Read Ebook: English Narrative Poems by Fuess Claude Moore Editor Sanborn Henry Nichols Editor

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 793 lines and 100772 words, and 16 pages

Then over all, that he might be Equipp'd from top to toe, His long red cloak, well brush'd and neat, 75 He manfully did throw.

Now see him mounted once again Upon his nimble steed, Full slowly pacing o'er the stones, With caution and good heed. 80

But finding soon a smoother road Beneath his well shod feet, The snorting beast began to trot, Which gall'd him in his seat.

So, "fair and softly," John he cried, 85 But John he cried in vain; That trot became a gallop soon, In spite of curb and rein.

So stooping down, as needs he must Who cannot sit upright, 90 He grasp'd the mane with both his hands, And eke with all his might.

His horse, who never in that sort Had handled been before, What thing upon his back had got 95 Did wonder more and more.

Away went Gilpin, neck or nought; Away went hat and wig; He little dreamt, when he set out, Of running such a rig. 100

Kuvern??rill? eiv?t olleet t?n? iltana tanssiaiset eik? oltu sanottu, ett? siell? tanssittaisiin, mutta kaikki tiesiv?t, ett? Katarina Petrovna tulee soittamaan klavikordilla valsseja ja ekoseeseja ja ett? tanssitaankin ja t?ss? luulossa saapuivat kaikki kuvern??rille juhla-asussa.

Maaseudun seurael?m? oli 1812 aivan samallaista kuin muulloinkin, sill? erotuksella vain, ett? kaupunki oli vilkastunut useiden rikkaiden perheiden muuttamisen johdosta Moskovasta ja ett? el?m?ss? samoin kuin kaikessa muussakin, mit? silloin tapahtui Ven?j?ll?, oli havaittavissa jonkullaista huoletonta, leve?? uhkeutta -- viis' siit?, k?vi miten k?vi -- sek? my?skin siin?, ett? se tympe? keskustelu, jonka esineen? ehdottomasti oli s?? ja yhteiset tuttavat, koski nyt Moskovaa, armeijaa ja Napoleonia.

Seura, joka kokoontui kuvern??rin luo, oli Voroneschin parhainta v?ke?.

Naisia oli hyvin paljon, joukossa oli muutamia Nikolain moskovalaisia tuttuja. Mutta vieraiden kesken ei ollut ainoatakaan semmoista miest?, joka olisi kyennyt kilpailemaan Yrj?n ritarin, hevosenostaja-husarin ja samalla hyv?syd?misen ja sirok?yt?ksisen kreivi Rostovin rinnalla. Miehisi? vieraita oli er?s vangiksi joutunut italialainen Ranskan armeijan upseeri ja Nikolai tunsi, ett? t?m?n vangin l?sn?olo korottaa entist? enemm?n h?nen, ven?l?isen sankarin, merkityst?. Italialainen oli kuin mik?kin voitonmerkki. Nikolai tunsi t?m?n ja h?nest? n?ytti, ett? kaikki muutkin ajattelivat italialaisesta samalla lailla ja Nikolai osotti tuota upseeria kohtaan suopeata huomaavaisuuttaan arvokkaalla ja hillityll? tavalla.

Koko illan kohdistui Nikolain suurin huomio er??n l??nin virkamiehen rouvaan, sinisilm?iseen, uhkeaan, vieh?tt?v??n naiseen. Rostof ei eronnut juuri hetkeksik??n t?st? rouvasta, koska h?nell?, samoin kuin yleens? ilomielisyyden sytytt?mill? nuorilla miehill? oli se naivi k?sitys, ett? muiden ihmisten vaimot ovat luodut heit? varten. H?n puheli yst?v?llisesti, mutta samalla hieno kapinahanke mieless? itse aviomiehen kanssa, miten mainiosti he, Nikolai ja tuon aviomiehen vaimo, sopivat kesken??n, joskaan t?m? seikka ei tullut Nikolain ja aviomiehen sanoissa ilmi, sill? he olivat vain muuten tuntevinaan ja tiet?vin??n sen. Aviomiehell? ei kuitenkaan n?ytt?nyt olevan Nikolain k?sityst? ja sen vuoksi h?n koetti puhella Nikolaille synk?sti. Mutta Nikolain syd?mellinen naivisuus oli niin rajaton, ett? aviomies tahtomattaankin antautui toisinaan Nikolain ilomielisyyden valtaan. Vaan lopulla iltaa, sik?li kuin rouvan kasvot helakoituivat yh? punasemmiksi ja muuttuivat eloisemmiksi, painuivat h?nen miehens? kasvot entist? murheellisemmiksi ja vakavammiksi, ik??n kuin kumpasellakin olisi ollut yksi yhteinen m??r? iloisuutta, joka v?heni aviomiehess? samassa suhteessa kuin se lis??ntyi h?nen rouvassaan.

Nikolai istui lakkaamatta leikkiv? hymy huulilla nojatuolissa hieman kumarassa ja nojautuneena aivan l?helle vaaleatukkaista rouvaa, jolle h?n puhui h?m?r?per?isi? imartelusanoja.

H?n muutteli veike?sti tiukoissa ratsuhousuissa olevien jalkojensa asentoa, h?nest? levisi hajuvesien lemu ja ihaillen sek? vieress? istuvaa rouvaa ett? itse??n ja jalkojensa kauniita muotoja h?n puheli rouvalle, ett? h?n tahtoo ry?st?? t??lt? Voroneschista er??n naisen.

-- Mink?laisen?

-- Ihanan, jumalallisen. H?nen silm?ns? ovat siniset, suu korallia, h?nen hohtava valkeutensa ... ryhti Dianan...

Aviomies tuli heid?n luokseen ja kysyi ?re?sti vaimoltaan, mist? h?n puhuu.

-- Aa! Nikita Ivanitsh, -- sanoi Nikolai ja nousi kohteliaasti seisomaan.

Ja aivan kuin tahtoen, ett? Nikita Ivanitsh ottaisi osaa h?nen leikinlaskuunsa, alkoi h?n kertoa t?llekin aikomuksestaan ry?st?? er??n vaaleatukkaisen naisen.

Aviomies hymyili kolkosti, h?nen rouvansa iloisesti. Hyv?ntahtoinen kuvern??rin rouva tuli heid?n luokseen moittivin kasvoin.

-- Anna Ignatjeva Malvintseva. H?n on kuullut sinusta sisarentytt?relt??n, ett? sin? olit pelastanut viime mainitun... Arvaappas!

-- V?h?k?s min? olen niit? pelastanut! -- vastasi Nikolai.

-- H?nen sisarentytt?rens?, ruhtinatar Bolkonskajan. H?n on t??ll? Voroneschissa t?tineen. Kas, miten punastui! Joko tosiaankin?...

-- No, hyv? on, hyv? on... Soo, vai semmoinen sin? olet!

Kuvern??rin rouva vei Nikolain er??n pitk?n ja hyvin turpean vanhan naisen luo, jonka p??ss? oli vaaleansininen poimumyssy ja joka vast'ik??n oli lopettanut korttipelins? kaupungin kaikista t?rkeimpien henkil?iden kanssa. H?n oli Malvintseva, ruhtinatar Marian t?ti ?idin puolelta, rikas, lapseton leski ja aina asunut Voroneschissa. H?n seisoi maksaen suoritusta pelist?, kun Rostof tuli h?nen luokseen. Malvintseva siristi tuikeasti ja arvokkaasti silmi??n, katsahti Rostoviin ja jatkoi torailuaan er??lle kenraalille, joka oli h?nelt? voittanut peliss?. -- Olen eritt?in iloinen, rakkaani, -- sanoi Anna Ignatjeva ja ojensi Nikolaille k?tens?. -- Pyyd?n k?ym??n luonani.

Anna Ignatjeva puheli v?h?n aikaa ruhtinatar Mariasta ja t?m?n is?vainaasta, josta Malvintseva ei n?ht?v?sti ollut pit?nyt ja kyseli sitte, mit? Nikolai tiesi ruhtinas Andreista, joka my?sk??n ei n?ytt?nyt olevan h?nen suosiossaan. Sitte laski mahtipontinen vanha leski Nikolain menem??n uudistaen pyynt?ns? tulla k?ym??n h?nen luonaan.

Nikolai lupasi tulla ja punastui taas, kun h?n j?tti hyv?stit Malvintsevalle. Ruhtinatar Mariasta mainitessa tunsi Rostof jostain k?sitt?m?tt?m?st? syyst? kummallista arkuutta, jopa pelkoakin.

Malvintsevan puheilta palatessaan Rostof aikoi menn? uudelleen tanssimaan, mutta pieni kuvern??rin rouva laski pullean lihavan k?tens? Nikolain k?sivarrelle ja sanottuaan, ett? h?nell? on jotain puhumista Nikolaille, h?n vei t?m?n divaanihuoneeseen, josta muut hetipaikalla poistuivat, jotteiv?t olisi h?irinneet kuvern??rin rouvaa.

-- Muista siis: t?m? ei ole leikin asia!

-- Leikin asia!

-- Eik?s mit?, me olemme yst?vi?, -- sanoi Nikolai syd?mens? yksinkertaisuudessa, sill? h?n ei osannut ajatellakaan, ett? h?nest? niin hauska ajanvietto olisi voinut tuottaa kenellek??n ik?vyytt?.

"Mink? tyhmyyden lausuin kuitenkin kuvern??rin rouvalle!" muistui illallisp?yd?ss? yht'?kki? Nikolain mieleen. "H?n n?ytti tosiaan ryhtyv?n naittamaan, vaan ent? Sonja?"... Kun h?n sitte j?tti hyv?sti? kuvern??rin rouvalle ja t?m? hymyillen sanoi h?nelle viel? kerran: "pid? siis mieless?si", vei h?n kuvern??rin rouvan syrj??n.

-- Mit?, mit?, yst?v?ni? Menn??n tuonne istumaan.

Nikolai tunsi yht'?kki? halua ja tarvetta kertoa kaikki syd?mens? ajatukset t?lle melkein ventovieraalle naiselle. Kun Nikolai sittemmin muisteli aivan itsest??n syntyneen ja selitt?m?tt?m?n avomielisyytens? ?kkin?ist? puuskaa, josta h?nelle kuitenkin koitui vakavat seuraukset, tuntui silt? , ett? h?n oli tullut tehneeksi tyhmyyden, vaan h?nen avomielisyytens? puuskasta yhdess? monien muiden pikku tapausten kanssa ai and houlets nightly cry.

As Tammie glow'red, amazed and curious, The mirth and fun grew fast and furious; The piper loud and louder blew; 145 The dancers quick and quicker flew; They reeled, they set, they crossed, they cleekit, Till ilka carlin swat and reekit, And coost her duddies to the wark, And linket at it in her sark! 150

Now Tam, O Tam! had thae been queans, A' plump and strappin' in their teens; Their sarks, instead o' creeshie flannen, Been snaw-white seventeen-hunder linen! Thir breeks o' mine, my only pair, 155 That ance were plush, o' guid blue hair, I wad hae gi'en them off my hurdies, For ae blink o' the bonny burdies! But withered beldams, auld and droll Rigwooddie hags wad spean a foal, 160 Louping and flinging on a cummock, I wonder didna turn thy stomach.

But Tam kenned what was what fu' brawlie; There was ae winsome wench and walie, That night enlisted in the core, 165 170 Her cutty-sark, o' Paisley harn, That while a lassie she had won, In longitude though sorely scanty, It was her best, and she was vauntie. Ah! little kenned thy reverend grannie 175 That sark she coft for her wee Nannie, Wi' twa pund Scots , Wad ever graced a dance o' witches!

But here my Muse her wing maun cour; Sic flights are far beyond her power;-- 180 To sing how Nannie lap and flang , And how Tam stood like ane bewitched, And thought his very e'en enriched: Even Satan glow'red and fidged fu' fain, 185 And hotched and blew wi' might and main: Till first ae caper, syne anither, Tam tint his reason a' thegither, And roars out: "Weel done, Cutty-sark!" And in an instant all was dark: 190 And scarcely had he Maggie rallied, When out the hellish legion sallied. As bees bizz out wi' angry fyke, When plundering herds assail their byke; As open poussie's mortal foes, 195 When, pop! she starts before their nose; As eager runs the market-crowd, When "Catch the thief!" resounds aloud; So Maggie runs, the witches follow, Wi' monie an eldritch screech and hollow. 200

Ah, Tam! ah, Tam! thou'll get they fairin'! In hell they'll roast thee like a herrin'! In vain thy Kate awaits thy comin'; Kate soon will be a woefu' woman! Now, do thy speedy utmost, Meg, 205 And win the keystane o' the brig; There at them thou thy tail may toss, A running-stream they darena cross! But ere the keystane she could make, The fient a tail she had to shake! 210 For Nannie, far before the rest, Hard upon noble Maggie prest, And flew at Tam wi' furious ettle,-- But little wist she Maggie's mettle! Ae spring brought off her master hale, 215 But left behind her ain gray tail: The carlin claught her by the rump, And left poor Maggie scarce a stump.

Now, wha this tale o' truth shall read, Ilk man and mother's son, take heed! 220 Whene'er to drink you are inclined, Or cutty-sarks run in your mind, Think ye may buy the joys o'er dear,-- Remember Tam o' Shanter's mare.

WALTER SCOTT

LOCHINVAR

O, young Lochinvar is come out of the west, Through all the wide Border his steed was the best; And, save his good broadsword, he weapons had none, He rode all unarm'd, and he rode all alone. So faithful in love, and so dauntless in war, 5 There never was knight like the young Lochinvar.

He staid not for brake, and he stopp'd not for stone, He swam the Esk river where ford there was none; But ere he alighted at Netherby gate, The bride had consented, the gallant came late: 10 For a laggard in love, and a dastard in war, Was to wed the fair Ellen of brave Lochinvar.

So boldly he enter'd the Netherby Hall, Among bride's-men, and kinsmen, and brothers, and all: Then spoke the bride's father, his hand on his sword, 15 "O come ye in peace here, or come ye in war, Or to dance at our bridal, young Lord Lochinvar?"--

"I long woo'd your daughter, my suit you denied;-- Love swells like the Solway, but ebbs like the tide-- 20 And now I am come, with this lost love of mine, To lead but one measure, drink one cup of wine. There are maidens in Scotland more lovely by far, That would gladly be bride to the young Lochinvar."

The bride kiss'd the goblet: the knight took it up, 25 He quaff'd off the wine, and he threw down the cup. She look'd down to blush, and she look'd up to sigh, With a smile on her lips, and a tear in her eye. He took her soft hand, ere her mother could bar,-- "Now tread we a measure!" said young Lochinvar. 30

So stately his form, and so lovely her face, There never a hall such a galliard did grace; While her mother did fret, and her father did fume, And the bridegroom stood dangling his bonnet and plume; And the bride-maidens whisper'd, "'Twere better by far, 35 To have match'd our fair cousin with young Lochinvar."

One touch to her hand, and one word in her ear, When they reach'd the hall-door, and the charger stood near; So light to the croupe the fair lady he swung, So light to the saddle before her he sprung! 40 "She is won! we are gone, over bank, bush, and scaur; They'll have fleet steeds that follow," quoth young Lochinvar.

There was mounting 'mong Graemes of the Netherby clan; Forsters, Fenwicks, and Musgraves, they rode and they ran; There was racing and chasing, on Cannobie Lee, 45 But the lost bride of Netherby ne'er did they see. So daring in love, and so dauntless in war. Have ye e'er heard of gallant like young Lochinvar?

WILLIAM WORDSWORTH

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet