Read Ebook: L'art de faire le vin avec les raisins secs by Audibert J F Joseph Fran Ois

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 204 lines and 8758 words, and 5 pages

J?LKIPOIMINTOJA I

Wolmari

Kirj.

P. P?IV?RINTA

Lapualla, J. W. Hissan kustannuksella.

Oulussa 1889. Chr. Ev. Barck'in kirjapainossa.

Er??n tihe?n kyl?n takamailla on kaksi torppaa; Ellula on toisen ja Hakkila on toisen nimi. Ellulan is?nn?n nimi oli Elias, mutta h?nt? kutsuttiin kyl?nkesken vaan Elluksi ja siit? sai torppakin nimens?. Hakkila oli perustettu aukeaksi hakattuun korven silm??n ja sen vuoksi ruvettiin torppaa kutsumaan ensin Hakkalaksi, josta sitten muodostui Hakkila.

N?iden torppien v?li? oli v?h?n enemm?n kuin nykyinen virsta, mutta se ei kuitenkaan est?nyt heit? olemasta likimm?t naapurukset, sill? kyl??n oli matkaa melkein puoli peninkulmaa.

Torppien asukasten toimeentulo oli ensi aikoina hyvin erinkaltaista. Ellulan is?nt? ei ollut viel? nainut miesk??n, kun h?n jo rakensi huoneet ja raivasi sek? peltoa ett? niitty?. N?in tavoin oli h?n jo varaselta varannut tulevaista toimeentuloansa. Kun h?n sitten nai, oli h?nell? valmis koti, mihin voi vaimonsa vied?. Vaikkei nuori vaimo my?t?j?isill??n voinut lis?t? pes?n varoja, sill? h?n oli k?yh? piikatytt?, ei kuitenkaan heid?n n?in varustettuna ollut vaikea el?m??ns? alkaa. Pelto oli jo parina vuotena antanut viljaa ja n?m?t olivat hyv?ss? s??st?ss? torpan pikku aitan hyv?sti tehdyiss? hinkaloissa. Pari lehm?? oli my?s pieness?, mutta siev?ss? navetassa mylvim?ss?. Ellu raatoi yh? uusia viljelyksi? ja t?ll? tavalla karttuivat varat karttumistansa. Ja kun Ellu oli viinan maistamaton, ahkera ja s??st?v?inen mies, oli heill? jo ennen v?en lis?n tuloa melkoisen hyv? toimeen tulo. P??lliseksi oli Ellu avullinen puusepp?, jolla ammatilla h?n ansaitsi paljon talvisina aikoina, jolloin ei maanty?t? voinut tehd?.

Kaiken t?m?n t?hden oli Ellu niin hyviss? paikkakunnan kirjoissa, ett? Kaparin Sohvia melkein kadehdittiin, kun h?n p??si tuolle kolmenkymmen vuotiaalle, vakaiselle, ty?telij??lle ja siivolle Ellulle em?nn?ksi.

Niin ihmiset.

Toisin oli Hakkilassa laita. He olivat molemmin k?yhi? ja vaatimattomia ihmisi? naimisiin menness??n. Heill? oli jo kaksi lasta, ennenkuin he alkoivat m?kki? itselleen perustamaan. Kun he olivat naineet melkein samaan aikaan kuin Ellukin, tuli heid?n torppansa paljon my?hemmin perustetuksi kuin h?nen.

Ei ole aina niin helppo perustaa el?m??ns? kylm??n korpeen tyhjill? k?sill?, varsinkin kuin on lapsia j?ljess?, sill? nuot pienokaiset ovat niin vaatelijoita ja aika mestareita pid?tt?m??n vanhempiensa k?det itse?ns? hoitelemassa. Vaikeasti ja hankalasti k?vi Hakkilaistenkin el?misen alkaminen. Peltoa ei voitu niin ?kki? saada, ett? siit? ensiaikoina olisi el?misen apua saatu. Ahkerinkaan vieraan ty?ll? ansaitseminen ei tahtonut kaikesti aikaa riitt?? perheen toimeentuloksikaan ja torppaakin olisi pit?nyt kohennella. T?m?n t?hden tahtoi useinkin perheess? kapista kilin neuvot. Kuitenkaan eiv?t he langenneet ep?toivoon, vaan kokivat vointinsa mukaan ponnistella eteen p?in.

Kun t?mm?isess? alkamisen ahdistuksessa asiat olivat useinkin n?in ahtaalla, t?ytyih?n heid?n tuon tuostaankin turvaantua vieraan apuun. Kun Ellula oli l?hin ja viel?p? jotenkin varakas naapuri, oli heid?n asiansa sinne useinkin yhdess? ja toisessa tarpeessa. Ellulan Ellu tiesi aivan hyvin, miss? suhteessa heid?n varallisuutensa naapurin suhteen on, ja t?m? muiden ohessa paisutti h?nen mielt??n. Usein lausui h?n karvaita sanoja noille aroille avun pyyt?jille, mutta kun he aina rehellisesti maksoivat, mit? saaneet olivat, ei Ellu koskaan ollut heille apua antamatta, vaikka kohta antaissaan haukuskeli. Karvaalla mielell? s?iv?t Hakkilaiset useinkin niit? paloja, jotka heid?n naapurinsa oli antaissaan niin katkeralla maustimella h?yst?nyt, mutta mink?p?s teki. -- N?m?t syytt?m?sti saadut nuhteet kehoittivat Hakkilaisia sit? ahkerammin ponnistelemaan oman taloutensa parantamisessa.

Naapuruksilla oli hyvin erinkaltaiset luonteet. Ellu oli itsek?s, juro, umpimielinen, melkeinp? synkk? ja hyvin k?rtyinen. Vaimollensakin kurisi ja k?risi h?n my?t??ns?, eik? vaimo parka voinut parhaalla tahdollansakaan palvella h?nt? niin, ettei h?n aina l?yt?nyt jotakin k?rin?n ja moitteen syyt?. -- Ellun suuta ei n?hty koskaan naurussa. Mykk?n? ja synkk?n? kuin hauta kuunteli h?n vaan, vaikka kuinkakin iloisia ja hauskoja asioita muilla ihmisill? olisi ollut keskusteltavana. Jos h?n jotakin joukkoon sanoi, oli se aina muiden mielipidetten vastustamista, ja jos eiv?t muut heti luopuneet omista mielipiteist??n ja tunnustaneet Ellun aatteita oikeoiksi, suuttui h?n silmitt?m?ksi, useinpa tyhmyyksiin saakka.

Ellun vaimolla ei ollut kotonansa mit??n valtaa. Kun Ellu l?hti johonkin k?ym??n, lukitsi h?n aitan, kaapin ja arkun, ja pisti avaimet taskuunsa. P??lliseksi luki h?n leiv?t orrella l?htiess??n ja silloin ei ollut hyv? niit? liiaksi kuluttaa. Mutta kun Ellu meni johonkin pitemm?ksi ajaksi nikkaroimaan, otti h?n lukittuin ovien takaa ruoka-aineita esille sen verran kuin h?n luuli vaimonsa poissa-olonsa ajalla tarvitsevan, ja sen t?ytyi riitt?? siihen saakka, kuin h?n tuli toista antamaan. Varmuuden vuoksi teki h?n jauho-astioihin ja jyv?hinkaloihin kaikenlaisia ristej? ja merkkej?, n?hd?kseen, olisiko kuitenkin jollakin tavalla vaimolla ollut tilaisuus p??st? lukkojen taa, vaikka avaimet olivatkin h?nen hallussaan. Niill? ajoilla eiv?t naapuritkaan saaneet pienint?k??n apua, sill? eip? Ellulan em?nn?ll? ollut mist? olisi antanutkaan, ellei tahtonut omia hampaitansa naulaan panna.

Toisin olivat Hakkilaiset t?ss?kin asiassa. Vaikka he eliv?t alin-omaisissa puutoksissa ja k?yhyydess?, olivat he sent??n iloiset kuin pienet lapset. He rakastivat toinen toistansa syd?mens? pohjasta ja luottivat ehdottomasti toisiinsa. Kaikki ilot, surut, murheet, tuskat, my?t?- ja vastoink?ymiset olivat heille yhteisi?. He ottivat hyv?t ja pahat p?iv?t vastaan tyyneesti ja maltillisesti sek? pitiv?t ne suorastansa Jumalan k?dest? l?htenein?. Vaikka puutokset usein ahdistivat, eiv?t he kuitenkaan alentuneet el?m?n surujen alle, eik? heid?n mieleens?k??n koskaan juohtunut niin halpamaisia keinoja, kuin toisiansa edisteleminen ja m??r? ruo'alle paneminen. Yhteisesti s?iv?t he mit? saivat ja luottivat vahvasti siihen, ett? Jumala kyll? pit?? murheen luoduista lapsistansa ja t?m? luottamus ei heit? pett?nytk??n.

N?in tavoin elellen tuntui el?m? heist? niin keve?lt?.

Pian huomasi Ellun vaimo, mink?laisen kumppanin kanssa h?n oli joutunut avioel?m?? viett?m??n. H?n tunsi olevansa onnettomin kaikista ihmisist? ja t?t? suri h?n lakkaamatta itseksens?. Usein vuodatti vaimo katkeria kyyneleit?, mutta miehelt?ns? koki h?n ne huolellisesti salata, sill? Ellu ei k?rsinyt mink??nlaisia vesittelemisi?.

Er??n? kertana k?vi kuitenkin niin, ett? Ellu tapasi vaimonsa itkem?st?. H?n oli l?htenyt k?ym??n jossakin kyl?ss? ja nyt luuli vaimo voivansa antaa kyyneleens? vapaasti vuotaa. Mutta Ellu oli unhottanut jotakin kotiin ja palasi ?kkiarvaamatta sit? noutamaan.

"Mit?h?n sin? turiset ja vesittelet?" tonkasi h?n vaimollensa, kun huomasi h?nen itkev?n.

"Enh?n min? mit??n vesittele," koki vaimo h?t?yksiss??n sanoa silmi?ns? pyyhkien.

"Eth?n sin? ... etk? luule minun n?kev?n? Minun luullakseni ei sinulla ole mit??n syyt? turskumiseen ja tuommoiseen k?yt?kseen... Taitaapa kuppisi tyhj? olla, niinkuin monen muun... Se pit?? olla viimeinen kerta," komensi Ellu.

"Onhan sit? monta muuta t?ss? maailmassa, ei vaan kuppi," sanoi vaimo surullisen umpikuljuisesti.

"Mit? monta muuta...? Teet viisaasti, kun pid?t suusi kiinni," ?r?hti Ellu ja siihen se asia j?i, sill? vaimo ei uskaltanut en??n virkata mit??n.

Vaikka niin oli, tuli Ellulle ja h?nen vaimollensa lapsia, niinkuin nuorille ja terveille ihmisille ainakin. Heid?n ensim?inen lapsensa oli poika ja sai nimeksens?: Wolmari. Paras lienee ehk? nyt jo mainita, ett? paljon my?hemmin t?t? esikoista, ja pitk?in v?li-aikain p??st? syntyi heille viel? kaksi muuta poikaa, mutta siihen sarja loppui, sill? lis?? ei tullut. -- Keskimm?isen nimi oli Nestor, nuorimman Hjalmar.

Koska Hakkilaiset tulevat olemaan paljon yhteydess? t?m?n kertomuksen kanssa, mainittakoon t?m?n kanssa, ett? heill? oli jo Paavo niminen poika, ennenkuin he Hakkilaan tulivatkaan. T?m? oli heid?n vanhin lapsensa, ja h?n oli vuotta my?hemmin n?hnyt p?iv?n valkeuden kuin Wolmari. Hakkilaiset olivat siis siin?kin suhteessa j?ljess?, niinkuin talouden alkamisessakin. Aikojen kuluessa karttui heille kahdeksan lasta, viisi poikaa ja kolme tyt?rt?.

Kun Wolmari syntyi maailmaan, luuli Ellun vaimo lapsen t?hden saavansa lievityst? kovalle el?m?llens?, mutta siin? h?n surkeasti pettyi. Tuskin oli lapsi syntynyt, kun Ellu jo tuli entist?kin k?rtyisemm?ksi, jurommaksi ja umpimielisemm?ksi. Kaikista h?nen puheistansa ja toimistansa huomasi jokainen aivan selv?sti, ett? h?n otti vastaan t?m?n ensimm?isen perheens? lis?yksen sangen tylyll? ja nurpealla tavalla, niinkuin muka jonkun aivan tarpeettoman lis?vastuksen ja kiusan.

Pian rupesivatkin n?m?t mielipiteet Ellussa n?kym??n p??llekin p?in. Lapsi ei olisi saanut kirahtaa eik? pienint?k??n ??nt? p??st??, vaan h?nen olisi pit?nyt olla hiljaa kuin kalan lammissa. V?himm?st?kin lapsen k?tin?st? ja ??nn?htelemisest? tuskaantui is? ja lausui sopimattomia sanoja lapsesta, s?ttien samassa ?iti?kin, ik??nkuin se olisi h?nen syyns?, ett? lapsi oli tullut maailmaan. Vaimo koki rakkaudella ja lempeydell? hillit? h?nt? vointinsa mukaan, mutta sai vastaan kovia sanoja.

Kovin kauvan ei viipynytk??n, ennenkun is? rupesi karjumaan ja ?yv?st?m??n lapselle, kun t?m? vaan v?h?nkin itkem?ll? puutoksiaan ilmoitti, ik??nkuin lapsi olisi jo hyvinkin osannut pelj?t? ja totella h?nen is?n- ja is?nt?valtaansa. Tuon kovuuden seuraukset tulivat pian n?kyviin. Lapsi s?ik?hti aina tuommoisesta kohtelusta niin, ett? h?n rupesi parkumaan kurkun t?ydelt?. Usein k?vi parkuminen niin ankaraksi, ett? h?n huusi tiimakausia yht?mittaa, eik? ?iti saanut mitenk??n lasta viihtym??n, vaikka h?n koki kaikkensa tehd?. V?symys teki vihdoin lopun lapsen ankaralle parkumiselle, mutta silloin oli h?n mustana kuin maksa ja kieli vaan suussa kirisi; sitten h?n v?hitellen tyyntyi, mutta raukesi niin voimattomaksi, ett? n?ytti paremmin kuolleelta kuin el?v?lt?.

"?l? Jumalan t?hden s?ikyt? lasta tuolla lailla, aivanhan se kuolee k?siin," rohkeni vaimo er??n? semmoisena kertana muistuttaa.

"Marssi tupaan sen r??k?n kanssa, min? tarvitsen lepoa," karjasi Ellu vihaisesti.

Tupaan riensikin vaimo parkuvan lapsensa kanssa, kylm??n tupaan l?mpym?st? kamarista. Siell? vilusta v?risten puristi ahdistettu ?iti syd?nt?ns? kohtalon alle ja l?hes kuoliaaksi parkuvaa lastansa tuskasta vapisevaa rintaansa vasten, kokien kaikin tavoin h?nt? viihdytt??.

T?mm?ist? oli el?m? lapsen pienen? ollessa. Niinkuin lintu oksalla sai vaimo aina olla varusalla kahta pelj?tt?v?? kohtaa, lapsen itkua ja miehens? suuttumusta vastaan. Jospa h?n olisi voinut n?in tavoin v?ltt?? n?m?t kauheat kohtaukset, olisi h?n ollut tyytyv?inen, mutta niin ei k?ynyt, sill? tuon tuostakin tapahtui tuo ankara yhteen sattumus.

T?m?nkaltainen el?m? tuntui vaimosta niin ik?v?lt?, pahalta ja kuolettavalta. H?n tunsi el?v?ns? t?ydellist? orjan el?m??, sill? yh? selvemm?sti huomasi h?n, miss? asemassa h?nt? pidet??n ja mit? h?nelt? vaaditaan. T?mm?inen tieto ja tunto tuntui typist?v?n h?nen syd?nt?ns? ja se kutistui h?nen mielest??n niin pieneksi kuin peukalon p??. Selv?sti tunsi h?n surulla, kuinka h?nen muistinsa huononee ja ymm?rryksens? v?henee; j?rki tuntui olevan v?listi sekaisin ja h?n pelk?si menett?v?ns? ymm?rryksens?. Semmoisissa tilaisuuksissa luuli h?n syd?mens? j?hmettyv?n j??ksi, ja silloin h?n pelk?si tilaansa kaikkein pahimmin.

Viel? oli vaimolla kuitenkin j?lell? er?s toivo, jonka h?n luuli lievent?v?n h?nen kovaa ja orjallista el?m??ns?, kun kerran se aika tulee. H?n toivoi, n?ette, ett? kun lapsi kasvaa isommaksi ja tulee ymm?rt?v?isemm?ksi, voipi tuon ankaran is?n kiukkuisuuden vaiti-olemisella v?ltt??. Mutta t?ss?kin oli h?n laskenut v??rin. Ei ollut lapsi viel? kovinkaan paljon v?yristynyt, ennenkuin is? alkoi h?nt? ly?d? ropsimaan, siit? syyst? muka, kun ei h?n tottele ja pid? suutansa kiinni. Tuommoisesta kohtelusta tietysti s?ik?htyi taasenki lapsi ja rupesi huutaa r?mist?m??n kahta kauheammasti. Usein sai ?iti syd?nkourassa kyntti? pakoon lapsensa kanssa nyt kuten ennenkin, ja aran, orjallisen el?m?n helpoitusta ei kuulunut kustaan.

"?l? hyv? ihminen ly? ja s?ikyt? lasta noin pienen?, saatathan h?nen aivan vaivaiseksi", sanoi vaimo kerran miehelleen.

"Pid? suusi kiinni, taikka ... h?nen t?ytyy tottelemaan," ?rj?si Ellu.

Kun lapsi alkoi tulla ymm?rt?v?isemm?ksi, pelk?si h?n is??ns? kuin villipetoa, sill? olihan h?n ensim?isest? tajunnastansa saakka oppinut tuntemaan tuon usein esiintyv?n hirvi?n kauheaa pelkoa ja h?t?? tuottavana ilmi?n?. Joka kerta kuin lapsi n?ki is?ns?, rupesi h?nen silm?ns? vilkuilemaan ja palamaan, niinkuin jonkun mielipuolen ainakin, ja selv?sti n?ki, ett? h?nell? on kova pelko ja h?t? k?sill?, eik? kenenk??n muun t?hden kuin tuon, joka h?nt? aina vaan kovasti kohtelee. Heti kun lapsi huomasi is?ns?, vapisi ja t?risi h?n niinkuin sarpa virrassa, katsellen h?t?isesti ymp?rillens?, ik??nkuin etsien jotakin turvaa ja apua k?sill? olevalle h?d?lle. Kova itkun pakko pyrki usein v?kisinkin ilmi purkaantumaan, mutta lapsi koki kaikin tavoin sit? pid?tt?? valtaan p??sem?st?, hyvin tiet?en, mit? siit? seuraisi, jos vaan se ??neens? p??sisi. T?m?np? t?hden koki h?n pid?tt?? henke?ns?, nieleskell? tyhj?? ja pit?? suutansa n?piss?. N?ill? keinoilla onnistui lapsi enimm?sti hillitsem??n itkunsa niin, ettei h?nelt? p??ssyt kuin joskus joku porahdus ry?v??m??n, mutta ankaroita nikotuksen ry?ppyj? kesti kauvan aikaa sen j?lkeenkin.

Ihmiset ihmetteliv?t suuresti sit?, kuinka lapsi voi hengiss? pysy? t?mm?isell? kohtelulla.

Niin, tottelihan lapsi nyt, ja olihan kasvatuksellinen is? voittanut tarkoituksensa -- -- oli, oli.

Sit? tehden kuin Wolmari kasvoi ja vahvistui, sit? tehden vahvistui ja koveni is?n kurikin. Jalanjuoksevana ei h?n olisi saanut paikalta hievahtaa. V?himm?st?kin liikkeest? ja riehahtamisesta kopsi is? h?nt? mink? mill?kin tavattomalla aseella tahi repi tukasta niin ett? luuli niska-nikamat pois paikoiltaan l?htev?n. Kun muuta asetta ei k?teen kopeutunut, t?ytti is? rangaistuksensa ankaralla potkimisella. N?iden kaikkien vuoksi oli pojassa aina kuhmuja ja sinimarjoja.

Poika ei nyt en??n itkenyt koskaan; h?n ei uskaltanut, eip? edes silloinkaan kuin is?ns? h?nt? rusikoitsi. Niin, Ellu ei ollut niit? kasvattajia, jotka antavat toiset lastensa rikokset menn? huomaamatta ja rankaisematta, ik??nkuin sormien v?litse, suuttuen ja pieks?en sitten vasta, tavattomilla aseilla, kun lapsi teki jotakin aineellista vahinkoa. T?mm?inen ei Ellu ollut, sill? h?n piti tarkasti esikoistansa silm?ll?, rangaisten ankarasti jokaisen poikansa teon, jonka h?n v??r?n? piti; paha vaan, ett? h?n piti usein v??r?n? senkin, joka ei v??r? ollutkaan. Is?ns? n?hden ei poika juuri paljon liikkunutkaan, istui tahi seisoi vaan yhdess? kohden, villisti katsella vilkuillen ymp?rillens?. Mutta is?n silm?n v?ltytty? koki poika hyv?ksens? k?ytt?? vapauttansa. H?n kiiti ymp?ri huoneita kuin villikissa, kiipeili penkeille, tuoleille ja p?ydille, putoili ja kaatui usein niist?, saaden tavasta pahoja vammoja ja loukkauksia. Mutta v?h?np? poika niist? huoli, sill? olihan h?n karaistu miehen alku, joka oli tottunut saamaan alusta alkaen kovia kopposia. N?in villitess??n s?rki poika usein yhden ja toisen tarpeellisen kalun. N?it? koki ?iti huolellisesti is?lt? salata ja jos s?rkynyt kalu oli sit? laatua, ett? voi hankkia toisen samanlaisen siaan, laitti ?iti heti sen. Usein koki ?itikin kiellell? poikaansa tuonlaisesta viileydest?, mutta se oli sama kuin h?n olisi k?skenyt.

Kun poika kasvoi isommaksi, niin ett? h?n voi jalalla j?tt??, turvasi h?n usein siihen keinoon, silloin kuin is? tahtoi h?nt? r?kitt??. Kummallinen oli n?ky niiss? tapauksissa. Poika hyppeli ja papuili is?ns? edell?, niinkuin papu rummun pohjan p??ll?, tehden senkin seitsem?n mutkaa ja k??nnett? ja tormaili sinne t?nne. T?ss? h?d?ss??n juoksi poika pitkin penkkej?, p?yti?, kierteli p?yd?n, tuolien ja muiden esineiden ymp?ri, pysytellen vaan aina jonkun esineen takapuolella. Is? juosta kaahotti pojan j?ljess?, vuovaten h?nt? kiinni, niinkuin jotakin mets?n-el?int?, koettaen samalla ly?d? hosua poikaa mink? mill?kin aseella, jonka h?n sattui k?siins? saamaan. T?ss? rynn?k?ss? rynt?iliv?t he ankaralla vauhdilla eteen ja taakse, aina sen mukaan, kuinka asianhaarat kulloinkin vaativat. Jos kiista p??ttyi pojalle niin onnettomasti, ett? is? sai h?net kiinni, sai h?n k?rsi? hirmuisen selk?saunan, mutta onnistuiko h?n p??sem??n oven reij?lle, tormasi h?n ulos ja p?k?si suoraa p??t? mets??n. Silloin oli selk?nahka pelastettu, sill? is? ei koskaan ajanut takaa poikaansa, kun h?n vaan kerran ulos p??si. Tavallisesti v?rj?tteli ja lurjanteli poika siell? hyv?n aikaa ja tuli sitten luimistellen takaisin, v?ltellen is??ns? niin paljon kuin mahdollista ja silm?illen arasti ymp?rillens?. T?ll? v?lin oli is?n tulinen viha lauhtunut ja pojan palattua ei h?n h?nelle puhunut hyv?? eik? pahaa, eli ja oli vaan niinkuin poikaa ei olisi ollut olemassakaan.

Mielipahalla huomasi puoleton ?iti, kuinka vahingollinen Ellun kasvatustapa on. H?n ?lysi, ett? tuommoinen alin-omainen ankaruus ja syd?mett?myys ei voi poikaan sen parempaa vaikutusta tehd?, kuin ett? h?nen nuori syd?mens? paatuu ja kovettuu, niin ettei h?neen j?? viimein mit??n tilaa ja siaa hellemmille ja paremmille tunteille. N?yr?sti ja hiljaisesti koetti h?n t?st? ep?kohdasta muistuttaa miest?ns?, mutta mit?p? siit? sitten oli. Ellu suuttui vaan tulihinsa, tauloihinsa ja liki piti, ettei vaimo parka saanut korvillensa.

Yh? vaikeammaksi ja orjallisemmaksi k?vi vaimon tila. H?n synnytti nyt toisen lapsen ja samaten kuin ensim?isen lapsensakin pienen? ollessa, sai h?n t?m?nkin kanssa olla pakosalla, ettei is? olisi lapsen itkun vuoksi p??ssyt tavattomasti kiivastumaan. Samoin olivat asiat kolmannenkin lapsen pienen? ollessa. Kun h?n kaiken ristin ja kiusan lis?ksi ?lysi, mink?laisen kohtelun ja kasvatuksen lapset isommiksi tultua is?lt??n saavat, ei h?n voinut koskaan tuntea sit? ?idin iloa, joka niin monelta ?idilt? on useinkin raskaan mielen pois pyyhk?issyt. Katsellessaan el?m??ns? eteen p?in milt? kannalta tahansa, huomasi h?n sen haamoittavan yh? mustempana, synkemp?n? ja toivottomampana. N?it? alati ajatellessaan ja miettiess??n, tuntui ajatuksen juoksu ja j?rki yh? useimmin seisahtuvan ja v?listi ei h?n pitkiin aikoihin huomannut toista k?tt?ns?.

T?m?n alinomaisen pelvon ja pinnistyksen t?hden typertyi vaimo viimein niin, ett? h?n v?hitellen nujertui sallimuksen m??r??m?n kovan kohtalonsa alle ja rupesi v?hemm?ll? nurkumisella kantamaan risti?ns? kovalla el?m?n tiell?. -- -- "Ehk?p? se n?in onkin ja pit??kin n?in olla", rupesi h?n v?hitellen ajattelemaan.

Niin. Kun Wolmari kasvoi isommaksi, alkoivat kasvatuksen hedelm?t n?ky?. Kun poika is?ns? kiinni vuovatessa p??si h?nen k?sist?ns? p?tkim??n ulos, ei h?n tavallisesti palannutkaan huoneesen jonkun ajan per?st? kuten ennen, sill? h?n karpasi melkein aina Hakkilaan ja tavasta kyl??nkin saakka. N?ill? retkill??n viipyi poika useinkin vuorokausittain, eik? is? n?ytt?nyt piittaavan siit? juuri mit??n.

Ihme kumma! Vaikka Ellu oli niin ankara is?, ett? h?n v?h?p?t?isimmist?kin rikoksista rankaisi poikaa liiankin kovasti, viel?p? semmoisistakin teoista, jotka eiv?t oikeastaan rikoksia olleetkaan, ei h?n kuitenkaan pojan poissa-olemisesta ollut taallaankaan. Kenties oli is?ll? tuohon huolimattomuuteen kaksikin syyt?. Kaiketi luuli h?n, ett? h?nen tarkka ja kova kasvatuksensa on pojasta tehnyt niin siivon, ett? h?nen voi pelk??m?tt? antaa olla miss? tahansa; sit? paitsi ei pojasta ollut viel? mink??nlaista ty?n-apua, jonka vuoksi h?n kyll? jouti poissakin olemaan, ja eih?n h?nest? silloin ollut alinomaista risti? ja syd?men harmia.

N?in mietti is?, mutta asia oli muodostunut aivan toiseksi kuin mit? h?n oli otaksunut. Sill? kun Wolmari heti alusta alkaen huomasi, ett? t?m? on ainoa keino, jonka avulla h?n saa vapauttansa nauttia ja ettei siit? mit??n rangaistusta seuraa, k?ytti h?n pakoa hyv?kseen niin usein kuin voi. N?m?t pakoretket tulivat pojalle hyvin turmiollisiksi. Ei sen vuoksi, ett? h?n olisi niin lyhvill? ajoilla tuttuin ihmisten parissa mit??n pahuutta oppinut, vaan sent?hden, kun h?n sai siell? vallattoman mielens? j?lkeen el??. P??sty?ns? hetkeksik??n pois ankaran is?n valvonnan ja kurin alta, tuntui t?m? vapaus h?nest? niin hyv?lt?, ett? se nuoressa syd?mess? kuohui yli laitainsa. Kapalolapsesta saakka pelj?tetty ja arkautettu syd?n oli vuosien kuluessa my?s kovettunut ja paatunut, niinkuin ?iti oli aavistanut. T?m?n kovettuneen luonteensa p??sti poika nyt vapaasti vallallensa, sill? eih?n kova is? ollut nyt h?nen tekojansa vaanimassa ja rankaisemassa. Muita ihmisi? ei h?n pelj?nnyt eik? totellut, koska he eiv?t olleet h?nelle koskaan selk??n antaneet.

Onnettomat olivat ne el?imet, jotka h?n voitti ja k?siins? sai, sill? mit? hirmuisimmalla tavailla kidutti ja r??kk?si h?n ne kuoliaaksi, puhkoen niiden silm?t, v??nnellen jalat poikki j.n.e. Suurin ilonsa oli katsella el?inparkojen kuolon tuskia, kun ne itse??n v??nteliv?t ja henke??n haukkoivat. Jos h?n sai k?siins? semmoisen poikasen, jonka h?n voitti, pieksi ja l?pp?si Wolmari h?net liki henke?, eik? h?n silloin katsonut mill? aseella h?n vaan sai ly?d? m?ksi?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet