Read Ebook: Paholaiselle luvattu by Garborg Arne

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 201 lines and 24232 words, and 5 pages

PAHOLAISELLE LUVATTU

Kirj.

Arne Garborg

Nikolainkaupunki, Waasan painoyhti?n kirjapainossa, 1886.

Vouti Niilo Pedersen oli soma ja v?kev? mies. H?n ei tehnyt koskaan hyv?? enemp??, kuin h?nen t?ytyi; mutta ei h?n kumminkaan tehnyt pahaakaan enemp??, mit? sai k?ym??n p?ins?, sanoi kansa. H?n ei ollut siis suuresti suosittu, mutta kansa kunnioitti kuitenkin voutiaan.

Kun h?n siis ylev?n? ja vankkana, leveine hartioineen ja pitkine harmaine hiuksineen, jotka riippuivat paksun, mustan nahkap??hineen alta, k?vi pitk??n ja harvakseen astuskellen ulkona, niin v?istyi kansa syrj??n ja tervehti h?nt?, kuten itse kuningasta. Ja kun h?n tuli pahalle tuulelle, niin katsoa tuijotti h?n muihin ihmisiin suurilla, ter?vill? silmill??n niin, ett? ne oikein vaalenivat siit?. Suunsa oli aina kiinni kuin kiven sauma, eik? kukaan ollut n?hnyt voudin naurahtavan. H?n oli harva-puheinen, vaan kova ??ninen, ja mit? h?n sanoi se oli sanottu.

Niilo Pedersen oli leskimies. Ja ne, jotka tunsivat ja muistivat h?nen vaimonsa, sanoivat t?m?n olleen tavattoman sorean, vaan mustapintaisen ja ilke?-katseisen. Aniharvoin saatiin h?nt? n?hd? ja tuskin milloinkaan kirkossa. Voudin palvelusv?ki arveli rouvallaan olevan semmoisia asioita, joista ei kenenk??n muun saisi tiet??, ja h?nen kuoltuaan kertoi huhu, ett? paholainen oli muka n?hty h?nen sairastushuoneessaan samana y?n?, jona h?n kuoli, ja siit? p??ttiv?t kohta kaikki ihmiset, ett? tuo musta, j?ykk? rouva Margareta oli myynyt itsens? paholaiselle.

Voudilla oli vaimonsa kanssa tyt?r, jonka nimi oli Gunhilda, ja joka kaikin puolin oli ?itins? n?k?inen, vaan ett? h?n oli vaaleapintaisempi ja kauniimpi. Mutta t?m? tuli tietysti h?nen nuoruudestaan, arveli kansa.

Ollessaan kymmenen vuotias, sattui Gunhilda kerran n?kem??n huoneen harjalla p?ll?houkan. Tytt? juoksi tupaan kertomaan t?t? ?itillens?. ?iti ei vastannut sanaakaan, vaan vaaleni heti kuin ruumis. Seuraavana aamuna sairastui h?n kuolintautiinsa, ja ennenkun viikko oli lopussa, p??tti h?n p?iv?ns?.

Sitten sai Gunhilda kasvaa vapaana. Is?ns? ei h?nest? paljoa huolinut ja sit?paitsi oli ukko harvoin kotonakaan. Tytt? kiiti ja heiskalehti metsiss? ja m?ill?, kuin lintu, jonka vuoksi h?nt? ruvettiin sanomaankin villiksi eli metsistyneeksi lapseksi. Ainoat, joiden kanssa h?n oleskeli ja viihtyi, oli palvelusv?ki, jotka kertoivat h?nelle satuja ja opettivat iloisia lauluja. Muuten kasvoi h?n saamatta paljon tietoa niiss? aineissa, joita muut ihmiset harrastivat, ja niinp? sanottiinkin, ett? h?n tuskin osasi "Is? meid?n", kun h?n rippikouluun meni. H?n oli kaunis, terve ja uljas; mutta silmiss?ns? oli tyt?ll? jotakin omituista, joka muistutti ?idist??n.

Rippikouluun meni h?n viidentoista ij?ss?. H?nell? ei ollut paljon yhteytt? muun nuorison kanssa, sill? useat vaan pelk?siv?t h?nt?; mutta yht? iloinen oli h?n kuitenkin. H?n ei v?litt?nyt muista kuin yhdest? ainoasta tyt?st?, ja se oli Signe Lid; h?nt? n?et sen, Gunhilda kaihoksui. Signe Lid oli yst?v?llinen ja vaaleaverinen, leppe? katseinen ja lempe? koko olennossaan; pojat pitiv?tkin h?nest? paljon. B?rd Neset my?skin oli yksi niist?, jotka loivat suosion silm?yksi? Signeen. Mutta t?m?p? juuri ei ollutkaan Gunhildalle mieluista. Kun B?rd istui ja silm?ili Signe?, sai Gunhilda ik??nkuin piston rintaansa. Gunhilda koki yh? enemmin ja enemmin vet?? B?rd'in silm?ilyj? puoleensa. B?rd tajusikin vihdoin t?m?n ja piti sen oivallisena tuumana. Onhan kaikille hyv? asia olla kauneiden neitojen miellykkeen?; mutta viel? jalommalta tuntuu olla semmoisen tyt?n lemmittyn?, kuin Gunhilda Niilontyt?r oli.

Kuluipa aikaa ja B?rd sai vakuutuksen, ett? Gunhilda oli kauniimpi kuin Signe. H?n oli, n?et sen, uljaampi ja hienompi sek? viel? p??lliseksi iloisempi, reippaampi ja soreamman n?k?isempi kuin tuo valkoisen kalpea, hiljainen Lid'in tytt?. T?ll?iset olivat nuo lumoavat vilkkaat silm?t; B?rd kuumeni ja punehtui, kun Gunhilda katsoi h?neen. Sit? paitsi oli h?n Signe? rikkaampi ja korkeasukuisempi. B?rd'ille tuli paljon miettimist? t?m?n asian vuoksi ja usein toivoi h?n saavansa vakaasti puhutella Gunhildaa. Mutta se ei tullut ?ntiin. -- On my?skin muistettava, ett? vouti ei ole koskaan ollut hyv?ss? kansan suosiossa.

Kun he olivat p??sseet ripille, saatiin heit? yh? harvemmin n?hd?; Gunhilda oleskeli enimm?kseen kotona. Muuan vanhanpuoleinen rouvasnainen tuli t?h?n aikaan voutilaan, miss? h?nen piti ruveta em?nn?im??n sek? opettamaan samalla Gunhildaa hienompiin tapoihin; h?n kuuluu olleen, niin ainakin sanottiin, voudin sukulaisia. Mutta eip? Gunhilda h?nest? paljoa v?litt?nytk??n. Enimm?lleen oleili h?n vaan piikakamarissa ja keitti?ss?, taikka heiskalehti toisinaan ulkona, kuten ennenkin oli tehnyt, hiihteli ja liukuili suksilla, lauleli totuttuita laulujaan sek? ajatteli B?rd'ia. Aina sunnuntaina ja pyhin?, jolloin messua pidettiin, meni h?n halulla kirkkoon ja oli perin onnellinen saatuaan n?hd? lempens? esineen. Mutta B?rd ei sattunut olemaankaan kaikisti kirkossa ja silloin tuli tytt? moneksi p?iv?ksi pahalle tuulelle. -- Kukaan ei arvannut eik? oivaltanut asian oikeaa laitaa; mutta vanhat palveliattaret sanoivat h?nen tulevan yh? vaan paremmin ja paremmin ?itins? kaltaiseksi.

T?h?n aikaan rupesi B?rd uudelleen ajattelemaan Signe?. H?n olisi paremmin paikallaan omakseni, mietti h?n, ja h?nen kanssaan yhtymisest? seuraisi enemm?n etua ja mukavuutta. Gunhilda on liian raivoisa ja viel? muukalais-sukuinen; eik? tuokaan, mit? h?nen ?idist??n on huhuttu, ole mit??n vieh?tt?v?? muistella, ja eik? niist? seurauksista tytt?k??n vapaa liene, ajatteli B?rd. H?n mieltyikin Signe'en, ja t?ll? tavoin kului vuosi umpeen. Silloin puhuivat kyl?l?isetkin kaikenmoista B?rd Neset'ist? ja Signe Lid'ist?. Ja ihmisten l?rp?tykset levisiv?t aina voudin taloon asti.

Kun Gunhilda sai t?m?n kuulla, tuli h?n niin mielipahoilleen, ett? h?n oikein itki. H?ness? syttyi ankara viha Signe? vastaan, semmoinen viha, ett? veri oikein kuohui h?ness?. Onko tuo heikko Lid-tynkk? h?nen voittava? Ottaako h?n nyt sen pojan, jonka Gunhilda on itselleen valinnut? Ei sin? ilmoisna ik?n?! Gunhilda tahtoo saada tuon pojan, ja kukaan ei h?nt? siit? est?. Mit? sitten moinen moukan-tympykk?, tuommoinen kuollon-kalpea, tyhm? olento hah, hah, kyll? h?n saa n?hd?, miten pitk?lle h?n p??see Gunhilda Niilon tytt?ren kanssa! Ja nyt Gunhilda p??tti kun p??ttikin saada B?rd'in vaikka kiven sis?st?. B?rd on h?nen; Gunhilda piti h?nest?, ja sen jonka h?n lemmittyn??n piti, tahtoi h?n saada. Sen h?n my?skin tiesi, ett? B?rd'kin pit?? h?nest?. B?rd oli ujo eik? h?n luullut voivansa saada sellaista tytt?? kuin Gunhilda; sen vuoksi oli h?n koettanut kosia Signe?, mutta nyt voipi h?n mietteens? muuttaa, ja Gunhilda tiesi siis h?nen olevan tulossa. Silloin saa Lid-tynkk? vaan pureskella kynsi??n h?nen per??ns?! Sittenp? saa h?n h?vet? oikein luuta silmill? siit?, ett? h?nell? on ollut niin suuria ajatuksia. Hah, hah, kyll? se nyt kuitenkin toisin k?y! Ja Gunhilda nauroi ilosta. Nyt ei h?n voinut olla sis?ll?, vaan meni ulos heikkalehtamaan ja mietiskeli mietiskelemist??n, kunnes h?n vihdoinkin p??si ihan selville siit?, ett? asia oli niin. Ilta l?heni ja h?n oli v?syksiss?. Er??n koivun juurella oli kivi, ja h?n istui sille. Aurinko oli laskeumaisillaan; laajat varjot levisiv?t lehdoille ja joille. Hiljaisuus vallitsi mets?ss?; vaan kaukaa vuorten v?list? kuului jotakin toitotusta. Linnut asettuivat y?puilleen pesiins?. Hyttyset survoilivat laskevan auringon punertavien s?teiden kimalteessa. Gunhilda istui kauvan ja uneksi; vihdoin nousi h?n seisoalleen, katseli loistavilla silmill??n laaksoa, hymyili kahdelle rastaalle, jotka tulivat lent?en, h?lvi puunlehv?ll? s??ski? kasvoiltaan, ja l?hti laulaen kotiinsa.

Seuraavana sunnuntaina meni Gunhilda kirkkoon. P?iv? oli ihana; h?n tiesi nyt jotenkin varmaan B?rd'in tulevan. Varhain nousi Gunhilda yl?s; h?nen syd?mmens? tykytti, kun h?n meni. Kirkossa asettui h?n istumaan sellaiseen paikkaan, ett? B?rd ainakin n?kisi h?net; sill? h?n tiesi nyt ainakin uudessa vaatteuksessaan olevansa kuulun kaunis. Mutta sittekin tunsi h?n itsens? raskasmieliseksi ja kummalliseksi. H?ness? syntyi nimitt?in semmoinen tunne, ett? ne ajatukset, jotka h?nen siin? istuessaan valtasivat, olivat tuskin luvallisiakaan, ja mik?li kirkko t?yttyi v?est?, sik?li tunsi h?n itsens? ujommaksi ja alakuloisemmaksi. Kaikki kirkkoon tuliat kumartuivat rukoukseen; t?m? saattoi Gunhildankin yh? enemmin ja enemmin kumartamaan p??t?ns?, ja se kainous, jota h?n tunsi, punehdutti h?nt?. Kun B?rd vihdoinkin astui kirkon-ovesta sis??n ja silm?ili ymp?rilleen, tuli h?n niin h?millens?, ett? kasvonsa vaalenivat; sill? niin kaunista, kuin Gunhilda nyt oli, ei B?rd ollut milloinkaan ennen n?hnyt. Oli ik??nkuin h?n olisi samalla kertaa n?hnyt sek? Gunhildan ett? Signe'n: Gunhildan komeana ja l?mpim?n ihanana sek? Signe'n hell? tunteisena, hiljaisena, tyynen? ja lempe?n?. H?n painoi silm?ns? alas v?ltt??kseen lumousta. Mutta sitten laskettuaan istumaan ei h?n en?? voinut hallita silmi?ns?. H?n istui yhdess? kohden ja t?hysteli Gunhildaa. Toisinaan kun heid?n silm?ilyksens? sattuivat yhteen, punehtuivat he kumpikin. -- Signe tuli v?h?? my?hemmin ja kun B?rd nyt n?ki h?nen, n?ytti t?m? tuossa talonpoikaisessa puvussaan ja hiljaisuuteen taipuvassa ujossa luonteessaan h?nen mielest??n perin v?h?p?t?iselt? olennolta; mutta Gunhilda oli komea ja uhkea, kuin "ritari-impi" laulussa, ja sen lis?ksi viel? niin lemmek?s ja hehkuva. Hienosti ja puhtaasti oli h?nen pukunsa valmistettu, ja sujuvasti ja luonnikkaasti verhosi se h?nen py?re?t? hartiotaan ja pulleaa poveaan; vaan Signe oli lauhkea ja vaalea, ilman palavuutta ja ryhti?, hidas ja verkallinen koko olennossaan, ja kun h?n istui tuossa nojaten virsikirjaansa vasten, n?ytti h?n B?rd'in mielest? melkein muukalaiselta. Ei maar, tuo ei sovi sille, joka voipi saada sellaisenkin tyt?n, kuin Gunhildan!

Ne silm?ilyt, joita Gunhilda B?rd'iin loi, olivat niin ihmeellisi?, niin lumoavia ja niin kainoutta ja hehkuvia ajatuksia t?ynn?, ett? joka kerta kun ne osuivat B?rd'iin, tunsi t?m? kuuman virin ruumiissaan. Ja B?rd pian vaipui niin syviin mietteisiin ja mietelmiin, ett? h?n melkein unohti miss? h?n olikaan. Kun Signe yhden ainoankin kerran uskalsi h?neen katsoa vilaista, niin h?n oikein s?ps?hti; sill? B?rd istuessaan siell? tuijotteli Gunhildaan niin kiintyneen?, kuin h?n olisi hortunut siihen. T?m? tuotti Signelle sellaisen ajatuksen, ett? Gunhilda oli kukaties oppinut enemmin ?idilt??n kuin itse kokenut.

Gunhilda l?hti kirkosta ennen Jumalan-palveluksen p??ttymist? ja silm?ili samassa B?rd'ia ik??nkuin olisi tahtonut sanoa odottavansa h?nt?, ja ett? h?n tulisi heti per?ss?. Siit? tuokiosta ruveten ei B?rd'illa en?? ollutkaan lepoa. Gunhildan menty? tuntui h?nest?, ik??n kuin koko kirkko olisi pimennyt. Koskaan ennen ei h?nest? ollut tuntunut kirkko pienine ikkunoineen, ahtaine penkkineen ja sen alttaria ja kuori-ovea kaartavine, siniseksi maalattuine tai kullattuine puu-enkelinkuvineen niin tukalalta kuin nyt. H?n seurasi ajatuksissaan Gunhildaa, t?m?n kulkiessa mets?n l?pitse vaaleiden kukkasten keskitse auringon s?teiden s?ihkyess?. B?rd'issa oli jotakin joka pakoitti h?nen seuraamaan tytt??; h?n oli n?kevin??n ik??nkuin Gunhilda olisi k??ntynyt ja katsellut j?lkeens?, tuleeko h?n. Jumalan palvelus tuntui h?nest? siis kovin pitk?lt? ja pappi hitaisimmalta nahjukselta, sill? niinkauan oli se h?nest? viipyv?n? pienimmiss?kin toimissansa! Viimein ei B?rd voinut en?? mielt??n malttaa; h?n nousi ??net?nn? ja l?hti, vaikka pahalla omalla tunnolla, ja tuumasi, ett? ihmisten pit?isi saada n?hd? kenen per??n h?n meni. Signe? ei h?n suvainnut n?kev?ns?, eip? edes ajattelevansakaan h?nt?.

Kirkon edustalla oli v?h?inen joukko ihmisi?, jotka puhelivat kesken??n; B?rd hiipi heid?n v?litsens? ja l?hti kotia p?in. Mill??n ehdolla ei h?n suvainnut matkatoveria mukanaan tulemaan. Kun h?n vaan p??sisi mets??n -- kenties? ehk? h?n voi saavuttaa tyt?n, eih?n se liene kaukana tielt?.

H?n ei ajatellut; h?nell? oli vaan mielikuvia ja tunteita, h?n uneksi niin, ett? h?n oikein hehkui. Tulta leimusi h?nen mielest??n ilmakin, joka auringon lempe?? l?mp?? uhkuvana virtaili h?nen ymp?rill??n tuhansien kukkasten suloisessa tuoksussa. H?n oli onnellisin poika, mit? maa kantaa. Kahdenkymmenen vuotias, kaunis, rikas ja onnellinen tytt?jen pateissa -- h?nell? oli syyt? ollakin iloinen, h?n saattoi mielell??n uneksiakin. Voudintyt?r oli tosin korkeammalla arvo-asteella, mutta eih?n B?rd Neset'k??n ollut huonoimpia, ja ett? tytt? h?nt? rakasti, sen h?n tiesi jo entisest??n, ja sen oli h?n taas t?n??nkin n?hnyt. Niin armaita silmi? ei voi kukaan uneksiakaan; herttaisimmatkin naissilm?t, joita h?n entuudestaan tunsi, olivat n?ihin verraten, vaan sulottomat ja kylm?t. Kaikki oli kalpean kolkkoa Gunhildan rinnalla; kaikki halpaa varjoa vaan h?nen mykev??n, luontevaan poveensa, h?nen tummiin, kiilt?viin hiuskutriinsa verraten; h?n oli t?ydellisin, mit? asu voipi kuvaella; h?nen ymp?rill??n aaltoili lemmen-auringon l?mmitt?v? rakkauden lumomeri. -- Mets? tuli yh? tihe?mm?ksi, mit? edemm?ksi B?rd enn?tti. Korkea hongikko ja taaja lehdikko t?ytti maan; auringon-s?teet kimalsivat puiden lehviin, ik??nkuin kultasateena. Ruskeita oravia hyppi sinne t?nne ja kirjava kissa koputteli hongan-oksaa. Kaikki oli niin hiljaista ja onnellista, ett? B?rd ei ollut viel? milloinkaan n?hnyt t?m?n p?iv?n vertaista.

N?in iloisena k?velless??n, t?ytyi B?rd'in kuitenkin seisahtua, sill? j?lest?ns? m?elt? kuuli h?n laulun. T?m? oli naisen ??ni, raikas, vaan suloinen ja hell?, ik??n kuin varova, toisinaan hieman vapisevakin; saattoi kyll? arvata, ett? se oli joku tytt?, joka yli laakson lauleli sulholleen, vaan oli peloissaan siit?, ett? joku muukin sen kuulisi. B?rd pysyi yhdess? kohden ja kuunteli laulua, joka tenhokkaasti veti h?nt? puoleensa, sill? tuo oli kaunista laulun s?velt?, joka kuului niin vieh?tt?v?lt? mets?n hiljaisuudessa ja sopi niin hyvin pojan omille l?mpimille unelmille. Laulu kuului v?hitellen l?henev?n h?nt?, ja kohtapa eroitti h?n sanatkin ja tajusi sen tarkoituksen:

Ei o'o hyv? karskin pojan Suotta kosiskella; Koht' ei tied? kenen tyt?n Saakaan kullaksensa!

Tytt? vuottaa vuodet, p?iv?t Uneksien huolissaan, Nuoruutensa kev?t kuluu Pojat h?nt' ei muistakaan!

T?ss? seurasi hetkisen ??nett?myys ja sitten kuului laulu taas, mutta nyt vaan pikkuisen matkan p??st? m?elt?.

En koskana usko karskia poikaa, Sen mieli on kylmin ja kankein. M? siev?ni, sorjani valitsen vaan Se kaikist' on pulskin ja parhain.

T?ss? vaikeni laulu. B?rd tunsi mielens? kummalliseksi; h?n mietti ensin hetkisen ja lauloi sitten:

Ken laulaa lehdos' vihannass' Siimeksess? aikojaan? Jos hemppu o'ot, niin odotas, Mua et saakkaan milloinkaan!

Hetkisen kuluttua kuului vastaan:

S? poikanen karski kuin olletkaan Niin varo my?s aseetonta! Ei helppo o'o kohdata hempukkaa, Se hurmannut niin on monta!

T?m? vaikutti B?rd'iin; -- H?n tunsi ??nen. Nyt kahisi pensaikko, nauru kuului, ja parin p?hkin?-pensaan v?list? pilkistihe n?kyviin rattoisasti hymyilev?t, hehkuvat ja lempe?t kasvot; py?re? p?? ja paksut, tumman-ruskeat hiukset pist?ytyiv?t esiin. T?m? oli Gunhilda.

B?rd katsella t?ll?tteli, ik??nkuin ei olisi voinut uskoa omia silmi??n. Tytt? ?kk?si sen ja nauroi taas. "Ole varoillasi!" sanoi Gunhilda. "Sin? et keksi lumon livaustakaan, ennenkuin olet lumo-salissani Skreds-nuten'issa ilkeiden pitk?-k?rs?isten noitain keskell?, ja pyrkiess?si ulos, ovatkin portit suletut... Nyt poika!" Ja Gunhilda oli niin lumoavainen, ett? B?rd tahtoi syleill? h?nt?, mutta silloin nauroi h?n ja juoksi pois ja B?rd per?ss?. Nyt kiidettiin kuin hengen edest?. B?rd'in syd?n tykki kuin tuli; veri kihisi h?nen korvissaan, ja h?nen silm?ns? leimusivat tulta iskien niin, ett? h?n n?ki sivultaan levottomia v?lkytyksi?. "Gunhilda!" Tytt? juoksi -- vaan nyt alkoi B?rd jo saavuttaa h?nt?. "Suvaitse minun puhella kanssasi, Gunhilda!" pyysi h?n, ja nyt oli h?n niin l?hell? tytt??, ett? siin? ei pakeneminen en?? auttanut. Gunhilda lievahdettuaan syrj??n seisahtui, ja oli nyt vallan vaalea, mutta punehtui kohta. "Nyt tulet sin? vuorelle, jos et --!" lausui tytt? teeskennellyll? naurulla. "Vuorelle tai minne tahdotkin; mutta anna minun seurata sinua" pyysi poika. "Sin? olet kaunein mit? min? olen n?hnyt". Suunnaton ilo loisti tyt?n kasvoista ja nyt oli h?n voittanut! Mutta heti loi Gunhilda silm?ns? alasp?in ja rupesi vakavaksi. "Nyt sin? valehtelet", sanoi h?n. "Vaikka paikalla kuolisin", intti B?rd vastaan. "Vaiti", virkkoi Gunhilda, "sen mit? nyt sanot minulle, olet sin? jo ammoin kerroin vakuuttanut Signe'llekin." "Ei, sit? en ole tehnyt! sill? t?mm?ist? rakkautta ei minulla ole ik?n? ollut h?neen! N?hdess?ni sinut tulen min? oikein huumeuksiin; en milloinkaan muistele h?nt?, jos sin? my?nn?t minulle lupauksesi." Gunhilda katseli syrjitt?in yl?s ja naurahteli, jonka t?hden B?rd arveli h?nen tulleen hulluksi. Sitten sanoi tytt?: "Min? en usko sinua, ennenkuin n?en". "Kaikkia mit? sin? sanot, tahdon min? tehd?." "Ei kaikkea!" "Kyll?, niin totta kuin t?ss? olen..." Silloin katsoi h?n vakaasti B?rd'iin, sanoen: "Pyyd?n siis sinun t?n? p?iv?n? sanomaan itsesi irti Signe'st?". "Enh?n min? ole ik?n? Signeen mink??nlaisella sanalla itse?ni sitonutkaan". "Se ei ole totta!" "Kyll?, tosiaankin. Ajatellut olen kyll? toisinaan h?nt? ja puhunutkin h?nen kanssaan; mutta mink??nlaista lupausta en koskaan ole h?nelle antanut". "Voitko sin? sen valallasi vahvistaa?" "Aivan varmaan, niin kalliisti kuin tahdotkin." "Mutta nyt tulee sinun luvata minulle, ett? t?st? l?hin et milloinkaan puhu h?nen kanssaan." "Min? en katso sinne p?ink??n, miss? h?n on ja kulkee." "Onko tuo nyt varmaa?" "On, niin totta kuin Jumala minua auttakoon!" -- Nyt leimahti koko tuo verraton 17-vuotiaan tyt?n rakkaus ilmi liekkeihin; ja ylpe? h?n oli, sill? nyt oli h?n voittanut. Kauemmin ei h?n siis malttanut itse??n hillit?: h?n kievahti B?rd'in kaulaan niin lemmen l?mpim?n? ja innostuneena, ett? t?m? melkein pel?styi, lausuen tytt? samassa: "Nyt olemme aina yhdess?." -- Pian sitten oli tytt? poissa, ja B?rd j?i seisomaan yksin??n lumottuna juuri kuin olisi unesta her?nnyt.

Kummallista! T?m? jota B?rd ei olisi milloinkaan uskonut ... h?n, Gunhilda, joka oli niin erilainen kaikista muista, ... ja jota h?n puolittain oli pel?nnytkin. Onko t?m? nyt totta? Vai onko h?n n?hnyt unta? Onko h?n ollut aivan huumeuksissa.

Mutta loitolla m?ell? huhoiltiin pitk??n, miellytt?v?sti ja suloisesti; sen kuuli kyll?, ett? huhoilia oli iloinen. B?rd hivahti seisoalleen ja taas kuului huhoileminen. Totta t?m? onkin. Ei h?n ollutkaan uneksinut. H?n l?hti monissa mietteiss? kotiansa. T?m?n t?st?kin t?ytyi h?nen kysy? itselt??n: mik? lieneek??n syyn? siihen, ett? en ole iloisempi. Kukaties se, ett? tuo asia on sattunut niin ?kkip??t?.

Mutta t?st? l?htien oli B?rd ihmisten mielest? kummallinen. Varsinkin her?tti huomiota se, ett'ei h?n en?? mennyt Lid'in luokse. Kutkaan muut paitsi Signe eiv?t arvanneet, mik? t?h?n oli syyn?; mutta t?ll? tyt?ll? oli asiasta omat ajatuksensa ja h?n oli siis vaiti.

Gunhilda oli nyt mahtava ja varsin onnellinen. Sulhonsa lemmen oli h?n voittanut ja viel? p??lliseksi yhdell? ainoalla yrityksell?, joka sys?si Lid'in tyt?n aivan takapajulle. Nyt sai tuo vaalean-kalpea moukan-tynkk? n?hd?, kumpi heist? oli voimallisempi. Oi, miten Signen syd?nt? mahtoikaan karvastella. Ja miten mahtoikaan h?n kadehtia Gunhildaa. Kyll?, kyll?, vaan mit?p? sin? siihen nyt voit? Olisipa tosiaankin paikallaan, jos joku pit?j??n tyt?ist? voisi ruveta h??t?m??n Gunhilda Niilon tyt?rt?.

Ja nyt oli poika ihan varmaan h?nen omansa. Miten voitetun n?k?isen? ja suijistuneena B?rd olikaan n?hdess??n Gunhildan; miten n?yr?sti h?n pyysik??n, ja miten kuuliaisena h?n antautuikaan h?nelle! Tytt? nauroi ilosta ajatellessaan sit?, miten kaikki muut ihmetteliv?t h?nen muuttumistaan aivan toisellaiseksi. H?n juoksenteli ulkona useammin kuin tavallista, laulellen ja viserrellen lintujen kera kilpaa. Kun h?n p??si semmoiselle m?en-rinteelle, mihin Neset n?kyi, huhoili h?n niin, ett? seudun kunnaat kaikuivat. Ja silloin taas, kun h?n oleili sis?ll?, k?vi koko huoneessa semmoinen jyty, semmoinen ilo, ett? vanha vouti ei tahtonut saada rauhaa miss??n. Vouti pahkiloitsi tuota, ja kyll?p? siihen jo tuskautuikin; joutuipa h?n v?liin tavoittelemaankin h?nt?; mutta usein j?i ukko seisoa t?ll?tt?m??n ja huutamaan per??n, kun tytt? kiitihe ymp?ri metsistyneen? ja keve?n? kuin lintu, ja vihdoin tulikin vouti huomaamaan sen, mit? ei h?n viel? ennen ollut ?lynnytk??n: ett? tytt?rens? oli sorea neito. Tuohan on jotakin ajateltavaa! H?n oli aina ollut nureissaan siit?, ett'ei Gunhilda ollut poika; mutta kun h?n ajatteli ymp?ri, niin olihan jo kaunis tytt?kin hyv? olemassa. "Gunhilda, tytt?seni," kysyi h?n er??n? p?iv?n?, "tied?tk? kuinka vanha sin? olet?" "Seitsem?n toista vuotias", vastasi tytt?-hempukka rattoisasti hymyillen -- "seitsem?ntoista vuotias!" "Hm!" mumisi vanhus, "oletko sin? noin iloinen seitsem?nnest? toista ik?vuodestasi? Sin? et kyllin tied?, ett? seitsem?ntoista vuoden ik? on vaarallinen aika?" Tytt? silm?ili is??ns? kujeellisesti naurahdellen. "Mahtaneekohan tuo niin olla?" kysyi tytt?. "Niinp? niinkin, mutta," virkkoi vouti, "katso sin? vaan eteesi!" H?nen mieleens? juohtui oman nuoruutensa muistot silm?tess??n tyt?rt??n; tuommoinenhan hattara Margareta-vainajakin oli nuoruutensa aikana. Mutta eiv?tp? nuo entisetk??n ajat ansaitse juuri miettimist?; vouti meni konttoriin niin kiireesti kuin p??si. Nyt on vaan hankittava tytt?relle kelpo mies, ajatteli Niilo Pedersen.

Mutta Gunhilda ei miettinyt sit?. Tytt? tapasi usein B?rd'in milloin kirkkotiell?, milloinpa miss?kin, ja n?m? kohtaukset olivat ainoita, joita Gunhilda piti arvossa. T?m? oli paljasta rakkautta, ilman ajatusta, vapaaluontoista ja vallatonta ik??nkuin taivaan linnuilla. He puhelivat paljon kesken??n, mutta enimmiten oma-kohtaisuuksistaan, sit? vastoin vaan harvoin tulevaisuudestaan, sill? tulevaisuutta ei ollut niin helppo mietti?, kuin he voivat toivoa, mutta sen he heittiv?tkin pois mielest??n. Gunhilda eritt?inkin johti puhetta. B?rd joutui vaan kuuntelemaan, unhottaen itsens?kin, uneksien; useinkaan ei h?n tiet?nyt mit? Gunhilda sanoi, h?n vaan silm?ili ja silm?ili tytt??, h?nen liikkuvaa, hymyilev?? suutansa valkoisine hampaineen, ja silmi??n, jotka loistivat v?l?htelev?ll? hohteella, tuota tuuhevaa tukkaa ja noita hienoja k?si?. N?m? yhdess?-olot eiv?t olleet koskaan pitki?, mutta sit? enemm?n onnellisia; B?rd arveli, ett'ei h?n niitt? voisi el??kk??n.

Syksy l?heni l?henemist??n. B?rd ja Gunhilda tapasivat yh? harvemmin toisensa. Mutta viimein kuitenkin saivat ihmiset tietoa tuosta lempi-touhusta. Ja silloinpas levisi kaikellaisia puheita ymp?ri pit?j??n. Kukaan ei tajunnut B?rd'in mielialaa. Kun kyll? olisi saanut sellaisenkin tyt?n kuin Signe'n, joka ei tosin ole erin omaisen rikas, mutta kumminkin kaunis ja siev?, ja p??lliseksi niin k?tev? ja ty?teli?s kaikissa t?iss??n, kuin tytt? ik?n? voipi olla, ja h?n sen sijaan ottaa tuon puolihupsun voudin-tytt?ren, jolla nyt kyll? on rahoja, vaan joka ei ymm?rr? v?hint?k??n, mit? talossa tarvitaan; varmaankin on siis poika mielt? vailla. T?ll?iset juorupuheet tulivat vihdoin aina Neset'in v?enkin korville. Nyt ruvettiin k??nt?m??n asiaa niin, ett? Nesil?iset olivat vanhaa ?veri?st? talonpoikais-sukua, vanhin ja etevin sukukunta koko pit??ss?; ja Nesil?iset olivat aina olleet ensimm?isen? ja ik??nkuin johtajina kaikissa niiss? kahakoissa, joita voi synty? pappien ja ankarain voutien kesken. Olipa B?rd'in iso-is?kin kerran nuoruudessaan ollut mukana t?ll?isess? kapinassa ja ajanut voudin pit?j??st? tiehens?, jonka karkoituksen h?n teki semmoisella rajuudella, ett? vouti h?din tuskin p??si hengiss? matkoihinsa. N?iden seikkain vuoksi pidettiin Nesil?isi? oikeina "kansanvoiman" edustajina virkamiehi? vastaan, ja olivatkin he aina ponnistelleet vanhan talon-poikaistavan pysytt?miseksi ja siten osoittaneet olevansa etevimpi? vertaistensa joukossa. Kun he saivat kuulla t?t? B?rd'ista ja Gunhildasta, tekiv?t he siit? vaan pilaa. Mutta n?it? puheita ei kuitenkaan sopinut vanhalle iso-is?lle kertoa, sill? moista kuullessaan olisi h?n varmaan syleskellyt niin, ett? se olisi oikein peloittanut. T?t? kaikkea vastaan oli B?rd aseeton, ja se viel? pahinta, ett? h?nen mielest??n olivat vanhat varmaankin oikeassa. Gunhilda huomasikin pian, ett? B?rd ei en?? ollutkaan yht? iloinen kuin ennen. Mutta h?n arveli kuitenkin ihmisten l?rp?tysten vaan olevan tuohon syyn?. Gunhilda koki tavalla, jos mill?kin saattaa h?nt? iloisemmaksi; mutta entiselleen ei B?rd sittenk??n tullut, ja siit?k?s tytt? oli pahoillaan. "Mit? sin? huolit noin paljon tuommoisista?" sanoi h?n: "min?k??n, vaikka olen naisihminen, en v?lit? niin v?h??k??n sellaisista!" Eip? B?rd'ikaan, oman sanansa mukaan, ollut noista piittaavinaan; vaan siin? ei h?n ainakaan totta puhunut.

Sitten sai B?rd kuulla, ett? Signe oli h?nen t?htens? tullut oikein kipe?ksi. T?m? sattui h?neen jotenkin ottavasti, eik? h?n voinut viel?k??n olla suosimatta semmoista tytt??, joka rakasti niin l?mpim?sti ja uskollisesti ja kuitenkin niin tyynesti ja puhtaasti h?nt?.

Kaikki voutilan v?ki tunsi B?rd'in ja Gunhildan v?lisen suhteen yht? tarkalleen kuin itse talonkin olot. Yhden seikan oli vouti eritt?inkin huomannut, nimitt?in sen, ett? Gunhilda viime aikoina oli suuresti tasaantunut. Voudilla oli kuitenkin omat ajatuksensa t?st?; h?n arveli, n?et sen, tuon tulevan siit?, ett? tytt? oli niin yksin?inen.

Er??n? p?iv?n? kev?t-talvella matkusti vouti kaupunkiin. Ja kun h?n palasi kaupungista oli h?nen mukanaan muuan hienok?yt?ksinen nuorukainen, jota h?n nimitti herra J?rgen'iksi, ja jonka h?n sanoi olevan aatelismiehen. "Sep? auttanee", sanoi vouti itsekseen.

Ja kyll?p? tuo jonkullaista mieltymyst? her?ttikin; sill? Gunhildan mielest? oli mies hyvinkin hupainen sen vuoksi, ett? h?n oli niin erilainen muiden poikien suhteen, joita h?n oli tottunut n?kem??n; ja sitten viel? puhui h?n kauniisti. Tuo nuori herra oli puoleksi saksalainen ja toisinaan puhui h?n sellaisia asioita, jotka kuuluivat usein hullumaisilta. Gunhilda nauroikin h?nelle ja tulipa h?nelle ajatuksia semmoisiakin, ett? tuo mies on tyhm?. Muuten oli nuorukainen sangen sorea poika, pikimustalla tukalla ja suurilla tummanruskeilla viikseill?; kasvoissaan n?kyi hieman muukalaisuutta sek? samalla hiukan hienouttakin, ja h?nell? oli iso, k?yry-nen?, juuri kuin kotkan tai haukan nokka. H?n tahtoi aina seurustella Gunhildan kanssa ja vihdoin juohtui tyt?n mieleen se ajatus, ett? h?nkin, muka, tullut kosimaan. "Mit? tuo mies tahtoo ja mit? vehkeit? h?nell? on?" kysyi h?n is?lt??n. Vanhus katsoi tirkistelevin silmin tytt?reens?. "Eik?s h?n ole kunnon poika?" kysyi h?n. "Kukaties h?n mielii minua, vai mit? h?n kulkee ja nuuskii?" virkkoi Gunhilda ja n?ytti v?linpit?m?tt?m?lt?. "Niin", vastasi vouti lyhyesti, vaikka huomasikin, ettei t?m? tytt?? ollenkaan miellytt?nyt, "tarkoitus on se, ett? h?n kuitenkin sinun saa. H?n ei ole rikas, mutta h?n on aatelinen ... no niin, minulla on omat mietteeni asiasta. Muista vaan, ett? kohtelet h?nt? kelpo-k?yt?ksell?!" Vouti l?hti paikalta, ja Gunhilda j?i ??net?nn? ?llistelem??n.

Saadessaan sittemmin p?iv?ll? n?hd? Gunhildan, joutui herra J?rgen aivan kummastuksiinsa ja kysyi miten nyt mahtaa asiat olla! H?n melkein lempi tytt?? ja sit? paitsi kun tytt? on ainakin h?nen henttunsa, kuten h?n itse arveli, niin olihan h?nell? kyll? oikein jotakin kysy?kin.

Silloin sanoi Gunhilda h?nelle kaikki suoraan. H?n, aatelismies kun oli, ei voinut ket??n v?kisin kosia, kun kerran sai kuulla totuuden. Ja Gunhilda selitti nyt h?nelle pit?v?ns? er??st? toisesta ja olevansa jo t?m?n kanssa kihloissakin; olipahan h?n nyt miten kunniakas aatelinen hyv?ns?, niin t?ytyih?n h?nen viimeinkin saatuaan tyt?lt? t?m?n kuulla, heitt?? turhat toiveensa ja peruuttaa tyt?n is?n kanssa keskustelemansa v?lipuheet ja matkustaa tiehens?. Herra J?rgen vaaleni ja pyyteli pyyt?mist??n, mutta Gunhilda oli h?nt? voimallisempi niin, ett? miehen t?ytyi kuin t?ytyikin luopua h?nest?. Silloinpa oli Gunhilda mielest??n voittanut ja oli siis nyt entist??n iloisempi.

Mutta hetken kuluttua tuli tyt?n is?kin huoneeseen. Ja silloinkos Gunhilda pel?styi; sill? h?n n?ki nyt vanhuksen olevan vihoissaan. Ukko ei tosin puhunut monta sanaa, mutta h?nen harvatkin sanansa olivat nyt entist??n vakaampia ja sattuvampia. Olisihan nyt tyt?n pit?nyt osata j?rke??n k?ytt?? ja ottaa sen miehen, jonka is? ja Jumala h?nelle antoivat; sill? muuten h?nen olisi tullut tiet??, ett? is?-ukolla on sek? voimia ett? tahtoakin saada tytt?ns? taipumaan. Ukko ei suvainnut itse??n pidett?v?n kaateella omassa talossaan. Eip? Gunhilda ollut koskaan kuullut moisia sanoja, jotka olivat niin voimallisia kuin n?m?; ne oikein viilsiv?t h?nt? ja ne veiv?t h?nelt? sek? rohkeuden ett? ryhdin. Tytt? taipuu pyyt?m??n: "?lk?? olko noin kova! Min? rakastan toista..." Vouti t?misteli ja telmi lattialla. "Aiotko sin? luulotella minua mielikuvituksillasi? Kuka on t??ll? ollut semmoinen, jonka kanssa sin? olet tuttavuuteen joutanut? Mielinet kai menn? naimisiin jonkun moukan kanssa -- kukaties?"

Samassa tuokiossa oivalsi Gunhilda sen, mit? ei ollut viel? koskaan ennen ajatellutkaan, ett? Neset'in B?rd onkin vaan talolliss??tyinen. Mutta oikein ajatellen, h?n ei olekaan sent??n hetik??n samallainen, kuin muut moukat -- h?n on, n?et sen, kuin herras-mies muiden s??tyl?istens? rinnalla; mutta talonpoikainen on h?n kuitenkin kaikissa tapauksissa. Ja kun vouti oli nyt selitellyt asian selville, h?vetytti tytt?? niin, ett? h?n ujostuksesta oikein kuumeni. Talonpoikainen! Moukkaa oli h?n siis rakastanut ja viel? niin suhdattomasti lempinyt... H?n peitti kasvonsa ja tunsi itsens? auttamattomaksi. Vouti ei sanonut nyt t?st? sen enemp??, vaan muistutti viel? lyhyesti siit?, ett? tytt?rens? nyt miettisi asiaa huomiseksi. Ja niin poistui vouti huoneesta. Gunhilda j?i yksin?isen? seisomaan, niin kummallisesti yksin?isen?, jommoista h?n ei ollut milloinkaan tuntenut. H?n per?ili ja per?ili etenev?? is??ns? ja mietiskeli, ett? h?nen mukanaan nyt poistui kaikki, mist? h?n oli iloinnut ja mihin h?n oli toivonut.

Mutta v?hitellen muuttuikin h?nen surunsa ja arkamaisuutensa oikein kuohuvaksi vihaksi. Kuka on se, joka t?h?n on syyp??? Herra J?rgen! Aatelismies! Sen el?v?, jolla on enemm?n nen?? kuin mielt? ja suurempi parta kuin ryhti; tuo raukkamainen olento, joka ei edes omin kykyins? pystynyt kosimaankaan, ja joka tuskin osasi puhuakaan... H?n puri hammasta. Tuo se nyt oli, muka, aatelillinen! Lupaa miehev?sti ottaa tyt?n turviinsa, vaan aikookin pett?? h?nen, -- h?n ei ole edes niink??n miehek?s, ett? pit?isi sanansa ... siin? ei h?n ole ainakaan torpan poikaa parempi! Mit? h?nell? oli tekemist?? Mink?t?hden tuli h?n t?nne h?k?hierimeksi juuri nyt, kun tytt? toisen kanssa tahtoo pysy? lemmen-siteiss?? Jos h?n luulikin t?ll? tavoin Gunhildan suosion voittavansa, niin siin?p? h?n kumminkin harhaan joutui.

Ja vanhus sitten. H?n ei ollut koskaan ennen piitannut tyt?st?, kun nyt tahtoessaan naittaa h?nt?. "Minulla on omat ajatukseni t?st? asiasta", tuumaili h?n. Mit? Gunhildalla sitten oli h?nen ajatustensa kanssa tekemist?? H?n tahtoi pit?? suosittunsa; h?n tahtoi pit?? sen hyv?n?ns? maailmassa; vanhuksen mietteet eiv?t h?neen koskeneet. H?n oli h?nen is?ns?, se on kyll? tosi; mutta kuitenkaan ei Gunhilda voinut mielipidett??n muuttaa, Kun ei B?rd tule! -- "Moukkako"? h?n ei ole mik??n "moukka". Gunhilda tahtoi p??st? h?nen luokseen, juuri h?nen luokseen tahtoi h?n menn? t?n? iltana. B?rd'in tulisi ottaa h?nen heti. Sittenh?n saisivat muut olla h?mill??n ja kynsi??n pureskellen katsoa muljostella Gunhildan per??n; silloinpa h?n onkin rehev?? puolestaan eik? h?nell? ole en?? mit??n tekemist? heid?n kanssaan.

Muuan vanha nainen tuli h?nen huoneeseensa tuoden illallis-aterian ja kynttil?n. "Miss? hra J?rgen on?" kys?si Gunhilda katsoen h?neen. Mummu siunaili; sill? h?nen mielest??n oli ik??nkuin h?n olisi katsellut itse rouva Margareetaa, -- niin vaalean ja omituisen n?k?inen oli Gunhilda. Tytt? kiivastui yh? enemm?n; h?n tepisteli lattialla niin, ett? mummu oikein vapisi: "Miss? herra J?rgen on?" "L?htenyt, mennyt hyv? neiti", ?nkytti mummu ja hiipihe samalla ovea kohti. "Mennyt!" huusi Gunhilda ja kalpeni kummallisesti; "mutta sittenh?n min? olenkin vapaa!" Mummu oli jo ehtinyt ulos ja puhui nyt ovesta: "herra J?rgen aikoo varmaankin tulla viel? t?nne", sanoi h?n.

"Ohoh, onkohan viel? niinkin," ajatteli Gunhilda. "Mutta sittenp? yritet??n!" Viha oli jo taas tehnyt h?nen uskaliaaksi. Gunhilda ei ollut tottunut kumartelemaan ket??n eik? kovuudellakaan taipumaan. H?n oli kuin nuori varsa, joka ensi kerran on valjaissa; h?n telmilehti julmasti irti p??st?kseen. Mutta l?ht??n hankkiessaan ja aikoessaan paeta talosta Neset'iin, muistikin h?n, ett? sinnep? ei uskallakaan menn?, jos ei varmaan tied? josko B?rd sattuisi olemaan kotonansa h?nt? vastaan ottamassa. H?n kammosi noita vanhuksia, sill? h?n pelk?si heid?n tahtovan h?nelle pahaa; jos h?n menisi sinne karkulaisena, niin l?hett?isiv?t he h?nen samaa p??t? takaisin. N?it? miettiess??n ?kk?si Gunhilda, ett? ikkunalasi olikin suurella puuluukulla sulettu. H?n kirkui tulistuneena ja juoksi ovea kohti tahtoen p??st? ulos, mutta ovikin oli teljetty. Silloin oli h?n v?h?lt? tuskiinsa uupua. Sulettuna! H?n, joka ilmoisen ik?ns? on ollut vapaa kuin lintu. Sulettuna ja eroitettuna kaikesta siit?, mit? h?n tahtoi ja mik? oli h?nelle hupaista ja hauskaa, vangittuna kuin varas ja viel? sitten t?ll? haavaa. H?nest? tuntui oikein tukehduttavalta ja h?n vaipui tuolille; syd?mmens? oli levottomuuden vaivuttamana, h?nen mielest??n tuntui olo niin tukalalta, ik??nkuin olisi h?n el?v?n? arkkuun laskettu.

Samassa tuokiossa tunsi h?n kummallista mielenliikutusta...

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet