Read Ebook: Paholaiselle luvattu by Garborg Arne

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 201 lines and 24232 words, and 5 pages

Samassa tuokiossa tunsi h?n kummallista mielenliikutusta...

Ei maar, Signe ei ole voittava. Olkoot muut asiat miten ovatkaan, mutta Signe ei voita. Gunhilda rupesi tuumimaan jos millekin taholle, mik? paras olisi. Kun h?n kaikki oli p??ns? ymp?ri miettinyt, niin ei kuitenkaan ollut ket??n, joka mit??n tiesi; mutta kaiken kaihonkin takana kuvautui kumminkin B?rd h?nelle. B?rd oli nuori eik? vapaa; mutta nyt tuli h?nen kuitenkin auttaa. Eik? h?n olekaan pett?j?. Kun Gunhilda menee B?rd'in luokse yksin?isen? ja turvatonna ja t?m? saa kaikki tiet??, niin tottakai B?rd ottaa h?nen vastaan; kunpa h?n sitten l?htisi koko talosta ja tiluksilta lemmittyns? kanssa. T?m? ajatus saattoi h?nen uudestaan liikkeelle. H?nen t?ytyy koettaa sanoa kaikki is?lleen. Silloin ei hra J?rgen'ist? en?? jupakoitaisikaan. Sitten oli Gunhilda menevin??n Neset'iin. B?rd otti h?nen vastaan; mutta jos vanhukset eiv?t t?t? suvaitse, niin l?htee h?n morsiammensa mukana jollekin toiselle paikkakunnalle, miss? kukaan ei tunne heit?, ja siell? saavat he sitten omin p?ins? elell? siksi, kunnes kaikki vanha on unhotettu. Sill? tavoin voi h?n kumminkin voittaa. Oli nyt vaan rupeaminen rohkeaksi, puhuakseen is?lleen. Ja sen voi Gunhilda kyll? tehd?; h?nen t?ytyykin uskaltaa puhua ... kun h?n vaan ajattelee Signe?. Gunhilda istui n?iden ajatusten ajelehtimana siksi, kunnes h?n ei en?? jaksanut enemp?? mietti?. Kun tuo vanha palveliatar aamulla yl?snoustuaan tuli h?nen luokseen, nukkui tytt? istuallaan tuolilla.

Gunhilda kapsahti seisoalleen ja katseli ?llistyneen? ymp?rilleen eik? tiennyt, josko h?n oli ollut valveillaan, vai untako n?hnyt. Heti kohta selvilleen tultuaan punehtui h?n ja piileili itsekseen; kukaan ei saanut siis h?nt? nyt n?hd?, parasta oli vaan saada heti kaikki selville ja ratkaistuksi. "Pyyt?k?? is?n tulemaan sis?lle," satoi h?n. Tytt? k?veli ja mietti itsekseen, ett? jos h?n menee nyt jo, niin ei h?n olekaan ?itins? kaltainen; eik? is?ns?k??n kaltainen, lis?si h?n sitten.

Gunhilda rupesi vapisemaan. H?n istui p?yd?n ??ress? p?? k?siin nojautuneena pit??kseen itse??n kohdallaan; sill? niin s??litt?v?n peloissaan oli h?n. H?n koki r?yhistell? itse??n, mutta tuska ahdisti rintaansa niin, ett? h?nen oli raskas hengitt??kin ja h?n tunsi mielest??n kielens?kin kankistuvan sill? tavalla, ett? kasvotkin olivat ik??nkuin elottomat ja ryhditt?m?t. Puhuttavansa laatu n?ytti h?nest? yh? vaikeammalta ja vaikeammalta aina sen mukaan, kun h?n aikoi menn? ja menn? sit? is?lleen kertomaan. Ja nyt kuului astuskeleminen, jytk?v? ja verkallinen jalan kapse. Tulia oli vouti. Gunhilda pel?styi yh? enemmin ja enemmin mit? likemm?ksi vouti l?heni; ja ryk?isi pari kertaa kovasti; tuntui ik??nkuin kurkku olisi kutistunut. Sitten aukeni ovi ja vouti oli paikalla.

Ukko oli levollinen kuten tavallista eik? n?ytt?nyt v?hint?t?k??n kummeksivan sit?, ett? tyt?r oli tullut toisiin mietteisiin. "No niin,", sanoi h?n, "sin? olet siis muuttanut mielesi? Niinp? min? tiesin kyll?, ett? sin? et ole niin aivan kehno. Mutta aina ne tekev?t tuommoisia mutkia, nuo nuoret... Noh, hyv?. Niin pian kun vaan sanot: 'kyll?kin', niin olet sin? vapaa. En ole koskaan ollut kova sinulle. Tahdotko?" Gunhilda painoi kasvonsa k?si??n vastaan eik? hiiskunut sanaakaan; mutta vouti kyll? n?ki miten h?n vapisi. "Noh", esitteli vouti, "etk? vastaa mit??n?" Gunhilda pelk?si niin, ett'ei saanut sanaa suustaan. Oi toki, kun t?mm?iseen pulaan on ihminen joutunut. Oi jospa maa katalan nielisi! -- "Gunhilda!" ?rjyi vanhus niin julmasti, ett? tyt?r oikein s?ps?hteli; sitten kumartui t?m? alas ja pyrsk?hti itkuun.

"Vai niin", yr?hteli vouti. "T?t?k? varten sin? pyyd?tytit minun tulemaan? Et kai luule, ett? min? olen jo ennenkin n?hnyt naisv?en itkev?n? -- No niin; jollei sinulla ole mit??n muuta sanottavaa minulle, niin olkoon nyt se sin??n huomiseen asti. Tahtoni sin? kyll? tied?t." Ja niin k??ntyi vouti tavoittaen oven ripaa. Mutta samassa alkoi haikea kirkuminen: "Is?!" mik? ??ni kuului itkun voittamalta porinalta. Vouti k??ntyi katkeramielisen? takaisin ja h?n ei en?? tuntenut tuota ??nt?, niin kummallinen se oli. "Oletko sin? taidolta pois?" kysyi h?n, "eik? sinulla en?? ole kielt?k??n suussasi. Sin? olet noudattanut liiaksi omaa p??t?si el?m?si varrella, sin?; se on paha se; kun olisin masentanut sinun jo ennemmin, niin olisi se silloin k?ynyt helpommasti. N?in se nyt k?ypi. Tahdotko totella vai etk??"

N?in kova saattoi vouti olla, vaikka kyll? n?ki, miten tyt?r k?rsi! Gunhilda tunsi vihansa jo taas kiihoittuvan ja sep? antoikin h?nelle voimia. V?kin?isell? ponnistuksella hillitsi h?n itkuansa ja pelkoansa luottautuen siihen uhkarohkeaan ajatukseen ett? k?vi miten k?vi, eih?n kumminkaan enemp?? mene kuin henki. "Minulla ei ole ... ei ket??n muita kuin h?n, joka..." h?n henk?isi, "h?n joka on sen is?, jota kannan syd?mmeni alla." Gunhilda laskihe p?yd?lle kyyn?rp?illeen nojaamaan likist?en kasvonsa k?ttens? v?liin; ja nyt oli kaikki sanottu.

Vanha vouti oli ilett?v?n vaalea. H?n tarttui ovipieleen pysy?ksens? pystyss? ja siin? seisoen katsoa tuijotteli h?n tyt?rt??n niin peloittavasti, kuin olisi h?n ollut kummitus-haamu. "Mit? sin? oikein sanot", kysyi h?n vihdoin ja t?t? sanoessaan v?risi h?nen ??nens? kamalasti. "Oletko sin? raskaana?" -- "Olen," kuiskasi Gunhilda. Nyt kohotti vouti p??t??n ja heitti ovipielest? irti. "Kuka on tuon siki?si is??" kys?si vouti nyt. Gunhilda henk?isi ja koki niell? pyrkiv?? valitustaan; nyt oli pula pahin. "Onko se vaan talonpoikainen?" tutkaili vouti taas j??kylm?ll? ??nell?. "On"...

Gunhilda pelk?si viel? pahempaakin. Mutta vanhus vaikeni. Vihdoin l?hti vouti huoneesta ja Gunhilda kuuli h?nen raskaat, ep?varmat ja kummallisen verkkaiset askeleensa. H?n kuunteli kuuntelemistaan, pid?tti nyyhkytyksens? ja kuuhoili ... minne is?ns? aikoi menn?. Mit? ajatteli h?n? Menik? h?n ulos hakemaan asetta? ... kuolettava, ajua ahdistava tuska poltti Gunhildaa. H?n juoksi pihalle ja tahtoi lymyt? piiloon, mutta ei tuntenut turvaa miss??n; h?n kiitihe edes-takaisin v?risev?n?, vimmastuneena ja peloissaan niin, ett? tuskin eteens?k??n n?ki. Tuolta tulee vanhus. Tytt? vaipui surkeasti kirkuen polvilleen ja kuroitti vapisevat k?tens? siten sek? suojellakseen itse??n ett? osoittautuakseen n?yr?n?, rukoilevaisena syntisen?. Vanhus ei voinut olla osaksi s??lim?tt? h?nt?, kun h?n s?ik?htyneen? ja auttamattomana vaikeroitsi tuossa; mutta t?m? ei kuulunut asiaan. Vouti seisahtui ja alkoi puhua tytt?relleen niin tyynimielisesti ja niin j?yk?sti, ett? t?m? heti selvisi oikealle tajulleen ja h?pesi liiallista arkamaisuuttaan. "Olisitpa kyll? kuoleman ansainnut," sanoi vouti, "mutta en min? ainakaan sinua surmaa. Minulla ei ole en?? mit??n kanssas tekemist?. T?ss? on ?idin-perint?si, ota se ja mene menojasi ?l?k? koskaan en?? tule silmieni eteen. Moista naisv?ke? ei vouti, Niilo Pedersen, suvaitse talossaan, ja n?ill? rahoilla saat itse elantosi hankkia. Hyv?sti!"

T?m?n sanottuaan k??ntyi vouti ja l?hti pois. Gunhilda kuuli en?? jytk?v?n astunnan loitolla er??st? k?yt?v?st?, muuan ovi k?vi, ja sitten oli kaikki hiljaa.

N?in kului hetkinen ennenkuin Gunhilda uskalsi edes liikahtaakaan; vihdoin koetti h?n josko h?nell? olisi en?? voimiakaan liikkua, ja niin hapuroihe h?n seisoalleen. T?st? horjuihe Gunhilda takaisin kamariinsa, rupesi k??rim??n vaatteitaan mokioon, haeskeli arkkusestaan kultakoristeensa ja hopeahelunsa, jotka nekin olivat perint?? ?idilt??n, pisti varovasti virsikirjan poveensa, suori ja palmikoitsi hiuksensa ja puki itsens?. H?n oli aivan kuin huumeessa; koko tuo touhunsa k?vi niin verkallisesti ja niin juhlallisestikin, ett? h?nen olisi luullut valmistautuvan viimeiselle matkalleen. Ja niin kalpeakin oli h?n, kuin todellakin olisi ollut hautaan saatettava. Jos kuka tahansa sitten v?h?n ajan p??st? olisi n?hnyt, kun muuan nainen mokio k?dess? hiljaa ja huolestuneen n?k?isen? hiipi talon pihasta ulos, niin ei h?n mill??n ehdolla olisi voinut aavistaakaan, ett? tuo on sama tytt?-hempukka, joka t??ll? viel? pari p?iv?? sitten heiskalehti ja juoksenteli keve?n? ja rajuna kuin naaras-hirvi mets?ss?. Vanha palveliatar katsoa t?hysteli ky?kin ovesta ja huusi meni?? takaisin, vaan vastausta ei kuulunut.

Gunhilda poistui yh? loitommalle, vaikka matka kuluikin aivan hiljalleen ja vitkallisesti. P??sty??n edemm?ksi mets?n syrj??n, istahti h?n muutamalle kivelle, silm?illen viel? sinne p?in, mist? ?sken oli niin omituisella tavalla l?htenyt, ja ajatellen: tuolla on se talo, joka on ollut h?nen kotinsa. Siell? on asunut ja asuu viel?kin h?nen is?ns?, siell? ovat muistot h?nen ?iti-vainajastaan ja siell? oli h?n isoisena elellyt kahdeksantoista lapsuutensa ja nuoruutensa herttaista vuotta. Tuolla kohouu se mets?, mist? h?n oli noutanut kukkasia ja marjoja ja jossa oli laulellut rattoisia laulujaan, silm?illyt ihanaa seutua sek? lempinyt ja ajatellut niin suloisia mielikuvaelmiaan. Nyt laskihe p?iv? mailleen, h?m?r? ja pimeys verhosi ja peitti maisemat. H?nen t?ytyi l?hte? t??lt?. Heti nousikin h?n vilusta v?risten ja l?hti matkalle, joka vei nyt Neset'iin.

Ilta oli jo kun h?n sinne p??si, pime? ja m?rk? ilta; t?m? oli kev?tpuolella ja kuu ei ollut viel? noussut. Pilvien v?litse p?il?hteli pitkiss? juovissa sininen taivas muutamine vaaleine t?htineen, jotka kiiluivat niin salaper?isesti tuolta ??rett?m?lt? avaruudesta. Gunhilda oli viluinen ja v?syksiss?. Kohtalonsa painoi h?nt? raskaana taakkana; h?nell? ei ollut voimia omatakeisuudeksensakaan eik? h?n osannut selvitt?? edes omia ajatuksiaan: Kauan seisoi h?n pihalla sykkiv?ll? syd?mmell? odottaen, ett? joku tulisi ulos; sill? tupaan ei h?n uskaltanut menn?. Ainoastaan yksi asia oli h?nen t?rkein toivonsa, nimitt?in se, ett? h?n nyt vaan tapaisi B?rd'in. Ajatellessaan t?t?, tuntui h?nest? ik??nkuin valkeus olisi koittanut, ja toivon l?mmin lohdutus tuikki h?nen syd?mmens? syvimm?st? pohjukasta. Jospa vaan saisi tuntea h?nen vakavan k?ttelemisens? ja n?hd? h?nen levolliset ja lempe?t silm?ns? hohtavan kuin auringon loisteen ... niin kyll?... Jospa nyt B?rd vaan hyvisi h?nt?. Sit? ei h?n vast'edesk??n katuisi. Gunhilda rakastaisi h?nt? lakkaamatta ja kaikki entiset hullutuksensakin olisi h?n sovittava. Silloin saisi Gunhilda tuhlatun kunniansa takaisin, jonka rikoksen sitten kaikki, voudista ruveten, antaisivat h?nelle anteeksi.

Mutta vanhuksia h?n pelk?si. N?m? r?ykke?t, juromaiset rahvas-ihmiset olivat kaikkia muita pahempia ja kovempia kuin kutkaan muut ihmiset koko paikkakunnalla; olipa talon iso-is? kerran ollut voudin karkoitus-retkell?kin... H?ness? kytee viha ja kaiho t?mm?isi? s??ty-henkil?it? vastaan ja h?n ei ollut semmoinen kuin heid?n tytt?ns? ovat. Ja nyt ei h?n en?? ollut edes rikaskaan. Ennen olivat rahat h?nen toivoansa el?hytt?neet, sill? h?n tiesi talonpoikain mielistyv?n rahoista; mutta nyt oli h?n kerrassaan Signe? k?yhempi: nyt kysyt??n vaan B?rd'in lujamielisyytt?. Mutta jollei mitk??n muut neuvot auta, niin l?hteeh?n B?rd h?nen mukaansa. Seuranneehan h?n Gunhildaa vaikka jo t?n? iltana yli tunturien ja harjujen, halki metsien ja er?maiden, ja jos lemmittyns? v?syisi, niin kantaa h?n h?nt?, jos h?n joutuisi unen helmoihin, niin B?rd kumminkin valvoo ... oi, h?n tunsi pojan, h?n takasi sulhonsa; mit??n siis ei ollut viel? kadotettu.

Mutta pitk?ksi k?vi aika ja vilukin tuli tuossa pihalla seisoessa ja h?n oli p??lliseksi viel? niin v?syksiss?. Kunpa toki tohtisi menn? tupaan! Ei; h?nen t?ytyi pyrki?; henkens? edest? t?ytyi koettaa eik? pel?t?. Uskaltaa pit?? saavuttaakseen voiton. H?n meni oven taakse; k?tens? vapisivat ja syd?mmens? sykki. Mutta nyt kuului k?vely. H?n s?ps?hti ja sivahti syrj??n; kukahan se oli? Jumala suokoon loppumattomassa armossaan, ett? se olisi B?rd. Mutta ei; se oli vaan er?s talon renki.

H?nen t?ytyi uskaltaa; niinp? astuikin h?n esiin; meni melkein vastap??t? h?nt? ja sanoi: "hyv?? iltaa." -- "Hyv?? iltaa", vastata venytteli renki ja tirkisti lumeen, "onko n?in my?h?ll? viel? vieraitakin liikkeell??" -- "Onpa kyll? ... onko B?rd kotona?" -- "Eik?h?n se ole." -- B?rd? Pojan mieleen n?ytti muistuvan jotakin! h?n l?heni Gunhildaa ja tirkisti yh? tarkemmin ja tarkemmin h?neen. "Kuinka jaksatte ... etteh?n vaan ole Gunhilda Niilon tyt?r?" -- Gunhilda huomasi h?nen siunailevan ja aikoi vet?yty? syrj??n. "Olen kyll?", vastasi h?n, "mutta ... oi, pyyd? B?rd'ia tulemaan ulos. Minun t?ytyy puhua h?nen kanssaan, kahteen k?teen puhutella h?nt?. Tee, mit? pyysin, niin olet kiltti!" Poika vet?ytyi yh? edemm?ksi ja edemm?ksi h?nest?. "No niin, seh?n kohtuullista", virkkoi renki, "mutta ... t??ll? on vieraita t?n? iltana." "Vai niin." -- "Lid'in pojat ovat nyt B?rd'in luona." Gunhilda tunsi pahan piston mieless??n. "Lid'in pojatko?" -- "Niin kyll?, Olli ja Asla, Signen veljet, tiet??kseni." -- Gunhilda oli mielest??n v?h?lt? maahan masentua. "Pyyd? B?rd'in tulemaan ulos!" sanoi h?n niin rukoilevalla ??nell?, ett? renki-poikaa kummastutti ja h?n siis arveli: paras on t?ytt?? h?nen pyynt?ns?. Poika meni puoleksi viivyttelev?ll? kiireell? tupaan. Ovi sulkeutui h?nen per??ns? ja niin j?i Gunhilda oven taakse.

B?rd oli taas viime aikoina ajatellut yh? enemm?n ja enemm?n Signe'?. H?nt?p? oikeastaan B?rd olikin kauimmin rakastanut ja h?neenp? oli h?nell? enimm?n luottamustakin. Ja vanhukset olivat siis oikeassa: Signe sopii h?nelle, vaan tuo toinen ei! Mutta enimm?n oli t?ss? suhteessa kumminkin h?iri?t? tehnyt pit?j??ss? levinnyt huhu, ett? Gunhilda Niilon tyt?r on muka oppinut ?idilt??n "kuumat" konstit. Mist? huhu oli alkuun tullut, sit? ei tiet?nyt kukaan muu kuin B?rd; h?n, n?et sen, tiesi t?m?n l?hteneen Lid'ist? Signen alkuun panemana. Sill? Signe oli kertonut veljilleen, mit? kummaa h?n luuli n?hneens? sunnuntaina kirkossa ja veljekset taas olivat kertoneet sen B?rd'ille. Ja kun B?rd sai kuulla t?m?n, putosi kerrassaan peite h?nen silmilt??n. Nyt tajusi h?n kaikki: Gunhilda osaa noitua. Taikatemppujen lumo-voimallahan Gunhilda olikin h?nen voittanut ja lemmen-pauloihinsa kietonut; paholaisen tenho-avullahan h?n oli vet?nyt niin lujasti pojan puoleensa. Ja t?m? tuli aivan helposti ymm?rrett?v?ksi. H?n muisti nuo silm?t, joilla tytt? kerran viime vuotena h?nen miellytti. Niiss? oli hehkuvampi voima kuin tavallisella ihmisell?, kamala tenho-veto ja helvetin tuli; noilla silmill??n h?n poltti pojasta entisen lemmen Signe'en ja her?tti h?ness? uuden, jumalattonan rakkauden itse puoleensa. B?rd oli tullut tenhotuksi. H?n oli ollut hitoilla huumeuksissa. Nyt luopui h?n s?ik?htyneen? kaikesta t?st?; rakkaus Gunhildaan muuttui peloksi ja h?n tunsi itsens? syd?mmest??n iloiseksi siit?, ett? h?n oli ajoissa her?nnyt, ja ett? h?nell? kuitenkin viel? oli Signe. H?n rupesi yhteyteen Lid'in poikien kanssa, jotka viime aikoina yh? enemm?n olivat mailakoineet h?nt?. Ja muuanna iltana oli B?rd jo uskaltanut menn? heid?n mukanaan Lid'iin. Siell? h?nt? hyvittiinkin oivallisesti. He olivat ottaneet h?nen vastaan vanhana tuttavana ja Signe oli ollut aivan hyv? ja yst?v?llinen, ei v?hint?k??n tylyytt? kasvoissa, lempe? ja kiltti, ja sit? paitsi niin ihana ja sorea, varsin hyv?ll? k?yt?ksell? .. h?n ei siis voinut k?sitt??, miten h?n oli ruvennut pit?m??n Gunhildaa parempana kuin Signe?. Sitten oli B?rd saanut olutta, voimakasta hyv?? olutta ja niin se solui lopuksi, ett? h?n ja Signe kihlasivat toisensa sill? v?lipuheella, ett? h??t pidet??n kev??ll?. T?m? oli tapahtunut eilen illalla; siis samana iltana kuin Gunhilda oli sulettuna kamariinsa. Nyt istuivat Lid'in pojat B?rd'in ja vanhusten kera Neset'in isossa tuvassa, juoden ja iloiten sek? jutustellen tulevista h?ist?.

Mutta pihalla seisoi Gunhilda Niilon tyt?r viluisena. Aika venyi niin hirve?n pitk?ksi. Mutta ket??n ei tullut ulos. H?n odotti ja odotti, h?n kuuli kyll? k?velyj?, vaan eih?n se auttanut; h?n kuunteli kuuntelemistaan, h?n toivoi ja pyysi; tuntui ik??nkuin verens? olisi surusta ja ik?v?st? vuotanut. Mutta ei; ket??n ei tullut. Sit? ei h?n uskaltanut ajatellakaan, ett? B?rd olisi h?nen pett?nyt, sill? kun t?m? ajatus vaan johtui h?nen mieleens?, rupesi h?nen p??ns? raskaasti humisemaan ... ei! pois semmoinen ajatus; pois. B?rd ei ole sellainen. H?n on hyv?, uskollinen, rehellinen ja Herra kaikkis??t?v? on laupias ja armahtavainen; semmoista ei siis voi maan p??ll? tapahtua. Sch! joku tulee ... B?rd! se t?ytyy olla B?rd -- ja -- noin raskain, kolkkivin askelin! Hirve? ajatus synkistytti Gunhildan mielt?. -- Sitten aukeni ovi ja raaka, karkea ??ni huusi.

"Onko t??ll? ket??n?"

Herra Taivaan Jumala, tuo on nyt se vanhus; se pel?tti iso-is?, joka nuorempana oli kerran voudinkin karkoittanut.

Nyt ymm?rsi Gunhilda kaikki. Ukko, joka kerran oli karkoittanut voudin, ajaa nyt tietysti voudin tytt?renkin matkoihinsa. B?rd ei suvaitse n?kev?ns?k??n vanhaa kultaansa; h?n on kavala ja peloissaan kuten petturi ainakin ja nyt h?n varmaankin aikoo p??st? erilleen; h?n aikoo p??st? Gunhildasta. Ja Gunhilda henk?isi huokaavasti, sill? kaikki tuntui h?nest? nyt niin tyhj?lt?. Purot rupesivat solisemaan ja kohisemaan harjulla. "Min? tahtoisin puhutella B?rd'ia", sanoi h?n.

"B?rd on l?hett?nyt minut sijassaan. H?n arvelee varmaankin, ett? minuun eiv?t pysty mitk??n taikatemput eik? tenhovoimat, -- jos mit? aikonetkin!"

Gunhilda ei k?sitt?nyt h?nen sanojaan. Taika-temppuja? Tenhovoimia! Vihdoin sai h?n sanotuksi: "Sanokaa, ett? min? saisin puhutella h?nt? -- viimeisen kerran."

"Vai niin? Tahtoisit, muka, sanoa: 'hyv?sti'. Sit? ei tarvitse. Sopiihan minun sanoa terveisi? B?rd'ilta ja mainita, ett? h?nell? on niin kiirett? h?it? puuhatessaan, ett'ei h?nell? ole en?? aikaa juoksennella hullutuksia voudin tytt?ren ja noita-temppujen per?ss?."

Nyt ei Gunhilda en?? jaksanut enemp??. H?n k??nsi ?kki? selk?ns? ja l?ksi tiehens?. Nyt ymm?rsi h?n asian oikean laidan; nyt oivalsi h?n sen. T??ll? ei ole en?? mit??n tekemist?, -- ainoastaan paeta, paeta...

H?n ei ollenkaan tiet?nyt, miten h?n menik??n. Tiens? oli umpim?hk?inen, ep?tasainen ja kaita; usein luiskahteli h?n kyll?, mutta ei kuitenkaan kompastunut; menonsa oli enemm?n kiit?mist?, kuin k?velemist?. Tihe? mets? kohoui kaikkialla; tulvivia puroja virtasi pauhaten ja kohisten harjanteilta ja ne tahtoivat paikoin katkaista h?nelt? tien; mutta Gunhilda ei v?litt?nyt tiest? eik? polusta; sill? nyt sai kaikki olla miten tahansa. H?n ei tiet?nyt, minne menn?. Mutta kauas, kauas h?n vaan halusi. Hiki valui noilta vaaleilta poskilta ja utuinen kev?t-tuuli vilpastutti h?nen kuumaa otsaansa. Viimein nousi kuu ja taivas selkeni. Y? oli valkoinen mutta h?m?r?n kalpea ja kylm?; kaikista rotkoista, minne vaan katsoi, kohousi kummittelevia haamuja viittoen ja heiluen, ja purojen solina kohisi kaikkialla ymp?ri -- humisi, kohisi ... vaan h?n ei pel?nnyt. -- Tuolla loitolla h?m?rt?? kirkko. Vanha punertava kirkko, vinokas ja ruma kuin karjanlato. Mutta tuo kirkko saattoi heti Gunhildan muistamaan kaikkea sit? onnea ja iloa, joka h?nell? ennen oli ollut ja joka nyt oli kadonnut. H?n muisti tuon ensimm?isen sunnuntain mennyt vuonna; h?nen mieleens? tuli niin monta sen j?lkeen ollutta onnellista hetke?. Silloin koski kaikki t?m? h?neen niin surullisesti, niin voimakkaasti, ett? h?n heitt?ytyi maahan ja itki. T?m? oli kovaa ja katkeraa itkua; mutta, se ei kest?nyt kauan.

H?n oli nyt kyll? lannistettu, vaan ei murtunut. H?nen nuori, vapaasti kehittynyt luontonsa rupesi tuon viemistyksen per?st? nousemaan. Ajatukset -- harmilliset ja kolkot ajatukset -- juohtuivat h?nen mieleens?; ne h?ikensiv?t itkun ja tekiv?t mielen vilppaaksi ja p??n kylm?ksi. Mink? t?hden oleilee h?n nyt t??ll?, yksin?isen? ja auttamattomana, kaikista eroitettuna -- h?n, joka ei ollut niin nuori ja iloinen?

T??ll? kuleskeli h?n vuosi sitten ylev?n? ja onnellisena luullen kaikki voittaneensa. H?n oli silloin ik??nkuin uusi ihminen; h?n rakasti kaikkia asioita eik? h?ness? ollut mit??n pahuutta. Valittuansa kohtaan oli h?n rehellinen kulta; kaikesta syd?mmest??n oli h?n rakastanut sulhoaan eik? h?n ollut pit?nyt mit??n edes h?nen vertaisenaan sit? v?hemmin kalliimpana h?nt?. Koko el?m?ll??n oli h?n tahtonut maksaa sulholleen sen, ett? t?m? h?nt? rakasti ja ilostutti. Eik? se ollut oikein? Oliko se niin paha synti, ett? tuolla vanhalla juonikkaalla ukolla kotona oli sen vuoksi oikeus ajaa tyt?n mets??n? Jos se olisi ollut herra J?rgen, niin ei ukko olisi virkannut sanaakaan ... mutta B?rd oli yht? hyv? kuin herra J?rgen.

Ei, sep? h?n ei ole. Vouti oli oikeassa, moukka on aina moukka, josko h?n sitte muutenkaan oli niin hyv?. Koska Gunhilda oli heitt?ynyt kyllin alhaiseksi rakastamaan moista petturia, niin saa h?n my?skin itse karvastella sit?. Nyt huomasi h?n kaikki. B?rd ei ollutkaan koskaan h?nt? rakastanut. Tuommoiset ihmiset eiv?t voi rakastaa. H?n oli pit?nyt Gunhildaa huvinaan, tehnyt pilaa h?nest?, mutta oikeastaan olikin h?n ajatellut Signe?. Oi, mit? h?vytt?myytt? ja vehkeily?, oi, mit? tunnotonta ilveily?! Miten h?pe?llisesti ja ilett?v?sti h?n olikaan pett?nyt, miten synnillisesti ja kunniattomasti h?n olikaan tahrannut neidon nuoruutta ja kunniallista lemmellisyytt?! Hirve? kaiho kuohui h?ness?. H?n lasketteli B?rd'ille haukkumanimi?, niin rumia, ett'ei h?n itsek??n tiet?nyt mist? h?n niit? tempoi, h?n kirosi h?nt?, toivotti h?nelle kaikkea pahaa, mit? vaan ymm?rsi ja pyysi, ett? tulkoon Signe viel? kerran yht? onnettomaksi, kuin h?n itse nyt tunsi olevansa. H?n tulistui niin, ett? h?n oikein s?ti. Se mit? h?nelt? oli poistunut, on liian paljon ja se kohtalo, jota kohden h?n nyt kulkee, on kovin surkea. Verens? kiehui ik?v?st?; h?n hehkui koston-halusta, raa'sta ja tulisesta harmista; tuo peto oli ry?st?nyt h?nelt? kaikki mit? h?n omi ja sitten karkoittanut h?nen mets??n; heid?n mielest??n on samantekev?, putosi h?n koskeen tai syv?nteeseen. Oi, jospa ihminen olisi mies ja voisi kostaa! jospa l?yt?isi vuoren rotkon, saisi rajuja miehi? kokoon, ja niin sitten y?n pimeydess? p??sisi h?vitt?m??n seutua ja murhalla ja poltolla! Ja h?nen tarvitsikin kostaa. Se, mit? he ovat tehneet h?nelle, ei saa j??d? niin, kuin se olisi tehty mets?n kukalle. Suvaitsiko h?n nuoren el?m?ns? noin sorrettavan ja menetett?v?n, pit?isik? h?nen taipua ottamaan kaikki vaan hyv?n?... H?n aikoo nauttia rivakkaa nuoruuttaan. Ja jos h?n ei saa sit? p?ins? k?ym??n jo ajattelemallansa suunnalla -- niin tekee h?n sen viel? jollakin pahemmalla tavalla! Nyt on h?n napaa eik? h?nen tarvitse en?? kenest?k??n huolia eik? ket??n pel?t?; he saavat viel? n?hd?, ett? tytt?? ei niin hevin masennetakaan, ja ett'ei h?n anna el?m??ns? alttiiksi heid?n t?htens?; ja niin totta kuin Jumala taivaassa on, saavat he viel? katua sit?, mit? ovat tehneet. Viimeisell? elon-hetkell??n karvastelevat he viel? h?nen t?htens? ja tuomiop?iv?n? saavat he h?nest? vastata. Gunhilda kavahti seisoalleen kuutamossa ik??nkuin nuori naaras-jalopeura, voimakkaana, muhkeana ja tavattoman kauniina, pudistaen p??t?ns? ja koko vartaloansakin vimmastuneena siit?, ett'ei h?n ole ollut varovaisempi. Ja h?n painoi k?tens? rintaansa vastaan vannoen, ett? t?st? hetkest? l?htien el?? h?n raivoisasti, niin rajusti, ett? he vaalenevat sit? kuullessaan, niin uhka-hurjasti, ett? he saavat katua itsens? mielipuoliksi, samoin kuin h?n itse t?n? y?n? oli v?h?lt? menett?? mielens?. Mit??n ei h?n ota varoakseen enemp??, kuin eiv?t hek??n ole v?h??k??n v?litt?neet menettelyss??n h?nen suhteensa; kunniattomasti ja syntisesti, aikoo h?n kulkea el?m?ss??n eteenp?in, koskapa kerran hekin ovat kunnian ja kaiken hyv?n h?nelt? ry?st?neet; ja vihdoin viimein -- viel? kerran palaa h?n takaisin kotiinsa, ?veri??n? ja mahtavana kuin kuningatar ja on naimisissa soreimman kanssa mit? maailmassa on.

H?n yritti rukoilemaan apua taivaan ja maan Herralta, vaan ei voinut; h?nen mieleens? juolahti samassa, ett? paholaisenhan puoleen t?mm?isess? pulassa oli k??nnytt?v?. Niin varmaankin! -- paholainen! Ja Gunhilda nauroi kuin vuori-peikko niin, ett? nuo sumuiset tunturit kaikuivat surullisesti. Paholaisessa on voimaa ja halua auttamaan h?nt?! Eik?s h?nen ?itins? ole ollut noita-akka? ja eik? Gunhildaa itse??nkin ole pidetty loitsiana? Hah, hah! Paholaisessa on miest? auttamaan! H?n kotonaan, h?n, tuo B?rd-raukka -- B?rd olkoon syyp??; vastatkoon h?n syyllisyydest??n tuomiop?iv?n?, sen h?n on ansainnut! -- Onko h?n pois taidolta? Sama se; mutta on h?n kuitenkin moisia pett?ji??n viisaampi. T?t? eiv?t he kai ole koskaan arvanneet ajatellakaan; he ehk? luulevat h?nen menneen virtaan tahi l?hteneen mieron-tielle taikka ruvenneen palvelemaan ruokansa edest? kunniallisia ihmisi? ... niin, senp? he n?kev?t! he tulevat huomaamaan, ett? h?n ei olekaan turhan-vuoksi rouva Margareetan tyt?r...

"Min? annan sinulle, Lucifer, esikoiseni, silloin kun h?n on 18-vuotias, jos sin? autat minua pyrint?jeni perille.

Gunhilda Niilontyt?r."

Pitemm?lt? ei h?n mietiskellyt, h?n vaan nauroi outoa nauruaan, k?veli sitten kirkon luokse, myttysi paperin kierteelle ja pisti sen sitten kirkon oven alle. Nyt on tehty mit' on tehty; nyt oli h?n saanut kostaa. Miten B?rd vaivautuukaan saatuaan t?m?n tiet??. Miten se h?nt? karvastelleekaan! Gunhildalle on tuo saman tekev?, mutta -- oma siki?ns? --! Kammottavat ajatukset h?ilyiv?t ja seuloivat h?nen mieless??n, sairas kun h?n oli; h?n kuuli teeskenneltyj? nauruja ja kummallisia huutoja ylt'ymp?rins? m?'ilt? ja metsist?; kalmiston kuolleita nousi haudoistaan pitkiss? lakanoissaan liehuen ja huojuen sek? mumisten kalmistuneilla leukaluillaan. H?n potkasi huimeaan ja taukoamattomaan juoksuun, p?tki kuin hengen edest? kivelt? kivelle, puulta puulle ja valkoinen kummajais-parvi haamuili h?nen per?ss??n viuhutellen ja viittoen...

B?rd B?rd'inpoika oli tuon pienokais-raukan nimi, joka jo ennen syntymist??n oli paholaiselle luvattu. Gunhilda itse oli pannut pojalle t?ll?isen nimen. H?nell? oli, n?et sen, ollut omituiset ajatuksensa asiasta.

Juditha-?iti oli jo yli 50 vuoden ik?inen, paksu ja py?re? hein?kuupano, leveill? ja lihavilla kasvoilla; h?nell? oli pienet, harmaat ja kire?t silm?t, jotka tavallisesti n?yttiv?t rattoisilta, mutta toisinaan voivat kyll? olla ter?v?t ja pahan-n?k?isetkin ja v?liin taas niin kahtalaiset, ett? kukaan ei varmasti tiet?nyt, josko mummu oli pahalla vai hyv?ll? tuulella. H?n oli viisas ja sukkelakin sek? kaikin tavoin eteens? katsovainen, mutta kaikissa tapauksissa kuitenkin hyv?-syd?mminen, oikein laadullinen ihminen, eik? h?n koskaan tehnyt kenellek??n ihmiselle tietens? eli ehdollaan edes pennink??n edest? v??ryytt?. Oli h?n tosin ollut naimisissakin, mutta lapsiton h?n kuitenkin oli; h?n eleli miten milloinkin sattui, tehden "tohtori-temppujaan", paransi kipuja ja vammoja sek? auttoi onnettomia rakkauksia, povasi eli ennusti korteista ja kahvista sek? askaroitsi el?inl??k?rin? ja k?til?imen?. Ingrid, sisarensa tyt?r, auttoi h?nt? taloustoimissa ja h?nen hoidettavaksensa B?rd'kin enimm?kseen joutui.

Ingrid oli hento hempukainen 16-17 vuotias tytt?-hattara, iloinen ja kiltti eik? ensink??n ruma. B?rd-poikanen viihtyi h?nen luonaan kyll?kin hyvin, mutta oli kuitenkin paljoa kiltimpi aina silloin kuin itse vanha-mummukin oli paikalla. Kun ei Juditha-?iti? vaan ollut sis?ll?, oli pojan mielest? kuin yksi sein? tuvasta olisi ollut pois. Ja kun vanha ?iti oli ulkona, tuli heid?n luokseen usein muuan poika, joka siell? l?rp?tteli Ingrid'in kanssa niin paljon, ett? t?m? ei joutanut hoitelemaan lasta ollenkaan niin, kuin olisi pit?nyt. H?n antoi siis B?rd'in hoidella vaan itse itse??n, laittoi h?nelle v?h?isen kaikellaisia leikki-kaluja eik? huolinut sitten en?? mist??n muusta maailmassa, kuin tuosta vieraasta pojasta. Silloin ei B?rd ollutkaan en?? hyv?n-kurinen. H?n rupesi v?liin parkumaan, mutta sittenk?s Ingrid suuttui ja hosui h?nt?. Ja kun ei tuokaan auttanut, peloitti vieras poika B?rd-rukkaa paksulla kepill? ja n?ytti samassa hirve?n tuimalta. B?rd tottui kumminkin v?hitellen tuohonkin yreyteen. H?n loikuili useinkin pitk?t ajat lattialla leikitellen yht? ja toista, mutta v?limiten katseli h?n kummastuksella ja juroudella noita kahta, joilla n?ytti olevan kesken??n niin paljon puhelemista. N?m? hetket olivat ensimm?isi?, jotka painuivat syv?lle B?rd'in nuoreen mieleen.

Mutta n?kip? h?n monenlaisia temppuja vanhan ?idinkin tekev?n. Kun mummu oli kotona ja h?nell? oli jouto-hetki?, otti h?n useinkin pullon kaapistaan, asettui hiljakseen aivan p?yd?n ??reen, kaasi lasillisen ja joi -- "se lievitt?? rintaa", sanoi mummu -- ja aina silloin tulikin h?n varsin hyv?lle tuulelle. H?n, n?et sen, puheli ja nauroi, kertoi satuja ja piti oikein taivaan elantoa B?rd'in kera, jonka mielest? t?m? oli eritt?in vieh?tt?v??. Mutta mit?s ollakkaan, antoipa h?n pojallekin tipan pullosta. "Juoppa, poika-nulikka, niin tulet v?kev?ksi!" kehoitti h?n. B?rd ryypp?sikin, mutta ?imisteli pahoin. Juditha nauroi. Ja kun B?rd ?lysi, ett? t?m? oli miehuudenkoe, niin ryypp?si h?n yh? useimmin ja useimmin, vaikka se v?h?n karvastelikin kurkkua. Vihdoin tuli h?n niin pulloa ahvaavaksi, ett? h?n pyysi viinaa silloin kuin muut lapset pyyt?v?t sokeria. Juditha-?iti nauroi ja arveli tuon pojan olevan hirve?n viisaan. Ja useinpa poika saikin mit? vaan pyysi. Mutta kerran nuuski h?n paikkoja ja l?ysi pullon jostakin kaapin komerosta. Ja nyt kulautti h?n viinaa niin runsaasti, ett? tuli kipe?ksi. T?m?n per?st? sai "pullo" kauan aikaa olla olojaan koskematta; niin, -- mutta t?m?p? oli my?skin yksi niist? asioista, jotka tarttuivat pojan muistiin.

Nelj?n vuoden ik?isest? makaili ja teuhusteli h?n kadun varrella ulkona huoneesta. Ensimm?inen, jonka kanssa h?n t??ll? pihalla tutustui, oli koira. Mutta t?m? koira olikin naapuritalon, joka talo sijaitsi noin kiven-heitt?m?n p??ss? pojan kodista ja sill? tavoin tutustui h?n sanotun talon lastenkin kanssa ja n?iden kautta sitten heid?n yst?viens? kanssa, joten siis viimein karttui kokonainen lauma tuota pikku-v?ke?. N?iden joukossa sai B?rd kasvatuksensa loppupuolen. Kaikki olivat he k?yh?in lapsia. Muutamat n?ist?, ollen vanhimpia, noin 7-8 vuotiaita, olivat johtajina. Siten kokoutuivat he kokonaisiin parveihin, niin sopivasti kuin vain osasivat. Sit? purjehdittiin vesilammikoissa, ajettiin tiell?, pidettiin vieraspitoja puunpalasilla, hiekalla ja savivoilla y.m. sellaisilla, tehtiin kivilehmien ja muiden kalujen kauppaa sek? oli niin paljo, oikein paljo kaikellaista hupaisuutta. Aina sen mukaa kuin B?rd kasvoi, tuli h?n etevimm?ksi kaikissa rattoisuuksissa. H?n osotteli Juditha-?iti?, kun t?m? "pouvasi" kahvista ja j?littelip? h?n mummua ryypp??misess?kin; pianpa rupesivat he jok'ainoa juomaan, olivat p?iss??n ja pitiv?t vilkasta el?m??. Vihdoin sai B?rd p??h?ns? matkia tuota poikaa, jonka h?n oli monasti n?hnyt Ingrid'in luona Juditha-?idin ulkona ollessa. Ja kohtapa jakautui koko joukko pareihin ja oltiin niin olevinaan kosioisilla. Tuo oli vasta hauskaa. V?liin kun ihmisi? kulki ohitse t?ytyi heid?n pys?hty? katsomaan tuota vehett?, ja kun he ihmetteliv?t ja nauroivat, niin sit? hupaisempaa oli lasten mielest?. Vanhan Judithan t?ytyi my?skin nauraa n?hdess??n tuota leikkimist? ja sitten kujeilikin h?n illoin aamuin B?rd'in kera t?ll?isill? leikeill?. Mutta Ingrid n?hdess??n t?t? punehtui kuin rusko.

Vuodet vieriv?t ja B?rd kasvoi samassa. H?n olikin ik??ns? verraten ko'okas, v?kev? ja kaunis, mutta niin huusti ja rohkea, ett? h?n luuli voivansa tehd? mit? vaan tahtoi. Niinp? siis syntyi usein tappeluitakin; mutta h?n piti aina puoliaan mit? kauimmin ja sai sit? paitsi tavallisesti apuakin, jollei muiltakaan niin ainakin tytt?-hattaroilta. Ja niin tuo lopuksi k?vi, ett? useimmat arvelivat: kyll? on parasta pysy? tuollaisen "prinssin" yst?v?n?. H?n tuli ik??nkuin johtajaksi suurelle katu-juoksia-joukolle, ja niin kulettiin ymp?ri kaupunkia tehden kaikellaisia koirankureja ja poikaveitikka-juonia. Tappelut tulivat yh? tavallisimmiksi. Nuo katupojat k?viv?t tosiaankin sotaa kesken??n. He jakautuvat suuriin "sotajoukkoihin", pohjoispuolis-kaupungin pojat eri joukkoonsa ja taas etel?isen puolen pojat omaan joukkoonsa, niin sitten pidettiin s??nn?llisi? otteluja. B?rd oli "prinssi", "satu-prinssi", joksi h?nt? sanottiin, oli "pohjoisen sotajoukon" johtajana ja h?n olikin raivoisimpia poikalaumassa. Monasti tuli h?n iltasin kotiinsa niin verisen? ja revittyn?, ett? h?nt? oli ilett?v? n?hd?kkin. T?llainen oli se kasvatus, jonka B?rd B?rdin poika yh? edelleen sai.

?iti Juditha, joka vuosi vuodelta tuli aina paksummaksi ja tuimemmaksi, piti perinpohjin pojasta, mutta kuitenkin h?n haukkua mankutti yht? my?t??n poikaa raivoisuudestaan ja kun oikein pahimmalleen pani, niin k?ski h?n h?nen menn? matkoihinsa, mieluimmin merelle; sill? sinne ne olivat omiaan tuollaiset villit poika-veitikat. B?rd ei tuosta paljoa huolinut; h?nen mielest??n oli hauska olla kotona ja h?n ajatteli vaan: antaa mummun haukkua. Ja toisinaan huomautti poika ?iti-vanhaansa siit?, ett? t?m?n ei saisi pit?? h?nt? niin aivan mit?tt?m?n? ja ett? Juditha-?idin on paras olla vaiti niin kauan kun poikakin on puhumatta. T?m?n h?n oli oppinut kaupungilla. Ja joka kerta kun h?n t?t? jankutteli, vaikenikin Juditha-?iti. Mutta yh? h?vytt?m?mm?ksi tuli B?rd h?nelle, kuten kaikille muillekin. -- Yksi ainoa asia veti kuitenkin pojan toisiin mietteisiin ja se oli ajatus h?nen "oikeasta ?idist??n". H?nest? oli Juditha kertonut niin paljon, ett? pojalle tuli kummallisia mielikuvituksia siit?. H?n ajatteli h?nt? "prinsessana", kuningattarena; tuon ?idin luona olisi varmaankin ihana olla. Noin 14 vuotiaana tunsi B?rd n?m? ajatukset yh? valtaavammiksi kuin ennen ja h?n rupesi kyselem??n ?iti-armastaan sek? ihmetteli: mink? t?hden ei h?n yht? hyvin kuin muut pojat saa olla ?itins? tyk?n?. Mutta Juditha-?iti ei vastannut n?ihin kyselemisiin niin mit??n. Vaan kerran oli poika saattanut h?nen niin raivoisaksi ja suuttuneeksi, ett? h?n ei voinut en?? pysy? maltillaan, ja silloinkos rupesi sanoja satelemaan. "Sin? t?ss? olet niin rehev?? ja luulet olevasi, muka, kaikkia muita ihmisi? etev?mpi", sanoi mummu, "hyh! senkin ?p?r?-kakara"! -- T?st? p?iv?st? l?htien tunsi B?rd itsens? v?h?-arvoisemmaksi kuin ennen. H?n arveli mielest??n tulevansa huonoon huutoon ja pelk?si, ett? ihmiset saattavat n?hd? ja huomata h?nen olevan h?jynkurisen. Tuopa vaikutti senkin, ett? h?n nyt telmi v?hemm?n ulkona kuin ennen, joten entiset toverinsa rupesivat kaihoksumaan h?nt? sit? enemmin, mit? harvemmin h?n heihin yhtyi.

Mutta mit? hylitymm?ksi h?n itsens? tunsi, sit? enemm?n koki h?n osoittaa olevansa mies. Kun h?n nyt oli ulkona kaupungilla ei h?n en?? huolinut pikkupoikain kanssa taistella; vaan h?n yritti t?ysikasvuisten kanssa. Ja sattuipa niinkin, ett? tuo 14 vuotias poika huimasi 17-18 vuoden vanhoja j?tik?it? m?keen. H?n olikin niin suuri kuin 16:nellatoista oleva poika, ja p??lliseksi oli h?n kuulun v?kev?. Ja kun h?n kerran taisi tapella kuin mies, niin osasi h?n muutenkin miehev?sti rehennell?. Tulipa h?n viel? joskus juovuksissa kotiinkin. -- Ja mit?s t?st? ollakaan. Kohdakkoin sai Juditha kuulla, ett? poika on jo kihloissa. B?rd oli nyt, n?et sen, kihlannut yhden niist? tyt?ist?, joiden kera h?n pikkupoikasena olikin jo kosinta-leikkisill? ollut. Pojasta oli niin miesm?ist? se, ett? h?nell?kin oli morsian. Nyt ei Juditha-?iti en?? nauranutkaan. Kovasti teki h?nen mielens? aikalailla l?ylytt?? tuota pitk?? tytt?-letkua, jos h?n vaan olisi voinut. Mutta, -- jollei h?n voi k?ytt?? asetta, niin tottapa ainakin suuta. B?rd sai nyt kuulla niin tulvilta ilke?? ja pahaa, ett? h?nen mielest??n alkoi tuntua kotona olo tukalalta. Vaan viel?kin ik?v?mm?sti sattui kerran, kun B?rd muuanna iltana, kuten mies ainakin, aikoi menn? henttuansa tervehtim??n. H?n tulla veturehti, n?et sen, taloon, uhkeana, lakki kallellaan ja puolipullonen lakkarissaan, n?ytt??kseen oikein, ett? t?ss? onkin poikaa! Mutta tyt?n is?, kunnollinen rakennusveist?j?, saikin silloin pojan k?siins? ja nyt sai t?m? sellaiset tuliaiset, ett? B?rd ei ollut moista melua viel? el?m?ss??n koskaan ennen kokenut. Nyt sai h?n tiet??, miten h?n k?ytti itsens? ja mik? heitti? h?n oli oikeain ihmisten joukossa. Mit? pahimpia haukkumanimi? sai h?n kuulla, ja mik? viel? kaikkein loukkaavimmalta soi h?nen korviinsa oli se, ett? h?nt? nyt sanottiin "repale-prinssiksi", "katury?k?leeksi" ja "epatoksi", joka el?? muiden vaivan-n??ll? eik? kelpaa mihink??n muuhun, kuin syyhym?tt? saunaan menem??n, ja joka tekee itsens? koko kaupungin ivaksi ja nauruksi. Sin? iltana B?rd lannistuikin. Selk? pehmitettyn? ja h?peiss??n hiipi h?n kotiinsa ja unhoitti sek? tyt?n ett? miehevyytens?. Nyt aikoi h?n l?hte? pois koko kotiseudultaan. Moisissa oloissa ei h?n en?? viihdy. Merelle l?htee h?n, ja kun h?n on siell? valmiiksi oppinut, niin menee h?n ?itins? puheille saadakseen h?nelt? rahoja, ostaa sitten purjealuksen ja palajaa iloisena miehen? kotiinsa, ja silloinpa saa kyll? tuo kirvesmies-raiska katua sit?, ett? h?n on tehnyt itsens? "prinssin" vihamieheksi. Seuraavana p?iv?n? pysyi h?n sis?ll?. Ja kuukauden p??st? pakeni h?n matkoihinsa er??ll? laivalla, joka oli Englantiin menev?. Jos kukaan niin ainakin Juditha-?iti oli tuosta asiasta eritt?in iloinen.

Mutta jos kenellek??n niin ainakin "h?nen hentulleen" oli tuo sulhonsa merelle l?ht? raskaaksi mielipahaksi. Tytt? istui er??ss? kamarissa kotona itkien ja hieroen kaadillaan silmi?ns? niin, ett? kasvonsa oikein p?histyiv?t. H?n piti B?rd'ista niin paljon, kuin 16-vuotias katu-tytt? voi lempi?; mutta nyt oli h?n mennyt -- ja kuinka paljon voivatkaan asiat muuttua ennenkuin h?n takaisin tulee! Suoraan sanoen ei tyt?ll? ollut ensink??n varmaa luottamusta odottaessaan sulhoansa palajamaan. No, sen h?n nyt kyll? tiesi, ett? Per Lauritsen ja Jens Nielssen tulevat h?nt? kosimaan, ja h?n tunsikin kyll? luonnossaan, ett'ei h?n t?ss?k??n voisi en?? mit??n vastak?ytt? vet??. Mutta; ei Per Lauritsen eik? Jens Nielssen ole hetik??n niin kaunis eik? niin kelvollinen kuin B?rd B?rdsen. Tuota asiaa tytt?-raiska itki itkemist??n, ik??n kuin se sill? olisi parantunut.

?iti Juditha ei ollut kertonut B?rdille sit?, miss? h?nen ?itins? oleskelee. Sill? sit? ei Juditha tiet?nytk??n. Oikeastaan ei h?n tiet?nyt Gunhildasta muuta kuin sen, ett? t?m? my?h??n er??n? iltana oli tullut ja pyyt?nyt huoneen suojaa. Laivuri Erik oli osoittanut h?nelle tiet? sinne, sanoi h?n -- ja antanut Judithalle rahaa pojan kasvattamista varten. Gunhilda tahtoi vaan l?hte? "maailmalle", oli h?n itse sanonut, ja kun Juditha oli kysynyt h?nelt?: eik? mielest??n ole renttumaista l?hte? moiselle mieron matkalle, nuori ja yksin?inen kun on, niin oli h?n silloin kummallisella tavalla nauranut ja aivan huoleti sanonut, ett? h?n kyll? neuvonsa pit??. Sill? vanha Erik on rehellinen kauppamies, lis?si h?n viel?. Sen koommin ei Juditha ollut kuullut Gunhildasta niin mit??n.

Mutta kotiin vouti Nils Pedersen'in t?rmille tuli senkin seitsemi? huhuja Gunhildasta, jotka puheet pian saattoivat vanhuksen p??n harmaisiin. Sanottiin, ett? Gunhilda on mennyt Tanskaan, ja el?nyt siell? kovin huonosti. H?n kuuluu antautuneen ilvehtelij?in joukkoon, sanottiin, ja harjoittaa n?iden ihmisten kera teaatterissa ilveilytemppuja, ja viel? kuuluukin h?n suorittavan temppunsa hyvin, niin, -- h?n on etevimpi?. H?n on siis hyvin suosittu, varsinkin nuoret herrat h?nt? imartelevat, semmoiset, jotka eiv?t juuri rahojaan surkeile saadakseen vaan pit?? iloisia p?ivi?, ja jotka eiv?t v?h??k??n halua pyhimyksen eli jumalisen mainetta. Mink? verran nyt n?iss? huhuissa lienee ollut per??, vaan mit??n hupaista ei tuo ainakaan ollut is?lle kuulla; mutta vouti, joka tunsi heimokuntansa, voi kyll? ajatella, ett? tytt? kai osaa keksi? yht? ja toista. Kun sitten vouti muutamia vuosia t?m?n j?lkeen kuoli, ho'ettiin ja luultiin kauttaaltaan koko seudulla, ett? huolestuttavat mietteet tytt?rest??n olivat murtaneet tuon voimakkaan miehen.

Er??n? p?iv?n? t?ydelleen kolme vuotta siit?, kuin B?rd oli l?htenyt merelle, tuli Judithan luokse muuan vieras vaalea ja muhkea rouvas-nainen, jota mummu ei tuntenut -- vaikka t?m? olikin Gunhilda. H?n oli muuttunut arvaamattoman paljon. H?n oli nyt pulleampi ja lihavampi ruumiiltaan kuin ennen, mutta samassa my?skin kasvoiltaan surkastuneempi; kasvonsa olivat kalpeammat ja otsaansa ja suunsa ymp?rille oli ilmautunut hienoja ryppyj?, joten h?n siis n?ytti melkein vanhalta. Mutta silm?ns? olivat tuijottavaiset ja kovan n?k?iset, ja kun h?n ne ?kki? loihe yl?s, n?yttiv?t ne kivulloiselta ja koko h?nen olennossaan ilmestyi tukalaa levottomuutta. Harvoin istui h?n kauan hiljaa, vaan kavahti yht'?kki? seisoalleen, k?veli, asteli heikkohermoisilla ja kiireill? liikunnoilla, ty?nn?hti sitten ?kki? eteenp?in, pys?htyi taas sek? istahti ja katseli ep?vakaisilla, ja aroilla silm?yksill? ymp?rilleen. T?m?n johdosta ajatteli Juditha-mummu itsekseen: onpa h?n varmaankin t?st? maailmasta kyll?ns? saanut.

Gunhilda k?vi hienossa vaatteuksessa ja n?yttip? h?nell? olevan kosolta rahojakin. H?n oli ollut, kuten itse sanoi, naimisissa er??n rikkaan aatelismiehen kanssa; mutta nyt oli miehens? kuollut ja h?n oli siis taas yksin?inen. Oliko h?n viihtynyt tuossa avio-el?m?ss??n hyvin? -- Ei; kaukana siit?. "Hyvin?" h?n hymyili hiljaa ja nurkuvasti t?t? miettiess??n, ik??nkuin tuo ajatus olisi tuntunut h?nest? aivan vieraalta. Mutta tottapa on h?n ainakin ollut rikas. Ja eik? h?n kai ole k?rsinyt mit??n puutetta, vaan saanut kaikkea mit? ik??n on halunnut? -- Niin varmaankin... Tuo nurkuva hymyily ilmautui uudelleen h?nen kasvoissaan. "Miehesi on ollut aatelinen." -- "Kuka?" -- "Vanha Erik, tiet??kseni." Juditha tuli yh? enemm?n ja enemm?n siihen luuloon, ett? tuo hieno rouva ei olekaan oikein viisas.

P?iv? kului toisensa per??n; Gunhilda tuli tiedustelemaan poikaansa aina yht? s??nn?llisesti kuin aurinko nousee taivaalle. Ja h?n kyseli semmoisella levottomuudella ja semmoisella yh? lis??ntyv?ll? tuskalla, jommoista h?t?? voi ajatella olevan ?idill?, joka taistelee kuoleman-kieliss? ja odottaa lastansa sanoaksensa sille j??hyv?iset. T?m?n vuoksi tuli h?n pian tunnetuksi kaupungissa; h?nt? sanottiin "prinssin ?idiksi" eik? sit? oikein tietty, josko h?nelle nauraisi vai surkuttelisiko h?nt?. Mutta kaikki kummeksuivat sit?, ett? tuolla "katu-prinssi"-roikaleella on tuommoinen ?iti, ja ett? t?m? ei ole huolinut pojastaan ennenkuin nyt vasta niin, ett? on h?nen t?htens? aivan taidolta pois, ja pian keksi kaupunki koko sadun -- ja monta satua, jotka sitten yhteen kutoutumalla kasvoivat kasvamistaan yh? suuremmaksi kokonaiseksi -- t?st? hienosta ja kummallisesta rouvasta. Mutta Gunhilda ei itse tuosta tiet?nyt mit??n; h?n meni vaan joka p?iv? totutulla tavallaan Juditha-?idin luokse, tiedusteli poikaansa ja niin sai kasvatus-?iti taas kertoa pojastaan; sitten l?hti Gunhilda taas kotiin ajatellen poikaansa -- ja hirve?? synti??n. ?ill? h?n taas n?ki unta tuosta vanhasta kirkosta ja tuosta verell? kirjoitetusta virsikirjan lehdest?. --

T?m? seuloi h?nen mielt?ns? kauan aikaa. Mutta muuanna p?iv?n? tuli h?nen mieleens? t?llainen, ik??nkuin huimaava ajatus: sin? voit kavaltaa paholaista tuossa kaupassa. Voit kyll? antaa itsesi sijaan, osaathan sin? keksi? joitakin kujeita ja mutkia... Peijata perkelett? ei voi olla edes syntik??n. Kyll? kai paholainen t?ss? asiassa on ollut rehellinen sinua kohtaan; mutta ajatteleppas muutoin tuota viekoittelevaa henke? --! Sinun sopii kyll? koettaa petkuttaa paholaista! --

T?m? houkutus tarttui lujasti h?nen aivoihinsa, niin lujasti kuin sairas-mieli, ja kuin salainen hullumaisuus. Hah, hah, paholainen on tyhm?; monihan on paholaisen petkuttanut. Joutuuko h?n helvettiin sen vuoksi -- helvettiin joutuu h?n kumminkin, ja mahtaisihan itse Kuoleman asunnossakin olla hyv? kerskata siit?, ett? on pelastanut lapsensa h?jyl?isen kynsist?. Niin, varmaan. Sill? tavalla on teht?v?. N?in aikoo h?n. Kotiin nyt vaan, kotiin, etsi poikaa, pelasta poika, tiedustele pappia, sill? papin apu on v?ltt?m?t?n pelastaaksesi poikasi! Kun h?n nyt vaan enn?tt?isi hyviss? ajoissa! Kun ei asia vaan viipyisi liian my?h??n!

Gunhilda meni er??lle laivalle matkustaakseen "kotiin". Ja jos tuo h?nen kalvava ik?v?ns? ja vapistuttava levottomuutensa olisi voinut purjetta kiid?tt??, niin pian olisi h?n p??ssyt perille. Mutta heikko ja v?liin vastainenkin tuuli teki heid?n kululleen haittaa. Gunhildan mieleen juolahti jo vihdoin semmoinenkin ajatus, ett? se on paholainen sekin, joka kokee h?nt? est?? perille p??sem?st?; sill? se tajuaa Gunhildan mietiskelemiset; paholainen tiet?? h?nen aikeensa...

Nyt viimeinkin oli h?n perill?, mutta poikaa, jota h?n niin syd?mmellisesti ik?v?i, sit? ei tullutkaan. Ajatuksia, toiset toistansa tukalampia mietelmi? ilmestyi h?nelle. Varsinkin rupesi h?nt? peloittamaan se ajatus, ett? paholainen on saanut oikeuden ottaa omansa ennen aikaansa, koska h?nkin on ajatellut mokomaa petosta.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet