennen kaikkea v?h?palkkaisuuttaan. Wasili Andrejitsh ei maksanut Nikitalle 80 ruplaa palkkaa, mink? sellaisen rengin olisi pit?nyt saada, vaan noin 40, jotka antoi h?nelle ilman tili?, v?hinerin, ja enimm?kseen tavarassa kalliista hinnasta puodista eik? rahassa.

Nikitan vaimo, Martta, reima muija, joka ennen oli ollut kaunis nainen, em?nn?itsi kotona kasvavan pojan ja kahden tyt?n kanssa. Nikitaa h?n ei pyyt?nytk??n luoksensa asumaan ensiksikin sent?hden, ett? jo 20 vuotta eli er??n tynnyrintekij?n, toisesta kyl?st? olevan miehen kanssa, joka majaili samassa talossa, ja toiseksi sent?hden, ett? h?n, vaikka kohtelikin miest??n, miten tahtoi, kun t?m? oli selv?n?, pelk?si h?nt? kuin tulta, kuin h?n oli humalap?iss??n. Nikita oli n?et kerran, kun oli kotona juonut p?ihins?, luultavasti kostaakseen vaimolleen kaiken selv?n? k?rsineen n?yrtymisens?, murtanut auki h?nen kirstunsa, ottanut sielt? kaikki h?nen kalliimmat koristeensa ja kirveell? hakkuup?lkyll? pieniksi pirstaleiksi paloitellut kaikki h?nen r?ijyns? ja hameensa. Koko Nikitan ansaitsema palkka annettiin h?nen vaimolleen eik? Nikita ollenkaan pannut sit? vastaan. Niinp? nytkin Martta paria p?iv?? ennen pyh?? tuli Wasili Andrejitshin luo ja otti h?nelt? vehn?jauhoja, teet?, sokeria ja pullollisen viinaa, kaikkiaan kolmella ruplalla, sek? viel? viisi ruplaa rahassa. T?st? kaikesta h?n viel? kiitti, niinkuin mist?kin hyv?st? ty?st?, vaikka Wasili Andrejitshin v?hint?in olisi ollut 20 ruplaa maksettava.

-- Ollaankos me sinun kanssasi mit? sopimusta tehty? -- sanoi Wasili Andrejitsh tavallisesti Nikitalle. -- Kun tarvitset, niin ota, sittep?h?n sen taas ty?ll? ansaitset. Eik? minun luonani tehd? niinkuin muualla, ett? saat palkkaa ja tili? odottaa ja viel? palkasta rangaistukseksi osa poisluetaan. T??ll? k?ypi kaikki rehellisesti. Sin? kun minulla palvelet, niin en min?k??n sinua j?t?. Kun h?t? tulee, niin min? kyll? p??st?n. -- Ja n?in puhuessaan Wasili Andrejitsh oli ihan vakuutettu, ett? h?n oli Nikitan hyv?ntekij?. Osasipa h?n niin varmasti sen sanoa, ett? kaikki, Nikitasta alkaen, my?nsiv?t h?nen haastavan oikein.

-- Ka, ymm?rr?nh?n min? sen, Wasili Andrejitsh, ja palvelenhan min? teit? kuin omaa is??ni, parastani koetan, varsin hyvin sen ymm?rr?n, -- vastasi Nikita, varsin hyvin ymm?rt?en, ett? Wasili Andrejitsh petti h?nt?, mutta samalla tuntien, ett'ei ollut koettelemistakaan selvitell? laskujaan, vaan ett? piti el?? siin? niin kauan kuin ei toista paikkaa ollut ja ottaa mit? annettiin.

Saatuaan is?nn?n k?skyn valjastaa hevosen, l?hti Nikita nyt, niinkuin ainakin, iloisesti ja mielell??n, astuen reippaasti ja kevyesti hanhen tavoin k?yvill? jaloillaan, liiteriin, otti sielt? naulasta tupsukkaat suitset ja niit? helisytellen meni sulettuun talliin, jossa seisoi erill??n se hevonen, jonka is?nt? oli k?skenyt valjastaa.

-- Vai tuli jo sinun ik?v?, tuhmuri? -- puheli Nikita vastatessaan hirnahtamiseen, jolla h?nt? tervehti keskikokoinen, n?yr?, hiukan matalalanteinen, tummanruskea orit, joka seisoi yksin tallissa. -- No, no! Viel? tuossa kerki?t, annahan kun ensin juotan sinua, h?lm?, -- puhutteli h?n hevosta aivan kuin ymm?rt?v?ist? olentoa ja, pyyhk?isty??n takin liepeell? hevosen p?lyist?, keskelt? uurteelle lihavoittunutta selk??, pani sen kauniisen, nuoreen p??h?n suitset, korjasi korvia ja tupsua ja, riimun heitetty??n, meni juottamaan. Varovasti astuttuaan ulos tallista alkoi Rusko tepastella ja vikuroida, ollen potkaisevinaan takajalallaan Nikitaa, joka h?nen kanssaan kilvan kaivolle juoksi.

-- Kujeile, kujeile, veitikka! -- puheli Nikita, joka tiesi, miten varovasti Rusko heitteli takajalkaansa sill? ainoastaan koskettaakseen h?nen turkkiaan eik? potkaistakseen, ja joka hyvin rakasti t?t? hevosen kujetta.

Juotuaan kylm?? vett? hevonen v?h?n aikaa seisoi, puhalsi, liikutellen m?rki? huuliaan, joiden karvoista tippui sankoon kimaltelevia pisaroita, ja kuorsahti.

-- Kun et tahdo, niin ole ilman, sittep?h?n sen tied?n; el?k? en?? pyyd?k??n, -- sanoi Nikita ihan vakavasti ja tarkkaan selitellen Ruskolle, mit? teki. Ja taas juoksi h?n liiterin luo, suitsista vet?en potkivaa ja pelmuavaa iloista nuorta hevosta.

Muita renkej? ei siin? ollut. Oli vaan muudan vieras, keitt?j?tt?ren mies, joka oli tullut sinne pyh?n? k?ym??n.

-- Meneh?n, hyv? mies, kysym??n, -- sanoi Nikita h?nelle, -- mink? re'en k?skee panemaan, suuren vai pienen?

Mies meni taloon ja palasi kohta takaisin ilmoittaen, ett? k?skettiin panemaan pieni reki. Nikita oli sill? v?lin jo pannut valjaat hevosen selk??n, kiinnitt?nyt setolkan ja, kantaen toisella k?dell??n k?yk?ist?, maalattua vempelett?, toisella taluttaen hevosta, astui liiteriss? olevan kahden re'en luo.

-- Pannaan pieni sitte, -- sanoi h?n ja talutti aisoihin viisaan hevosen, joka koko ajan kujeili ja oli h?nt? puraisevinaan. Ja vieraan miehen auttaessa alkoi h?n valjastaa.

Kun kaikki jo oli melkein valmiina ja ohjakset vaan viel? olivat kiinni pantavat, niin Nikita l?hetti vieraan miehen hakemaan liiterist? olkia ja aitasta s?kkivaatteen.

-- Kas niin! No, el? p?nkyttele! -- sanoi Nikita, painellen rekeen vieraan miehen tuomia tuoreita olkia. Ja nyt anna vaate, niin peitet??n. Kas noin, nyt se hyv? tulee, -- sanoi h?n, peitellen olkia ja tukkien niit? joka taholta istuimen ymp?ri.

-- Suur' kiitos, hyv? mies, sanoi Nikita miehelle, kahden k?ypi aina sukkelammin. -- Ja selvitetty??n ohjakset, istuutui Nikita pukille ja antoi l?htem??n pyrkiv?n hyv?luontoisen hevosen juosta pihan portille.

-- Nikita kulta, Nikita hoi! -- huusi h?nen j?lkeens?, juosten kiireesti ulos talosta, seitsenvuotias poika, jolla oli p??ll??n lyhyt musta turkki, jalassa valkoiset vilttisaappaat ja p??ss? karvalakki. -- Ota minut istumaan! pyysi h?n lapsen ??nell?, pannen juostessaan turkkinsa nappeja kiinni.

-- No, no, tule, kultaseni, -- sanoi Nikita, seisautti hevosen, otti talon ilosta loistavan pojan rekeen ja ajoi ulos tielle.

Kello k?vi kolmatta. Oli pakkanen, -- noin 10 astetta, pilvinen ja tuulinen ilma. Pihalla tuntui tyynelt?, mutta maantiell? puhalteli kova tuuli. Naapuritalon liiterin katolta tuiskusi kuin lakaisemalla lunta ja nurkassa, saunan luonna, py?ritteli pyry. Tuskin oli Nikita ajanut ulos ja k??nt?nyt hevosen portaiden eteen, kun Wasili Andrejitshkin, paperossi hampaissa ja lammasnahka-turkissa, joka oli kovaan ja alas vy?ll? vy?tetty, astui eteisest? kuistiin, jonka lumiseksi tallattu lattia vingahteli h?nen vilttisaappaittensa alla, ja seisattui korjaamaan turkkinsa kaulusta. Kauluksen k?ret h?n k??nsi sis??np?in molemmin puolin punakkaita ja, paitsi viiksi?, sileiksi ajettuja kasvojaan, ett'ei nahka kastuisi hengitt?misest?.

-- Katsos vekkulia, kun jo siihen kerkisi! -- sanoi h?n, n?hty??n poikansa istuvan re'ess? ja vet?en suunsa nauruun niin, ett? h?nen valkoiset hampaansa n?kyiv?t, Wasili Andrejitsh oli maistellut vieraiden kanssa, ja oli sen t?hden tavallista enemm?n tyytyv?inen kaikkeen, mik? oli h?nen omaansa, ja kaikkeen, mit? h?n teki. H?nen kalpea ja laiha vaimonsa, joka oli raskaana ja jonka p?? hartioita my?ten oli villahuiviin k??ritty niin, ett? vaan silm?t n?kyiv?t, oli tullut saattamaan ja seisoi h?nen takanaan eteisess?.

-- Ottaisit toden per??n Nikitan mukaan, -- sanoi h?n, arasti astuen oven takaa esiin. Wasili Andrejitsh ei vastannut mit??n, vaan sylk?isi. -- Rahoja viet, -- jatkoi h?nen vaimonsa samaan valittavaan nuottiin. -- Ja jos viel? Jumalan ilma tulee. Todenper??n.

-- Niinkuin en min? tiet? tuntisi, vai, ett? aina pit?? saattaja mukana olla? -- sanoi Wasili Andrejitsh samalla luonnottomalla ??nen painolla, jolla h?n tavallisesti puhutteli ostajia ja myyji?, n?ht?v?sti ihaellen omaa puhettaan.

-- Ota nyt todenper??n. Rukoilen sinua Jumalan t?hden! -- sanoi vaimo uudelleen, kiert?en huivinsa toiselle puolelle.

-- Sek?s nyt kiusaa!... Minnek? min? h?net otan?

-- Wasili Andrejitsh, min? kyll? olen valmis l?htem??n, -- sanoi Nikita iloisesti. -- Kunhan vaan hevosille ruokaa antaisivat poissa ollessani -- lis?si h?n k??ntyen em?nt??n p?in.

-- Kyll? min? pid?n huolen, Nikita hyv?, Simon k?sken antamaan, -- sanoi em?nt?.

-- No, l?hdenk? min? sitte, Wasili Andrejitsh, vai? -- sanoi Nikita odotellen.

-- N?kyy pit?v?n eukon mielt? noudattaa. Vaan jos l?hte?ksesi, niin mene ja pane l?mpim?mpi kauhtana p??llesi, -- sanoi Wasili Andrejitsh, j?lleen hymyillen ja vilkuttaen silm??, katsellessaan Nikitan kainaloista, sel?st? ja liepeist? repeytynytt?, likaista ja jos jossakin hyv?ss? ollutta turkkia.

-- Kuulehan, mieshyv?, tulehan pitelem??n hevosta! -- huusi Nikita samalle vieraalle miehelle.

-- Min? itse, min? pitelen! -- sanoi poika, ottaen palelevat, punaiset k?tens? taskuista ja tarttuen kylmiin nahkaisiin ohjaksiin.

-- Vaan el? kauan kauhtanaasi laittele! Joutuun! huusi Wasili Andrejitsh, ilkkuillen Nikitalle.

-- Tuossa tuokiossa olen valmis, Wasili Andrejitsh, -- sanoi Nikita ja juoksi, paikatut ja likaiset saappaan k?ret sis??np?in k??nnettyin?, pihan poikki tupaan.

-- Lenn?t? pian, Arinushka, uunilta takkini, is?nn?n kanssa l?hte? pit??! -- sanoi Nikita, tullen tupaan ja siepaten vy?n naulasta.

Piika, joka oli maannut p?iv?llisen j?lkeen ja nyt asetti samovaarin kiehumaan, tuli Nikitan kiireest? iloiseksi ja otti sukkelaan uunilta h?nen siell? kuivaneen, huonohkon, kuluneen kauhtanansa, puisteli ja pehmitteli sit?.

-- Nytk?s tulee hyv? is?nn?n kanssa ajella, -- sanoi Nikita keitt?j?tt?relle, sill? hyv?ns?vyisest? kohteliaisuudesta lausui h?n aina jotakin sille, jonka kanssa j?i kahden kesken. Ja kiert?en vy?t?isiens? ymp?ri kapean, kuluneen vy?n, veti h?n sis??np?in muutenkin laihan mahansa ja kiristi vy?n niin kovaan, kuin suinkin jaksoi.

-- Kas niin, -- sanoi h?n sen j?lkeen, ei en?? keitt?j?tt?relle, vaan vy?lle, jonka p?it? h?n tuppaili vy?n ja turkin v?liin. -- Nyt et p??se ulos hypp??m??n! -- ja hartioitaan kohoutettuaan, jotta olisi v?ljempi k?sivarsissa, puki h?n kauhtanan p??llep?in, sit?kin sel?st? ja kainaloista avarammaksi korjaillen, ja otti hyllylt? rukkaset. No, nyt on hyv?.

-- Panisit e'es toiset jalkineet, Nikita, -- sanoi keitt?j?t?r, -- kun ovat saappaasi noin huonot.

Nikita seisattui, ik??nkuin jotakin muistettuaan.

-- Pit?isip? panna... Vaan v?ltt??h?n se n?inkin; eih?n tuo oo pitk? matka! Ja h?n juoksi ulos pihalle.

-- Eik?h?n sun tule kylm?, Nikita hyv?? -- kys?isi em?nt?, kun h?n tuli re'en luo.

-- Viel? mit?, l?mminh?n t?ss' on kovin, -- vastasi Nikita, korjaillen olkia re'en sev?ss?, niill? jalkojaan peitt??kseen ja pist?en piiskan olkien alle, se kun oli tarpeeton n?yr?lle hevoselle.

Wasili Andrejitsh istui jo re'ess?, jonka kuperan per?n h?n kaksine turkkineen milt'ei yksin t?ytti, tarttui heti ohjiin ja antoi menn?. Kun hevonen jo oli liikkeess? hypp?si Nikita vasemmalta etupuolelle ja j?tti toisen jalkansa re'est? ulos.

Jalakset hiukkasen narahtivat, kun n?yr? orit vet?isi reen liikkeelle ja l?hti nopeasti polkemaan kyl?n tasaiseksi ajettua, j??tynytt? tiet?.

-- Minnek?s sin? takerruit? Annapas t?nne piiska, Nikita, -- huudahti Wasili Andrejitsh, n?ht?v?sti hyvill? mielin huomatessaan poikansa, joka oli hyp?nnyt taakse reen kannaksille seisomaan. -- Min? sinut opetan! Juokse ?idin luo, nulikka!

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet