Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Memoria dos feitos macaenses contra os piratas da China e da entrada violenta dos inglezes na cidade de Macáo by Andrade Jos Ignacio De
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 479 lines and 33021 words, and 10 pages
ER??N MIEHEN OMATUNTO
Romaani
Kirj.
JUHO KOSKIMAA
Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Otava, 1918.
Turun Kirjapaino ja Sanomalehti Oy.
Mets?nhoitaja Constantin Gyllenmarck makasi sel?ll??n valkoisella j?k?l?kankaalla ja katseli, kuinka savupilvet, joita h?n sikaristaan puhalteli, leijailivat ilmassa, hajaantuivat, kokoontuivat taas, ik??nkuin pit??kseen paremmin puoliaan iltatuulta vastaan, mutta k?viv?t sitten ohuemmiksi ja ohuemmiksi, kunnes viimein katosivat avaruuteen.
Parinkymmenen askelen p??ss? h?nest? r?tisi ja r?iskyi rakovalkea, ja sen ymp?rill? istuivat naureskellen ja haastellen h?nen apurinsa, kuusi luvultaan, mutta heihin ei h?n t?ll? kertaa kiinnitt?nyt huomiotaan. H?n eli omaa el?m??ns?, antoi ajatustensa kierrell?, puhalteli ilmaan sinert?vi? savuja ja tunsi itsens? turvalliseksi ja tyytyv?iseksi, kun l?hell? oli ihmisi?, jotka, samalla kuin h?nt? turvasivat, kuitenkin antoivat h?nen olla rauhassa.
Aurinko paistoi viel? t?ydelt? ter?lt?, ja verenhimoiset s??sket surisivat ilmassa tuon tuostakin l?hennellen h?nen kasvojaan, mutta p??sty??n melkein ihoon kiinni lensiv?t ne tiehens?, s?ik?htynein? kasvoihin sivellyst?, v?kev?tuoksuisesta piki?ljyst?.
Aluksi, t?nne tullessaan, kymmenen, kaksitoista vuotta sitten, h?nen oli ollut vaikea tottua piki?ljyyn, se oli h?nest? pahalle haisevaa ja inhottavaa, mutta nyt, -- h?n ei voinut ajatella mets??n menoa kes?isin ilman piki?ljy?.
"Kaikkeen tottuu, kaikkeen tottuu..."
Oli saanut tottua niin paljon muuhunkin, joka aluksi oli tuntunut vieraalta ja vastenmieliselt?, melkein mahdottomalta; -- mutta mik?p? siin?: kun t?ytyi niin t?ytyi. Ei p??ssyt yli eik? ymp?ri.
T?st? h?n johtui ajattelemaan, kuinka oli ennen ja kuinka nyt, huomasi sitten, ett? ajatukset ottivat ik?v?n suunnan, suutahti, nakkasi loppuunpoltetun sikarinp?tk?n pois ja k??ntyi kyljelleen.
Minne h?n vain loi silm?ns?, tuntureita kaikkialla, tuntureita edess? ja tuntureita takana, tuntureita l?hell? ja tuntureita kaukana, niin kaukana, ett? ne n?yttiv?t siint?vilt? pilvilt?, ellei olisi tiennyt niit? tuntureiksi. Ja tunturien v?liss? valkeita j?k?l?kankaita tai soita, suunnattomia, silm?nkantamattomia aapoja tai tuoreita, tuoksuvia j?nki?, joiden keskelt? yksi tai toinen joki sai alkunsa jostakin r?melammikosta tai j?rventapaisesta.
Ilta alkoi l?het?, alempana oleva suo purki h?yry?. Tarvitsi vain v?h?n vaivata mielikuvitustansa, niin tuo suunnaton, usvan peitossa oleva suo n?ytti pellolta, suurelta ja viljavalta, niinkuin jossakin Etel?-Pohjanmaalla, H?meess? tai Varsinais-Suomessa. Puuttuivat vain pellon reunoille sijoittuneet, usvan takaa h??m?tt?v?t punaiset tai valkeat talot, puuttui vain keve?, autereinen kuokkamaansauhu, ja illusiooni olisi ollut t?ydellinen. Mutta vain hetkeksi: mielikuvien takana pilkisti autius, yksin?isyys ja hedelm?tt?myys synkk?n? ja uhkaavana. T??ll? ei koskaan kuule karjankellon kilkatusta, t??ll? pit?v?t vain eksyneet porolaumat, karhut ja sudet asuntoa, t?nne eksyy vain joku mets?herra tai maanmittari kes?isin, joku laumojaan hakeva poromies talvisin, ja kaikilla on kiire takaisin asutuille seuduille, jonne t??lt? on p?iv?matkoja. Kenenk??n p??h?n ei vuosisatoihin p?lk?ht?ne perustaa t?nne uutistaloa, olkoon, ett? luonto lahjoittaisi vaikka kuinkakin hyv?t niittyvainiot, t?m? tulee pitk?t, pitk?t ajat viel? olemaan liian kaukana, liiaksi Jumalan sel?n takana.
Muuallakin oli tarpeeksi kilvoittelemista, t?nne ei todellakaan kannattanut tulla.
Jossakin et??mp?n? lauloi yksin?inen tunturipuro yksitoikkoista lauluaan, vieritt?ess??n pisaroitaan johonkin suurempaan ojaan, puroon tai joentapaiseen, lauloi ja vieritteli, niinkuin se ehk? oli tehnyt ikuisesti, koskaan kasvamatta, mutta koskaan ehtym?tt?k??n. Ja kun ojia, puroja, jokia ja jokienhaaroja oli kokoontunut tarpeeksi, kasvoi siit? Tuntsa, suuri, vuolas ja rikas, Tuntsa, joka el?tti pit?ji?, taloja ja kihlakuntia, kyli? ja kaupunkeja, kokosi rikkauksia ja vei rikkauksia.
Vei rikkauksia -- niin juuri! Ja viedess??n rikkauksia ja synnytt?ess??n rikkauksia matkaansaattoi toisella puolen ylellisyytt?, toisella puolen k?yhyytt? ja kurjuutta.
Mets?nhoitaja Gyllenmarck nousi istualleen ja sytytti uuden sikarin.
Miks'ei kirkas, valtava Tuntsa saanut pysy? sin?, miksi Luoja oli sen tarkoittanut, rantojensa asukkaitten rikkauden l?hteen? ja kulkuv?yl?n?, suurena ja kirkkaana, ikuisesti puhtaana ja koskemattomana, synnytt?en juoksunsa varrelle vain ylv?it? taloja ja varakkaita kyl?kuntia. Nyt se oli suuren, monimiljoonaisen yhti?n suunnaton k?sivarsi, joka ulotti sormensa ja haaransa kaikkialle, miss? edes kymmenen kuivettunutta kuusta oli viet?v?n? suussa oleviin sahoihin, tehtaisiin ja hiomoihin, kymmenien, satojen peninkulmien p??h?n t??lt?. Ja mit? se toi tullessaan: muutamia setelitukkuja ehk?, mutta sit? enemm?n murhia ja tappeluksia, ihrasilm?isi?, suurisuisia pehtoreita ja ty?njohtajia, r?hisevi? j?tki?, jotka levittiv?t kirousta ja turmelusta er?maan suureen rauhaan.
"No, joko taas!"
Mets?nhoitaja Gyllenmarck koetti karistaa pois ajatukset, mutt'ei onnistunut.
"Mit? tuhatta minulla on tekemist? Kannanlahti-yhti?n enemm?n kuin muittenkaan sellaisten kanssa!"
Ei, ajatuksistaan h?n ei p??ssyt minnek??n.
T??ll? h?n nyt istui keskell? er?maata ja leimautti puita, jotka ehk? juuri Kannanlahti-yhti? tulisi ostamaan. Ja kun kauppa olisi p??tetty, ilmaantuisivat t?nne tietysti pehtorit ja ty?njohtajat, "ukkoherrat", "tulipiiput", "kympit" ja mit? ne kaikki olivatkaan -- j?tkineen ja souvareineen, ja taas kaikuisi el?m? ja kirous Tuntsan varsilla.
"Mit? pirua t?m? kaikki minua liikuttaa!"
Talokkaat j?tt?isiv?t peltonsa ruvetakseen rahdinajajiksi yhti?lle tai ansaitakseen muutamia markkoja uittot?iss?, j?tk?t s?isiv?t talot putipuhtaiksi, ty?njohtajat, puoleksi herroja, puoleksi raakalaisia, tungeksisivat h?nen, Gyllenmarckin, ovilla, puhuen hakkuista ja kuutioimisista, hanurinkitkutus kuuluisi riihist? ja ladoista, talokkaat alkaisivat k?r?j?id? yhti?lt? uiton aikana tapahtuneita vahingoita ja vuoden kuluttua k?sitelt?isiin k?r?jill? etup??ss? lapsenelatusjuttuja.
Ja t?m? kaikki siksi, ett? ker?ytyisi rikkautta yhti?n osakkeenomistajille ja etup??ss? sen johtajalle, perustajalle ja suurimmalle osakkeenomistajalle, joka istui kuin h?m?h?kki keskell? verkkoaan kaukana kaupungissa, hallitsi kaikkia yhti?n eri s?ikeit? ja imi kaiken sen, mink? Tuntsa toi. Mit? olivat nuo muut h?nen rinnallaan: pomot, inspehtorit, mets?narvostelijat, viel?p? itse "Isokin", yhti?n ylity?njohtaja, jonka nimen koko Pohjola vain kuiskaten lausui ja jonka vuosipalkka merkittiin kuudella numerolla? -- K?skyl?isi?, juoksupoikia.
"Mutta t?m?n kaiken kanssahan minulla ei ole v?hint?k??n tekemist?!"
Mets?nhoitaja Gyllenmarck viskasi uuden, loppuunpalaneen sikarin j?k?likk??n ja heitt?ytyi sel?lleen. Ei kannattanut turhia filosofeerailla, parasta kun oli vain ja antoi muidenkin olla. Olihan h?n jo el?m?ss??n tarpeeksi filosofeeraillut.
"No nyt se kumman heitti", kuuli h?n ?kki? ??nen sanovan vieress??n.
"Miten niin?"
H?n k??nn?hti ja loi katseensa puhujaan. Se oli Matti Niemel? Saijankyl?st?, joka oli uskollisesti h?nt? seurannut kaiket kes?t siit? asti, kun h?n nykyiseen hoitoalueeseensa muutti.
"L?ht? tuli minulla talosta", virkahti Matti hetken kuluttua alakuloisesti.
Gyllenmarck p??sti lyhyen vihellyksen.
"Yhti? tietysti?" kysyi h?n sitten.
"Seh?n se..."
"Olenko k?skenyt sinun olla miss??n tekemisiss? yhti?n kanssa?"
"Ette, mutta..."
"Mit? muttia siin? on. Syyt? itse?si."
"Niin kyll?kin, mutta..."
Gyllenmarck k??nsi ynse?sti selk?ns?. Hetken kuluttua h?n kuitenkin kys?isi:
"Kuinka sin? nyt juuri sait sen tiet???"
Matti selvitti ??nt??n, ennenkuin vastasi. Se oli merkki siit?, ett? h?n aikoi puhua v?h?n pitemp??n.
"Kyll? min? sen olen tiennyt koko sen kuukauden, mink? t??ll? mets?ss? olemme olleetkin", sanoi h?n tarpeellisten alkuvalmistelujen j?lkeen, "mutta on niin painanut mielt?, etten olisi voinut sit? rauhallisesti sanoa aikaisemmin..."
"No miksi siit? oikeastaan minulle kerrot?"
Matti joutui n?ht?v?sti koko joukon h?milleen eik? kyennyt heti vastaamaan.
"Jollekinhan sit?...", ?nkytti h?n viimein.
"Miksi juuri minulle?"
"En min? ymm?rr?, kuinka tulin juuri teille sanoneeksi", tunnusti h?n n?yremm?sti kuin olisi osannut odottaa.
"Vai niin k?vi sinunkin, Matti", mutisi Gyllenmarck n?ht?v?sti tyytyv?isen? selitykseen ja h?nen ??ness??n kuvastui jonkunlainen my?t?tunto. -- "Mink?p?s kohtalolleen voi! L?ht? on tullut aikoinaan minullekin -- ja koko joukon isommasta talosta."
Add to tbrJar First Page Next Page